Luonnon ääniä

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry julkaisee neljä kertaa vuodessa Ääniset-nimistä äänilehteä jäsenilleen. Yhdistyksen tiedottaja pyysi minultatouko-kesäkuun vaihteen lehteen juttua missä kuuluisi lintujen laulua. Ollessani mökillä Oton kanssa kahdestaan helteestä nauttimassa ja kasvihuoneen kasveja hoitamassa heittäydyin innolla jutun tekoon. Se oli oikeasti hieno haaste ja minulla oli kivaa. Toivottavasti myös kuuliat pitävät kuulemastaan.

Haluan jakaa jutun myös teille hyvät blogin lukijat. Kuunnelkaapa miten upealta kuulostavat mm. lehtopöllö, kurki, peippo, kehrääjä, sammakot, lehtokurppa jne. Tästä mielestäni välittyy hienosti luonnon ääniä, vaikka itse sanonkin.

Tunnista sata lintulajia

Vietämme Suomen juhlavuotta; itsenäinen Suomi 100 vuotta. Juhlavuosi on tuonut paljon erilaisia juhlia, tapahtumia, kampanjoita jne. Birdlifella on mm. kampanja Tunnista satalintulajia, joka tarkoittaa minulle ja Silja-ystävälleni tallentaa sadan eri lintulajin äänet niin hyvinä, että äänestä pystyy tekemään lajimäärityksen. Idean isä on Ari Linna, joka toimi retkioppaanamme Kökarin lintuviikonlopussa helmikuun puolivälin jälkeen. Siellä kuljimme paraloidimikrofonini kanssa tallentaen mm. tavalliset sini- ja talitiaisen, viherpeipon, erikoisempana urpiaisparven ruokailua ja hippiäisen hentoa ääntelyä. Istuessamme iltaa idea syntyi ja innostuimme Siljan kanssa siitä kovasti. Kotimatka sujahtikin pohtiessa miten toteutamme projektin. Selvää oli, että perustamme blogin, mutta miten saada lintujen äänet blogiin ilman tallenteessa oltavaa kuvaa kuten youtubessa. Myös blogin nimi pohditutti, sillä halusimme siitä sellaisen, jota voisi halutessaan käyttää myös uusien projektien tullen. Luotamme siis siihen, että niitä projekteja tulee juhlavuodenkin jälkeen 🙂

Nimeksi päätettiin Satakielenlaulu ja kun saimme hyvän vinkin äänitallennuksien latauspaikastaei muuta kuin ensinmmäinen blogipostaus julki.

Olemme tästä projektista enemmän kuin innoissamme. Projektin myötä tulemme liikkumaan luonnossa paljon, ja sekös saa minut hykertelemään onnesta. Edelleen täälläkin kertoilen myös lintu- ja luontokuulumisianikin, mutta tarkemmin jos projektin edistymistä ja luontoretkikertomuksia haluaa lukea, niin kannattaa ottaa blogi seurantaan. Sen löydät täältäSamalla haluamme tuoda esiin sitä miten luonnosta voi nauttia monin eri tavoin. Läheskään aina ei tarvita näköä. Haluamme myös lintujen äänien mukaan tarinaa retkiltämme ja tuntemuksistamme. Toivottavasti moni innostuu tästä, sillä niin innoissamme itse olemme. Perustimme blogille&projektille myös Facebook-sivun, jossa myös realiaikaisia päivityksiä, joten käykäähän painamassa sitä tykkää-painiketta täällä

Päivän kooste 27.1.2017 – talvinen luonto

Kun kalenteria katsoo, talvessa ollaan. Siltä ei kuitenkaan välttämättä ole viime viikkoina sään puolesta tuntunut. Minulle on tullut maaliskuinen olo, vaikka tammi-helmikuuta on vasta elelty.

Vietimme tammikuun viimeisen viikonlopun mökillä torstaista sunnuntaihin. Saunoimme kahdesti, ruuaksi kokkasimme Tacokuoriloita jauhelihatäytteellä, kanasalaattia ja kinkkukiusausta. Viikonlopun aikana en juurikaan neulonut. Iltaisin kömmin ajoissa nukkumaan.

Olihan se mökille otettava uusi mikrofoni nauhureineen mukaan. Pihapiirissä kulkiessamme vain tiaiset ääntelivät hetkittäin. Harkitsin laittaisinko mikrofonin ja nauhurin ulos nauhoittamaan. Kiinnitin pyykkinaruun ja onneksi kiinnitin, sillä saimme monta upeaa otosta. En ole tiennytkään, että palokärjellä on kahdenlaista lentohuutelua, mutta nyt opin senkin. Käpytikka ponnekkaasti tiuskahteli, palokärki huutelun lisäksi rummutteli, korppikrookkui, tiaiset käyttelivät ääntään monipuolisesti.

Syötyämme avokki kuunteli vanhoja luontoiltoja minun leikatessa lintunauhoitteita. Lopuksi tein arkistoiduista pätkistä päivän koosteen. Sen kuunteluun tarvitset kymmenisen minuuttia aikaa. Kannattaa kuunnella, sillä uusi mikrofoni on loisto kapine 🙂 Kommentit ovat tervetulleita.

Lauantaina kävimme kävelemässä. Oli järjettömän liukasta, joten kuljimme piannarta ja peltoja pitkin. Sää oli harmaa, mutta tavattoman lauha. Luonto oli kovin hiljainen. Avokki kuuli jostain kauempaa punatulkun laulun.

Suunnittelin ulkoiluttavani mikrofonia saunan jälkeen pöllöjen toivossa, mutta väsymys voitti. Toisaalta myös tuuli oli virinnyt ja käsittääkseni pöllöt huhuilevat parhaiten tyynessä säässä. Vai onko niin, että silloin sen kuulee parhaiten? Toivottavasti kevättalven pöllöretkillä pääsen kuulemaan pöllöjä. Odotukset ovat ainakin kovat.

Osa 2: Kevään ja kesän lintuja – äänitiedosto dropboxissa

Tänään et tarvitse kuunteluun 30 min aikaa. n. 20 min riittää 🙂
Edellisessä osassa kuulit mm. laulurastaan lurittelua, kurkien kajauttelua, laulujoutsenien töräytyksiä. Nyt luvassa mm. lehtokerttu, hernekerttu, peippo, käki kähinöineen, keltasirkku…

Olen niin innostunut luontonauhoittelusta ja toivottavasti ensi kevääseen mennessä olen löytänyt kavereita luontoon kanssani kulkemaan nauhuri mukanamme. Täältä voit joka tapauksessa ladata mökin ympäristöstä nauhoitetut lintuäänite-esittelyn.

Osa 1: Kevään ja kesän lintuja – äänitiedosto dropboxissa

Tarvitset n. 30 min aikaa tähän postaukseen. Luettavaa ei ole paljoa, mutta kuunneltavaa kylläkin 🙂
Laita kuulokkeet korvillesi, ota hyvä asento ja lähde mukaan lintujen mailmaan. Et näe niitä, kuulet äänet ja ehkä saat jonkinlaisen kokemuksen sokean silmin ja korvin linnuista. Kerro kommentteihin millainen kokemus syntyi ja toki muukin palaute on tervetullut, tai jos sinulla on jokin tarina nauhoitteen linnuista, anna palaa kommentteihin 😀 Ja ei tämä tähän yhteen postaukseen jää, sillä monta upeaa ääninäytettä jäi pois ajan puutteen vuoksi.

Täältä pääset lataamaan tiedoston itsellesi.

Lintujen yö

Viimeiset pari viikkoa saimme nauttia upeista lämpimistä kevätpäivistä, auringon paisteesta ja luonnon puhkeamisesta. Sisätiloissa ei malttanut millään olla muuta kuin sen mitä oli pakko. Sääennustetta seuraillessa Lintujen yön lähestyessä kuitenkin meinasi hymy hyytyä. Kaatosateita, kuukauden sademäärä yhdessä vuorokaudessa, ei kyllä naurattanut. En niinkään murehtinut kastumista, paljon enemmän huolestutti kuulisimmeko kaatosateessa juuri mitään.

Kokoonnuimme viideksi lauantai-iltapäivänä yhteiselle päivälliselle Onnelaan, joka sijaitsee Tuusulassa Rantatiellä. Ravitsevan aterian jälkeen lähdimme heti kuuntelemaan millaista lintukonserttia olisi tarjolla. Kävelimme Tuusulanjärven rantaan Onnelan pihapiirissä.

Mustarastas
Uudenmaan maakuntalintu ja suomen yhdeksänneksi yleisin lintu soitteli huiluaan hyvin runsaasti ja muiden lintujen äänet peittäen. Laiturilla seistessämme kuulimme kalalokin, harmaalokin rääkäisyjä sekä kauempaa rantasipin varoitusäänen. Kävellessämme laiturilta poispäin pääsimme kuuntelemaan paremmin rantasipiä.

Hiljattain kirjoitin Facebookissa, että en ole koskaan kuullut pajulinnun viserrystä. Nyt minua moinen väite hävettää, sillä onhan kyseessä Suomen yleisin lintu ja opittuani sen äänen sitä kuulee lähes kaikkialla. Pajulinnun ja peipon voi helposti sekoittaa äänestä keskenään, mutta uskoakseni osaan ne nyt erottaa. Pajulinnun
laulu on temmoltaan hitaampaa ja mollisävyistä. Peippo
taas livertää iloisella nuotilla nopeatempoisemmin ja lopussa on sellainen nopea liverrysääni. Vaikea selittää. Tulimmekin siihen tulokseen, että lintujen ääniä on vaikea kertoa sanallisesti. Siksipä halusin saada tänän postaukseen myös ääniä mukaan, joten kuunnelkaahan linkeistä ihania kevään ja kesän ääniä.

Iltakävelyllä opin tunnistamaan laulurastaan, jota on paljon mökkimme ympäristössä. Olen monesti miettinyt mistä linnusta on kyse ja laulurastasta epäillytkin. Jossain vaiheessa kyllä luulin lintua satakieleksi. On laulurastaalla
vaan kaunis ja monipuolinen ääni.

Punakylkirastas on huonosti tunnettu lintu, vaikka on hyvinkin yleinen Suomessa. Senkin laulua kuulee paljon, kun oppii sen muista linnuista erottamaan. Se ei aluksi ole kovin helppoa, mutta ajan mittaa siinäkin harjaantuu. Nytkin retkellämme selvästi huomasi, että vetäjämme Hannes, joka on harrastanut lintuja yli 30 vuottapystyi mahtavasta lintukonsertista erottamaan lintuja toisistaan ihan eri tavalla kuin moni meistä kurssilaisista. Eräs ryhmästämme kuuli hippiäisen rullaavan laulun, jonka kuuli myös yöretkellämme järvenpääläinen lintuharrastaja Olavi Kurttio. Hippiäisellä on korkea ääni ja jos kuulossa on tapahtunut kuulon alentumaa korkeissa äänissä sitä on vaikea kuulla. Itse en pystynyt hippiäistä muusta lintukonsertista erottamaan, joten ääninäyte
oli otettava kotona avuksi.

Iltakävelyllämme ei juurikaan satanut. Loppuvaiheessa saimme vähän tihkua niskaamme. Pari tuntinen sujahti nopeasti, jonka jälkeen istahdimme vielä kuuntelemaan Lauri Hallikaisen Luonto soi-sarjan cd-levyiltä lintujen ääniä. Minuun teki syvän vaikutuksen viitakerttunen, joka on myöhäisempiä kevään muuttajia ja on yölaulaja. Miten linnusta voi lähteä niin monipuolista kaunista liverrystä/soittoa. Olisi upeaa päästä kuulemaan lintua. Sitä tavataan mm. Viikissä lintualueilla, joten sinne mieli halajaa.

Lintuäänitteiden kuuntelun jälkeen lähdimme ulkoiluttamaan Ottoa vähän runsaampaan vesisateeseen. Otto oli mukana myös lintujen kuuntelu-kävelyllämme kahden muun opaskoiran kanssa. Niillä taisi välillä olla vähän tylsää ihmisten vain seisoskellessa hiljaa lintuja kuunnellen.

Kello herätti 03.30. Tosin heräsin varmuudeks jo ennen kolmea 🙂 Ihmeen vähän väsytti, ehkäpä se johtui tietoisuudesta luvassa olevan mielenkiintoisen aamuyön. Otto jäi muiten koiruuksien tapaan nukuskelemaan meidän pakkautuessa pikkubussiin. Mukaamme saimme paikallisen lintujen harrastajan Olavi Kurttion, joka johdatti meidät ensiksi Lemmenlaaksoon. Siellä kävelimme laavulle matkalla pysähdellen lintuja kuuntelemaan. Hannes ja Olavi tunnistivat taas monia monia lintuja mahtavan lintukonsertin seasta.Laavulla istuskellessamme lintuja kuuntelemassa kuulimme peukaloisen.
En edes yritä väittää, että seuraavan kerran sen kuullessani tunnistaisin. Onneksi on ääninäytteitä ja niihin voi aina palata tarvittaessa. Perjantaina latasin Iphoneen Suomen lintuoppaan, enkä meinannut malttaa nukkumaan. Univelan keräys meinasi alkaa jo edellisyönä Lintujen yöstä. Mutta joo, palataan upeaan aamuhetkeen laavulla. Metsä tuoksui sykähdyttävän upealta. Kukintansa aloitteleva tuomi sekä koivu. Sateen raikastama kevätyö. Voiko ihminen muuta kaivatakkaan?

Aamun aikana pysähdyimme kahdessa muussakin paikassa. Mukaamme olimme saaneet termareissa kahvia ja teetä sekä eväspussukoihin leipää, hedelmää ja mehua. Mikäpä siis olla ja nautiskella upeasta aamusta. Sadekin hellitti tuntien aikana. Onnistuimme kuulemaan vielä retken loppuhetkillä satakielen
lurittelua oikein kahden yksilön ansiosta. Käki kukahteli jossain kaukana. Seitsemän jälkeen oli aika päätellä upeassa lintukonsertissa Lintujen yö. Oli mielenkiintoinen tapahtuma. Nautin siitä miten Hannes Tiira Porista johdatteli meidät lintujen mailmaan. Miehellä on paljon tietoa ja upea taito tunnistaa linnut toisistaan. Toivon todella, että tämä Lintujen yö saa joskus jatkoa. Vesilintuja jäin ehkä vähän kaipaamaan. Tuusulanjärvessä varmaankin kannat ovat pienentyneet, vaikka toisaalta onhan sitä viime aikoina puhdistettukin.

Hannes kirjoitti blogissaan myös tästä upeasta tapahtumasta. Tekstin voi lukeatäältä.

Historian siipien havinaa c-kasettien muodossa

Huh, vihdoin eilen saatoin huokasta, sillä olen taistellut enempi vähempi lähes päivittäin parisen viikkoa tietokoneohjelman kanssa, jolla voi muokata äänitiedostoja tms. En edes tiedä mitä kaikkea hienoa ohjelmalla (Audacity 2.0) voi tehdä. Itse käytän sitä lähinnä c-kasettien sisällön siirtämiseen tietokoneelle. Nuo kasettien sisällöt haluan tallettaa mp3-muotoon ja se vaatii Audacityyn mp3-muotoon muuttavan ohjelman ja Lame on sellainen. Kappas, taitoni ei riittänyt ”yhdistämään” ohjelmia, en tajunnut tallentaa oikeaan paikkaan Lamen tiettyä tiedostoa. Onneksi sain eilisaamuna ystävältäni selkeät ohjeet ja tiedoston liitteenä, joten homma alkoi vihdoin vörkkimään. Mutta nälkä kasvoi syödessä, haluan oppia editoimaan äänikuvia, jotka ovat digisanelimellani olumpuksella nauhotettuja, ja joissa on ylimääräisiä pätkiä ja epäonnistuneita kohtia, jotka voisi poistaa äänitteestä surutta. Taistelin eilisillan asian parissa lopputuloksena koko tiedoston katoaminen. Yritin leikata haluamani pätkät pois, mutta samalla katosi nekin mitä halusin jäljelle jättää. Noh, onneksi alkuperäinen tiedosto on visusti tallessa, joten suurtakaan vahinkoa ei tapahtunut. Mua vaan turhautti ja turhauttaa.
Joka tapauksessa c-kasettien maailmaan hyppääminen on varsin kiehtovaa ja sykähdyttävää. Edelleen harmittaa tosi paljon viime syksyisen kovalevyn hajoamisen yhteydessä menettämäni nauhotteet, mutta tyhmyydestään saa kärsiä. Opinpahan jatkossa tekemään kaikesta tärkeästä (oli sitten tunnearvoltaan tai asialtaan) varmuuskopioinnit.
”Aarteitani” selatessani surkuttelin mm. ettei Yle ole digitoinut vanhoja, huippuhyviä kuunnelmiaan ja pistänyt vaikkapa myyntiin niitä. Tokihan Yle-Shopista saa Knalleja ja Nokineniä ja uusimmista ainakin Täällä pohjantähden alla. Mutta niin monta muutakin hyvää kuunnelmaa on tehty. Eilen unohduin kuuntelemaan Juha Lehtisen meriseikkailua Atlantic Unicornia sekä toissailtana sarjakuvanakin tunnetun Tintin seikkailuja.Kuunnelmista suosikkejani on ehdottomasti Matti Yrjänä Joensuun Timo Harjunpää –romaanien pohjalta tehdyt kuunnelmat. Petteri Sallinen on juuri sellainen kuin Timo Harjunpään kirjojen perusteella kuvittelen olevan. Näihin kuunnelmiin voi palata aina uudelleen ja uudelleen kuten myös James Folletin Maata etsimässä-kuunnelmaankin.  
Kyllähän netistä jonkin verran kuunnelmiakin löytyy, mutta olisi ihanaa kun ne olisi myös oikeasti laillisesti saatavissa. No onneksi omista c-kaseteista niitä löytyy useampia ja siirtämällä ne koneelleni ne säilyvät vielä pitkään.
Lukijat, kertokaa millainen suhde teillä on ollut kuunnelmiin!
 
Jos kuunnelmat  sykähdyttävät niin kyllä sydän hyppii rinnassa ja pna leviää kasvoille kun nauhurista alkaa kuulumaan teini-ikäisen Hepan hölinöitä 😀 Olen lapsesta saakka nauhotellut paljon ja vasta toisellakymmenellä ymmärtänyt myös säästää niitä. Valitettavan moni nauhoitus on tuhottu ennen teinivaihetta. En tiedä kestäisinkökään kuulla omia leikkejäni alle 10v, huoh…
Silti soisin jotain niistäkin olevan tallessa. Nuo yläasteen ajan nauhotukset ovat kyllä aika järkyttäviä, mutta ei niitä voi roskiinkaan heittää. Kauhulla odotan mitä kaikkea unohtunutta tuolta laatikosta vielä löydänkään…

C-kasettiprojekti

Perjantai-ilta kuluu mukavasti c-kasettiprojektin kimpussa. ja tää projekti on kestänyt ja kestää vielä pitkään. Olen paljon nuorempana nauhoitellut matkoilta, tapahtumista, kaveritapaamisista tms. Äänityksistä löytyy moneen lähtöön, eikä kaikkea kärsi edes kuunnella 😀

C-kasetit on ”katoava luonnonvara”, eikä niiden kuuntelu nykytekniikalla kohta ole mahdollista. En kuitenkaan ole raskinut heittää kasettejani roskikseen, vaikka moni on siihen kannustanutkin. Tällöin olen kysynyt, että heittäisitkö omat valokuva-albumisi kylmin sydämin roskiin. Vastaus useimmiten on ei. No miksi minä heittäisin omat ”kuvat” pois… Nimitänkin nauhotuksia äänikuviksi ja minulle ne on todella tärkeitä.

Pitkään pohdin miten saisin äänikuvat ikuistetuksi ja lopulta ratkaisu löytyi: ostin usbilla tietokoneeseen liitettävän c-kasettilaitteen. Latasin tietokoneelle audacity-ohjelman ja erinäisten säätöjen yms. jälkeen homma alkoi vihdoin toimimaan. Siitä olen todella iloinen, vaikka hommaa riittääkin. Tällä hetkellä siirrän veljeni häiden jatkoilla oloa tietokoneelle.

Minusta jotenkin tuntuu, että suurin osa meistä näkövammaisista on hyvinkin kiinnostunut nauhoittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä. Nuoruudessa monella kaverillani oli myös tapana nauhoitella paljon eri tilanteista. Äänitystaso ei välttämättä aina huippuluokkaa ollut ja näissäkin huomaa toisinaan julmetun kohinan. Nykytekniikalla saakin paljon laadukkaampia nauhotuksia. Nykyisin kuitenkin nauhoittelu on jäänyt. Kokeeko sitä itsensä liian aikuiseksi vai mistä lie johtuu. Monelle oman äänen tallentuminen on kauhistus eikä haluta kenenkään sitä tallentavan. Aikuisena ei ehkä ilkee niin avoimesti mennä ja vaan nauhoittaa.

Tämän c-kasettiprojektin aikana olen vähän innostunut äänikuvien teosta uudestaan. Barcelonasta ja Korkeasaaresta teinkin hyvät stereonauhoitukset Olymbus ds50:lla. Ehkä jatkossakin ainakin matkoilta tulee nauhoteltua.

Olen myös kiinnostunut tekemään äänikuvia luonnosta ja joskus viitisen vuotta sitten minulla oli pitkäaikaislainassa minidicki ja huippumikki siihen. Silloin kävimme luontoretkillä ja nauhoitimme niiltä. Silloinen avustajani kuvaili maisemia, nauhoitimme luonnonääniä tms. Opaskoiravaellukselta sain myös ihanat äänikuvat.

Nauhoittelu ei ole rajoittunut pelkästään äänikuviin, vaan olen keräillyt esim. tapparalaisten, tsekkikiekkoilijoiden haastatteluja niin radiosta kuin televisiostakin. Lisäksi vammaisurheiluun liittyvät raportit ja haastattelut on pitänyt ikuistaa. Nykyisinkin haluaisin ne saada, mutta ei ole tallentavaa digiboxia eikä muutakaan millä nauhoittaisi. Toki voisin toimia kuten ennenkin: c-kasettinauhuri television kajariin kiinni ja äänitys päälle 😀 Se tuntuu vaan niin vanhanaikaiselta 🙂

Olen ollut aina tarkka nauhoittaja, ei saa olla ylimääräisiä naksauksia, tai lauseita jäädä kesken tms. Eli usein tein niin, että nauhotin erilliselle kasetille vaikkapa urheiluruudun ja sen jälkeen kopioin haluamani haastattelun haastattelukasetille. Kuulostaa työtelijäältä ja kyllä se sitä olikin. Nautin siitä kuitenkin.

Noita kasetteja on oikeasti paljon. Jo ns. musiikkisekalaisia löytyy toista sataa, ostokasetit päälle, äänikuvakasetteja lähes toinen sata, ja sitten nuo arkistoimani haastattelut, artikkelit tms.

Eli tää c-kasettiprojekti on pitkä. Tähän mennessä olen siirtänyt lähinnä matkaäänikuvat, tärkeimpiä tapahtumia, lehtiartikkeleita ja haastatteluja.

Näitä äänikuvia on banaanilaatikollinen atk-pöytäni alla. On sieltä jo muutama rasia siirtynyt kaatopaikalle. Projekti jatkukoon 😀