Julkaistu

Ensikerran laukalla ja vaellus ilman taluttajaa – mä onnistuin!

Vielä perjantaina jännitin miten meidän issikkavaelluksen käy paukkupakkasessa, mutta kuin tilauksesta sää lauhtui tälle päivää lähes täydelliseksi, aurinko vain puuttui. Se ei kuitenkaan menoa haitannut.
Mulle tämän päivän ratsastus toi paljon uusia ja mahtavia kokemuksia, jotka ansaitsevat tämän ikioman hepostelupostauksen 😀
Aikaisemmilla kerroilla mulla on ollut taluttaja. Toki olen saanut mennä pätkiä itse, mutta tien ylityksessä yms. taluttaja on ohjannut hevosta. Nyt taluttajaa ei ollut. Polut sen verran kapeita, että vieressä kävelijä olisi joutunut harrastamaan hankikävelyä, joten… ei muuta kuin matkaan ilman ihmisapua rinnalla. Noh, kuten näinä ratsastuskertoinani olen oppinut issikat kulkevat kiltisti jonossa edellä meniää seuraten, joten ei ruvennut hirviämmin edes jänskättämään. Vaelluksen vetäjä hevosellaan kulki jonon kärjessä ja mä tulin hänen perässään. Pari ystävääni oli meidän takana. Vähän jännitti saisinko käännöksissä hevosen ohjattua oikeaan suuntaan, pysähtyisikö se tien reunaan ennen tien ylitystä jne. Homma sujui mukavasti. Vetäjä huuteli edestä mitä piti tehdä ja varotteli mäistä. Takana tulevat ystävät huutelivat naaman korkeudella olevista oksista jne. En saanut lumia oksista niskaan, en oksia naamalle, en pudonnut hevosen selästä; vietin mahtavan puolitoistatuntisen lumisessa maastossa. Heppa, jolla hepostelin on hiukan laiskan puoleinen tyyppi ja kulkee kuin juna hiljaista tasaista vauhtia.Töltissä meinasi olla vaikeuksia saada tyyppi ripeämpään menoon ja sainkin ystäväni raipan. Noh, raipan olemassa olo jo kiristi vauhtia.  Pohkeita sai kuitenkin antaa tiuhaan tahtiin ettei vauhti laantuisi. Vähän jänskätti mennä ilman taluttajaa, mutta onnellinen hymy levisi kasvoille matkatessamme eteenpäin. Ja kun hevosen sai vauhtiin, tuntui aivan upealta ”mä tein sen ihan ite”. ”kukaan ei auttanut mua”!!!
Jossain vaiheessa vetäjä kysyi haluaisimmeko laukata. Ystävät kokeneempina hepostelijoina olivat heti valmiina. Vetäjä oli sitä mieltä, että mäkin voisin kokeilla, että pysyn hyvin hevosen selässä jne. No ei muuta kuin ylämäkeen ja töltin kautta laukkaan. Mäen lopussa heppa hidasti, mutta ehdin tuntea sen ihanan keinunnan ja vauhdin lisääntymisen. Kokemus oli huikaisevan hengästyttävä. Tulimme samalle mäelle uudelleen ja laukkaus ei sujunut niin hyvin kuin ekalla kerralla. Minusta tuntui hankalalta olla etunojassa, pitää harjasta kiinni, samanaikaisesti antaa pohkeita ja kaitpa sitä raippaakin olisi pitänyt näyttää 😀 Ehkä jo vähän lihaksissa painoi myös väsymys, olihan homma minulle uutta. Haluan vielä oppia homman niin, että käytän kroppaani oikein. Vauhdin hurmasta olen aina pitänyt ja löntöstelyyn tulee mukavaa vaihtelua töltin, ravin ja laukan myötä. Mutta tänään sain ensikosketuksen laukkaan, sain kokea sen! Mä onnistuin ja ystävien into ja iloisuus siitä tuntui miltein liikuttavalta.
Kotimatkalla tölttäsimme ja munkin hevonen kulki reippaasti. Oltiinhan matkalla tallille kaurojen ääreen. Heppani on kuulemma ruualle aika perso :DEipä tarvinnut juurikaan pohkeita antaa, joten sai nauttia töltistä, joka tosin muuttui välillä raviksi. Vetäjän mukaan lumessa liikuttaessa ravaaminen on hepalle helpompaa.
Loppumatka sujuikin rauhalliseen tahtiin, tien ylityksessä heposeni meinasi liukastua, mutta pääsimme tallin pihaan ehjin nahoin onnellisina mahtavasta Issikkavaelluksesta. Vielä ennen kotiin lähtöä harjasin hevosta, jolla ratsastin. Varpaat oli aika jäässä, mutta muuten pukeutumiseni taisi osua aika nappiin. Kotona villasukat jalkoja lämmittämään ja mukillinen teetä. Mahtava fiilis ihanan ratsastuskerran ja ulkoilun jäljiltä. Pulppusin avokille kokemuksestani ja muutenkin höpötin kaikesta energisenä.
Mahtavaa miten meillä oli niin loistotyyppi vetämässä vaellusta, joka osasi ottaa meidät kaikki huomioon. Ystäväni pääsivät laukalle pari kertaa meidän odotellessa ja se laukkaääni oli IHANA!!! Ja hän osasi toimia myös minun kanssani hienosti, vaikka aikaisempaa kokemusta ei ollutkaan sokon kanssa Issikkavaelluksesta. Isot kiitokset vetäjälle ja positiivinen palaute tallille on ehdottomasti paikallaan.
ratsastuksen jälkeen on ollut mukavaa rentoutua kirjan ja käsityön parissa. Arpavoittoni alkaa olla valmis, joten arvontaan osallistumisaika päättyy N Y T!
Huomenna arvotaan ja toivottavasti voittaja ilahtuu palkinnostaan 😀
Huomisaamusta hyppään myös uima-altaaseen ja iltapäivästä menen tutustumaan verkkolangasta neulomiseen. Mukava, toimelias päivä luvassa.
IHANAA!
Julkaistu

Kuuntelen ja opin kropan viestinnästä

Huomaan, nykyään voin syödä aina vain vähemmän ja vähemmän huonolaatuista ruokaa. Torstaina söin 3-4 Ikean lihapullaa ja 6 pakasteviininlehtikääryleitä. Päivällä aikasemmin söin pari lusikallista raskasta pastaa(pekoni, vuohenjuusto, pesto, kirsikkatomaatti, täysjyväpasta). Lautasen täytti suuremmalta osin kuitenkin vihersalaatti. En tiedä, yhdessä vai mikä näistä kolmesta ”pahiksesta” aiheutti aivan karmean närästyksen.  Ilta meni täysin pilalle; kärvistelin tuskaisena pikkutunneille ennen kuin uni voitti huonon olon. Eiliselle suunniteltu penkkitreeni jäi tekemättä ja ystävän luona visiteeraamatta. Vatsassa olo oli höhhelö, joten rauhallinen kotipäivä hyvistä aikeista huolimatta oli pakko viettää. Aikaa kulutin harputellen ja kuunnellen Kotkansilmä-nimistä kartanoromaania.
Vehnätuotteet turvottavat vatsaa ja aiheuttaa nipistelyä/pahaa oloa. Ennen ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia syödä isoakin pasta-annosta. Nykyään pasta ei juurikaan maistu. Ja jos pastassa on paljon rasvaa kuten nyt pekonissa ja vuohenjuustossa on, olo tulee vähänkin isommasta annoksesta huonoksi. Pari lusikallista on ok. Jos syön pekonin esim. munakkaassa samanlaista reaktiota ei tule. Vehnä-rasva –yhdistelmä ei sovi minulle. Olen todennut tuon jo aikaisemminkin, mutta nyt sain hyvän muistutuksen JÄLLEEN. Toisaalta tuon minipasta-annoksen söin kolmen jälkeen ja kahdeksan paikkeilla nuo lihapullat ja kääryleet.
Reakoin selvästi vehnätuotteisiin ja niihin yhdistettäessä tirisevä rasva, kärsimys on valmis. Nyt huomaan myös lisäainemoskien aiheuttavan inhottavaa oloa. Niitä välttelen mahdollisuuksien mukaan, mutta välillä suusta valitettavasti luiskahtaa lisäainemoskiakin, ja sen ”herkkuhetken” jälkeen kyllä tiedän syöneeni.
Minulla on sellainen fiilis, että kuukausi kuukaudelta merkitys siitä mitä syön kasvaa ja kasvaa. Ja että ruuan laadun suhteen muutun vaativammaksi ja vaativammaksi. Samalla olen iloinen, että olen oppinut tunnistamaan kroppani viestejä mikä sille on hyvästä ja mikä ei.  Koko ajan opin myös toimimaan sen viestin perusteella mitä saan, mitä keho kertoo. Se kertoo mm. minulle sopivan lämpimäksi ateriaksi iso salaatti/uunikasvikset ja liha/kana/kala tms. Tosin nykyisin olen vielä huomannut vähentäväni lihan syömistä entisestään ja hakevani sille muita vaihtoehtoja. Leipää en syö nykyisin juuri koskaan. Syön kotona vain silloin kun leipä on luomua ja tuoretta. Myönnän, joskus ravintolassa syödessäni tai kavereilla vieraillessani nautiskelen patonkia tms. Ilman leipää pärjään hyvin. En tosin koskaan ole ollut leivän suurkuluttaja. Jogurtin sekaan luomumysliä, avot, tai joskus jokin puuro. Nykyisin melkein aina kaapista löytyy riisikakkuja. Ne vaativat päälleen jotain levitettä tai leikettä. Nykyisin minun on vaikea löytää mieleistäni leivänpäälliskinkkua. Natriumglutamaattiset ja hiivauutteiset on olleet pannassa jo pidempään, mutta jotenkin ne lisäainekyllästetyt teolliset leikkeet tökkivät. Ilmakuivattukinkku on parasta, vaikka pirun kallista, tai jos joskus saa joltain pientuottajalta possua, avot. Silloin se on hyvää kun teollinen maku on pois! En tokikaan odota kylään mennessäni, että siellä olisi tuota kaikkea. Syön mitä talo tarjoaa nurkumatta ja valittamatta.Ja jos on jotain sellaista mitä en todellakaan välitä syödä kieltäydyn kohteliaasti kuten asioista mistä en kerta kaikkiaan välitä. En pakota itseäni syömään vaikkapa oliiveja tai hillosipuleita.
Paljon on muuttunut. Ennen ruokakaupasta osti mikä oli edullisinta ja helpointa. Nyt näkee mielummin vähän vaivaa ja käyttää rahaakin saadakseen laadultaan parempaa ruokaa ja ruuan valmistukseen raaka-aineita.  Ja kyllä ne marinadeissa lilluneet kanasuikaleet maistui hyvältä natriumglutamaatista huolimatta aikanaan. Ja nyt valmismarinoituja suikaleita ei osteta niiden helppoudesta huolimatta.
Enkä hirveästi ajatellut kuinka paljon saan niitä höttö/huonoja hiilareita. Nykyään viljatuotteet pääasiassa täysjyvää.
Oli aika milloin kauppakärryyn sujahti kevyttuotteita/lisäainemoskaa
ajatuksena vältellä liiallista sokerin käyttöä ja liiallista rasvan nauttimista. Noh, nyt kevyttuotteetkin on pannassa. Nyt kärryyn sujahtaa mahdollisimman käsittelemättömiä raaka-aineita ja ruokatarvikkeita rasvoineen ja sokereineen.  Niitä nautitaan vain kohtuudella!
Hyvä olo/hyvinvointi on niitä elämän pilareita. Jos voi hyvin jaksaa paljon paremmin päivien aherrukset. Mieli pysyy pirteämpänä, fiilis positiivisempana, olo kevyempänä ja raikkaampana.
Kamalan närästysillan ja eilisen höhhelöpäivän jälkeen on aika taasen lukaista läksynsä ja oppia kropastaan lisää. Silti vaan täytyy näköjään aika-ajoin käydä takomassa päätään seinään ja toteamassa, ei ne toimi edelleenkään, itse asiassa toimivat huonommin kuin viime kerralla, joten jospa nyt taas olisi tarkempi tehdessään valintoja mitä suustaan laittaa. Ehkä nuo kaikki kolme asiaa olisi olleet ihan ok, jos olisivat osuneet eri päiville.
Vaikka treeni jäi eilen väliin, ja tänäänkin aika on mennyt muissa asioissa, en ole menettänyt tuota mun positiivista energiaa, jota täälläkin olen hehkuttanut edellisissä postauksissa. Huomenna issikkavaellukselle parin ystävän kanssa ja nyt avokin kanssa nauttimaan lauantai-illan saunomistuokiosta. Elämä maistuu!
Julkaistu

Positiivisen energian tiukassa puristuksessa

Edelleenkin pulppuan iloa ja intoa.
Takana kaksi uintikertaa. Eilen kävin uimassa Vuosaaressa kilsan, jossa tapasimme erittäin puheliaan uinnin valvojan, joka oli kaverilleni miettinyt, että olen hyväkuntoinen kun jaksan uida niin pitkään raskaasta uimatyylistäni huolimatta. No tänään olin tutustumassa vuorostaan Tikkurilan uimahalliin ja nyt pyräys oli 1500 metrin mittainen. Tiksissä altaan mitta on 50 metriä, joka alkuun tuntui vähän oudolta ja pitkältä. Olen pääasiassa uinut 25 metrin altaissa. Kun tammikuun alussa asetin tavotteeksi 4kk aikana uida 20 kilsaa, nyt kasassa 5.7 kilsaa, joten helmikuun uintien myötä hyvässä vauhdissa ollaan. Ja olen niin iloinen, sillä uinnin jälkeen on niin ihana fiilis. Tavallaan on väsyneet lihakset ja mieli tekisi köllötellä, mutta samalla on energinen ja voimaisa fiilis. Vaikea kuvailla, mutta ihan mahtava fiilis. Ens viikolla taas altaaseen. IHANAA! Ainoa mikä ei tykkää on iho. Näillä pakkasilla muutenkin korppuunnun, joten uima-altaiden kloori ei todellakaan helpota asiaa. No rasvaa kuluu ja sitä on onneksi monta putelia. Sen kun vaan viittii levitellä iholleen.
Tällä hetkellä näyttäs painollakin olevan oikea suunta, eli alaspäin. Tänään sain lukemat 68.4 kg. Ehkä kroppa alkaa sopeutumaan liikkumiseen ja aineenvaihdunta vörkkimään paremmin. No eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Huomenna penkkitreeni, joten sen jälkeen saattaa vaaka taas hypätä 69 kiloon 
Toisaalta, täytyyhän näiden kestävyysliikuntojenkin jotain saada aikaan aineenvaihdunnassa ja kropassa. PAKKO PAKKO kun Hepa tahtoo 😀
Kävin mielenkiintoisen keskustelun. Nimittäin kun iloitsin tulevista matkoista ja tapahtumista mitä on luvassa, minulta kysyttiin ”kannattaako käyttää rahaa esim. ulkomaan matkaan kun ei näe?” Olin kysymyksestä tyrmistynyt ja ihmettelin miksi niin. ”No kun et näe mitä ympärilläsi on, et voi katsella museoissa, kirkoissa, nähdä maisemia.” No totta kyllä. En näe, en ehkä pysty nauttimaan museoista enkä välttämättä aina maisemistakaan. On kuitenkin paljon asioita mitä silti voit kokea. Kun olet esim. jossain korkealla, tunnet tuulisuuden, ohuemman ilman jne. No okei, museoista en erityisemmin välitä ja siihen varmasti vaikuttaa näkövammani. Mun ei kuitenkaan ole mikään pakko änkeytyä museoihin missä ei saa koskea mihinkään, ja suurimmaksi osaksihan museot ovat sellaisia. Mutta etenkin vanhojen kirkkojen tuoksusta ja tunnelmasta pidän. Ja vaikka ei näe, muilla aisteillaan voi kokea, nauttia siinä missä näkevätkin ihmiset. Näkövamma tai vammaisuus ei ole este matkustelulle. Itse ainakin haluan kokea elämässäni mahdollisimman paljon sokeudestani huolimatta.
No okei, tarvitsen mukaani jonkun näkevän, koska en selviydy yksin paikasta toiseen vieraissa paikoissa, mutta vaikka näkisin tuskin matkustaisin yksin. Niin laumasieluinen olen, että kaveri mukaan. Vai onko laumasieluisuus tullut vamman myötä, mene ja tiedä. No eipä sillä väliäkään. Olen kuitenkin tottunut siihen, että lähden matkoille jonkun toisen seurassa ja nautin siitä.
Nyt esim. olen edelleen täpinöissäni Lontoon matkasta, vaikka siihen on vielä yli puoli vuotta aikaa. Useinhan se valmistelu ja odotus onkin sitä parasta aikaa.
Toisaalta olen hämmennyksissä siitä, että mulla on puolen vuoden sisällä kaksi matkaa edessä. Ei ole mulle kovinkaan normaalia. Sillon kun pelasin maalipalloa oli toki turnausmatkoja ulkomaille vuoden aikana 2-3; tyyliin arvokisat kauempana ja Ruotsissa turnaus tai pari. Kerran oltiin tosin Englannissa maajoukkueturnauksessa Ruotsin turnauksen lisäksi. Silloin MM-kisat taisi olla Jenkeissä. No pelireissut onkin ihan oma lukunsa 😀
Nyt kun nämä matkat ovat ihan lomasellaisia, mietin olenko jotenkin… äh, tuhlailija, voinko nyt oikeesti matkustaa jne. Sellasta puolittaista huonoa omaatuntoa.
Mutta sen kyllä kumoaa valtava innostus, iloisuus ja pulppuisuus. Tuo käymäni keskustelukaan ei saanut mieltäni matalaksi. Tuumailin vain, että hällä on vielä paljon opittavaa elämästä 😀
Ja olen valtavan onnellinen tästä positiivisesta ja energisestä olosta. Onhan elämässäni ollut paljon hyvää viime vuonnakin, mutta nyt jotenkin tunnen olevani elossa, läsnä, tyytyväisempi… Äh, tiesmitä kaikkea hyvää!!! Voiko onnistuneet korvaleikkaukset ja niiden myötä kuulon reilu parantuminen vaikuttaa näin hirmuisesti?
En tiedä, mutta nautin tämän hetkisestä olosta/fiiliksestä ja toivon kaikille muillekin iloa ja valoa elämään.
Nyt on 9. helmikuuta ja tälle kuuta olen saanut Liikuntahaasteeseen jo  kuusi merkintää tammikuun päivien ollessa kymmenen, joten nyt näyttää hyvältä liikuntamäärien nousun suhteen. Huomenna on penkkitreeni ja sunnuntaina ratsastus, joten tän viikon jälkeen ollaan ainakin 18 liikuntamerkinnässä, ja jospa lauantaina polkasisin vielä spinningtreenin, olisin itsestäni jo aikas ylpeä.
Hoh, ketäköhän tääkin hehkutus ja lätinä mahtaa kiinnostaa. Nyt Hepa ottaa pienen relaushetken ennen ruokailua ja töitä ja lopettaa tältä erää tämän…
Julkaistu

Pulppuan ja täpinöin

Mä olen ihan täpinöissäni ja pulppuan innostuksesta ja ilosta. Tämä vuosi on alkanut niin valosissa merkeissä kuulon kohentuessa ja liikuntailon kasvaessa. Ja jotenkin tuntuu, että nyt tälle vuotta on kasaantumassa monta huippumahtavaa  tapahtumaa. Tän on siis pakko olla loistava vuosi.
Maaliskuussa matkustamme Kanarialle viikon lomalle. Menemme ystävämme vieraaksi, joka treenaa siellä tavoitteenaan Lontoon paralympialaiset tandempyöräilyssä. Luvassa varmasti ihana viikko kaikkine dyyneillä kävelemisineen ja auringosta nauttimisineen. * Odotan ja hihkun innosta 😀 *
Odotan myös huhtikuista viikkoa Kuusamossa avokin kotimaisemissa. Tarkoituksena on hiihdellä hangilla ja jäällä, vaikka minusta ajatus huhtikuun puolessa hiihtämisestä tuntuu erittäin oudolta ja kaukaiselta, Avokin mukaan silloin lunta vielä riittää, joten pakko kai se on uskoa 😉
Tällä hetkellä ehkä suurin täpinöinti tulee Lontoon matkasta. Olen monesti miettinyt haluavani käydä Lontoossa, ja nyt samalla reissulla tutustumista kaupunkiin ja turistina seuraamaan paralympialaisia, wau! Ihan loistavaa! Tänään varattiin lennot ja matka kestää (huih) 11 päivää. Yöpymispaikan hinnalla alkoi siis olemaan aika iso merkitys noin pitkälle ajalle. Onneksi kohtuuhintainen hyvällä sijainnilla oleva asunto löytyi. Nyt odotamme vain vuokraajan vahvistusta ja Aa on katsonut paria vaihtoehtoa varalle, joten elokuun lopulla ”lontoon valloitus” ilman miesväkeä (a-luokan matka siis). 😀
Lähipäivillekin on kaikkea mukavaa tiedossa; mm. kahdet uintitreffit, issikkavaellus ja ens viikolla käsityöilta ja Makumakun järjestämä Viini- ja juustotasting.
Elämä tuntuu nyt pirun hyvältä!
Julkaistu

Arvontaan osallistumisaika jatkoajalle – osallistua voit vielä viikon ajan!

Kuten kirjoitin arvonnan voittaja saa jotain minun itseni tekemää.
Nyt kuitenkin Harmaakuono päätti sosialisoida sohvalta langat parempaan käyttöön, joten tarvitsen työn valmiiksi saamiseksi lisäaikaa. Työ alkoi nimittäin alusta uusin langoin. Sen verran paha sotku ehti syntymään. Arvontaan voit siis osallistua vielä sunnuntai-iltaan 12.2. saakka. Ne jotka ovat jo osallistuneet, tietonne on visusti tallessa! Ja pahoittelen viivästystä!  En kuitenkaan halua antaa koiran kuolalla varustettua lankasotkuakaan.
Ja koska viivästys on tosiasia annan vielä mahdollisuuden muidenkin osallistua arvontaan.

Ohjeet tässä:

Kerro tämän postauksen kommentointiin mitä Endorfiinista voimaa –blogi on sinulle antanut
tai vaihtoehtoisesti mainitse mieleen jäänein kirjoitus (1 arpalippu)
Mainosta arvontaa omassa blogissasi ja laita minullekin tieto mistä maininnan löydän (1 arpalippu)
Esitä minulle jokin kysymys mihin haluat vastauksen (1 arpalippu)
On siis mahdollisuus saada kolme arpalippua maksimissaan!
Osallistua voi 12.2. iltaan.
Anonyymit: laittakaa nimimerkki mukaan!
Kysymyksien vastauksista teen arvonnan jälkeen oman postauksensa, ja jos jokin kysymys synnyttää kokonaisen oman tekstin, se julkaistaan erikseen.
Nyt ei muuta kuin osallistumaan ja tietoa levittämään muillekin!
Ja nyt ihan muihin juttuihin…
Tänään päätin polkaista tunnin spiningtreenin ja keskityin treenissä erityisesti keskikropan hallintaan sekä etureisien työn tekoon. Kiva oli polkea ja hikoiluttikin mukavasti. Treenin jälkeen keittelin kokonaisen luomukanan ja vietin aikaa käsityön parissa, mutta kuten edellä työ ei parhaalla tahdollakaan ehdi nyt valmiiksi, nyyh… Luomukanan keitettyäni poistin siitä luut ja nahat, pilkoin ja lisäsin vihercurrykastikkeeseen. Laitoin siihen vähän tuoretta ananasta ja hunajaa. Pari desiä täysjyväriisiä ja ruoka valmis. Oli hyvää!
Ruuan jälkeen epätoivoinen käsityön teko jatkui vaalilähetystä seuraillen. Odotetusti Niinistöstä tulee Suomen 12. presidentti. Oman ääneni annoin taiston hävinneelle Pekalle. Aika nopeasti lähetyksen haastattelut ja analysoinnit alkoivat tympimään, joten iltateen keittoon ja nyt tänne blogimailmaan paneutumista.
Julkaistu

Psykologisesti tärkeä päivä

Tänään on ollut psykologisesti tärkeä päivä.
Nimittäin 
sotki  
Hyvistä suunnitelmista huolimatta en kerta kaikkiaan jaksanut sunnuntai-iltana treenata. Alkuviikosta oli kaikkea muuta ja keskiviikkona olin uinnista sen verran väsynyt etten saanut pakotetuksi itseäni treenaamaan. Väkisinkin mieleen hiipi vähän plääh-fiilis, tässäkö tämä nyt sitten oli. Tänään marssin salille päättäväisesti ja tein ns. ”välitreenin” tunnustellen/kuunnellen kehoani, että mistä ohjelmaa voi jatkaa seuraavalla kerralla, voinko nostaa pääsarjat 30 kiloon vai en. Ja kyllä tän illan treenin perusteella voin jatkaa ohjelmaa siirtyen seuraavaan vaiheeseen. Tosin kymmenessä viikossa homma ei nyt mene läpi, joten ennen Kanarian matkaa ei taideta vielä 45 kiloa nostaa. Harmi! Pääasia kuitenkin, että sain itseni ruotuun ja treeniohjelma jatkuu.
Tän illan treeni muodostui kahden sarjoissa. Kahvakuulalla lämmittelyn jälkeen penkkausta 2*15 sarjoilla 20 kiloa, 2*10 sarjoilla 25 kiloa, 2*8 27.5 kg, 2*5 30 kg, 2*3 32.5 kg ja kertanosto 35 kilolla. Jokaisessa sarjassa jäi fiilis, että varaa olisi ollut tehdä ainakin pari lisätoistoa. Apuliikkeissä käsipainopenkissä tein 15 toiston sarjat ensin viidellä ja sitten kuudella kilolla. Ylätalja eteen –liikkeessä pidettiin edelleen tuo 20 kg, kuten myös ojentajaliikkeessä. Tosin treenasin ojentajia myös ranskalaisella punnerruksella. Kahvakuulalla hauiskääntöä 15 toistoa (noloa, mutta totta) 4kg, kulmasoutu ehdottomasti nelosella liian kevyt, joten ei muuta kuin kahdeksan kilon kuula käyttöön. Enemmänkin olisi mennyt.
Että jäipähän nälkää seuraavalle kerralle!!!
Pakkanen paukkuu ja ulkoliikunta jää valitettavan vähälle. Tänään päätettiin kuitenkin, että lähdetään lenkille 15 asteen pakkasesta ja pienestä viimasta huolimatta. Tämäkin oli mielestäni psykologisesti tärkeää. On liian helppoa vedota kylmään, tuuleen, sateeseen ja milloin mihinkin, joten halusin karaista itseäni ja opettaa tavoille 😀 No tehtiin 35 minsan lenkki aika reippaalla vauhdilla, tosin käytiin metsikössä polkuja tallaamassa (silloin vauhti hitaampi) ja Harmaakuono sai kirmata vapaana, jotta saisi puretuksi paremmin energioitaan. Lumi narisi ihanasti jalkojen alla ja tuntui todelliselta talvelta. Nenänpäätä alkoi palella, mutta muuten olisi voinut kävellä pidempäänkin.
  
Näillä pakkasilla on ihana tuulettaa petivaatteet. Ja tänään pistin sänkymme kamikset tuultumaan viideksi tuntia. Puhtaat lakanat ja raikkaat peitot ja tyynyt! Ah, voiko ihminen enempää sängyltään toivoa saunottuaan treenin jälkeen palkiten itsensä Sitrus-sarjan tuotteilla 😀
Täällä Pk-seudulla oli eilen varsin erikoinen sää. Pakkasta reilusti ja hillitön lumipyry. Lähdin aamulla käymään Ikeassa, josta ostin kaksi säilytyslaatikkoa käsityötarvikkeita varten. Katseltiin avokille nahkapallia. Kun olimme lähdössä kehäkolmonen jo seisoi, mutta meidän suuntaan autot liikkuivat, mutta juuri edessämme rekka jäi tielle ja matka tyssäsi siihen. Jouduimme ajamaan Heikinlaaksoon ja sieltä matka kotiin kesti melkein pari tuntia. Pelkääjän paikalla oli todella pelkääjäfiilis, sillä kuskin kommentit ”nään vaan valkosta”, ”nyt en nää tietä”, ”näkyy vaan pisteenä edessä olevan auton valot”, ”luoja miten lumi pöllyää”” jne. En hetkeen ole kuullut Aan kiroilevan niin paljoa ja käyttävän niin karmeaa kieltä mitä nyt. En kyllä ihmettele. Tuulilasin pyyhkimet jääty ja ajaminen oli varmasti ihan kamalaa. Siinä pelkääjän paikalla istuessa turhautti ihan hirveästi kun ei voinut olla yhtään avuksi, ei millään tavalla. Kun pääsimme ruokakaupan kautta kotiin oli helevetin helpottunut olo. Oltiin sentään yhtenä kappaleena ja autokin ehjänä!Tuon reissun ”kruunasi” ihan loppumatkalla tapahtunut. Ajoimme 50 alueella ehkä 40 ja joku perhanan citymaasturi siinä kelissä painoi tuhatta ja sataa lumi pöllyten ohi. Ehkä niinkin monilta onnettomuuksilta olisi edes vähän vältytty, jos ihmiset malttaisivat ajaa rauhallisesti turvaväliä pitäen ja myös kanssakulkijat huomioiden.  Siis mä en todellakaan autolla ajamisesta tiedä mitään, mutta sen perusteella mitä olen aiheesta keskustellut autollisten kanssa.
Avokki on nukahtanut sohvalle, tasainen hiljainen tuhina kantautuu korviin. Iltapalaksi söimme viininlehtikääryleitä, kirsikkatomaatteja, ilmakuivattua kinkkua ja avokki Ikean lihapullia. Maistoin niitä itsekin kahden pullan verran, mutta ei ne oikein maistuneet mulle. Jälkkäriksi pari cl amaretto-likööriä. Saunajuomana meillä oli muuten Limonadea, sitä sitrusjuomaa, joka on vanhan ajan oikeaa limonadea 😀 Oli ihan pirhanan hyvää ja raikasta juomaa. Sokeriakaan ei ollut liikaa! Sitä on kyllä joskus ostettava uudelleen.
Julkaistu

Uin, uin – Minä tyttö uin

Mittari paukuttaa päivälläkin liki 20 pakkasasteessa, joten lenkkeily on jäänyt minimiinsä. Alkaa Harmaakuonokin nostelemaan tassujaan, jos yrittääkään pidempää matkaa kävellä. Onneksi pakkasesta huolimatta olen päässyt treenaamaan. Olin sekä eilen että tänään uimassa. Eilen taittui kilsa 50 min ja tänään tunnissa 1200 m. Uintivauhti tällä hetkellä on 10min/200m, joten siitä pystynee kiristämään jonkin verran, jos säännöllisyys pysyy uintitreeneissä. Tänään en hyytynyt missään vaiheessa eikä vauhti hidastunut. Ihan alussa ehkä ekalla 150 metrillä tuntui reisissä eilinen uinti.
Pidän uintia kokonaisvaltaisena harjoittelumuotona, joka parantaa kestävyyttä/hapenottokykyä
Sopii myös laihduttajalle; kaloreita palaa altaassa mukavasti, ja jos ylipainoa olisi reilumminkin vesi on pehmentävä elementti nivelille. Tosin moni ylipainoinen kammoksuu ajatustakin mennä yleiselle uima-altaalle uimaan ajatellen miten kamalalta ehkä joidenkin silmissä näyttää. Silti on tärkeää, että olet rohkeasti siellä omana itsenäsi. Olethan liikkumassa ja tekemässä itsellesi parempaa oloa jaolet matkalla  kevyempää itseäsi. Jos siis olet ylipainoinen ja pidät uimisesta, mene rohkeasti uimaan. Anna muiden ajatella mitä tykkäävät. Sinä olet matkalla elämäntapamuutoksessasi ja näin ollen helkkarin hyvällä tiellä. Jos jokin itse täydellisyys tuijottaa, tuijota takaisin ja muista täydellisiä ihmisiä, ei myöskään vartaloita ole olemassakaan. Ja sinä et ole sen huonompi ihminen kuin hänkään, vaikka kantaisitkin ylimääräisiä kiloja kehossasi.
Itse nautin kovasti uimisesta ja vaikka minulla on iso persaus ja reisissä läskiä vatsaläskiä unohtamatta, uin nauttien siitä mitä olen tekemässä. Minua tietysti helpottaa ehkä se, että en näe mahdollisia katseita ja tuijotuksia, ja siksi minun on helppoa olla välittämättä niistä. Uimahallissa en edes ajattele asiaa juuri koskaan. Myönnän tosin joskus miettineeni miten läskini näkyvät. Toisaalta minun erilaisuuteni näkövammani vuoksi kerää ehkä enemmän katseita ja ihmetyksiä.  Matkamittarina käytän muoviarkkia ja reijittäjää. Aina kierroksen uituani teen muoviin reijän ja treenin jälkeen siitä on helppoa laskea uitu matka. Kaverini on joskus todennut, että ihmisten ilmeet ovat näkemisen arvoisia kun yrittävät ymmärtää mitä oikein puuhaan. Joskus tulee kommenttia siitä, että uin aina samaa radan reunaa enkä oikea oppisesti laitaa vaihtaen. Käytämme radan päätyyn laitettavaa kylttiä ”radalla näkövammainen uimari” ja yleensä rata tyhjenee muista uimareista. Ei toki ole tarkoitus ”häätää” heitä pois, mutta toki mitä vähemmän väkeä samalla radalla sitä vapaammin pystyn uimaan. Vieraisiin ihmisiin törmäily kun ei välttämättä kovin mukavaa ole. Nautin kun saan uida omaa tahtia ja ettei kaverini tarvitse koko aikaa ”vahtia” missä menen ja kuinka vauhdilla, olla varottelemassa ihmisistä jne. Juuri koskaan en törmää altaan päätyyn. Kuulen sen metrien päästä ja jos tulen pää veden alla, yleensä aina käsi osuu päätyyn, joten nuppini on säästynyt kolhuilta.
Yleensä aina uinnin jälkeen on mielettömän hyvä olo. Lihaksissa ihana rentous ja pirteä mieli. Tänään ennätin hetken porealtaassa venyttelemään. Venyttely pitäisikin ottaa aina jokaisen uinnin jälkeiseksi lihashuolloksi poreissa.  Vaikka saunomista rakastankin en uinnin jälkeen erityisemmin kaipaa saunaa. Tosin en kaipaa sitä heti minkään treenin jälkeen. Saunassa rentoutuminen on kuitenkin ihanaa, mutta vasta muutaman tunnin päästä tehokkaan liikkumisen jälkeen.
Ostin viime keväänä Hyvinvoinnin tavaratalosta piikkimaton, ja tänään vasta korkkasin sen. Makasin selinmakuulla sen päällä 45 mi kuunnellen rentoutus-cd:tä. Taisin kyllä melkein nukkua, sillä en cd:stä paljoakaan muista. Alkuun piikkimaton piikit tuntuivat kipeästi, mutta hiljalleen selkään levisi ihana lämpö. Pötköttelyn jälkeen selässä oli tietystikin piikeistä painaumia ja iho tuntui aika aralta. Tunne meni kuitenkin ehkä noin vartissa ohi. Muista vaikutuksista en osaa sanoa. Pitää rentoutua sen päällä useampi kerta, jotta oppii tuntemaan paremmin kehonsa ja mielensä tuntemukset. Jotenkin uinnin jälkeen tuollainen rentoutumishetki tuntuu hyvältä ja voimistaa virkeyttä. Olen ajatellutkin, että nyt kiinnitän myös rentoutumiseen ja lihashuoltoonkin paremmin huomiota. Venyttely/lihashuolto  on kuitenkin tärkeitä asioita hyvinvoinnin kannalta ja ne on syytä muistaa ja oppia ottamaan osana elämäänsä. Ei vaan suorittaakseen suorituksena vaan nauttien hyvästä olosta.
  
Olen saanut kolme uutta lukijaa, kaksi Lauraa ja J.B:n.
Olen iloinen kun olette täällä!
Toivottavasti viihdytte.
Ja lopuksi vielä ”hätyyttelen” kaikkia osallistumaan arvontaan. Aikaa on vielä monta päivää 😀 Maanantaina arvotaan!!!
Julkaistu

Viikonloppu talvisessa Porvoossa

Helsingin ja Uudenmaan Opaskoirakerho kokoontui viettämään jo perinteeksi muodostunutta ”lumikurssia” Porvooseen. Viikonlopun tarkoituksena on tarjota mahdollisuus koirakolle (koirankäyttäjä ja opaskoira) harjoitella pääasiassa kaupunkiliikkumista peesareiden turvatessa turvallisen liikkumisen.

Peesarit
eivät ole kouluttajia! He ovat vapaaehtoisia, jotka osallistuvat opaskoiratapahtumiin ja joita koirakot voi pyytää avukseen harjoiteltaessa uusia reittejä. He tekevät todella hienoa ja arvokasta vapaaehtoistyötä.

Meitä kokoontui Porvooseen 11 koirakkoa, 11 peesaria ja 3 peesariharjoittelijaa.
Majotuimme Hotelli Seurahovissa, jossa Puisto-kapinetissa nautiskelimme aloituskahvit. Hotelli on koiramyönteinen paikka ja ottavat näinkin ison ”koiralauman” hoteisiinsa, joten aikaisempien hyvien kokemuksien perusteella majapaikka oli helppoa valita.

Kahvien ja alkulätinöiden jälkeen jaoin koirakoille peesarit ja itse kukanenkin pari saattoi lähteä treenaamaan Porvoon kaduille. Porvoo on mukava kaupunki ja antaa hyviä harjoittelumahdollisuuksia. On tärkeää, että koira pysähtyy suoraan edessä olevan suojatien eteen, tai näyttää käskystä missä on suojatie vasemmalle, oikealle. Etsii oven, portaat, kiertää esteet käskystä jne. Näin talvisaikaan monesti suojatiet ovat lumen peitossa ja niiden merkkaaminen on koiralle hankalaa. Treenaamalla/kertaamalla asia useimmiten kuitenkin paranee/korjaantuu.

Monesti koirankäyttäjä toteaakin tutuille reiteilleen kotikulmilleen palattuaan, että koira toimii tehokkaammin ja tarkemmin kurssin jälkeen. Siksipä nämä treeniviikonloput on tosi tärkeitä meille.

Sattuipa ihan mielettömän ihana talvisää. Lauantaina pakkasta alle 10 astetta ja aurinkoista. Sunnuntaille pakkasherra vähän kiristi otettaan, mutta eipä se tahtia haitannut.

Pidän vanhan kaupungin tunnelmasta ja etenkin kesäisin Porvoossa käydessäni fiilistelen mukulakivikaduilla, pienillä kujilla. Nyt tiet olivat lumiset ja jalkakäytävillä ei juuri voinut kävellä. Siitä huolimatta nautin talvisäästä ja koiran kanssa liikkumisesta.
Ja jotta emme vain pyörisi kaupungin kaduilla päämäärättömästi piipahdimme sympaattisessa Pieni suklaa-puoti -nimisessä myymälässä. Sisälle mahtuu ehkä maksimissaan neljä ihmistä, ja jos mukana on koira kaksikin riittää 😀 Paikassa on ihana suklaan tuoksu ja suklaata tehdään siellä käsin. Tekoa voi seurata lasin takaa. Ostin sieltä käsin tehtyjä tryffeleitä maultaan vadelma, mustikka, minttu, chili,saksanpähkinä, hasselpähkinä… Sorruin ostamaan myös suklaalevyn, jossa kuivattua mansikkaa kerroksittain suklaan kanssa sekä 80%:n tumman suklaan.  Namsk.

Niin, että kukas oli laihdutuskuurilla??? No suklaalevyt on edelleen avaamatta ja konvehdit jaettu avokin kanssa tasan, molemmille 8. Avokki vetäsi omansa maanantaiaamuun mennessä.

Koska nimensä mukaisesti Pieni suklaapuoti oli pieni, vuoroani odottelin ulkosalla 😀

Suklaapuodista matka jatkui kirkon mäelle ja kirkkoon

Kirkkomäen kuvissa välittyy varmasti upea talvipäivän fiilis.

Kävimme kirkossa myös sisällä. Pidän kirkkojen rauhallisesta tunnelmasta ja tuoksusta. Tosin se ihana tuoksu on vain vanhoissa kirkoissa.



Istuin sellaisen vieressä pienessä kahden hengen pöydässä. Ja kun suklaapuodissa sorruin ostoksiin, sorruin myös Helmessä herkkuhetkeen peesarini kanssa.

Kolmen suklaan kakku ja italialainen kuuma suklaa, eli ”cioccolata calda” maistuivat todella herkullisilta. Mielettömän makeaa, mutta ah niin hyvää.

Hm… Aika turhaa kai vinkua kun paino ei putoa 🙁 Silti nautin jokaisesta suupalasta ja siemauksesta 😀 Nyt sitten elellään herkkujen suhteen tiukemmin.

Kaiken herkuttelun ja tunnelmoinnin ohella saimme Harmaakuonon kanssa hyvää treeniä kaupunkiliikkumiseen. Ja kyllähän koirakin pääsi treenauksen/kaupungilla liikkumisen jälkeen viettämään rentoutushetkensä koirapuistossa muiden opaskavereidensa kanssa.

Tosin Harmaakuonosta oli ajoittain aistittavissa ettei koko aikaa jaksanutkaan temmeltää/riehua nuorempiensa kanssa

Kyllähän onneksi Harmaakuonokin irrotteli puistossa muidenkin kanssa, mutta viihtyi myös omissa nuuskutuksissaan.

Näillä viikonlopputapahtumilla on myös iso vertaistuellinen merkitys. Koirakot pääsemme vaihtamaan kokemuksiamme koiran kanssa liikkumisesta ja kaikesta muustakin.  On myös hienoa tavata upeita peesareita, jotka mahdollistavat näiden viikonloppujen toteutumisen. 
Lauantai-iltana ruokailimme Rossossa, jossa oli todella ystävällinen ja hyvä palvelu. Vaikka ryhmämme oli iso, ilman isompia säätöjä selvisimme loistavasti. 
Mikä Rossossa oli merkille pantavaa, elävän tulen kiviuuni, jossa paistavat pitsansa. Itse söin broileria.
Päivällisen jälkeen konkaripeesarit pitivät teorialuennon uudemmille ja vasta aloitteleville peesareille peesauksen perusperiaatteista. Osa meistä koirakoista oli mukana. Samalla itse neuloin kaulaliinaa 😀


Viikonloppu sujahti nopeasti ja järjestäjän vastuistakin selviydyimme työparini kanssa mukavasti. Joitain kehittämisideoita tuli jatkoa ajatellen, ja niinhän se täytyykin olla. Rakentavassa hengessä toiminta kehittyy aina vain paremmaksi ja paremmaksi.


Sunnuntaina kotiin päästyäni ja kassini purettua oli pakko vetästä parin tunnin päiväunet, vaikka reissussa en todellakaan pämpytellyt. Join ruuan kanssa italialaista punaviiniä, jälkiruokaviinin ja illalla yhden karpalolonkeron. Huonekaverini kanssa kuitenkin juttua riitti pikkutunneille asti vielä seurassa olleiden lähdettyä yöpuulle. Aamulla kuitenkin reippaasti ylös, aamupalalle ja liikkumaan kiristyneeseen pakkaseen. Pidimme peesarini kanssa sen verran hyvää vauhtia, että sain itselleni liikuntamerkinnänkin 😀 Jeeeee!!!
 Muistakaahan osallistua arvontaan
Aikaa on sunnuntai-iltaan. Arvonta tapahtuu ma 6.2, joten ei muuta kuin arpaonnea kokeilemaan!
Voittaja saa jotain itse tekemääni 🙂
Julkaistu

Yhteenvetoa tammikuulta ja tavoitteita helmikuulle

Olen erittäin ankaralla tuulella itseäni kohtaan, joten en tiedä onko paras hetki tammikuun yhteenvedolle, mutta tässä se joka tapauksessa on kaikessa rehellisyydessään.

Liikuntahaasteeseen 10 merkintää, eli liian vähän, vähimmäistavoite oli 15 liikuntapäivää. Liikuntamerkinnöiksi en laske hidasvauhtisia koiran nuuskuttelulenkkejä, tai lenkkejä milloin herra kirmailee vapaana, tai lenkkejä mihin tulee katkoksia liian monta tai liian pitkiä taukoja. Kävellen käydyt kauppamatkat eivät myöskään pääse mukaan. Eli, liikuntamerkintä tulee silloin kun lenkkivauhti on reipas hikeä nostattava, tai kun se on ajallisesti 90 min tai enemmän.

Kelpuutan 7 lenkkiä (42.5 km) merkintöihini, joidenka lisäksi yksi yleiskuntosalitreeni ja kolme penkkitreeniä. Voimailun lisäksi kerta spinningiä ja kerta uintia, joten liikuntakertoja tulee 13 ja aikaa niihin on käytetty 15 tuntia 35 minuuttia. LIIAN VÄHÄN! Kyllä yksittäisiä liikuntakertoja olisi pitänyt tulla parikymmentä ja myöskin treenituntien olla lähempänä 25 kuin 20 tuntia.
Toisaalta olen ehkä onnistunut tekemään treenini tehokkaammin, ainakin kun penkkitreeniä ajatellaan. Olen myös pystynyt tekemään hyvävauhtisia lenkkejä Harmaakuononkin jaksaessa pakkasessa loistavasti.
Paino ei valitettavasti ole kääntynyt laskuun, joten 2.2. tavoitteena ollut 68 kilon alitus ei tule tapahtumaan. OTTAA PÄÄHÄN! Joka tapauksessa helmikuun aikana sen on tapahduttava! Mä vaikka muutan uima-altaaseen/spinningpyörän selkään/lenkkipoluille/suksille ja lopetan syömisen 😛 No ei nyt sentään. En ole menettänyt järkeäni. Jokin potku tarvittas, jotta paino alkais totisesti laskemaan. Turhauttaa aika pahasti just nyt!
Alkamassa on helmikuu ja totisesti haluan liikuntapäiviä ja treenimerkintöjä enemmän. Liikuntapäivissä 15 on syytä mennä rikki ja kerroissakin päästä parinkympin tuntumaan.
 4kk jaksolle olen asettanut tavoitteekseni mm. 20 km uinnin ajatuksella uinti per viikko, joten ei ole paha, mutta tammikuun jälkeen kasassa on vain yksi kilometri. Tähän on onneksi tulossa parannusta, sillä huomiselle ja torstaille on uintitreffit sovittuna. Helmikuun aikana tavoittelen 6-8 uintikertaa. Sen pitäisi toteutua, sillä kolme eri ihmistä on halukas käymään uimassa kanssani, jos aikataulut vaan osuvat yksiin. Hyvältä siis näyttää tällä hetkellä. Ja penkkitreeni jatkuu edelleen. Tosin nyt ollaan hiukan jäljessä, sillä Porvoon viikonloppukurssin myötä treeni on siirtynyt huomiselle. Tällä viikolla pitäisi siis tehdä kaksi kovaa penkkitreeniä, jotta aikataulussa pysyttäisiin.
  
Lenkkitavoitetta on ehkä vähän vaikea asettaa, mutta kyllä vähintään samaan pitäisi päästä ja mielummin enemmänkin. Asiaan vaikuttaa kuitenkin myös sää ja millaiset pakkaset täällä paukkuu. On muistettava myös, että Harmaakuonon tassutkin sietää pakkasta rajallisesti. Paukkupakkasilla on syytä lenkit korvata spinningpyörän selässä. Ja en ole unohtanut lumikenkäilyä, hiihtoa, luistelua ja kaitpa pulkkamäkikin jonkinlaisesta treenistä käy 😀 Mahdollisimman monipuolista liikuntaa talvesta nauttien.
Ja edelleen liikuntaa elämääni entistä säännöllisemmäksi tavoitellen.
Siinä ne eväät helmikuulle!
  

Hetki sitten julkaistiin uudistetut yrityksemme kotisivut

Tutustukaa ja antakaa palautetta!

Tänään tuli ilouutinen, näkövammaisjudokat Päivi Tolppanen ja Jani Kallunki omissa sarjoissaan on lunastanut maapaikat Lontoon paralympialaisiin

  Aivan huippua!

Käykäähän katsomassa

Julkaistu

Hämmentävät kuulotestien tulokset

Alunperin mun kuulotestien piti olla maaliskuussa, mutta ne aikastui lääkärin poissa olon vuoksi. Perjantaina marssin testeihin. Korvissa vaikkua liikaa, joten korvahuuhteluun MARS! Onneksi sinne päästiin lyhyen odotuksen jälkeen. Imeminen tuntui aika kauhealta tärykalvoissa. En totisesti muistanut moisen olevan niin inhottavaa. No pääasia, että korvat putsaantu ja kuulotestit päästiin tekemään.

Kuuntelin taasen piippauksia eri taajuuksilta. Koko ajan minusta tuntui, että ne piippaukset kuulu hirmuisen huonosti. Ihan kun laite olisi ollut todella hiljaisella. Olo oli tosi epävarma.
Tilanne vain paheni kun siirryttiin testiin, jossa toiseen korvaan tuli häiriösurinoita. Kun viimeksi leikatussa korvassa oli tuo surina ja otettiin vasemman kuuloa tuntu etten kuule oikein mitään piippauksia. Oikea korva kärsii jonkin verran edelleen särinästä, rutinasta ja naksumisesta. Ei ollut kovin helppoa kuulla sen surinarätinän takiakaan mitään. Noh, siellä kopissa mun istuessa testaaja ihmetteli avustajalleni kuulokäyriä, mutta eihän Aa muistanut milloin millekin korvalle on tehty ja mitä. Joka tapauksessa Aa oli varsin kummissaan kun lähdimme. Testaaja ei sanonut mulle mitään. Aa:n kanssa pohdittiin asiaa. Oli selvää, että vasen oli huonontunut kesäkuusta. Huoli ja pelko hiipivät mieleen. Ehkä oli hyvä, että vietin viikonlopun Porvoossa opaskoiratouhuissa. En ehtinyt murehtimaan/pelkäämään.

Tänään sitten tapasin minut leikanneen lääkärin. Hänkin kummasteli kuulokäyriä ja etenkin testattuaan ääniraudalla kuulemistani. Ja se oli ristiriidassa kuulokäyrän kanssa vasemman korvan osalta. Oikeassa korvassa kuulo on kohentunut oleellisesti leikkauksen jälkeen. Lääkäri katsoi mikroskoopilla korviin, mutta ei näkynyt mitään ja ääniraudalla testailtiin uudelleen. Testattiin vielä jollain toisellakin raudalla.

No kuulokäyrän mukaan vasemman korvan desipeliraja olisi tippunut 50 prosenttiin ja oikeassa noussut 30 prosenttiin. Vasen kesäkuussa oli siellä 30 prosentissa. Johtumisvika testin mukaan siis pahentunut, mutta ei ääniraudan mukaan… Lääkärin mukaan vaihtoehdot ovat joko proteesin irtoaminen, kiinikkeiden kasvaminen tai kuulotestissä tekninen vika/virhe. Sanoin siitä, että mielestäni äänet kuulu jotenkin kamalan hiljaa, jota ihmettelin. Että näin… Kuuloa testataan syyskuun lopulla seuraavan kerran, ja jos jotain tapahtuu aijemmin otan toki yhteyttä.
Pohdimme tulosta myös ihan käytännön elämässä. Aa sanoi, että ei hän eikä avokkini ole huomannut mitään kuulon romahtamista. En ole kyllä itsekään huomannut. Pidän puhelinta vasemmalla korvalla. En ole isontanut sitä. En ole isontanut äänikirjan kuuntelussa tai tietokoneen käytössä ääntä. Toivotaan nyt, että virhe on jossain muualla kuin korvassani! Vähän kuitenkin mietityttää ja pelottaakin. Tästäkö tämä helvetin kierre sitten jatkuu!!! Toisaalta tällä hetkellä koen elämänlaatuni kohentuneen kuulon kohentumisen myötä niin paljon, että jos tilanne pysyy tallaisena en haluaisi mihinkään korjausoperaatioonkaan, ellei se ole välttämätöntä tulevaisuutta ajatellen. Jos mahdollisesti irronnut proteesi aiheuttaa huononnusta ennusteeseen tms. asia on otettava harkintaan.
Mutta nyt näillä syyskuuhun, sillä siitähän lähdetään ettei tarvitse palata asiaan sitä ennen!!!
Ja Hepa laittaa mielikuvituksensa kuriin!!! Eikä ala murehtimaan, kun ei niin ole murehdittavaa.