Julkaistu

Azorit, osa 3

Aamurutiinit menivät samaan tapaan kuin edellisaamunakin, joten yhdeksäksi olimme jälleen Turismolla ja valmiina kokopäiväretkelle. Tällä kertaa oppaanamme toimi Noora, joka aina odotti meidät viimeiset villahousutkin paikan päällä eikä kadonnut jonnekin. Kiitos siitä Nooralle. Vähän helpotti ahdistusta kiireentunnusta.
Torstain retkipäivään kuului paljon näköalapaikoille pysähtelyjä, ja rehellisesti sanottuna loppupäivästä ne alkoivat jo vähän turhauttamaan, katsella esim. Kaksoisjärviä eri suunnalta eri paikoista 3-4 pysäyksen verran.
Aamun ensinmäinen kohde oli Tulijärvi. Ajoimme 900 metrin kokeuteen, josta järveä ihailimme. Saaren korkein kohta on 949 metriä. Nimeä en valitettavasti muista. Tuolla 900 metrin korkeudessa olleella näköalapaikalla oli kylmä ja tuuli vinhasti. Mekko ja sandaalit tuntui ihan liian kevyeltä asusteelta. Mulla oli muuten näillä kokopäiväretkillä ylläni (heh, ketä kiinnostaa, mutta kerronpa kumminkin) kesällä ostamani Espritin farkkumekko, jalassa Tenbointsin sandaalit, hattu viime kesän Barceloonan matkalta kuten myös perhoskorvikset 😀 Pysähdyimme katselemaan Tulijärveä eli  Lagoa do Fogo alempana olleelta näköalapaikalta. Tässä teillekin ihasteltavaksi ihania, upeita maisemia.
Maisemia ihasteltuamme siirryimme Caldeira Velha –vesiputoukselle, jonne oli n. 10 minuutin kävelymatka bussilta hiekkatietä pitkin viidakkoa ympärillämme. Vesiputouksella oli mahdollisuus uida n. 25 asteisessa vedessä. Kiireistä aikataulua hetken emmittyäni päätin kuitenkin pulahtaa putouksella. Siellä oli paljon isoja kiviä, joten varsinainen uiminen ei ollut turvallista. Kiviä seuraillen kuitenkin kävin putouksen alla. Jos edellispäivän lähde oli nuoruudenlähde ja uskomusten mukaan nuoreni 10 vuotta, tämä putous toi vuodet takaisin 😛
Matka jatkui likööritehtaanmyymälään, jossa saimme maistiaiset kahdeksasta eri likööristä: karhunvatukka, ananas, kahvi, passion, kerma muistuu ainakin mieleen. Seisoimme myymälässä ympyrässä oppaan kertoessa likööreistä ja paikallisen kaataessa kuppiin maistiaiset. Tahti oli aikamoinen. Olisi ollut kiva makustella enemmän ja keskustella miltä mikin maistui. Liköörien lisäksi paikassa myytiin hilloja. Ostettiin ananas-, karhunvatukka- ja kaneli-omenahilloa. Sitten kiiruhdimmekin bussille matkaa jatkamaan. Oli aika lounaan kalaravintolassa. Se sijaitsi upealla paikalla merinäköalalla, mutta turska, jota söimme ei tehnyt vaikutusta. Ei ollut kovinkaan laadukkaan oloista. Oli oikeastaan ainoa paikka missä tuli vähän sellainen olo, että turisteille voi tarjota mitä vaan. Ravintola ei ole auki kuin tilauksista. Tarjolla ruuan kanssa oli viiniä. Jälkkäriksi kahvit. Teetä tilasimme, mutta sitä ei paikassa ollut 🙂 Vaikka sanotaankin Azoreiden olevan kuuluisa teestään. Aikanaan teetä on viety sieltä ympäri Eurooppaa, mutta nykyisin teetä ei mene lainkaan vietiin.
Lounaan jälkeen suuntasimme kohden Cidadesin kylää, joka sijaitsi kaksoisjärvien rannalla. Matkalla sinne otimme valokuvia näköalapaikka-Escalvadolta, ja tässä jälleen mm. huikeita maisemia
Itse kylä on pieni ja vaikka suosituimpia turistikohteita, kylä syystä tai toisesta ei hyödynnä turismin tuomia mahdollisuuksia. Kylässä olevat kahvilat ovat pääasiassa kiinni kuten myös lahjatavaramyymälä. Kylässä meillä oli vähän omaa aikaa. Kävelimme Kaksoisjärvien rantaan, jonka edustalla oli iso viheriö, joka sopisi loistavasti piknik-ruokailuun ja auringossa lekotteluun. Kaksoisjärvethän ovat omalla tavallaan erikoiset. Toinen niistä on vihreä ja toinen sininen 😀
Matka jatkui kohden luomuananastilaa. Pysähdyimme ennen tilalle saapumista kahdessa vai kolmessa näköalapaikassa. Viimeisellä kerralla en viitsinyt nousta bussista 🙁 Tässä kuitenkin kuvasatoa
Vista do Rei-näköalapaikka Kaksoisjärville
Pico de Carvao näköalapaikka:
Eräällä näköalapaikalla, viimeistä edellisellä oli kojuja. Silloin jo meinasin jäädä autoon, mutta kojut kiinnostivat. Innostuinkin ostamaan hopeisen ranne- ja kaulakorut joissa on mustaa laavakiveä. Toistaseksi koruista ei valitettavasti ole valokuvia.
Ananasluomutilalla saimme katsella ananaksen kasvun eri vaiheita. Tuolla luomutilalla yhden ananaksen kasvu ja kypsyminen kestää KAHDEKSANTOISTA KUUKAUTTA, siis miettikää: 18 kk. Ihan valtavan pitkä aika. Tila sijaitsee Faja de Baixon kylässä, ja tilalta tulee vuositasolla n. 10 tuhatta ananasta. Jäin miettimään milläköhän vauhdilla tehokasvatetut ananakset kasvatetaan… Ja mikä oli ihanaa, sain ”hiplata” ananaksia kasvihuoneissaan ilman, että kukaan kielsi 😀
Pääsimme maistamaan luomuananaslikööriä, joka oli taivaallisen makuista, mutta hervottoman kallista. Ostimme pullon, jossa 2.1 dl hintaan 14 €. Iso pullo olisi maksanut 35 €, ei raskinut, vaikka kuinka oli luomua 🙁 Ostettiin myös ananaszazia, joka oli kanaruuan lisukkeena ihan huikean herkullista. Nyt se on vaan jo loppu. Kallista kuin mikä, ja pienenpieni purkki. Mutta eurolla sai sellasen ison mukillisen luomuananasmehua. Ja niin herkullista mehua en ole kyllä hetkeen juonut. Se maistui niin puhtaalta, tuoreelta, ei lisäaineita, ei vanhaa!!! Sitä kun olisi saanut kotiin ja paljon!
Puoli kuuden pintaan oltiin takaisin Turismolla, josta kävelimme ruokakauppaan ja Hispanjan tilaama taksi oli tilattu puoliseiskaksi meidät viemään hotellille. Hotellilla käytiin altaalla uimassa ja relailemassa ennen kuin kävelimme naapurihotelliin syömään. Siellä oli pienen pieni ruokasali. Ruoka oli hintavampaa kuin oman hotellimme ja ei läheskään niin herkullista. Söin naudanlihapihvin perunoilla. Aa:n annoksen kasvikset oli ylipaistuneita, perunat kylmiä. Avokin annoksen ”vikoja” en enään muista, mutta annoksessa oli jännittävä yhdistelmä: kananmunaa ja verimakkaraa 🙂 Ruokajuomana meillä oli Picon saarelta viiniä, eli naapurisaaren juomaa. Oli aika voimakasta, mutta totuteltua aikas namia.
Hotellilla huoneeseen päästyämme istuskelimme vielä parvekkeella lämmöstä nauttien. Vaikka kello lähenteli yhtätoista ei totisesti kaivannut pitkähihaista ylleen. Oli ihanaa istuskella kaikessa rauhassa teestä nautiskellen.
Sää oli koko viikon todella hyvä. Tulopäivänä kauppareissulla ripsautti muutaman pisaran vettä ja lauantai-iltana sateli siinä vaiheessa kun etsiskelimme satamasta sopivaa ruokapaikkaa. Aamuisin oli vähän utuista, keskipäivällä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja iltapäivää edetessä alkoi utua ja pilviä kertymään. Lämpötila pyöri päivisin 27 pintavilla ja iltaisinkin yli 20 asteessa. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kävellessämme ennen kahta Ponta Degadan kaduilla asteita oli 23, joten ei tarvinnut palella.
Mutta arvoisat lukijat, nyt voitte hengähtää tästä luku-urakasta, sillä loput tulee  seuraavassa postauksessa. Kiitos mielenkiinnosta tähän asti 😀
Julkaistu

”hyvää yötä nukahtamisvaikeudet” -luennon satoa

Keskiviikkona 14.9. järjestettiin Itäkeskuksen Ruohonjuuressa luento ”Hyvää yötä nukahtamisvaikeudet”. Puhumassa olivat Eevi Vepsä ja Mari Jäppinen, jotka molemmat tekevät valmennuksia Nlp-menetelmin niin yksityisille asiakkaille kuin isommille yrityksillekin. Luennolla teimme pari rentoutumisharjoitusta, jotka antavat parempia eväitä nukahtamiseen. Opettelimme tuntemaan miltä rentoutuminen tuntuu ja missä se kehossa liikkuu. Kuulostaa varmasti hassulta, mutta seuraavan kerran kun rentoudut, kuuntele/tunnustele missä rentous liikkuu, miten se liikkuu. Tässä tekstissä en itse harjoituksiin puutu kovinkaan paljoa, koska ne pitää kokeilla itse ja löytää oma tapa rentoutua ja tästä Nlp-menetelmästä voi olla siihen apua. Suomen Nlp-opistolla järjestetään kuukausittain avoimia valmennusiltoja, jotka ovat ymmärtääkseni ilmaisia. Lisäksi on pidempiä maksullisia nlp-koulutuksia. Opiston sivuilla voi käydä liittymässä postituslistalle ja vuoden loppuun mennessä liittyneiden kesken arvotaan 31.12.2011 yksi Licensed Practitioner of NLP kurssi. Palkinnon arvo on 1670 euroa. Voitte tutustua Nlp:n opiston sivuilla menetelmään
http://www.nlp-opisto.fi/ ja tässä tekstissä varmasti jotain sinne suuntaa mitä luennolta sain käsitystä. En ainakaan toistaiseksi ole ”höyrähtänyt” kyseiseen menetelmään, mutta en nukahtamisvaikeudet -luennon perusteella pidä sitä mitenkään humpuukinakaan. Omalla ajattelullamme on uskomattoman paljon merkitystä miten asiat sujuvat. Jos esim. nukahtamisvaikeuksista kärsiessämme koko ajan ajattelemme nukkumaan mennessä ”En kyllä nukahda” ”en mä kuitenkaan nukahda” ”Jos nyt en nukahda, mulle jää vaan viis tuntia uniaikaa” jne. Pitäisi ajatella ”Nukahdan ja nukun hyvät yöunet” ”Minä rentoudun ja nukahdan helposti” jne. Noh, eihän se noin yksinkertaista ole, ei ainakaan minun mielestäni. Vai taistelenko uudenlaista ajattelua vastaan, koska olen tottunut esim. univaikeuksien kuuluvan osana elämääni. Eevi korosti luennolla ettei univaikeudet ole normaalia, vaikka niihin tottuisikin. No ei tietenkään. Kyllähän silloin jossain jokin mättää. Johtuuko unettomuus stressistä, väärästä iltasyömisestä, negatiivisesta ajattelusta tai jostain terveydellisestä syystä. Liian usein uniongelmissa hoidetaan vain oiretta uni- ja nukahtamislääkkein, mutta eihän se ole ratkaisu ongelmaan. Ongelman aiheuttaja pitää löytää ja hoitaa kuntoon.

Ylipäätään erilaiset oireet päänsärky, vatsakivut, väsymys, uniongelmat, kivut jne. eivät ole normaalia olotilaa. Eikö normaalilta tuntuisi ennemminkin hyvä olo, joka kohentaa terveyttä. Ja sitä hyvää oloa, terveellisempää elämää kohdenhan me täällä monetkin tähtäämme laihduttaessamme, muuttaessa ruokavaliota lisäaineettomiin vaihtoehtoihin, laadukkaisiin ravinnonlähteisiin, lisäämällä liikuntaa jne. Meidän pitäisi oppia ajattelemaan juuri niin, että menemme kohden hyvää, kohden parempaa, eikä ”juosta pois päin” ns. pahoista asioista.
Eli positiivisuuden kautta muutoksiin. Juostaan mielummin kohti sitä hoikempaa kroppaa, kevyempää oloa, parempia yöunia. En tiedä osaanko selittää mitä tarkoitan ja mitä Eevi luennolla tähdensi.

Ravitsemus

Ravinnolla on iso merkitys hyvinvointimme kannalta jase milloin ja mitä syömme milloinkin vaikuttaa moniin asioihin. On tärkeää syödä hyvin sulavaa ruokaa, jotta elimistömme ei joutuisi tekemään hulluna töitä yötämyöden ja käyttämään siihen paljon energiaa. Eevi suositteli aamuihin vihersmoothiesta, johon lisätään Maca-jauhoa, joka on myös hyvä hormoonitasapainottaja. Aamuisin hyvin sulava ruoka ei vie liian pitkää aikaa ja näin virkeys pysyy paremmin. Monen meistä taustalla on historia ruokavaliosta yhdistelmällä sokeri-vehnä-hiiva, joka aiheuttaa suolinukan tohjoontumista ja tällöin ravintoaineiden imeytyminen hankaloituu ja hidastuu. Monen ruuansulatusvaikeudet saattavat siis johtua suolinukan heikentymisestä, jota tuo edellä mainittu ruokavalioyhdistelmä mm. aiheuttaa. Ylipäätään olisi suositeltavaa syödä hiilaripitoiset ruuat ja proteiinipitoiset erikseen. Ei siis samalla aterialla esim. perunaa ja pihviä. Vatsassamme on erilaisia entsyymejä (proteiinit emäksisiä ja hiilarit happamia) ja hiilari-proteiini -yhdistelmässä ne neutralisoituvat aiheuttaen pitkäksikin aikaa ruuansulatuksen pysähtymisen, jopa 12 tunniksi! Ja kun illalla olet painumassa untenmaille tuo 12 tuntia on kulunut ja ruuansulatus aktivoituu ja kuluttaa energiaa, joten nukkumisesta ei välttämättä tule mitään.

Eevi suositteli ylikorostettua lautasmallia, kuten keväällä pitämällään luennollaan. Samalla aterialla proteiineja ja paljon kasviksia ja hyvälaatuisia rasvoja. Lihan jota syömme tulisi olla mahdollisimman käsittelemätöntä ja lisäaineetonta. Hiilaripitoisella aterialla myös paljon kasviksia ja hyviä rasvoja. Itse olen syönyt aika usein ison annoksen salaattia mihin lisätty siemeniä tai pähkinöitä ja sitten lihaa, kanaa tai kalaa. En ole kaivannut perunaa, pastaa tai riisiä. Ja ehkä tuollaisina aikakausina myös vatsani on toiminut paremmin.
Ruuan sulatusta helpottaa myös syöminen säännöllisesti kolmen neljän tunnin välein, ruuan pieneksi pureskelu helpottaa suoliston töitä.

Iltapalaksi Eevi suositteli parhaimmiksi vaihtoehdoiksi rasvaa ja kasviksia esim. avokaadoa ja salaattia. Ja mielummin proteiinia kuin hiilareita. Täydellä vatsalla ei kannata mennä nukkumaan, mutta ei myöskään nälkäisenä. On itse kokeiltava kuinka paljon ennen nukkumaan menoa iltapala kannattaa syödä. Toisilla tunti on hyvä, mutta itsellä se voi olla jotain muutakin. Kokeilemalla se selviää…

Ihmisen fyysinen palautuminen alkaa n. 22.00 maissa. Ja noin neljän tunnin kuluttua alkaa psyykkinen palautuminen. Entä mitenkäs vuorotyöläiset, Eevin mukaan se on luonnotonta ja sotkee hormonitoimintaa. Eevin kokemuksen mukaan naisilla, jotka ovat tehneet yötyötä kymmeniä vuosia vaihdevuodet tulevat 40-vuotiaina jaylipainoa on enemmän kuin säännöllisessä rytmissä elävillä.

Eevin harjoitteissa harjoittelimme rentouden lisäämistä ja miten rentous liikkuu kehossa, minkälaisia mielikuvia, tuoksuja, ääniä rentouden tilassa on. Jokainen kokee rentoudentunteen omalla tavallaan. Jollekin äänet ovat merkityksellisiä, toiselle taas mielikuvat tai tuoksut. Toisessa harjoituksessa opettelimme poistamaan stressin tunteen. Kun on stressaantunut asioita pyörittää ja vauhti on vinhaa, mutta jos lähtisinkin pyörittämään stressiä vastakkaiseen suuntaan. Miltä se tuntuu, miten rauhoittaa jne. En tiedä, en välttämättä saanut siitä tunteesta kiinni miten asiat pyörivät toiseen suuntaan ja rauhoittaa minua. Uskon kuitenkin, että asiaa voi opetella.

Vinkkejä
– Laventeliöljyä muutama tippa pumpulille, joka tyynyliinan sisään. Rauhoittaa, toimii monella. Itse en erityisemmin pidä laventelin tuoksusta, joten ei varmastikaan toimi minulla.
– Jalkapohjahieronta, alueella paljon akupisteitä joita hieromalla hoidat koko kehoa. Toimii, voin todeta myös omasta kokemuksestani. Avokin jalkapohjahieronta tuo unen ihanasti, useimmiten.

Mari Jäppinen osuudessaan heitti muutaman kysymyksen

– Tiesittekö, että Suomessa jokainen ilta otetaan n. neljännesmiljoona unilääkeannosta?
– Jokainen arkiaamu liikenteessä 20.000 autoilijaa joilla veressä niin paljon uni- tai nukahtamislääkettä että ylittää rattijuopumuksen rajan
Ja tämä johtunee ihmisten tietämättömyydestä lääkkeiden varoajoista. Suomalaisen tutkimuksen mukaan esim. 65-vuotiaalla lääkärin määräämästä annoksesta on lääkejäämää veressä vielä 10 tunnin päästä.
Nuoremmilla maksa polttaa nopeammin lääkeaineen pois verestä, mutta useasti ensin pyöritään tuntikausia odottelemassa unta, ja kun uni ei tule pikkutunneilla napataan pilleri. Varoaika ei ole aamuvarhain töihin lähteissä vielä kulunut.
– Tiesittekö, että koulukiusaamisen ja unettomuuden välillä on selkeä yhteys? Asiaa on tutkittu Jenkeissä, unettomuuden hoito onkin käyttämätön keino koulukiusaamisen vähentämiseksi.
– Adhd-lapsilla australialaisen tutkimuksen mukaan kolmella neljästä on vakavia unettomuusongelmia. Unettomuutta hoitamalla monia oireita saatiin lievitettyä, joka paransi niin lapsen kuin koko perheenkin elämänlaatua.
– Unettomuudesta kärsivillä ihmisillä on useasti myös ylipainon kanssa ongelmia. Univaikeudet, univelka lisää sellaisten hormonien toimintaa, jotka kiihdyttävät näläntunnetta. Ja samalla vähentää niiden hormonien toimintaa, jotka vastaa energian kulutuksesta. Mari ei maininnut hormoneita nimeltä.

”Unikunto”
– pystyy nukahtamaan järkevässä ajassa
– pystyy nukkumaan tarpeeksi pitkään
– uni on riittävän laadukasta
– Tärkeintä on nukkua riittävän laadukasta unta. Ja laadukas uni puolestaan vähentää unen tarvetta.

Voimaunet

On olemassa väittämä, jonka mukaan olisi fysiologisesti parasta, jos nukkuisimme kaksi kertaa vuorokaudessa. Optimaalisimmat kellonajat nukkumiselle olisi aamuyöstä kahden ja neljän välillä ja iltapäivällä yhden ja kolmen välillä. Tutkimusten mukaan suurin osa hyötyisi ns. voimaunista, jotka otetaan keskellä päivää väsyn iskiessä. Normaaliin yöuneen kuuluu neljä vaihetta sekä remuni, jossa silmät tekevät nopeaa värvettä. Yön aikana pitäisi saada 3-4 90 minuutin unisykliä. Uninokoset sisältävät unisyklin kaksi ensinmäistä vaihetta silloin kun se tehdään oikein. Näihin kahteen vaiheeseen menee 20 minuuttia, jonka jälkeen olo on pirteä eikä tule ns. unihumalaa/pökkyräistä oloa. Jos unisykli siirtyy kolmanteen vaiheeseen, herääminen on vaikeampaa ja olo tuntuu nokosten jälkeen väsyneeltä ja vie yöunista ison osan. Länsimaissa ihmisten uniaika pienenee koko ajan, mutta fysiikkamme on aikalailla sama kuin ennenkin. Tarvitsemme enemmän unta mitä useimmat meistä nukkuu. Voimanokosista 15-30 min voisi olla apu. Tukholmalaisen tohtorin mukaan 15-20 min hyviä voimaunia vastaa kahden tunnin yöunta. Kyseisen tohtorin mukaan, jos nukumme yössä viisi tuntia ja päivällä vartin voimanokoset, se vastaa seitsemän tunnin lepoa.

Valo

Valo vaikuttaa erityisesti hormoneihimme ja erityisesti melatoniinin tuotantoon. Tämä unihormoni vaikuttaa vuorokausirytmiin ja ajantajuun. Mari käytti aika raflaavaa esimerkkiä, mutta antaa jälleen ajattelemisen aihetta. Tehokasvatetuille broilereille tehdään keinotekoisesti valoilla yhden vuorokauden sisällä kaksi vuorokautta ja broiskut kasvaa nopeammin teurastuskokoon. Että mistäs sitä luomukanaa saiskaan?

Snobitietoa väreistä

– Vitivalkoinen huone, apinat saavat skitsofreenisia oireita
– Vaaleanpunainen rauhoittaa ja vähentää ruokahalua
  (On todettu rauhoittavan mm. agressiivisia vankeja)
– Punainen, energisoiva, pulssia nostattava väri
  (Ruotsalaisessa vanhusten kylpylässä oli punaisia ja oransseja laattoja, asiakkaat saivat erilaisia stressikohtauksia. Kun väriksi vaihdettiin siniharmaat laatat, kohtaukset loppuivat.)

Sinisellä valolla on hoidettu Tanskassa depressioa sairastavia henkilöitä hyvin hoitotuloksin. Sininen valo on väreistä voimakkaimmin vaikuttava valon väri sisäiseen kelloomme. Tutkimusten mukaan sinisessä huoneessa ihmiset arvioivat ajan kulumisen hitaammaksi mitä se oikeasti on. Sininen huone koetaan myös viileämmäksi mitä se oikeasti on. Sininen vähentää ruokahalua ja sinisessä huoneessa, ihmiset puhuvat hiljempaa. Makuuhuoneessa suositeltiinkin käyttämään sinistä verhoissa, lakanoissa, yöpaidassa.

Marin ohjaamassa harjoituksessa haettiin rauhoittumista oman hengityksen tahdissa. Taustalla soi rauhoittava musiikki kuten itse asiassa koko luennon ajan. Ehkä luento antoi minulle eniten ajattelua siitä miten omaa ajatusmailmaansa voisi parantaa positiivisemmaksi. Kärsin jonkin verran univaikeuksista. Sanotaan melatoniinitason vaikuttavan asiaan yhdistettynä tämä sokeuteni. Tieteellisiä tuloksia on kai vähän, en tiedä minkä verran asiaa on edes tutkittu. Käytännössä kuitenkin tiedän monta, yllättävänkin monta sokeaa, joka kärsii univaikeuksista ja saa apua melatoniinista. Ja jos se auttaa minua aion käyttää sitä, koska se on luonnollinen hormoni eikä mikään synteettinen uninappi. Toki toivon voivani vaikuttaa asiaan myös elämäntavoillani ja opetella rentoutumaan entistä paremmin.

Julkaistu

Omenasosetta keitellen

Eilisiltana ”huutelin” Fb:ssä omenien perään. Mieleen oli hiipinyt nimittäin ajatus kokeilla tehdä itse omenasosetta. Onhan itse tehty aina parempi vaihtoehto kuin jokin sokeria ja lisäaineita pursuava kaupan omenahillo. Tosin viime keskiviikkona ostin Ruohonjuuresta luomuomenasosetta, jossa ei ollut lisätty edes sokeria. On muuten ihan huippuherkullista luomumaustamattomanjogurtin kanssa. No omenoiden perään kysely Facessa kannatti, sillä eräs kaveri ottikin yhteyttä ja lupas tuoda omenoita. Olin ihan innoissani ja heti kun tänään sain omenat ei muuta kuin kuorimaan, pilkkomaan, siemenkodat pois… Löysin netistä ohjeen, jossa pilkottuja omenoita kolmisen litraa, kolme desii vettä, kanelitanko ja sit sokeria maun mukaan. Keittoaika 30 min. Mulla ei ollut kanelitankoa, joten tyydyin sirottimen kaneliin 😀 Ja sokeria laitoin täysruokoa ruokalusikallisen ja valkoista saman verran. Soseen keittyessä tuli aivan ihana tuoksu ja koin onnistumisen iloa. Pakkaseen menee pari rasiaa ja yksi jää tuoreeltaan syöntiin. Omppuja jäi kymmenkunta rouskuteltavaksi. Jos vielä saisin toisen satsin, voisin tehdä lisää omenasosetta, ja tekisi mieli kokeilla kaikkea muutakin. Nythän puolukat taitaa olla parhaimmillaan, joten niitäkin pitäisi jonkin verran ottaa ja säilöä.

Tänään se sade taas tuli tuulineen. En kuitenkaan alavireytynyt. Väsymys kyllä on vaivannut, sillä viime yön valvoin melkein kokonaan. Nukahdin vasta kuuden jälkeen, joten aika monta tuntia tuli äänikirjaa kuunneltua. Nyt otin melatoniinin varmistaakseni hyvät yöunet ja hiljalleen uni alkaa hiipimään silmään, joten on aika kömpiä lakanoiden väliin.

Julkaistu

Alavireisen viikon kuulumisia + pohdintoja

Mulla on ollut tällä viikolla jotenkin ihan alavireinen ja alakuloinen fiilis, vaikka kumpaankaan ei ole mitään syytä. Tänään olen onneksi ollut taas jo ilosempi ja sosiaalisempikin. Että eiköhän tämä tästä taas. Jäin vaan miettimään onko tuolla säällä vuosivuodelta voimakkaampi vaikutus. Vielä maanantaiaamupäivästä nautin lenkkeilystä. Sitten alkoi sateet ja vettä tulikin litratolkulla useampana päivänä. Ja mun fiilis laski kuin lehmän häntä 🙁 Kiukuttelin avokille kaikesta ja oikeesti ihan turhaan. Ja tänään kun aurinko on paistanut olen ihan eri mielellä kuin esim. eilen. Jos säätila näin vaikuttaa toivon todella niitä ihania kuulaita syyspäiviä, mutta ilmeisesti huomenissa sateet on taas tulossa. Mut jospa nyt olisi alavireilty joka tapauksessa tarpeeksi ja alkavalla viikolla elämä olisi sosiaalisempaa. Olen huomannut myös sen, jos olen ”liikaa” kotona, turhaudun ja tylsistyn. Ei se tarkoita ettenkö kotona viihtyisi, mutta sosiaalinen puoleni on kai niin vahva, että en vaan jaksa päivätolkulla kotopuolessa nyhjäämistä etenkin kun työtkin on täällä. Toisaalta töiden puolesta on ollut aika hiljaista enkä uskalla nyt järjestää markkinointitempausta kun en tiedä millon kutsu käy korvaleikkaukseen. Uinti ja ystävän tapaaminen peruuntu sairastumisien vuoksi, joten kotona oleskelua tuli lisää. Noh, keskiviikkoiltana olin Itäkeskuksen Ruohonjuuressa Hyvää yötä nukahtamisvaikeudet-luennolla ja sen jälkeen tuli vähän shoppailtuakin. Ostin sinäpäivänä leivottua perunalimppua, ja taivas miten leipä voi olla hyvää. Mä totisesti alan ymmärtämään miksi en nykyisin leivästä pidä, joka on ostettu tavismarketista. Tuo perunalimppu, se oli pehmeää, maukasta, hyvää… Siinä ei ollut mitään teollisuushiivaa, ei lisäaineita. NAM!!! Ostin sen siis Itiksen Ruohiksen lähitilaosastolta, vai mikä nyt ikinä onkin nimeltään. Ja oih, siellä oli Italiasta kylmäpuristettuja täysmehuja kolmen litran pöniköissä appelsiini, omena, päärynä ja viinirypäle. Ostin päärynämehun. Itse luento oli mielenkiintoinen. Sen pitivät kaksi Nlp-menetelmää valmennuksissa käyttävää ohjaajaa. Teimme pari rentoutusharjoitusta joidenka pitäisi helpottaa nukahtamista. Tarkoituksena on kirjoittaa aiheesta oma postaus, kuten siitä Kaisa Jaakkolan luennostakin. Olen vaan niin vaativa, että en meinaa saada tekstejä valmiiksi, kun mun mielestä ne ei ole riittävän hyviä, mutta ennemmin tai myöhemmin tulossa on 😀

Hatha-joogassa en oikein päässyt tunnelmaan. Jotenkin miltein pommiin nukkuminen ärsyynnytti niin paljon, että keskittyminen oli mitä sattuu. Torstaihin iloa toi käydessäni hieromassa koiravaaria. Koira on piristynyt viikon aikana valtavasti ja haluaa tehdä pitkiä lenkkejä, lelut on saaneet kyytiä jne. Tuli ihana onnistumisen tunne. Hieronnan jälkeen istuimme kaakaolla ja riisikakuilla jutellen lisäaineiden haitallisuudesta. Oli mukavaa löytää samanhenkinen ihminen. Juttua olisi riittänyt pidempäänkin, mutta oli kiiruhdettava kotiin töitä jatkamaan.

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset järjestivät opastetun kiertokäynnin Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa olin avustajani kanssa. Siellä sai kosketella kasveja ja opas napsi kasveista lehtiä meille näytille. Oli huomattavasti rennompi meininki kuin Azoreiden vastaavassa. Siellä ei saanut koskea oikeastaan mihinkään 🙁 Siitä kuitenkin enemmän Azorit-postauksissa. Kumpulassa on kasveja Euroopasta, Pohjois-Amerikasta, Kaukoidästä ja Japanista. Puutarhasta löytyi myös hyötykasvipuoli, jossa pääsin tutkimaan mm. latva-artisokkaa, isoja kesäkurpitsoja, erilaisia kaaleja ja salaatteja. Maistoimme tyrniä suoraan pensaasta kuten myös tuoksuvattua. Oli hauska reilu tuntinen, jonka jälkeen juotiin teet kahvilassa ennen kotiutumista.

Tällä viikolla olen pohtinut myös tätä blogia, että mikä blogi tää oikein on. Tässä kun on niin paljon kaikkea: sokeudestani, laihduttamisestani, elämäntapamuutoksista, fiiliksistäni, elämästäni… Oikeastaan aiheet menevät laidasta laitaan. Olisiko parempi keskittyä vain johonkin esim. laihduttamiseen tai näkövammaisena selviytymiseen? Ei, ei se tuntuisi minulta. Tämä miten nyt kirjoitan milloin mistäkin on ehkä luontaisinta minulle, mutta kiinnostaako ketään nämä pohdiskelut. Olen kuitenkin saanut todella mieltä lämmittävää palautetta kirjoituksistani, joten ehkä mietin ihan turhaan asiaa. Ja jotenkin minusta on mukavaakin avata vähän millaista elämä on näkövammaisena. Tietystikin se on minun elämäni ja minun tapani tuntea. Joku toinen näkövammainen kirjoittaisi varmasti ihan eri tavalla. Toki toivon, että minusta jäisi jotain muutakin mieleen kuin, että ”no se on se sokee”, enkä halua tästä jotain sokon selviytymisblogiakaan, mutta sopivissa annoksissa sitäkin puolta. Ehkä eniten haluan jakaa niitä endorfiinia tuottavia asioita/kokemuksia, sitä miltä tuntuu liikunnan jälkeen, miltä maistuu laadukas ruoka, kertoa matkastani oppia tuntemaan oma kehoni tarpeet paremmin jne. Vaikka surkeuteni alhossa olen näitä pohtinut, tuskinpa suurempia muutoksia sisältöön tulee 😀 Että miksi sitten tästäkin piti kirjoittaa? No kun olen hölösuu ja avaudun kaikesta näin helposti 😀 Mutta kiitän teitä, jotka olette kommentoineet ja palautetta antaneet. Ja edelleen voitte heittää aiheita mistä haluaisitte lukea.

Tämän viikon liikunnat ovat olleet myöskin hivenen alavireissävytteiset. Maanantaina reipas lenkki ja illalla aika ryytynyt kuntosalitreeni, keskiviikkona spinnigtreeni kevyehkösti polkien ja torstaina tuo jooga. Nyt huomisaamuna klo soi kasilta ja lähdemme pitkälle lenkille avokin ja Harmaakuonon kanssa. Ja illalla kuntosalille, torstaina jooga ja sunnuntaina ratsastus. Ja jospa myös uima-altaaseen pääsisi kaloreita hukuttamaan, lenkkipoluille hikoilemaan useamman kerran. Niihin iloisiin asioihin muuten kuuluu Harmaakuonon totaalinen piristyminen. Tällä viikolla se suorastaan syöksyy alas kun huomaa jonkun suunnittelevan ulos lähtöä. Hyppii, vaikka ei sais. Intoa on niin pirhanan paljon, ja jaksaa kävellä. Eilen pääsi hihnalenkille ja kirmailemaan vapaana kun Avustajan mies vei poitsun ulkoilemaan avustajan ollessa avokilla hieronnassa. Lenkin jälkeenkin virtaa piisasi, vaikka olivat ulkona puolitoistatuntia. Tänään Harmaakuono on päivystänyt ulko-ovella tai jaloissani 😀

Eilisiltana alkoi tämä mun fiilis kohota parempaan suuntaan. Saunoimme ajan kanssa ja vietimme rentoa iltaa teet ja kahvit keitellen. Tänään nukuin pitkään ja herätessäni olin paljon paremmalla mielellä, onneksi! Ruuaksi valmistettiin alusta valkosipulikermaperunat. Avokki oli ostanut kermamarinoidut pihvit. Pidin saarnan sille aiheesta, että marinoimme pihvimme itse. Ja kyllä tuota valmismarinoitua syödessä taas kerran huomasi sen valtavan eron mikä on maustamattomassa ja maustetussa lihassa. Avokki oli kyllä samaa mieltä ja miettikin mistä saisi kätevimmin luomulihaa. Ja nyt kun olen lukenut tuota Petos lautasella –kirjaa, oikeesti nuo valmismarinoidut ja teolliset tuotteet yököttää. Oikeasti kauhistuttaa se mitä meille ruokateollisuus työntää ostettavaksemme. Ollaan muuten siirrytty luomumaitoon, joka on maultaan paljon täyteläisempää.

Meillä on nyt suunnitelmissa, että sunnuntaisin teemme jotain ns. parempaa ja aikaa vievämpää ruokaa. Ja päätämme vuoroviikoin mitä se on, ja se joka on päätäntävuorossa on ns. pääkokki. Toinen toki voi valmistuksessa auttaa. Mä esim. puristin valkosipulit kerman joukkoon, katoin pöydän jne. Ens sunnuntaina olenkin päävastuussa. Mieleni tekisi kokeilla bataattikeittoa. Mulla taitaa täällä koneen syövereissä olla parikin ohjetta joita voisi harkita.

Eli, alavireys on selvästikin talttumassa. Avokki laittaa pyykkejä kuivumaan, joten menempä auttamaan! Meidän taloudessa kun kumpikin tekee kotitöitä ihan sen mukaan mitä milloinkin pitää tehdä. Ei ole miesten töitä ja naisten töitä 😀 Se onkin ihanaa kun kumpikin osallistuu ilman mitään kotiroolituksia arkisiin kotipuuhiin. Nautitaan siitä ja päästetään endorfiini taas jylläämään ja jätetään alavireys jonnekin menneeseen.

Julkaistu

Päivän vinkit :) Opaskoirakalenteri + 2 vammaisurheiluaiheista blogia

Koska olen aktiivisesti opaskoiratoiminnassa mukana, ja toisekseen Opaskoirakalenteri on saanut paljon positiivista palautetta, haluan vinkata asiasta teillekin hyvät bloggaajat. Eli, opaskoirakalenteri on seinälle laitettava a4-kokoinen kalenteri, jossa koirien kuvia sekä koirien nimipäivät. Vuoden 2012 kalenterissa on uutena heitetty erilaisia ”juhlapäiviä” ja kolmen postikortin mahdollisuus. Kalenteria voi käydä tutkailemassa osoitteessa http://db.tt/U4xc9UR ja jos haluat omaksesi tai antaa lahjaksi, käy osoitteessa www.opaskoirayhdistys.fi ja kohdasta yhteyshenkilöt löydät omanalueesi yhteyshenkilön jolle laittamalla postia voit varata kalenterisi. Kalenterin hinta on kymmenen euroa + kaksi euroa postikuluihin per kalenteri. Kalenteri on menossa lähipäivinä painoon, joten varmistaaksesi kalenterin saannin, toimi mahdollisimman pian. Kalentereista saaduilla rahoilla rahoitetaan Opaskoirakerhotoimintaa paikallistasolla.
Ja toinen vinkki… Kirjoituksissani aina välillä sivuan lajia maalipallo, joka on ollut tärkeinpiä harrastuksia vuosien ajan, mutta korvaongelmien vuoksi laji on jäänyt. Nyt eräs maajoukkuevalmennuksessa oleva on aloittanut kirjoittamaan blogia aititahtoolontooseen.blogspot.com. Sieltä löytyy videokuvaa viime tammikuisesta kansainvälisestä maalipalloturnauksesta Pajulahdesta, joten mahdollisuus nähdä liikkuvaa kuvaa lajista. Ja jos vammaisurheilu kiinnostaa toinen suositeltava blogi on kohtilontoota.blogspot.com, joka seuraa eri urheilijoiden ja toimijoiden valmistautumista Lontoon paralympialaisiin 2012.

Julkaistu

Treeniä/urheilua minun sokkosilmin

Meinasin ensin, että en postaile ennen kuin kaikki Azorit-matkakertomuksen osat on saatu luettavaksenne, mutta en malta olla hiljaa, tekee mieli kirjoittaa 🙂 Azoreita on siis luvassa edelleenkin, mutta nyt…

Tässä tekstissä yritän hivenen avata miten näkövammainen voi liikkua, mitä pitää huomioida, onko niksejä jne. Tämän aiheen Iive heitti mulle blogissani olleen arvonnan yhteydessä heinäkuussa. Ja tämän postattua olenkin vastannut kaikkien arvontaan osallistuneiden antamiin aiheisiin, tosin Toppiksen kvanttifysiikkateoria sai väistyä Rakkaustarinan tieltä 😀 Mutta nyt ei hempeillä vaan pistetään hiki haisemaan.

Luulen, että mistä nyt kirjoitan on monia erilaisia ajatuksia/näkemyksiä myös meidän näkövammaisten keskuudessa, mutta tässä minun kokemukseni ja tuntemukseni liikunnan riemuista. Tosiasia on, että täysin sokea henkilö ei pysty mallioppimaan. Ei ole mahdollisuutta katsoa miten jokin liike tehdään. Se on opetettava kädestä pitäen, tultava iholle, joskus aivan liki. Sokea voi myös tunnustella käsin ohjaajan tehdessä liikettä. Miten lantio liikkuu, miten kädet, jalat jne. Eli, sokealle ohjatessa jotain liikettä on unohdettava kaikenmailman koskemattomuusjutut. Myös hyvästä verbaliikasta on paljon hyötyä. Jos teemme esim. ryhmässä keppijumppaa, ohjaajan pitää olla selkeäsanainen. Ei voi sanoa ”siirtäkää keppi sinne alas” tai ”vie keppi tänne” tms. On ohjattava ” Ota hartialevyinen haara, aseta keppi niskan taakse, koukista polvista ja vie keppi samanaikaisesti ylös pään jatkeeksi”. Joitakin vuosia sitten kävin ahkerasti spinningtunneilla ja sielläkin ohjaajalla oli iso merkitys. Eli, mitä paremmin ohjaaja ohjasi sanallisesti sen parempi minulle. Ja pidän todella tärkeänä, että tiedän miten liike tehdään oikein. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin sinnepäin ohjaus ja virheellinen suorittaminen. Itselläni ei ole mikään huippu koordinaatio eikä kehon hahmotus, joten mitä enemmän saan palautetta miten asia oikeasti tehdään sen parempi. Itseluottamus kasvaa, opin tuntemaan kehossani millaiselta oikea liike tuntuu.

Turvallisuus on tärkeää, jotta voin keskittyä liikkumiseen, siihen hikitreeniin ilman että tarvii pelätä vaikkapa putoavansa jostakin, tai huitasevan vierastoveria kahvakuulalla tms. Jos haluan juosta koiran kanssa en ikinä tee sitä asfalttiteillä jalkakäytäviä pitkin. En luota koiraan, että se malttaisi pysähtyä rotvallin reunojen eteen aina, ja jos ei pysähdy vaara nuljauttaa nilkka kiveykseen tai pahimmassa tapauksessa joutua kovaa ajavien autojen sekaan. Jos juoksen, haluan olla kutakuinkin varma, että alusta on tasainen, ei isompia kuoppia/railoja. Ulkoilureitit sopivat hyvin tarkoitukseen. Juostessa oppaan kanssa voimme mennä normiopastusotteessa, mutta silloin juoksu ei ole kovinkaan rentoa, joten parempi on käyttää lenkkiä. Lenkki voi nyt olla mikä vaan, mutta tarpeeksi iso, jotta molempien kädet mahtuvat liikkumaan juoksussa. Kilpajuoksussa opas ei saa vetää sokeaa juoksijaa vaan on tultava tasatahtiin. Olenpa ollut myös sellaisissa kisoissa missä juostiin 100 m siten, että 50 metrin paikkeilla oli suunnan antaja, joka huusi radan numeroa. Samaan aikaan juoksi vain yksi juoksija törmäilyjen välttämiseksi. Eli huutaja huusi ”kolme-kolme-kolme-neljä-neljä-kolme-kolme”. Joissain tapauksissa suunnan antaja peruutti juoksian lähestyessä tai suunnan antaja vaihtui toiseen, joka oli maalin tuntumassa. Eli radan numeroa huudettaessa tiesi millä radalla on ja mahdollisuus pysyä suunnassa ja mennä suoraan. Pituushypyssä voi hypätä ilman vauhtia milloin ei kyllä lennä mihinkään, tai opeteltava vauhdilla ja askeleet milloin ponnistus osuu kohdilleen. Tässäkin voi käyttää suunnan antajaa, kuten kuulan työnnössä, keihään heitossa jne.

Kun uin altaassa uin yleensä rataköyden vieressä pitääkseni suunnan oikeana. Päädyn kuulee aika hyvin tai uidessa käsi osuu siihen. En varmaan ikinä ole törmännyt seinään satuttaen itseni siihen. Kilpaa uidessa päätyyn tarvitaan merkin antaja. Merkin antaja koskettaa uimaria selkään esim. kepillä, jonka päässä on pallo. Tällöin uimari tietää valmistautua käännökseen.

Hiihtäessä on etua, jos reitti on tuttu. Opashiihtäjä hiihtää yleensä edellä, tai jos on rinnakkaiset ladut, vierellä. Kilpailevat käyttävät jonkinlaista kaijutinmikrofonisysteemiä, eli oppaalla on suun edessä mikki ja selässä kaijutin. Tällöin ei tarvitse kääntää päätä sanoessa ohjeita hiihtäjälle, ja vauhti ei hidastu. Itse en ole moista systeemiä koskaan livenä nähnyt. Viime talvena hiihdimme jonkusen kerran avokin kanssa tuossa likellä olevalla ladulla. Ostimme huomioliivit, jotta kanssa liikkujat huomaisivat erilaisuutemme ja välttyisimme vaaratilanteilta. On olemassa myös opas- ja sokea-liivejä. Ehkä liivejä on hyvä käyttää myös jos harrastaa juoksemista tms.

Kuntosalitreeniä tehdessä tai kahvakuulaa heilutellessa mulla ei ole mitään ns. apuvälineitä tai mitään erityisempiä niksejäkään. Kuntosaliharjoittelussa mielestäni on tärkeää, että liikkeiden tekniikka tulee opeteltua oikein. Ja alussa ohjaus onkin todella tärkeää. Painoissa ei lue pisteillä kilomääriä, mutta useimmiten kohokirjaimin kuitenkin. Joskus ne on vaan niin koristeellisiksi tehty että on vaikea tunnistaa. Oikea järjestys, siisteys helpottaa hommaa kummasti. Ja isoilla julkisilla saleilla on kyllä oppaasta iso apu. Ei ole kiva nimittäin haahuilla laitteesta toiseen ihmisiin törmäillen ja kokeillen onkos tässä nyt vapaata 😀

Väitän liikunnan harrastamisen helpottuvan ja monipuolistuvan, jos näköä on jonkin verran jäljellä. Voit helpommin lähteä juoksulenkille, painua ryhmäliikuntatunneille jne. Toki heikkonäköisellä on omat vaikeutensa. Ryhmäliikuntatunneilla on päästävä tarpeeksi lähelle ohjaajaa, jotta näkee mitä pitää tehdä. Ja jos haluaa mallioppia katsomisen kautta on päästävä lähelle ja sekään ei aina riitä ja silloin on ohjattava/neuvottava kädestä pitäen. Palaute on tärkeää. Mutta heikkari pystyy treenaamaan monipuolisemmin eikä tarvitse opasta niin paljoa kuin täyssokko. Toki sokkonakin pystyn tekemään paljon itekseni, treenaamaan tutulla salilla tutuilla laitteilla, tekemään kahvakuulatreeniä, pilatesta, joogaa jne. Kunhan vain ensin liikkeet on opittu ja opeteltu huolellisesti. Ajan yksin spinningpyörällä kotisalilla, käyn koiran kanssa lenkillä, joskus jopa juoksemme. Nyt tosin ei. Menneenä kesänä juostiin avokin innoittamana kerran 😀 Joskus olen miettinyt, että ehkä haluaisin juosta enemmän, mutta sitä pitää kattoa sitten kun Harmaakuono on eläköitynyt ja uusi opas on valjaissa. Sauvakävelylenkki toteutuu muuten siten, että kiinnitän koiran valjaiden kädensijaan mustekalan ja lenkitän sen ympärilläni olevaan mustekalaan. Näin koira mahtuu kulkemaan edelläni ja minulla jää molemmat kädet vapaaksi. Sauvakävelylenkkejä yleensä teen jonkun toisen seurassa, jotta voin olla sen turvallisuudesta täysin varma.
Useasti meillä sokoilla ei ole yhtä hyvä tasapaino kuin näkevillä. Minulla ei ainakaan ole mikään huippu. Se ei näy normaalissa arkiliikkumisessa, mutta en pysty seisoskelemaan pitkiä aikoja yhdellä jalalla. Tasapainon pitämistähän helpottaa katse, kun katsoo jotain kiintopistettä… Se ei ole mahdollista, mutta onneksi tasapainoakin voi treenata. Meillä on itse asiassa tavallinen pyöreä tasapainolauta, jolla tulee ihan liian harvoin keikuttua. Pitäskin kaivaa se näkösälle muistuttelemaan olemassa olostaan. Judossa tuon huonomman tasapainon sai kokea ihan konkreettisesti. Niin kauan judo tuntui hauskalta kun ”nujuttiin” matossa, mutta siirryttäessä pystyyn ja harjoteltaessa esim. jalkapyyhkäsyjä, eipä kaverin tarvinnut kuin hiukan horjuttaa ja pyyhkästä, nurin! Mut judokin on ihan mielettömän hyvä koordinaation ja kehonhallinnan treenausmahdollisuus. Siinäkin tosin ohjauksella on iso merkitys siinäkin. On laji missä todellakin ollaan tiiviissä tuntumassa joka tapauksessa fyysisesti, joten judokalle ehkä sokean ohjaaminen ei ole niinkään hankalaa, näyttää kädestä pitäen asioita. Ainakin sellainen olo tuli judossa käydessäni.

No pyöräilemään sokkona en voi lähteä. Tarvitsen tandempyörän ja mielellään myös pilotin. Olenkin haaveillut omasta pyörästä ja olinkin jo sellaista tilaamassa Aviriksesta, Näkövammaisten apuvälinemyymälästä, mutta heillä olikin maahantuontivaikeuksia. Asia on nyt hautumassa ja harkinnassa mistä pyörän hankkia ja paljonko siihen olen valmis sioittamaan. Löydänkö innokkaan kaverin sitä kanssani polkemaan jne.

Erilaiset kunnon seurantamenetelmät tyyliin sykemittarit ja vastaavat ei valitettavasti tällä hetkellä ole saavutettavissa. Oman hankaluutensa tuottaa myös esim. kuntosaleilla olevat kuntopyörät, soutulaitteet ja vastaavat missä toimitaan hipaisunäppäimin ja on miljoona valittavaa ohjelmaa. Haaveena on puhuva sykemittari, ja siitä olen täälläkin avautunut. Mahdollisuuksia on tutkittu ja yksi olisi jonkinlainen älypuhelimen ja sykemittarin yhdistelmä erään firman kautta, mutta hinta-arvio on 1500 euroa uuden puhelimen ja puheohjelman kanssa. Kirpasee, kirpasee. Ja kun en tarkalleen vielä edes tiedä miten se systeemi toimii. Ja mulla on jo puhelimissa puheohjelma. Haluaisin pitää sen, koska siihen on siirtolisenssi vain 85 euroa, joka pudottaisi hintaa ainakin parilla sadalla. Uuden puhelimen hankinta on edessä joka tapauksessa lähitulevaisuudessa. Täällä on siis kova mietintä käynnissä. Eräs ystäväni sanoi/ehdotti voisinko ajatella tuota itselleni joululahjaksi. Hm… Houkuttelevaa, mutta haluanko puhuvaa sykemittaria niin paljon? Tiedän jo nyt, että jos homma toimii, haluan sen ja maksan sen ison summan toteuttaakseni unelmani. Silloin voisin seurata sykekehitystä, kaloreiden kulutusta jne. Se olisi ihanaa ja toisi varmasti lisäpotkua urheiluun.

Jos liikuntasuoritukseen tarvitaan ajastinta on olemassa puhuvia kelloja ja ainakin jossain vaiheessa oli sellainenkin kello missä oli ihan ajastintoiminto, joka esim luki sekunteja, minuutteja tms. Helpottaa spurttien teossa. Tällä hetkellä en tiedä tuon kellon saatavuudesta. Mulla se ei vuosia sitten kovinkaan hyvin toiminut. Pitäisikin katsoa onko se Aviriksen valikoimissa. Josko uudempi malli toimisi paremmin.

On olemassa myös puhuvia askelmittareita. Minullakin sellainen on. Puhuu englantia enkä ole koskaan saanut siihen opastusta. Se itse asiassa jötköttää tuossa pöydällä uuden pariston ostoa ajatellen ja Aa:n mut siihen perehdyttänee lähitulevaisuudessa. Että kyllä kaikenlaisia pieniä niksejä ja apuvälineitä on millä liikkuminen onnistuu hyvin, ja vähän jopa pystyy seuraamaan liikunnan tehoa/määrää esim. tuon puhuvan askelmittarin kautta. Ja oma mielikuvitus vaan kehiin aina kun jokin homma meinaa kaatua sokeuteen 😀 Useimmiten jokin niksi löytyy, että voi toteuttaa juttua ainakin sovelletusti. Pelaapa ne sokot jalkapalloakin käsittääkseni ihan paralympiatasolla, ite en kyllä siihen ryhtyis 😀 Koripallo yms. on ehkä niitä lajeja joita ei pysty harrastamaan. Olen koripalloonkin tutustunut sen verran, että tiedän millainen kori on mihin pallo heitetään ja olen jopa yrittänyt osua siihen laihoin tuloksin tosin 🙂

Mmmmmmm…. Mitähän vielä? Mitähän oleellista olen unohtanut? Toivottavasti tästä tekstistä avautui edes hivenen miten liikun, miten treenaan. Kysykää vapaasti, jos jokin oleellinen juttu jäi käsittelemättä tai epäselväksi. Yritän parhaani mukaan avata asiaa lisää. Ja lopuksi toivotan ihan jokaiselle iloa liikkumiseen. Siitä tulee niin mahtava olo!

Julkaistu

Azorit, osa 1

Tämä lomamatkan matkakertomus tulee useammassa osassa, koska kuvamateriaalia on jonkin verran, ja toisekseen en näemmä osaa kirjoittaa lyhyesti, joten kukaan ei jaksaisi tätä kerrallaan kahlata läpi 🙂
Lähtöpäivän aamuna avokin kello soi 4.50, joten ehdinpä minäkin nukkua huikeat neljä tuntia. Aamu-unisena torkuskelin vielä peiton alla puolisen tuntia. Ehdin juomaan aamuteen ja syömään maustamatonta jugurttia kera myslin ja marjojen. Kuuden jälkeen matkasimme lentokentälle, jossa treffasimme Aa:n. Ei muuta kuin jonottamaan lähtöselvitykseen ja sieltä turvatarkastukseen. Tuota turvatarkastusta odotin mielenkiinnolla, aiheuttaisiko korvassa oleva proteesi metallintunnistimessa  reaktion. Olin kaiken varalta varustautunut todistuksella, jonka korvaoperaation jälkeen lääkäriltä sain. Metallinpaljastin pysyi hiljaa, joten eipä tarvinnut todistella mitään 😀
Lähtöä odotellessa kiertelimme kaupoissa ja tein ekan ostoksenkin. Tarvelistalla oli olkalaukku ja Marimekon myymälästä löytyi mielestäni aikas täydellisen kokoinen ja mallinen musta olkalaukku, joka näkyy kuvissakin. Hintaa laukulla oli kauheasti ja se kyllä vähän kirpas, mutta pitäisi olla laadukas. Ostettiin koneeseen pähkinöitä ja vettä. Aa valitsi itselleen jonkun lehden matkalukemiseksi. Ja vielä ennätimme ennen koneen lähtöä syömään smoothiekset ja ruisleivät. Lensimme Bulgarian Airilla, jossa oli bulgarialainen miehistö. Lentoaika Azoreille oli kuusi tuntia. Aamiaiseksi saimme broilerin rintaa perunamössöllä, joku kammottava majjoneesisotkusalaatti, leipää ja vettä. Jälkkärinä teetä/kahvia kera isohkon suklaakonvehdin, joka oli hurjan makea. Lennon loppupuolella ostimme loman kunniaksi viinit. Muuten matka kului rupatellen ja lueskellen. Mulla oli pari nidettä Nora Robertsin kirjasta Punainen lilja. Kirjaa en todellakaan voi suositella kenellekään. Oli sellasta ällöä seksihömppää, että huh!
Azoreille  Sao Miguelin saarelle laskeuduimme paikallista aikaa aamupäivästä puolikahdentoista paikkeilla. Azorien saariin kuuluu yhdeksän saarta ja Sao Miguelin saaren yksi pääelinkeinoista on turismi maatalouden ja kalastuksen lisäksi. Saaren pääkaupunki on Ponta Delgada, jossa asukkaita 30.000. Koko saarella 130.000 asukasta ja saman verran lehmiä 😀
Saaren toinen kaupunki on Ribeira Grande. Näiden kahden kaupungin lisäksi on paljon pieniä kyliä. Kylässä on asuttava yli kymmenen tuhatta asukasta ennen kuin se saa kaupungin oikeudet.
Oih, mikä ihana lämpö levittäytyi ympärille heti koneesta ulos päästyä. Pitkähihainen ja housut tuntuivat ihan liian kuumilta vaatteilta; hellevaatteita kaivattiin. Mutta, ei muuta kuin matkatavarat hihnalta ja vauhdilla Hispanian Bussille, joka veisi meidät hotelliin. Ensin ajoimme Ponta Delgadaan pariin kaupunkihotelliin ennen kuin ajelimme vartin matkan Kapellasin kylän lähistöllä olevalle huoneistohotellillemme.  Siellä saimme heti huoneemme, joten ei muuta kuin vaatteen vaihtoon ja huoneistoon tutustumaan. Avokin kanssa nukuimme makuuhuoneen puolella olleessa parisängyssä. Molemmilla oli yöpöydät sängyn vieressä. Makuuhuoneesta oli ovi kylpyhuoneeseen, jossa myös vessa.
Keittotila oli pieni ja sen vierellä korkea ruokapöytä. Samaisessa tilassa oli vaatekaapit, levitettävä sohva, jossa Aa nukkui. Olkkarista pääsi parvekkeelle, jossa ihanat kukkaloistot heti kaiteen takana. Partsilla pieni pöytä ja pari tuolia. Huone oli siisti, joten sinne oli mukava levittäytyä viikoksi.
Huoneistohotellimme Acorsonho sijaitsi toisen hotellin kanssa samassa pihapiirissä, ja tämän hotellin maksulliset palvelut oli myös meidän käytössä. Kapellasin kylään hotellilta matkaa oli parisen kilsaa. Pihapiirissä oli uima-allas ja aurinkotuoleja. Sisältä löytyi toinen allas ja höyrysauna. Kevyempää vaatetta saatuamme yllemme kiiruhdimme kolmeksi Hispanjan tervetulotilaisuuteen, jossa opas Noora kertoili retkitarjonnasta ja saarella olevista mahdollisuuksista. Olimme kotimaassa varanneet paikat jo kolmelle retkelle. Nooraa kuunnellessa tuli informaatioähky ja valinnan vaikeus. Saarella on todella paljon erilaisia mahdollisuuksia, joten on ehdottomasti aktiiviloman viettäjille unelmakohde. Miltä kuulostaa melonta- ja ratsastusretket, paljon erilaisia ja monen tasosia vaellusreittejä, valassafari, uinti delfiinien kanssa, uinti laguunissa, extremeeeta kosken laskua jne, jne… Kyllä kävi mielessä ”voi kun näkisin”. Noh, ehkä onneksi näön puute vähän rajasi valittavia mahdollisuuksia 😀 Infoähkyn turruttamina ja aamuaikaisesta väsyneinä lähdimme taivaltamaan kauppaan, joka oli reilun kilsan päässä. Kuljimme helkkarin kapeaa tietä pitkin, jossa ei voinut kulkea rintarinnan, oli mentävä peräkkäin. Autot suhahtelivat ohi ihan liki. Olin ihan stressissä ja kauhun partaalla. Ehdottomasti muuten niin ihanan saaren miinus. Kauppa kuitenkin löytyi, oli pieni, mutta kaikki tarpeellinen saatiin. Hedelmät ja vihannekset eivät totisesti olleet Eu-standardien mukaisia; tomaatit lommoisia, kurkut käyriä, banaanit minejä jne, mutta kaikki herkullisia! Ilmakuivattua kinkkua sai parilla eurolla yli 400 g, ja se olikin viikon ehdoton suosikki leivänpäällys.
Hotellille päästyä nälkä alkoi olla hirmuinen ja ravintolassa ruokatarjoilu alkoi 18.30, joten keittelimme teetä ja söimme pähkinöitä ja leipää. Kaikki oli tosi väsyneitä. Oltiinhan sitä Azoreiden aikaan herätty jo ennen kahta 🙂 Väsynein aivoin koetimme päättää miten lomaviikon käyttäisimme parhaiten ja suunnitelmat saatiinkin tehdyksi kutakuinkin. Päätimme osallistua vielä yhdelle retkelle niiden kolmen lisäksi joille olimme jo ilmottautuneet.
Hotelliravintola osottautui tasokkaaksi paikaksi. Todella herkullinen ruoka. Söimme avokin kanssa kanaa pekonilla, omenapinaattijuustokastikkeella. Annoksessa vähän myös salaattia ja perunaa. Kastike vei kielen mennessään. Olisi tehnyt mieli nuolla lautanen, jos olisi kehdannut 😀 No tapoja kun on, ei nuoltu 😉 Jälkkäriksi otin annoksen, jossa oli lämmintä suklaamoushea, minttuvaahtoa ja mantelikeksi. Oli muuten taivaallisen hyvää. Minttuvaahtokin oli tuoreesta mintusta valmistettu vaahto. Ja se suklaa, nammmm! Joimme ruuan kanssa pullon punaviiniä, hotellin nimikkoviiniä hintaan 13 euroa ja oli todella hyvä viini. Aterian jälkeen ei tarvinnutkaan muuta kuin suihkun ja sängyn. Unta ei tarvinnut odotella.
Hyvin nukutun yön jälkeen virkeinä uuteen päivään. Aamupalan syötyämme lähdimme Ponta Delgadaan opastetulle kaupunkikierrokselle. Hispanjalta oli järjestetty kyyti hotellilta Turismon eteen, josta retki alkoi. Jouduimme odottamaan lähes puoli tuntia kyytiä jonkin sählingin takia, mutta lopulta pääsimme matkaan.
Saavuimme Turismolle vähän myöhässä, mutta ehdimme kävelykierrokselle mukaan, jonka oppaana toimi Noora. Sää oli lämmin ja ihana, joten mikäs kävellessä kaupungin katuja. Kävimme mm. kahdessa eri kirkossa. Pienemmän kirkon yhteydessä oli ns. lahjoituspyörä. Mielestäni hauskalla idealla. Yleensähän kirkolle annetaan/lahjoitetaan nykyisin lähinnä kaiketikin rahaa. Paikalliset aikanaan ovat lahjoittaneet kirkolle mm. erilaisia hyötytavaroita. Nykyisin kuulemma viinipulloja, leipää tms. Lahjoitus asetetaan lahjoituspyörään ja pyöräytetään sitä. Hetken kuluttua pyörä pyörähtää ja saat vastalahjan. Vastalahja on tietystikin sitä arvokkaampi mitä enemmän itse lahjoitat. Laitoimme 10 euroa ja saimme rukousnauhan ja kuvakortin kirkon lähellä olevalla aukiolla olleesta patsaasta Kristuksen patsaan ihmeestä.
Tuolla aukiolla paikalliset viettävät toukokuussa uskonnollista juhlaa, jossa tätä patsasta kannetaan ympäri kaupunkia karnevaalimeiningein. Juhla kestää monta päivää ja lauantaina paikalliset konttaavat paljain polvin aukion ympäri ikään ja sukupuoleen katsomatta. Aikas melkoista touhua sanon minä! Joka tapauksessa tuo lahjoituspyörä tuntui hauskalta ja erilaiselta mihin yleensä kirkkojen lahjoituksissa ollaan totuttu. Itse kirkko oli prameahko kultaisine koristuksineen.
Tutustuimme puisto Parque Urbanoon, jossa kaikki on tehtyä/kasvatettua ja sanotaankin romantiikan puistoksi, koska siellä paljon onkaloita ja muita kuhertelupaikkoja 😉 Saimme omaa tutusumisaikaa puistoon vartin verran. Lyhyt aikahan se oli meidän tunnustella käsin ja AA:n kuvailla paikkaa meille, joten ehdimme näkemään puistosta pienehkön osan. Jotkut ryhmäläisistä oli ehtineet kävellä puiston päästä päähän.

Oma suosikkini puistossa oli ehdottomasti bambumetsä.


Aikaa vievää puuhaa oli tutustua miten suuresta puusta oikein olikaan kyse 😀 Sai kävellä melkoisen matkan juurta seuraillen ennen kuin pääsi itse puun luo 🙂


(muistattehan, että kuvat näette suurempina klikkamalla niitä)
Kävimme myös Ponta Delgadan portilla, joka on ollut erityisen tärkeä paikka silloin kun kaupunkiin on saavuttu laivoilla. Jonkin vanhan uskomuksen mukaan, jos portista kävelee kolmasti ei pääse kaupungista pois 😀 Kukaan ryhmäläisistä ei kokeillut 😉

Kahvittelun jälkeen kävimme vielä toisessa isommassa kirkossa ja torialueella, jossa oli myynnissä mm. ananasta, banaaneja, juustoja. Arkisin kohtuu hiljainen paikka, mutta ilmeisesti viikonlppuisin hyvinkin vilkas. Ostin sieltä paprikatahnaa ison purkin, varmasti puoli litraa likimain hintaan 1.20 e. Ollaan laitettu sitä nyt ruokiin ja herkullista on. Antaa todella hyvän maun. Kävelykierros päättyi pienen ostoskeskus Solmareksen viereen, josta olikin hyvä siirtyä shoppailemaan. Tosin ensin käytiin syömässä ostoskeskuksen yhteydessä olleessa ravintolassa lounasta.
Löydettiin jokaiselle kenkiä. Mä ostin siniset  kevät/syyskengät, jotka ovat mokkanahkaiset. Ne oli kuin tehty mun jalalle. Mulla yleensä on kengät mustia tai tummanruskeita, joten nyt tuli repästyä. Lisäks löysin nahkaiset varvaslipokkaat hintaan 11 €. Kengät oli edullisia ja pienijalkaiselle, eli mulle löytyi tosi helposti millaista kenkää vain olisin halunnut ostaa. Avokki osti sandaalit kuten myös Aa. Avokki osti myös shortsit. Kaupunkikierroksen yhteydessä ostin rannekorun, nahasta tehdyn. En osaa selittää millainen se on eikä kuvaakaan tähän hätään ole 🙁 Tuo pikkukauppakeskus oli nopeasti kierretty, joten juomatauon jälkeen lähdimme kävelemään kaupungin kaduille. Aa löysi itselleen vielä jonkun paidan ja ennen ruokakaupassa käyntiä käytiin drinkeillä. Yhdeksäksi oli sovittu meille taksi, joka veisi hotellille.
Hotellilla käytiin hotellin baarissa omeleteilla ja lasillisilla. Palvelu todella hyvää. Pöytään tuotiin kynttilä ja ateria juomineen tarjoiltiin pöytään, vaikka kysymyksessä oli ”vain” baari. Takana aika pitkä päivä ja väsy alkoi painamaan silmiä, joten iltateen jälkeen suihkuun ja yöpuulle.
Seuraavana päivänä lähdimme kokopäiväretkelle, josta toisessa postauksessa.
               
Julkaistu

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä :O

Tiedättehän sanonnan ”suutarin lapsilla ei ole kenkiä”? Eilen sain sen taas todeta olevan totta ”kuin kirkon rotta” 😀 Pitkästä aikaa avokki oli halukas hieromaan selkäni, ja tuo tilaisuushan piti käyttää ehdottomasti hyödyksi, vaikka penkkitreeni kummitteli vaativana takaraivossa. Se kun jäi lauantaina tekemättä, herra Laiskamato voitti sillä kertaa. Vietimme kuitenkin rentouttavan illan saunoen rentoutuen. Tuo hieronta tuli kyllä ihan nappiin, sillä eilen avokin treenatessa ryhdyin valmistamaan pestoa, ja kun homma lähtee pisuttaan, niin se sitten kans pisuttaa :O 😀 Pilkoin parmesaanin pieniksi paloiksi ajatellen säästäväni raastamisen vaivan, että kyllä sauvasekotin niihin pystyy kun jäiset marjatkin taltuttaa. Noh, eipäs se niin sitten mennytkään! Vehe on tosin vähän reistannut ennenkin ja nyt moottori ei saanutkaan terään yht’äkkiä kosketusta. No ei muuta kuin monitoimikoneeseen jo möhjötty mössö, isoon kannuun ja kone päälle. No kappas perkuleen kone ei surahtanutkaan ja ruvennut toimimaan! Ei auttanut sitten mikään, ei se paska toiminut. Pesto oli pinjansiemeniä vaille valmis, tosin ne parmesaanit paloina 😀 Noh, pistin kuitenkin broilerin rintafileet maustumaan pestotekeleeseen. Ilmoitin avokille ettei ruuasta narinoita oteta vastaan 😛 Keittelin täysjyväriisiä, johon sotkin oman maan kirsikkatomaattia, thaipasillikaa ja chilitomaattikastiketta himpun verran. Ja uuniin broiskun kaveriksi. Loppujenlopulta ruoka oli kyllä herkullista, vaikka pestosta ei nyt ihan pestoa tullutkaan 😀

Meninpäs nyt aiheesta aikaslailla sivuraiteille. Avokki teki mulle pitkän, ihanan kahden tunnin selkähieronnan ja olin ihan tööt vähän aikaa sen jälkeen. Mulla on tosi jäykkä lantio, joka on kallellaan eteen. Tulee koiran kanssa liikkumisesta. Alaselässä on notkoa, joten kärsin pienesti selkäkivuista aika-ajoin. Selkärangan vieressä kulkevat pitkät selkälihakset ovat aivan jumissa niin niiden sisä- kuin ulko-osistakin. Eikä tuo hartiaseutukaan ollut jumitukselta säästynyt. Koiran kanssa liikkuessa vasen hartia työntyy eteenpäin, ja lapaluu kiertyy ulos. Tällä kertaa oikea lapa oli kuitenkin pahemmassa jökissä. Kuului vain hirveä rutina kun kuona-aineet runksahteli avokin sormien alla. Välillä sattu niin maan perkuleesti. Niskajumit on lisääntyneet noiden korvaongelmien myötä, joten niitä sai hieroa todella varoen. En kestä kovaa käsittelyä. Todettava on avokin tehneen jälleen hyvää työtä, nyt ei ole kinnannut selässä. On kyllä ollut aikas hakattu olo ja kosketusarkuutta enempi vähempi. Eilisiltana olin ehdottomasti sitä mieltä, että tänään töiden jälkeen tämä tyttö tekee penkkitreenin. Noh, olisihan mun pitänyt tietää… Oli nimittäin pirun tahmeaa, lihakset ihan lötköt ja väsyneet. Ei todellakaan palautuneet kovaa treeniä ajatellen. Noh, silti heiluin 40 min salillamme keskittyen enempi käsiliikkeisiin. Iski kuitenkin jonkin asteinen treenivitutus. Halu treenata kauhea ja kroppa ei… Noh, olo helpottu suihkun jälkeen 😀 Ja tälle päivää mahtuu myös toinen liikuntasuorite, sillä lähdimme reippaalle lenkille aamupäivällä. Aurinko paistoi ja oli lämmin. Tuli ihanan endorfiininen olo. Kotiin päästyämme taivas avasi hanansa ja siitä lähtien vettä onkin tullut aikamoisia satseja kerrallaan.

Hieronta pisti kyllä kuona-aineet liikkeelle. Hirmuinen jano ja vessassa juokseminen yötämyöden. Kannattaa aina muistaa juoda hieronnan jälkeen juuri tuon takia, että ne liikkeelle lähteneet kuonat pääsevät elimistöstä pois. Eikä seuraavan päivän mahdollista kosketusarkuuttakaan kannata säikähtää. Eri asia on, jos hieronnasta tulee mustelmia ja kipuja, silloin on hierottu liian kovaa. Ja hieronnan jälkeen ei kannata het syöksyä treenaamaan tms. Hieronta on lihaksille kuin kova treeni, vaikka ne eivät työskentelekkään. Rasitus on kuitenkin kova, kun niitä muokataan ja venytetään. Ja jos sattuu saamaan tuollaisen maratonhieronnan voipi vielä seuraavankin päivän treenaaminen olla vähän niin ja näin. Ainakin ite huomasin etten ollut palautunut tarpeeksi pystyäkseni tekemään kunnon sähäkän treenin.

Eli, taas tullaan tuohon oman kehon kuunteluun, ja siihen miten tärkeää se on. Opettelu siis jatkukoon silläkin saralla.

Julkaistu

Motivoitumisessa asenne ja realismi ratkaisee

Tänään syksy on ehdottomasti näyttänyt parhaita puoliaan; aurinkoista ja lähes tuuletonta lämpötilan kivutessa mukaviin lukemiin. Eihän sitä voi muuta kuin pistää tossua toisen eteen. Aloitimmekin päivän seitsemän kilsan lenkillä, ja ulkoilusta/lenkkeilystä tuli ihan huippufiilikset. Kotiaskareiden tekokin maistui; pyykit ulos kuivumaan, tiskikoneen tyhjennys jne. Ai että miten vaatteisiin jääkin ihana raikas tuoksu ulkokuivauksen jälkeen. Lisää endorfiinia kummasti.

Mutta Inna halusi tietää miten motivoidun eri asioihin. Motivaatio onkin mielenkiintoinen juttu, ilman sitä on hankalaa toteuttaa monia asioita. Ihmisellä pitää olla unelmia ja tavotteita mitä kohti ponnistaa. Mielestäni Kaisa Jaakkola luennollaan sanoi hyvin ”Uskalla unelmoida jo tänään, muuten joku toinen unelmoi sun puolesta”. Ja eihän unelma välttämättä ole yhtään sellainen mitä itse haluat, jos joku toinen sitä ohjailee.

Aikaisemmin treenin motivaattorina toimi maalipallo, jota pelasin pitkään koskaan kuitenkaan tekemättä läpimurtoa tai nousematta aivan huipulle. Halusin kehittyä pelaajana ja ihmisenä. Lajissa tarvitaan hyvää koordinaatiota, jonkin verran kestävyyttä ja voimaa, ketteryyttä jne. Eli, hyvän ja laadukkaan harjoittelun piti olla monipuolista. Vaikka kuinka kyse on näkövammaislajista sokeuteni vaikutti harjoitteluun. En pystynyt mallioppimaan vaan jonkun piti näyttää asiat kädestä pitäen. Töitä oli siis tehtävä pysyäkseen edes jotenkuten mukana. Motivoituminen ei todellakaan aina ollut helppoa, koska olin itseäni kohtaan liiankin ankara ja valmentaja joskus sanoikin minun ajattelevan asioita ihan liikaa. Silti aina vaan alemmuuskomplekseista nousin yhä uudelleen ja uudelleen. Nyt helmikuussa jouduin jättämään tuon minulle niin tärkeän harrastuksen ja kilpailemisen siinä kuulo-ongelmien takia. Tuntuihan se pahalta, mutta elämä jatkuu. Ja ei ole pois suljettua joskus palata lajin pariin, riippuu korvista 😀 En kuitenkaan tällä hetkellä asiaa juurikaan ajattele. Olen löytänyt liikunnan ilon, treenaamisen halun ilman maalipallollisiakin tavotteita. Olen kärsinyt aina ylipainoisuudesta, onnistunut pudottamaan painoa alle 65 kilon, mutta takaisinhan se läski on tullut. Nyt olen innostunut ravitsemusasioista ja todella pysyvistä elämäntapamuutoksista. Ja minua motivoi hurjasti unelma päästä alle 60 kilon, syödä monipuolisesti ja terveellisesti, nauttia liikunnasta monipuolisesti. Ehkä yhtenä motivaattorina on myös halu pyrkiä ennaltaehkäisemään esim. diapetesta ja muita elintasosairauksia. Äitini on sairastunut sepelvaltimotautiin, diabetekseen, kilpirauhasen vajaatoimintaan ja nyt uusimpana on selvinnyt selkäkipujen syy selkäydinkanavan ahtauma. Äitini on kyllä liikkunut jne, mutta itse olen vielä niin nuori, että voi olla jonkinlaisia mahdollisuuksia estää esim. kamalat selkävaivat hoitamalla itseään, kuntoilemalla lihaksia vahvistaen jne. Ja kyllä haluan urheilullisesti vielä rikkoa omia rajojanikin. Oppia koordinaatiota, kokea onnistumisia jne.

On päiviä milloin motivaatio on hukassa ja tekisi mieli antaa vain koko touhun olla. Silloin yleensä olen väsynyt tai sää on kovin matalapaineinen enkä saa päivän nuutuneisuutta pois kropastani. Huonoja päiviä tulee, siitä ei pääse yli, mutta positiivisella mielellä niitä tulee vähemmän. Omalla asenteella on suuri merkitys myös motivoitumiseen. Ei saa ajatella sen jonkin asian olevan PAKKOPAKKOPAKKOA. Ennemminkin parempana mahdollisuutena, parempana valintana. Voimme itse paljon vaikuttaa elämänlaatuumme valinnoillamme. Jokainen itse tietää mikä motivoi eniten ja sitä unelman täyttymystä kohti matkataan. Vastoinkäymisiä todennäköisesti tulee ja hairahtumisia entiseen, mutta silti suunta on parempaan, laadukkaampaan elämään. Se jos mikä motivoi ja antaa intoa liikkua ja syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Hm… Onko se ”entinen elämä” nyt sitten ollut niin kamalaa/pahaa??? Toisissa asioissa joo, toisissa ei… Ruokailutottumukset on ainakin nykyisin huomattavasti paremmassa kuosissa kuin ennen. Olen onnellinen, että olen herännyt ruokateollisuuden kammottavaan kemikaalisotkutarjontaan. En voi haluta jatkuvasti sellaista syödä ja pilata elimistöäni. Siinä erittäin hyvä motivaattori syödä luomua ja laadukkaampaa hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa. Ja treenin jälkeinen euforia on kokemisen arvoista aina uudelleen ja uudelleen, useammin ja useammin. Joten annetaan motivaation kasvaa ja paisua ja tehdään unelmistamme totta jokainen tahollamme. Ja jos joskus tökkii, ystävät, Blogisiskot autetaan toinen toisiamme eteenpäin.

Motivoitumisessa on tärkeää, että se mihin motivoituu on sellainen realistinen mahdollisuus ja joka kantaa pitkään hedelmää. Tiedän, voin painaa alle 60 kg. Se on täysin mahdollista! Tavoite mitä kohti motivoidutaan ei voi olla epärealistinen, jos niin on, motivaatio katoaa aika nopeaan. Tai jos haluat jotain kohtuu pinnallisesti, motivaatio todennäköisesti lopahtaa. Toiset voivat innostaa, kannustaa, mutta loppujenlopulta sen motivaation on lähdettävä minusta itsestäni. Tupakoitsijalle on turhaa saarnata sen vaarallisuudesta kuukaudesta toiseen. Ei se lopeta polttamista ennen kuin itse havahtuu haluun päästä irti moisesta tavasta.

Unelman/tavoitteen täytyy olla tarpeeksi haastava mutta mahdollinen. Liian helpolla pääseminen ei motivoi eikä tuota onnistumisen iloa tai tyydytystä tavoitteeseen päästyään. Esim. minulle pääsy alle 70 kiloon olisi ollut liian heppanen, en olisi tullut siitä onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi.Jos taas tavoitteeni olisin asettanu alle 50 kiloon, se olisi ollut epärealistinen. Ei ehkä aivan mahdotonta, mutta ei sellainen mikä olisi minua innostanut, motivoinut. Ja taas täytyy muistaa ettei pelkästään tuijotella vaa’an lukemia. Näillä esimerkeillä yritän vain avata mitä tarkoitan tuolla realismilla, epärealismilla jne… Mulle on mahdottomuus nostaa penkistä 150 kg, joten sellainen tavoite ei motivoi, mutta jos tavoittelen 50 kilon nostoa se jo kutittelee mukavasti sisälläin. No ehkä saitte kiinni mitä tarkoitan 😀 Mutta niinhän se on, joku motivoituu jostakin joku toinen taas jostain muusta. Toinen innostuu eri keinoin kuin toinen. Jokaisen on löydettävä itsestään se miten parhaiten motivoituu unelmansa täyttymiseen. Tsemppiä ihan jokaiselle! Hyvällä motivaatiolla, positiivisella energialla/asenteella kohti unelmaa, eikös?

Julkaistu

Tuijottavat toljottajat

Voi miten ihanaa on ollutkaan kun tänään ei ole satanut. Lähdin aamusta kaverin kanssa Hertsikan lenkkipoluille sauvakävelylenkkeilemään. Aurinko lämmitti ja tuoksui syksy. Käveltiin 75 min, jonka Harmaakuono jaksoi ihan mukavasti tepsuttaa. Välillä vähän vettä ja meno jatkui.

Mahtava fiilis, liikuntapäivien määrä on tällä hetkellä 7/9 ja huomiselle suunniteltu pitkä lenkki ja penkkitreeni. Eilinen jooga tuntuu vähän syvissä vatsalihaksissa, joten on sitä jotain tullut tehdyksi, vaikka treeni olikin todella rauhallinen. Se on hyvä, että nuo syvät lihakset joutuvat töihin, vahvistuvatpa ja keskivartalon hallinta paranee.

Ja sitten varsinaiseen tämän postauksen aiheeseen, joka ei nostata endorfiinista oloa, päinvastoin. Oltiin lenkin jälkeen ruokakaupassa ja Harmaakuono oli mukanani valjaissa. Opaskoirathan saavat tulla Suomessa kauppoihin, ravintoloihin, kahviloihin ja muihin yleisiin tiloihin. Paikkoihin missä varastoidaan elintarvikkeita koiraa ei saa viedä. Ja se on minusta täysin hyväksyttävää ja ymmärrettävääkin. Monelle on varmasti outoa nähdä koira ruokakaupassa ja uteliaisuus herää miksi tuo on täällä. Silloin ehkä jäädään katsomaan vähän liian pitkäksi aikaa, mutta miksi se yrmeä tyhjä ilme? Avustajani kävi aivan kuumana aiheesta. Hän pitää tuijottamista äärimmäisen epäkohteliaana käytöksenä ja sanoo sen olevan vielä törkeämpää minua kohtaan, koska en näe sitä. En pysty puolustautumaan, en tuijottamaan vastaan jne. Olen aika pitkälle samaa mieltä. Muistan nuoruusvuosiltani kun olin äitini kanssa liikkeellä ja olin hänen opastuksessaan. Meitä vastaan tuli pyöräilijä, joka meinasi ajaa ojaan, koska tuijotti meitä, kahta naista ”käsikynkkää” kävelemässä 😀 Niin siis, opastusote ei ole ”käsikynkkä”, vaan opastettava ottaa oppaansa kyynärpään yläpuolelta kiinni. Mut karrikoidusti sanottuna kuljettiin käsikynkkää 🙂 Äitini totesi pyöräilijälle, ”saatana, olisit ajanut vaan ojaan, mitäs tuijotit” aika kiukkuisesti. Tuolloin nolotti, vaikka eipä siihen ollut mitään aihetta. Mehän vaan kävelimme kadulla niin kuin muutkin ihmiset erona vain se, että olin äitini opastuksessa. No nyt tuolla kaupassa oli useampia tuijottajia, jotka eivät sanoneet mitään, kasvoilla tyhjä ilme ja kauhea toljotus. Minähän olin tietysti onnellisen tietämätön koko tuijottajista ennen kuin AA avautui kotimatkalla aiheesta. Pohdittiin asiaa perinpohjaisesti. Moni ei ehkä tarkoita olla tyly tuijottaessaan eikä muutenkaan ilkeä. Uteliaisuus voittaa, mutta miksi silloin ei voisi vaikka hivenen hymyillä. Irtotiskin myyjä oli hymyillyt vienosti ja sanoikin meitä palvellessaan (aurinkokuivattuja tomaatteja ja viininlehtikääryleitä) Harmaakuonon huilimisesta ystävällisesti jotain. Joku nainen tuli vastaan todeten mieli tekevän rapsuttaa, mutta kun on töissä, ei rapsuta. Joku toinen taas jutteli Harmaakuonolle ettei ajele kärryillä päälle 😀 Kaupassa oli siis aivan ihania ja vilpittömiäkin ihmisiä, mutta avustajan päivä meni tuijottajista pilalle. Hän on matkustellut paljon ja asunut monta vuotta Lontoossa. Pohtikin ettei tiedä missään muualla tuijotusta olevan niin paljon kuin täällä. Hänen miehelleen oli kulttuurishokki heidän muuttaessaan Suomeen, se miten suomalaiset tuijottavat ilkeästi toisia ihmisiä.

En minäkään, tuskin kukaan välittää joutua tuijottelun kohteeksi. Liikkuessa koiran tai kepin kanssa en vaan tiedä tuijottajista mitään. Tiedän, että niitä riittää, mutta en tiedä tarkalleen milloin minua tuijotellaan. Ehkä se ei siksi minua myöskään samalla tapaa häiritse kuin avustajaani häiritsee. Ja ehkä juuri siksi avustajani kokee asian niin törkeäksi kun en tiedä siitä mitään, kun se tapahtuu, että ihmiset voi tuijottaa miten kauan huvittaa tekemisiäni tai erilaisuuttani. Varmasti silläkin on väliä millaista tuijotus on, onko se uteliaisuutta, tiedon halua, ilkeilyä, yrmyilyä tms… Voisihan se joskus sykähdyttää, kun pystyisi vastatuijottamaan niin kauan kuin tuijottaja kääntää päänsä pois. Tulisikohan siitä voittajafiilis???

Totuus kuitenkin on, olen sokea, olen erilainen ja siksi minua tuijotetaan, on tuijotettu monta kertaa ja tullaan vielä monesti tuijottamaan. Toivottavasti kuitenkin erilaisuus opittaisiin pitämään rikkautena ja hyväksyttävänä eikä toljottamisen arvoisena asiana. Ehkä meillä suomalaisilla on paljon opittavaa moniin suurkaupunkilaisiin verrattuna missä on paljon erilaisia ihmisiä ja siinä yksi sokko ei paljon tuijottelua aiheuta. Kun näkevät ystäväni aiheesta kiihtyy, totean heille, että ongelma ei ole minun vaan sen toljottajan. Jos kerran ei ole tapoja, minkä voin sille jne. Toki joskus haluaisin voivani toljottaa tarvittaessa takaisin, käyttää toljottajan asetta häntä itseään vastaan.

Tuijotuksista ja toljotuksista huolimatta olen hyvällä tuulella kiitos ihanan syyssään sauvakävelylenkkeineen. Ja onnellinen olen Harmaakuonon jaksamisesta. Ja kun avokki saa viimeisen asiakkaan hoidetuksi on aika perjantai-illan vieton kera kevyen napostelun. Eli, tuijottajat alta pois, teidät jyrätään, endorfiini jyllää 😉 :DD