Ensiaskel kohti Harmaakuonon eläköitymistä ja uuden kuonokkaan saamista

Loppujenlopulta ei ole vielä paljoa kerrottavaa, mutta ensiaskel on otettu kohti Harmaakuonon eläkkeelle siirtymistä ja uuden oppaan hakemista. Askel on pieni, mutta sisälläni myllerrys melkoinen. Ehkä juuri siksi kirjoitankin.

Olen järjestänyt Opaskoirakerhon vieraaksi Hussin liikkumistaidon ohjaajan, joka tulee kertomaan muuttuneista käytänteistä ja vastailemaan kysymyksiimme. Muutoksia on tullut, koska tällä hetkellä Suomessa on kolme opaskoiria kouluttavaa tahoa yhden sijasta. Miten jatkossa opaskoiria hakevien jono etenee, miten valikoituu miltä tuottajalta koira tulee käyttäjälleen jne. En näihin kiemuroihin puutu sen enempää, koska kaikki ei ole itsellenikään täysin selvää. En halua antaa väärää tietoa, joten… Ja tuskinpa tuo pyrokratia on se mielenkiintoisin juttu. Helmikuisen vierailun jälkeen olen varmasti itsekin viisaampi. Ja kun itse joudun koiran vaihdon lähestyessä asian kanssa ihan käytännössä tekemisiin. Viesteillessäni kerhotapaamisen tiimoilla liikkumistaidonohjaajan kanssa sain hyvän tilaisuuden ottaa esille oma tilanteenikin. Kirpaisihan se vähän kirjoittaa, että Harmaakuono eläköityy tämän vuoden aikana ja että haluan uuden opastajan. Seuraava askel on, että minun luokseni tullaan kotikäynnille. Silloin jutellaan tilanteestani (terveydentila, liikkumisvalmius, koiran tarve ja mitä kaikkea lie) ja käydään tekemässä puolen tunnin lenkki, jotta liikkumistaidon ohjaaja näkee miten liikun ja millaiset liikkumisvalmiuteni koiran kanssa on.

Kun anoin opaskoiraa 2002 (huih, 11 vuotta sitten) ei ollut tätä käytäntöä tavata sairaanhoitopiirinsä kuntoutusohjaaja kotikäynnin merkeissä. Muistaakseni kävin silloista kuntoutusohjaajaa tapaamassa hänen työpaikallaan ja silmälääkärissä toteamassa sokeuteni. Esikurssilla koiran kouluttajat kävelytti parin kolmen erilaisen koiran kanssa ja katsoi millainen koira minulle sopii vai sopiiko olleskaan. Lisäksi minua haastateltiin ja päätös koiran saamisesta tehtiin. Tällöin maksusitoomus oli jo olemassa. Nyt systeemit on muuttuneet ja sairaanhoitopiirien kuntoutusohjaajat tapaavat asiakkaansa heidän kodeissaan. Näin tapahtuu myös koiran vaihtajille. Onhan terveydentilassa tai elämäntilanteessa voinut tapahtua sellaisia muutoksia mitkä estävätkin koiran kanssa liikkumisen omista haluamisistaan huolimatta.

On ehkä jotenkin hassua, mutta minua jännittää tuo tapaaminen, että minun kotiin tullaan ”tarkkailemaan” tilannettani, tullaan katsomaan miten liikun jne. Olen perusterve, elän terveellistä elämää, olen tasapainoinen jne. En tiedä mitään syytä miksi en voisi saada uuteen oppaaseen maksusitoomusta. Silti jännittää. Samalla tunnen hienoista kutkuttavaa odotusta uudesta mahdollisesta opastajasta. Toisaalla taas syvää surua, haikeutta Harmaakuonon vuoksi. Että ”syrjäytän” sen nuoremman tilalta. Pelkään päivää milloin Harmaakuonolle en pue valjaita, pelkään lähteä uuden oppaan opastettavaksi, vaikka toisaalta se kutkuttaakin.

Olen tiennyt tämän prosessin käynnistyvän, silti mielentilan vaihtelu asiaa kohtaan on yllättänyt, ja taitaa olla tosiasia, että tämä kaikki on vasta alkua. Onneksi lohdullinen tieto on, että Harmaakuono jää kotiimme eläkepäiviään viettämään. Niin on ainakin suunniteltu ja avokin kanssa sovittu. Toki lopullisesti asia ratkeaa siinä vaiheessa miten herra sopeutuu uuteen tilanteeseen. Uskon, että asiassa saan neuvoa ja tukea opaskoirakoululta. Ylipäätään on muistettava etten ole yksin, vertaistukea on tarjolla, kouluttajilta saa tukea ja apua jne. Eli, nyt on vaan aika kohdata vuosi 2013 Harmaakuonon eläköitymisvuotena ja uuden koirasuhteen alkamisvuotena. Se kuuluu elämään ja koiran kanssa, jos haluaa liikkua tämäkin vaihe on läpi käytävä, huh!

Huomaan, että menen silittelemään Harmaakuonoa ja juttelemaan sille tilanteesta. Haen ehkä hänen pehmeästä turkistaan, koiran lämmöstä lohtua ja turvaa, ehkä jopa voimaa. Joskus minusta tuntuu, että koira tietää miksi. Se toki voi olla ja varmaan onkin inhimillistämistä ja monen mielestä liiallista sellaista. Se tunne kun toinen painaa päänsä syliin ja nojaa jalkaan, on lähellä lohduttavana, liikuttavana tekee olon inhimillistäjäksi.

Lukijat, varoituksen sana 😀
Tämä on varmasti aihe mitä ei voi välttää, jos tätä blogia lukee. Tiedän jo nyt,  että tulen tästä elämänvaiheestani kirjoittamaan paljon asioiden edetessä. Nyt asia on liikkumistaidon ohjaajan tiedossa, seuraavaksi sovimme kotikäynnin ajankohdan ja siitä se sitten käynnistyy vääjäämättä.

Lumikenkäilyä ja neulontaa

Tänään vietimme avokin kanssa mukavat pari tuntia lumikenkäillen Tuusulanjärven jäällä. Lunta ei paljoa ollut, joten kävely oli helppoa. Samalla testasimme Nokian puhelimen Gps-paikantimen matkamittaria, joka kertoi kuljetun matkan, ajan, keskinopeuden ja kovimman nopeuden. Gps-paikantimen mukaan matkaa taittui 5.2 km, joten ei aikaan nähden mitenkään hurjasti. Meillä meni kuitenkin aikaa etsimiseen kohtaa mistä jäälle tultiin. Tuuli sen verran, että jälkemme oli kadonneet, joten avokki joutui ”nuohoamaan” rantoja, jotta oikea kohta löytyisi. Se tietysti pudotti matkavauhtia huimasti. Yritettiin muistutella itsellemme, että ulkoilu sinänsä on vähintään yhtä tärkeää kuin hikitreenikin. Pelkäsin avokin turhautuvan etsimiseen siinä määrin, että toista kertaa ei tule. Kotona kuitenkin hän jo suunnitteli seuraavaa kertaa. Mietittiin kovasti mikä helpottaisi oikean kohdan löytämisessä. Nokian Kartat-palvelu ei varmaankaan toimi jäätä pitkin kuljettaessa? Gps-paikantimen yhteydestä löysin kohdan tallenna sijainti. Jäimme pohtimaan voisiko jään alkaessa tallentaa sijainnin, mutta miten tuota sijaintia kohti tultaessa saa puhelimen sen jotenkin ilmaisemaan??? No tutkitaan ja koetetaan kehitellä jotain… Tuodaan rantaan johonkin puun oksaan joku värikäs vaate tms… Huoh… Mutta joka tapauksessa ulkoilu oli ihanaa ja kyllähän lumikenkäilyssä pikkuhikikin saatiin hidasteista huolimatta aikaan.

Eilen olin opettelemassa sukan neulontaa. En paljoa alkua pidemmälle päässyt, pari senttiä vartta. Bambupuikot on kyllä superhyvät. Silmukat eivät luisuneet puikoilla kuten pelkäsin eikä tulpille ollut käyttöä. Kaverini arvelikin niistä olevan enempi hyötyä kantapäävaiheessa. Alkuun useammalla puikolla heiluminen tuntui hassunpelottavalta, mutta kerrosten karttuessa homma helpottui huomattavasti. Tosin onnistuin ekoilla kerroksilla lisäämään aina kaksi silmukkaa ylimääräistä, joten kaverini sai pelastaa minut muutamaankin kertaan 😀 Mutta kyllä homma lähti kuitenkin sujumaan. Nyt vaan rohkeasti neulomaan.

Tänään meillä oli taasen käsityömiitti. Eilisiltana onnistuin avokin kauluriin tekemään virheen, jonka Sisko korjasi purkaen virheeseen asti 🙁 Sen jälkeen homma sujuikin mukavasti ja kauluri edistyi taas vähän eteenpäin. Korkeutta ei per kerros paljoa tule, joten neulomista riittää. Kiva kuitenkin tehdä jo vähän vaativampiakin neulomuksia.

Ja selvisin hyvin viljattomalla miittiherkutteluissa. Tarjolla olisi ollut tonnikala- ja kinkkupiirakkaa, mutta myös viinirypäleitä, juuressipsejä ja suklaata. Sain siis herkutella vähän minäkin. Suklaassakin vaan pitää olla tarkkana. Esim. Geishassa on vehnää 🙁

Olen saanut uuden lukijan! Tervetuloa!

Vammaisurheilun arvostus

Vuoden 2012 parhaat urheilijat eri katekorioissaan on valittu, ja kohu vuoden urheilija-valinnasta käy kuumana. Juuri itsekin luin Yle:n sivuilta Leo-pekka Tähden (ratakelaaja) saaneen toimittajien äänestyksessä selvästi eniten ykkössijoja (147) Vuoden urheilijan Tuula Petäjä-Sireenin saadessa 98 ja toiseksi sijoittunut Ruuskanen 47. Kokonaisäänimäärissä Lepe jäi kolmanneksi, joka kertonee siitä, että monen urheilutoimittajan listalle Tähti ei mahtunut laisinkaan. Kertonee jotain vammaisurheilun arvostuksesta Suomessa. Oli kuitenkin mahtavaa kansan äänestys Vuoden sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä, jonka Tähti voitti. Ja mitä Facebookia selailin kaikki, jotka asiaa kommentoi olivat vähintäänkin pöyristyneitä.

Minusta ylipäätään on vaikeaa arvioida mikä laji tai urheilija ansaitsee eniten arvostusta. Jokainen kokee sen omalla tavallaan. Varmasti Tuulankin suoritus on maininnan arvoinen. Voiko eri lajeja ja urheilijoita eri lajeista laittaa ylipäätään paremmuusjärjestykseen??? Oli kyseessä sitten suuri ja tunnettu tai jokin markinaalilaji, urheilija antaa kaikkensa menestyäkseen lajissaan.  Näin on myös vammaisurheilun puolella. Vammaisurheilun arvostus on noussut paljon viime vuosien aikana. Se on saanut myös ihan eri tavalla julkisuutta kuin vaikkapa Sydneyn paralympialaisten aikaan. Silloin tuli kolme koostetta kisoista, kaksi kisojen aikana ja se kolmas melkein kaksi kuukautta myöhemmin. Nyt Lontoon paralympialaisten aikaan koostelähetyksiä tuli pari päivässä ja taisipa joukossa ola joitain suoriakin pätkiä. Eli on otettu isoja askelija, mutta vielä ei niin isoja askelia, että vammaisurheilija olisi valittu vuoden urheilijaksi.

Olen itsekin törmännyt ajatteluun, että eihän vammaisurheilu ole mitään urheilua. Että enemmän se on sosiaalinen tapahtuma. Ehkä niin on ollut joskus aikojen alussa, mutta koko ajan vammaisurheilukin menee ammatillisempaan suuntaan. Kilpailu kovenee huipulla, vaikka urheilijoita ei ole samoja määriä kuin ns. terveiden puolella. Jotkut sanovat, että juuri siksi menestystä tulee helpommin. Ehkä niinkin. Toisaalta vammaisurheilija joutuu huomioimaan harjoittelussaan vammansa tuomat rajoitteet, on oltava tukiverkostoa näkövammaisilla esim. oppaita tms. On asioita mitä on pakko soveltaa jne. Ei ole siis aivan yksinkertaista vaan mennä ja urheilla. Eihän se tietenkään ole terveilläkään ihan niin, mutta he eivät ainakaan tarvitse jatkuvasti juoksulenkille opasta tai avustajaa treenin onnistumiseksi. Moni vammaisurheilija on kokenut elämässään tragetian ja vammautuneet. Mikä sen hienompaa kuin löytää vammastaan huolimatta itselleen urheilulajin ja vielä menestyä siinä.

Toivon todella, että vammaisurheilun arvostus nousee tulevaisuudessa ja että Suomen urheilutoimittajat ”uskaltavat” arvostaa myös vammaisurheilijaa todellisena urheilijana, sillä huipulla olevat vammaisurheilijat ovat taatusti urheilijoita ja huippusellaisia.

Gluteinittomalla

Vihdoin päätin aloittaa testin miten gluteiniton ruokavalio vaikuttaa hyvinvointiini ja ennen kaikkea iho-oireisiin. Olen asiaa pähkinyt syksyisestä Detox-puhdistautumisesta lähtien. Tuolloinhan ruokavaliosta karsittiin suomalaiset viljat ja eläinkunnan protskut. Niiden viikkojen aikana ranteesta ja jalkapöydistä katosi ihottuma, joka niihin aika-ajoin iskee. Kun viljatuotteet palautu ruokavalioon ihottumakin palasi. Olen vuosien varrella käynyt lääkärissäkin ihottumasta sen äityessä pahemmaksi. Joka kerta olen saanut eri diagnoosin. Milloin se on nimetty punajäkäläksi, milloin vaan joksikin infektioksi. Muistan joskus kymmenen vuotta sitten yhden ihotautilääkärin kysyneen mahdollisista vatsaoireista, mutta niitä ei ollut. Keliakia-kokeita ei otettu, vaikka sitä mahdollisuutta pohdittiinkin. Tuolloin löydettiin allergiaa kumille sekä goboltinsiniselle värille.

Olen kärsinyt pikkutytöstä lähtien enempivähempi kuivasta ihosta ja minulla on atooppinen iho. Lapsena opin inhoamaan paksuja sukkahousuja. Talvella polvitaipeet oli aina auki. Muistan sen kutinan ja kirvelyn vieläkin kortisonivoiteen lemua  unohtamatta. Eli, ihoni on temppuillut aina eri elämänvaiheissa, joten en ole asiaa osannut yhdistää mihinkään tiettyyn juttuun. Ja voihan tämä nytkin olla totaalista hakuammuntaa, enkä usko kuivan ihon oireiden katoavan, mutta jospa ne kutittavat ihottumaläiskät. Vieläkään en ehkä taivu keliakiaan, mutta ehkä gluteiniyliherkkyyteen, joka ei kai välttämättä edes testeissä näy. Tosin en tiedä onko keliakiassa aina vatsaoireita vai ei. Joka tapauksessa tänään aloitin tuon testin ja aion olla kuukaudesta kahteen ilman suomalaisia viljatuotteita. Kotioloissa en usko tulevan hankaluuksia, mutta mennessäni kylään voikin olla hankalempaa. Jos kuitenkin haluaa vastauksia pohdintoihinsa on vaan pysyttävä tiukkana. Ensinmäinen koetinkivi on keskiviikkona kun käsityöporukan kanssa tapaamme ja toinen lauantaina, ystäväpariskunnan tuparit. Onneksi saan Aalta vinkkejä ja vertaistukea avokin ymmärtämystä unohtamatta.

Jos teillä hyvät lukijani on asian tiimoilta kokemuksia tai mietteitä, laittakaahan kommentointiin.

Kuntosalitreenausta

Mieli on parempi mitä eilen, vaikka edelleen opastarve on pinnalla. Talviliikunnan sijaan päädyimme avokin kanssa etsimään liikuntakärpäsen puremaa kotisaliltamme. Avokki uskoi intonsa taas löytyvän sitä kautta, joten salille. Itselläni ehkä enemmän toimisi aloittaa tuosta ulkoliikunnasta, etenkin nyt kun aihe polttaa mielen päällä. Pääasia kuitenkin on, että homma saadaan käyntiin, joten salille ja huomenna lenkille 😀

Itse olen jo pidempään halunnut palauttaa liikunnan aktiiviseksi osaksi elämää. Ongelma on opastarpeen lisäksi, että nautin treenaamisesta eniten kun voin hikoilla jonkun kaverin kanssa. Yksin puurtaminen tuntuu tylsältä. Pitäisi olla tiukemmat tavoitteet, urheilullisemmat tavoitteet… Avokilla on ollut hankalaa asiasta innostuminen. Juttelimme siitä tänään, ja koska hälle kuntosali on ehkä se helpoin paikka aloittaa päädyimme sinne.

Teimme vähän kaikkea testaillen missä kunnossa se kroppa oikein on. No eihän siinä kehumista ollut kummallakaan. Mukavaa oli kuitenkin hikoilla ja treenata yhdessä. Kahvakuulalla tehtiin heilautuksia yhden ja kahden käden versioina sekä pystypunnerrusta. Penkkipunnerrusta, ylätaljaa eteen, hauistreeniä, kulmasoutua, kyykkyjä ja askelkyykkyjä… Lopuksi verryttelyä ja venyttelyä. Hyvällä mielellä juomaan valmistamaani smoothiesta mihin laitoin macaa, hamppuproteiinia, mustikoita, vadelmia, pellavansiemenrouhetta, maustamatonta jogurttia sekä avokin jotain palautusjuomajauhetta. Suihkuun ja Bodyshopin Sitrus-sarjan vartalovoita kroppaan ja treenin jälkeisestä olotilasta nauttimaan.

En tiedä miksi, mutta koen tällä hetkellä liikunnan todella tärkeäksi asiaksi ja nyt haluan onnistua sen toteuttamisessa ilman katkoksia. Siitä on tullut tärkeää. Rakastan liikuntaa, mutta sen harrastamisessa ei saisi tulla katkoksia. Uudelleen aloittaminen kun syystä tai toisesta on niin pirun vaikeaa. Miksi helvetissä sen pitää olla niin? Elämäntavoissa ravitsemuksessa on tapahtunut pysyviä muutoksia, joten eiköhän ole aika ottaa liikunta myös pysyvänä elämään!

Tekee mieli liikkumaan

Hieno talvipäivä: aurinkoa, pakkasta ja tuuletonta.
Päivä milloin ei ikinä pitäisi jäädä neljänseinän sisään möllöttämään. Niin vaan kävi. Suurin syy oli viime yössä. Heräsin kolmelta enkä sen jälkeen nukkunut. Päivä meni vähän sumussa, ja jos olisin fiksu olisin jo peiton alla enkä täällä vinkumassa väsynein aivoin ja ajatuksin. Pitkin päivää ahdistus on nostanut päätään. Mieli halajaa hiihtämään, lumikenkäilemään, luistelemaan; harrastamaan talviliikuntaa. Mutta mutta… ikuinen ja ainainen ongelma mistä se kaveri? Avokki joutuu todella koville omalla heikolla näöllään yrittäessä opastaa ja huolehtia ettei törmäillä esim. kanssahiihtäjiin. On siis ymmärrettävää ettei kahdestaan vieraille reiteille paljoa ole asiaa ja tuolle lähiladullekin on harkittava mikä paras hetki, milloin vähiten väkeä jne.

Mutta kun se mieli halajaa, kroppa huutaa talviliikkumaan!!!
Kyllästyttää, turhauttaa ainainen mankuminen ja kyseleminen voisiko joku lähteä, ehtisikö joku kaveriksi jne.Koen yleensä olevani sokeuteni kanssa sujut, mutta näinä hetkinä epäilen sitä. En ole kadehtia-tyyppi, mutta saan itseni kiinni ajatuksesta ”miksi muille on niin helppoa vaan lähteä ulos liikkumaan”. Onneksi turhauma iskee harvoin, mutta tämän päivän aikana se on iskenyt. Inhoan tätä olotilaa, sillä tämä ei ole luonteeniomaista ajattelua.  Haluan kai vaan niin paljon elämältäni, kokea, liikkua, nauttia, tavata  ihmisiä jne. En kuitenkaan halua olla kelleen liiaksi vaivaksikaan. Olen iloinen, että tällä hetkellä mulla on kaveri uintiin, mutta näemmä haluan lisää. ”nälkä kasvaa syödessä”, niinhän sitä sanotaan…  Nyt kun uintikaveri on, haluan hiihto-, lumikenkäily- ja luistelukavereita.  Voisin ehkä opetella olemaan tyytyväinen siihen mitä minulla on. Tänään aurinko, pakkanen; upea talvipäivä  toi kuitenkin hirmuisen kaipuun liikkumiseen.

Toivon ja uskonkin, että tänä fiilis menee ohi aika nopeasti, jos pääsen edes vähän suksille tai luistimille lähipäivinä. Avokin kanssa huomenna olisi tarkoitus nauttia ulkoilusta, ja tiedän senkin jo helpottavan.

”Näkövammainen radalla”

Kun kyltti ”näkövammainen radalla” ilmestyy sen radan päätyyn missä uin tapahtuu radalta ihmiskato. Eihän kyltin tarkoitus ole karkoittaa uimareita muille mahdollisesti jo täysille radoille. Kyltin tarkoitus on infota vain uimarista, joka ei näe. Ja siksi ei pysty varomaan yhtä hyvin kuin kanssauimarinsa. Tietysti mitä tyhjempi rata on, sitä rennommin voin uida, ja nautinkin siitä.

Viikko sitten minun polskuttaessa altaan toisessa päässä ja kaverini toisessa. Uimari katseli kylttiä ja minua ihmetellen kaverilleni olenko näkövammainen. Saatuaan vastauksen ”olen”, hän oli jatkanut ”onko hän oikeasti näkövammainen”. Ehkä tuntui hämmentävältä se, että uin yksin eikä kaverini uinut opastaen rinnallani. Silti tuntui hivenen hullulta ajatus kyseenalaistamisesta vammaisuudestani. Tuskinpa kovin moni haluaa leikkiä vaikkapa sokeaa, että saisi lähes tyhjän radan käyttöönsä uidessaan tms. Uinninvalvoja kertoi heiltäkin kyseltävän mitä erilaisempia ”hulluja” kysymyksiä näkövammaisista uimareista, jotka kuulemma noudattavat paremmin sääntöjä kuin muut. Itse uin radalla aina oikeaa laitaa pitkin ihan siksi, että törmäyksiä ei tulisi vastaan uivien kanssa. Miksi en voisi tuota ”liikennesääntöä” noudattaa vammastani huolimatta. Noh ehkä noudatankin sitä niin tunnollisesti juuri siksi.

Tänään oli mukavaa taas pulahtaa altaaseen ja nyt matkaakin taittui 1550m, joten selvä parannus edelliskertaan. Kaverini vetäs samassa ajassa melkein 2500m, että mulla vähän treenattavaa 😀 Nyt uinti ei tuntunut niin takkuiselta alkuun ja vauhti pysyi tasasena koko ajan. Niskoissa kyllä tuntui, joten uintitekniikkaa pitäisi kyllä treenata. Neuloosi-uimaasi:D ei välttämättä ihan huippuyhdistelmä niskoja ajatellen.

Uinnin jälkeen tapasin toisen ystäväni. Käytiin kiertelemässä alemyynneissä ja kaverini löysi itselleen uuden takin. Ite eilen löysin Espritin alesta 50 eurolla kolme puseroa, neljäskin olis ollu sopiva, mutta johonkinhan se raja on vedettävä. Tänään en ostanut mitään. Välillä käytiin teellä ja juttua olisi varmasti riittänyt pidempäänkin. Oli kuitenkin palattava kotiin tekemään töitä. Firman puhelinkin heräsi tänään henkiin ja ensi viikolle tuli muutama varaus. Ihmiset ehkä alkavat heräilemään joulu-Uusivuosi -koomasta ja arki alkaa rullailemaan normaalisti. Yrittäjän kannalta aikas hyvä asia.

Eilen ostin 3mm ja 3.5mm pyöröpuikot sekä 2.5mm ja 3mm sukkapuikot, kaikki bambusina. Lisäks ostoskassiin sujahti silmukkamerkkejä (hakaneulan tyyppisiä) ja tulppia puikkojen päihin. Tänään loin avokin kauluriin silmukat ja tein pari kerrosta. Kolmannella olen tyrinyt, joten työ joutuu viikonlopun yli huiluulle. Aa saa purkaa sen virheeseen asti. Jos ite alan purkamaan, puran koko työn ja en millään halua aloittaa taas silmukoiden luonnista. No ei silti tarvitse ilman neulomusta olla 😀 Punainen duubi valmistuu varmasti ja voin aloitella sukkaa tai lapasta, jotta alku on olemassa siinä vaiheessa kun pääsen ohjaukseen. Ja jos jotain helppoa haluaa tehdä, niin huiviin sopivaa lankaa puikoille vaan.

Yltyvä neuloosi

Vuoden vaihtuminen ei tuonut yhtään helpotusta neuloosiin, päinvastoin. Nyt on hirmuinen hinku kerätä erilaisia helpohkoja neuleohjeita ja saattaa ne pistekirjoitukselle. Olen ”ruinannut” ohjeita Facebookissa ja jopa avoimella opaskoiraihmisten listalla. Jonkin verran olenkin ohjeita saanut, joten pääsen niistä kohta valitsemaan. Tuon opaskoiralistan kautta sain yhteyden henkilöön, joka on tehnyt käsitöitä koko ikänsä ja on halukas auttamaan ohjeiden metsästyksessä. Lisäksi hän lupasi opettaa minulle sukkien ja lapasien neulomista. Oon ihan fiiliksissä ja melkein jo ostamassa sukkapuikkoja. Itse asiassa huomenna käyn ostamassa avustajan kanssa 3mm ja 3.5mm pyöröpuikot. Tarvitsen ne avokille tulevaan kauluriin. Sen teon yhteydessä pääsen harjoittelemaan levennyksien tekoa. Avustajani löysi
Ambitus-kaulurin
-ohjeen Lankakomero- nimisestä blogista, jossa sen kirjoittajan tekemistä käsitöistä paljon kuvia ja jonkin verran myös ohjeita. Kauluria varten mulla sattui olemaan pari kerää merinovillaa. Teinkin nelosen puikoilla koevedoksen neulomalla 30 silmukan leveän ja 30 kerrosta korkean koepalan sileää neulosta. Todettiin neuloksen jäävän vähän liian harvaksi. No pyöröjen osto on edessä joka tapauksessa, koska 5mm olis ollut jo ihan liian paksu. Samallahan voisin ostaa ne sukkapuikotkin, niin sitten voisi sopia treffit lapas/sukkaopetukseen.

Eräs tuttavani vinkkasi minulle käsityötarvikeverkkokaupasta
Kartanon Aitta
Kävin sivuilla tänään ja ilahduin kovasti, että esim. lankojen värit kerrotaan sanoin, ei värikoodeina tms. Vielä en tilannut tuotteita, joten en tiedä toimiiko sivu ruudunluvulla maksamiseen asti ongelmitta, toivottavasti.

Lauantaisen käsityömiitin jälkeen kävin tutustumassa toiseen verkkokauppaan
Poppeli.net
Vaikutti myös vaaralliselta paikalta 😀
Sielläkin ruudunluku vörkki aika mukavasti.

Lauantai-iltapäivä hujahti mukavasti neuloen. Aloitin punaisesta Teddy-langasta tuubihuivia. Alkuvaiheessa kiepautin pyöröt jotenkin niin, että huiviin tuli kierre. Kuulemma on ohjeita missä kierre tehdään tietoisesti, joten ajattelin sen voivan olla Siskojen kannustamana. Jatkoin neulomista vielä kotonakin. Huivi tuli lähes valmiiksi. Mitä pidemmälle ehdin sitä hankalempaa neulominen oli kierteen takia. Se väänsi pyöröäkin jotenkin hassusti. Sinnittelin kunnes pudotin pari silmukkaa. Ja sitten se purkoosi iski ja hetken päästä ei ollut enään lähes valmista huivia, oli vain iso kerä lankaa. Ei muuta kuin uudelleen silmukoita luomaan. Nyt huivia on tehty liki kymmenisen senttiä.

 Viime viikolla päättelin elämäni ensinmäisen työn pyöröpuikoilla
Suklaanruskea kauluri, joka menee ympäri kahdesti

Lanka: Lang yarns Kim (68%villa 29%alpakkaa 3%polyesteria käsinpesu)
Vyötteessä ei ollut puikkosuositusta, mutta muistelisin myyjän suositelleen 10mm puikkoja. Mökillä kokeilin 12mm ja pocho-villitys iskikin siitä. Jotenkin neulejälki oli niin pochoon sopiva. Noh, lopulta päädyin tähän kauluriin.
Tein sen 120 silmukalla ja joustinneuleella *4o, 2n* kasin puikoilla. Ehkä kauluri on ennemminkin paksuhko tuubihuivi. Tuo lanka on aivan ihanan tuntuista. Onneksi sitä on vielä jäljellä ja ehkä hankin sitä lisääkin…

Mökillä valmistui  tämä tummanvihreä huivi

Lanka:

Sublime (96% merino 4%nylon 30astetta hienopesu puikot5 ½)

 Tein huivin kutosen puikoilla
Leveys 35 silmukkaa
1 ja 2 kerros *1o, 1n, 1o* kerros loppuun
3 ja 4 kerros 35o

Neuloosi on ihana, mutta valitettavasti silläkin on myös huonoja oireita. Hieronut olen monta neuloosista innokasta ihmistä. Tuntenut käsieni alla ne jännittyneet lihakset joihin on kertynyt jännittyneisyyden myötä kuonaa, kuunnellut kärsityn päänsärystä, hartia- ja olkavarsikivusta jne. Nyt olen kokenut tuon kaiken myös omakohtaisesti. Avokin tekemä hierontahoito eilisiltana oli enemmän kuin tarpeen. Ja tänään olenkin hillinnyt neuloosia, olen tehnyt vain neljä kerrosta (116 silmukkaa/kerros) tuubihuivia. Huomenna pääsen aloittamaan tod.näk. avokin kauluria. Siinä onkin totuttelemista kun lanka on niin ohutta. Haasteet on kuitenkin tervetulleita!

Kevyesti alkuvuoteen

Vuosi on alkanut kevyellä ruokavaliolla, vaikka jouluaika ei painoon tehnytkään suuria muutoksia. Lueskelin vanhoja muistiinpanojani ja totesin, että vuoden 2011 lokakuun alusta lähtien on paino sahannut 68-69 kilon välillä, ja tähän melkein puolentoistavuoden jaksoon mahtuu 2-3 jaksoa milloin paino on ollut 67 kilon tuntumassa käyden kerran pari jopa sen ali.Olen ottanut asiaa kohtaan erilaisia lähestymistapoja. Viimeisin on ollut jo pitkään. En ole hypännyt jatkuvasti vaa’alla ja en merkinnyt ylös jokaista punnitusta. Tulos on aikalailla plus-miinus-nolla jos verrataan painoa esim. 2012 tammikuun alussa 69.1 kg ja nyt 68.2 kg. 900 g miinusta on törkeän vähän, mutta toisaalta paino ei ole myöskään noussut, vaikka se ei ole koko ajan ollutkaan seurannassa. Ruokavaliossa on tapahtunut hyviä muutoksia. Syksyn 2012 Detox-kurssi toi minulle monta hyvää kasvisruokareseptiä ja ideoita kasvisaterioille ylipäätään. Ja myös jotkut ruuista menee avokillekin, esim kookosmaitoon tehty linssikeitto ja täytetyt munakoisorullat ja tomaattikastike. Täytteessä halloum-juustoa, nam. Linssikeittoa keittelinkin ennen jouluherkuttelua ja nyt meillä on tuota munakoiso-halloumvuokaa. Viime viikolla söimme kanasalaattia, jossa oli limekastike, greippiä ja ananasta. Ohje S-kauppojen lehdestä ja bataatti-porkkanasosekeittoa. Tujaus tuoretta Chiliä tekee keitosta herkullisen. Pinnalle lusikallinen kermaviiliä tuo pehmeyttä ja avokillekin kelpas. Viikonloppuna lämminsavulohisalaattia johon tavissalaattiaineksien lisäks avokaadoa ja Latva-artisokkaa säilykkeenä tosin. Hyvää ja terveellistä, nam! Paljon hyviä rasvoja kalan ja avokaadon ansiosta.

Tavoitteena on jatkaa kevyellä, mutta ravitsevalla ruokavaliolla. Joulusta on joitain pieniä suklaapaketteja jäljellä. Niistä ei kieltäydytä kokonaan, mutta herkuttelu jää yhteen tai kahteen konvehtiin kerrallaan. Eikä niitä kertoja ole kuin pari-kolme viikossa. Eli matka kohden kevyempää minää sen kuin jatkuu edelleen.

Olen huomannut (aikoja sitten) miten negatiivinen vaikutus alkoholilla on painonhallintaan. Siiderit yms. ovatkin varsinaisia kaloripommeja. Olutta en juo laisinkaan, mutta saunasiiderin sillointällöin ja joskus kun kaveriporukalla istutaan iltaa. Valitettavasti siidereiden jälkeen vaa’an lukemat ovat aina tyrmistyttävät. Pahimmillaan paino voi nousta hetkellisesti parikin kiloa, ja en ole huomannut eroa oli siideri lihgtia tai ei. Tosin kevytversioita en juuri harrasta nykyisin niiden hurjien lisäainemäärien vuoksi. Totuus kuitenkin on alkoholi ja laihdutus ei toimi kovinkaan hyvin yksiin. Ehkä kroppa ei ole saanut tarpeeksi harjotusta alkoholista ja siksikin reakoi heti voimakkaasti turvotuksella… No ehkei sitä ”harjotusta” ole erityisemmin luvassakaan. Tipatonta tammikuuta en vietä, mutta en alkoholin kanssa ”läträilekään” suuria määriä. Ja onneksi on paljon hyviä juomavaihtoehtoja ilman alkoholiakin. Ja se jos mikä on hyvä juttu myös painonhallinnan kannalta. br />
Itse en ole oikein koskaan harrastanut en alkoholillisten tai alkoholittomien juomienkaan valmistusta, mutta nähnyt monia ihania reseptejä. Nykyisin minua kiehtoo eniten terveelliset ja lisäaineettomat vaihtoehdot. Esim. pakuri-inkivääritee on terveysjuomista yksi suosikeistani. Ja sitruuna-inkivääriyhdistelmä toimii myös. Minttu antaa myös ihanan raikkaan maun juomiin.

Ja jos on aihetta juhlaan, alkoholittomista kuohujuomista suosikkejani on ehdottomasti kuusenkerkkä-kuohujuoma sekä karpalokuohu. Niistä ollaankin parit kerrat nautittu ystäväpariskunnan kanssa treffatessamme. Mut siis… alkoholi ja laihdutus ei mulla ainakaan vörki. Onneksi alkoholi ei kuitenkaan ole ongelma, joten ehkä ne parit viinilasilliset jatkossakin nautin hyvällä omalla tunnolla. Siiderien juonti on se mistä nipistetään tarvittaessa 😀

Painonhallinnassa ruualla on iso merkitys ja myös sillä mitä juo. Itseltäni sokeripitoiset juomat on jääneet pois lähes kokonaan. Vettä menee sitäkin enemmän. Veden juonti onkin tärkeää. Muistakaa juoda riittävästi 2-3 litraa vuorokaudessa. Se auttaa myös kokemukseni mukaan painonhallinnassa.

Myös liikunta on ainakin minulle toimiva juttu painoa ajatellen. Tavoite onkin lisätä liikuntaa roimasti. Sieltä neulomuksen ääreltä on syytä lähteä välillä liikuttamaan lihojaan 😀 Neulominen on imaissut mukaansa aika pahasti juuri tällä hetkellä. Se tuntuu niska-hartiaseudussa, joten suutarin lapselta taitaa ne kengät puuttua. Onneksi helpotusta sain avokin hierottua hartiani. Lupasin itselleni ja avokillekin etten tänään istu neulomuksen ääreen. Onko tää tietokone sitten jotenkin parempi??? TUSKINPA :O

Mutta vielä ennen kuin lopetan toivotan uudet lukijat tervetulleeksi. Oli mukava yllätys huomata lukijoiden määrän lisääntyneen, vaikka kirjoitustahti onkin viime aikoina ollut vähän hitaanlainen. Mut toivottavasti viihdytte täällä ja juttuvinkkejä/toiveita saa heitellä vaikkapa tämän postauksen kommentteihin.

Hepa polskuttaa

Pitkästä aikaa loiskautin itseni eilisaamupäivänä uima-altaaseen. Olin jo ennen joulua sopinut uintitreffit, ja odotin eilistä innolla. Mikään ei saisi tulla esteeksi ja onneksi ei tullutkaan :O Ens torstaille on sovittu uus uimatreffaus. Senkään esteeksi ei saa tulla mitään…

Ensinmäiset 300-400 metriä tuntui takkuselta: hengästytti ja uinti tuntui lähinnä räpiköinniltä. Mietinkin, että tätäkö olen todella kaivannut, ja tätäkö halusin. KYLLÄ!

Alkukankeuden jälkeen hengitys tasottui ja vauhti parani. Vaikka pissitus iskikin 800 metrin paikkeilla ei puhettakaan, että olisin lähtenyt kesken vessaan. Ensiuinnille pitkän tauon jälkeen tuli mittaa 1250 metriä, joten siitä on hyvä lähteä seuraavalla kerralla parantamaan.

Kun liikuntatunneilla Jyväskylän näkövammaisten koululla uimme matkaa koulun omassa altaassa, matkamittarina käytettiin muoviläpyskää, jossa oli koholla kuplia. Aina uitua allas päästä päähän painettiin kupla alas. Uinnin jälkeen sitten laskemaan kuinka paljon tuli uituakaan. Nyt aikuisiällä olen kaivannut tuollaista uintitreeneihini, mutta en ole onnistunut saamaan sellaista sen jälkeen. Viime talvena käytin reijitintä, aika työlästä ja reijitin ruostui.

Viime keväänä Näkövammaisten Keskusliitto julkaisi jäsenlehtensä tilanneille Veikkauksen peliruudukot ja niissä oli käytetty muovikuplia, joten

Nyt mulla on uintimatkamittari, jeeee… Itse asiassa Lotto- yms. monisteita on useampia, joten pärjään pitkään. Saman muovin kun voi käyttää monta kertaa uudelleen. Nostaa vaan kuplat takaisin ylös 😀 😀

Uinnin jälkeen käytiin avokin kanssa siirrättämässä vanhoista puhelista puheohjelma Talks uusiin puhelimiin. Nokian puhelimissa ei toimi näkövammaisille kehitetty gbs-paikannin, mutta onneksi Nokian Kartat-palvelu toimii uusimman Talks-version kanssa. Kävin sitä räntäsateessa testaamassa lähiympäristössä Harmaakuonon kanssa. Vähäisen kokemuksen perusteella en vielä hirveästi osaa sanoa, mutta kun palvelua oppii hyödyntämään tms. antaa varmasti uusia ja laajempia liikkumismahdollisuuksia, joten ei muuta kuin tutustumaan systeemiin lisää ja oppimaan.