Ravintorasvat

Tiistaina olin Pasilan kirjastossa Christer Sundqvistin vetämässä keskustelutilaisuudessa ravintorasvoista. Paikalla oli parisenkymmentä ihmistä keskustelemassa ja ajatukset olivat aika pitkälle saman suuntaisia.
– Älä välttele luonnollisia rasvoja, nauti niitä kuitenkin kohtuudella
– Rasvoista ehdottomasti pahimpia ovat trans-rasvat, keinotekoisesti valmistetut/kovetetut kasvirasvat.
Joten jätä margariini kauppaan, osta voita!

Mitä sinä ajattelet ravintorasvoista, mitä suosit ruokavaliossasi, mitä välttelet?
Onko rasvakammo aiheellista? Kuinka käy karppaajien?
(provosoin sinut keskustelemaan!!!)

Itse suosin aitoja rasvalähteitä, joten margariiniä ei jääkaapistamme löydy.
Sieltä ei löydy myöskään kevyttuotteita.
Taloudessamme käytetään paljon oliiviöljyä, myös rypsiä.
Rakastan avokadoa, välillä vaan vaikea saada sopivan kypsiä yksilöitä
Auringonkukan siemenet kuuluu salaattiin, nam.
Smoothieksiin menee muitakin siemeniä makua ja rasvoja antamaan!
Ja ai miten herkullista onkaan rasvainen juusto silloin tällöin 🙂
Rahkaa ja jogurttia menee päivittäin…

Kanarian matkan loppupäivien tapahtumia

Kevätsateen ropistessa on hyvä palata vielä Kanarian matkan tunnelmaan. Olen ollut tämän lomaviikon raportoinnissa ihan törkeän laiska, mutta jospa nyt samalla kun odottelen pyykkikoneen pyörähdystä valmiiksi.

Torstaiaamuna isäntämme lähti puolentoistatunnin pyörälenkille ja sieltä tultuaan käytiin sen kanssa uima-altaalla uimassa ennen aamupalaa. Palastelun jälkeen lähdimme ajelemaan saaren kraaterille. Loppumatkasta ajelimme aika mutkaisia vuoristoteitä pitkin. Kävimme joitakin satoja metrejä meren pinnasta olevalla näköalapaikalla. Kuvat vähän sumuisia, pilvet aika alhalla.

Ja tässä kuva kraaterista näköalapaikalta otettuna

Näköalapaikalta ajoimme vähän alemmaksi, josta lähti tie kohden kraaterin pohjaa. Se mutkitteli kallioiden välissä. Tiellä jonkin verran kivikkoa. Laskeutumista tuli n. 500 m, mutta käveltynä varmasti tien mutkittelun takia jonkin verran enemmän. Kraaterin pohjalla näytti tältä

Paluumatkalla ylös tuli vähän hiki 😀

Ennen kotiin paluuta kävimme vielä jossain paikallisessa kylässä kahvilassa herkuttelemassa ja nauttimassa edullisista hinnoista. Appelsiinisorpetti oli hyvää, ehkä vähän turhan makeaa…

Päivän liikunta-annosta jatkoin uimalla reilut puolituntia uima-altaalla. Uidessani tajusin, että päivän aikana oli tullut syödyksi aika vähän, joten energiat alko olemaan aika vähissä. Luvassa oli kuitenkin herkullinen grilliateria. Grillissä paistui tuoreet tonnikalapihvit. Niiden kanssa söimme perunoita ja vihersalaattia.

Illan aikana ei mitään erityisempää tapahtunut. Juteltiin ja testailtiin erilaisia keskikropan hallintatreeniliikkeitä 😀

Perjantaina vuorossa oli tutustuminen Kanarian Venetsiaan. Valitettavasti kamera unohtui matkasta, joten kuvat jäi ottamatta. Siellä oli rakennettu upeita kanavia ja paikka oli ilmeisen tyylikäs muutoinkin. Kalastajakylämäisyyttä en kuitenkaan siellä tuntenut. Syynä saattoi olla isot markkinat, joka valtasi ison alan. Kiertelimme markkinoilla pieniä shoppailuja tehden. Naapurimantereen agressiiviset pakkomyyjät tuntuivat ahdistavilta, jopa pelottaviltakin. Krääsää oli ja sitä oli paljon. Ja niin oli myös turistejakin.

Kiertelyn jälkeen istahdimme lounastauolle. Söin herkullisen katkarapusalaatin ja jälkkäriksi jäätelöä ja baileyseä ja oli namia. Ja likööriä ei oltu säästelty. Sitä oli reilusti annoksessa.

Koska vielä oli shoppailuhaluja ajelimme Atlanticoon ja avokki löysi tuolloin itselleen farkut, paitapuseron, kevättakin jne. Ostoksilta kotiuduttuamme nautiskelimme jälleen grilliherkuista, nam. Tällä kertaa porsaanfilettä kera uunikasviksin.

Lauantaina isäntämme lähti polkemaan kolmen tunnin treeniään ja me kävelimme hiekkadyyneille. Sää oli todella tuulinen ja hiekka pölisi mielettömästi. Juoksentelimme (sen minkä pysty) dyyneillä nauraen ja nauttien. Joka paikka sen jälkeen oli kyllä ihan hiekassa.

Dyyneille muistimme sentäs ottaa kameran. Oma asustukseni ei vaan ole kovin edustava, yllä ostamani uudet bikinit 😀

Läskit näkyy, mutta minkäs teen, tällänen olen, mutta vielä mä muutun!

Paluumatkalla pysähdyimme syömään pienet annokset. Söin ilmakuivattua kinkkua ja hunajameloonia, nam. Juomana sangriaa, nam. Kotimatkalla käytiin vielä kaupassa ja isäntämme jo meitä odottelikin kun palasimme takaisin. Iltaa vietettiin tutusti grillaillen. Nyt grillissä paistui broilerrintafileet. Lisänä riisiä ja salaattia.
Sunnuntaista tuli lekottelupäivä. Alunperin meinattiin mennä ajelemaan kameleilla, mutta laiskuus voitti. Oltiin altailla, lueskeltiin jne isäntämme tehdessä neljän tunnin treeniä. Ja pienen lounastuksen jälkeen rento oleilu jatkui.
Illalla lähdimme Inglesiin, jossa söimme pufeeravintolassa vatsamme täyteen. Siellä oli saatavana ihan kaikkea mitä nyt vaan voi kuvitella. Aterian jälkeen kiertelimme Inglesin kaduilla. Ei niin turismikeskeistä paikkaa voi olla mitä se oli. Ravintoloita vierivieressä ja mikä järkyttävintä niitä löytyi suomalaisinakin versioina vaikka kuinka. Ja ne oli tupaten täynnä. Tarjolla oli karaoketa, Wirve Rostia jne. Suomi-meininkiä!
Kotiuduttuamme iltamme vielä jatkui kuoharilla ja punaviinillä. Jutut lensivät laidasta laitaan 😀 Puolkuudelta kömmimme vasta nukkumaan. Kympiltä ylös väsyneinä, mutta onneksi ei pahempaa krapulaa ollut. Tiesi kyllä olleensa paheen tiellä 😀 Söimme aamupalaa, jonka jälkeen aloimme pakkailemaan. Shoppailujen ja isäntämme tavaroiden myötä meinasi tulla laukut melkein liian täyteen 😀 Lopulta homma ohi, joten vielä uima-altaalla käynti ja sen jälkeen suihkuun. Ruuaksi pastaa.
Ja voih, sitten aika kotimatkan. Isäntämme lähti meitä 
saattamaan kentälle, jossa halaukset, lähtöselvityksestä läpi ja viimeiset shoppailut. Niin kuin ei olis tarpeeksi jo ostettu. Huoh…
Kone lähtimelkein pari tuntia myöhässä. Aa ja avokki torkkui melkein koko matkan. Minä kuuntelin lehtiartikkeleita terveyslehdistä ja toivoin nukahtavani edes hetkeksi. En nukahtanut.
Suomessa oli juuri tuolloin maanantaina satanut hirveät räntämäärät maahan, joten tiistaiaamuna viideltä kotiin kahlatessa loskassa tuntui aika karsealta. Arkeen oli kuitenkin palattava…
Ja tässä linkit aijempiin Kanaria-postauksiini:

Aurinkoinen synttäripäivä – kevät on parasta aikaa

Kävin Harmaakuonon kanssa lenkillä ja miten auringon paiste, lämpö, lintujen laulu, kevään tuntu… saikaan minut iloiseksi ja energiseksi. Kävellessäni mietin miten kovaa linnut lauloivatkaan tajuten etten viime keväänä kuullut niitä molemmin korvin kunnolla. Olin lintukonsertosta aivan myyty ja kaikista kevään äänistä. Vaikka vuosi sitten vasemman korvan kuulo oli jo palautunut, ero nykyiseen on uskomaton. Ihmekkös tuo, että kotiuduttuani pulppusin iloa ja energiaa. Siivosin parvekkeen; pesin kaiteet, kalusteet ja lattian. Sillä välin avokki valmisti sunnuntaiateriana synttäriateriaksi perunoita ja jauhelihakastiketta. Kastike muodostui kermasta ja tomaatista 😀 Jälkkäriksi sain Valion välipalarahkan appelsiini maultaan. Aamulla aamupalan jälkeen nenän eteen lykättiin herkullinen mansikkaviineri. Ja en muista milloin olisin syönyt niin herkullista viineriä. Siinä oli paljon OIKEAA mansikkaa eikä sokeriviivatkaan maistuneet keinotekoisille kemiallisille viivoille 😀 Viineri oli jostain pienleipomosta. Nam….

Aterian jälkeen sain vielä puolentoista tunnin hieronnan. Pyysin hieromaan alaselkää, mutta sain koko selän hieronnan. Avokki hoiti myös takareisiä toivoen mun levottomien jalkojen asettumista. Olen Kuusamosta lähtien kärsinyt öisin toisinaan tosi voimakkaistakin levottomista jaloista. Vaiva on todella inhottava/rasittava. Hieronnan jälkeen on ollut ihanan rentoutunut olo ja unimattikin jo hiippailee lähistöllä, joten ehkä tänäiltana en jämähdä tähän.

Keskiviikkona mulla oli kiropraktikko ja selkäni oli paremmassa kunnossa kuin aijemmin. Hiihtäminen ja uimattomuus oli tehneet yläselälle hyvää. Valitettavasti uintitekniikkani ei ole niskahartia-ystävällinen.  Siitä huolimatta uimaan halajaa mieli. Toivottavasti alkavalla viikolla se mahdollistuu.

Keskiviikkoiltana vietin aikaa kulttuurin parissa. Olin kaverini kanssa katsomassa Espoon kaupunginteatterissa Risto Isomäen kirjaan Sarasfatin hiekkaa  perustuvaa teatteriesitystä. Kirja on hyvä ja intensiivinen. Näytelmä oli pettymys! Se oli kertakaikkisen pitkäveteinen ja ehkä vähän ylitaiteellinen mun makuuni. Siinä oli paljon erilaisia valoshow-tyyppisiä juttuja. Meille näkövammaisille oli kuvailutulkkaus, joten ne valo- ja muut visuaaliset jutut ei olleet ongelma. Ongelma oli pitkäveteisyys. Ihmettelimmekin miten niin hyvästä, tiiviistä kirjasta voikin saada noin tylsän.

Torstaiaamuna oli vuorossa kaverin kanssa kahdeksan kilsan lenkki. Pidimme mukavaa vauhtia ja nautimme kevätaamusta . Reippaan lenkin jälkeen teehetki ja kotona töitä kolmesta seittemään. Viime viikko olikin töiden suhteen mukava. Monta sellaista asiakasta soitti, josta ei ole kuulunut aikoihin, jopa pariin vuoteen mitään. Se on aina lämmittävä tunne ja ilahduttavaa kun vanhat asiakkaat tauon jälkeen palaavat.

Ja olen saanut uusia lukijoita! Tervetuloa Ruusa ja Quantina mukaan! Toivottavasti viihdytte!

Ja lauantaille 5.5. on junalippu Jyväskylään ostettu, joten nyt ei enään jänistetä 😀

Pakuriteetä maistelemassa

Olen jo pitkään halunnut maistaa pakuriteetä, mutta yksinkertaisesti en ole raskinut ostaa sitä mistään. Vieraillessani ystävän luona vihdoinkin pääsin kuitenkin pakuria maistamaan. Tavallaan se ei maistunut miltään, tavallaan mausta tuli vähän mieleen kiinalainen vahva musta terveystee. Kokemus oli positiivinen, suuhun ei levinnyt sienen tai metsän maku 😀 Nyt haluaisin itsellenikin tuota mahtavaa antioksidanttijuomaa 🙂 Tässä kohtaa toivoisin, että näkisin ja voisin lähteä metsään kävelemään ja pakuria metsästämään.  Mutta, turhaa kai haikailla sellaista mikä ei ole mahdollista 🙁 Ei ainakaan ilman saman henkistä opasta.

Jaakko Halmetojahan on tunnettu superfood-ihminen, joka puhuu luonnollisen ja alkuperäisen ravinnon puolesta. Viime syksynä kävin hänen parilla luennollaankin. Itse en superfoodaa lähellekään siinä määrin mitä monet muut. En ole hurahtanut touhuun, mutta varmasti superfoodeista löytyy hyviä vinkkejä omaankin ruokavalioon. Kyllähän ”terveysruokalaatikostani” löytyy mm. hamppuproteiinia, macaa, kaakaoknipsejä, raaka-kaakaojauhetta ja voita, marjajauheita jne. Mutta pakkasesta löytyy vielä marjoja mitä voi myös smoothieksiin lisätä. Ja toki siemen- ja pähkinävarasto pitää aina olla tyydyttävässä tilassa 😀

Mutta, Jaakosta piti kirjoittaa… Hän on innostava luennoitsija ja perusteellinen. Ja tietoa on paljon, hyvin paljon. Hänen positiivinen energiansa ja elinvoima on aikas valloittavaa. Löysin hänen kotisivuiltaan artikkelin pakurikäävästä. Sen voi lukea
täältä
Ja jos Jaakon video pakurikäävästä ja pakuriteen valmistuksesta kiinnostaa,
linkki http://www.youtube.com/watch?v=0MqT2BRXWWMtässä

Ja tässä Jaakon artikkelista napattu lainaus:
”Pakurikääpä pähkinänkuoressa
– Sisältää 215 erilaista fytoravinnetta (mm. 29 polysakkaridi- tai beetaglukaani-johdannaista, joilla voimakkaita immuno-stimulantin ominaisuuksia).
– Voimakas adaptogeeni ja toonikumi, jota on käytetty tuhansia vuosia suurissakin määrissä, pitkiä aikoja, ilman haitallisia tai epätasapainottavia sivuvaikutuksia
– Viimeisen 40 vuoden aikana tehty yli 1600 tieteellistä tutkimusta, mukaan lukien esim. Tohtori Kirsti Kahloksen Helsingin yliopistossa vuonna 1984 tekemät tutkimukset, jotka osoittivat pakurikäävän anti-virus, anti-sieni, anti-syöpä ominaisuudet. Lisää tutkimuksia voit lukea täältä.
– Toisin kuin monet muut lääkinnälliset sienet, sisältää poikkeuksellisen suuria määriä superoksididismutaasia (SOD) (25 – 50 kertaa enemmän kuin muissa lääkinnällisissä sienissä), joka on ehkäpä yksi kehomme voimakkaimmista antioksidanteista.
– Pakurikäävän ORAC-luku on korkeampi kuin millään tunnetulla ruoka-aineella (52,452). Kun vertaat lukua esimerkiksi mustikkaan (2,400) ymmärrät ehkä nopeasti kuinka käsittämättömän voimakkaasta antioksidantista on kysymys! (ORAC: Tufts University)
– Pakurikäävän betuliinia ja betuliinihappoa käytetään vaikuttavana ainesosana 46:ssa eri lääkkeessä.
– Hyvä lähde mm. B-ryhmän vitamiineille (tiamiini, riboflaviini, niasiini).
– Kokonainen proteiinin lähde (sisältää kaikki elimistöllemme välttämättömät aminohapot).
– Sota-aikana pakurista valmistettiin Suomessa teen korviketta, joka tunnettiin “tikka-teenä”.
– Vaikuttavat lääkinnälliset ainesosat: triterpeenit (pääasiassa lanosterili-tyypin triterpeenit (esim. inotodioli)), betuliini, fenolit (hispidini, hispoloni) polysakkaridit ja liukoiset lingiinit.
– Pakurikäävän DNA-rakenne on 30% lähempänä ihmisen DNA:ta kuin esimerkiksi kasvien DNA:n.
– Pakurikäävän on osoitettu lisäävän NK-tappajasolujen aktiivisuutta 300%.
– Suojelee tehokkaasti solujamme vapailta radikaaleilta ja lisää interferonien tuotantoa, mikä taas vaikuttaa positiivisesti DNA:mme korjaamiseen.
– Japanissa pakurikääpä on saavuttanut valtavan suosion kosmetiikkatuotteena (ihon pigmenttivirheiden korjaamiseen ja ihon eheyttämiseen)
– Muutamien lähteiden mukaan pakurikääpä sisältää NGF-yhdisteitä (nerve growth factor), eli hermoston kasvua ja uusiutumista tukevia ainesosia.
– Herblisti David Winston on yksi aikamme kuuluisimmista “yrttiguruista”. Winstonin mukaan pakurikääpä on kaikkein voimakkaimmat anti-syöpä-ominaisuudet omaava, koskaan löydetty lääkinnällinen sieni.”

Eipä siis voi muuta sanoa kuin, aikas mahtava terveyspommi, joten ehkä myös hintansa arvoinen. Silti, jos metsään mä pääsisin…

No kuuluuhan mulle toki muutakin kuin pakuria 😀 Ystävän luona vierähti mukavasti tunti jos toinenkin. Söimme ihanan lounaan: falafeleja, parsakaalia ja kirsikkatomaatteja. Kuulostaa aikas terveelliseltä ja ihanalta. Hyvää olikin!

Perjantaina olin Tampereella Fysioterapia-alan näkövammaiset ry:n järjestämässä koulutuspäivässä. Koulutuksen aiheena oli niskahartiaseudun hoito. Perehdyimme niskahartiaseudun erotusdiagnostiikkaan, eli millaiset oireet viittaavat mihinkin syyhyn. Lisäksi harjoittelimme muutaman triggerpisteen (kipupiste) hoitoa. Pistettä painetaan yhtäjaksoisesti kunnes sulaa sormien alla. Triggereitä on myös lihasrungossa, joten toinen vaihtoehto on, että lihasrunko otetaan sormien väliin ja puristetaan kunnes lihas ”sulaa” puristuksesta pois. Triggereiden hoito on todella tehokasta ja haluaisin opetella/oppia hoitamaan enemmän niiden kautta asiakkaita. Pitäisikin selvittää koulutusmahdollisuudet.

Päivän päätteeksi tutustuimme met-tekniikkaan. Sitä voisi kuvata vastustus/rentoutustekniikaksi. Sillä voidaan hoitaa mitä aluetta vain. Esimerkkiksi takareiden venytys. Hoitaja tukee polvea ja vie jalan niin pitkälle kuin lihakset antavat myöden. Asiakas pyrkii koukistamaan polvea viisi sekuntia hoitajan vastustaessa, jonka jälkeen asiakas rentoutuu ja hoitaja vie jalkaa hiukan edemmäksi. Hoito tehdään 3-5 kertaa. Itse pidän ehkä enemmän venytys-rentoutustekniikasta, jossa on sama ajatus, mutta asiakkaan ei tarvitse vastustaa, mutta hoitoa voi tehostaa ottamalla hengityksen mukaan. Venytys, rentoutus ja taas venytys ja lihas antaa taas enemmän periksi.

Koulutuspäivä oli hyvä ja antoisa. Ja hotellilla oli aivan erityisen herkulliset ruuat. Lounaalla saimme nauttia isosta salaattipöydästä, herkullisesta pääruuasta ja iltapäiväkahvilla ei herkkuvaihtoehtoja puuttunut. Itse ihastuin maustamattomaan jogurttiin mihin oli lisätty sitruunan mehua. Hiveli kirpakkuudellaan makuhermojani 😀 Maistoin pikkasen myös mansikkarahkaa ja valkosuklaamoussea. Nekin olivat toki hyviä, mutta sitruunajogurtti nousi voittajaksi 😀

Päivässä ei muuta vikaa ollut kuin karsea keli, Tampereella räimi saapuessamme räntää. Ei täällä kotopuolessakaan paljoa paremmin mennyt, tuli vaan vetenä. Mä odotan niin, että ilma lämpenisi. Nythän on luvattu sunnuntaille (synttäreideni kunniaksi, hih) auringon paistetta ja lämmintä. Ennusteiden on syytä pitää paikkaansa tai…

Hyvän unen salaisuus

Täällä en kovinkaan paljoa ole uniongelmistani kirjoitellut, mutta kärsin niistä aika-ajoin. Sanotaan sokeuden vaikuttavan melatoniinin tuotantoon heikentävästi, ja unettomuuteen avun onneksi pääsääntöisesti saankin juuri melatoniinista. Kärsin myös levottomista jaloista. Ei ole diagnosoitu ja yritänkin ymmärtää vaikuttaako asiaan liikkumisen määrä, ruokavalio tms. Magnesiumsidraatti on jelpppinyt paljon.

Löysin tämän artikkelin
UTUonline.fi-verkkolehdestä ja jaan sen nyt teillekin.

Uni on hyvä, jos heräämme virkeinä ja vireystilamme mahdollistaa tehtävistä suoriutumisen ja elämästä nauttimisen, kunnes seuraavan kerran kallistamme päämme tyynyyn, kirjoittaa unitutkija, dosentti Tarja Saaresranta.

Unta on syytä tutkia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan lasten päiväunet ovat lyhentyneet. Suomalaiset nuoret nukkuvat vähemmän kuin muut eurooppalaiset. Joka viides suomalainen työssäkäyvä tekee vuorotyötä.
Unen laatua huonontavat varsinaisten unihäiriöiden lisäksi monet somaattiset ja psyykkiset sairaudet, stressi tai vaikkapa vieressä nukkujan kuorsaus. Narkolepsiakohu herätti uneliaimmankin ymmärtämään hyvän unen ja vireystilan tärkeyden.

Jatkuvasta unettomuudesta kärsii joka kymmenes, uniapneasta yhtä moni kuin diabeteksesta ja levottomat jalat -oireyhtymä häiritsee jatkuvasti ainakin viittä prosenttia väestöstä. Unihäiriöt altistavat muille kansantaudeille kuten sydän- ja verisuonitaudeille, ovat yhteydessä mielialaongelmiin, työstä poissaoloihin ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen. Unihäiriöt tulisi havaita, sillä niihin on tehokkaita ja spesifisiä hoitoja.

 

 

Unen puute aiheuttaa muutakin kuin väsymystä

Vuosituhannen vaihteeseen asti unen puutteen lähes ainoana haittana pidettiin väsymystä, jonka hyvin nukuttu yö korjasi. Lancetin artikkeli vuonna 1999 havahdutti unitutkijat: neljän tunnin yöunet viitenä yönä peräkkäin heikensivät terveillä nuorilla miehillä muun muassa sokeritasapainoa.

Useilla nisäkkäillä uni on polyfaasista eli vuorokaudessa on monta unijaksoa. Mediassa on pohdittu polyfaasisen nukkumisen etuja. Ubermannin unirytmissä nukutaan 25 – 45 minuutin pätkissä yhteensä kahdesta viiteen tuntia vuorokaudessa. Ubermannilaisten mukaan näin nukkumiseen kuluu vähemmän aikaa, kun ”tehottomammat” univaiheet vähenevät, mutta REM-unen eli vilkeunen kesto säilyy lähes normaalina.

Leonardo da Vinci, Napoleon ja Winston Churchill mainitaan usein esimerkkeinä polyfaasisista nukkujista. Mainintoja ei hevin löydy elossa olevista suuruuksista, joilta itseltään voisi kysyä heidän unirytmiään tai jopa tutkia sitä tieteellisesti.

Toki on hyvä nukkua edes REM-unta. Kun REM-uni estettiin koe-eläimiltä, ne kuolivat 3 – 8 viikossa. REM-unessa tapahtuu oppimista ja mieleen painamista. Suurin osa unista nähdään REM-unen aikana.

Unitutkijoita polyfaasinen unirytmi huolestuttaa. Kaikkia univaiheita tarvitaan. Valtaosa tarvitsee vähintään 7 – 8 tuntia unta vuorokaudessa. Ubermannilainen unirytmi johtaa väistämättä useimmilla univajeeseen. Unen puutteessa immuunijärjestelmä heikkenee, monien hormonien eritys häiriintyy ja kognitiivinen suorituskyky huononee. Lihavuusepidemian yhtenä syynä pidetään unen puutetta. Univaje aiheuttaa väsymystä, joka liikenteessä vie vuosittain monen henkilön ennenaikaiseen ikiuneen.

 

 

Suomi on unitutkijoiden maa

Suomessa on tehty korkeatasoista unen perus- ja kliinistä tutkimusta vuosikymmeniä. Turun yliopistossa sitä on tehty 1960-luvulta lähtien. Sleep Medicine Reviews -lehden mukaan asukaslukuun suhteutettuna suomalaiset olivat julkaisseet reilun 40 vuoden aikana tieteellisiä uniapnea-artikkeleita kolmanneksi eniten. Edellemme ylsivät vain Israel ja Ruotsi.

Pronssitilan arvoa lisää se, että Suomessa ei ole yhtään unilääketieteen oppituolia eikä edes yliopistosairaaloissa yhtään moniammatillista unihäiriöyksikköä toisin kuin useimmissa muissa kehittyneissä maissa.

Mitä sitten on uni ja erityisesti hyvä uni? Uni on aktiivinen tila, joka vaikuttaa elämänlaatuumme valveilla. Siinä erotetaan eri vaiheita, joiden osuus muuttuu iän myötä. Lapsilla ja nuorilla unentarve on aikuisia suurempi. Unen kesto on riittävä ja laatu hyvä, jos heräämme virkeinä ja vireystilamme mahdollistaa tehtävistä suoriutumisen ja elämästä nauttimisen, kunnes seuraavan kerran kallistamme päämme tyynyyn.

 Hyvä uni on aikuisella pääosin yhtäjaksoista, monofaasista, mutta tutkimusnäyttöä on lyhyiden 15 – 20 minuutin mittaisten päivänokosten terveyshyödyistä, samoin suunnitelluista torkuista yövuoron aikana.

Tarja Saaresranta

Terveellinen ravinto, liikunta alkuillasta tai aiemmin, työn ja huolien jättäminen makuuhuoneen ulkopuolelle, hyvä vuode ja rauhallinen nukkumapaikka, hetken rauhoitttuminen ennen nukkumaan menoa ja säännöllinen päivärytmi parantavat unen laatua. Yömyssy ja tupakointi sen sijaan tärvelevät unta.
Riittävä, hyvä uni on luovuuden ja tehokkuuden edellytys, joka tulee priorisoida korkealle.

Tarja Saaresranta
Kirjoittaja on keuhkosairauksien ja keuhkoallergologian erikoislääkäri ja dosentti, joka toimii TYKS:n keuhkoklinikassa ja Turun yliopiston unitutkimusyksikössä.

Ja itsehän kirjoittelin viime syksynä postauksen luennolta
Hyvää yötä nukahtamisvaikeudet 

Unesta puheen ollen, pitäisiköhän sitä painua maate?
Klo soi 6.45 ja edessä koulutuspäivä Tampereella 

Uusi ryhmä Facebookissa: Luentoja hyvinvoinnista, terveydestä ja ravitsemuksesta

Äkillisestä päähän pistosta perustin Facebookiin ryhmän
Luentoja hyvinvoinnista, terveydestä ja ravitsemuksesta

Unelmani on, että luennoista tietoja löytäisi kootusti jostakin
Christer Suntqvist (Veteraaniurheilija-blogin kirjoittaja) Ylläpitää
Terveysluennot ja -tapahtumat Suomessa -kalenteria
mutta ruudunluku ei selviydy sen lukemisesta kunnialla. Saatan löytää luennon, joka kiinnostaisi, mutta en missä se on, tai milloin. Kalenterissa voi ladata ”tulostettavan version”, joka on bdf ja lopputulos lähes yhtä onneton.
Kun luin kalenterista, innostuin ja sitten petyin.

Facebookissa oleva ryhmä ei tietenkään korvaa kalentereita tms, mutta päätinpä kokeilla saisiko sitä kautta vinkkejä hyvistä/mielenkiintoisista luennoista/tapahtumista. Ja toisena ajatuksenani on, että näkövammaiset (hih, siis minä itte) voisivat sitä kautta kysellä opasta/kaveria luennoille. Ryhmään voi liittyä kaikki hyvinvoinnista kiinnostuneet, eikä se luonnollisestikaan sido lähtemään koskaan kenenkään oppaaksi tms, tai heittämään yhtäkään vinkkiä.
Halusin kuitenkin luoda ryhmän antamaan kaikille lisäinfomahdollisuuden ja samalla luentoseuran haun oli sitten näkevä tai näkövammainen.
Ehkä olen ihan pöhkö ja ryhmä kuihtuu, mutta katsotaan… Toivossa on hyvä elää ja yrittänyttä ei laiteta 😀

Jos kiinnostuit, liity mukaan!
Jos et itse innostunut, mutta tiedät jonkun/joitakin joille asiasta vinkata, tee se ihmeessä.

Eli, tietoa saa levittää parhaaksi katsomilleen tahoilleen 😀

Blogimiitti

Jokin aika sitten mm. Iive vinkkaili blogissaan Jyväskylässä järjestettävästä blogimiitistä. Mieleni pohjalla alkoi mukavasti kutkutella ajatus osallistumisesta tapahtumaan. Toinen (se varovainen ja ujo) puoliminusta hangoitteli vastaan. Voinko lähteä treffeille vieraalle paikkakunnalle tuntematta muusta seurueesta ketään? Varmasti kaikkia jänskättää enempi vähempi tavata uusia ihmisiä blogien takaa, mutta eivät kuitenkaan ole kanssaihmisien varassa. Toki minulla on opaskoirani, mutta emme kuitenkaan osaa itsenäisesti mihinkään vieraassa ympäristössä.

Kutkutus osallistumisesta kuitenkin kasvoi ja kasvoin ja päätin ottaa härkää sarvista kiinni ja ”tunnustaa” kiinnostukseni tapahtumasta ja liityin naamakirjassa tapahtuman ryhmään. Sieltä sainkin kannustavia kommentteja ja lupasin lähteä 5.5. olevaan blogimiittiin. Kun päätös oli tehty, innostus on ollut suuri. Nyt on kuitenkin alkanut ”sokkoraasua” jänskättämään. Junalippuja en eilen avustajan kanssa ehtinyt varaamaan, joten homma on hoidettava pikimmiten. Kun lippu on hankittu en enään jänistä 😀

Jotenkin tuntuu ihan hassulta, että näin jännittää ja huolestuttaa pärjäänkö miten hyvin, sillä en toki haluaisi kellekään olla liiaksi vaivaksi. Avokki on kannustanut lähtemään ja ylittämään itseni. Sekin on ihan pöllöä, että johonkin näkövammaisten tapahtumaan voi helpostikin lähteä yksin, vaikka muita ei juuri tuntisi. Se on paljon helpompaa kuin tämä. Ehkä se kertoo huonosta itsetunnosta tai jostain.

Avustaja tulee perjantaina töihin. Itse lähen koulutukseen, mutta jätän hälle listaa työtehtävistä ja yksi tehtävistä on tuo lipun osto Jyväskylän junaan! Eli, näiden jännityksieni ja vaivaksi olo-ajatuksien ei anneta taltuttaa halua tavata teitä muita bloggaajia!

Höh, miksi kirjoitin tästäkin tänne…
Ollakseni rehellinen ja avoin 😀
Ja jos joku lukijoistani sattuisi haluta osallistua eikä vielä ollut tietoinen tästä…

Eli, Blogimiitti Jyväskylässä 5.5. noin klo 12.00 alkaen
Tarkoituksena reippailla yhdessä, jonka jälkeen käydä syömässä.
Ilmottautua voi niinacmon@hotmail.com
ja hältä varmasti saa myös lisätietoja miitistä!
Ja ryhmä löytyy Facesta nimellä JBM 2012
Ja anteeksi etten nyt laittanut suoria linkkejä blogeihin mistä asiasta olen lukenut tai tuonne Facebookkiinkaan.
Rehellisesti laiskuus voitti 🙁

Valokuvia Kuusamon viikolta :D

Kahdeksan asteen lämmössä hiihtelyä

Tuona samaisena päivänä Harmaakuono meidän suksiessa kolmisen tuntia, kantoi samaa keppiä vierellämme hölkyttäen

Ja juoksentelun jälkeen lepo taatusti maistui

Hiihtovaatteita oli kätevää kuivata leivinuuniin ripustettuna

Hiilareita, hiilareita marjapiirakan muodossa Hepa mussuttaa tyytyväisenä

Hiilaripommin jälkeen on syytä lähteä taasen ulkoilemaan, ja Harmaakuonolla energiaa riittää. Mistä ihmeestä sitä piisaa???

Hm… Jäniksen jäljet tuoksuu

Mökki, jossa iltaisin nautimme takkatulen loimotuksesta

Kevättalven järvimaisema

Moottorikelkan jälkiä pitkin hyvä kävellä, mutta jos astahti jäljiltä sivuun jalka upposi reittä myöden lumeen 😀

Huoh, nyt vähän jänskättää menikö kuvat oikeille paikoilleen?
Tunnin taistelin tän systeemin kanssa ennen kuin tajusin mihin kohtaan teksti ja kuvat nyt tulee… Taisin oppia, mutta lopputulos???

Hiihtelyä keväthangilla ja paljon leipää

Viikon aikana taisin syödä viikoiksi eteenpäin leipäkiintiöni täyteen! Syön leipää ylipäätään kovin vähän, joten kroppani taisi joutua Kuusamon reissulla aika koville. Ilahduttavaa kuitenkin on ettei paino ole noussut, päinvastoin. Lähdöaamuna vaa’an surulliset lukemat olivat 68.2 kilossa ja tänään hypätessäni vaalle 67.3, joten riemulla ei rajaa. Huomisaamuna tosin vasta ”virallinen” punnitusaamu 😀 Joka tapauksessa leipäkiintiö ja hiilarikiintiö on aika täynnä. Siitä huolimatta viikkoon mahtui paljon ihania asioita. Saatiin avokin kanssa huippuhyvää palvelua niin lentokentällä kuin koneessakin. Menomatkalla saimme meitä opastelemaan tyylikkään Finavian pukumiehen, joka saatteli meidät jonojen ohi niin lähtöselvityksessä kuin turvatarkastuksessakin. No en tiedä oliko se nyt välttämätöntä. Toisaalta, hänellä saattoi olla muutakin puuhaa kuin meidän saattelemisemme. Ja se taitaa olla ihan yleinen käytäntö, että apua tarvitsevat matkustajat viedään ohi jonojen.

Harmaakuono oli vähän stressissä lentokentällä eikä oikein jaksanut keskittyä opastamiseen. Päästiin kuitenkin onnellisesti portin vieressä olevaan kahvilaan, jossa kahvilan työntekijä tuli pöytään tiedustelemaan mitä haluaisimme. Kahvilasta meidät tultiin opastamaan lentokoneeseen. Lentoemännät olivat Harmaakuonosta myytyjä. Lepertelivät sille ja antoivat oman pehmolentokoneen 😀 Ahtauduimme kahden istuttavaan riviin avokin kanssa ja Harmaakuono jalkoihin. Herra tunki koko ajan kuonoaan käytävälle, joten sain olla tarkkana ettei joku tallaisi jätkää ohi mennessään. Päästyämme ilmaan lentoemäntä tuli kyselemään tarvitsisiko koira vettä ja samalla jäi rapsuttelemaan Harmaakuonoa.

Laskeuduttuamme Kuusamoon kone tyhjentyi ja lähdimme viimeisinä sieltä ulos. Lentoemäntä huolehti, että Harmaakuonon oma lentokone tuli meidän mukaamme. Kenttähenkilökunta opasti meidät koneesta matkatavaroita hakemaan ja sieltä löytyikin jo avokin vanhemmatkin.

Perille päästyämme istuimme heti syömään sianlihaperunalaatikkoa ja jälkiruuaksi uunijuustoa. Ateriasta selvittyämme lähdimme koko porukalla hiihtämään. Avokin isäukko oli tehnyt pelloille latuja, joten mikäpäs siinä oli hiihdellä. Tuolloin lauantaina hiihdettiin melkein kolme tuntia, välillä piti käydä päiväkahvilla herkuttelemassa rahkapiirakalla ja pikkupullilla 😀 Hiihtomatkoja on vaikea arvioida, joten jätetään ne arviot kokonaan tekemättä. Mulla oli vähän harmia, sillä prinsessajalkani ottivat heti siipeensä; kantapäihin isot rakot, jotka puhkesivat, mutta jatkoin sinnikkäästi hiihtoa. Ei välttämättä mailman fiksuimpia vetoja, mutta…

Illalla saunoimme ja iltapalalla tarjottiin leipää. Leivän päälle oli ihanaa kraavilohta tai kylmäsavustettua hirveä, joten olihan se ihan pakko leipää syödä, että sai niitä ihania herkkuja. Ei kehdannut syödä vain päällisiä 🙂

Kello oli jo yli kymmenen ennen kuin pääsimme lähtemään puolentoista kilsan päässä olevalle mökille. Siinä tuli mukava iltalenkki kiristyvässä pakkasessa kuun kumottaessa. Mökillä takkaan tulet ja mokkulan toiminnan testailua.  Ja kyllähän se toimi. Jäi vaan tänne postailematta 🙁

Sunnuntai oli tuhruinen ja sateinen päivä. Mun kantapäät oli kipeet ja Kuusamon keskustasta avokin veli kiikutti rakkolaastareita. Valitettavasti ne oli jotain halpisversioita eikä toimineet yhtään. Päivä menikin pirtissä avokin veljiä tavatessa ja harputellessa kaulaliinaa. Harppu keräsi tietystikin ihmettelyä ja sain naisväelle näyttää ja selittää miten harpulla neulotaan. Aamupalalla nautiskelimme muuten puuroa, kananmunaa, leipää, pullaa, piirakkaa… Ja siitä reilu tunti, olikin päiväkahvin aika. Ja siitä taas ehkä pari tuntia syötiin ruoka. Ruokana oli lohikeittoa, jonka kanssa leipää. Leipää oli kyllä tarjolla vahvemmillakin aterioilla. Jälkiruuaksi persikkarahkaa. Ja jotta ei vaan tulisi nälkä, vajaan parin tunnin päästä kahvin kanssa leipäjuustoa ja appelsiinituorejuustokakkua 😀
Ja vieraiden lähdettyä tietysti iltapalalla taasen leipää. Ja mukaan mökille pullaa iltateen kanssa syötäväksi. Siinä ei auttanut vastustelut.
Mökki-illat noudattivat koko viikon samaa kaavaa, takkaa, iltateetä, tietokonetta ja yhdessä oloa.

Maanantaina oli upee keli. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja hiihto maistui ihanalta. Ei maltettu aamupalan jälkeiselle päiväkahvillekaan. Hiihdettiin kolme ja puoltuntia. Suolla kierrettiin 12 kertaa ja pellolla 4 kierrosta. Avokin isä toi meille ladun varteen mehua. Ja kyllä meidän suoritustamme kehuttiin ja hehkutettiin 😀
Lopulta kuitenkin painuimme kiltisti syömään. Kantapäät oli aika kipeät, yllätys!
Lohikeitto maistui taivaallisen hyvältä ulkoilun jälkeen 😀

Kahvittelun ja iltapalastelun jälkeen lähdimme pakastuvaan iltaan kävelemään. Käveltiin mökin ohi jäälle. Kuljimme moottorikelkkojen ajamia uria pitkin. Muuten jalat upposi hankeen, jossa oli jo jään rajassa vettä. Noh, aikamme reippailtuamme astuin vähän sivuun ja kenkä kastui. Oli aika hassua, sillä pakkasta oli jo reilut kymmenen astetta. Oli aika palata mökille. Kengistä sai irrotella jäätä ja laittaa kengät takan ääreen kuivumaan.

Tiistaina oli liukas hiihtokeli. Mun makuun vähän liiankin liukas. Olen loppujenlopulta kuitenkin hiihtänyt tosi vähän ja epätasaisuudet ladussa tekevät oman haasteensa. Ärsytti ja kiukutti. Noh, rupeshan siinä tietysti myös kantapäätä hiertämään, joten kolmen vartin jälkeen siirryin sisätiloihin. Avokki jäi hiihtämään vielä melkein pariksi tunniksi. Mulla oli paska fiilis, olisin niin itsekin halunnut hiihtää. Tajusin kuitenkin ettei aukinaisilla kantapäillä voi hiihtää enempää, etenkin kun rakkolaastarit oli mitä oli.
Istuskelin tuvassa kuunnellen avokin äidin ja jonkun kylän naisen jutustelua. Kahvittelimme, söimme hirvikäristystä. Perunamuussissa oli ihanan paljon voita, joka antoi siihen todella makua. Oli se kyllä tuhtiakin.
Illalla vielä avokki tapasi naapurin isäntää maatalousbisneksissä, jotka sujuivatkin mallikkaasti. Mulla oli hienokseltaan tylsää. Ehkä se oli kuitenkin sen arvoista.

Kantapäät alko oleen suoraan sanottuna helvetin kipeät. Mietittiinkin miten mökille mentäisiin. Mentiin potkukelkalla.  Avokki työnsi mut mökille. Kyydissä oli kivaa, vaikka samalla turhauttavaa. Aamulla sitten takaisin ylämäkeen 😀 Sää oli aika kehno, joten hiihdot jäi avokiltakin. Avokin setä toi meille lisää rakkolaastareita. Noh, ne oli Compiitin kantapään halkeamiin tarkoitettuja, mutta paransi tilannetta huomattavasti. Ne laitettiin mulle illalla suihkun jälkeen. Voin sanoa, että toipuminen alkoi siitä hetkestä. Päivä meni avokin setää ja joitain muita kylän ukkoja tavatessa. Ulkoilua todella kaipasi. Ja vielä kun illalla saatiin mökille autokyyti, keskiviikon ulkoilut jäi minimiin. Ja tuolloin syömistä oli ihan käsittämättömiä määriä ja käsittämättömän usein. Mun vatsa oli halkeamaisillaan 😀

Torstaina oli hieno aurinkoinen sää, mutta ehkä jo liian lämmin. Lumi petti alta, silti hiihtelimme kolmisen tuntia. Olin fiiliksissä kun jalkoihin ei sattunut. Harmaakuono juoksi rinnallamme kuten muinakin hiihtopäivinä. Suussa iso keppi ja hangelta kuului vain onnellista koiran kipitystä. Tuolloin torstaina se kantoi koko hiihtoajan samaa kalikkaa hyvin tärkeän näköisenä.

Ruuaksi saimme haukipihvejä ja perunamuussia. Jälkkärinä uunijuustoa. Kahvien kanssa taisi olla mustikkapiirakkaa, omenapiirakkaa… Ei kykene muistamaan mitä oli milloinkin 😀

Ruuan jälkeen pikkulevon jälkeen lähdimme potkukelkkailemaan. Halusin kokeilla kelkkailua. Olen sitä joskus lapsena tehnytkin, mutta silloin näin vielä vähän. Noh, penkassahan sitä koko ajan olin kelkan kanssa. Potkuteltiin mökille. Siellä oli hyvä alamäki. Halusin kokeilla mennä mäkeä siten, että jalat oli jalaksilla. Noh, mäki päästiin alas, mutta aikas monta kertaa törmäsin penkkaan 😀 Kerran törmäyksen voimasta lensin kelkan yli hankeen ja siitä kierähdin ojaan. Sieltä meinasi olla hankalaa päästä pois kun lumi petti alta aina kun yritti ponnistaa.
Laskimme mäen alas myös siten, että olin avokin kyydissä. PELOTTI. Ja penkassa käytiin tälläkin kertaa. Hauskaa oli!  Ulkoilun päälle olikin mukavaa painua saunomaan.

Perjantaina lämpöaalto jatkui ja hiihtämisestä ei tullut mitään. Avokki kävi testaamassa, mutta totesi homman mahdottomaksi. Harmitti tietystikin. Lähdettiin kävelemään jäälle, mutta sekin oli aika huono ajatus. Moottorikelkan jäljetkään eivät tahtoneet kantaa, joten liian märkää touhua. Saatiin kuitenkin tunnin ulkoilut aikaan. Yritin avokkia houkutella kävelylle teitä pitkin, mutta ei se innostunut. Tein illan aikana kaulaliinan loppuun, jota harputtelin keskiviikkonakin aika paljon.

Pe-la-yönä oli pakkasta, joten lauantaina olisi ollut hienot hankikelit, joten harmitti aika tavalla kun enään ei ehtinyt suksille. Oli aamiaisen (riisipuuroa ja pannukakkua) jälkeen aika pakata, käydä suihkussa ja juoda lähtökahvit. Harmaakuonolle nousi turkin pintaan hilsettä ja herra haisi stressikoiralle ajellessamme Kuusamon lentokentälle. Siellä lähtöselvityksessä virkailija ei velottanut suksistamme (20 € per suunta) mitään, joten saimme kotimatkalle sukset ilmaiseksi mukaan. Avokin vanhemmat saattoivat meidät portille, josta meidät opastettiin koneeseen. Meillä oli taasen paikat kahden istuttavassa rivissä, mutta lentoemäntä (olivat eri ihmisiä kuin tullessa) tuli sanomaan, että voimme siirtyä käytävän toiselle puolelle penkkiriviin, jossa kolme istuinta. Näin Harmaakuono ja meidän jalkamme sai lisää tilaa. Ja tuota ehdotustahan vastaan meillä ei tietenkään ollut mitään 😀 Matka kului rattoisasti.

Helsinki-Vantaalla meitä oltiin vastassa. Oppaamme oli mukava mies, joka auttoi laukkujemme noutamisessa hihnalta ja saattoi meidät hakiamme luo. Oikeasti tosi hyvää palvelua saatiin. Ainoa mikä mua aina ahdistaa on se, että en pääse vessaan silloin kun haluan, että olen jonkun virkailijan varassa. Ja tottahan hitossa aina silloin on olevinansa ja kyllä onkin ihan kamala pissahätä. Kirosin asiaa moneen kertaan. Jos mukana on joku näkevä, tuota ongelmaa ei ole. Mutta kun istut portilla tai kahvilassa, et pääse vessaan ennen kuin noutaja saapuu 🙁 Mutta, se että apua saa ja palvelu on hyvää, siitä täytyy toki olla kiitollinen.

Ja mikä nautinto, kotona ruuaksi iso vihersalaatti ja falafeleja, nam 😀
Ja en ole varmasti ikinä kohdannut niin uupunutta Harmaakuonoa kuin nyt. Se piti herättää syömään. Siis, labpis, joka ei havahdu ruokakipponsa kolahdukseen!!! Ja syötyään herra jäi makaamaan kuppinsa viereen etutassut suorana ja pää koholla. Siinä se maiskutti suutaan. Pelästyin jo sen halvaantuneen tms. Komensin nousemaan ylös ja ette arvaa miten suuri helpotus kupusi syvältä sydämestä kun Harmaakuono nousi tassuilleen, heilutti häntäänsä ja käveli ottamaan luun suuhun. Sitä se ei kyllä jaksanut syödä pitkään.

Nyt on sitten lomat lomailtu ja paluu arkeen edessä. Ja arki alkaakin rytinällä, heti aamulla neljä asiakasta ja iltaan vielä pari lisää 😀
Mutta nyt jaksaa taas pakertaa arkisten asioiden parissa. 

Puhuvia apuvälineitä

Meille näkövammaisille on paljon erilaisia puhuvia apuvälineitä. Itselläni käytetyimmät ovat vaaka, lämpömittari ja värintunnistin. Puhuvista kelloista en tykkää, joten käytänkin pistekelloa puheen siasta. Meiltä löytyy myös puhuva kuumemittari, mutta se ei kovin luotettava mittari ole.

Ystäväni avustuksella teimme videopätkän, jossa näytän miten lämpömittari ilmoittaa englanniksi sisä- ja ulkotilan lämpötilat, miten vaaka ilmoittaa valmiutensa ja miten se kertoo kauhulukemat kolme kertaa. Vähemmällähän se lukema ei mene perille 😉 😛 Vaaka puhuu suomea.
Värintunnistin on myös suomen kielinen. Kun haluan tietää esim. puseron värin, laitan puseron tasaiselle alustalle ja painan tunnistimen kangasta vasten. Valoa ei saa päästä tunnistusvaiheessa, laite ilmoittaa ihan omiaan. Tosin omiaan se ilmoittaa välillä, vaikka valoa ei tunnistimeen osuisikaan. Sen huomaatte videolta keskimmäisen pyyheliinan värin tunnistuksessa. Jos minulla on jokin beessin värinen juttu, laite ilmoittaa ”oliivinvihreäruskeaharmaa” jne. Sanonkin, että värintunnistin on suuntaa antava ja oikeasti tunnistaa päävärit, selkeät värit hyvin. Liukuvärjätyt, murretut värit, erilaiset värisävyt ovat sitten vaikeampi juttu.