Surkeahkot messut

Viime viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa oli teemat Luomu ja lähiruoka, Kädentaito, outlet, lapset, eläimet. Outletistahan voisi löytää jotain mukavaa kevään vaatetukseen, kädentaitopuolelta vaikkapa uusia lankoja ja ideoita itse tekemiseen. Luomu- ja lähiruoka-osastolta taas uusia vinkkejä herkullisista tuotteista ja tuottajista… Olenhan aikaisempina vuosina ostanut Outletista esim. ihanan tunikan, koruja, kädentaidosta lankoja, ruokapuolelta mehuja, juustoja yms.

Lapsi-messut oli vallannut ison hallin kokonaan. Lapsille tietysti ihana asia ja varmasti heille löytyi paljon mieluisaa tekemistä. Kädentaito-alue oli kovin pieni. Tuntuu, että se pienenee vuosi vuodelta. Ja nyt tuli sellainen olo, että Kädentaito-tapahtuman takia ei todellakaan kannata messuille lähteä. Itse kaipaan tuotteita itse tekemiseen, ideoita ja ohjeita. Nyt oli paljon korutarvikkeita, helmiä ja korujen osia. Näin on ollut ennenkin. Ostin pihtisetin, hopeoitua vaijeria ja puristushelmiä. Lankoja näimme oikeastaan vain kasviväreillä värjätyt langat eikä mitään muuta. Jonkin verran oli erilaisia tarroja ja askartelutarvikkeita. Tavatessamme kissanäyttelypuolella yhden Silmukkasiskon pohdimmekin hänen kanssaan, että ens syksynä kannattaa käydä Wanhan sataman Kädentaito-tapahtumassa sekä marraskuussa Tampereella olevilla Kädentaitomessuilla. Messukeskuksen tapahtuma saa olla.

Outletissa ärsytti ehkä eniten se, että sielä on kerta toisensa jälkeen aina samat näytteilleasettajat. Jos tarvitsee nahkalaukkuja, hopeakoruja tai kosmetiikkaa ehkä ihan kannattavakin shoppailupaikka, ja jos laadullakaan ei ole niin väliä, avot. Itse kun nykyään käytän pääosin luonnonkosmetiikkaa, ei kosmetiikkatarjouksistakaan ollut minulle. Itse asiassa en ostanut Outletista mitään. Ystäväni oli löytänyt pyöräilykengät ja lukkopolkimet hyvään hintaan. Varmastikin ollut kannattava ostos. Muutoin oli kyllä koko Outlet pettymys.

Eipä ruokapuolikaan kovin iso ollut ja se oli jotenkin laitettu todella ahtaaksi, vaikka tilaa olisi ollut levittäytyä laajemmin. Missä oli ilmaisia maistiaisia, niihin oli valtavat jonot, joten esim. yksi juustopiste jäi kokonaan tutustumatta. Toisaalta tuo firma on ollut siellä aiemminkin ja heidän juustoja on maistettu monta kertaa. Ostimme kuitenkin lounaaksi hamppu-kaura-juurespihvit kaalisalaatilla, oli hyvä terveellinen messuruoka 😀 Maistoimme myös Laitilan panimon karpalolimsaa ja yllätys oli iloinen miten vähän siinä oli sokeria. Jälkiruuaksi ostimme silkkisen pehmeät ja herkulliset pistaasijäätelöt.

Ruokapuolelta tein pääosin ne mun aika vähäiseksi jääneet ostokset. tilli sekä valkosipuli tuorejuustot (Sillankorvan yrttijuusto, Evijärvi), joista valkosipuliversiota maistelimmekin, ja oli herkullista suussa sulavaa tuorejuustoa. Tilliversiota laitoimme kylmäsavukalatäytteeseen maanantaina ja olipa maistuvaista myös tattar-näkkärin päällä. Ja koska ostin avokille tarjoushinnalla isot viinerit ja korvapuustin (kolme vitosella, joten kaksi viineriä ja yksi korvapuusti) pitihän minunkin saada jotain herkkua 😀 Käsintehty appelsiini tummasuklaalohko (Sate Herkkutuote, Jämsä) oli sitten se minun herkku. Olen ostanut käsin valmistettua suklaata ennenkin ja herkulliseksi todennut. Nyt tosin appelsiinisuklaa oli vähän liian makeaa. Ja vielä ostoskassiin sujahti kuvassakin komeilevat yrttitee ja korput Puhtaaksi -tee (Annelin yrtit ja karkit, Rovaniemi)
Gluteeniton porkkanakorppu (Kotipellontila, Inkoo)
Kumpiakaan en ole vielä maistanut. Korput ostin saadakseni vaihtelua teehetkien tattarinäkkäreihin ja riisikakkuihin. Korpuissa on myös tattaria, mutta myös siemeniä. Tee puolestaan sisältää kehoa puhdistavia yrttejä Lapista mm. vaivaiskoivua, piharatamoa jne.

Ruokapuoli oli kaikesta pienuudestaan ja ahtaudestaan huolimatta se paras ja mielenkiintoisin messuosasto. Kädentaidostakin sain sen mitä halusin, mutta silti todellinen pettymys kuten myös Outlet.

Bataatti-porkkanasosekeitto ja sunnuntain treenaukset :D

En ole koskaan pitänyt keitetystä porkkanasta enkä ylipäätään keitetyistä juureksista. Kasvisruokia kohtaan kiinnostus on kuitenkin vuosien saatossa lisääntynyt ja monta herkullista ateriakokonaisuutta ruokavaliooni siirtynyt. Äsken söin esim. parsakaalia ja Kolmen viljan pihvejä joihin lisätty sipulia ja pinaattia. HERKULLISTA. Parsakaalin pinnalle hiukan oliiviöljyä ja mustapippuria, avot!

Kasvissosekeitot ovat aina menneet paremmin kuin juurekset paloina keittoruuissa. Bataattisosekeitosta on tullut minun suosikkikeitto ja kerta kerralta olen laittanut siihen enemmän ja enemmän porkkanaan. Ensinmmäisillä kerroilla riitti kaksi-kolme porkkanaa. Viimeksi tehdessäni keiton laitoin koko pikkupussillisen porkkanoita sekä yhden ison bataatin. Keittelin bataatin ja porkkanat pehmeiksi ja pistin monitoimikoneeseen keitinvesineen. Tuore chili joukkoon ja herkku soseeksi. Keiton päälle tuoretta pasillikaa ja kermaviiliä, namsk. Edelliskerralla laitoin tuoretta minttua silputtuna, ja sekin toimi loistavasti. Chili antaa ihanasti keittoon potkua, bataatti makeutta ja kermaviili kivasti pehmeyttä 😀 Suosittelen.

En taaskaan meinaa malttaa pysyä nahoissani. Olen lähdössä ystäväni kanssa kuntosalille ja vuoristospinningtunnille. Vielä on odotettava melkein tunti, pläääähhh. Ihanaa päästä taas hikoilemaan. Eilinen oli lepopäivä liikunnasta, meni töiden merkeissä. Jalat ja selkä aikas kipeät lauantain kahvakuulatreenistä. Sunnuntaina ennen ratsastusta kuvittelin vielä, että pääsin yllättävän vähällä, mutta niin vaan treenikipu hiipi kroppaan pikkuhiljaa pitkin päivää, huoh! Hevosen selkään kivutessa olo oli kankea ja raihnainen. Oli kuitenkin kiva ratsastaa taas pienen tauon jälkeen. Fengurilla oli vaan hätähousuinen päivä. Töltti oli melkoista tikutusta. Pieni tihkusade ei ratsastusiloa vienyt. Töltättiin, tehtiin pysähtymis- ja peruutusharjoituksia, ratsastettiin pienemmällä kehällä käyttäen painonsiirtoja jne. Kaverini myös laukkasi, mutta Fengurin hätäilyn vuoksi jätin laukat toiseen kertaan suosiolla.

Illalla lähdimme ystävän kanssa vielä lenkille. Otolla ei oikein menohaluja ollut. Alkuun se kulki pää riipuksissa ja kuulemma erittäin vittuuntuneen näköisenä. Eka kakkapysäys ei auttanut, toisella kerralla tilanne helpottui ja vauhtikin parani. Ja olihan riesana vielä märkä asfaltti tai hiekkatie, vesilätäköt. Tassut kastuu ja se on inhottavaa :D:D Käveltiin n. 7.4. km/1h40min, joten vauhti ei kaikenkaikkiaan päätä huimannut. Oli kuitenkin happirikasta ilmaa sateen jäljiltä ja kaunista lintujen liverrystä, Kevään tuoksu, joten varmasti oiva palauttava lenkki myös jalkaparkojani ajatellen 🙂

Ja kohta nää koivet saa taas kyytiä kun pääsen polkemaan, yes!!!

Gluteeiniton pannukakku

Jostain syystä minulle iski viime syksynä hinku tehdä pannukakku. En tiedä olenko koskaan aiemmin sellaista itse tehnyt, no en ainakaan gluteeinittomana. Tuon hingun iskiessä kotona sattui olemaan tarvittavat ainekset, joten ei muuta kuin leipomaan 😀 Sittemmin olen tehnyt pannaria muutaman kerran kahdella eri ohjeella. Enkä kyllä pysty sanomaan kummalla ohjeella tulee parempaa. Ohjeissa on käytetty Semperssin jauhoja, jotka olen osittain korvannut terveellisemmällä vaihtoehdolla tattarijauhoilla. Sokeria olen laittanut vähemmän mitä ohjeissa. Ja onhan ohjeissa sokerin määrässä desin ero, mielestäni aika iso. Ei pannariin todellakaan tarvitse laittaa sokeria 1.5 dl!!! No makuasiahan se tietysti on, mutta herkullista tulee huomattavasti vähemmälläkin. Margariinia en käytä koskaan leivonnassa, (enkä kyllä muuallakaan) joten voita margariinin tilalla 😀 Aiemmin en ollut törmännyt pannariin missä kauraa, nyt törmäsin, ja toimii kyllä.

Pannukakku
7 dl maitoa
3 munaa
4 dl Vaaleaa Semper-jauhoseosta
1.5 dl sokeria
1 dl puhdas-kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
100 g margariinia
Kaikki aineet sekoitetaan keskenään. Kaurahiutaleet voi jättää pois jos ne eivät sovi ruokavalioon. Eikä kaurahiutaleita tarvitse korvata lisä jauhoilla tai muulla.
Kaada leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa puoli tuntia.
Maistuu esim mansikoiden kanssa, kuten kuvastakin voi huomata 😀

Ja tässä vielä se toinen ohje:
4dl Semper Fin Mix jauhoseosta
0,5dl sokeria
1,5tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1tl vaniljasokeria
8dl maitoa
4 munaa
50g voisulaa tai juoksevaa Oivariinia
Sekoita kuivat aineet, kaada sekaan munat, maito ja rasva. Sekoita ja anna hetki tekeytyä.
Kaada leivinpaperin päälle vuokaan/reunalliselle pellille. Paista 225 asteessa 30-40 minuuttia.

Ei muuta kuin ihania herkutteluhetkiä gluteeinittoman pannarin suussa sulaessa :D:D

Uunilohta ja tillipestoa ekan kahvakuulatreenin aattona

Innostuinpa valmistamaan uunilohelle tillipeston. Ohjeen löysin jo joskus syksyllä netin syövereistä. Olin ehkä makuun hiukan pettynyt. Pestoon laitoin kaksi nippua tilliä, 1 dl parmesan-juustoa(käytin palaa, josta leikkasin kuutioita tehosekottimeen, jossa peston tein), 1 dl pinjan siemeniä, 2 dl oliiviöljyä, yhden sitruunan kuori raastettuna ja ripaus mustapippuria. Pestossa oli aavistuksen pistävä maku, josta kumpikaan meistä avokin kanssa ei pidetty.

Lohen kanssa syötiin katkarapusalaattia johon laitoin tomaattia, kurkkua, jäävuorisalaattia, paprikaa ja Koudaa, tiraus sitruunan mehua, jota kalan päällekin pirskottelin.

Illalla innostuin vielä tekemään iltapalaksi smoothiesta mihin laitoin turkkilaista jogurttia, mustikoita, hunajaa ja chian siemeniä, herkullista – nam! Ei sitä oikeastaan muuta tarvinnutkaan. Iltateen (Clipperin mustaherukka) kanssa kourallinen pähkinöitä 😀 Todella toivon, että Chia-siemenet auttaisi kovavatsaisuuteen ja ovathan ne muutenkin melkoinen terveyspommi. Ja olen fiiliksissä kun avokillekin terveyssmoothiekset ja ruuat maistuvat. Itse asiassa mies kokkasi keskiviikkona meille broiler-nuijien kanssa herkullisen salaatin.

Töiden jälkeen syötyämme marssimme alakertaan kotikuntosalin siivousta tekemään. Keittiörempan yhteydessä huoneesta tuli vähän varasto, ja kun treenirintamalla on ollut hiljaista huone on ollut käyttämättömänä. Joskus ennen joulua totesinkin avokille, että joko aletaan treenaamaan tai treenivälineet myydään. Mies tais säikähtää 😀 Noh nyt joka tapauksessa kuntosali on siivottu; pölyt pyyhitty, imuroitu, lattiat pesty ja treenivälineistö paikoilleen laitettu. Eikä niitä laitteita myyty! Yes, tästä se lähtee :O Huomenna (tänään) eka kahvakuulattelu. Avokki on jo suunnitellut viiden liikkeen kolmen kierroksen ohjelmaa meille. Nyt tämän innon on kannettava pitkään!!!

Hepan kynttilätehdas ja neulomo hiljentyneet joulumuistamisien osalta

Mukissa joulumaustein maustettua vihreää teetä ja vieressä pari palaa tummaa minttusuklaata. Siitä onkin hetki kun käsien ulottuvilla ei ole ollut keskeneräistä neulomusta. Olo on hivenen tyhjiin puristettu. Eihän joulusta ja joulumuistamisista saisi ottaa stressiä, mutta sellainen meinasi vähän iskeä. Avustajani lähtee viiden viikon matkalle ja oli tänään viimeistä päivää ennen sitä töissä. Tarkoitus oli saada joulujutut valmiiksi ja lopulta saatiinkin. Avustajan hammasvaivat pyrki tehokkaasti häiritsemään, mutta nyt voidaan huokaista. Halusin avustajani paketoivan sellofaaniin mehiläisvahakynttilöitä, laittavan hapsut ponchoihin, kirjoittavan joulukortteja apunani jne. Avustajani vei paljon töitä kotiinsa ja toipuillessaan teki valokuvauksia käsitöistäni ja paketoi ne. Olen todella kiitollinen hänelle kaikesta ja riemuitsen, että pääsee lähtemään matkalleen. Ja samalla olen onnellinen, että jouluvalmistelut lahjojen osalta on valmiina ja nyt voin nauttia kaikesta muusta ennen joulua. Lahjojen tekeminen ja antaminen on ihanaa ihmisille joista välittää ja siksipä tämänkin stressin poikasen sai kohtuullisesti taltutetuksi positiivisin mielin.

Marraskuun vikalla viikolla sain sekä avustajaltani että Silmukkasiskolta oikean väristä Teddy-lankaa veljien tyttärien ponchoihin. Keskiviikkoisella Tallinnan matkalla neuloinkin lähes kokonaan pienemmän ponchon. Itse Tallinnan matkasta ei paljoa kerrottavaa ole. Laivassa neuloin, söin herkullisen gluteeinittoman lohileivän, istuin autossa, ostin vähän alkoholijuomia, käytiin syömässä sataman lähellä, taas autossa odottelua laivaan pääsyä. Siinähän pystyi kivasti samalla neulomaan 😀 Paluumatkalla neuloin. Ponchon päättelin torstai-iltana ensiksi tehtyäni viimeiset vihreät kuusikynttilät. Tiistaina tein yhdeksän asiakkaan työpäivän ja aherrettavaa riitti torstaillekin.

Viikonloppuun mahtui opaskoirapikkujoulut. Perjantaiaamuna peesarin kanssa Prismaan tekemään hurjat ruokaostokset, aikaa meni yli pari tuntia ja sen jälkeen mennessäni omille ruokaostoksilleni, ei millään jaksanut inspiroida koko touhu :D:D Kotona alkuillasta Oton kanssa hortoilua ja toisen ponchon aloitusta. Lauantaina leivoin pikkujouluihin kolme siemenrieskaa ja tein pitkiä mehiläisvahakynttilöitä. Ilta menikin liki 30 ihmisen ja 17 koiran kanssa juhliessa 😀 Peesareita muistimme kotimaisella hunajalla.

Ja sunnuntaina ehdottomasti viikon kohokohta – ratsastus! Kiitos Annalle ja Quantinalle edellisen postauksen kommenteista. Nyt meillä oli kenttätunti ja hevosilla hokit jalassa. Ja oih, oli IHANAA!!! Ensiksi otettiin kenttä ”haltuun”, joka oli nyt normaalia pienempi. Aloimme harjoitella vatsalihaksilla hevosen pysäyttämistä ja taas liikkeelle lähtöä. Töltättiin ja kiinnitettiin oikeaan istuntaan huomiota. Lopputunnista otettiin jalustimet pois ja haettiin oikea istunta, kokeiltiin virheasentomme ja samat hommat jalustimilla. Koska kenttä oli jäinen emme laukanneet, mutta oli vaan niin IHANAA!!! Edellissunnuntain paska reissu unohtui kertaheitolla, yes. Illalla jaksoikin ahkeroida viimeiset mehiläisvahakynttilät ja näin kynttiläpaja sulkeutui tältä vuodelta.

Viime viikolla saimme äidin vieraaksemme. Maanantai-iltana olimme tekemässä Inkun ideapajassa joulukortteja (joulukorttipostaus myöhemmin) ja tiistaina ikkunoiden pesua ja mulla ohessa töitä. Avokki sai ruuaksi rakastamaansa maksakastiketta ja riemun puhtaista ikkunoista 😀 Illalla rentoa yhdessä oloa ja saunomista.

Vietimme mökillä pidennetyn viikonlopun lähtien sinne torstaiaamusta. Mäntsälässä olikin satanut muutaman centin lunta ja sekös hullaannutti koirat. Molemmat kirmailivat innoissaan pitkin mökin pihaa. Takassa tuli ja rento, hyvä olla. Ruuaksi nieriää Mäntsälän S-marketista, jossa on mielettömän hyvä kalatiski, SUOSITTELEN! Koskaan ei ole tarvinnut pettyä. Maustoin kalan savusuolalla, sitruunaisella kalamausteella ja kuivatulla tillillä. Uuniin ja sen kanssa perunamuussia. Pitkin päivää neuloskelin pinkkiä ambitusta ja ponchoa.

Itsenäisyyspäivänä vietimme meidän juhlaamme (5v-kihla ja 6v-seurustelu) hyvän ruuan merkeissä. Herättyämme ja vähän neulottuani valmistin alkupaloiksi kylmäsavulohirullia joidenka sisään yrttituorejuustoa. Maustoin broilerin rintafileet soijalla, carryllä ja valkosipulilla ja tein salaatin. Jälkkäriksi pilkoin juustoja, mutta juustot jaksettiin vasta seuraavana päivänä. Mun kokatessa avokki lämmitti saunaa. Saunatauoilla istuimme kuistilla hiljaisuutta kuunnellen. Ulkotulista kuului vain pientä rätinää. Ennen ruokailua sytytimme kynttilöitä takan päälle ja pirtin pöydälle. Söimme rauhalliseen tahtiin jutellen ja muutama viinilasillinen nauttien. Vielä ennen kymmentä mentiin ulos nuotiolle nauttimaan olosta. Ihana, rento päivä!

Muuten päivät kului käsitöiden merkeissä ja eilen siivoten. Odotan jo joulua milloin pääsee taas mökille rauhoittumaan. Sitä ennen on aika tiiviit miltein pari viikkoa, mutta näiden viikkojen aikana tapaamme monta hyvää ystäväämme, teemme töitä jne… Viikonloppuna minut voi löytää Hyötykoirien osastolta missä olen kertomassa opaskoiran kanssa elämisestä. Haastattelut la ja su 10.30 ja messuosastolla olen lupautunut olemaan pe 13-15 sekä la 13-15. Sunnuntaina olen menossa kahdeksi toiseen tapahtumaan, joten silloin joudun lähtemään jo aiemmin pois messuilta.

Ja lopuksi Lemmikit-lehden ystäville vinkki: 2.12. ilmestyneessä numerossa on juttu minusta ja ihanista koiristani. Jutussa on kaksi kuvaa. Toisessa Otto ja Harmaakuono ja toisessa itse kävelen Oton kanssa hiekkatietä pitkin.

Rentoa lomailua – käsitöitä, kokkaamista ja ulkoilua

Lomaviikko on sujahtanut tiivistetysti otsikon kertomalla tavalla. Rauhallista ja rentouttavaa, eikä sadepäivätkään ole tunnelmaa pilannut.

Parina iltapäivänä olen käynnistänyt mehiläisvahakynttilätehtaan muotoillen hunajan värisistä mehiläisvahalevyistä keskipitkiä kynttilöitä. Mehiläisvahassa on miellyttävä ja tunnelmallinen tuoksu, sopii sadepäiviin. Tehtailija meinaa vaan olla turhan hidas, haluaisin kynttilöitä syntyvän nopeampaan tahtiin. Toisaalta kuitenkin mielummin huolellinen työskentely ja hyvä lopputulos kuin vauhdilla puolihuolimattomasti muotoillut kynttilät. Maltti on siis valttia tässäkin asiassa.

Ja jos kynttilätehdas ei ole ollut tarpeeksi tuottoisa neuloosi on oirehtinut tuottoisasti. Olen neulonut tilaustyönä lapselle joustinneuleponchon. Etsin lasten poncho-ohjeita laihoin tuloksin, joten rohkaistuin soveltamaan. Joustinneuleponchohan Teddy-langalla aloitetaan ohjeen mukaan 60 silmukalla ja pituutta työlle tulee 68 senttiä. Tosin en ole koskaan mitannut pituutta täsmällisesti. Nyt alotin työn 52 silmukalla. Tein levennykset kuten alkuperäisessä ohjeessa, työlle tuli mittaa jotain reilut 40 cm. Ja nyt arveluttaa tuliko alaosasta sittenkin liian leveä. Poncho on menossa 128 vaatekoon omaavalle tytölle. Odotan siis jännityksellä hetkeä milloin tyttö pääsee ponchoa testaamaan.

Ponchon lisäks puikoilta on valmistunut tuubihuivi sekä valokranssiin neulepäällinen. Ja nyt illalla aloitin vielä toista neulepäällistä. Mulla on tarveaineet neljään valokranssiin. Kahvipussisuikaleitakin on mukana, mutta niihin en ole vielä koskenutkaan, mutta vielähän tässä on sunnuntai-iltaan aikaa 😀

Olemme syöneet viikon mittaan aika kevyesti. Grillikausi on ohi, mutta mökillä on aikaa kokkailla lenkkien ja käsitöiden lomassa. Kahtena päivänä on ollut keittoruokaa, maanantaina valmistin linssi-kookoskeittoa ja keskiviikkona bataatti-porkkanasosekeittoa.

Linssi-kookoskeitto
2-3 dl vihreitä linssejä
1 tölkki kookosmaitoa
1 punasipuli
2-3 valkosipulin kynttä
ripaus mustapippuria ja suolaa
Linssit keitetään vedessä ja kun ovat kypsiä liika vesi pois. Lisätään kookosmaito, sipulit ja muut mausteet. Kiehautetaan ja ei muuta kuin nauttimaan herkullisesta ja täyttävästä kasvisateriasta. Uunissa paistoin siemenrieskaa, joka täydensi aterian.

Bataatti-porkkanakeitto
3 keskikokoista bataattia
4 porkkanaa
1 chili tai oman maun mukaan
mustapippuria ja suolaa
Loraus kermaa
Bataatti ja porkkanat keitetään ylikypsiksi, jonka jälkeen sauvalla muussiksi keitinveteen. Halutessaan loraus kermaa. Chili hienonnetaan ja sekaan kuten myös suola ja mustapippuri. HYVÄÄ! Bataatti samettinen ja makea, porkkana vahva ja chili tuo kivasti keittoon potkua. Yhdistelmä toimii!

Tiistaina oli vuorossa ruokaisa salaatti. Pilkoin ja maustoin broilerrintafileet soijalla, voilla, carrylla, valkosipulilla ja mustapippurilla. Annoin ennen paistumista maustua muutaman tunnin. Salaattiin laitoin perinteisten kurkun, tomaatin ja jäävuorisalaatin lisäks artisokan sydämiä ja Parmesan-juustoa. Loraus oliiviöljyä ja mustapippuria. Yhdistelmä toimi ja salaatti vei nälän mennessään. Ja mikä on ollut upeeta, myös avokkini on pitänyt viikon kokkauksista kasvisruokia myöden. Itse asiassa linssikeittoa hän ehdottaakin välillä ruuaksi, ja nyt bataattikeittokin upposi masuun enemmän kuin hyvin. Kermaviili antaa muuten keittoon kivaa pehmeyttä. Laittaa annoksen päälle lusikallisen kermaviiliä, nam!

Eilen maustoin jauhelihan tomaattipyrellä, mustapippurilla, jauhelihamausteella, punasipulilla ja valkosipulilla. Paistoin maustumisen jälkeen. Keittelin perunat, vedet pois ja muussiksi, bataattikeitosta jääneet kermat joukkoon ja soseeksi. Näinpä syntyi jauhelihaperunasoselaatikko, joka uuniin reiluksi puoleksi tuntia. Annos oli niin iso, että sitä riitti myös tälle päivää.

Eilen nautimme auringosta käyden puolentoista tunnin lenkillä. Kokeilin miten Oton kanssa sauvakävely onnistuisi. Vetoa ei tahtonut hommaan olla tarpeeksi. Hetkittäin homma sujui kohtalaisesti, mutta ajoittain koira käveli rinnallani. Hommaa pitää siis treenata myöhemmin lisää. Ongelmalliseksi kulkemisen teki vesilätäköt joita riitti mökkitiellä ihan riittämiin. Joka tapauksessa ulkoilu upeassa syyssäässä oli ihanaa. Lenkin jälkeen istuskelimme tunnin verran nuotiolla rauhallisuudesta nauttien. Tuntui hyvältä istuskella, tuntea nuotion lämpö, kuulla tulen rätinä ja varpusten sirputus. Illalla vielä maanantaiseen tapaan sauna. Molempina iltoina saunoessa sateli vettä. Saa nähdä miten huomenna käy. Toivottavasti päivällä olisi ainakin poutaa, sillä saamme vieraita ja koirat koirakavereita :D:D

Herkullista grilliruokaa ja kesäilloista nautintaa

Torstaina tultiin mökille ja seurana oli äitini tähän iltaan. Äiti ryhtyi miltein heti kitkemään kukkapenkkejä avokin ja veljeni viimeistellessä laiturin käyntisillan ja laituriosan yhteen liittämisen. Minä valtasin keittiön ja rupesin kokkaamaan. Lohifileeseen Heikkilän luomutilan savusuolaa, sitruunaista kalamaustetta ja kuivattua tilliä. Perunanyyttiin luomuvoita, savusuolaa ja mustapippuriasekä sipulinyyttiin hunajaa, suolaa ja mustapippuria. Ateriasta tuli herkullinen, kalakin tuntui tuoreelta. Ruokailemaan päästiin aika myöhään. Nautimme aterioiden kesäillasta valkkarista hiukan liikaa nauttien. Jälkkäriksi testasimme Grillimaisterin suklaafondueta, jonka voi kuumentaa nuotiolla tai grillissä välillä sekottaen. Dipattiin suklaaseen mansikoita. Vasta pimeyden synennettyä ja lintujen täysin hiljennettyä maltoimme kömpiä nukkumaan.

Perjantaina aamupäivä meni vähän toipumiseen, mutta avokki ryhtyi laittamaan laiturin maakiinnityksiä äidin repiessä rikkaruohoja ja mun tiskatessa. Välillä uimaan ja taasen puuhastelemaan. Linnottauduin keittiöön ja valmistin meille täytettyjä paprikoita ja tomaatteja. Avokki paistoi viikolla aikaisemmin jauhelihan, joka piti saada käytetyksi. Jauhelihan lisäksi lisäsin paprikoihin sipulia ja fetaa. Tomaatteihin valkosipulia. Bataaattinyytin maustoin luomuvoilla ja savusuolalla. Ateria oli kuulemma oikein kesäisen näköinen ja vaikka itse sanonkin myös herkullinen. Nyt ei jälkkäriä ollutkaan. Myöhemmin illalla istuimme nuotiolla ja paistoimme makkaraa. Taas kello oli lähemmäks kaksi ennen kuin maltoimme nukkumaan.

Lauantaina ei onneksi huono olo vaivannut, mutta silti aamu oli vähän hidas valvomisesta. Äiti istutteli kukkasipuleita ja kun oli tarkoitus mennä kasvimaalle tekemään vanhoille marjapensaille tukikehiköt iskikin vesisade suunnitelmia häiritsemään. Pyykitkin oltiin juuri saatu narulle kuivumaan. Noh, sen luonto kuivaa minkä kasteleekin. Äidin lukiessa kirjaa ulkona ja avokin kuunnellessa omaa kirjaansa valmistin ruuan. Nyt maustoin possun ulkofilepihvit soijalla, savusuolalla, karhunlaukalla, mustapippurilla, perunat savusuolalla ja luomuvoilla sekä sipulit torstaiseen tapaan. Innostuinpa leipomaan vielä mustikkapiirakan. Äiti toi keskiviikkona poimimiaan mustikoita. Tein ohjeella:
150 voita
1 dl sokeria
2 dl tattarijauhoja
1.5 dl gluteeinitonta jauhoa
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2-3 kukkuraista ruokalusikallista maitorahkaa
Eli, pohja on sama kuin raparperipiirakassa, jonka ohjeen olen viime kesänä tänne laittanut. Vehnäjauhot 3-5 dl olen korvannut tattari- ja gluteeinittomilla jauhoilla ja lisännyt rahkaa piirakan paremman koostumuksen säilymiseksi.
Pinnalle latasin loput purkista maitorahkaa mihin olin sekoittanut mustikat ja sokerin. Mustikoiden määrää en osaa sanoa, piirakasta tuli runsasmustikkaista.Uuniin 200 astetta ja paistoaika ainakin tuolla mustikkamäärällä oli 30-35 min. Piirakkaa maistelimme illalla saunomisen jälkeen.

Tummia pilviä purjehti pitkin alkuiltaa ja vähän arvoimme voidaanko syödä ulkona vai ei, söimme ja saatiinkin lopulta nauttia auringon paisteesta. Kaikki  oltiin aika väsyneitä, joten vatsojen vähän lasehdittua saunomaan, uimaan ja lopulta iltateelle piirakasta nauttimaan ja unille.

Tänään aurinko paistoikin koko päivän. Äiti ja avokki saivat laitetuksi kehikot marjapensaille mun maustaessa kanafileet hunajalla, soijalla, carrylla ja mustapippurilla. Perunoihin laitoin nyt barbigue-maustetta ja voita. Leikkasin tomaattia ja paprikaa lisukkeeksi. Uimisen jälkeen olikin mukavaa istahtaa aterialle. Tosin aurinko paistoi jo melkein liiankin kuumasti – ainakin äidin mielestä.

Koirien touhuja on ollut hauska seurata. Eilen Harmaakuono ui lammesta keppiä ja Otto seurasi mukana ja uivat rantaan toisen pitäessä toisesta päästä kiinni ja toisen toisesta päästä keppiä. Välillä tyypit innostuvat ihan pihapiirissä vetämään keppiä hirmuisen murinan ja haukun säestyksellä. Otto yleensä luovuttaa ensinmäiseksi. Lammessa käytyään Otto heittäytyy maahan ja piehtaroi niin että maa vain pöllyää. Niin, Ottokin on alkanut uimaan välillä ihan uimalla eikä vain kahlaillen. Vaatii kyllä Harmaakuonon esimerkin tai ihmisiä lammessa uimassa.

Lukijoiden joukkoon on saapunut uusi ja 50 lukija! Tervetuloa lukemaan näitä kirjoituksiani laidasta laitaan. Tänään teemana ruoka, ens kerralla kenties käsityöt, liikunta tai jotain ihan muuta 😉 Jos tulee mieleen aihepiirejä mistä haluaisitte lukea kirjoituksiani, niin vinkatkaa.

Herkullista siemenrieskaa

Tänään on ollut välipäivä liikunnallisista suoritteista. Iltapäivän ja alkuillan sateli vettä, joten paistoin meille siemenrieskaa. Mittasin jauhot ja siemenet jo kotona valmiiksi pussiin. Seos vaan kulhoon, lisäks juustoraastetta, kananmunia ja vettä. Sekasin ja pellille…
Sain ohjeen jo marraskuussa ystävältäni. Hänen luonaan maistoin rieskaa ja ihastuin. Tehtiin sitä marraskuisille alusvaatekutsuille ja kerran ihan muuten vaan. Mulla ei ole millä jauhaa siemenet tai pähkinät, joten pistin sellaisenaan. Laitoin ohjeen mukasesti siemenet ja jauhot, ja kun desin verran ns. vapaavalintaisia laitoin karpalojauhetta, pellavansiemenrouhetta ja kurpitsan siemeniä. Rieska onnistui hyvin ja oli herkullista kylmäsavulohen ja viher/fetasalaatin kanssa. Tässä ohje teillekin:

1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl muita siemeniä/pähkinöitä
(siemenet ja pähkinät jauhettuna)
3 rkl kauraleseitä
0,5 dl tattarijauhoja
2 tl leivinjauhetta
2,5 dl juustoraastetta
n. 2,5 dl vettä
2 kananmunaa
suolaa+ muita mausteita

Kaikki sekaisin ja uuniin 200-225/n.25-30 min

Ohje on suuntaa-antava. Käytä mitä kaapista löydät. Voit tehdä ilman leseitä tai tattarijauhoja. Voit lisätä nokkosta tai karpalojauhoja. Tämä rieska onnistuu aina! Kun olet muutaman kerran tehnyt, niin opit tuntemaan koostumuksesta veden määrän tai pitääkö lisätä esim. jauhoja. Annoksesta tulee uunipellillinen.

Sadepäivän ”iloihin” kuuluu näemmä myös purkoosi. Jouduin purkamaan 15 cm ponchoa. Onneksi lanka on niin paksua, että pystyin purkamaan ite ja sain työn takasin puikollekin. Ensin purin silmukka silmukalta, mutta kyllästyin ja vetelin lankaa raasti purkaen aina edelliseen levennykseen saakka. Mutta loppu hyvin, joten taas voi purkoosin tilalle vaihtaa neuloosin. Ja jos tästä purkoosista haluaa löytää positiivisia puolia, niin ehdottomasti tuo, että sain homman neulomiskuntoon ihan itse :O :DD

Onneksi sade loppui ja pääsimme ulkoilemaan. Avokki sytytti nuotion, paistettiin makkarat. Nykyisin en tosin hirveästi makkaroista välitä, mutta haaveilin jo joululomalla talvinuotiosta ja nuotiomakkarasta. Olihan se hyvää, mutta en yhtään enempää olisi tahtonut makkaraa. Mukavaa oli olla ulkona, kuunnella tulen rätinää, tuntea nuotion lämpö, tuoksutella savun tuoksua, leikkiä Harmaakuonon kanssa, nauttia kevätalven illasta.  Nauttiminen sai jatkoa nuotiohetken jälkeen saunomisen merkeissä. Avokki oli tosin aika tasarahaväsy, joten jutustelu aika vähäistä. Teehetken jälkeen painuikin jo pehkuun. Ite taidan noudattaa esimerkkiä, vaikka vähän tekisi mieli istahtaa neulomus käsissä sohvalle ja tehdä purettua osuutta takaisin. Kiire ei kuitenkaan ole, joten ehtis kyllä huomennakin.

Aidompi vaihtoehto jäätelölle

Jäätelö on ollut suosikkiherkkuni, mutta sen syönti on vähentynyt, voisi melkein sanoa, jäänyt ”ruokaherätyksen” jälkeen lähes kokonaan.  Hyvää siinä on turhien kaloreiden jääminen vähemmälle. Enpä ole ”taistellut” vastaankaan, joten jätski on harvinainen herkku nykyseltään. Myönnetään, joskus (kesällä lähinnä ) iskee jäätelöhimo, joka kyllä talttuu tuoteselostuksia luettaessa. Miten paljon kaikkea lisäaineiksi luokiteltavaa jäätelöistä löytyykään. Ihmetyttää joskus onko jäätelöissä juuri mitään aitoa.

Maanantaisella luennolla luennoitsija vinkkasi millä jäätelön voi ”korvata”, ja mikä on myös ravintoarvoiltaan parempaa. Sekoittaa turkkilaista jogurttia kermavaahtoon, lisää siihen marjoja. Jos haluaa makeutusta, hunajaa tai sokeria, steviakin toki käy. Nyt illalla päätin kokeilla. En ole aijemmin jogurttiin sotkenut kermaa jne. Noh, nyt vatkasin luomukermapurkillisen, lisäsin jogurttia 4-5 dl (en mitannut tarkalleen) vaahtoon. Sekoitin. Lisäsin hunajaa teelusikan kärjellisen. Sitten pakkasesta puolisulaneita vadelmia ja mustikoita yhteensä n. puol litraa sekaan. Tunniksi jääkaappiin tekeytymään ja iltateen kanssa maistelemaan. Hyvää! Mietinkin jo miten herkullista voisi tulla kesällä tuoreista mansikoista. Herkussa ei ole keinotekoisia aromeita, ei keinotekoisia vitamiineja eikä kaikenmailman täyteaineita mitkä takaa koostumuksen hyvyyden tms. Suosittelen kokeilemaan!

Ja onhan mun vähän hehkutettava. Meillä oli Silmukkasiskojen miitti ja yksi Sisko keksi keinon miten selviän avokin Ambitus-kaulurin levennyksistä siten ettei neulokseen tule reikiä. Olen ikikiitollinen ja onnellinen. Nyt taas neuloosi voi hyvin. Olin jo sen voinnista hiukan huolissani 😀 Ehkä uskallan aloittaa ponchonkin neulomisen 🙂 Kovasti tekis mieli vielä istua neulomaan, mutta nyt on maltettava mielensä. Muuten on aamuyö ennen kuin pääsen unille.

Harmaakuono on parina viime yönä herättänyt meidät – ulvomalla kaihoisasti. Mitä lie unia vanha herra katsellut 😀 Tiistaina on sitten vuorossa liikkumistaidon ohjaajan visiitti luonamme, silloin se koiran vaihto -prosessi sitten käynnistyy. HUIH!!!

Gluteinittomalla

Vihdoin päätin aloittaa testin miten gluteiniton ruokavalio vaikuttaa hyvinvointiini ja ennen kaikkea iho-oireisiin. Olen asiaa pähkinyt syksyisestä Detox-puhdistautumisesta lähtien. Tuolloinhan ruokavaliosta karsittiin suomalaiset viljat ja eläinkunnan protskut. Niiden viikkojen aikana ranteesta ja jalkapöydistä katosi ihottuma, joka niihin aika-ajoin iskee. Kun viljatuotteet palautu ruokavalioon ihottumakin palasi. Olen vuosien varrella käynyt lääkärissäkin ihottumasta sen äityessä pahemmaksi. Joka kerta olen saanut eri diagnoosin. Milloin se on nimetty punajäkäläksi, milloin vaan joksikin infektioksi. Muistan joskus kymmenen vuotta sitten yhden ihotautilääkärin kysyneen mahdollisista vatsaoireista, mutta niitä ei ollut. Keliakia-kokeita ei otettu, vaikka sitä mahdollisuutta pohdittiinkin. Tuolloin löydettiin allergiaa kumille sekä goboltinsiniselle värille.

Olen kärsinyt pikkutytöstä lähtien enempivähempi kuivasta ihosta ja minulla on atooppinen iho. Lapsena opin inhoamaan paksuja sukkahousuja. Talvella polvitaipeet oli aina auki. Muistan sen kutinan ja kirvelyn vieläkin kortisonivoiteen lemua  unohtamatta. Eli, ihoni on temppuillut aina eri elämänvaiheissa, joten en ole asiaa osannut yhdistää mihinkään tiettyyn juttuun. Ja voihan tämä nytkin olla totaalista hakuammuntaa, enkä usko kuivan ihon oireiden katoavan, mutta jospa ne kutittavat ihottumaläiskät. Vieläkään en ehkä taivu keliakiaan, mutta ehkä gluteiniyliherkkyyteen, joka ei kai välttämättä edes testeissä näy. Tosin en tiedä onko keliakiassa aina vatsaoireita vai ei. Joka tapauksessa tänään aloitin tuon testin ja aion olla kuukaudesta kahteen ilman suomalaisia viljatuotteita. Kotioloissa en usko tulevan hankaluuksia, mutta mennessäni kylään voikin olla hankalempaa. Jos kuitenkin haluaa vastauksia pohdintoihinsa on vaan pysyttävä tiukkana. Ensinmäinen koetinkivi on keskiviikkona kun käsityöporukan kanssa tapaamme ja toinen lauantaina, ystäväpariskunnan tuparit. Onneksi saan Aalta vinkkejä ja vertaistukea avokin ymmärtämystä unohtamatta.

Jos teillä hyvät lukijani on asian tiimoilta kokemuksia tai mietteitä, laittakaahan kommentointiin.