Levottomista jaloista, ruokavalioon ja liikuntaan/Hepa hoidoissa: kiropraktiikka ja hieronta

Olen muutaman viime yön nukkunut aika huonosti kärsien levottomista jaloista, magnesiumsitraattikaan ei ole toiminut. Tänään mulla oli parin viikon tauon jälkeen kiropraktikko, joka heti kysyi miten olen nukkunut. Selkä oli palautunut aika jumiin, mutta hoito avasi taas lukkoja. Kerroin myös levottomista jaloistani toivoen hällä olevan jokin vinkki. Iltaisin kannattaa välttää hiilareita. Keskusteltiin hiilareista ylipäätään ja samoilla ajatuksilla oltiin: kasviksia ja vihanneksia niin paljon kuin tekee mieli ja hedelmiäkin kohtuudella. Sovittiin, että soitan perjantaina ja kerron miten olen nukkunut ja onko levottomista jaloista edelleen harmia. Jatkokerroilla oireen syy pyritään selvittämään. Olen aina enempi vähempi kärsinyt pohkeiden lihasjännityksistä ja syynä voi myöskin olla hermotuksen häiriöityminen jännittyneiden lihaksien takia. Levottomat jalat voi johtua myös Uniliiton sivujen mukaan keskushermoston  välittäjäaineen dobamiiniaineenvaihdunnan häiriöstä tai kudosraudan puutteesta. Sairaus on neurologinen. Uniliiton sivuilla mainitaan lääkkeistä joilla hoidetaan parkinsonintautia ja epilepsiaa isommilla annoksilla tosin. Magnesiumin syönnistä ei puhuta mitään, eikä myöskään lihasjännitysten aiheuttamisesta. Uniliiton sivujen mukaan oireet yleensä alkavat 30-vuoden jälkeen ja ikääntyessä pahenevat ja siksi hoito onkin tärkeää. Noh, muistan kärsineeni levottomista jaloista jo vuosia enempi vähempi, tosin viime vuosina useammin ja useammin voimakkaammin. Jaloissa olevaa tunnetta en kuvailisi muurahaispesään joutumisena tms. On vain pakko liikuttaa, liikkua. Ehkä enempi lihasjumikipua…  No joka tapauksessa en halua ruveta syömään mitään dobamiiniagonisteja, keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, jos oireet helpottuu muutenkin. Eli, katson kyllä mitä apuja kiropraktikolla on asiaan annettavana. Mielelläni muutan iltasyömistä, jos se auttaa! Toisaalta en nytkään niitä hiilareita iltaisin erityisemmin suosi, mutta ehkä tarkennan vielä nykyisestäänkin iltasyömistäni.
Kiropraktikon jälkeen kotiuduttuani avokki hieroi jalkapohjia ja pohkeita helpottaakseen jalkojen levottomuutta öisin. Taisi vähän olla myös ymmärrettävästi oma lehmä ojassa, jotta en pyörisi yöt ympäriinsä vuoteessa sätkien ja potkien, lähtien kävelemään jne. Pohkeet oli todella kosketusarat ja eihän sitä kestänyt kiroamatta ja huutamatta 😀 Hieronnan jälkeen tuntui miten ihana lämpö levisi pohkeisiin ja jalkateriin.
Luksuselämä vielä jatkui. Sain jalkahieronnan jälkeen vielä selän käsittelyn. Voitte uskoa, että nyt kropassa on ihana rentous, ihana olo ja odotan jo iltaa ja sitä hetkeä kun kömmin peiton alle ja toivottavasti saan nukkua koko yön rauhassa. Ei kuitenkaan kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta toiveet ovat korkealla. Jos melatoniinia ei olisi ollut olisin varmasti nyt ihan zombitilassa, sillä selvästi melatoniinin avulla pystyn paremmin nukahtamaan ja palaamaan uneen levottomuussätkyilyjen ja kävelyjen jälkeen. Ei kuitenkaan ole kiva odottaa rauhoittumista kolmen paikkeille käyden aina unen porteilla ja taas sätkimään uudestaan ja uudestaan. Melatoniinista tulikin mieleen, että purkissa alkaa pohja olla näkösällä, joten sitäkin on syytä hankkia lisää.
Viime päivinä olen paljon miettinyt taasen ruokavaliokysymyksiä ja kiropraktikon kanssa keskustelun jälkeen asia nostaa päätään entistä enemmän. Tosin emme puhuneet sanallakaan lihan syömisestä. Ja lihan syömisen vähentämistä pohdin. Minusta ei ole tulossa kasvissyöjä, mutta haluan vähentää lihan määrää ruokavaliossani ja ennen kaikkea haluan syömäni lihan olevan laadukasta ja ei tehotuotantoa, joten hinta nousee L  Kukkaro voisi sen kestää, jos liha-aterioita nauttisi huomattavasti harvemmin kuin nyt.  Kalaa vastaavasti haluan lisätä ruokavalioon ja kasvisaterioiden maailmaan syventyä. Jos teillä lukijoilla on hyviä kasvisruokavinkkejä, heittäkää ihmeessä kommentointiin. Tällä viikolla olen syönyt mm. falafeleja ja salaattia sekä paistosta, joka kratinoitu uunissa. Ja siinä on kukka- ja parsakaalia, juustoa, tomaattia ja tomaattikastiketta sekä hivenen täysjyväpastaa. Kasvisruualla olen nälkäisempi ja tiedän tarvitsevani proteiinia enemmän, joten rahkaa marjojen ja hillojen kera, smoothiekseen hamppuproteiinia jne. Mutta, kasvisruokaohjeita kaipailen. Ongelmana on etten pidä keitetyistä juureksista.
Hävettää oikein tunnustaa, mutta Liikuntahaaste ei ole edennyt toivotulla tatsilla. Innostuin siitä syyskuun alussa aivan valtavasti, mutta masistelujen myötä tahti hidastui. Loka-marraskuussa puolestaan on ollut MUKA niin paljon kaikkea muuta, että ei MUKA ole ehtinyt liikkumaan. Toisaalta, olen itselleni haasteessa aika ankara. En laske mukaan ylihitaita lenkkejä, vaikka aika ylittyisikin. En ”osaa” laittaa mukaan hyötyliikuttuja kilometrejä, esim. kauppamatkat tms. Jokatapauksessa olen puolimatkan krouvissa ja vähän suruissani etten pysty tavoitteeseen. Mun mielestä tavoitteeseen pääsyn miti olla kohtuullisen helppoa, mutta kuinkas kävikään…   Noh, tavotteeseen ehtisin vielä muutamalla lepopäivälläkin, jos oikein ryhtyisin kirimään, mutta viikon päässä oleva korvaoperaatio estää sen. Ja niin typerää kuin se onkin, vaikuttaa fiilikseen. Onneksi haasteeseen voi tarttua uudelleen tammikuun alusta ja ottaa nämäkin lorvistelut takaisin kovennettuna 😀 Ja tuo leikkauksen läheisyys ahdistaa, tai tietoisuus siitä etten voi muutamaan viikkoon liikkua silloin kuin minusta siltä tuntuu ja tehdä hikitreeniä jos sellainen sattuu hotsittaan.  No olen jo avokille puhunut, että tammikuun alusta haluan säännölliset liikunta-ajat kunnon suunnitelman ja monipuolisen liikuntaohjelman. Syyskuussa aloitettu uinti, joka on jäänyt, on saatava palautetuksi takaisin säännölliseen liikuntaan. Mielestäni uinti on todella monipuolinen ja hyvä kestävyysharjoittelumuoto, joten toivottavasti saan jonkun kavereista puhutettua kerran viikossa uimaan, tai jopa kaksi. Lunta myös tänne Pk-seudulle, että päästäisiin avokin kanssa hiihtämään. Eilen kuulemma lööpeissä oli, että talvi tulisi vasta helmikuussa kunnolla jonkun Jenkki-ennustuksen mukaan. No ehkä tänään tai huomenna joku muu ennustaa, että tulee ennätyskylmä joulukuu tai jotain muuta yhtä äärimmäistä. No joka tapauksessa, vaikka tuo Liikuntahaaste jää nyt syyskaudelta vajaaksi en aio sitä jättää edelleenkään, mutta koetan olla stressaamatta siitä sen enempää ja hyväksyä tosiasiat. Nyt tosin tuntuu jo siltä, että en pysy nahoissani sitten kun saan joulun tietämillä taas liikuntavapauteni takaisin.
Avokki hieroo tuolla päivän viimeistä asiakastaan. Mullakin on päivään mahtunut ihan töitäkin, vaikka itsekin olen päässyt nauttimaan hoidettavana olemisesta. Ja jotta rentoutumisesta tulisi täydellinen kävin juuri napsauttamassa saunan päälle, joten kohta löylyyn rentoutumaan.  Laitan suklaakuorintavoiteen, jonka olen joskus Frantsilasta ostanut, ja joka tuoksuu taivaalliselta. Ihosta tulee pehmeä ja joustava kun kuonat saa kyytiä. Kuorinnan jälkeen vielä appelsiininkukilla höystettyä saunahunajaa, joten hemmottelua parhaimmillaan. Muistakaa tekin hemmotella läheisiänne ja myös itseänne!

3-vuotiskihlapäivä

Kolme vuotta sitten…
näihin aikoihin istuin avokin kanssa olohuoneessa kynttilän valossa kuunnellen Laura Pausiinia kovin onnellisena sormukset sormiin pujotettuna.
Laseissa kuohuviiniä
Uusi kihlapari oli siis syntynyt 😀 Ja tuo pari yhä onnellisena yhdessä monta ihanaa muistoa ja kokemusta rikkaampana. Tuo ilta on kaunis muisto ja pysyy sydämessäin.
Kihlauksen vuosipäivää vietimme jo sunnuntaina hyvän ruuan äärellä toistemme seurasta nauttien. Tänään arkinen aherrus vei mennessään; avokki työpaikkakäynnillä ja minä Mielenterveysmessuilla kiertelemässä. Illalla hieroin avokin niskahartia-seudun ja tuo ihanuus on minulle luvassa huomenna kiropraktikon jälkeen.
Messuilla oli paljon eri Mielenterveysaiheisia yhdistyksiä esillä. Messut oli erittäin tieto/asiapitoiset. Krääsää ei ollut myynnissä eikä houkuttimena.  Ainoita myyntikojuja oli oikeastaan korumyynti. Korut olivat samoja mitä avokilta sain lahjaksi sunnuntaina. Kävimme kuuntelemassa Jaakko Halmetojan luentoa, joka oli sisällöltään hyvin samansuuntainen kuin kuun alkupuolella Terveysillassa ollut luento. Tämä tämänkertainen oli vaan paljon tiiviimmässä muodossa. No aikaakin puolet vähemmän J Mut luentojen sisältöön paneudun myöhemmin. Mulla onkin tuolla aika monen luennon muistiinpanot odottamassa läpikäyntiä. Olen ollut luvattoman hidas niiden kanssa ja toisaalta olen ajatellut sairauslomallani olevan aika pakertaa niiden parissa fiiliksen mukaan.
Tän blogin lukijoiden määrä on noussut 28 lukijaan. Kiitos teille kaikille kun olette matkassa mukana. Ja toivotan uusimmat (julialume):n ja Liioliin  lämpimästi tervetulleeksi. Musta olisikin oikeastaan hauskaa tietää teiltä lukijoilta mikä postaus tai asia/juttu on saanut teidät jäämään tänne?  Siis tarkoitan myös teitä muitakin lukijoita kuin kahta uusinta 😀 Toki myös blogin kehitysideat tms. on tervetulleita ja niitä kysymyksiä saa edelleen laittaa tulemaan joidenka perään viime viikolla ”huutelin”.
  

Erilainen ratsastuskokemus; ystävä ratsailla silmät peitettynä, 3v-kihlapäiväateria kynttilän valossa

Mittari on pysytellyt koko päivän pakkasella eikä auringon lämpökään enää tunnu. Siitä huolimatta tänään lähdin ratsastamaan 90 minsan issikkavaellukselle. Lähteissäni mietin mitä laittaa päälle. Harkitsin rehellisiä toppavaatteita, mutta ajattelin sen olevan liioittelua. Noh, ehkä ei olisi ollut, sillä ajoittain paleli oikein kunnolla, ehkä eniten päästyä hevosen selästä pois.  Palelemisesta huolimatta oli taasen oikein ihanaa, mahtavaa ratsastaa ja kuljinkin suurimman osan tunnista itsenäisesti vaellusta vetävän kävellessä vieressä.
Ystäväni halusi kokeilla sokeana ratsastamista, joten otin mukaani maalipallolasit. Eli, laskettelulasien malliset lasit, jotka ovat tummennettu täysin mustiksi. Sivuiltakaan ei ole mahdollista nähdä. Laseista ei näy valoakaan. Ystäväni ratsasti melkein koko tunnin lasit päässä. Ihailen hänen rohkeuttaan ja analysointikykyään. Esille tuli voimakkaasti miten paljon ihminen käyttää näköään ja kuinka se vaikuttaa tasapainoon. Näköaisti kun oli poissa tasapainokin kuulemma hukassa. Pysyi kuitenkin ongelmitta ratsailla niin töltissä kuin käännöksissäkin. Eivätkä oksatkaan, jotka osui jalkoihin tai yläkroppaan saanut häntä nostamaan laseja pois. Hiljalleen menoon tottui eikä mäet tuntuneet pahoilta. Niinhän se oli mulla itsellänikin. Ekalla kerralla etenkin alamäet tuntui aika pelottavilta ja nyt (takana ei kuitenkaan kuin viis 90 min issikkavaellusta) ei juuri miltään. Olen varmasti oppinut ratsastamisesta jotain ja ehkä myös vähän tottunut siihen. Ystäväni issikka tuli hienosti mun issikan perässä, välillä tosin vikana tullut huuteli ohjeita ystävälleni, lähinnä jos heppa ohjautui liian polun reunaan, jossa oksia oli häiriöksi. Hieno ratsastuskerta jälleen pakkasesta huolimatta. Varmasti myös ystäväni sai uuden ja erilaisen kokemuksen/elämyksen, mahtavaa!!! Kotiin päästyä oli pakko kipaista kuumaan suihkuun, jotta kylmyys karisi kropasta. Avokki keitteli ruuan valmistumista odotellessamme glögit, ja ihanastihan se glögi lämmitti.
Tiistaina tulee kolme vuotta kun menimme avokin kanssa kihloihin. Silloin on töitä ja kaikkea puuhaa, joten päätimme juhlistaa kihlapäivää hiukan etukäteen. Aamulla ennen ratsastamaan lähtöä valmistin perussalaatin johon lisäsin juustoa ja auringonkukan siemeniä. Jälkkäriksi tein rahkaa johon tuli rahkan lisäks kermaa, paljon pensasmustikoita ja vadelmia sekä ruokalusikallinen kaakaokniksejä. Eilisiltana ennen saunaa valmistin punaviinimarinadin. Lisäsin punaviiniin rakunaa pakkasesta, vähän suolaa ja mustaa pippuria. Luomutapahtumasta ostamani naudanpaisti marinadiin maustumaan. Valmistetaan todella harvoin naudanlihasta ruokaa, jotenkin kumpikaan ei ole naudan suurystävä. Paisti oli jotain 700-800 g painonen, ja annettiin sen olla uunissa n. 150 asteessa n. alle puolitoistatuntia. Paistettiin marinadissa ja otettiin se liemestä pois vasta jäähtymään. Mielestäni paisti onnistui ihan kivasti. Liha oli mureaa, herkullista etenkin paistin ohuimmista kohdista. Lihan paistuessa valmistin alkupalalautaset; kylmäsavulohta, jonka sisään nokare yrttisulatejuustoa ja viereen pari palaa pähkinäjuustoa.
Aterioimme kaikessa rauhassa kahden kynttilän luodessa tunnelmaa valollaan ja tuoksullaan. Ennen jälkiruokaa annoimme lahjamme toisillemme. Olin avokille ostanut merinovillaisen kerraston ja Amaretto-pullon. Avokilta sain korvikset ja helminauhan, jotka on käsin valmistettu. Koruista saadut rahat menee ugandalaisnaisten koulutusmahdollisuuksien parantamiseen. Avokki ja Aa olivat jututtaneet idean alulle panijaa. Ymmärsin ugandalaisnaisten itse valmistavan koruja paperimassasta, joka värjätään ja lakataan. Helminauhassa olleet helmet olivat hyvin samanlaisia ja samankokoisia. Joku on osannut tehdä oikeasti hienoa työtä. Ja sydämestäni toivon, että saaduilla varoilla todella tuetaan naisten kouluttautumista. Ilmeisesti Aa oli saanut asiasta jonkin paperin todisteeksi.
Takana hieno päivä, joka teki hyvää järjestölätinöiden jälkeen. Omaa aikaa omien rakkaiden harrastusten parissa oman rakkaan miehen kanssa  illastaminen kynttilän valossa. Nyt on hyvä laittautua avokin viereen peiton alle kirjaa ja avokin unituhinaa kuuntelemaan. Saas nähdä mitä se uusi viikko tuokaan tullessaan…

EM-pronssia Päiville, jeeee!!! LOISTAVAA

Vaikka olen helkkarin väsynyt kahden päivän järjestölätinöistä mun on ihan pakko tulla tännekin hehkuttamaan ystäväni menestystä näkövammaisten judon EM-kisoissa. Tolppasen Päivi otteli sarjassa -63 kg voittaen pronssia! Aivan loistavaa ja ilmeisesti voitto vahvistaa maapaikan Lontoon paralympialaisiin. Hienoa Päivi! Olen niin iloinen 😀 Päivi on niitä urheilijoita, jotka jaksavat treenata tunnollisesti, määrätietoisesti treenimääriä kaihtamatta, hikeä tai rasitusta karttamatta. Silloin kun treenataan, treenataan täysillä! Ja tatamilla yksikään vastus ei pääse helpolla. Nyt käännetään katseet kohti ensi syksyn Lontoon paralympialaisia ja toivotaan Päiville ehjää harjoittelukautta leireineen ja  kisoineen.
Ne jotka miettii miten näkövammaisjudo eroaa ”normijudosta” erona ei ole oikeastaan muuta kuin, että ottelu aloitetaan otteesta, ja jos ottelijat ajautuvat matolta täysin sokolle ei tule varoituksia. Jos aihetta kohtaan kiinnostus heräsi voit tutustua asiaan tarkemmin
Mä ite olen todellakin aivan poikki, vaikka olen vaan käytännössä istunut kaksi päivää. Eilen seminaarin aiheena strategia, tänään ensin Liittovaltuuston syyskokous ja heti perään Fysioterapia-alan näkövammaiset Ry:n syyskokous. Eilisiltaan vielä juhlaillallinen koskien erästä Fan Ry:n projektia. Nyt on sellainen olo, että ihanaa olla kotona tekemättä mitään… Pää on täynnä strategioita ja lukuja, äänestyksiä tms. Huh! Kohta saunaan rentoutumaan ja huomenna ratsaille parin ystävän kanssa ja sit rakkaan avokin kanssa juhla-ateria; tiistaina 22.11. on meidän kolmivuotiskihlapäivä, joten pitäähän sitä vähän juhlistaa hyvällä ruualla 😀

Kysy Hepalta kysymykset mitä Endorfiinista voimaa-blogi sinussa on herättänyt

Vielä en järjestä arvontaa
50 lukijan rajapyykki tavoittamatta
tai 500 lukukerran ylitys yksittäisessä postauksessa saavuttamatta.
Arvonta järjestetään heti jommankumman tavoitteen täytyttyä!
Sitä ennen haluan kuitenkin antaa teille lukijoille mahdollisuuden esittää kysymyksiä minulle aiheista/asioista mitkä mieltäsi on blogini myötä jäänyt askarruttamaan. Liittyi se sitten työhöni, kiinnostuksen kohteisiini, harrastuksiini, näkövammaan, kuulo-ongelmiin tai elämääni, ole rohkea ja tee kysymyksesi joko tämän postauksen kommenttiosioon tai Ota yhteyttä –sivulta löydät yhteystietoni. Kysymyksiä voit heittää parin viikon ajan. Vastailen niihin sairaslomallani omana postauksenaan.
Tänään on ollut hyvä päivä. Aamupäivällä olin joogassa ja sen jälkeen ystävän luona teellä ja rupattelemassa. Alkuillasta pari asiakasta ja nyt illalla rentoa oleskelua. Kohta on painuttava nukkumaan, sillä huomenna istun Näkövammaisten keskusliiton hallituksen ja Liittovaltuuston välisessä seminaarissa, jonka aiheena on Näkövammaisten keskusliiton strategia vuosille 2012-2016. Joogaa haluan kuitenkin ennen nukkumatin moikkailuja hehkuttaa.
Kirjoitin syyskuussa ensinmäisestä joogatunnista. Ohjaaja on vaihtunut ja nyt meillä on kolmas ja ehdottomasti paras ohjaaja. Hän kertoo sanallisesti todella hyvin liikkeet mitä kaksi aikaisempaa ohjaajaa ei tehnyt. Näillä parilla kerralla minulle on auennut monta juttua ihan uudella tavalla. Jooga jää joulutauolle 15.12. ja kevätkauden alettua tammikuussa ohjaaja taas vaihtuu. Ennen korvaleikkausta ehdin vielä kerran käymään joogassa.
Tänään tunsin oikeasti tekeväni keskivartalon lihaksilla töitä. Tiedustelimmekin parin muun kanssa missä tämä hyvä ohjaaja pitää tunteja, josko menisimme mukaan ja jättäisimme tuon näkövammaisryhmän. Mutta, katsotaan miten asiat järjestyy. Tänään opin kissan ja kobran salat 😀

Isä on poissa

Sunnuntaina vietettiin Isäinpäivää; monessa kodissa syötiin Isäinpäiväateria ja muistettiin isää lahjoin. Tietämättäni vietin tuota päivää isättömänä, sillä tänään sain soiton, jossa kerrottiin hänen nukkuneen lauantaina pois. Tosin Isäinpäivä ei ole merkinnyt minulle 25 vuoteen oikein mitään, joten päivä on ollut minulle päivä muiden joukossa. Nyt on sitten viimeinenkin side isään katkennut, jos juuri minkäänlaista sidettä olikaan enää vuosiin. Uutisen kuultuani ei tullut kyyneleitä, ei suruakaan. Ehkä vaimonsa odotti tunnepitoisempaa reaktiota, mutta ei, sellaista ei tullut. Kysyin asiallisesti mihin isäni kuoli ja ilmeisesti syy ei ole selvillä. Ei kuulemma suostunut lääkäriin eikä antanut soittaa ambulanssiakaan. Hautajaiset ovat 3.12. eli lauantaina heti parin päivän päästä korvaleikkauksestani. Omasta voinnistani en pysty etukäteen yhtään sanomaan, olenko hautajaiskunnossa, ja olo on kuin kyseessä olisi vieraan ihmisen muistotilaisuus. Toisaalta olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisen pitäisi mennä, jos vaan mahdollista vanhempansa hautajaisiin, mutta nyt itse olen valmis toimimaan toisin.  Tunnen vähän syyllisyyttä ja mietin olenko jotenkin paatunut, tunteeton vai mistä on kysymys.

Mummuni kuoltua kahdeksan vuotta sitten isäni ei tullut hautajaisiin ja olin asiasta närkästynyt. Hän kuitenkin sai äidiltään mitä osasi vain haluta, sai palkkaa pihatöistä jne, ja silti ei tullut. Huhujen mukaan hän ei samaan kirkkoon tule missä äitini sukunimellä varustettuja ihmisiä saattaa olla.  Loppujenlopulta olin siitä sakista ainoa, joka oli paikalla.

Tapasin isäni mummun perunkirjoituksen jälkimainingeissa hänen yritettyä riitauttaa mummun jättämää testamenttia. Isäni olen tavannut viimeksi talvella 2004.

Vanhempani on eronneet, mutta äiti ei ole ikinä estänyt pitämästä yhteyttä isään. Isä oli kuitenkin sitä mieltä, että äiti saa huolehtia kakaroistaan. Jotkut sanovat ettei isäni koskaan toipunut näkövammaisuudestani, tai oppinut hyväksymään, että hänellä on vammainen tytär. Mene ja tiedä, mutta yhteydenpito oli tasoa ”mikäs on tissiliivien koko”. Näin hän kysyi joskus murrosikäni alkuvaiheessa kun vastasin mummulla puhelimeen isäni soittaessa äidilleen. Minulla ei ole käsitystä millainen on tytär-isä –suhde, tai miltä tuntuu kun taloudessa on isä, joka huolehtii lähimmäisistään. Muistan aina kun olin näkövammaisen ystäväni luona Itä-Suomessa jahänen isänsä auttoi minua ottamaan lautaselleni ruokaa tms. Se tuntui aivan käsittämättömältä, uskomattomalta, vieraalta ja niin hienolta.
Olin 8-vuotias isäni lähtiessä toisen naisen matkaan. Muistot aikaisemmilta ajoilta on vähäiset. Isäni teki paljon työtä ja oli työssään ymmärtääkseni ahkera ja hyvä. Kotona hän oli hiljainen selvänä ollessaan. Juovuksissa kovaääninen ja väkivaltainen. En ole koskaan ollut katkera vanhempieni erosta, se oli ainoa oikea ratkaisu. Äiti löysi miesystävän, joka ei kättä lyöntiin nosta, joten ei tarvinnut pelätä äidin ja itsensä puolesta. Minua varmasti auttoi paljon myös, että olin viikot Jyväskylässä koulussa enkä aina ollut näkemässä ja kokemassa kaikkea sitä pahaa. Veljelle ero otti paljon kovemmalle ja hänen ongelmansa alkoivat pikkurötöksillä, koulukotiin joutumisella jne. Hänen käytöksensä takia väkivallasta ei päästy kokonaan eroon. Ja siksi vastustan väkivaltaisuutta ja sitä että aina annetaan uusia mahdollisuuksia lyöjälle. Uusi mahdollisuus päättyy valitettavan usein vielä edelliskertaa pahempaan väkivaltaisuuteen. Jos joskus saan lapsen/lapsia en halua jälkikasvun joutuvan näkemään mitään sellaista mitä itse näin ja koin niin isäni kuin veljenikin taholta. No ei sitä varmasti kukaan ehdoin tahdoin haluakkaan omille lapsilleen. Eläessäni nyt väkivallattomassa ja lapsettomassa parisuhteessa on tietysti helppo olla ehdottomasti sitä mieltä, että väkivallan kohdatessaan ei sitä toista tilaisuutta anna. Tiedän myös ettei se ole niin yksinkertaista ja mustavalkoista. Kun toista rakastaa haluaa uskoa parempaan ja antaa anteeksi, antaa sen uuden tilaisuuden.
Minulla ei siis ole tunteita isääni kohtaan. En ole hänelle katkera, en enää edes vihainen. Joskus yritimme veljeni kanssa varhaisaikuisuuden kynnyksellä tavata, mutta tapaaminen meni äidin haukkumiseen, joten minusta ei ollut enää korjaamaan välejämme. Joulukortin olen lähettänyt jouluisin. Halusin kortilla viestittää, että olen olemassa ja että halutessaan voi ottaa yhteyttä. Ei ottanut. Ehkä ei osannut, ei kehdannut… En tiedä. Näin tässä kuitenkin kävi ettemme koskaan löytäneet toisiamme minun aikuistuttuanikaan. Mahdollisuuksia yritin antaa, mutta… Ja nyt hän on poissa – minun biologinen isäni miltein vieras ihminen.
Sanotaan ettei kuolleista saa puhua pahaa. Nämä muistot ei vaan kovin positiivisia ole. Toki niitä hyviäkin hetkiä lapsuudessani ennen vanhempieni eroa on ollut. Olin aina ja aina äitin tyttö. Ukkonen oli sellainen mikä sai itkemään isän syliin ja turvaan. Muistan myös kutitusleikit; isä kutitti meitä ja me kiljuttiin riemusta 😀 Joten ei kaikki muistot ihan sittiäkään onneksi ole. Nyt on vaan annettava niille hyville muistoille paikkansa ja isälle rauha lepoon. Ei enää elämän tuskat häntä paina ja ehkä on saanut rauhan siellä missä nyt on pilven reunalla taivahan 

Tule kahville ja astu näkövammaisen maailmaan — Jyväskylän yliopisto – University of Jyväskylä

Bongasin alla olevan linkin/menovinkin Faceboookin Pime Cafe-sivulta.

Huomenna ja perjantaina on mahdollisuus päästä kokemaan kahvihetki pimeässä ja aistimaan hivenen sokean elämästä. Vinkkaan tästä, koska kirjoitin Apuväline-messupostauksessa käynnistä Pime Cafessa ja seurassani olleiden näkevien kokemuksista. Nyt voit käydä itse kokemassa saman…

On muuten eka sivusto, josta saa Bloggeriin suoraan linkitettyä linkin. Facebookiin, Witteriin yms. sivuille olen kyseistä palvelua nähnyt, mutta nyt törmäsin Bloggeriin ekan kerran ja samalla testaan miten tämä toimii…

Tule kahville ja astu näkövammaisen maailmaan — Jyväskylän yliopisto – University of Jyväskylä

D-vitamiini piristää

Viime aikoina olemme saaneet lukea paljon D-vitamiinin suositusannoksista, ja moni asiantuntija onkin sitä mieltä, että suositukset ovat liian alhaiset. Minun on myönnettävä, että en ole koskaan aikaisemmin huolehtinut lisäravinteilla D-vitamiinin saannista. Terveysmessuilta Terveyssiskojen standilta ostin Dlux3000 D3-vitamiinisuihkeen, joka imeytyy nopeasti suun limakalvoilta. Suihke on ainoa D3-vitamiinivalmiste, joka on mikroemulsoitu. Mikroemulsoinnin myötä d-vitamiini imeytyy välittömästi.  Valitettavasti en tiedä tarkalleen mitä tuo ”mikroemulsointi” tarkoittaa, mutta tuotetta olen käyttänyt maanantaiaamusta 24.10. lähtien. Pari-kolme aamua on mennyt unohtaen suihkauttaa sitä. Minulla ei ole myöskään kokemusta tabletteina otettavasta D-vitamiinista, sen vaikutuksista tai imeytymisestä. Joka tapauksessa huomaan olevani edellissyksyihin ja pimeän aikakausiin verrattuna paljon pirteämpi ja energisempi. Aamut eivät tunnu tuhottoman vaikeilta ja pursun energiaa ja iloa miltein koko ajan. Aamuteetä ja aamutietokoneilut pyrin  nauttimaan kirkasvalon läheisyydessä. Sytytän sen aina kun muistan ja siitäkin on selvästi apua, vaikka fyysisesti valoa en näekkään.  Toissaperjantaina olin unitutkijan luennolla, joka muistutti meitä sokeita valon tärkeydestä, vaikka emme sitä näe. Monet meistä ovatkin pimeässä ja melatoniinin kannalta se ei ole hyvä asia, sillä illalla nukkumaan mennessä onkin sen vuorokauden melatoniinit käytetty ja nukkumisesta ei tule mitään. Koen, että kirkasvalo, D-vitamiini ovat piristäneet ja tuoneet lisäenergiaa, mutta auttavat rytmittämään myös vuorokausirytmiä ja kutakuinkin melatoniinin tuotanto tapahtuu ajallaan. Tosin olen nyt syksyllä syönyt kiltisti myös melatoniinia. Jauhemainen magnesiumsitraatti on varmistanut rauhalliset jalat ja nukkuminen on ollut laadukasta. Nyt tuo jauhe on kuitenkin loppu ja aamuviidestä pyörin sängyssä. Uni painoi silmiä, mutta jalat piti omia bileitään. Seittemän jälkeen nousin ylös touhuamaan. Nyt on tiskikone pyörinyt,  pyykkikone valmiina, joten ei muuta kuin vaatteet kuivumaan. Harmaakuonon kanssa käveltiin 55 minsan lenkki jälleen kotitietä etsien 😀   (10.50)  
  
Taannoinhan julkaistiin tutkimus, jonka mukaan vitamiinilisien syönti lisää mahdollisesti kuolleisuutta, tai ainakaan niiden syömisestä ei ole juurikaan hyötyä D-vitamiinia lukuun ottamatta. Ymmärtääkseni moni asiantuntija on arvostellut tutkimusta huonosti tehdyksi ja julkisuushakuiseksi. Itselleni tuli kieltämättä samanlainen fiilis, vaikka en mikään asiantuntija olekaan. Mielestäni vitamiini- ja hivenainelisillä ei tule korvata ruuasta saatavia ravintoaineita. Eli, ei sillä ajatuksella, että syönpä nyt näitä lisiä ja ruokailen muuten ravintoköyhää syötävää. Kyllä hyvinvointi lähtee hyvästä vitamiinipitoisesta ruuasta. Paljon kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja. Lisiä voi mielestäni käyttää nimenomaan lisänä tukemaan ja varmistamaan riittävä vitamiinin saanti. Viime aikoina olen pohtinut tosin lisien valmistusta. Monethan valmisteet ovat synteettisesti valmistettuja ja onko siten paras vaihtoehto. Nykyään markkinoilla myös luonnollisin mnetelmin valmistettuja lisiä. En ole asiaan perehtynyt, mutta kiinnostus asiaa kohtaan heräämässä/herännyt. Esim. jostain luin/kuulin b-vitamiinin valmistuksesta ja siitä, että siinä käytetään jotain… En muista enää mitä se oli, mutta jätti vastenmielisen tuntemuksen kutkuttelemaan mieleen. Ehkä jossain vaiheessa tutustun asiaan, koska mitä luonnollisemmassa muodossa saamme vitamiinit ja hivenaineet sen parempi. Olen alkanut suhtautumaan vähän epäillen myös ruoka-aineisiin mihin on lisätty vitamiineja esim. maitoon tuota tuiki tärkeää D-vitamiinia. Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että maidosta sen käsittelyssä poistetaan/poistuu kaikki hyvä ja sitten niitä hyviksiä lisätään keinotekoisesti. Saattaa olla vähän mustavalkoisesti ajateltu, mutta…
Joka tapauksessa koen hyötyneeni D-vitamiinisuihkeesta. Suihkautan sitä suuhun yhden suihkauksen aamuisin. Maku on miellyttävä, ei lääkemäinen. Jos en ihan väärin muista yhdestä suihkauksesta saa D-vitamiinia 75 mikrorammaa ja suositus taitaa tällä hetkellä olla aikuiselle jotain 50 mikrogramman luokkaa. Suihkeesta sanotaankin sen olevan huippuvahva. Suosittelen lämpimästi aloittamaan talvikuukausiksi D-vitamiinilisän käytön. Se tekee hyvää hyvinvoinnille ja terveydelle, piristää ja energisoi.    

Pohdintaa vammaisuudesta ja blogistani arvontalupausta unohtamatta

Olen seuraillut jonkin aikaa blogini tilastoja, ja olen jäänyt pohtimaan niiden paikkaansa pitävyyttä. Nimittäin esim. postaukseni ” Pienenpieni historiikkini sokeudestani”(viidenneksi luetuin postaukseni) lukukerrat ovat pudonneet 46 kerrasta 44 kertaan. Miten se on selitettävissä, vai onko vaan Bloggerin oikkuja? Jos et ole tekstiä lukenut löydät sen heinäkuun postauksista ”11.7.2011, 10 kommenttia” ja aihe sattuu kiinnostamaan. Selkeästi luetuimpia postauksia ovat otoskleroosia käsittelevät kirjoitukset. Tilastojen kärkipaikkaa lukukerroissa pitää 319 lukukerralla ” Stressaava otoskleroosi
4.11.2010, 6 kommenttia”. Otoskleroosipostauksien väliin kiilaa 119 lukukerralla ” Opaskoira tuo reippautta liikkumiseen 6.2.2011, 5 kommenttia” Tilastoissa kolmantena lukukerroissa (82)  ” Otoskleroosi tuskaannuttaa
17.1.2011, 4 kommenttia”. Väliin kiilaa postauksia liittyen näkövammaani, blogiarvontaan ja yltääpä kymmenen sakkiin yksi luentopostauskin  ”hyvää yötä nukahtamisvaikeudet” -luennon satoa
20.9.2011, 2 kommenttia” sijoittuen 36 lukukerralla  kuudenneksi. Ja otoskleroosi kiinnostaa, sillä ” Odotettu ja pelätty leikkaus ja siitä toipuminen
4.4.2011” on luettu 31 kertaa ja sijoitus tällä hetkellä yhdeksäs. Sokkohistoriikki-postauksen lisäksi kiinnostusta on herättänyt myös näkövammaisuuteeni liittyvä kirjoitus ” Treeniä/urheilua minun sokkosilmin 17.9.2011, 7 kommenttia” (sijoitus 7.)
Kuten tilastoista voi päätellä erilaisuus kiinnostaa ihmisiä ja toivon todella, että olen pystynyt edes hivenen valottamaan vammaisen ihmisen elämää. Vammaisuus tuo omia haasteitaan, mutta toivottavasti olen onnistunut välittämään myös sitä tavallisempaa elämää, ja että vammastani huolimatta elän, koen, touhuan. Useasti vamma ei ole este, hidaste kylläkin. Ja totta kai se rajoittaa jonkin verran, mutta toisaalta antaa jotakin muuta tilalle. Joskus olen pohtinut millainen minusta olisi tullut, jos en olisikaan näkövammainen. On aika turhaa moisia miettiä, mutta miten paljon vammaisuus vaikuttaa ihmiseen, luonteeseen, elämäntapoihin jne. Olen kiltti, rauhallinen. Olisinko vammattomana erilainen? Mitä tekisin työkseni, olisiko minulla lapsia, koira tai muita lemmikkejä???  Nyt minulla on ihana opaskoira Harmaakuono, jota ei olisi elämässäni, jos näkisin. Tuskin olisin käynyt Sydneyssä, Qebeckissa, Sao Paolossa urheilumatkoilla, mutta osaisin ajatella itseni hoitotyössä näkevänäkin.
Usein kysytään olenko katkera näkövammaisuudestani ja monen yllätykseksi vastaan, en. Ei kannata myrkyttää katkeruudella elämäänsä. Minulla on paljon parempi olo ja elämä kun hyväksyn tosiasiat ja opettelen elämään vammani kanssa. Kaikille se ei ole helppoa ja sen hyväksymiseen voi mennä valtavasti aikaa. Asian kun saa läpi käydyksi, elämä helpottuu kummasti. Näin moni on todennut lopetettuaan taistelemisen tuulimyllyjä vastaan. Itse en muista paljoakaan taistelleeni vammaani vastaan. Olen hyväksynyt sen aika helpolla, mistä lie johtuu. Sokeutumista pelkäsin ja murehdin näköjäänteeni alkaessa heikentyä, mutta nopeasti uuteen tilanteeseen tottui. Kuulon heikentyessä pelkäsin paljon enemmän ja mietin miten siitä oikeasti selviydyn. Kuuroutuminen oli ja on todella pelottava ajatuskin ja tällä hetkellä en tiedä pystyisinkö siihen sopeutumaan. Toivottavasti asiaan ei tarvitse koskaan sen enempää perehtyä. Niin se vaan kuitenkin on, että vastaan on otettava se mitä elämä meille kullekin antaa ja ottaa.
Vammaisuus on monelle tabu. Siitä ei puhuta ja erilaisuutta pelätään. Valitettavasti vammainen henkilö saa osakseen säälittelyä tai ylenpalttista hehkutusta siitä, että on päässyt vaikkapa ravintolaan siiderille. Muistan opiskeluvuosilta erään baari-illan milloin naisten veskissä sain luennon aiheesta miten hienoa on kun olen tullut rentoutumaan, ja että miten vammainen ihminenkin voi vaihtaa vapaalle jne. Sellaista en oikein kestä, enkä sitä säälittelyäkään. Karvat nousee pystyyn välittömästi. Mahdollisimman normaali ja luonnollinen suhtautuminen on parasta, ja mielestäni on parempi kysyä, jos jokin asia mieltä askarruttaa. Tietämättömyyshän useimmiten ne ennakkoluulot ja epäluontevan suhtautumisen aiheuttaa. Ja siksipä ehkä vammaisten ihmistenkin pitäisi olla avoimempia ja omalta osaltaan pyrkiä hälventämään ennakkoluuloisuutta ja lisäämään tietoisuutta. Se ei ole helppoa etenkään jos itse ei ole vielä vammansa kanssa sinut. Enkä tarkoita sitäkään, että aina pitäisi jaksaa olla kertomassa vammaisen ihmisen elämästä tms. Kyllähän mekin haluamme unohtaa vammaisuutemme. Itse en jatkuvasti ajattele sokeuttani tai nyt kuulo-ongelmia. Elän niiden kanssa, mutta en ajattele niitä jatkuvasti. Ja siihen kai pitäisikin elämänhallinnassaan, itsensä hyväksymisessä, sopeutumisessa jokaisen päästä, tai ainakin siihen pyrkiä.
    
Mistä minut muistetaan esim. täällä blogien paljoudessa. Olen se näkövammainen/sokko Hepa, toivottavasti jotain muutakin. No otosklerootikko ainakin. Toivoisin kovasti ettei erilaisuuteni jätä varjoon arvomailmaa hyvinvoinnista, terveydestä, ravitsemuksesta, ruuasta ja elämästä yleensä. Ne kun on loppujenlopulta paljon tärkeämpiä asioita kuin vammaisuuteni. Haluaisin kuitenkin, että teidän lukijoiden olisi tulevaisuudessa ehkä helpompi kohdata vammainen henkilö ilman suuria ennakkoluuloja joita ehkä onnistun vähän karistamaan mielistänne. Eli, huomaatte haluan niin paljon… Haluan minusta jäävän mieleen muutakin kuin vammaisuuteni, mutta samalla avaan vammaisen ihmisen elämää haasteineen ja toivon sitä kautta mahdollisien ennakkoluulojen karisemista. Ja jos näistä kirjoituksista joku saa vertaistukea mikä sen hienompaa!!! Ja vaikka olen kirjoittanut jo otoskleroosileikkauksesta viime keväänä, kirjoitan seuraavastakin operaatiosta toipumisineen.
Tämän blogin kautta sain muuten haastattelupyynnön liittyen tuohon otoskleroosiin. Haastatteluni on Kauneus ja terveys-lehdessä numero 15, joka ilmestyy 24.11. Kyseessä on selviytyjä-tarina. Suostuin haastatteluun ennen kaikkea voidakseni antaa vertaistukea muille otosklerootikoille. Koin itse kovin hankalaksi löytää vertaistukea silloin kun pää oli täynnä pelkoja ja kysymyksiä. Ehkä kyseinen lehtijuttu ja tämä blogi voi auttaa jotakin lukijaani vertaistuen saamisessa. Ja minuun voi aina ottaa halutessaan yhteyttä. Yhteystietoni löydät kohdasta Ota yhteyttä.
Kyllä myös minulla on huonot hetkeni milloin sokeus vituttaa, kuulon alentuma ärsyttää. On myös niitä hetkiä milloin ei huvita olla vertaistuellinen tai vammaisuuden ennakkoluulojen hälventäjä. Ja siitä en tunne edes huonoa omaatuntoa ja pidän moisia fiiliksiä luonnollisina. Ne kuuluu elämääni, mutta onneksi eivät täytä sitä kovinkaan pahasti. Hyvät asiat, elämän hienoudet voittavat.  Ja elämän hienouksiin kuuluu tämä blogikirjoittaminen. Olen innostunut tästä kovasti, joten blogissani järjestetään arvonta heti kun lukijoita on 50 tai jokin postauksistani luetaan 500 kertaa. Lukijoita tällä hetkellä 26. Brego tervetuloa mukaan! Itse asiassa lukijoista löydän 24 nimeä ja silti ”lukijat”-kohdassa seisoo 26. Ilmeisesti lukijana voi olla myös niin ettei nimi näy. Nyt ilmeisesti minulla on kaksi sellaista, joten toivotan teidätkin tervetulleiksi lukemaan Hepan jorinoita.  Myös tuohon 500 lukukerran rajapyykkiin on matkaa paljon, mutta katsotaan kumpi täyttyy ensin 50 lukijaa vai 500 lukukertaa. Arvontahan voi olla vaikka viiden vuoden (siis, meinaanko kirjoittaa tätä muka vielä viisi vuotta???) päästä 😀 Jospa vähän aikasemmin… Viisi oli muuten maalipallossa vuosia pelinumeroni niin seura- kuin maajoukkueessakin, joten Viisi nollilla olkoon päivän numero 😀
 

Messufiilareita (outletExbo, Elma, metsä, kädentaito)

Eikös teistäkin kuulosta aika ihanalta lauantai-illan vietolta glögiä rakkaan kanssa kynttilöiden valossa??? Minusta ainakin, ainoa huono puoli on painonnoston mm-kisat ja niiden tv-lähetykset. Avokki ei malta pysyä telkkarin ääreltä poissa hetkeä pidempään, ja lähetys kestää vaatimattomat neljä tuntia. No luomuglögi tilkalla vodgaa maistui hyvältä, vaikka nuo kisat vei avokilta voiton. No onneksi ovat vain kerran vuodessa, mutta tämä on jo kuudes ilta 😀
No minulla on siis oikein hyvä syy tulla tänne kirjoittamaan postausta ja kertoa eilisestä. Nimittäin eilinenkin sujahti messuilla, tällä kertaa täällä Helsingissä  (ELMA-, Metsä-messut sekä Kädentaitotapahtuma, uutena mukana myös laatumerkkien myyntitapahtuma OutletExpo). Lauantaina ja sunnuntaina vielä messukeskusta täyttää Lemmikkimessut. Valitettavasti lemmikkejä ei vielä sielä ollut kun Aa:n kanssa siellä kiertelin.
OutletExbossa oli oikeasti hyviä tarjouksia ja pääsimme joulupukin apulaisiksi; veljieni lapsille löysin pitkähihaisen keijupyjaman, röllipyjaman sekä poronnahkaiset ihanan pehmeät ja lämpimän oloiset kintaat. Vielä pari lahjaa puuttuu. Mulla on hintaraja joululahjoihin, koska veljiä on neljä ja kaikilla 2-3 lasta, joten joulupukki on joutunut säännöstelemään hinnoittelua, jotta homma ei mene överiksi. Ja pukki muistuttaa myös, että muistaminen tärkeintä 😀 Avokille löysin meidän kihlajaispäivään lahjan. Hän käyttää paljon talvisaikaan pitkiä alusvaatteita ja kerrastoja. Itselleni ostin viime joulun jälkeen alennusmyynneistä merinovillaisen aluskerraston ja ei pakkanenkaan sen jälkeen tahtia haitannut. Nyt messuilta löysin samoja kerrastoja miehille ja todella edulliseen hintaan, joten avokki saa merinovillaisen kerraston kihlajaisvuosipäivänä. Viime vuonna ystäväni neuloi hänelle ihanan villapuseron. Kaksi vuotta sittenavokkia ilahdutin suolakivilampulla.
Takaisin messutunnelmaan 😀 Itselleni ostin nyt muodissa olevan tuubihuivin; pehmeänvillaisen tummansinisen lämmikkeen sekä ohuen tavallisen huivin, joka myöskin sininen. Olen aina ollut aika huono käyttämään huiveja ja kaulaliinoja, mutta tänä syksynä olen vähän niistä innostunut, joten katsotaan miten näiden uutuuksien käy. Veljen tyttärelle, joka täyttää 11 vuotta ostin lilat lintukorvikset, jotka on tehty laaserilla leikkaamalla. Itselleni löysin lasiset sinisävyiset korvikset. Mä rakastan lasikorjuja. Musta ne on jotenkin niin suloisia ja käteen hyväntuntuisia 😀 Nuo korvikset ostin oikeastaan siksi, kun Barcelonasta vastaavat ostettuani toinen on kadonnut, tippui syyskuisella shoppailukierroksella ja huomasin vasta kotimatkalla  Aa teki myös ostoksia pari Suomessa valmistettua paitaa, jopa puuvilla oli kudottu kotimaassa 😀 Huiveja, korviksia, siskon lapsille lahjoja.
Elma-puolella oli jonkin verran myynnissä ruokaa, ja olihan se ihanaa tukea lähi- ja luomuruuan tuottajija. Lappi oli hyvin esillä. Ostin Kitkan herkun savumuikkua, joka oli ihan sairaan hyvää, vaikka olikin säilykekalaa. Leipäjuusto lakkaomenahillolla vei kielen mennessään ja sitäkin herkkua oli pakko ostaa kotiin 😀 Maistelimme parin juustolan juustoja ja shoppasin erään luomutilan pisteestä viherherukkapaprikamarmeladia, joka sopii liharuokien tai juustojen seuraksi. Luomupuodissa oli mielettömän hyviä tarjouksia; smoohtiekset, jotka normikaupassa 3 e, nyt 50 senttiä tai euron. Kaksi pulloa vitosella luomuglögiä jne. Maistoimme muuten valion Aurinkoiset hedelmät –luomutuoremehua ja maistui todella hyvältä. Maistoimme saksalaisia luomukermajogurtteja ja juttelimme maistattaneen miehen kanssa. Meijeri, joka jogurtit valmistaa on Euroopan suurin luomumeijeri. Jogurtti oli hyvin samantyyppistä mitä Lidlistä löytyy, mutta luomuna. Kyseisiä tuotteita saa kuulemma niin K- kuin S-kaupoistakin. Heillä on myös maustamatonta rahkaa luomuna. Jogurtteja sai messuilla eurolla ja suosituin maku kuulemma oli siihen mennessä ollut kirsikka.     
Metsä-puolella oli paljon eri yhdistysten pisteitä, jotkut esitteli metsäkoneita, moottorisahoja, puun istutusta, lannotteita jne. Ei oikein mitään erityistä metsättömälle kulkijalle. Lavalla esiintyi nukketeatteri sekä Eini. Kädentaitotapahtumasta löysin timanttisen käsikäyttöisen veitsenterottajan. Sellainen puuttuu taloudesta ja veitset alkaa olla aika onnettomia, joten oli oikeasti tarpeellinen hankinta. Esillä oli paljon käsitöitä ja niihin tarvittavia välineitä; lankoja, askartelutarvikkeita, puutöitä, koruja, tauluja jne. Kädet alkoi olla täynnä tavaraa ja ostoksetkin painamaan, joten Kädentaitopuolen pääpiirteittäin kierrettyämme suuntasimme ruokakaupan kautta kotiin. Oli kyllä mukavat messut ja nuo todelliset messutarjoukset ilahdutti. Ja kun pääsen paikkaan missä tuottajia myymässä tuotteitaan tunnen oloni taivaalliseksi. On niin ihanaa ostaa heiltä itseltään suoraan, tukea heidän tuotantoaan! Ja joulumuorinakin oli kiva olla, kun löytyi kohtuu helposti ostettavat. Yritän aina veljien lapsille ostaa jotain käyttökelpoista. Ehkä olen vähän tylsä täti, mutta leluja ja krääsää saavat niin kauheasti aina synttäreillä ja jouluna, että sitä en halua tukea sen enempää. Noh, ehkä korut on krääsää, mutta toisaalta ehkä 11-vuotiaalle mieluinen lahja.
Uskoakseni tämän vuoden messut on nyt messuiltu Mielenterveysmessuja lukuun ottamatta(menemme kuuntelemaan sinne pari luentoa). Viimesen kuukauden aikana on kyllä messuja riittänyt ja rahaakin mennyt. Välillä oikein nolottaa miten paljon olenkin shoppaillut messuilla . Täälläkin minusta saa varmaan ihan kamalan tuhlaajanaisen vaikutelman, ja silti… vaikka ette ehkä usko en jotenkin suostu olemaan sellainen. Tuo lähi- ja luomuruoka saa kyllä mut vähän… ”hulluks” ja se näkyy ostoksissakin. Ja toisaalta en ole aikaisempina vuosina näin paljon käynytkään erilaisissa tapahtumissa. Oikeastaan tähän puoleentoistakuukauteen mahtuu
– Tikkurilan maalaismarkkinat
– Läheltä luomua-tapahtuma
– Terveys- ja kauneusmessut
– Kirja, musiikki, Ruoka & viinimessut
– Apuväline, koti ja hyvinvointimessut
– Elma, metsä, OutletExbo ja kädentaito-messut

Terveysmessuilla olen käynyt melkein joka vuosi nyt viimesten vuosien aikana. Kirja-messuilla viimeksi pari vuotta sitte, apuväline-messuilla taas neljä vuotta sitten kuten myös Tikkurilan maalaismarkkinoilla, ja tuo Läheltä-luomua –tapahtuma olikin mulle aivan uusi tuttavuus. Ja nyt nämä kaikki lyhyellä aikavälillä, vähemmästäkin tulee tuhlaajanaisen maine J

Ja on kyllä tunnustettava myös, että olen nauttinut tapahtumista suuresti. Olen saanut ostaa lähi- ja luomuruokaa, kuunnella hyviä terveysluentoja, kuulla livenä Nora Sinleriä ja Sofi Oksasta, maistella viinejä, kokeilla vatsalautaslaalomia, suoriutua tasapainoradasta ja toimia joulupukkina 😀
Tänään messuilun vastapainoksi lähdimme Harmaakuonon ja avokin kanssa lenkille. Teimme tunnin reippaan lenkin ehkä hivenen koleassa ja kosteassa säässä. Melkeinpä odotan pikkupakkasta, niin ilma kuivuisi eikä tuntuisi niin syväkylmältä. No luomuglögiä maistelimme tuossa jokin aika sitten ja rauhaisaa viikonloppua vietellään.
Minä levoton sielu vaan tahtoisin melkein koko ajan puuhailla jotain enkä vain oleskella. Jostain olen saanut aivan uutta energiaa, ei edes tuo marraskuun harmaus saa minua hidastamaan. En tiedä virkistääkö tuo d-vitamiini, jota olen Terveysmessuista alkaen syönyt. Syyskuisista masisfiiliksistä ei ole tietoakaan ja koko ajan vaan haluan paljon tekemistä ja kokemista. Ehkä on vähän alitajuntaistakin. Tiedän kohta korvaleikkauksen olevan ja sen jälkeen on rauhallisempaa elämää muutaman viikon ajan edessä. Jotenkin sitä mukamas nyt pitäisi ehtiä vaikka mitä, vaikka eipä tuo korvaoperaatio estä ihmisten tapaamisia senkin jälkeen. Kunhan nyt ei lähde hikilenkeille, tai johonkin hälypaikkoihin treffaileen ketään, niin eipä pitäisi olla hätää, jos vaan kaikki menee kuten viime kerrallakin.
Mutta, hei ne painonnostokisojen lähetykset loppu tältä illalta, joten…