Julkaistu

Kampaajalla ilman kemiaa

Kuinka monelle on ekokampaaja tuttu? Itse olen käynyt kolmisen vuotta ekokampaajalla. Ystäväni puhui monesti ekokampaajasta, ja siitä miten ihanaa siellä on. Tapasin ekokampaaja Virpi Niinistön eräässä tilaisuudessa, jonka jälkeen minunkin oli ehdottomasti päästä hänen asiakkaakseen. Nyt asiakassuhde on kestänyt kolmisen vuotta, monta mukavaa hetkeä, mielenkiintoista keskustelua takana ja uusiin luonnon kosmetiikkatuotteisiin tutustumista.

Ekokampaaja ei käytä tuotteita missä on kemiallisia aineita. Hiusvärit ”kokkaillaan” itse. Niihin käytetään eri kasveja, eri kasvien osia esim: hennaa, indikoa, käpyä, pakuria, tuohta, salviaa jne. riippuen minkä väriseksi hius halutaan. Ennen värin laittoa hiukset pestään kuten muissakin kampaamoissa. Väri levitellään hiuksiin ja hiuspohjaan. Se on lämmintä, mukavan lämmintä. Väri annetaan olla päässä lähemmäksi tunnin, joten mikään pikavärjäys se ei ole. Ja se siinä niin ihanaa onkin. Värissä olevat kasvit hoitavat muutoinkin koko kehoa. Tulee rentoutunut hyvä olo.

Värissä on omanlaisensa tuoksu, itse pidän siitä. Sitä on vaikea kuvailla. Väri pestään pois, mutta vaikutus jatkuu, väri syvenee pari päivää, joten heti ei näe aivan lopullista lopputulosta. Pesun jälkeen hiusten leikkaus ja viimeistely. Ja niin yli kaksi tuntia on hujahtanut nopeasti rentoutuen.

En koskaan ole ollut kovin ahkera käyttämään hiusten muotoilutuotteita, joten niihin en ole perehtynyt. Olen käyttänyt hoitoaineista suihkutettavaa hiuksiin jätettävää sekä pois huuhdeltavaa kehäkukkahoitoainetta, valitettavasti merkkiä en muista. Tuoksuu yrttiselle, mutta ei liian voimakkaasti.

Käydessäni ekokampaajalla, minulla on tapana ostaa kampaajalla myynnissä olevia tuotteita. Meillä onkin tapana käydä uutuustuotteet mitä Virpi on ottanut myyntiin läpi aina kun väri päässä vaikuttaapi minun hörppiessä jotakin ihanaa teetä. Viimeksi harteilla lämmitti vielä kauratyyny ja toinen spinning-maratonin jäljiltä kipeiden etureisien päällä.

Skin Blossom –merkkiset hiustenhoitotuotteet:
Vasemmalla Complete Care Shampoo, Herb garden. Sisältää hiuksille elintärkeitä öljyjä, rosmariinia, joka stimuloi ja puhdistaa hiuksia ja päänahkaa, Bergamontia, joka suojaa ja vahvistaa hiusta, Palmarosaa, joka tuo kosteutta sekä sitrussekoitus, joka lisää hiusten kiiltoa.
Oikealla Complete Care Conditioner, Herb garden. Kevyt hoitoaine ruokkii hiuksia rasittamatta sitä liikaa. Sen voima tulee rikkaasta Pracaxi-öljyn, rosmariinin, Bergamontin, Palmarosan sekä sitrusten sekoituksesta.Tuotteet sopivat kaikille hiustyypeille.Olen ihastunut näihin. Ostin mökille ennen joulua sekä shampoon, hoitoaineen ja vartalovoiteen. Hiukseni tuntuvat todella hyviltä pesun jälkeen. Tuoksu on huomattavasti miedompi mitä aiemmin käyttämässäni Argitalin savipohjaisissa shampoissa. Sitruksen tuoksuun olen hulluna, sen raikkauteen ja aitouteen. Skin Blossom –tuotteissa tuoksu ei ole voimakas, mutta se on täydellinen. Vartalovoide imeytyy hyvin iholle ja jättää siihen myöskin miellyttävän tuoksun. Nyt huhtikuussa käydessäni ekokampaaja Virpi Niinistön hoteissa, oli kotiinkin saatava nämä tuotteet. Lisäksi ostinEkoPharma Professional –deodorantin, joka on Suomessa luonnonmukaisesti valmistettu deo-stick.Vielä en pysty dödöä arvostelemaan, koska tällä hetkellä käytössä on Madaran dödö, josta olen tykännyt. On riittoisaa ja kohtuullisen pitävääkin. Valitettavasti aika moni luonnonkosmetiikan dödö ei ole kovin kestävä, jos hikoaa vähänkin enemmän.

Virpin hiushuollossa kävin kolme viikkoa sitten ja hiusten väri näyttää tältä tänään Hakaniemessä otetussa kuvassa.

Ehdottomasti kannattaa kokeilla ekokampaamovaihtoehtoa. Eroa ei ehkä huomaa yhdellä kerralla, mutta muutaman käyntikerran jälkeen huomaa kyllä. Tosin se vaatii myös sen, että vaihtaa kemiallisista hiustuotteista tuotteet ekoversioihin. Päänahkani ei tunnu enään kuivalta eikä hiukseni hapsuisilta eikä ilmeisesti kaksihaaraisiakaan ole niin paljoa. Päänahka ja hiukset voivat paljon paremmin. Yhdestäkään ekotuotteesta ei ole tullut allergiareaktiota, samaa ei voi sanoa kemiallisista tuotteista. Nykyisin pyrinkin käyttämään kemiattomia kosmetiikkatuotteita. Meikkejä en ole käyttänyt, koska en meikkaa. Täydellisesti kemiatonta kosmetiikan käyttäjää minusta ei ole tullut, mutta kemialliset tuotteet ovat nykyisin enemmän harvinaisuus kosmetiikassa.

Valitettavasti saamme ruuassa, pesuaineissa, kosmetiikassa, ilman saasteissa, muoveista tms. kaikkea ylimääräistä moskaa kehoomme. Kaikkea sellaista mitä emme todellakaan tarvitse turhaa kemiaa, keinotekoista ylimääräistä jätettä. Emme pysty sitä kokonaan välttämään, vaikka kuinka haluaisimme. Onneksi omilla valinnoillamme voimme kuitenkin kuormitusta vähentää edes jonkin verran. Miksi myrkyttää omaa kehoa vaikkapa hiusväreillä kun hiusten värjäyksen voi toteuttaa luonnon omillakin aineksilla ja lopputulos on loistava.

Jos et ole kokeillut ekokampaajaa, tee se ihmeessä! Jos olet kokeillut millainen kokemus oli?

Julkaistu

Spinning-maratonit

Luit otsikon oikein eikä siinä ole kirjoitusvirhettäkään. Nimittäin kahden vuorokauden sisällä osallistuin kahteen spinning-maratoniin: to 16.4. klo 17.30 2 h 15 min ja la 18.4. klo 12.45 2 h 40 min. Nyt toteat: ”HULLU!!!” ja pakko myöntää etten voi sinua siitä moittia. Toisaalta, kokemukset olivat huikeat ja ckaloreitakin paloi, torstaina 1378 ja lauantaina 1552.

Torstaina poljin Vidalla ekan maratonin. Edessä oli kolme 45 minuutin tuntia ja ekana ohjaajana meitä vei Ira teemalla rock, ja hyvät biisivalinnat Iralla olikin. Välillä teki mieli revitellä enemmänkin, mutta pakko oli hiukan himmailla ja tarkkailla jaksamista. Juotavaa oli molemmissa pullotelineissä sekä vielä kolmas varapullo pussukassa sarvesta roikkumassa. Juomat meni!

Hanna olikin uusi tuttavuus ja hänellä teemana oli Suomi Pop. Välillä Hanna lauleli biisien mukana ja toi lisäilmettä treeniin. Tunnit meni vauhdilla ja pian oltiinkin viimeisessä Miisan osuudessa. Teemana 80-luku. Miisalla paljon tempomäkiä ja painon siirtoja seisten poljettaessa. Teimme myös punnerruksia, ”kävelyä” jäädytyksineen tms. kikkailuja. Kaikkea sellaista mitä tehtiin kymmenen vuotta sitten ja joista olen ymmärtänyt luovutun. Nyt niitä kuitenkin tehtiin Olen aiheesta lukenut mm. Facebook-ryhmässä Liikunta-alan ammattilaiset ja muistaakseni aiheesta on ollut myös Iiseen henkilökunnan blogissa. Mutta en ole asiantuntija enkä ammattilainen, joten en paneudu asiaan enempää. Mutta kyllä Miisa meistä ne loput mehut puristi tempomäissä ja loppuvaiheessa alkoi väsykin hiipimään jalkoihin. Maratonin jälkeen oli hyvä ja onnellinen olo.

Yöllä kärsin jonkin verran levottomista jaloista venyttelyistä huolimatta. Olin väsynyt, mutta uni antoi odottaa itseään. Lopulta kun nukahdin, nukuin sikeästi aamuun. Jaloissa oli kasvusäryn omaista särkyä pitkälle iltapäivään. Ekokampaajalla nautiskelin kauralämpöpakkauksesta harteilla ja etureisillä värin ollessa päässä. Se helpotti särkyä, joka iltapäivän mittaan katosi kokonaan. Jossain vaiheessa mietin pystynkö lauantaiselle urakalle, mutta sellaiset aatokset katosivat säryn kadottua.

Hyvin nukutun yön jälkeen reippaana kamat kasaan ja kohti Vuosaaren Fressiä ja vähän pidempää maratonia. Laskeuduttuani ensinmmäistä kertaa satulaan tunne persuksessa oli ikimuistoinen, kyllä tiesi torstaina pyörän päällä istuneen 😀 Siitä se kuitenkin lähti. Maratoni koostui kahdesta 45 minuutin ja yhdestä 55 minuutin tunnista. Tuntien väleillä oli viiden minuutin tauot. Tauoilla tarjolla mm. energiajuomaa, protskupatukan palasia, banaania. Vidalla saimme protskujuomat ja tauot olivat lyhyemmät. Fressissä ekan tunnin ohjanneen nimeä en valitettavasti muista. Teemana oli maiseman mukaan poljenta, eli videolta katseltiin erilaisia maisemia, pääasiassa vuoristoja ympäri mailman. Itse kun kuvia en näe, tuntui hiukan hassulta puheet siitä miten nyt ajetaan missäkin vuoristossa ja miten ohitetaan turistirysiä yms. Milloin poljettiin auringon laskuun, milloin lasketeltiin vuoristomäkeä jne. En osaa sanoa kuinka paljon tuollainen tuo treeniin lisämielekkyyttä, itselleni se oli leppoisaa sanahelinää joidenka välistä piti osata/jaksaa kuunnella ne minulle oleellisemmat asiat milloin poljetaan seisten, milloin vastuksen lisäyksiä tms.

Hennalla teemana oli Suomi-musiikki ja hän oli barmasti nähnyt vaivaa biisivalinnoissa. Ei ollut tuttuja ja turvallisia Suomi-popittajia vaan hän oli onnistunut löytämään monenlaisia erikoisuuksia eri gentreiltä. Mielenkiintoista! Hennan tunnilla olen ollut viimeksi lokakuussa ja kyllä taas tykkäsin. Selkeä, hyvä ohjaaminen. Tunti vastasi ilmeisesti Fressin tuntikalenterissa syke-spinning45 ja viimeinen oli Rikun ohjaama Syke-spinning55min. Ja kyllä näillä kahdella tunnilla eniten tehtiin sellaisia ajoja missä sykenostatuksia tuli roimasti. En hakenut maksimisuoritusta ja maksimisykkeitä. Onhan tosi asia, että poljin alle kaksi vuorokautta sitten edellisen maratonin. Yllättävän vähän se jaloissa painoi, mutta olihan se siellä taustalla.

Rikulla teemana 90-luku ja voi mitä nostalgisia biisejä, Haddawaysta Labusin hitteihin. Ja enpä ole tiennyt että jopa Meiju Suvaksen Pure korvaan mua voi toimia spinnutunnilla niin hyvin tai Ladyt lavalla -nelikkö sikermineen 😀 Pelkäsin, että Meijun biisi jää loppupäiväksi korvamadoksi, mutta ei. Labusin biisi sai minut haltioihinsa 😀

Tuntirakenne oli samantyyppinen kuin Hennalla, molemmilla Iisee-koulutus ja tuntirakenteet oli tunnistettavia. Siis en perusteella mitä Iiseen konseptista tiedän. Mielestäni tuntirakenteet ovat hyvät ja selkeät. Tykkäsin.

Riku puhui paljon, innostava iloinen ohjaaja. Välillä oli hankala tietää pitikö polkea istuen vai seisten. Joskus Rikun ääni hukkui jonnekin ilmeisesti äänentoistosta johtuvista syistä. Ääni vähän puuroutui joten joutui todella keskittymään mitä hän puhui ja milloin oli sellaista puhetta mihin oli tarkoitus reakoida. Eihän sillä nyt väliä, jos joku 30 sekunnin seisaalta poljenta menee ohi, ei se treeniä pilaa. Jotenkin sitä vaan haluaisi aina toimia ohjeistuksen mukaan, jos esim. seisonnassa poljennalle ei ole esteitä.

Torstaiseen tapaan aika meni nopeaan ja äkkiä oltiinkin loppujäähdyttelyissä. Viimeinen minuutti oli pitkä kun pyöritettiin vielä polkimia. Persaus alkoi olla hellänä satulassa istumisesta, joten tuntui aikas kivalta nousta pyörän päältä pois.

Että nyt olen sitten kokenut spinning-maratonin ja vieläpä kaksin kappalein. Kivaa ja kun tulee tilaisuus lähden ehdottomasti taas polkemaan. Ja torstaina pääsenkin taas Iran tunnille hikoilemaan, yes!

Julkaistu

Sykkeen nostatuksia

Mullahan on ollut sykemittarin kanssa ongelmia. Alkuun se ei pysynyt yhteydessä puhelimen kanssa ja nyttemmin sykelukemat ovat useimmiten olleet ihan kummalliset, vai mitä sanotte esim. torstain spinningissä keskisyke 109 ja maksimikin vain 147. Ei kuulosta kovin tehokkaalta treeniltä. Sitkeästi kuitenkin perjantaina puin sykevyön ylleni ja aloitin crossilla lämmittelyn omatoimisesti ennen Jannan tuloa. Ehdin Sports Trackerin mukaan sutkuttamaan 20 min. Janna oli hankkinut patterit lainasykemittariinsa ja koska omalla mittarillani lukemat ovat olleet kummallisia päätimme testata Suunnon mittarilla asiaa. Hyväpuoli oli myös se, että Janna pystyi näkemään ranteessa olleesta kellosta jo treenin aikana sykkeitä. Sykemittarin vaihdon yhteydessä totesimmekin omani olevan ihan sekaisin, sillä 94 oli keskisyke crossissa. Maksimi oli jo vähän uskottavampi 164.

Päätimme vielä palata crossille testailemaan ja katsomaan miten sykekäyrä menee. Sutkutin 7 min 4-5 leveleillä ja huippusykkeeksi saatiin 191 Suunto sykemittarin yhteenvedon mukaan. Taulusta jo treenin aikana Janna näki 188.

Varsinainen treeni aloitettiin Smithissä kyykyillä. Ehkäpä taas turhaan arkailin painojen kanssa, aloitimme 20 kilolla, mutta näytti liian helpolta lisättiin viis kiloa 🙂 Ja ei se pahalta tuntunut. Eniten ehkä tuntui niskahartiaseudussa tanko, koska alue on ihan jökissä. Onneksi avokki vähän innostui hieromaan lauantai-iltana. Joka tapauksessa selkä- ja polvilinja pysyi kyykyn aikana oikeassa linjassa. Se vaan jaksaa minua aina yllättää. Loppujenlopulta kyykyissä taitaa olla meikäläisellä itseluottamuksen puutetta. Eiköhän sekin kasva tässä treenien mittaan. Tein kyykkyjä kolme sarjaa ja liikeparina oli vipunostot sivulle ja eteen (rollina ja loppuun vain sivulle.. Etenkin vasen käsi karkasi nostossa kovin helposti vartalolinjan eteen). Aluksi tuntui vaikealta hahmottaa missä järjestyksessä liikkeet tehdään. Eka sarja meni aikalailla tuhraamiseksi. Toinen sujui jo paremmin ja vasen käsikin pysyi himpun paremmin kurissa. Tein liikkeet kolmen kilon käsipainoilla. Viimeisessä sarjassa tein vain vipunostot sivulle.

Pakaralle lisää töitä: lonkan loitonnus 32+2.3kg selkä irti penkistä, sain liikkeen paremmin tuntumaan siellä missä pitää. Jotenkin minusta tuntuu, että olen aina väärän kokoinen melkeinpä kaikkiin laitteisiin, mutta onnistuihan tuo pienessä etunojassakin 😀 Onneksi tehdään harjotteita myös paljon ilman laitteita, haastavuus lisääntyy, mutta niin se pitääkin.

Vidaan on tullut uusi laite hiihtoergo concept2, jota pääsin testailemaan ja taasen sykettä nostamaan. Vastus 7/10 500m tasatyöntöinä. Oli aikas kiva ja tehokaskin, hyvää liikettä hartiaseutuun. Jatkoimme lattialla tehtäviin liikkeisiin joista ensinmmäisenä takareisi fitballilla (lantion nosto suorin vartaloin ja ylhäällä polven koukistus). Aluksi liike tuntui pohkeissa, koska asento vaappui ja tasapainoa joutui hakemaan. Aika nopeaan tuntemuksia alkoi tulla myös takareisiin. Viimeisissä toistoissa huomasi miten lantio alkoi tippumaan alas, joten keskiropan hallinnan kanssa töitä riittää jatkossakin. Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt, että pystyin tekemään kolme sarjaa liikettä eikä jääty vain harjoittelemaan lantio ylhällä ja suorassa pysymistä. Tykkäsin liikkeestä 🙂

rotaatio 4kg ja 6kg pallolla selinmakuulla (nyt pää pysyi hyvin keskellä, kun viimeksi koitin koko ajan kääntää päätä vasemmalle). Minusta on ihan huippua kun Janna kiinnittää tuollaisiinkin asioihin huomiota ja antaa siitä palautetta! Kiitos 🙂 Ja vielä ehdittiin alavatsa selinmakuulla, ote Jannan nilkoista, suorat ja vinot alasviennit. Lopuksi vielä crossarille sykettä nostamaan. Jalat painoi ja Janna muistutti sen olevan korvien välissä, ja että kyllä ne liikkuu ja kun ottaa kädet avuksi, niiden on pakko liikkua 😀 Janna sai puhumisellaan/tsemppauksellaan vielä muhun liikettä niin paljon, että syke kävi 181. Hitto mikä fiilis treenin jälkeen, LOISTAVA!!! Sykemittarin yhteenveto 1h 3 min, keskisyke 143bpm, Huippusyke 191bpm. Kalorikulutus oli päälle 400, mutta mittariin ei ollut syötetty minun ikää, painoa, pituutta jne. Mut huippufiiliksillä suihkuun ja aurinkoisessa säässä Oton kanssa reippaasti kotiin. Poika opasti liki täydellisesti ja mulla virtasi kropassa endorfiini. Ihana olo! Kotona ruokaa, neulontaa ja fiilistelyä.

Ilmeisesti myös oman sykemittarini kummien lukujen syykin selvisi. Olen asettanut sykevyön liiaksi vasemmalle kun lähettimen paikka on rintojen välissä ja kontaktipinnat sen molemmin puolin. Itse olen laittanut sen enemmän vasemmalle ajatellen kai sydäntä. Onneksi pääsin heti lauantaina asiaa testailemaan. Olimme Marin kanssa pumpissa sekä spinningissä. Mä heräsin kahdeksalta lauantaiaamuna, jotta pääsen liikkumaan! Mulla täytyy olla kuumetta ja paljon!

Pumpissa ohjelma oli edelliskerrasta vaihtunut ja etukäteen vähän hartiajumin takia koko treenimuoto arvelutti. Päätin tehdä treenin aika kevyillä painoilla ja esim. kyykkybiisissä sarjojen välissä nostin tangon hetkeksi harteilta pois. Lisäksi teen monet liikkeet hartiat korvissa, joten ei todellakaan ainakaan helpota hartiajumeja. Ohjelmaan oli tullut ns yhdistelmäliikkeet ja minulta meni jokunen tovi tajuta mitä se tarkoittaa, mutta lopulta ymmärsin. Muutoinkin en koe vahvuukseni eri tempoilla liikkeiden tekemistä ja musiikin rytmistä nopeuden ottamista. Spinningissä se ei minua häiritse, mutta pumpissa tuntuu jotenkin hankalalta. Olen ajatellut, että teen omaan tahtiini ja otan rytmistä kiinni, jos saan. En kuitenkaan tee siitä kynnyskysymystä. Nyt mielestäni ymmärsin tehtävät liikkeet edelliskertaa paremmin. Tosin nyt ei ollut esim. liikkuvia askelkyykkyjä laisinkaan. Askelkyykyissä en kovin syvään uskaltautunut, suorat kyykyt meni paremmin ja tasapainokin piti. Penkkipunnerrus on tuttu ja sen vuoksi helppokin liike. Teimme myös ojentajabiisissä kapealla otteella penkkipunnerruksia kohden napaa ja liikeparina oli ranskalainen punnerrus. Käsiliikkeissä olen selvästi vahvemmilla, tai ainakin luotan itseeni ja tekemiseeni enemmän. Tokihan ohjelmaan mahtui soudut, maasta vedot, punnerrukset, suorat ja vinot vatsat, hauiskäännöt tangolla, pystypunnerrukset… Kyllähän se aika nopeaan sujahti. Ja nyt sain sykemittarillanikin jo vähän uskottavampia lukemia mitä esim. torstain spinnussa. Kulutus 375 kcal, keski127bpm ja maksimisyke158bpm. Ei siis mikään hurjan kova treeni, mutta eihän me siihen lopetettu vaan jatkoimme spinningtunnille. Tanja veti molemmat ja kiitokset hänelle innostavasta ohjauksesta. On se vaan mukavaa treenata ammattitaitoisten ohjaajien tunneilla. Spinningtunnilla oli kolme työvaihetta, kaikki taisivat olla 13 min mittaisia. Viimeisessä osiossa kaksi viimeistä biisiä oli nopeita, joten reipasta poljentaa mäkeen istuen ja seisten. Kiihdytyksiä otettiin myös. Nopeissa mäissä muistelin Jannan korvienvälijuttua kun jalat meinasi hyytyä. Hoin itselleni ”polje, polje”. Ja onhan sillä fiiliksellä ja musiikillakin uskomaton merkitys. Kyllä hiki virtasi ja endorfiini jylläsi. Ja nyt sykelukematkin alkavat kelvata mullekin: 553 kcal, keski153bpm ja maksimi181bpm. Ei muuta kuin hyvällä mielellä saunaan kera smoothieksen.

Eikä päivän liikunnat vielä siihen loppuneet, sillä iltapäivällä lähdimme avokin ja koirien kanssa lenkkeilemään. Oli upea auringon paiste, joten eihän sitä sisällä voinut kyhjöttää. Kiersimme Metsolan suon ja loppuosa lenkistä oli jään peittämä, joten toisella kierroksella tulimme oikotietä pitkin takaisin. Lenkille mittaa kertyi 5.40 km keskinopeuden ollessa 4.7km/h. Vauhtiin voi olla tyytyväinen, sillä jäätiköllä taiteilu kyllä hidasti matkantekoa jonkin verran. Kyllä lenkin jälkeen valmistettu fetasalaatti maistui broilerfileiden kanssa herkulliselta ja punaviinilasillinen kruunasi kaiken. Ilta hujahti rauhallisesti rentoillen. Seuraavana yönä nukutti ihanasti ilman melatoniiniakin. Treenistä tuleva väsymys on mielettömän hyvä tunne.

Julkaistu

Päivänsankari Otto

Otto 8vk Kuvat sain Oton ensinmmäiseltä hoitoperheeltä ja heidän luvallaan ovat nyt myös teidän katsottavissa. Noiden kuvien ottamishetkeen kun lisätään kahdeksan viikkoa vaille neljä vuotta tähän päivään, Otto näyttää tältä

Ystäväni tuli opaskoiransa kanssa eilisiltana meille yökylään. Lähdimme reippaalle lenkille, ja oikeasti lenkistä tuli reipasvauhtinen kelistä huolimatta. Kuljimme Oton kanssa edellä avokin ollessa perässä ja hänen takanaan ystävämme koiransa kanssa. Otto piti hyvää ja reipasta vauhtia koko lenkin ajan. Kävli lätäköistä, loskassa, jäätiköllä, hiekotushiekalla. Toimi kuten keskiviikon koulutuslenkillä. Pitkästä aikaan sydän pomppi onnesta reippaasta kävelyvauhdista. Teimme ns. Lidli-lenkin ja hyvän fiiliksen huumaamana jatkoimme vielä Metsolansuon oikopolulle luikastelemaan. Yli seitsemän kilsaa keskinopeuden ollessa 4.8 km/h. Olen todella iloinen, VIELÄKIN!

Tänään emäntä on paiskinut töitä koko päivän, joten ulkoilut ovat olleet lyhyitä lenkityksiä joista avokki huolehtinut osansa. Sankari on nautiskellut paijauksista ja lähellä olosta minun illalla istuessa neule sylissä. Täällä on nimittäin neuloosi, joka oirehtii pahasti. Aloitin tiistaina elämäni ensinmmäistä villapaitaa ylösalaisinneuleena. HUIH! Saas nähdä miten mun käy.

Mutta Otto <3 Vaikka meillä välillä meno takkuaa, rakkaus ja välittäminen sydämessä, ja niin toivon meidän koirakkouden syvenevän ja vahvistuvan. Eikös sitä sanota, että vaikeuksien kautta voittoon, ja sillä tiellä ollaan. Ja jos jumittelu hiipii kimppuun yhteys koululle. Apua ja tukea saadaan! Aamulla puhuin johtavan kouluttajan kanssa ja sydäntä lämmitti miten hän ilostui kuullessaan eilisestä onnistuneesta reippailusta. Opaskoirakoululla tehdään asioita sydämellä ja eletään, tunnetaan asiakkaiden iloissa kuin suruissakin mukana. Sydämestäni sulle onnea toivotan
sä mulle häntää heilutat
mua opastat iloiten
vaikka sulta vaadinkin
patistan kulkemaan inhokkipaikoista märkyydestä karheaan
hiekkaan Mutta sulle isot kehut annan
ne sydämestäni sulle riehutan
Hyvää syntymäpäivää nelivuotias Opas Otto

Julkaistu

Epätoivosta toivoon

Lähestyn suojatietä, jonka edessä vesilätäkkö, Otto hidastaa varhain ja pysähtyy niin ettei joudu lätäköstä menemään. Emme välttämättä ole suojatien kohdalla vaan sen sivussa. Ylityksestä selvitään, matka jatkuu. Käännytään oikealle tielle, joka laskeutuu. Märkää, hiekotushiekkaa, kuraa, lätäköitä… Eipäs tuosta huvita mennä, Otto tekee suunnan muutoksen välttääkseen tien inhottavuudet ja löydän itseni joltain aukealta. Onneksi kuulin junan äänen ja sain komennettua Oton takaisin tielle… Näin alkoi meidän viime torstainen matka salille. Maanantaina pääsimme laskeutuvalle tielle ja kääntymään vasemmalle radan varteen. Radan varressa kuljetaan haettaviin portaisiin asti. Vasemmalla on silta, josta pääsee autotien varteen, sinnehän Oton mieli halajas. Ehkä himpun kuivempaa. Ei kun takasin radan varteen ja tottakai väärään suuntaan, joten ympäri ja uudestaan. Lopulta portaat alas ja alikulkuun hitain maleksivin askelin. Paluumatkalla maleksien alikulkuun, mutta se löytyi kuin löytyikin. Portaat ylös ja radan varteen maleksimaan. Avokki ja avustaja tulivat meitä vastaan. Ottoon en saanut minkäänlaista vauhtia ja olo oli toivoton.

Eilen oli todella märkää, kumisaappaat ainoat oikeat jalkineet. Oton kulku oli luokatonta, joten pissalenkkeihin liikkumiset jäi. Tänään aamulenkki loi jo uskoa parempaan. Ja puoliltapäivin pääsimme koulutuslenkille. Koira vaadittiin liikkumaan niin hiekalla kuin lätäköissäkin. Järvilätäköt toki sai kiertää, mutta maleksimaan ei saanut jäädä yhtään. Koiralla heilui häntä korkealla koko lenkin ajan, vaikka Otto joutui kulkemaan sellaisista paikoista mitä inhoaa. Koiraa tietysti kehuttiin aina onnistumisen jälkeen. Liikkumiseen käytettiin kyynärvarsilukitusta, hihnasta nyppäsyjä, valjaiden helistelyä yms. Ei siis mitään koiraa satuttavaa. Äänenkäyttö oli myös tärkeässä roolissa. Mitä enemmän vaadittiin sitä enemmän kehuttiin. Ja minun on muistettava aina etten lähde ohjaamaan koiraa vaan pistän sen liikkeelle käskyin, kenties valjaita nostaen. Oton jumitteluiden myötä monesti ajaudun liian eteen koiraa nähden ja silloin väännän valjaista, jota ei saa tapahtua. Sama ylityksissä, koira liikkeelle ja sitten minä. Ette usko miten hyvältä tuntui kun koira alkoi tajuta, että nyt mennään eikä meinata, silti häntä heilui ja kaikilla oli hyvä olla. Samalla minulle opin paikka siitä, että voin olla napakampi ja vaativampi, Otto ei mene rikki siitä. Tuntuu vain piristyvän 😀

Ongelmat ei varmasti ole taltutettu kahdella koulutuslenkillä. Edellinen oli jo toissalauantaina. Otto varmasti kokeilee jatkossa minua missä se aita nyt olisikaan matalimmillaan, mutta minun on oltava vaan tiukkana, niin tiukkana ja vaativana kuin vaan yksikseni liikenteessä voin ja uskallan ilman, että aiheutan vaaratilanteita. Ja lisäkoulutuslenkkejä tullaan varmasti tekemään tämän kevättalven mittaan.

Maanantaina ja eilen minusta tuntui, että ei meidän koirakkous kestä kauaa, että ei tästä vaan tule mitään. Surin jo kaikki mahdollisuudet. Tänään jaksan taas uskoa parempaan huomiseen. Soitto heti koululle kun tökkii ja sitten taas treenataan. Ja treenaan itekseni ja aina kun mukanani on joku näkevä, joutunee peesaushommiin 😀 Että kyllä vielä taisto jatkuu, jotta perjantaina neljä vuotta täyttävä Otto on luonani vielä vuosienkin päästä. Tämä kaikki kertoo vaan siitä, että joskus opaskoirakoksi kasvamisen eteen joutuu tekemään helkkaristi työtä, joskus se kestää pidempään, joskus on vaikeaa jne. Mutta kun se työ alkaa palkita, onnella ja hymyllä ei rajoja! Onneksi Suomessa on myös huippuammattitaitoisia kouluttajia, jotka auttavat meitä koirakoita.

Julkaistu

Vesilätäköstä vesilätäkköön :DD

Mitä ihmettä tuolla Cittarin parkkiksella oikein tapahtuu?
Mies kuljettaa sokeaa naista ja hänen opaskoiraansa lätäköstä lätäkköön. Kävelyttää kertakaikkiaan suoraan märkyyteen ja jos koira koettaa kiertää siltä ”suljetaan” tie. Siihen veteen on vaan mentävä! Ja kastuuhan tuon naisen kengät tuollaisessa touhussa. Eikä tuo koirakaan kovin ilahtuneelta vaikuta. Kovasti mies tuntuu höpöttävän jotain ja nainenkin puhuu koiralle iloiseen sävyyn.

Kyllähän ne meikäläisen kengät kastui, mutta niin kastui kouluttajankin kengät ja Otonkin tassut. Näen sieluni silmin ihmisten ajatukset meidän kulkiessa täydennyskoulutuskurssilla parkkipaikan lätäköissä. Etenkin ekalla kerralla meillä oli katselijoita. Ne ilmeet olisi ollut hauska nähdä 😀 Mutta kurssipäivien (kolme) aikana Otto suostui menemään jo omaehtoisesti lätäkköön, kastelemaan tassunsa. Tosin motivaattorina oli makupalat, mutta jumiin ei jääty eikä liike pysähtynyt. Torstaina jo häntäkin heilui ja Otolla oli jos nyt ei hauskaa niin ainakin positiivinen mieli. Ei vetäytynyt nelitassuharalleen pää alhalla ja häntä roikkuen. Alkuun menimme lätäköistä kouluttajan kulkiessa edeltä makupalan kanssa, parkkipaikoilla kouluttajan opastamana ja koira seurauksessa ja viimeisessä vaiheessa makupala tulikin minulta. Ei ihan helppo nakki pystyä samalla kuitenkin pysymään liikkeessä. Homma alkoi kuitenkin toimimaan ja nyt tulevat viikot näyttävät miten sujuu kahdestaan kulkiessamme.

Koulutuspäivien aikana meillä oli vahvana tuo vesilätäkköteema, koska se on selkeästi meidän suurin ongelma. Toinen ehkä jonkinlainen ongelma on Oton lonniminen. Kannustamalla ja positiivisuudella saa kuitenkin paljon aikaan kaasukahvaa ja hihnasta nyppäyksiä unohtamatta. Aina ei vaan jaksa olla positiivinen ja kannustava. Puhuimme paljon Oton herkkyydestä, vauhdista, vesi-inhosta, miten jaksaa kannustaa jne. Harjoituslenkit olivat antoisia. Pääsimme lätäkköasiaan käsiksi ja siinä tapahtui edistymistä. Samalla sain purkaa kaiken mieltäni painaneen Ottoon liittyvän. Sain myös puhua niistä asioista mitkä Otolla menee hyvin. Oton opastaminen sisätiloissa on upeaa. Kiersimme pari kertaa Itiksessä Cittarin puolella ja kulku tuntui ja näytti hyvältä. Kahvilassa poika otti rennosti pysyen aloillaan vierestä kulkevista ihmisistä huolimatta.

Tottisharjoitukset meni nyt hyvin. Paikalla olo sujui ongelmitta, ei tullut elokuista kiljuntakohtausta vaan maattiin oikeaoppisesti aloillaan. Toisista koiristakaan poika ei ollut kovinkaan kiinnostunut. Kurssin päätteeksi meillä oli yhteiset tottistreenit. Koira kulki seurauksessa ja otettiin paikalla oloa häiriön kera. Kouluttajat kävivät lepertelemässä koiralle, heiluttelemassa pehmoketunhäntää jne. Jos koira nousi oman kouluttajan kanssa koira palautettiin paikoilleen. Jos pysyi aloillaan käytiin kehumassa.

Kurssin päätöskahveilla pöydän alla makasi seitsemän hyvin väsähtänyttä työkoiraa. Koulutuspäivät ovat yllättävänkin rankkoja koirille. Täälläkin Otto kölli koko torstai-illan kerällä eikä ollut kiinnostunut Harmaakuonon leikkiin kutsuista tai mökin pihalla kirmaamisesta. On todella hyvä, että näitä koulutuksia järjestetään, nyt minullakin taas usko Oton kanssa kulkemiseen kasvoi monta hurjaa askelta. Mikä upeampaa kuin saada ammattitaitoisilta kouluttajilta ohjausta mahdollisiin ongelmiin sekä vaihtaa muiden koirankäyttäjien kanssa kokemuksia ja ajatuksia. KIITOS!

Julkaistu

Eka pt-treeni

Tiedättekö fiiliksen kun odottaa jotain uutta mahtavaa juttua ja silti vähän jännittää?
Sunnuntai-iltana minulla oli juuri sellainen olo, vatsan pohjasta kutitteli odotus ja jänskätys.

Vaikka sadepäivän jäljiltä oli märkää ja Oton mielestä kurjaa, se opasti hienosti Vidaan muistaen reitin hyvin. Liikkumistaidon ohjaajan kanssa tutustuttiin Vidan sisätiloihin alakuntosaliin, lämmittelyalueeseen, naisten pukuhuoneeseen jne. Sitten olikin aika vaihtaa treenikamat ylle ja lämmittelemään crosstrainerilla. Aikaisemmin olen laitteella vain sutkuttanut menemään ilman tietoisuutta oikeasta tekniikasta, joka käytiinkin heti läpi. Polvi-varvas-linja samansuuntainen suoraan eteenpäin. Mulla etenkin vasen jalka kiertyi ulospäin. Kantojen tulisi pysyä lähellä alustaa. Lantio vähän eteenpäin työntyneenä, rinta rottingilla ja käsikahvoista kiinni riittävän alhalta, jotta hartiat eivät nouse korviin ja jännity. Janna sanoikin olevansa asentojen suhteen pilkun viilaaja, joka on mielestäni loistava ominaisuus treenarissa. Itse olen vuosia kaivannut ohjausta oikein asennoin tehdyistä liikkeistä. Minun on vaikea hahmottaa milloin esim. jalkaterät osoittavat suoraan eteen. Näkevä voi sen katsoa, sokea ei. Eikä sitä välttämättä voi tunnustellakaan, koska asento muuttuu tunnustelussa väkisinkin. On vain luotettava ohjaajaan, kun hän sanoo jalan olevan vinossa ja asennon korjauksen jälkeen minusta tuntuu, että nyt se vasta vinossa onkin sisäänpäin, vaikka todellisuudessa jalka olisikin suorassa. Eli, pilkun viilailua vaan jatkossakin, Kiitos!!!

Sutkutin/poljin/heiluin (mikä nyt oikea termi lie crosstrainerilla tehtävässä liikkeessä onkin) reilut kymmenen minuuttia. Sutkutin kakkosvastuksella melkein koko ajan. Lopussa testattiin kolmosta eikä vastuksen muutos kovin iso ollut.

Eka varsinainen treeniliike oli vaakajalkaprässi. jolla tehtiin 12 toiston sarjoja ensiksi jalkojen ollessa levyn ylälaidassa. Tällöin liike tuntui takareisi/pakaraseudulla. Jalat levyn alaosassa liike tuli enempi etureisille. Kokeiltiin tehdä liikettä myös yhdellä jalalla. Oli muistettava reipas työntö ja hidas palautus, palautus kuitenkin niin ettei pakka päässyt levolle. Ojennuksessa ei saanut työntää levyä niin paljoa, että polvet lukittuisivat yliojennukseen. Tässäkin liikkeessä vasen jalkaterä tahtoi kiertyä ulos.

Ylätaljalla aloitettiin lapojen välien herättelyllä, jonka jälkeen vedot eteen. Liikkeessä tuli puolierot esiin. Olen ollut aina vahvempi yläkropaltani vasemmalta puolelta ja niin se oli nytkin.

Bosupallolla vatsalihaksia. En ole aiemmin bosupallolla työskennellytkään, vaikkakin joskus sellaisen nähnyt. Pallo toi mukavasti tehoa liikkeisiin. Tein suoria sekä vinoja vatsalihaksia unohtamatta suoria joidenka aikana nostettiin toinen jalka ilmaan suorana. Kädet pidettiin niskassa ja välillä minulla tahtoi kädet sulkeutua kohden rintaa. Janna huomautteli/muistutteli kiitettävästi asiasta.

Enempää ei ehditty. Jatkossa kuitenkin liikkeet lisääntyvät ja laitteelta toiselle liikkuminen varmasti nopeutuu. Nyt tutustuimme samalla painopakkojen käyttöön ja hahmottelimme tilaa. Samalla Janna sai vastauksia itselleen millaisia asioita minun kanssa voi tehdä ja millaisin vastuksin. Ja kuulemma mut voi pistää töihin ihan kunnolla :DD Hyvä niin 🙂 Koska jalkani ovat mitkä ovat ja tasapainonisamoin keskitymme koipiin ja keskivartaloon, mutta tehden juttuja monipuolisesti esim myös yläselälle. Yes!

Olen vähän yllättynyt etteivät jalkani juurikaan kipeytyneet jalkaprässistä. Jos teen liikkeitä seisoma-asennosta milloin joudun samalla hakemaan tasapainoa niin etureidet, takareidet kuin pakaratkin kipeytyvät helposti. Nyt tunnen, että jotain on tullut tehdyksi, mutta kipua ei. Vatsalihaksissa etenkin suorien kiinnityskohdassa miekkalisäkkeen läheisyydessä on tuntemuksia, samoin vinojen kohdalla, mutta ei suurempaa.

Sovimme perjantaille seuraavan treenikerran valupäivävaralla, ja onneksi jo nyt tiedän treenin toteutuvan, sillä valuvika iskikin jo eilen. Se tarkoittaa myös sitä, että torstaina voisin rohkaista itseni ja hipsiä spinningtunnille. Mutta joka tapauksessa perjantaiaamuna Jannan kanssa jatketaan. Luvassa kuulemma kovempi rääkki, yes!!! Sitä odotellen :DD

Janna pohti treenin jälkeen ettei minusta näkynyt mitenkään, että olisin jännittänyt ja en enään treenatessa jännittänytkään, ja ehkä se jännitys on enimmäkseen liittynyt siihen kaikkeen muuhun ihmisten kohtaamiseen ja suhtautumiseen liittyviin asioihin. Ja se kait on suurin jännityksen syy esim. mennä yksin spinningtunnille. Olen polkenut kuitenkin jonkin verran tunneilla, joten uskon kyllä selviäväni itse treenistä, mutta löydänkö pyörän spinningsalista jne? Vaikka tiedän, että varmasti saan apua tarvittaessa, joten möröt piiloon ja jos vaan valuvika siinä pisteessä, että polkeminen on järkevää, tunnille vaan!!! Huomaatteko, piiskaan itseäni!

Olen todella iloinen, että kirjoitin Korso-ryhmään ja että Janna näki sen, josta kehkeytyi upea mahdollisuus, josta toivottavasti saamme molemmat paljon. Ja toivottavasti tämä kantaa meitä pitkälle eteenpäin! Ilo on myös huomata miten mutkattomasti myös opaskoiran mukana olo hoituu Vidassa. Otto saa olla treenini ajan toimistossa ja taitaapi saada paljon hellyyksiä :DD Vielä kun poika ei haahuilisi paluumatkalla. Nyt palatessamme jumittelimme lätäköiden kohdalla ja ennen lätäkköaluetta Otto esitteli kerrostalon pihaan menevää tietä ja muita teitä ilmeisesti välttääkseen lätäkköhelvetin. Ja kun ei käännytty alotettiin vetelehtiminen. Torstaiaamuna kävellään Vidaan siten, että liikkumistaidon ohjaaja pysyy kauempana Oton näkymättömissä tavataan siellä ja palataan yhdessä takaisin. Toivottavasti kotimatkakin alkais jo sujumaan. Onneksi silloin ei yleensä ole hirmuinen hoppu, ellei sitten ole asiakasta tulossa…

Kotiin päästyäni lähdin avustajan kanssa samantein ruokakauppaan, ennen asiakkaiden tuloa asioiden hoitoa ja ehdinpä syömään herkullista savusiikasalaattia. Kahdeksan jälkeen lopetettuani työt, siivottuani työhuoneen saatoin istahtaa hetkeksi neulomaan. Olinkin aikaseen valmis lakanoiden väliin, ja kyllä nukutti ihanasti. Oli kiva herätä pirteänä tähän päivään, jota käsityöt erimuodoissaan ovat hallinneet.

Julkaistu

Yhdeksän vuotta

Ei auta, vääjäämättä lähestyy päivä milloin avustajani jää mammalomalle. Olen toki tiennyt jo pitkään asiasta, mutta tänään asia todella konkretisoitui sopiessamme avustajan viimeisestä työpäivästä ennen tuota hänen äitiyslomaa ja mahdollista hoitovapaata. Kuuden viikon päästä 14.11. hän on sen viimeisen päivänsä töissä, ja sehän tarkoittaa, minun on aloitettava sijaisen metsästys.

Minulla on ollut avustaja miltein 11 vuotta. Asuessani Espoossa en henk.koht. avustajaa hakenut. Muutettuani tänne Vantaalle 2003 hiljalleen pään sisällä virisi ajatus avustajasta. Siihen asti olin ajatellut, että en ole tarpeeksi vammainen avustjaa käyttämään, ja että olen niin itsenäinen etten tarvitse avustajaa, että on tosi noloo jos mulla on avustaja.

Onneksi kasvoin ja tulin järkiini, sillä avustajasta on ollut suuri apu monessa asiassa. Nyt ei tarvitse miettiä kenen kanssa täyttäisi lomakkeita, kuka lähtisi vaateostoksille, saanko apua ruokakaupassa, kuka lukisi postit jne. Tuon huomasin hyvin pian aloitettuani hommat ekan avustajani kanssa. Samaisena talvena löysin spinningin ja avustajani ansiosta treenaus onnistui julkisella kuntosalilla. Pääsin vaateshoppailuille ajan kanssa, laskujen maksamiset yms. hoitui kätevästi. Työsuhde kesti puolisen vuotta, jonka jälkeen oli edessä uuden avustajan etsintä ensinmmäisen lähtiessä opiskelemaan. Edessä oli taasen monta puhelua ja haastattelua ja valitsinkin mielestäni sopivan. Hänen aloitettuaan emme kuitenkaan oikein löytäneet yhteistä säveltä eikä aikataulummekaan osunut yksiin, joten kolmen viikon päästä etsintä taas jatkui. Taas hakemuksien vastaanottoa ja puheluita. Sain soittoja hyvin erilaisilta ihmisiltä ikähaarukka 16-70, masentuneesta yksinäiseen, eläkkeellä olevasta liikunnan opettajasta Savossa asuvaan jne. Jossain vaiheessa otin taas haastateltavaksi muutaman ja löysinkin naisen, jonka kanssa työsuhde kesti vuoden päivät. Hän siirtyi syksyllä 2005 toisiin töihin ja minulla rumba alkoi taas alusta.

Muistan, että kutsuin neljä haastatteluun ja haastatelluista kaksi nousi ylitse muiden joidenka välillä pähkäilin pitkään. Minuun teki kuitenkin suuren vaikutuksen Aa:n oma-aloitteisuus ”sä varmaan haluat tietää minkä näkönen olen ja miten pukeutunut”. ja niin hän kertoi vaatetuksestaan ja ulkonäöstään. Muistan haastatelleeni Aa:ta illalla seitsemän jälkeen tultuani kymmenen kilsan lenkiltä. Mietittyäni päätin ottaa hänet ja lokakuussa 2005 Aa aloitti työt minulla. Ja siitä on nyt tuo yhdeksän vuotta. Siihen on mahtunut paljon, ollaan koettu kaikenlaista yhdessä. Nyt elämä kuljettaa meitä eri suuntiin ja on tullut aika milloin tiedän hänen jäävän työstään pois. Olen oppinut luottamaan hänen makuunsa minulle vaatteita ostaessamme, luotan hänen värisilmäänsä, arvostan hänen taitoaan sisustusasioissa, kotimme on meidän näköinen. Hän on äärimmäisen tarkka paperitöissä, laskuissa, lomakkeiden täytössä jne. Koska ajattelemme ruuasta samaan tapaan (lisäaineettomuus ja luomu) ruokakaupassa käynti on ollut mukavaa. Olemme vuosien varrella tehneet muutaman matkan ja käyneet erilaisissa tapahtumissa.

Meillä on ollut pitkään aikaa ja tottakai syvä luottamus on tullut pikkuhiljaa. Nyt tuntuukin suorastaan pelottavalta ajatus ajasta milloin hän ei ole työssään. Kun lähden ostoksille kehen voin luottaa, kun haluan täytettävän lomakkeita, hoitaa firman asioita, voinko luottaa? Avustajallahan toki on vaitiolovelvollisuus, mutta silti… Ja nyt minun on aloitettava sijaisen metsästys-puhelinrumba, haastattelut. Huoh! Osaanko valita oikein?

Aikaisemmilla kerroilla minulla on ollut ilmoitus Mollin sivuilla. Tänään kirjoitin ilmoituksen Facebookiin ja kaverini ovatkin ilmoitusta mukavasti jakaneet. KIITOS! Sainkin jo ensinmmäisen yhteydenoton ja niin toivoisin sopivan henkilön löytyvän ilman Mollin sivuja. En millään haluaisi koko laajuudessaan hakurumbaa käydä läpi, mutta ehkä se on pakko. KATSOTAAN!

Tottakai olen tiennyt ettei Aa minua avusta mailman tappiin, ja olen tiennyt myös, että uuden avustajan etsiminen tuntuisi pelottavalta. Olen onnellinen heille tulevasta perheenlisäyksestä ja sydämestäni toivon heille kaikille kaikkea hyvää. Ja tottakai toivon ettei Aa katoa kokonaan elämästämme palasi hän lomiensa jälkeen takaisin tai ei minulle töihin. Meillä on kuitenkin niin pitkä yhteinen jakso elämässämme ettei se saa kadota vain siihen ettei saa aikaiseksi pitää yhteyttä. Hän on ollut minulle ja meille tärkeä vuosien ajan ja tulee varmasti olemaan sitä jatkossakin. Voipi olla ettei ilman kyyneleitä selviä hänen viimeisestä työpäivästään, siltikin onnea ja rakkautta vauvan kanssa toivon isolla sydämellä.

Julkaistu

Unelmastako totta? – treenausta Personal Trainerin kanssa

En tiedä miksi kirjoitin, mutta kirjoitin Facebookin Korso-ryhmään
”Kävin perjantaina tutustumassa Kuntokeskus Vidaan ja pidin kovasti sen ilmapiiristä ja treenaukseni ajaksi opaskoirallenikin paikka löytyisi missä siitä ei muille asiakkaille olisi haittaa. Minua kuitenkin ”ujostuttaa”, jännittää ehkä eniten sokeuteni vuoksi aloittaa treenaaminen salilla. Intohimoni on spinning, koska siinä on laji, jossa sokkonakin voi revitellä täysillä ilman turvallisuusriskejä. Nyt vain pitäisi voittaa arkailuni ja opetella reitti opaskoiran kanssa Vidaan, harjoitella sisätiloissa kulkemaan ja hankkia kortti, jotta unelmasta tulisi totta. Että jonain päivänä ehkä siellä haahuaa valkoisen kepin kanssa arkautensa voittanut – toivotaan niin!”
Ehkä kaipasin rohkaisua ja monesti kun kertoo arkailevansa, se jo helpottaa. Ja ehkä myös persaukselle potkaisemista etten vain jäisi unelmoimaan. Ja sain mitä tilasin, yes! Totuuden nimessä eteeni avautui vastustamaton mahdollisuus.

Kirjoitukseni näki Personal Trainer Janna Saren, joka on pt-yrittäjä, tekee ohjauksia mm. Korson Vidassa. Hän kirjoitti minulle ja sovimme tapaamisesta. Jannan koulutus liikunnanohjaaja AMK Haaga-Helia (Vierumäen liikuntainstituutti ja viimeisen vuoden suuntautumisopinnot kunto- ja terveysliikunta). Opintojen jälkeen hän on lisäkouluttautunut erilaisin lyhyemmin koulutuksin. Hänellä on kilpaurheilijatausta lajina koripallo ja mukaan on mahtunut myös judoa ja jujutsua. Omien sanojensa mukaan hän haluaa auttaa muita liikunnan pariin, madaltamaan kynnystä liikunnan/treenaamisen aloittamiseen ja siksipä mekin istahdimme nokat vastakkain juttelemaan.

Olen lukenut jonkin verran blogeista pt-kokemuksia ja salaa itsekin haaveillut sellaisesta mahdollisuudesta. Asialle en koskaan ole kuitenkaan tehnyt mitään. Ollessani jäsenenä eräässä ketjussa 2004-2010 minulla oli ns. omaohjaaja, jonka kanssa käytiin kuntosaliohjelma läpi kerran pari, mutta ohjatusti treenamista se ei ollut. Pääasiassa loppuaikoina kävinkin salilla lähinnä spinningtunneilla. Ja tuolloin en varmasti edes juuri mitään pt-touhusta tiennytkään. Ja vaikka olisin tiennyt kukkaron nyörit olis pysynyt tiukalla. Vasta viime vuosina pt-asia on tullut minulle tutummaksi ja salainen haave päästä itsekin harjoittelemaan ohjatusti on herännyt. Hyvä ystäväni aloitti omat pt-treeninsä vuoden alusta ja ilolla olen lukenut hänen hehkutuksiaan treenien tuomasta hyvästä olosta ja ehkä ihan pikkuisen kadehtinutkin hyväntahtoisesti.

Eli voinko sanoa ei?
Vaikka minua jännittää miten salilla kanssatreenaajat suhtautuvat minuun, miten pärjään salilla, törmäilenkö tuntemattomiin ihmisiin jne. Ja jos ja kun aloitan Vidassa saliharjoittelun, haluan osallistua ryhmäliikuntatunneille. Miten ohjaajat suhtautuvat minuun, onko treenissä mitään mahiksia pysyä mukana, olenko liian kömpelö. Mitä jos huitasen vahingossa tai astun varpaille?
Niin, pelottaahan tuo kaikki, mutta… voiko arkuuden voittaa? Minua pidetään rohkeana ja kaitpa sitä pääsääntöisesti olenkin, joten miksi nyt jänistäisin?
Miksi minulla ei olisi yhtälaiset oikeudet harjoitteluun kuin kellä muulla tahansa, vaikka yksi aisti on pois. En tokikaan aio änkeä itseäni nopeatempoisille tunneille, tai tunneille missä on vaikeita askelkuvioita tms.
Olenhan vuosia sitten käynyt venyttelytunneilla, spinningissä ja pilateksessa. Olen kotona jonkin verran heilunut kahvakuulan kanssa, joten olisiko mahdotonta ottaa mukaan repertuaariin esim. kahvakuulatunti…

Näitä olen paljon pohtinut ja sisälläni kuplii innostus. Sydämestäni toivon tästä syntyvän jotain hienoa niin minulle kuin Jannallekin. Ehkä Janna pystyy kanssani kehittämään jotain osa-aluetta ammatissaan. Nyt hän joutuu todella miettimään miten liikkeet selittää minulle eikä kosketukselta välty. Kädestä pitäen ohjaamista tulee varmasti enemmän, mutta Jannalle koskettaminen ei ole vierasta, joten tästä on hyvä lähteä eteenpäin.

Olemme sopineet, että kirjoitan täällä blogissa projektistamme iloineen ja suruineen. Toivomme tällä tarinalla muidenkin rohkaistuvan lähtemään liikkumaan jostain rajoitteesta/hidasteesta huolimatta oli se sitten jokin vamma, sairaus, ongelma. Liikkua voi kuntosalilla ja muutenkin vaikka näkö puuttuisi, vaikka sairastaisit diabetesta, tai kärsisit polviongelmista tms. Liikunta kuuluu kaikille ja oikealla ohjauksella meistä jokainen voi siitä saada entistä enemmän irti. Tällä esimerkillämme haluamme rohkaista muitakin. Minä olen tarttumassa mörköä sarvista Jannan avulla ja samalla pääsen toteuttamaan unelmaani. En ole ehkä edes tajunnut millainen mörkö sokkona yleisellä salilla touhuaminen on ominpäin. Tämän projektin aikana toivon itseluottamukseni kasvavan, rohkeuteni lisääntyvän. Enkä ehkä ole edes oikein tiennyt kuinka paljon olen tätä halunnut.

Alkuvaiheessa olemme sopineet 5-10 kerran treenisatsista, jonka jälkeen katsomme miten homma jatkuu. Minulle on iso yllätys, että Janna ei halua rahallista korvausta. Hänelle tärkeämpää tuntuu olevan auttamisen ilo ja sen tuoma palkkio, sekä näkyvyyden kautta joidenkin muidenkin innostuminen liikunnasta jostakin haasteesta huolimatta. Ja tuohon toiveeseen on toki helppoa yhtyä. Ja jotta ette pitäisi minua hyväksikäyttäjänä Jannan suhteen, haluan mainita myös, että olen valmis korvaamaan hänelle myös rahallisesti jatkossa.

Kotoa on n. kilsan matka Vidaan, ja nyt onkin tarve opetella reitti Oton kanssa mahdollisimman pian. Kirjoitinkin liikkumistaidon ohjaajalle asiasta ja eräälle peesarille, joten jospa reittiharjoittelu päästäisiin aloittamaan mahd. pian, voisin ostaa treenikortin Vidaan ja aloittaa yhteistyön Jannan kanssa ja siinä samalla livahtaa spinnutunneille.

Julkaistu

Lady Spin 30 min ja Hot venyttely 30 min

oli tiistai-illan ohjelmassa. Hennasijaisti Hakaniemen Ladylinessa tuntien vakio-ohjaajaa, joten päätimme singahtaa Lauran kanssa paikalle. Kertamaksu 20 € hiukan hirvitti ja ehkä vähän kirpaisikin, mutta oli se vaan kuitenkin sen arvoista. Tuntien jälkeen suonissa virtasi endorfiini ja sydän pompotti onnesta. Liikunta tekee aina niin hyvää mielelle ja kropalle. Ja venyttelyssä taas tuli todettua miten tärkeää lihashuolto on, ja että sitä ei saisi laiminlyödä. On aivan liian helppoa jättää venyttelyt toiseen kertaan. Se ”toinen kerta” tulee aivan liian harvoin. Miksi ei voisi kerran viikossa ottaa säännölliseen elämänrytmiinsä venyttelytuokiota. Samalla voisi kuunnella jotain rentouttavaa musiikkia, kuunnella kirjaa tai katsoa televisiota. Tai miksi ei voisi olla hiljaisuudessa, keskittyä vain itseensä ja kehoonsa, siihen miten lihasjännitykset lientyvät, lihakset rentoutuvat. Antaa hetkeksi kiireisen elämän valua pois ja olla vain siinä hetkessä.

Ennen Lady Spinnun alkua oli ohjausta pyörien säätämiseen ja oikeaan ajoasentoon. Tuossa vaiheessa olimme jo Lauran kanssa innokkaina satuloilla polkemassa 😀 Ryhmä oli pieni ja mikrofoni ei toiminut, mutta Henna pärjäsi loistavasti ilman mikkiäkin. Poljimme tunnin alottaen kahdella lämmittelybiisillä joista jälkimmäisessä aloitimme kevyet lisäykset. Lämmittelyn jälkeen tuli eka työosuus, joka oli kahden biisin mittainen. Poljimme tehden 2-3 lisäyksen kierroksia kolme. Hikoilimme myös polkien seisten kierroksien loppuosissa. Ekan työosuuden jälkeen hiukan palauttelimme kappaleen verran ja ei muuta kuin uuteen nousuun nyt neljän lisäyksen kierroksin. Työosuus kesti taas pari biisiä, jonka jälkeen olikin loppujäähdyttelyn aika. Puolituntia meni aivan liian nopeaan, mutta hiki tuli ja nautin siitä. Etukäteen pelkäsin, että tunti loppuu juuri kun lämpiän ja pääsen vauhtiin. Mä kun olen vähän hitaasti lämpiävä tapaus 😀 Spinnussa kuitenkin omilla vastuksen säädöillä saa tunnista just niin raskaan kuin päivän kuntoon on sopivaa. Pitää vain uskaltaa lisätä vastusta heti alusta lähtien.

Aikaisemmin en ole ollut missään Hot-tunneilla, joten tulipahan sekin koettua. Tuntien välillä ei ollut aikaa vaihtaa vaatteita, mutta huone, jossa venyttely tapahtui oli niin lämmin ettei kylmyyttä tarvinnut kosteissa vaatteissaan pelätä. Keskityimme alaraajojen venytyksiin. Teimme ne selinmakuulta ja pidin Hennan tavasta liikkua venyttelevien ihmisten luona ohjaamassa tarvittaessa. Se varmasti tuntui siksikin hyvältä, en tuntenut itseäni niin kummajaiseksi kun ohjaaja käveli muidenkin luokse ohjaamaan kuin minun. Vuosia sitten kävin venyttelytunneilla, mutta silloin ei koskaan ohjaaja tullut neuvomaan minua kädestä pitäen. Pilateksessa Fatima tuli ja uskalsi koskettaa kysyttyään siihen luvan. Niin Hennakin kysyi ja se on mielestäni hyvä ja kohtelias tapa. Venyttelyt oli hyviä, vaihtoehtoina pumppaavasti venytystä tai pitkiä venytyksiä. Sen sai jokainen päättää itse. Teimme myös selkärangan kiertoja ja lopuksi vähän yläraajoille venytyksiä. Hassu tunne oli se ettei venyttelyn aikana hikoilu laantunut lämmön vuoksi laisinkaan. Jossain vaiheessa mietin, että vaikka nuo Hot-huoneet ovat kuinka ihania, niin eivät ne kovin ekologisia ole, mutta ei kokemus paha ollut.

Suihkun kautta kotiin nälkä seurana, joten salaattia massuun, koirien kanssa iltakävelylle, iltateetä ja unille 🙂 Kiitos Henna hienosta liikunnallisesta illasta.