Julkaistu

Tunnelmia nahkatyökurssiviikolta – Ura käsillä -hanke

On ilo olla taitavan, innostavan ja tarkan ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Taukoja ei millään malttaisi pitää, vaikka kovin tärkeitä ovat nekin. Viime viikkoisen kurssin teemana oli koiralle taluttimen tekeminen. Keväällä kävin jo ns. jatkokurssin, jolla tehtiin kaulapanta, joten monet työvaiheet olivat minulle tuttuja entuudestaan. Aina kuitenkin oppii uutta ja tekemiseen tulee varmuutta. Ennen kaikkea kurssi osoitti minulle, että uskallan itsenäisestikin ryhtyä nahkatuotteiden valmistukseen. Keväällä itse asiassa heti panta-kurssin jälkeen aloitin kahden pannan tekoa todeden nahkapaskani olevan aivan paska. En saanut myöskään vasaralla suoraan naputeltua niittejä ilman niiden litistymistä, joten halusin nahkapaskan lisäksi tuurnat niittien muodossa pysymiseen.

Kesällä en kuitenkaan saanut mitään aikaiseksi helteitä syytellen. Talutinta tehdessäni palautui kuitenkin mieleen hyvin eri työvaiheet. Yllätyin miten hyvin esim. reikien teko haarukalla ompelu-uraan onnistui. Ompelussa aloituksen muistin paljon monimutkaisemmaksi mitä se sitten oli. Itse ompelu sujui paljon jouhevammin kevääseen verrattuna.

Jo keväällä minulta tilattiin vyö. Sovittiin tuolloin, että ei ole kiireellinen. Tarkoitus oli vyö tehdä kesällä, mutta sekin jäi. Talutin valmistui hyvissä ajoin ja toin kurssille jo aiemmin tilaamani vyötarvikkeet. Oli hienoa saada valmistaa vyö ohjatusti. Työvaiheethan ovat hyvin samat mitä pannan teossakin. Ommeltavaa toki on paljon vähemmän. Vyökurssi olisi varmasti paikallaan, tulisi varmuutta vöiden tekoon. Toisaalta yritän rohkeasti alkaa valmistamaan niitä jo nyt.

Kurssin aikana keskustelimme myös hinnoittelusta ja siitä miten laadukkaista materiaaleista huolellisesti valmistetut tuotteet maksavat enemmän mitä kuin tehotuotetut tuotteet. Käsityön tekijän on hyvä miettiä haluaako erottua tuotteiden halpuudella, milloin materiaalit eivät välttämättä ole laadukkaita tai tehdystä työstä ei saa korvausta. Vai haluaako erottua laadukkaista materiaaleista ja huolellisesti tehdystä työstä milloin tuote on kalliimpi. On myös tärkeä oppia hinnoittelemaan työnsä ja arvostamaan sitä. On myös mietittävä millaiselle kohderyhmälle tuotteitaan on myymässä. Tämä kaikki on ajatuksia ja tunteitakin herättävää. Haluaisi tehdä oikein, mutta mikä sitten lopulta on oikein?

Keskusteltaessa pantojen, taluttimien ja vöiden hinnoista mainitut hinnat tuntuivat ensiksi korkeilta, mutta enemmän mietittyään ymmärsi jo paremmin. Valmistat hyvälaatuisesta kasviparkitusta nahasta tuotteita. Valitset kestävät soljet, niitit, lukot. Teet työn kokonaan käsityönä, myös ompelun, joka on väkisinkin hidasta tekemistä. Eihän silloin panta, talutin tai vyökään lähde parilla kympillä, jos lähtisi työlle ei jäisi mitään osuutta, jos edes materiaalikulut täysin peittyisi.

Hankevastaava Piia Rossi puhui teoriaosuudessa käsityöyrittäjyydestä ja kävimme mielenkiintoista ja antoisaa keskustelua. Pohdimme mm. milloin toiminta alkaa saamaan yrittäjyyden piirteitä, milloin harrastuksesta tulee työ, säilyykö tekemisen ilo, kestetäänkö mahdolliset painetilanteet jne. Käsityöyrittäjyyshän on paljon myös sesonkeihin painottuvaa. Usein alkuvuosi on hiljainen ja paras myyntiaika on loppuvuodesta. Järkeväähän on tehdä sesonkituotteita valmiiksi jo hyvissä ajoin. Tosin esim. itselläni ei kovin suurta varastointimahdollisuutta ole, koska toimintani on kuitenkin pientä moneen muuhun verrattuna.

Pohdimme myös voiko yrityksen teema olla sellainen mikä ei omistajaa kiinnosta pätkän vertaa. Uskoaksemme ei. On oltava kiinnostus, palo, into aiheeseen, jotta yritys voi menestyä, kehittyä, olla ajan hengessä mukana. Yrittäjyyteen liittyy toki myös kirjalliset työt, mitkä eivät välttämättä niin hauskoja ole, mutta kuuluvat asiaan. Lopuksi Piia kertoili vielä erilaisiin myyjäis- ja markkina-tapahtumiin osallistumisesta, siitä miten myyntipöydän tulee olla siisti, mahdollisen teltan asianmukaisen pystytyksestä jne. Itselleni harmaita hiuksia tuottaa myyntipaikkojen löytyminen. Netin syövereistä niiden etsiminen tuntuu äärimmäisen hitaalta ja kömpelöltä. Tietoa ei vaan oikein ole. Ruudun luvulla etsiminen käy vielä hitaammin. Tähän ongelmaan ei ollut oikeastaan mitään vinkkiä, jaksaa vain etsiä ja löytää. Koska toimintani on pientä rahkeet eivät myöskään riitä kovin suuriin paikkamaksuihin. Ne mitä olen tällä hetkellä löytänyt on hinnaltaan minimissään 160 €. Valitettavasti sellaiset on pakko unohtaa.Etsintä siis jatkukoon.

Myös Näkövammaisten liiton yrittäjyysneuvoja Hanna Karesjoki oli tuttuun tapaan puhumassa meille yrittäjyydestä. Tässä vaiheessa livahdin kotiin hierontatöitä jatkamaan, joten myös Friittalan myymälään tutustuminen jäi osaltani väliin. Siellä tosin viime kevään kurssilla kävinkin.

Toissa lauantaina kirjoitettuani melontapostauksen ryhdyin neulomaan alpakka-langasta kaulaliinaa. Sitä olen nyt neulonut kurssilla ruokatunnit, odotellessani lisäohjeistusta ja tietysti kotona seuratessani iltauutisia tms. Tiistaina kurssipäivän jälkeen jäin vielä syksyn ensinmmäiseen korikerhoon. Oli mukava tavata kerhokaverit ja päästä punomaan koria pitkästä aikaa.

Nahkaisiin kaulapantoihin, jotka keväällä jäi kesken, vaihdettiin niitit ja suoristettiin nimilaatat, laitettiin soljet ja d-lenkit paikoilleen ja tehtiin liimaus ompelua varten. Kurssin viimeisen tunnin tikkasinkin toisen kaulapannan sivua ahkeraan. Ompelu kutkutteli koko perjantai-illan, mutta parin viinilasillisen ja tapasaterian jälkeen en tohtinut ruveta naskalin kanssa heilumaan 😀 Lauantaiaamuna aamuteen aikaan oli jo kuitenkin ”pakko” laittaa puupihdit polvien väliin ja jatkaa ompelua. En pystynyt lopettamaan ennen kuin ensinmmäinen reuna oli ommeltu. Väliin kotitöitä/ruuan laittoa. Ruuan jälkeen jatkoin toisen sauman ompelua parvekkeella upeasta syysillasta nauttien. Hartioita jumitti, keskiselkää kolotti, mutta valmista tuli. 😀 Loppuillan neuloin 😀

Eilen annoin itselleni käsitöistä vapaapäivän, tai oikeammin pakotin itseni siihen, sillä käsien ja hartioiden jumitila oli ja on tuntuva. Kädet ja hartiat saivat kuitenkin työskennellä, sillä lähdimme Marin kanssa melomaan jälleen Vuosaareen. Tällä kerrtaa kulkumme suuntautui Kal-lahden puolelle.

Nyt oli edelliskertaan verrattuna huomattavasti tuulisempaa ja välillä aallot keinuttivat kajakkia. Nautin siitä. Minusta oli jotenkin ihanaa tuntea tuuli ja tuulen vaikutus. Toki myös melonta oli edelliskertaa raskaampaa. Nyt näimme ja kuulimme myös lintuja enemmän. Etenkin valkoposkihanhia lenteli, sukelsipa myös silkkiuikku. Turistiryhmä valokuvasi innolla luodolla olevia lintuja. Mekin meloimme lähemmäksi, mutta huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa.

Siinä meloessani mieleni kovasti askarteli jo keväässä ja kevään linturetkissä, siinä miten kiehtovaa olisi meloa rauhaisasti merellä, joella, järvellä ja äänittää kevätaamussa lintuja 🙂 Voi kun unelmasta tulisi totta. Joka tapauksessa melominen oli jälleen todella mukavaa ja mieleni halajaa edelleen uudestaan kajakkiin.

Pakko on myöntää, että eilisiltana se toinen kaulapanta kummitteli mielessä koko ajan, mutta pidättäydyin ompelun aloittamisesta. En edes neulonut eilen. Rauno hieroi vähän mun käsiä ja äsken tehdessäni hierontatyötä omissa käsissäni tuntemuksia. Nyt lähden kampaajalle rentoutumaan. Ihanaa nähdä Virpiä pitkästä aikaa ja saada hiuksiin kasvivärjäys, leikkaus samalla kuulumisia vaihtaen. Kotiuduttuani en ehkä pysty kaulapannan ompelun kutsua enään vastustamaan.

Julkaistu

Makramee-kurssien satoa – Ura käsillä -Hanke

Osallistuin marraskuussa ensinmmäistä kertaa kolmipäiväiselle makramee-kurssille, joka sai tällä viikolla jatkoa. Viime keväänä solmeilin lampun varjostimeen kaksoistasosolmuin varjostimen. Tuolloin erheellisesti luulin solmivani silmusolmuja, mutta nyttemmin on selvinnyt niiden olleen kaksoistasosolmuja 🙂

Marraskuisella kurssilla aloitimme kurssin tekemällä pieniä töitä; avainkaulanauha, avaimenperä ja rannekoru. Opettelimme tasosolmun ja kaksoistasosolmun. Tasosolmussa aloitetaan aina samalta puolelta tukilankoja. Hiljalleen solmeiltu punos alkaa tekemään kierrettä, joka tuo joissain tapauksessa työhön kivaa koristeellisuutta.Harjoittelussa käytimme paksuhkoja lankoja ja erityisen suosittu oli Baragord-keinokuitulanka, joka on minun käteen aivan kauhean tuntuinen. Se polttaa ihoa ja on vastenmielinen. On kuitenkin hyvää paksua lankaa, josta sokeanakin tunnusteltaessa tuntee hyvin miten solmu muodostuu. Avaimenperän lisäksi teimme samaisesta langasta avainkaulanauhat. Opettelimme kaksoistasosolmun tekoa. Työssä se tehtiin kahteen suuntaan. Ensiksi solmeiltiin muutama solmu, jonka jälkeen työ käännettiin ympäri ja palattiin lähtökohtaan. Kaksoistasosolmussa aloitetaan vuorotellen vasemmalta ja oikealta puolelta tukilankoja.

Harjoittelimme kaksoistasosolmun tekemistä myös ohuempaan lankaan mihin laitoin koristeeksi metallihelmiä. Ohut lanka käyttäytyi luonnollisestikin erilailla paksumpiin verrattuna, joten hetki meni totuttelemiseen.

Kurssin isoin työ oli trikookuteesta solmeiltu matto. Matto solmeiltiin kaksoistasosolmuilla jättäen joka toinen kerros kaksi reunimmaista solmimatta. Näin solmeilusta syntyy verkkomaista jälkeä. Ikäväkseni on tunnustettava, että matto on minulla edelleenkin kesken. Kurssilla sitä en valmiiksi saanut ja nyt alkuvuodesta on vaivannut käsityöanemia. En kuitenkaan ole hylännyt ajatusta tehdä matto valmiiksi. Käsityöhuoneessa se odottaa sopivaa hetkeä tulla työstetyksi valmiiksi.

Maton solmeilun lomassa teimme vielä pienen välityön joulutähden paperinarusta. Pieneen renkaaseen kiinnitettiin paperinarut leivonpääsolmuin, jonka jälkeen kaksoistasosolmuin napakoitettiin keskusta. Sakarat muodostui tekemällä kaksoistasosolmut lankojen päihin. Solmut vahvistettiin vielä liimalla, sillä paperinarun jäykkyyden vuoksi napakatkin solmut voivat löystyä.

tämän viikon keskiviikkona palasimme makramee-tekniikoiden pariin. Tälläkin kerralla kurssi oli kolmipäiväinen. Valitettavasti kurssipäivät ovat lyhentyneet pari tuntia per päivä. Aloitimme ”lämmittelytyöllä” rock-henkisen kaulakorun solmeilulla. Valitsin langaksi litteää keinomokkalankaa. Kaulanauhaan solmittiin kuusi lankaa leivonpääsolmuin. Tehtiin ensinmmäinen rivi kaksoistasosolmuja, toisessa rivissä jätettiin kaksi reunimmaista solmimatta ja kolmannella taas seuraavat kaksi. Näin yhdelle riville keskelle tuli vain yksi kaksoistasosolmu. Tästä lähdimme harjoittelemaan kylkiluusolmua. Ensiksi vasemmalta keskelle ja sitten oikealta keskelle. Kaksoistasokolmion sivuille syntyi kylkiluusolmurivi 🙂 Kaksoistasosolmuin kolmio, nyt alottaen keskimmäisistä langoista lisäten rivi riviltä kaksi lankaa sivulta mukaan. Korussa käytin pikkuruuveja antamaan lisäsävähdystä koruun. 🙂

Seuraavaksi teimme jokainen pöllön puuvillalangasta. Ensiksi leivonpääsolmuin langat kiinni rottinkikeppiin, jonka jälkeen kaksoistasosolmuin pöllölle otsa tehden samanlainen kolmio kuin kaulakorussakin. Kaksi riviä kylkiluusolmuja kulmakarvoiksi, jonka jälkeen asetettiin silmät ja nokka paikoilleen. Oli oltava tarkkana, ettei silmät jää liian sivuun. Pöllön vartalo-osa solmeiltiin kylkiluusolmuin. Nyt solmeilu aloitettiinkin keskeltä edeten kohti ulkoreunaa. Näin vartaloon saatiin pyöreyttä. Käsialasta riippuen kylkiluurivejä tehtiin muutama rivi, jonka jälkeen vielä jatkettiin kaksoistasosolmuin päätellen työ. Koristelin pöllön jalat puuhelmin. Jotkut solmeilivat pöllöilleen myös siivet. Solmeilussa on selvästi näköjäänteestä apua. Heikkonäköiset selviytyvät ripeämmin töistään ja näin pystyvät lyhyemmässä ajassa tekemään vaikeampiakin töitä. Minun sielua se välillä kirpaisee, koska en haluaisi töideni olevan yksinkertaisempia ja tylsempiä sokeuteni vuoksi. Ja järjellä ajateltuna eihän se edes välttämättä niin ole. Noh, ehkäpä tästä pöllökaverista tuli ihan hauska ilman siipisolmeilujakin?

Torstaina iltapäivästä jäi jonkin verran aikaa, joten aloitin turkoosista 1mm korulangasta tekemään d-renkaaseen pikkupöllöä. Korulanka oli jäykkää ja se sojotteli joka suuntaan. Oli todella hankalaa hahmottaa milloin on mikin lanka solmeiluvuorossa. Työ eteni varsin hitaasti, joten vartalo-osa ja päätös jäi kotiläksyksi.

Eilisaamuna aloitimme kassin solmeilun. Lisäksi päivän mittaan viimeisterlimme rock-korun ja sain ohjeistuksen pikkupöllön loppuun tekemiseksi sekä opin liukukiinnityssolmun solmimisen. Kassia ehdin solmeilemaan jonkusen rivin, mutta kotiläksyksi suurin osa työstä jäi. Kiinnitinkin eilisiltana aloitetun kassin puoliskon, toisen puoliskon kahvan sekä keskeneräisen pöllön työpöytään kiinni, joten nyt ei tarvitse kuin hipsiä alakertaan työpöydän ääreen solmeilemaan.

Molemmat Makramee-kurssit piti pitkään näkövammaisia ammattikoulussa opettanut helena. Hän osaa huomioida todella hienosti heikkonäköiset ja sokeat oppilaansa. Hänen ohjauksessaan on hyvä ja kannustavaa opiskella. Toivottavasti kurssi saa vielä jatkoa, jotta saa lisää varmuutta ja kenties vielä ohjausta tuotekehittelyyn. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa eteenpäin. Toivottavasti myös kässäanemia on nyt vihdoin selätetty ja uusia töitä alkaa syntymään 😀

Julkaistu

Vammais- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden tulevaisuus huolestuttaa

Vantaan kaupunki järjesti 17.1.2018 yleisötilaisuuden vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolakien mukaisten kuljetuspalvelujen hankinnasta joulukuisen vastaavasta tilaisuudesta tiedotuksen epäonnistuttua. Tällöin tilaisuus järjestettiin vanhainkodin ruokasalissa, joten oletuksena taisi olla ettei paikalle paljoa väkeä edes saavu.
Asiasta voi lukeatäältäsekä vastineen tästäJa itse kirjoitin avoimen kirjeen
Vantaan valtuutetuille, varavaltuutetuille sekä Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenille ja varajäsenille, koska kannan syvää huolta siitä miten meidän kuljetuspalveluasiakkaiden käy.

Nyt tammikuussa tilaisuus järjestettiin Valtuustosalissa, joka olikin täpötäynnä huolestuneista kuljetuspalvelua käyttävistä asiakkaista. Ei ihme, sillä nykyiseen kuljetuspalvelun toteutukseen ollaan hyvin tyytyväisiä. Muutoksia on kuitenkin luvassa mm. vapautuvan taksiliikenteen vuoksi. Muutostarvetta perustellaan mm. hinnoittelun vapautumisella ja sillä, että kaupungin on pystyttävä tarjoamaan palvelu 24/7. Lisäksi halutaan kuljetuspalveluasiakkaiden profiilit järjestelmään mistä kuljetuspalvelumatkat tilataan.
Eikö kuitenkin taksiliikenteen vapautumisenkin jälkeen esim. Lähitaksiin kuuluvilla yrittäjillä ole Lähitaksin asettamat hinnat ja muut kriteerit, jotka on täytettävä voidakseen kuulua Lähitaksiin? Myös asiakasprofiilien saaminen Lähitaksin tilausjärjestelmään on mahdollista. Näin on jo joissakin Uudenmaan kunnissa tehtykin, joten Tarvitseeko todella ”pyörä synnyttää uudelleen”? Tilaisuudessa korostettiin, että olemme tekemässä yhdessä Vantaan mallia. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan esitelty kuin matkojen välittäjänä Helsingin matkapalvelu. Yleisön joukosta tilaisuuden lopulla tuli tieto, että Vantaan kaupunki on irtisanonut sopimuksensa 2017 vuoden lopussa Lähitaksin kanssa. Se kuulostaa todella siltä, että Helsingin matkapalvelu on luikertelemassa myös Vantaalle.

Helsingin Matkapalvelukeskus on halukas toimimaan jatkossa myös muiden Uudenmaan kuntien matkapalvelukeskuksena toimien kyytien välittäjänä. Tavoitteena on kattaa koko Uusimaa; 26 kunnan 35 tuhatta kuljetuspalveluasiakasta. Se mitä mahdollinen Sote tuo tullessaan ei kukaan tiedä. Tällainen hyvin erilaisien kuntien tarpeiden ja vammaisten tarpeiden samaan palveluun ymppääminen tuntuu pelottavalta. Espoon kaupunki ei ole lähtenyt mukaan moiseen vaan on jatkanut sopimustaan Lähitaksin kanssa. Vantaalla ei ole poliittisia päätöksiä vielä tehty. Nyt helmi-maaliskuun aikana asiaa valmistellaan päätöstä varten. On hyvin tärkeästä asiasta kyse joten toivottavasti Vantaan kaupunki ei tee hätiköityjä ratkaisuja. Mietityttää onko kilpailutus edes tarpeen. Moni kunta ei kilpailuta vaikeavammaisten asumispalveluita, vaikka hankintalaki antaakin siihen mahdollisuuden. Kuljetuspalvelut ovat yhtä lailla vammaisille välttämätön palvelu kuin asumispalvelut ja sitä ei ole pakko kilpailuttaa.
Kuljetuspalvelu ja saattajapalvelu – Vammaispalvelujen käsikirjaan
kannattaa tutustua.

Matkapalvelukeskus ei ole tuonut toivottuja säästöjä Helsingissä, joten tuskin näin käy Vantaallakaan.
Monet palvelua Helsingissä käyttävät asiakkaat ovat joutuneet jonottamaan hyvinkin pitkiä aikoja kyytiä tilatessaan. Moni kokee elämänsä vaikeutuneen, koska on ennakoitava menemisiään huomioiden mahdollinen yhdistely tms. aikataulujaan suunnitellessaan. He eivät voi toimia spontaanisti juuri koskaan, eivätkä ottaa taksia tolpalta vaikka se olisi vieressä. On soitettava matkojen välitykseen vähintään 45 min ennen haluttua lähtöaikaa. Nyt voimme tilata kyydin Lähitaksista, tai ottaa taksin tolpalta ollessamme sellaisen läheisyydessä. Pitkiä jonotusaikoja ei ole ja auto saapuu nopeasti. Yhdistelyä ei ole, joten myös yksilösuojamme säilyy.

Ihmetyttää todella haluaako Vantaa syytää rahojaan Helsingin kaupungille ostamalla heiltä matkojen välityksen? Etenkin kun se toimiva tapa on jo olemassa. Miksi sitä ei voida kehittää entistä paremmaksi?

Me vammaiset ja pitkäaikaisia sairauksia sairastavat emme totisesti ole osaamme valinneet. Jos voisimme, niin kulkisimme kuten valtaväestökin. Kuljetuspalvelu ei ole meille elitistiä tai luksusta, se helpottaa arkeamme ja mahdollistaa osallistua aktiivisesti tähän yhteiskuntaan. Myös meidän on tärkeää päästä joustavasti ja turvallisesti töihin, harrastuksiin ja tapaamisiin. Jos joudumme huonosti toimivaan järjestelmään mukaan, monen elämänlaatu heikkenee ja syrjääntyminen lisääntyy. Eihän kukaan sellaista suuntaa halua olla edistämässä?
Yleisötilaisuudesta kirjoitetun Vantaan Sanomien artikkelin voi lukeatäältä
Yleisötilaisuudessa ollut esitysaineisto, ryhmätöiden koonti sekä tallenne tilaisuudesta löytyvätKuljetuspalvelut -sivultaHelsingin kaupungin sivuilta löytyy Liikennöinnin palvelukuvausluonnos,
jota voi kommentoida 13.2. saakka.

Yleisötilaisuuden kutsussa ei ollut ryhmätöiden tekemisestä mainintaa. Näin meille kuljetuspalveluasiakkaille ei annettu mitään mahdollisuutta valmistautua ryhmätöihin. Tiukan aikataulun vuoksi ei myöskään kantoja, näkemyksiä ollut aikaa perustella. En tiedä kuinka paljon todellista hyötyä on pitkästä ranskalaisin viivoin olleesta listasta? Minulle tuli ainakin suunnaton tarve kirjoittaa asioita auki esimerkein ja perusteluin. Olen alla olevan lähettänyt kuljetuspalvelut(at)vantaa.fi- osoitteeseen osissa. Haluan tekstin jakaa myös täällä. Lukiessa tätä on kuitenkin hyvä muistaa, että en ole mitenkään voinut kirjoittaa kaikista eri vammaisryhmistä, koska monien ryhmien erityistarpeista tai erityispiirteistä minulla ei ole tietoa. Olen kuitenkin halunnut tekstissäni osoittaa huoleni kaikkia vammaisryhmiä ja vanhuksia kohtaan. En vain tuijottaa omaa napaani, vaikka esimerkkejä on tietystikin helpointa kirjata omasta elämästään ja kokemusmailmastaan.

Teksti on pitkä ja jotkut asiat toistuvat siinä useammassa kohden niiden tärkeyden vuoksi. Olen iloinen, jos jaksat lukea tämän loppuun ja jätät kommentin mitä ajatuksia teksti sinussa herättää. Tekstin pohjana olen käyttänyt yleisötilaisuuden ryhmäkoontia.

Mikä sinulle on tärkeää
Kun tilaat kuljetuspalvelumatkan?

Tilaus tulee voida tehdä puhelimitse, tekstiviestillä, S-postilla, älypuhelimen appilla On henkilöitä, jotka eivät osaa tai halua käyttää tietokoneita tai älypuhelimia. On oltava mahdollisuus soittaa ilman pitkää odotusta, että puheluun vastataan. Tällä hetkellä Lähitaksiin soitettaessa pitkiä odotuksia on äärimmäisen harvoin. Tällöin on kova ruuhka hyvin huonosta säästä johtuen. Helsingin matkapalveluvälityksessä pitkät odotukset ovat arkipäivää muutamasta minuutista jopa puoleen tuntiin. Huonokuntoinen vanhus tai vammainen ei jaksa pitkiä odotusaikoja. Hyväkuntoisemmilla taas liiallisesta odottelusta menee päivän aikataulut sekaisin. On hyvä muistaa, että jokaisen aika on yhtä arvokasta oli kyseessä työhön lähtö, harrastusryhmään meno, kauppaasioille meno. Kenenkään ei tule joutua odottamaan kohtuuttomasti! Samasta syystä auton tulee voida tilata silloin kuin sitä tarvitsee eikä esim. Helsingin tämän hetkisen mallin mukaan 45 min aiemmin.

Tilausta vastaan ottavan henkilön tulee olla ystävällinen asiakaspalvelija, joka puhuu hyvää suomea, ruotsia englantia. Ottaa tilauksen vastaan ja huomioi erityisvaatimukset, jos asiakkaalla sellaisia on. On huomioitava ettei kaikki autotyypit sovi kaikille. Useat näkövammaiset kokevat esim. inva-taksilla matkustamisen haastavaksi, koska tila on iso ja penkkien sijainnit vaihtelevat. Myös huonojalkaisen on hankala nousta autoon jyrkkien portaiden vuoksi. Inva-auto on taas välttämätön henkilöille, jotka tarvitsevat nosto- ja kiinnitysapua. Henkilöauto sopii paremmin näkövammaiselle matkustajalle. Myös useimmiten vanhuksien on helpompaa tulla ja poistua henkilöautoon kuin inva-autoon. Opaskoiran kanssa matkustava haluaa useimmiten farmari-auton, jotta koira mahtuu matkustamaan mukavemmin auton takatilassa. On myös allergisia henkilöitä, jotka tarvitsevat allergiavapaan auton.

Myös tarvitaan mahdollisuus tilata kyyti niin tekstiviestillä, s-postilla kuin älypuhelimen aplikaation avulla. On henkilöitä joille kirjallinen tilaus sopii paremmin esim. vaikean puhevian vuoksi. Nykyään älypuhelimet mahdollistavat paljon ja myös näkövammaiset pystyvät käyttämään niitä tilausta tehdessään.

Tehdyn tilauksen jälkeen auto saapuu tilattuun osoitteeseen hetimiten. Ei saa olla oletuksena 45 min odottaminen kuten Helsingissä tällä hetkellä on. Lähitaksista tilattaessa auton saapumiseen kuluu joitakin minuutteja. On harvinaista, että auton tulo kestäisi tuon 45 min, ja näin käydessä syynä karmea keli, joka on ruuhkauttanut kaiken.

Joustava palvelun saatavuus
Vammainen tai vanhus ei voi aina tietää milloin jokin tapahtuma päättyy. Ajatellaanpas tilannetta, että vammainen henkilö on saanut kokouskutsun yhdistyksensä vaikuttamistoimikuntaan. Esityslista on pitkä eikä pystytä arvioimaan kestääkö kokous 2.5h vai 4h. Näin ollen henkilö ei voi tilata kuljetuspalvelua etukäteen tai edes tuota 45 min ennen kokouksen loppumista. Jos tilauksen on tehnyt valmiiksi voi helposti käydä kokouksen venyessä niin, että henkilö joutuu poistumaan kesken kaiken kokouksesta. Tai jos kokous onkin sujunut jouhevasti, hän joutuu jäämään odottamaan kuljetuspalveluaan. Vammaton sensijaan heittää takin niskaan ja lähtee joko omalla autolla, pyörällä, jalkasin tai käyttäen joukkoliikennettä kotimatkalleen. Näin käy myös silloin kun henkilö tilaa kyydin vasta kokouksen jälkeen. Pitkän päivän päätteksi ei kukaan halua odotella ylimääräisiä. Kokouksia voi olla myös asiakkaiden tiloissa, jonne ei ole korrektia palverin jälkeen jäädä notkumaan. Se ei siis saa olla oletuksena kuljetuspalvelua suunniteltaessa, että matka on tilattava esim. tuo 45 min ennen kyydin tarvetta.

Ilmoitus auton saapumisesta
Tällä hetkellä tilatessa auton Lähitaksista, asiakas saa puhelimeensa tekstiviestin, jossa ilmoitetaan arvioitu auton saapumisaika. Tämä on erinomaista palvelua.

Asiakasprofiilit
Lähitaksissa on kaupunkikorttiasiakkaille oma puhelinnumero, josta kyydit tilataan. Järjestelmässä ei kuitenkaan ole asiakasprofiilejamme. Vantaan kaupunki perusteleekin matkojen välityskeskuksen tarpeellisuutta tälläkin argumentilla. Mikä on surullista asiakasprofiiliasiassa koen meille valehdellun, sillä ilmennyt on, että halutessaan asiakasprofiilin Lähitaksin järjestelmään, sen saa sinne soittamalla Vantaan kaupungin Kuljetuspalvelu-neuvontaan. Samalla tiedot on lisätty vammaisen henkilön palvelusuunnitelmaan. Lähitaksin joissakin kunnissa on kuljetuspalveluasiakkaiden profiilit järjestelmissään. Miksi näin ei voisi olla lähtökohtaisesti myös Vantaalla? Miksi tarvitaan erillinen matkapalvelukeskus?

Tolppalupa
Taksi pitää voida ottaa myös tolpalta. Vammainen tai vanhus on ostoksilla Jumbossa jouluruuhkassa. Ihmisiä kaupat pullollaan. Shoppailusta väsymyskin jo painaa. Kassalta päästyä hän haluaa päästä pian kotinsa rauhaan. Taksitolppa on aivan vieressä, joten siitä taksi ja kotiin. On kohtuutonta odottaa, että auto on tilattava jostain tietystä numerosta ja se tulee sitten joskus.
Konsertit päättyvät usein myöhään. Niidenkään päättymistä ei voi etukäteen kovin tarkasti ennakoida. Konserttipaikkaan ei kuitenkaan voi jäädä kytiä odottamaan. Taksitolpan ollessa lähellä siitä on voitava ottaa auto. Myöhäiseen aikaan ei kenenkään ole turvallista odotella yksin kyytiä esim. Helsingin matkapalvelun kautta saapuvaksi. Tolpalta taksin otto on tarpeen myös saavuttaessa pitkänmatkan junalta. NE ovat valitettavan usein myöhässä, joten tarkkaa saapumisaikaa on mahdotonta tietää. Saattopalvelu voi avustaa lähimmäle tolpalle tarvittaessa. Tässäkin tilanteessa on kohtuutonta vammaisen tai vanhuksen joutua odottamaan kyydin saapumista jonkin erityisen matkapalvelun kautta.

Tällä hetkellä Helsingin mallissa tolpalta auton ottaminen ei ole mahdollista. Asiakkailla on käytettävissään kaksi pikamatkaa kuukaudessa, joka on aivan liian vähän.

Matkojen yhdistely
Mahdollinen matkojen yhdistely herättää vastustusta eikä ihme, sillä yhdistelyssä yksilösuojamme kärsii, matka-ajat pidentyvät ja matkustusmukavuus vähenee. On esitetty, että yhdistelyn vuoksi matka-aika saisi pidentyä puoli tuntia. Länsi-metron aloitettua toimintansa monet joidenka työmatkoihin sen myötä on tullut kymmenen minuutin pidennys on noussut suuri haloo ja valitus lehtien sivuja myöden. Vammaisen henkilön aika on yhtä arvokasta kuin kenen muun tahansa, joten ei voida lähteä oletuksesta, että vammainen tai vanhus joutaa käyttämään ylimääräistä aikaa siirtyessään paikasta toiseen. Palvelun on oltava joustavaa ja toteuduttava ilman ylimääräisiä odotuksia tai matka-aikojen pidennyksiä.

Jokainen meistäkin haluaa säilyttää yksilösuojansa. Jokaisella siihen on oikeus eikä matkojen yhdistelyllä sitä saa vaarantaa. On tilanteita missä ei halua puolituttujen tai tuttujenkaan kanssamatkustajien tietävän mihin on matkalla. Kaikki eivät myöskään halua muiden tietävän kotiosoitettaan tai erityistarpeitaan.

Vammoja on hyvin erilaisia ja siksi myös erityistarpeet. On pyörätuolin käyttäjiä, jotka tarvitsevat inva-auton, apua pyörätuolin kiinnityksessä tms.On sokeita, jotka tarvitsevat opastuksen määränpäänsä ulko-ovelle, joskus myös sisälle saakka. Nämä kaikki vievät aikaa ja helposti tuo puolituntia sujahtaa matkan aikana oleviin pysähdyksiin. Todellisuus siten pidentyneestä matka-ajasta voikin olla aivan muuta kuin maksimissaan puolituntia.

Tila-autot ovat myös monelle hyvin hankalia. Sokeana istumapaikan löytäminen voi olla haaste, koska autotyypistä riippuen penkkijärjestys vaihtelee. Ei ole mukavaa joutua kosketuksiin täysin vieraiden kanssamatkustajien kanssa paikkaa etsiessään. Tahaton kosketus voi myös olla jo autossa istuvalle ahdistava kokemus. Tässä kärsii jo koskemattomuuskin, vaikka tahatontahan se on. Pidän myös hyvin hankalana tilannetta, jossa syystä tai toisesta kanssamatkustaja saa raivarin. Se ei ole tavatonta tietyissä vammaryhmissä. Sokeana en pysty näkemään mitä tapahtuu, enkä myöskään suojautumaan mahdolliselta agressiiviselta käytökseltä. Olen täysin kuuloni varassa ja tilanne taatusti tuo pelkoa ja ahdistusta epämukavuudesta puhumattakaan. Tähän kun lisätään vielä lievä kuulovamma niin tilanne tuntuu vielä pelottavammalta.

Koska vammoja on hyvin monenlaisia ja niissä erilaisia erityispiirteitä, on mahdotonta sovittaa yhteen muottiin tai edes samaan tila-autoon ilman ongelmia. Yksilön tarpeet on oltava aina etusijalla ennen matkojen yhdistelyä, jolla haetaan säästöjä. Helsingissähän säästöjä ei ole tullut. Esimerkiksi opaskoiran käyttäjä ei voi matkustaa samassa autossa allergisien henkilöiden kanssa. Sen lisäksi tila-autossa voi koiran tassu jäädä vahingossa jonkun jalan alle, tai painavat tavarat kaatua päälle.

Koska matkojen yhdistely on hankalaa ja se lisää kuljetuspalvelua käyttävälle matka-aikaa, yksilösuoja vaarantuu yhdistelyn pitää olla vapaaehtoista. Yhdistelyä ei saa olla työmatkoissa laisinkaan. Töistä ei saa myöhästyä ylimääräisen kiertelyn vuoksi. Työstä pitää voida myös lähteä siihen aikaan kuin itse haluaa. Vammaisilla on myös itsemääräämisoikeus ja sitä soisi kunnioitettavan kuljetuspalveluasiassakin.

Vakiotaksin käyttöoikeus
Vantaan kaupunki on tiukentanut kritereitä vakiotaksin käyttöoikeuteen. Vakiotaksi/tuttu kuljettaja tuo kuitenkin monelle vammaiselle turvallisuutta, yksilöllistä palvelua eikä joka kerta tarvitse selittää millaista apua tarvitsee. Tuttu kuljettaja pystyy myös havainnoimaan, jos vammaisella ei olekaan kaikki hyvin. Ryhmätöiden koonnissa vakiotaksin käyttö nousi useammassa kohden esille. Käytäntö on koettu hyväksi ja toimivaksi. Itse olen hieroja- ja käsityöyrittäjä. Käyn erilaisissa tapahtumissa myymässä käsityötuotteitani. Välillä mukanani on paljonkin tavaraa. Kun minua on kuljettamassa tuttu kuljettaja tiedän varmasti kaikkien tavaroiden päätyvän autoon ja autosta myyjäispaikalle. Koska en näe, en pysty asiaa tarkistamaan, joten asialla on minulle ja työlleni suuri merkitys. Sokeuden lisäksi minulla on lievä kuulovika, joka ilmenee matalien äänien huonona kuulemisena. Hiljaa puhuva matalaääninen vieras kuljettaja on minulle painajainen.

Tilatessani tutun kuljettajan tiedän myös opaskoirani matkustavan turvallisesti. Taksilla matkustelu ei ole meille elitistiä eikä luksustakaan. Se helpottaa arkeamme ja paikasta toiseen siirtymisiä. Ei ole väärin, että syntyy kuljettajan kanssa luottamuksellinen suhde ja liikkuminen sujuu turvallisesti, luotettavasti ja jouhevasti. Voin luottaa vakiokuljettajaan, että olen haluamassani paikassa silloin kuin pitääkin. Säästä johtuville ruuhkille, onnettomuuksista johtuville ruuhkille ei tietenkään vakiotaksikaan voi mitään. Vakiotaksin käytöstä pelätään tietystikin tulevan lisäkustannuksia, mutta luonnollisesti tätä koskee samat säännöt kuin ei vakiokuljettajaakin. Palvelulisä, saattolisä otetaan vain silloin kun todella se saattaminen tai palvelu tapahtuu. Myöskin mittari laitetaan päälle silloin kun matka alkaa ja suljetaan sen päättyessä kuten muutoinkin. Vakiotaksi on monen arjen todellinen helpottaja. Itse koen sen mahdollisuuden todella tärkeänä.

Vammaiselta vaatii useasti paljon rohkeutta ja tahdon lujuutta lähteä liikkumaan paikasta toiseen. Sokeana voin opetella jonkin verran reittejä pisteestä a pisteeseen b, mutta se mahdollisuus on rajallinen. Onkin hurjan jännittävää, joskus suorastaan pelottavaakin matkata johonkin täysin vieraaseen kohteeseen. Tällöin tuntuu turvalliselta tieto tutusta kuljettajasta, jonka tietää opastavan minut kohteessa perille asti.

Kuljetuspalvelumatkojen käyttö ulkopaikkakunnalla
Toissa syksynä Vantaan kaupunki ilmoitti kirjeitse, että enään taksin käyttö ei ole ulkopaikkakunnalla mahdollista. Aiemmin kuitteja vastaan sai omavastuun ylittävältä osalta rahat takaisin. Ulkopaikkakunnalla tehty matka oli tietystikin pois sen kuukauden kuljetuspalvelumatkoista. Tällä muutoksella varmasti haetaan säästöjä, mutta kyseinen mahdollisuus olisi vammaisille ehdottoman tärkeä. Ajatellaanpa tilannetta missä esimerkiksi täysin sokea henkilö matkustaa Tampereelle johonkin koulutukseen. Jos et ole opetellut kaupungissa reittejä on täysin mahdotonta löytää perille kävellen tai julkisilla. Taksin käyttö on tilanteessa enemmän kuin perusteltua.

Vammainen voi olla mökkipaikkakunnalla ja tulee tarve päästä 10 kilometrin päässä olevaan keskustaan asioille eikä julkista liikennettä ole eikä omaa autoa. Kymmenen kilometrin kävely edestakaisin on kauppa-asioiden hoitamiseen aivan liian pitkä. On todellakin tilanteita milloin taksimahdollisuus ulkopaikkakunnalla on ainoa vaihtoehto jo vammastakin johtuen.

24 h palvelu
Kuten Vantaan kaupungin edustajat tammikuisessa yleisötilaisuudessa totesivat, että palvelu on taattava ympäri vuorokauden. Taksien vapautumisen jälkeen nykyisellä mallilla palvelua ei pystyttäisi turvaamaan, koska vuorot yms. takseista poistuvat. Lähitaksilla on runsaasti autoja Uudellamaalla enkä hetkeäkään epäile etteikö palvelu toimisi Lähitaksin kautta myös öiseen aikaan. Joka tapauksessa oli palvelu kenen tahansa koordinoimaa, kuljetuspalvelun tulee toimia ympäri vuorokauden. Erillistä matkojen välityskeskusta se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita.

Valitusmahdollisuus
Matkojen välityskeskuksen yhtenä tehtävänä sanotaan olevan palvelun laadun valvonta. Helsingin mallissa palvelua käyttäviltä on tullut paljon palautetta ylipitkistä jonotusajoista, huonokuntoisista autoista,ammattitaidottomista kuljettajista, tylystä asiakaspalvelusta. Monet ovat kokeneet ettei matkustaminen ole tuntunut turvalliselta täydessä ns. koppiautossa, jossa monenlaisia matkustajia isoine tavaramäärineen. On varsin luonnollista, että palvelua tarjottaessa ikävät asiat lakaistaan maton alle ja annetaan laadusta, palvelusta paljon positiivisempi kuva mikä todellisuus on. Miten tälläinen matkakeskus voi laatua palvelua, joka ”kadottaa” ne negatiiviset kokemukset? On monia, jotka ovat yrittäneet päästä matkapalveluasiakkuudesta juuri näiden kurjien kokemuksien vuoksi. Valitusten tekeminen on työlästä ja aikaa vievää. Vielä kun jokainen taho mihin valitus kehoitetaan tekemään kehoittaa valittamaan toisaalle. Matkapalvelu ei poista etteikö valituksia tulisi myös vammaispalveluun. Nyt jos minua kohdellaan epäasiallisesti tms. voin ottaa yhteyttä taksitarkastajaan, joka tekee tarvittavat toimenpiteet. Eli välityskeskuksen tarpeellisuus ei ole tässäkään asiassa perusteltua.

Työ- ja opiskelumatkat
Vantaalla tällä hetkellä on 140-160 kuljetuspalveluasiakasta joilla on työ- ja opiskelumatkat asiointi/virkistysmatkojen lisäksi. Edelleenkin nämä on hyvä pitää erillään toisistaan. Työ/opiskelumatkat ovat ehdoton edellytys, jotta vammainen voi käydä töissä. Työ/opiskelumatkojen tulee olla suoria kotoa töihin ja takaisin ilman yhdistelyistä aiheutuvaa pidennystä. On asiakkaita joilla on työmatkoihin vakiotaksioikeus. Tämä on ollut erinomainen järjestely. Se on tuonut luotettavuutta palveluun ja joustavuutta. Työmatka-asiassa on hyvä myös muistaa ne vammaiset, jotka ovat yrittäjiä. Heidän on päästävä asiakkaiden luo, vaikka varsinainen työpiste olisikin kodin yhteydessä. Tälläisia voivat olla esimerkiksi hierojat. Sokea hieroja ei pysty matkahierontapöytieen, tarvikekasseineen, opaskoiran ja valkoisen kepin kanssa kovin pitkiä matkoja kulkemaan. Taksi on ainoa vaihtoehto siirtyä asiakkaan luo ja pois sieltä. Jos kuljetuspalvelumahdollisuutta ei ole emme ole tasavertaisia yrittäjiä valtaväestöön verrattuna. On sanottu asiakkaan luo siirtymisien olevan normaalia yritystoimintaa ja täten yrityksen kustantamaa. Jos asiakas haluaa kotiinsa hierojan, kyllä hän valitsee sen joka ei joudu hierontahintaan lisäämään isoa matkakulua, ja taksimaksusta helposti tulee liian iso eikä tappiollinen toiminta luonnollisestikaan ole yrittäjälle kannattavaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa ansion menetyksenä.

Eikö nykyisen yhteiskunnan kuitenkin pitäisi tukea vammaisen mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan muiden tavoin, tehdä työtä, olla yrittäjä, kantaa kortensa kekoon?

Vapaa-ajan ja asiointimatkat
Nämä matkat ovat monille äärimmäisen tärkeät. Ne mahdollistavat asiointia ja harrastustoimintaa. Pääsääntöisesti niitä myönnetään 18 yhdensuuntaista matkaa, joten vammainen henkilö pääsee yhdeksän edestakaista matkaa kulkemaan kuukaudessa kuljetuspalvelulla. Käytännössä siis keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Toisille tämä riittää mainiosti, mutta on myös sellaisia, jotka joutuvat anomaan lisämatkoja pystyäkseen osallistumaan kaikkeen haluamaansa toimintaan. On tärkeää, että vammainen tai vanhus pystyy osallistumaan virkistystoimintaan. Monelle yksinäiselle on viikon kohokohta jokin kerho, jossa tavata muita ja vaihtaa kuulumisia. Jokainen meistä joutuu myös toimittamaan erilaisia asioita , viedä postiin paketteja, hakea postista paketteja, käydä ostoksilla, käydä virastoissa jne. Tuo 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa on nopeasti käytetty ja monet joutuvatkin tarkoin suunnittelemaan mihin voi osallistua, jotta matkat riittävät. Näistä matkoista ei tule tinkiä.

Vakiotaksin käyttöä on kovasti viime vuosina rajoitettu asiointi/virkistysmatkoissa. Monelle kuitenkin mahdollisuus käyttää tuttua kuljettajaa myös asiointi/virkistysmatkoilla tuo turvallisuutta ja luotettavuutta. Tuttu kuljettaja tietää millaista apua asiakas tarvitsee. Hän nousee autosta ja tulee esimerkiksi hakemaan sokean asiakkaan siitä missä tämä odottaa kyytiään. Helsingin matkapalvelussa on käynyt sokealle asiakkaalle seuraavaa: Hänelle oli soitettu, että auto on porttikongin edessä. Asiakas ei kuitenkaan ollut autolle löytänyt, kuljettaja vain huutanut puhelimessa, että tämä punainen auto ja lopulta poistunut paikalta ja asiakas joutui jonottamaan matkapalvelukeskukseen saadakseen uuden auton. Ja eihän se uusi auto heti tullut vaan sitten joskus…Tuon kaltaisiin tilanteisiin kukaan ei halua. Siksi myös vapaa-ajan matkoissa vakiotaksin käyttö pitäisi olla sallittua.

Sallittujen matkojen pituudet
Tällä hetkellä Vantaan kaupungilla sallittu kuljetuspalvelumatka on omassa kunnassa ja sen naapurikunnissa. On luonnollista ja tarpeenkin, että jotkin rajat ovat olemassa. Aika-ajoin nykyinen systeemi tuo hankaluuksia. Jos matkustan Korsosta Espoon perukoille, se on sallittua ja kilometrejä kertyy viitisenkymmentä. Jos haluan matkustaa Mäntsälään, jonne eteläisimpiin osiin vähemmän matkaa kuin Espoon perukoille. Pohjosiin osiin aikalailla saman verran kilometrejä, en voi matkustaa, koska Tuusula on välissä. Työmatkoissa ilmeisesti voidaan tehdä poikkeuksia erillisestä hakemuksesta? Ei tuollaiset 50 kilometrin matkustustarpeet vapaa-ajan matkoissa ole jokapäiväistä, ei edes joka viikkoista, mutta silloin tällöin niitä tulee. Tiedän, että myös kilometrirajat ovat hankalia, mutta jotenkin tätä epäkohtaa pitäisi kehittää.

Auton ominaisuudet
Kuten aiemmissakin kohdin tulee tässä hyvin esille miten eri vammaryhmät tarvitsevat erilaisia auton ominaisuuksia. Henkilö, joka tarvitsee pyörätuolin kiinnitystä, nostoapua luonnollisesti tarvitsee auton, jossa on asianmukaiset laitteet ja välineet ja niiden tulee olla kunnossa. Huonosti kiinnitetty pyörätuoli on hurja turvallisuusriski. Taannoin jouduimme lukemaan lehdestä tapauksesta Kankaanpäässä, jossa pyörätuoli oli kaatunut inva-taksissa ja asiakas loukkaantunut pahoin. Turvallisuutta ei korosteta koskaan liikaa. Huonojalkaisen on taas vaikea nousta isoihin autoihin joissa usein porrasaskelmat vielä hyvin kapeat. Sokealle tila-auto on hankala istuinpaikan löytymisen vuoksi. Tämän vuoksi henkilöauto on heille ehdottomasti se oikea vaihtoehto.

Autojen tulee olla kullekin asiakkaalle hänen tarpeidensa mukainen. Meitä ei voida pistää yhteen muottiin; esimerkiksi matkustamaan isoilla tila-autoilla.

Ajantasainen navigaattori
Nykyisin ei paperikarttoja juurikaan käytetä ja takseissakin on siirrytty navigaattorien aikaan. Niiden tulee olla päivitettyjä uusimpiin kartastoihin, jotta kohde löytyisi helposti. Kuljettajalla on oltava myös hyvä navigaattorin käyttötaito, osoitteet on osattava kirjoittaa oikein. On hyvin pelottavaa näin sokeana, jos kuljettaja ei löydä kohteeseen navigaattorinsa avulla. Näkevällä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet ohjeistaa kuskia kohteeseen mitä sokealla. Tilanne muuttuu vielä kamalemmaksi, jos kuljettajan kanssa ei ole kunnolla yhteistä kieltä. Tällöin sokeana on vain toivottava parasta. Tästäkin syystä vakiotaksin käyttö on monille tarpeen.

Ryhmätöiden koonnissa esille nousivat myös auton esteettömyys, hyvä valaistus, helppo nousta kyytiin, siisteys, turvallisuus, apuvälineiden kuljetuspaikat, opas- ja avustajakoirille turvallinen matkustuspaikka jne. Kaikki erittäin tärkeitä ja huomion arvoisia ominaisuuksia joita tarvitsemme. Kaikki eivät tarvitse apuvälineille kiinnitystä tai opaskoiralle turvallista matkustuskohtaa. Yksilöllisyys ja yksilölliset tarpeemme ovat siis hyvin erilaiset vaikka vammaisuus meitä yhdistääkin toisiimme.

Kuljettajan tarjoamat palvelut
On tärkeää, että kuljettaja on ystävällinen, palvelualtis ja vastuuntuntoinen. Hänellä on oltava tietoa ja taitoa miten esimerkiksi pyörätuolissa istuvan tuoli kiinnitetään autoon ja asiakas tuoliin. Näkövammaisen asiakkaan kohdalla puhekontaktin ottaminen on tärkeää, jotta asiakas tietää häntä puhuteltavan. Kuljettaja avustaa asiakasta turvavyön kiinnittämisessä tarvittaessa. Erinomainen suomen kielen taito on oltava, jotta asiakkaiden kanssa on yhteinen kieli ja jotta puolin ja toisin tullaan ymmärretyksi.
Kuljettajan tulee myös olla täsmällinen, jotta aikataulut pysyvät. Helsingin mallissa kuljettajat ovat joutuneet usein mahdottoman eteen yrittäessään selviytyä laaditusta aikataulusta. Kuljettajien vaihtuvuus on ollut myös suurta, joten koulutukset eri vammaryhmien kanssa toimimisesta eivät pysy tahdissa mukana. Oikeanlainen koulutus on välttämätöntä.
Jos asiakkaalla painavia kasseja tai muutoin hankalasti autolta sisälle saatavia, on kuljettajan kannettava tavarat sisään. Ylipäätään on hyvä katsoa, että vammainen tai vanhus pääsee sisälle kotiinsa tai paikkaan minne ikinä onkin menossa. Kuljettajan on oltava ammattitaitoinen ja muistettava vaitiolovelvollisuus.

Inhimillisyys
Kun esimerkiksi Helsingin mallissa olevia kuljetuspalveluasiakkaita kuuntelee monet kokevat toiminnasta inhimillisyyden puuttuvan. Vammaisia kuljetetaan kuin tunteettomia tavaralähetyksiä. Sellaista tunnetta ei saisi tulla kenellekään. Asenteen tulee olla kuljettajalla ystävällinen ja asiakasta arvostava. Pitää olla halu palvella ja auttaa niissä pienissä,mutta todella tärkeissä asioissa mitä matkan alkaessa, aikana ja päättyessä on. Kuljettajan tuttuus tuo turvallisuutta ja luotettavuutta. Siksi tuttujen vakiokuljettajien käyttö pitäisi olla sallittua jatkossakin.

Kuljettajalla on oltava erittäin hyvä käyttötaito kuljetuspalvelumatkakorttien käytössä. Omavastuu pitää voida maksaa käteisellä tai arvokortilla. Myös monessa tapauksessa kaupungin suorittama laskutus on helpoin ja kätevin tapa, kuten työmatkoja olevilla on. Tällöin autoissa ei tarvitsisi käsitellä rahaa.

>Kuljettajien koulutus
Koulutus on tärkeää, jotta nykyiset ja tulevat kuljettajat osaavat toimia vammaispalvelulain mukaisissa kuljetuspalvelumatkoissa. Kouluttautuminen on oltava edellytys voidakseen hoitaa kuljetuspalveluasiakkaiden kuljetuksia. Koulutuksessa huomioitava eri vammaryhmien kohtaaminen ja erityistarpeet. Kuljettajan on osattava oikeanlainen avustaminen. Koulutuksen puutteen tai kiireen, huolimattomuuden tms. vuoksi ei saa jäädä pyörätuoli oikein kiinnittämättä tai näkövammaiseen puhekontakti ottamatta.

Muu matkaan liittyvä
Jokaisen kysymyksen kohdalla esille nousee vakiotaksin käyttöoikeus. Se on monelle hyvin tärkeä asia. Se on hyvä huomioida kuljetuspalvelua suunniteltaessa. Samoin matkojen yhdistely saa jokaisessa kysymysten kohdassa kielteistä kannatusta perustellusti. Palvelun heikentyessä on suuri vaara syrjääntymiselle ja yksinäisyydelle. Ei uskalleta käyttää palvelua. Sellaisessa suuntauksessa Vantaa ei varmasti halua olla mukana. Siksipä on ensiarvoisen tärkeää säilyttää hyvä palvelutaso. Niin yleisötilaisuudessa kuin ryhmätöidenkin koonnissa tulee esille, että tämän hetkiseen järjestelmään ollaan tyytyväisiä. Espoon kaupunki on ollut esimerkillinen jatkaessaan sopimusta Lähitaksin kanssa.

Oikeus tarvittaessa saman matkan aikana pysähtyä 15 min ajaksi, kuljettajan avustettava tarvittaessa
On tilanteita milloin vammainen tai vanhus tarvitsee pienen pysähdyksen: kotimatkalla postipaketin haku, kaupasta maitopurkin osto, pankkiautomaatilla käynti, lapsen päiväkodista haku, matkan varrella apteekissa käynti jne. Lyhyt pysähdys ei kustannuksia nosta suuresti. Vammainen voi tarvita kuljettajan apua pienen asian hoitamisessa: opastus kaupassa, postipaketin kantaminen, silmänä olo pankkiautomaatilla jne. Luonnollisesti tutun kuljettajan kanssa nämä asiat hoituvat jouhevasti ja asiakas voi kuljettajaan luottaa. Aina kun ei ole henkilökohtaista avustajaakaan käytettävissä.

Yksityisyys
Ryhmätöiden koonnissa nousee monessa kohdassa esille pelko yksityisyyden menettämisestä ja itsemäärämisoikeuden rajoittuminen. Lainsäädäntö toteaa, että sosiaalipalveluissa lähtökohtana tulee olla asiakkaan etu ja että vammaisilla tulee olla yhdenvertaiset liikkumismahdollisuudet terveisiin nähden. Vantaan tulee kunnioittaa YK:n vammaisten oikeuksien sopimusta ja perustuslakia. On hyvä muistaa ja ymmärtää, että vammaiset ei ole yksi ainoa ryhmä, joka voidaan pistää yhteen ja samaan muottiin. Vammoista johtuen tarpeet vaihtelevat ja siksi kuljetuspalvelua suunniteltaessa on otettava paljon paremmin vammaiset mukaan suunnittelutyössä mitä nyt on tehty. On tärkeää, että eri vammaisryhmien tarpeita, kantoja, perusteluja kuullaan.

Mkäli tammikuisen yleisötilaisuuden oli tarkoitus rauhoitella kuljetuspalveluasiakkaiden mieliä, siinä epäonnistuttiin pahasti. Tuli vaikutelma pahimman pelon toteutumisesta.

Nyt todella toivon, että pitkästä tekstistäni huolimatta tämän on jaksanut mahdollisimman moni lukea loppuun. Tekstissä toistuvat monet asiat niiden tärkeyden vuoksi.

Julkaistu

Käsityöyrittäjyys

Käsityöhurahdus on laittanut miettimään laajentaako omaa yritystään hieronnan lisäksi käsitöihin. Jos, mikä olisi järkevin vaihtoehto, aputoiminimikö vai mikä? Olen paljon pohtinut ylipäätään kannattaisiko yrityksen laajennus vai ei. Käsityömyyntini on kuitenkin aika pientä. En myöskään ole keskittynyt yhteen tai muutamaan tuotteeseen. Olen tehnyt kaikkea mahdollista keramiikasta rottinkikoreihin, neulomuksista lasihelmikoruihin, kynttilöistä kransseihin jne. Jos toimisin toiminimeni alla myös käsitöissäni, pitäisikö minulla olla keskittynyt vain joihinkin tuotteisiin? Syksyllä selvästi kranssit ja kynttilät ovat olleet myyntivaltteja ja sesonkiin olen oppinut jo varautumaan.

Ja miten käy käsitöiden mielekkyydelle ja hauskuudelle, jos harrastus muuttuukin työksi? Jos minulle tuleekin aikataulu milloin minkäkin tulee olla valmista. Toisaalta, materiaalikulut, kurssimaksut yms. saisin laittaa verovähennyksiin. Onko hyöty kuitenkaan niin iso, että se kannattaisi? Suosikkipuuhia ei ole firman paperitöitä kirjanpitoineen, käsityöyrittäjyys toisi niitä lisää. Käsityöyrittäjyys/yritys toisi ehkä paremmin tunnettavuutta, uskottavuutta ja parantaisi markkinointimahdollisuuksia.

Toinen asia mikä minua mietityttää on Annansilmät-tarrat joita voi hankkia Näkövammaisten käsityöntekijät-yhdistykseltä. Ne takaavat työn olevan laadukasta näkövammaisen käsityötä. Käsittääkseni tarran käyttöä ei kuitenkaan mitenkään valvota tai sen käyttöön ole laatukritereitä. Minullakin on tuo tarrakiekko hankittuna, mutta en ole osannut päättää haluanko niitä käyttää. Haluanko korostaa näkövammaisuuttani, haluanko, että minut ja työni muistetaan sen sokean tekeminä vai haluanko työni muistettavan jostakin muusta? En halua olla se sokea hieroja. Haluan olla korsolainen hyvä hieroja. Eli, en koe, että tärkeintä minussa olisi vammaisuuteni. Paljon tärkeämpää on millainen olen ihmisenä, miten hyvin ja laadukkaasti teen työni oli kyse hierontatyöstä tai käsitöistä. Joskus kuulee kommentteja siitä, että näkövammainen ja sokea käsityöläinen häviää laadussa näkeviin verrattuna. Pitääkö sen olla niin? Mielestäni ei. Jos myyn tuotteen sen pitää olla laadultaan todella hyvä. Minulle ei riitä ihan ok. Sen on oltava oikeasti sellainen mistä voi hyvällä omallatunnolla sanoa työn olevan hyvin tehty.

On hyvä myös muistaa, en pysty miellyttämään kaikkia, en vaikka kuinka haluaisin. En siihen pysty ihmisenä, hierojana enkä käsityöläisenäkään. Se on tärkeää ymmärtää ja hyväksyä. On ihmisiä, jotka eivät pidä hierontatyylistäni ja on niitä, jotka ovat siitä täysin lumoutuneet. On ihmisiä, jotka arvostavat käsityötä, on ihmisiä, jotka eivät halua maksaa töistäni ja ostavat sen rottinkikorin mielummin vaikkapa Ikeasta. On ihmisiä, jotka eivät pidä persoonastani, on niitä joidenka mieleen olen. Elämä on sellaista. On turha edes yrittää miellyttää kaikkia, sillä se on mahdottomuus. On myös tärkeä taito osata ottaa kritiikkiä vastaan. Joskus se saattaa olla kehittymisen mahdollisuus.

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaisissa alkoi viime syksynä kolme vuotinen Ura käsillä-hanke, jonka tavoitteena on lisätä näkövammaisten käsityöyrittäjyyttä, tuoda vanhoja perinteisiä näkövammaiskäsityötaitoja uusille sukupolville, antaa varmuutta itsenäiseen työskentelyyn, eväitä tuotekehittelyyn, yritysneuvontaa jne. Kerrassaan loistava hanke ja nähdessäni joulukuussa kevään kurssikalenterin iski valinnan vaikeus. Millään en voi kaikille kursseille osallistua, joten oli pakko priorisoida ja miettiä mitkä oikeasti kiinnostavat ja mitä tekniikoita pystyisin kotioloissakin tekemään. Harjatyöt jäi mm. pois, koska kotiin ei ole mahdollisuutta hankkia harjakonetta tms. välineistöä. Karsin pois myös makrame-tekniikan. Sitä toki voi tehdä kotonakin, mutta hierontatöitäkin on välillä tehtävä 🙂

Olen osallistunut kahdelle Ura käsillä-hankkeen kurssille tammi-helmikuun vaihteessa huovutus ja nyt tällä viikolla nauhatekniikat. Molemmista kursseista tulossa postaukset kera valokuvien. Kursseilla on puhuttu myös yrittäjyydestä ja tuotteistamisesta, ehkäpä juuri siksi tämä pohdiskelu käsityöyrittäjyydestä on jälleen nostanut päätään. Päätyötä siitä ei toistaiseksi voi tulla, mutta ehkäpä sivutointa kuitenkin. Joka tapauksessa blogini saa jälleen uuden aiheen mistä tulen kirjoittamaan Ura käsillä -hankkeen kurssit. Varmasti yrittäjyysasiakin jossain vaiheessa tulee ratkaisuun, mutta hätiköimään en lähde.

Julkaistu

Windows kympillä eteenpäin

Lauantaina päättyi kolmen viikon piina ja sain hakea tietokoneeni huollosta. Se kruunasi upean ulkoilupäivän 😀

Nyt tietokoneen käyttöjärjestelmä on päivitetty Windows kymppiin, joka ei täysin vieras ympäristö ole, sillä avokin/työkoneessa se on ollut kesästä lähtien. Käytettävyys on hyvää ja aika helppoakin. Näinä päivinä olenkin tarkistellut, että käyttämäni ohjelmat toimivat. Dropboxissa olevien wordien aukaisussa oli ongelmaa. Ruudunluku ei lukenut tekstiä, vaikka se näyttikin ruudulla normaalilta. Yrittäessä sulkea tiedostoa tuli jokin Dropboxin mainos ja sen sulkemisen jälkeen vasta pystyin lukemaan tekstiä. Tuota mainostakaan ruudunluku ei lukenut, joten olin täysin hukassa. Avustajan kanssa vasta selvisi moinen ja mikä oudointa yht’äkkiä wordit aukesivatkin normaalisti myös ruudunluvulla luettaviksi ilman, että teimme mitään. On nämä välillä niin kummallisia juttuja, huoh!

Pistenäyttö ei käynnistynyt koneen käynnistyksen yhteydessä, joten jouduin asentamaan jonkin lisätiedoston koneelleni tietotekniikkagurun Kallen ohjauksessa. Kalle kertoo puhelimessa mitä näppäimiä painelen ja toteutan mitä pitää välttämättä ymmärtämättä koko jutusta oikein mitään 🙂 Välillä saan ohjeet kirjallisena ja rohkeasti vain yrittämään. Onnistumisia on tullut kivasti. Olen Kallen kärsivällisyydelle ja avulle todella kiitollinen. Meillä oli hankaluuksia saada avokin vanha räyhkänä reitittimen piiriin. Toissalauantaina istuin pitkälti toista tuntia konetta näpytellen ja kärsivällisyyteni oli koetuksella, mutta Kallella sitä vaan riitti. Lopulta kone saatiin liitettyä reitittimeen.

Vuosi sitten halusin saada sähköpostini myös iphoneen eikä jostain syystä luukun osoitteeni toiminut siinä. Vaihdoin Outlookkiin ja kyllä alkoi vörkkimään. Keväällä tuli Outlookilta ilmoitus ettei jatkossa windows livemailiin tue enään s-postit ja jonkin aikaa minulla oli jokin nettisysteemi mitä kautta postit tulivat livemailiin. Se kuitenkin takkusi, joten Kalle asensi nyt tähän tietokoneeseen outlook-sähköpostin. Totuttelemista on… Kansioissa liikkuminen tuntuu erilaiselta. Näppäinkomennot ovat eri jne. Lisäksi ruudunluku ilmoittaa ”lukematta EI merkintöjä lähettäjä aihe” Saatiin jo kerran tuo ”ei merkintöjä” pois, mutta seuraavana päivänä se oli taas. On rasittavaa kuunneltavaa ja luettavaa. Lisäksi vähän häiritsee kun ennen sain auki olevan viestin poistettua deletellä ja seuraava viesti tuli näkyviin. Nyt control+d viesti poistuu ja menee viestiluetteloon seuraavan viestin kohdalle, joka on avattava enterillä erikseen. Viestiä lähetettäessä painan control+enter Outlook kysyy, haluanko käyttää tuota komentoa viestin lähettämiseen. Enterillä viesti lähtee. Ehkäpä tähänkin tottuu tai sitten opin jonkin nopeamman tavan, jos sellaista on.

Tietokoneeni hajoamisen myötä kadotin wordissa olleen kalenterini ja nyt ajattelin opetella käyttämään outlookin kalenteria. Tapaamisien ja tapahtumien lisääminen vaikuttaa kohtuu helpolta, mutta selaaminen onkin sitten toinen juttu. Hyvää on myös, että outlookin kalenteri toimii iphonellakin. Ehkäpä koetan luopua word-kalenterista kokonaan. HUIH!

Audacity vaikuttaisi toimivan kuten ennenkin, ehkäpä jopa paremmin. Tallennusmuodot olivat ainakin lisääntyneet. Olen innoissani, pääsen editoimaan lintunauhotteitani, yes. Tosin nyt on aikaa annettava kynttilöille ja kransseille. Myyntitapahtumia on tullut lisää, joten onhan tuotteita oltava reilusti 🙂

Mutta eiköhän tämä postausten kirjoittelukin taas pääse vauhtiin kun on toimiva kone, joka on paljon nopeampi kuin ennen. Ie:lla linkitkin aukeaa mitä ei aina ennen päivityksiä tapahtunut. Tämä Firefoxikaan ei naksu ja pauku sivuja aukoessaan. Eiköhän minun ole nyt hyvä työskennellä tällä huolletulla koneella.

Julkaistu

Novellikoukku

Kun valitsen itselleni luettavaa, valinta ei koskaan osu novelleihin. Syytä en osaa sanoa miksi niin on. Siksipä Novellikoukku-tapahtuma vie erilaisen kirjallisuuden pariin mitä itse itselleni valitsen. Siinä se hienous ehkä onkin. Minulle ei ole varsinaisesti elämys neuloa ja kuunnella luentaa. Teen sitä paljon, tosin luenta kuuluu äänikirjasta. Kuitenkin tapahtuman tunnelma on rauhoittava. Useampi henkilö istuu samassa tilassa puikot suihkien samalla kuunnellen novelleja.

Parin Silmukkasiskon kanssa olemme käyneet pari-kolme kertaa Itiksen kirjaston Novellikoukuissa kuuntelemassa novelleja. Eräältä kerralta muistan Johanna Sinisalon novellit, jotka olivat erikoisella tavalla kiehtovia, mutta ei minun tyylisiä. Siitä huolimatta oli mielenkiintoista tutustua niihin. Muuten en tuskin kyseisestä kirjailijasta mitään tietäisikään nimen lisäksi.

Tänäsyksynä ensikertaa Novellikoukkuillaan täällä Korsossa Lumon kirjastossa. Tänään oli ensinmmäinen kokoontuminen. Teemana oli uuden alku. Kuulimme Kastanjakadun novelleja sekä Lena Krohnin ehkä hiukan erikoisemman novellin. Lukija luki hyvällä rytmillä ja sujuvasti. Luentaa oli helppo ja mukava kuunnella. Samalla neuloin turkkilaisella neuloksella mustaa ilmavaa huivia.

Otto kuorsasi jaloissani herättäen hilpeyttä hurinallaan. Lukutuokion jälkeen poika sai muutamalta hellyyksiä ja tämä otti ne ilolla vastaan 🙂 Tämä Lumon kirjaston ensinmmäinen Novellikoukku oli todella positiivinen kokemus, joten uudestaan mukaan. Lokakuun tapaamiseen en valitettavasti pääse. Tuolloin teemana olisi eläimet. Marraskuussa sitten taas nautiskelemaan ja tutustumaan kenties uusiin kirjailijoihin ja tyylisuuntauksiin.

Julkaistu

Rakas Harmaakuono tähtien kodissa

Tuli päivä milloin tiesin sun lähdettävä on
Se koski kovaa sydämeen, mutta olit liian rakas kärsimään, joten tein päätöksen kipeimmän.
Ennen lähtöäsi sait kuitenkin viettää viikonlopun mökillä ja kuin tilauksesta saimme kevään upeimman päivän. Kuljit pihapiirissä koko ajan jotain touhuten, osallistuit puuklapiurakkaamme levittäen klapeja pitkin pihaa. Kaivoit kuoppia, söit maata. Teit kaikkea mitä täällä mökillä rakastit. Katselimme touhujasi sun sydämet vereslihalla tuskasta. Illalla köllötitte Oton kanssa jaloissamme niin rakkaina ja lämpiminä.

Tänään et täällä ole. Ehkä katselet tähdistä miten pärjäilemme. Kaipaus ja suru on pohjaton. Eilisaamuna heräsin painajaisiin ja kuulin kopastasi unituhinoitasi ja asennon vaihteluääniä. Kyyneleet nousivat silmiin, sillä tiesin tänään on päivä milloin matkaat pois luotani mun.

Se fyysinen huonovointisuus oli jotain todella kuvottavaa. Kellit olkkarin pöydän alla ja minä sinua rapsuttelin. Tassutit pyytäen lisää. Ehkä kerroit minulle, että olet valmis lähtemään. Patti vaivasi sinua ja viimeisinä päivinä liikeradat tassussa vaikeutuivat hurjasti. Kävelit reippaasti kotoa autolle ja Opaskoirakoululla nuuskuteltuasi tutut paikat sisälle klinikalle. Siellä koululla sinä synnyit ja siellä sinut saatettiin tähtien luo. Kyllähän minua itketti, vaikka tiesin tehneeni rakkauden teon.

Sain itseni kootuksi ja kun lähdön hetki oli käsillä en kyynelehtinyt. Toivotin sinulle hyvää matkaa ja halusin sinun nukkuvan rauhassa. Silitin sinua niin pitkään kun sydämesi oli pysähtynyt. Otto tuli sinut hyvästelemään. Vähän poika oli hämmentynyt, ei haistellut sinua ja väisteli kohtaamistasi sinun lattialla maatessasi. Otto tuli luoksemme ja istui eteemme. Päästi uikahduksen. Olemus kertoi sen ymmärtäneen. Kuljittehan te enempi vähempi miltein kolme vuotta yhdessä.

Sinua oli saattelemassa myös sinullekin kovin rakkaaksi tullut avomieheni. Silitimme sinua yhdessä ja annoimme sinun mennä, koska tiesimme sen olevan oikein. Nyt ei patit sinua paina, eikä vanhuus vaivaa. Sanoinpa sinulle nukahdettuasi, että eivät myöskään itikat kiusaa eikä hotspotti rakkaasta uinivimmasta riehaannu. Sinun on nyt hyvä tähtien kodissa. Täällä kaipaus ja suru painavat, mutta samalla myös helpotus.

Sait lähteä Opaskoirakoululla todella rauhallisissa olosuhteissa. Sinulle oli laitettu peti, josta et tosin piitannut. Paljas lattia oli parempi.
Eläinlääkäri Lena auttoi sinut matkaan Vesan ollessa tarvittaessa apuna. Heidän ammatillisuus yhdistettynä empatialla, tunteilla, rakkaudella teki minuun syvän vaikutuksen oman tuskanikin keskellä. Kiireettömyys, rauhallisuus, lämminhenkisyys ne kaikki auttoivat varmasti niin sinua kuin meitäkin.

Nyt Ykki et ole täällä, mutta sait elää pitkän (14v 4kk ja 4vrk) elämän. Teit hienon uran opaskoirana. Hurmasit ympärillä olevat ihmiset. Joskus vedit ihan liikaa etkä tehnyt kulkuamme helpoksi, silti sinua niin rakastan. Olit rohkea ja opit reitit helposti. Ja se sinun ilo ja energisyytesi. <3 Sait nauttia myös eläkepäivistä melkein kolme vuotta. Ehdit rakastumaan mökkielämään. Täällä todella toteutit itseäsi. Välillä tuntui ettei niin isoa puukarahkaa ole mitä et raahaisi mukanasi. Olen myös iloinen, että sait lähteä iloisena itsenäsi, jaksoit tepsuttaa itse lääkärin luo . Sait lähteä arvokkaasti ja me pystyimme luopumaan sinusta ennen kuin olit liian kipeä.
Hyvää matkaa Ykki tähtien kotiin <3

Julkaistu

Muistoja alkutaipaleelta

Olen lueskellut viime päivinä kirjoituksiani minun ja Ykki-herran alkutaipaleelta. Joitain tekstejä olen julkaissut blogini alkutaipaleella useita vuosia sitten. Nyt kun Ykki mielessä on jatkuvasti jaan kolme tekstiä teille luettavaksi. Kirjoituksia löytyy vuodelta 2011 helmikuulta lisää, jos haluaa lueskella niitä. Tässä nyt nämä kolme tekstiä:

Muistoja, muistoja 18.11.04 11:11
Tänään tulee tasan puoli vuotta siitä kun lähdimme Ykin kanssa yhteistyökurssilta kotiin väsyneinä, mutta uusia haasteita odottaen. Kurssin aikana moneen kysymykseen oli tullut vastauksia, mutta uusia kumpusi sisältäin ja kumpuaa vieläkin.

Viime kevät oli jännää aikaa. Se odotus, jännitys… Muistan sanoneeni monesti ”tulis jo se toukokuu”. Toisaalta se pelottikin, sillä minulla ei koirista juurikaan aikasempaa kokemusta ole. Muistan myös pelänneeni, että mitä jos minusta ei olekkaan opaskoiran kanssa liikkujaksi. Entä, osaanko varmasti ruokkia ja huomioida koiran tarpeet muutoinkin. Kysymyksiä oli paljon joihin näiden kuukausien aikana on tullut vastauksia. Olen huomannut osaavani ruokkia koirani ja nautin Ykin kanssa liikkumisesta.

Tapasin Ykin ensikerran Keravalla maaliskuun lopussa. Teimme pienen pätkän kävelyn kouluttajan katsoessa miten liikkumisemme toimii. Ykki kulki reippaasti. Muistan potkasseeni kiven vierimään, jonka perään Ykki meinasi lähteä. Tuo lyhyt kävelylenkki oli jännää. Kävelyn lomassa sain kokeilla koiran tottelevaisuutta istu- ja maahan –komennoin. Olin todella vaikuttunut miten hienosti Ykki totteli. Seuraavana päivänä sainkin kuulla Ykistä tulevan opaskoirani. Ja voi sitä viimeisten viikkojen odotusta ja jännitystä.

Vihdoinkin yhteistyökurssi alkoi. Oli upea toukokuinen aamu kun matkasin Loma ja kurssikeskus Onnelaan Tuusulaan tavaroineni. Melkein heti huoneeseeni mentyä sain Ykin kaverikseni. Ykki oli kovin riehakas ja meinasi ensitöikseen tuhota kuntopalloni. Jäätyämme hetkeksi kahden ykki vouhkas joka suuntaan ja minä hivenen arkana yritin ottaa koiraan kontaktia.

Ja sitten ensinmäiselle pissilenkille… Koiralle valjaat. Minusta oli hienoa kun heti alusta lähtien sai tehdä asiat itse kouluttajan vain ohjeistaessa minua miten nuo työvermeet ylle puetaan.
Ja se veto se oli aivan omaa luokkaansa. Ykki oli varmasti stressaantunut tilanteesta. Olihan nyt valjaissa täysin vieras epävarma ihminen. Jalottelupaikalle päästiin ja sieltä takasinkin Viertolaan.

Iltapäivällä lähdimme ns. Eino Leinon lenkille. Ykki veti ja röhki mennessään. Pissi ja kakkas kulkiessaan. Hyvästä opaskoiran käyttäytymisestä ei ollut tietoakaan. Kouluttaja lohdutti, että ei tämä aina tälläistä tule olemaan. Ja kyllähän sen sanoi järkikin, että tämä kaikki oli myös Ykille uutta. Mutta, käsi ja lapa olivat tuolla reissulla kovilla. Ei siinä muu auttanut kuin venytellä.

Ensinmäinen ilta meni aikalailla huoneessa koiraan tutustuessa ja äänikirjaa kuunnellessa upeasta kevätsäästä huolimatta. Ja illalla vielä yksi jännittävä hetki, nimittäin iltajalottelu. Jalottelupaikalle pääsimme ja sieltä poiskin suuremmitta ongelmitta tosin päivystävän kouluttajan silmäinalla.

Ykki oli yön aika levoton. Makasin sitkeästi sängyssäni päättäen, että turhaan en lähde ulos. Koko ajan oli kuitenkin tunne, että pitäisköhän sittenkin, mitäs jos se tekee sisälle… No ei tehnyt. yö meni niin hyvin kuin se nyt vain voi mennä.

Ja voi sitä Ykin riemua, kun avasin oven käytävään ja käytävän toisessa päässä oli kouluttaja. Sitä suorastaan lennettiin kouluttajan luo Ykin hyppiessä suunnattomasta riemuntunteestaan innoissaan. Tuttu, turvallinen ihminen!!! Mutta, ei muuta kuin taas opashommiin tuo vieras, epävarma ihminen valjaiden toisessa päässä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, jos mieli jalottelemaan ja sen jälkeen ruokailemaan. Viertolan ovi löytyikin aamuisin ongelmitta. Taisi odottava ruokakuppi olla suurin motivaation lähden tuossa vaiheessa.

Siitä se sitten lähti… Maaseutuharjottelua, ykki kahville mukaan jne. Ja se onnistumisenriemu, kun jalottelulenkki sujui ilman kouluttajaa. Alkuun oltiin päästy.
Kurssin aikana kävimme aika paljon Järvenpäässä kävelemässä. Tavaratalossa kulkiessamme pelotti, että milloin törmäämme johonkin tai tapahtuu muuta katastrofaalista. Ei vaan tapahtunut, ja esteetkin oli kummasti kadonneet.
Vauhti oli melkomoinen. Tuntui kadulla liikkuessa huikealta se miten koira osaa ja pystyy tekemään asioita; etsimään suojatiet, näyttämään tien vasemmalle taioikealle.

Perjantaiaamuna hellepäivän tehdessä tuloaan lähdimme toisen koirakon ja kouluttajan kanssa kävelemään Onnelasta Järvenpäähän. Olimme miettineet kunnon lenkin olevan hyvä viikonloppua ajatellen jollonka emme koirinemme saaneet lähteä mihinkään pidemmälle hohhoilemaan. No sellanen ei kyllä edes käynyt mielessä. Kouluttaja totesi, että kävellään Järvenpäähän. Muistan pohtineeni, että siinä menee aikaa. Mutta, kävelimme reippaasti kevätaamusta nauttien. Muistan miettineeni vasenta tienlaitaa kulkiessani, että valkoisen kepin kanssa matka olisi varmasti tuntunut pitkältä, nyt hämmästelin kun kouluttaja sanoi meidän olevan Järvenpäässä. Kävelyvauhti oli kasvanut hurjasti.

Lauantaina lähdin maalipalloleirille ja ykki jäi Onnelaan. Ja kun tulin takasin voi sitä hyppimistä ja riemua… Minustakin olii aivan ihanaa taas tavata ykki, vaikka olinkin poissa vain muutaman tunnin.
Sunnuntaina tulin käymään kotona. Ykki oli mukana. Se kulki ympäri asuntoa haistelemassa. Parveke oli erityisen mieluisa paikka. Paikat haisteltuaan, se rupesi makoilemaan, mutta het liikkeelle, jos liikahdinkin.

Toisella viikolla alkoivat kurssilla luennot. Teimme entistä enemmän tottelevaisuusharjoituksia, ja niitä treenattiin myös Viertolan käytävällä ahkerasti. Loppuviikkoa kohden alkoi hiipiä jonkinlainen väsymys niin koiraan kuin emäntäänkin. Viikonloppu oli pyhitetty levolle. Olimme kotona. Kävimme ainoastaan pissilenkillä. Olimme viikolla aikaisemmin harjoitelleet täällä Korsossa lenkkiä ja pissityspaikalle menoa. Nyt olin Ykin kanssa aivan kahden ja iltahätien aika. Jännitti lähteä ulos. Menomatka sujui ongelmitta, mutta paluussa haroimme, mutta pääsimme naapurin avustamina oikealle reitille. Tuon viikonlopun aikana osa pissilenkeistä onnistuivat hyvin, osa ei. Se ensinmöinen onnistuminen tuntui hyvältä.

Sunnuntaina palasimme Onnelaan ja voi sitä Ykin riemua. Siitä pienestä huoneesta oli tullut koiralle koti. Ilta tuntui aika kamalalta, sillä Ykki eksytti pariin otteeseen ja hyppi kaiken liikkuvan päälle. Olin onnellinen kun iltapalalla ja iltahädillä oli käyty. Ja maanantaiaamuna kouluttaja toteaa, ”nyt lähdetään kaupungille”. Mietin ääneen, että eihän tuollaista hyppivää vouhkaa sinne voi viedä. Noh, kaupungille lähdettiin ensin tottelevaisuutta treenattuamme. Huoneesta lähtö otettiin uudestaan niin monta kertaa, että Ykki teki sen rauhallisesti vouhottamatta. Kouluttajan kärsivällisyys ja usko asiaan oli itseänikin rauhoittavaa ja usko onnistumisiin alkoi palata. Ja kaupunkiopastus sujuikin suht mukavasti. opaskoirailmettäkin alkoi löytyä.

Iltapäivällä Ykki pääsi vapaaksi, mutta pyöri lähettyvillämme. Kuvittelin koiran singahtavan ties minne, mutta ykki tuli todella nätisti luo sitä kutsuttaessa.
Tiistaina viimeiset harjoitukset, papereiden läpikäynti, luento ja kotiin…

Ensinmäinen päivä alkoi eläinlääkärillä. Menimme opaskoirakoululle lääkäriin. Ykki sai rokotteen ja korvatulehdukseen tipat. Uskokaa tai älkää, mutta tuo eläinlääkärikin jännitti. En koskaan aikaisemmin ole käynyt siellä. Ja taas uusi jännityksen aihe, miten saan ykin korviin tiputeltua korvatipat… Illalla olikin aikamoinen taistelu asiasta. Koira vaistosi epävarmuuteni. Kerta kerran jälkeen kuitenkin homma sujui paremmin ja paremmin. Ja nyt annan kortisonilääkitystä koiralle päivittäin. Aluksi taas mietin miten pilleri menee koiran mahaanasti, mutta vaikeuksia ei tunnu olevan.

Alussa kuuntelin kovin tarkasti mitä Ykki milloinkin tekee Enään ei tarvitse, ellei kuulu jotain todella omituista. Huomaan miten paljon asiat jo puolen vuoden aikana muuttuu. Aluksi ykki nousi heti, jos minä liikuin. Nyt ei enään tarvitse niin tehdä. Ja hiljalleen liikkumatila ulkosalla on kasvanut ja kokemuksia Ykin kanssa tullut. Kun kesällä ajatteli, että nythän Ykki menee hienosti, niin nyt se osaa mennä jo paljon hienomminkin. Se on jännää miten sen tuntee, kun hyvähetki on meneillään, sen vaistoaa miten koirakin tuntee samoin. Toki edelleenkin niitähuonoja hetkiä on ja tulee olemaan. Joskus se turhauttaa, kun ensin on mennyt pitkä pätkä hyvin ja sitten tulee romahdus. Niin se vain on. Tämä on kuitenkin ollut todella hienoa aikaa ja tiedän tehneeni oikean ratkaisun jahakea opaskoiraa. Eksyttykin ollaan, mutta sellaiset monen tunnin eksymiset ovat vielä edessä päin. Tulevatko ne ensinmäisenä yhteisenä talvenamme vai milloin…

Erikoinen viikko02.12.04 0:04
Outo viikko on takana. Voin ottaa lokoisan asennon makkarin lattialle ja kertoa tarinani. Turkki on vielä pesun jäljiltä kostea.
Kaikki alkoi viime keskiviikkona tultuamme töistä. Kasseja pakattiin. Aloin aavistamaan, että nyt lähdetään jonnekin. Minullekin pakattiin oma kassi ja kerrottiin hoidossa olevan mukavaa. Niin kai… Mutta, miksi en voisi lähteä emäntäni mukaan, kun yleensä aina olen sen mukana.

Torstaiaamuna kuudelta ylös ja työmaalle aikaseen. Emännälläni tuntui olevan työtelijäs päivä. Kävimme kuitenkin jalottelemassa. Minulla olikin jo kova hätä. Ne perhanan pillerit joita minulle aamuin illoin annetaan janottaa ja pissittää. Kait niistä jotain hyötyäkin on kun kutittaa vähemmän. Tympii kuitenkin kun etenkin aamusin on kaamea hätä.

Ja sitten iltapäivällä se hetki koitti. Emäntäni vaihtoi työvaatteet siviliasuun, puki takin. Ei ota valjaita eikä talutinta käteensä. Selvästikin aikoo jättää minut tänne. Olen siis aavistellut oikein. Ja ottaa vielä tuon vaalean kepukan esille. Höh. Empä taida heiluttaa häntää. Istun tähän vessan oven eteen ja riiputan mielenosoituksellisesti päätäni. Tuntuu sillä jotain vaikutusta olevan. Silitellään, rapsutetaan, toivotetaan hyvää viikonloppua. Riiputampa vähän lisää päätäni ja nojaan oveen. Turha on yrittää mukaan, ei se kuitenkaan ota. Jaa, että kiltistikin pitäis olla. Noh, katellaan. Ja sitten rapsuttelut loppuu ja emäntäni lähtee. Jään pukuhuoneeseen yksin, enkä oikeastan ymmärrä milloin emäntäni tulee takaisin. Kyllähän se sen kertoi. En vaan noita aikamääreitä oikein kässää… Ehkäpä voin ottaa lokosamman asennon ja käydä pitkäkseni. Tuliskohan se toinen koira myöhemmin iltapäivällä, niin vois reuhata sen kanssa.

Jaa, tuo nainen minua hoitaa. Ei minulla taida hätää olla. Olenhan sen tavannut monta kertaa pukkarissa. Lähden naisen mukaan, joka ottaa minun tavarani mukaan. illalla pääsen juoksemaan vapaana metsässä ja se onkin tosi ihanaa. Muuten ilta menee hivenen vahtiessa ja levottomuuden merkeissä. Täällä mä nyt sitten olen. Hiljalleen tutustun hoitoemäntääni paremmin ja paremmin. Viikonloppu onkin oikein rattoisa. Pääsen juoksemaan metsässä ja lenkkeilemään kunnolla. Joitakin vieraitakin käväs ja heille sai häntää huiskuttaa.

Maanantaiaamuna hoitajani tuo minut takasin työpaikan pukkariin. Hm.. Tulisikohan emäntäni hakemaan minua? Oih, miten väsyttää eilinen monen tunnin lenkki… Oikaisempa lepäämään.
Hetkinen. Nyt kuuluu tuttuja askeleita. tässähän on noustava ja ravistettava itteensä. Pukuhuoneen ovi aukeaa ja emäntäni tulee. Vähän pitää hypähdellä, vaikka aina se mua siitä kieltääkin. Onpas emäntäni väsyneen ja flunssaisen oloinen. Lähdemme kotiin. Käperryn taksin jalkatilaan,josta kurkistelen. Emäntäni on melkein unessa. Niin, sehän taisi höpöttää jostain maratonturnauksesta, jossa pelataan yötäpäivää. Hullun hommaa sanon minä. Joka tapauksessa kotiin on kiva tulla. Emäntäni painuu tosin melkein heti nukkumaan, vaikka onkin päivä vasta puolessaan. Välillä se nousee niistämään ja käyttää mua ulkona. Onkin inhottavan pöpperöinen keliRuuankin saan. Tämä oikeastaan sopii, rauhallista ja minäkin saan olla möllötellä.

Tiistaiaamuna lähdemme normaalisti töihin. Emäntäni on edelleenkin väsynyt ja flunssa on pahentunut. Sillä on kuitenkin jokin koulutus jonne pitää mennä. Ryytymys kuitenkin iskee ja lähdetään puol yhdeltä kotiin, outoa. Se on todella outoa. yleensä kotiudumme aikasintaan kuuden pintaan. Ja taas se menee nukkumaan. Voi hitto. Tää alkaa käymään jo tylsäksi. Pissillä sentään kävästiin. Ei kait tässä muu auta kuin levätä itsekin.
Hm… Emännän tuttava tulee käymään. Käydään sen kanssa lenkillä emännän nukkuessa. Se taitaa tosissaan olla kipee. Välillä se pahottelee mulle tilannetta, mutta minkäs sille teet.

Tänään ei lähdetty olleskaan töihin vaan nukuttiin pitkään. Aamulla sain ruuan ja käytiin hädillä, mutta sitten nukkumatti taas tuli kylään. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko herätä, sillä mulla oli lääkäriaika.Mentiin sinne koululle, jossa olen asunut sellasessa kopperossa, ja jossa oli paljon muitakin koirakamuja. Piha on kamalan liukas ja emäntä kieltää vetämästä. On vaan niin paljon kiintoisia hajuja, että ei malta. Joudun kuitenkin etsimään oven. Noh, oven takaa löytyy matto, joka muillakin käyntikerroilla on kiehtonut minua. Ja nyt sieltä tulee vielä joku mies 12 viikkoisen pennun kanssa. Mies toivoo koirasta tulevan minun kollega. Hm… Niin, meistä on kait aika-ajoin vähän pulaa…
Mennään Merjan luo. Taaskohan se pistää mua. Menempä tuolin alle, josta minut houkutellaan esille. Ihoni kuulemma hilseilee. Ja nyt sitä keskustellaan miten kutinaa parhaiten saadaan aisoihin. Kortisoni jatkuu edelleenkin, joten pissireissuja piisaa. Tosin nyt yritetään antaa tabletti useammissa osissa pitkin päivää. Toivottavasti se on hyvä systeemi… Hm… kotiruokaan siirtyminen… Millaisiakohan herkkuja sitä jatkossa saan. Vaikka, kyllä se lammasriisikin upposi. Taitaa olla meikäläisten ominaisuuksia, että ei hirveesti ennätä safkaa maistelemaan, kun se on jo kiskastu kitusiin… Mutta, kotiruoka… Riisiä, perunoita, lammasta… Hm… Jahas, nyt kaapista kaivetaan vielä jotain pesuainepulloja. Minut pitää kuulemma pestä allergiashamppoolla kerran-kaksi viikossa ja laittaa kuivauksen jälkeen hoitoainetta. Höh, oma hajunihan siinä kärsii… Lähdetään jo täältä pois. Emäntäni ottaa valjaista ja minä singahdan kohti eteistä. En jaksa käyttäytyä, en edes yritä. Tänään pissilenkilläkään en oikein jaksanut. Oli hirvee loska ja käännyin väärästä kohtaa. Pyörittiin lähellä kotia ja emäntäni oli hiukan tuskastunut. No ei kait se sinänsä ihme, kun on niin tukkonen ja kuumeinen… Kaitpa tämä loppupäivä pitää käyttäytyä…

Tänään ollaankin emännän kanssa vähän leikitty ja ruuaksi sain riisiä ja jauhelihaa. Eli, kotiruokinta alkaa heti.
Iltalenkin jälkeen emäntäni vie minut suihkuun. Kylmän kuraveden jälkeen lämmin suihku tuntuukin hyvältä. Nyt se kastelee minut kokonaan. Ottaa purkista jotain mönjää ja hieroo turkkiini… Vähän tekisi mieleni häipätä, mutta maltan kuitenkin olla aloillani. Emäntäni höpöttää, että toivottavasti kutina helpottuu. No samaa toivon minäkin, mutta auttaakohan tämä? Ja taas vettä, huuhdellaan mönjä pois. Haju kuitenkin jää, ja on inhaa olla ihan märkä. Emäntäni kietoo minut kuitenkin enemmät ravisteltuani pyyhkeeseen ja puhelee mukavia. Kuivattavana on oikeastaan aika hyvä olla, joten heilutetaanpa vähän häntää kiitokseksi. Huolellisen kuivauksen jälkeen pääsen vapaaksi ja oman kuivausrituaalini suoritan eteisen mattoon, vaikka emäntäni ei siitä ihan hirveästi pidäkkään. Emäntäni tultua suihkusta se pyytää minut istumaan ja ruiskuttaa hoitavaa ainetta turkkiini ja hieroo sen ihoon asti. Emännällä on selkeet hierojan otteet, joten tässähän on hyvä olla. Toisaalta vähän tekisi mieli mennä keittiöön iltaporkkanaa odottelemaan. Emäntä ei kuitenkaan päästä ja jatkaa hieromistaan. Hieronnan jälkeen saan taas iltalääkkeen ja porkkanan, jonka jälkeen hetki leikitään. Nyt onkin aika hyvä fiilis. Toivottavasti emäntä vaan piristyis, niin päästäs kunnon lenkille. Saa nähdä miten huomisen työpäivän käy.

rakennustyömaa14.09.05 20:13
Hau, hau! Näin sateisena iltana on mukava istahtaa tietokoneen ääreen kirjoittelemaan. Ykki huokailee omalla paikallaan ja on ihanan rauhallista.
Eilen illalla kuitenkin seikkailimme rakennustyömailla turhautumiseen asti. Lähdin maalipalloharjoituksiin iloisena siitä, että treenipaikka on kävelymatkan päässä, ja reitillä jonka osaan jo etukäteen. Rakennus- ja tietyöt ovat kuitenkin hankaloittaneet kulkua jo pitkään, mutta ei koskaan siinä määrin kuin nyt. Reitillämme meidän pitäisi löytää oikealle menevä tie. Pyysin Ykkiä etsimään sen. Pyörimme alueella eikä tietä vain löytynyt. Oli muovisia tolppia, muovista verkkoaitaa, sahanpuruläjiä jne. Ja tien pirua ei missään. Ykki kääntyi kotitielle kolmasti. Oli sitä mieltä, että tuolla ei kyllä liikuta. En vaan antanut periksi, koska halusin treeneihin ja halusin löytää sinne itse. Ja neljättä kertaa pyöriessämme ja hiivatin tietä etsiessämme Ykin käytöksessä tapahtui selvä muutos. Poika selkeesti stressasi tilanteessa. Yritti moikata kaikkia koiria mitä vähänkin liikku, hyppiä ihmisten päälle jne. Yritin saada kahdelta mieheltä apua, jotka jonkun hökötyksen luona höpöttivät, mutta he eivät olleet minun menemisistä pätkän vertaa kiinnostuneet. Lopulta ystävällinen koiranulkoiluttaja auttoi meidät oikealle reitille. Nainen ei kuitenkaan oikein osannut selittää millainen mullistus oli tapahtunut. Ykki oli aivan riehana eikä etenimisestämme meinannut tulla mitään. Nainen kuljetti meidät jonkin ison kivikorokkeen kautta ja lopulta oikea pyörätiekin löytyi. Ykki vain röhki mennessään ja veti kuin henkensä edessä. Lopulta oikea koulu löytyi ja pääsin pelaamisen riemuihin.

Tänään pyysin tuttavaani kattomaan missä kunnossa reitti oikein on. Siellä oli jokin kauhean iso kuoppa ja se tienpätkä oli poissa minkä Ykin olisi pitänyt etsiä. Olisin päässyt oikealle reitille, jos olisin mennyt talonvieritse, jossa oli muoviaitaverkko. Väli oli ahdas ja kävimme Ykin kanssa sieläkin, mutta se tuntui liian ahtaalta ja mahdottomalta kulkea. Ilmeisesti siitä olisi kuitenkin oikealle reitille päässyt. Tuttavani kommentti olikin, että ”ei ihme, että Ykki ei suostunut menemään siitä kaaoksesta läpi”. Ja minähän sitten vielä lyömään lisää jarruja paikassa mistä sitten ilmeisestikin olisimme päässeet.

Oli jotenkin turhauttavaa eksyä, tai ei edes eksyä, mutta kuitenkin… noin tutulla reitillä, mutta ehkä olisi pitänyt uskoa koiraa eikä vain jääräpäisesti palauttaa sitä ja itseäni montun luo. Yritin käskyttää kiertämäänkin, mutta sekään ei oikein tuntunut tulevan kysymykseen. Mutta, ei luonto antanut periksi palata kotiinkaan… Ja siinä kait virheen olisinkin tehnyt, jos olisin luovuttanut. Tietenkään tyhmänrohkeakaan ei saa olla. Noh, eilisiltana olin montusta ja tien katoamisesta onnellisen tietämätön. Lopulta treeneihin kuitenkin pääsin ja hyvä niin.

Julkaistu

Kasvisruokakurssi Frantsilassa

Olen jo pitkään halunnut osallistua Frantsilan kasvisruokakurssille ja vihdoinkin se oli mahdollista. Vietinkin upean kurssiviikonlopun kaverini Kirsin kanssa kasvisruokien herkullisessa mailmassa. Etukäteen minua vähän jännitti osallistuminen näkevien kurssille kaverin mukana olosta huolimatta. Mietin pysynkö tahdissa mukana ja miten pärjään vieraassa keittiössä. Kaverin mukana olo oli hyvä asia, vaikka ehkä vähän hankaloitti muihin kurssilaisiin tutustumista. En kuitenkaan halunnut lähteä kurssille yksin ja olla täysin tuntemattomien avun varassa. Totuushan kuitenkin on, että en vieraassa ympäristössä itsenäisesti olisi pärjännyt.

Ryhmämme oli iso, 20 henkeä, valmistettavia ruokia paljon. Jälkeenpäin kun kurssimateriaalia tutkailee ja Kirsin valokuvien kuvailuja lukee, tulee ähky mukavalla tavalla. Näin sokkona minulle olisi ollut ehkä helpompaa, jos ryhmän koko olisi ollut vähän pienempi, mutta en ihan jalkoihinkaan jäänyt keittiöhäärinnässä. Ja olihan Kirsi mukanani. Ja ilo oli huomata, että muut kurssilaisetkin ottivat minut mukavasti ihmisenä eikä vain vammaisena henkilönä. Jos kurssi olisi kestänyt useamman päivän varmasti myös minun rohkeuteni olisi lisääntynyt tehdä alotteita keskusteluihin, puikkelehtia itsenäisesti paikasta toiseen, kysyä apua sitä tarvitessa jne. Silloin kun tarjoilupöytää katettiin ja ruokia koristeltiin tunsin itseni hyödyttömäksi ja nolotti istuskella tilannetta seuraillen. Vieraassa paikassa ei olisi tullut mitään, jos olisin alkanut kantamaan kuumia astioita tms. Olisihan se onnistunut, mutta aikaa vienyt kohtuuttomasti ja vahinkojen riski kasvanut.

Kurssin emäntänä toimi Aija Lento tyttärensä Emman kanssa. Saunan lämmityksestä huolehti Aijan mies. Alkusanojen jälkeen siirryimme nopeasti itse asiaan, kokkaamaan. Teimme Kirsin kanssa kidney-pataa. Pavut oli laitettu jo edellisiltana likoamaan ja veden vaihdon jälkeen niitä keitettiin 1-2 tuntia. Pataan pilkottiin varsiselleriä, kesäkurpitsaa, bataattia ja paprikaa. Öljyssä mausteet viimeisinpänä lisättiin kurkuma. Rosmariini ja tinjami saivat kiehutella pisimpään niiden kovavartisuuden vuoksi. Tomaattimurskaa ja kasvikset, vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Lopuksi mukaan pavut.

Tuolloin aamupäivällä kokattiin myös päivällisen ruokia ja iltapalapitsaa. Pitsatäytteessä oli mm. kukkakaalia, porkkanaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja oliveita joista kaksi viimeistä lisättiin vasta lopuksi. Pitsa oli oliiveista huolimatta erittäin herkullista. Kurssilla otettiin erittäin hyvin huomioon erityisruokavaliot ja gluteeiniton vaihtoehto oli aina olemassa. Pitsataikinoitakin tehtiin siis kaksi.

Päivällisellä herkuttelimme mm. perunasalaatilla, jossa paahdettuja mantelilastuja ja jogurttia. Oli todella herkullista. Tokihan lounaalla herkuttelimme myös monella muullakin ruualla kuin kidney-padalla. Myös tarjolle asetteluun kiinnitettiin huomiota.
Kaaliraaste, jossa mm. suolapähkinää Odotin jotenkin, että suolapähkinän maku nousisi enemmän esille kuten myös mausteet. Ehkä useamman tunnin maustuminen olisi tuonut raasteeseen enemmän makua.
JuureslaatikkoLaatikko oli ehdottomasti positiivinen makuelämys. Vieroksun keitettyjä lanttuja, porkkanoita tms enkä erityisemmin ole välittänyt laatikoistakaan. Palsternakkaa en ole koskaan käyttänyt ja sen mausta vähiten pidin laatikossa, mutta lanttuun ja porkkanaan sopi mausteseos täydellisesti. Mausteita laitettiin: hing, mustapippuria, kurkumaa, rosmariinia, fenkolia, jeeraa. Kerma pemensi ihanasti makua. Tätä uskon joskus kokeilevani omassa keittiössänikin, kuten päivällisellä ollutta perunasalaattiakin.
Kidney-pataPidin myös padasta tosi paljon. Pilkoin kasviksia pataan ja sain maustaa ruuan Aijan kanssa. Patakin on sellainen ruoka, jota haluan joskus tehdä.
Riisi, jonka seassa mm. punaisia linssejä

Myös aterioilla olleet leivät ja sämpylät leivottiin itse sekä levitteet yrttivoi ja hummus valmistettiin itse. Gluteeinittomat sämpylät olivat herkullisia molemmilla levitteillä.
Lauantain lounaan jälkiruokana oli marjahherkkua, jonka maku oli todella voimakas. Omalla tavalla hyvääkin, mutta toisaalta puistattavaa. Ehkä pidin siitä vähiten. Sunnuntaista rusinakiisseliä en uskaltanut maistaa, vaikka sahramilla maustettu kiisseli kiinnostikin, mutta ne kokonaiset rusinat…Vielä yksi kuva herkullisesta lounaasta: Tarjoiluun lisätään kauniita pieniä yksityiskohtia: salaatin koristeeksi muutama vihreälehtinen varsi saksankirveliä, levitteiden koristeeksi basilikan lehtiä.

Lähes kaikki ateriat söimme Sinisessä salissa. Frantsilan päärakennus on vuodelta 1903. Ihana ja viihtyisä paikka.Herkullisen lounaan jälkeen oli tovi rauhaisaa omaa aikaa. Kävimme Kirsin kanssa pienellä kävelyllä upeassa syyspäivässä. Aurinko paistoi upeasti. Ulkoilun jälkeen palattiin Siniseen saliin kuulemaan Frantsilan esittelyä ja päiväkahville, jonka kanssa söimme suklaapiirakkaa, jonka päällä cashewpähkinä-kookoskermaa. Piirakan resepti oli alunperin spelttijauhoille, mutta se tehtiin gluteiinittomiin jauhoihin. Taikinaan raastettiin kesäkurpitsaa. Piirakka oli herkullista. Yrttiteetä oli tarjolla pitkin päivää, jota sai nautiskella sopivin välein.

Kahvi/teehetken jälkeen yläkerrassa vietimme pienen hoitohetken parityöskentelynä Aijan ohjaamana. Jalat kylpyveteen ja kylvyn aikana hoidettiin hartia-niskaseutua lempein rauhallisin ottein. Hieronnan jälkeen kuivattiin jalat ja tehtiin pieni jalkahieronta. Jalkahoidossa käytettiin Frantsilan omia tuotteita, jotka oli muutoinkin käytettävissämme. Vessoista löytyi yrttihammastahnaa ja Sinisestä salista uutteita, voiteita, eteerisiä öljyjä. Hoitotuokion jälkeen aika pian oli aika päivällisen. Jo mainittujen ruokien lisäksi tarjolla oli linssi-papukeittoa, porkkanaraastetta jotka olivat valmistettu aamupäivän kokkauksien yhteydessä. Päivällisellä ja sen jälkeen meitä jututti tuotesuunnittelija Virpi Raipala-Cormier. Hän piti halukkaille myös sunnuntaiaamuna joogahetken. Siellä olivat lähes kaikki kurssilaiset. Minulla ei ollut oikein sopivia vaatteita ja taisipa vähän iskeä ujous/pelko siitä etten ymmärtäisikään millaisia liikkeitä ohjataan tekemään, joten jäin pois. Heräilin kaikessa rauhassa rauhallisesta aamusta nauttien pitkien yöunien jälkeen.

Lauantai-iltana ennen sänkyä oli vielä rentouttava saunahetki yrttisaunassa. Sielläkin oli Frantsilan omat tuotteet käytettävissä, joten kokeilemaan kasvonaamiota, kasvovoidetta, shampoota, hoitoainetta, vartalon pesuainetta ja tietysti nauttimaan ihanista löylyistä. Iltapalalla herkuttelimme pitsalla, joka todella yllätti herkullisuudellaan. Mulle tuli tosin siitä mieleen enemmän kasvispiirakka kuin kasvispitsa, mutta hyvää oli.

Aamiaisella meille tarjoiltiin ihanan pehmeää, maukasta kvinoa-puuroa. En ole tiennytkään kvinoasta voitavan tehdä puuroa. Tarjolla oli myös jogurttia, vihanneksia, juustoa, leipää. Vettä oli myös aina saatavana joko sitruunalla tai saksan kirvelillä maustettuna. Aamiaisen jälkeen oli aikaa pienelle happihyppelylle. Pajuportilta lähti puron vartta pitkin polku jatulintarhaan.Matka ei ollut pitkä reilu pari sataa metriä. Jatulintarhassa kävellessä on hyvä ratkoa pulmia.Ulkoilun jälkeen oli aika aloittaa päivän kokkaukset. Kirsin kanssa teimme kasvislasagnen valkokastikkeen johon tuli tofua, kukkakaalia ja palsernakkaa sekä tietysti mausteita. Kurssin miehet kokkasivat lasagnen tomaattikastikkeen. Pilkkomisen lisäksi asettelin gluteiinittomaan versioon lasagnelevyjä, jotka olivat hyvin hajoavaisia. Lasagne oli taas positiivinen yllätys. Makarooni yhdistettynä juureksiin on ollutminusta aika vastenmielistä, mutta nyt pidin ruuasta. Ehkä gluteeiniton lasagnelevy ei ole paras mahdollinen, mutta ylivoimaisesti parasta kasvislasagnea mitä olen ikinä syönyt.
Punajuuri-hirssilaatikko oli todella herkullista. On taas niitä ruokia joita aion uskaltautua kokkaamaan itsekin.
Nautin myös kikhernepadan eli karhin mausta. Herkullista, herkullista 🙂
Koftapallot olivat mielenkiintoinen ja herkullinen uusi tuttavuus. Kaaliraasteesta poistettiin kaalinmehu ja pääsimme ottamaan kaalimehushotteja. Oli yllättävän hyvää. Tässä koftapallot odottaa rasvakeittimeen pääsyä.
Sunnuntaina lounaalla herkuttelimme myös pienillä porkkanarieskoilla. Levitteisiin tehtiin kolmaskin vaihtoehto tomaatti-basillika-oliivitahna, jota oliivien takia en uskaltautunut maistamaan.
Rusinakiisselin suhteen en tosiaan kyennyt ennakkoluuloisuuttani voittamaan, mutta tässä kuitenkin sekin herkku.
Vihersalaatti
Runsas lounas ja lopuksi vielä lämpimien ruokien koristelu saksankirvelin ja basillikan oksilla.Lounaan jälkeen hetki rentoilua. Ulkona oli sateinen sää, joten happihyppelyt jäi lyhyeen. Vielä oli jäljellä päätöskahvi palautteineen unohtamatta herkullista kaurakakkua. Siinä oli maut todella kohdillaan, nam!

Olen tyytyväinen, että lähdin kurssille mukaan. Valitettavasti en pysty jakamaan herkullisia tuoksuja mitä keittiössä oli kokkailuiden aikana ja jälkeen. En voi jakaa myöskään mahtavia makuelämyksiä, mutta voin suositella kurssia lämpimästi. Aijan ja hänen taustajoukkojensa lämpö ja rakkaus hyvinvointia, työtään kohtaan oli käsin kosketeltavaa. Ja se miten sitä kaikkea hyvää he olivat valmis jakamaan muillekin. Paikkana Frantsila on rauhoittava ja viihtyisä, ja uskon joskus palaavani sinne uudestaan.

Julkaistu

Yläkroppatreeni ja pyöräilyä

Olipas eilen mukavaa treenata Jannan ohjauksessa. Mökkeilyn yms. takia on ollut pientä taukoa, joten odotin treeniä innokkaana ja huomenna jatketaan. Tällä hetkellä tuntemuksia on lavoissa, yläkyljissä, rinnassa, vatsoissa ja vähän ojentajissa.Millaisenkohan ihanan rääkin huomenna saan?

Eilen Otto opasti Vidaan mukavasti, hiukan töksähdellen, mutta perille päästiin hyvissä ajoissa. Tällä kerralla lämmittelin soutuergolla vastuksen ollessa kympissä, soutunopeus pysyi hyvin alle 2:50min/500m. Soutuergossa ei syke nouse samalla tapaa kuin Crossissa, mutta mukavaa vaihtelua ja treenin pääpaino yläkropassa, sillä tällä viikolla jaloille tulee eri muodoissaan aika paljon kuormitusta. Soudin 12 min.

3sarjaa per liike
– Pystypunnerrus 5,6,7 kg käsipainoilla vuoronostoin (5kg oli selvästi liian vähän, 6kg:lla sai jo pakertaa ja 7kg:lla tehdä töitä tosissaan. Painon lisääntyessä vaati tarkkuutta, jotta kädet pysyisivät oikeassa linjassa liikkeen aikana. Toki myös kehon hallinta joutui koetukselle. TYKKÄÄN!)
– dippi penkillä oman kehon vastuksella 8-12tstoa (selkä pysyi pääsääntöisesti hyvin penkin edessä. En muista onko koskaan kukaan aiemmin ohjannut liikkeessä selän asentoa niin havainnollisesti mitä Janna teki. Alkuun liike tuntui vähän ranteissa, mutta niiden asennon muutolla tilanne helpottui. Ja kyllähän niitä ojentajiakin alkoi polttelemaan 🙂 )
– X-viennit 6kg pallolla 45s per puoli (Sykkeen nostatusta ja ainakin sykemittarin mukaan maksimi oli 178, varmastikin tästä liikkeestä. Ekassa sarjassa jouduin vähän hakemaan oikeaa liikerataa ja Janna joutui muistuttelemaan pään mukana kääntymisestä. Toisessa ja kolmannessa sarjassa liikenopeus kasvoi ja sykekin nousi toivotusti.)
– rinta vipunostoina penkillä suorin käsin 4-5kg käsipainoilla (Tehokas hyvä liike.)
– sivutaivutus 12kg kuula seinää vstn, talja 18+2.3 joka ei oikein luonnistunut jasiksi vaihdoimme kuulaan.Jannalta oli loistava oivallus, että tekisin liikkeen seinä selkäni takana ja vieläpä niin, että liikettä tehdessäni lavat ja takaraivo pysyivät seinässä kiinni. Tai siis se oli tavoite. (taljassa etenkin lantio salsasi vähän turhan paljon ja polvista lähdin joustamaan sekä vartalosta taitoin turhan paljon eteen, Jannan arvion mukaan huomaamatta. Itsekin uskon siihen. Polvien jouston tajusin itsekin, mutta lantion salsaus ja eteen taittuminen ei ilman seinää hahmottuneet. Seinä korjasi huomattavasti liikesuoritusta ja paransi omaa hahmottamistani milloin liike tehdään oikein.)
– alavatsalle ns jalkojen alasviennit nilkkapainolla ja eka sarja ilman lisävastusta. Suoraan ja viistosti (Hyvä liike ja tuntuu jopa minunkin vatsalihaksissa 🙂 )
Loppuverryttely Crossilla 5 min, jalat aika väsyneet, vaikka jalkatreeni ei ollutkaan 😀 Treenin aikana Janna patisti minua viimeisissä toistoissa jatkamaan toistoja lisää, vaikka alkoikin jo tuntumaan. Mielestäni loistoasia, sillä liian helposti itse välillä luovuttaisi, onko lie uskon puutetta vai mitä. Joka tapauksessa treenistä jäi mahtava fiilis.

Tänään sovittu aamulenkki sateen vuoksi jäi väliin, mutta illan pyörälenkki toteutui. Ajeltiin Jukin kanssa pari tuntia ja 36 kilsaa. Onnistuttiin kiertämään sadepilvet. Nyt huristeltiin kohti Opaskoirakoulua Itä-Hakkilaan, sieltä Tikkurilan kautta Hiekkaharjuun. Vanhan Tuusulantien Mätäkivenmäki oli minulle uusi tuttavuus ja kyllä polkiessa sitä pitkää mäkeä syke nousi ja hengästyi. Oikein mukavaa kun Juki hakee reitteihimme myös haasteita. Yllättävän nopeaan mäestä kuitenkin palautui ja loppumatka meni hujauksessa. Oli kyllä taas niin mahtikivaa pyöräillä. Reittimme kulki aika paljon isojen teiden varsilla, joten lintukonsertti jäi vähälle, mutta ihana koivun tuoksu valtasi ilman sateen jälkeen. Taisipa jossain tuoksua tuomikin. Kuulemma myös valkovuokkoja näkyi paljon.

Jos kiinnostuit tandempyöräilystä, ja haluat lähteä pilotiksi täällä Vantaa-Kerava-Tuusula-Helsinki tms. alueella laita viestiä kommentteihin tai blogin Fb-sivulle. Pilotteja ei ole koskaan liikaa. Eikä aikaisempaa kokemusta tarvitse olla.

Ruokapäiväkirjaa on ahkerasti täytelty ja joitakin havaintoja tehty. Vettä saisi mennä kurkusta alas enemmän ja se säännöllisyys… Mutta pohditaan tarkemmin kun ruokapäiväkirja on tarkistettu/analysoitu. Huomaan kuitenkin itsekin työstäväni asiaa koko ajan merkintöjäni tehdessäni.

Mutta nyt on aika kirjan kuuntelun ja höyhensaarille siirtymisen. Tällä hetkellä luen Robin Cookin kirjaa Kohtalokas hoito. Huomenna taas liikutaan ja nautitaan siitä!