Julkaistu

Kesäseikkailu Kuusamossa ja Posiolla 8.-15.6.2019 – biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan

Pienryhmä -kolme näkövammaista avustajineen/peesareineen vietti ikimuistoisen seikkailuviikon Seikkailuapinoiden pääoppaan Heidi Savolaisen kanssa. Tervetuloa lukemaan viikostamme!

Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan
Luontoon tutustumassa tunturissa
Koskenlaskua ja poroja
Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta
Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan
Issikan selästä kotimatkalle

Rauhallinen aamu ja paikallisiin käsitöihin tutustumassa

Torstaiaamuna nukuimme hiukan pidempään, nautimme aamiaista kaikessa rauhassa ja pakkasimme rantakassit biitsiä varten. Tosin oli aavistus siitä ettei rantakamppeita tarvittaisi, sillä sen verran viileän oloinen sää.

Rauhallisen aamun toimet tehtyämme ajelimme Posion keskustaan tutustumaan Ingan tupa –käsityömyymälään. Siellä oli paikallisten käsityöläisten töitä valikoiman ollessa monipuolinen.  Kiertelimme myymälässä tunnustellen ja tutustuen tuotteisiin.

Heidi tunnustelee karhun muotoista puista pullotelinettä Ingan tuvan myymälässä.
Komea karhun muotoinen puinen pulloteline

Ostosten jälkeen istuimme Ingan tuvan terassilla jäätelöistä nauttien

Porukkamme aurinkoisella terassilla nauttimassa jäätelöä.
Ingan tuvan terassilla

Biitsillä kylmässä tuulessa

Lähdimme ajelemaan Livojärven kuuluisalle hiekkarannalle. Käännyimme kuitenkin väärästä tienhaarasta päätyen Paskaperäharjulle. Emme enään jatkaneet matkaamme, vaan päästimme koirat telmimään, uimaan, kirmaamaan. Ryhmämme näkevät tarkkailivat ympäristöä porojen varalta.

Istuskelimme vilttien päällä kasseistamme lisää lämmintä vaatetta hakien. Ei tarvinnut ajatellakaan uimista tai ranta-asuun pukeutumista. Nauroimme biitsipäiväämme ja tovin Paskaperäharjulla värjöteltyämme lähdimme takaisin majatalolle.

Seikkailijat värjöttelemässä hiekkarannalla vilttien päällä koirien nauttiessa vapaudesta ja vedestä.
Paskaperänharjulla Livojärvellä

Yllätysohjelma

Seikkailuapinoiden majatalolla söimme myöhäisen lounaan, jonka jälkeen oli hetki omaa aikaa. Kokoonnuimme ruokasaliin neljän pintavilla Koillis-Sanomien toimittajan Petri Markkasen haastatteluun sekä kuulemaan mikä on yllätysohjelmanumero, jonka Heidi oli meille järjestänyt. Kertoilimme toimittajalle upeasta viikostamme niin meidän näkövammaisten, peesareiden kuin yrittäjänkin näkökulmasta.

Toimittaja kirjoitti paperiversion lisäksi myös hiukan erilaisen artikkelin nettiversioon

Koko sivun artikkeli Koillis-Sanomissa jossa on neljä isoa kuvaa kalliolaskeutumisestamme.
Koillissanomat toimittaja Petri Markkanen ja kuvaaja Mikko Halvari

Minuutit kuluivat ja juttutuokiosta toimittajan kanssa oli aika siirtyä arvuuttelemaan mikä yllätys meitä odottikaan. Heitimme hurjia arvauksia ja Outi osui lähimmäksi – lähtisimme kokeilemaan Ruoppivaaraan kalliolaskeutumista. Kuulostihan se aika hurjalta, mutta Heidi haastoi toimittajan osallistumaan silmät peitettyinä ja toimittaja otti haasteen vastaan.

Jännitystä ilmassa

Ajoimme Ruoppivaaraan nousten koko ajan ylemmäksi. Jännitystä oli ilmassa. Perillä meitä oli vastassa Outdoor Passion Finlandin Jussi Tupasela ja Lotta Sandvik, erittäin ammattitaitoiset rauhalliset oppaamme. Katsottuamme koirille mukavat paikat lähistöltä, aloimme valmistautua kalliolaskeutumiseen. Jokaiselle puettiin kypärä, hanskat, kiipeilyvaljaat tykötarpeineen. Tunnelma oli mukavan jännittynyt.

Jussi Tupasela kiinnittää laskeutumiseen tarvittavia köysiä Heidin vyötäisillä olevaan kiipeilyvyöhön.
Varmistukset ennen laskeutumista

Jokaisen kanssa harjoiteltiin kalliokielekkeelle lähestymistä takaperin kävellen ennen kuin aloitettiin itse laskeutumiset.

Ensiksi vuorossa oli Koillis-Sanomien toimittaja Petri Markkanen. Seurasimme kauempana hänen valmistautumistaan ja laskeutumistaan.

Mikko Halvari kuvaa Petri Markkasta joka huivi silmillään odottaa jyrkänteen reunalla omaa laskeutumisvuoroaan. Petrin takana on Jussi Tupasela.
Petri valmiina laskeutumaan
Jussi Tupasela varmistaa vielä Petri Markkasen kiinnitysköydet ennen laskua. Miehet ovat aivan jyrkänteen reunalla. Taustalla puiden peittämä vaara sekä sen edessä oleva vesistö.
Viime hetken varmistukset ennen laskeutumista

Vapaapudotus mukaan laskien laskeutumista oli n. 20 metriä, jonka jälkeen oli kavuttava erittäin kivikkoista ja juurakkoista jyrkkää polkua ylös. Tämän myös Petri kulki silmät peitettynä Sinin opastamana.

Petrin jälkeen lähdimme kukin vuorollamme kohden hurjaa seikkailua muiden odottaessa ja jännittäessä sivummalla. Ryhmästämme uskaltautui kielekkeen yli kaksi sokeaa ja yksi näkevä. Minulla on vahvasti käsitys, että näkemättömyydellä tai näkemisellä ei ollut merkitystä uskaltautuiko laskeutumaan.

Seikkailijaryhmämme jyrkänteen laella kypärät päässä ja valjaat puettuna. Vasemmalta Outi, Taija, Marianne, Sini, Sirpa ja Heidi.
Jännittyneitä ilmeitä ennen laskeutumista
Sini valjaiden varassa pystysuoralla, rosoisella seinämällä. Lotta Sandvik varmistaa alempana köydestä roikkuen.
Sini laskeutumassa
Sinin leveä voittaja-hymy! Laskeutuminen tehty.
Alhaalla!
Marianne laskeutumisvuorossa jyrkällä seinämällä. Lotta varmistaa Mariannen laskeutumista köydessä vastapainona roikkuen. Sini seisoo alhaalla vieressä.
Melkein alhaalla jo.

Rohkeutta on monenlaista

Oli minun vuoroni siirtyä laskeutumispaikalle Jussin turvallisessa ohjauksessa. Lähestyimme hitaasti kalliokielekettä takaperin. Tunsin sisälläni meneväni pois mukavuusalueeltani siinä määrin, että jännityksen lisäksi syke kiihtyi ja tuli fyysisesti huono olo. Pysähdyimme ja hetken päästä yritin jatkaa matkaa, mutta en pystynyt siihen. En ottanut viimeisiä askeleita enkä pudottautunut kielekkeeltä. Minusta ei vaan siihen ollut. Arvostan todella Jussin ja Lotan tilannetajua. Minua ei yritetty saada menemään puoliväkisin vaan kunnioitettiin sitä miltä minusta tuntui. Siirryimme kauemmaksi kielekkeeltä halasimme ja tulimme rauhallisesti pois lähtöalueelta. Jussi sanoi minulle ”on suurta rohkeutta kieltäytyä menemästä ryhmän edessä”. Näin se varmasti on. Toisaalta en tiedä vaatiko se edes rohkeutta olla menemättä niin pahalta hetkellisesti fyysisesti tuntui. Pelkäsin etukäteen myös ylös kapuamista, sillä huonot seinäkiipeilykokemukseni nousivat voimakkaasti mieleeni. Jälkeenpäin olen miettinyt, että onko minua kaduttanut jänistämiseni ja todettava on ettei ole katumus iskenyt. Toki olisin toivonut uskaltavani, mutta kaikki kokemukset eivät vaan ole kaikkia varten. Tunteen vapaapudotuksesta olisin halunnut tuntea, mutta ensiksi olisi pitänyt kyetä menemään kielekkeen yli ja sen jälkeen kavuta pelkäämääni jyrkkää polkua.  Olen kuitenkin todella iloinen, että Heidi järjesti tämän yllätysnumeron ja osa meistä sai varmasti unohtumattoman kokemuksen.

”Helvetti, mä en näe mitään!”

Lopuksi oppaaltamme Heidiltä kysyttiin haluaisiko hän laskeutua ja vastaus oli ”kyllä, mutta silmät peitettyinä”. Hän oli tehnyt laskeutumisen aiemmin, joten tiesi vähän mistä on kysymys. Seurasimme Heidin valmistautumista ja lähtöä sivummalta. Kielekkeellä kuului ”Helvetti, mä en näe mitään!” Niin vain kuitenkin hän lähti laskeutumaan Lotta vierellään. Lotta laskeutui kaikkien laskeutuneiden kanssa. Heidin päästyä alas Sini opasti hänet jyrkkää polkua ylös edelleen silmät peitettynä.

Olen todella vaikuttunut Heidin ja Petrin rohkeudesta laskeutua alas ja kavuta ylös silmät peitettyinä. Iloitsen myös muiden suorituksista, jotka voittivat pelon ja jännityksen.

Viimeinen ilta majatalolla

Majatalolle palattuamme menimme heti saunomaan iloisen puheen sorinan pulputessa. Kymmenen jälkeen kokoonnuimme kodalle illalliselle. Anneli ja Tuulikki olivat loihtineet herkullisen aterian jälkiruokalettuineen. Syötyämme muistelimme kulunutta viikkoa. Tarkoitus oli tehdä äänitallenne muisteluksistamme, mutta puheemme meni liian viralliseksi rentouden kadotessa, joten tallennetta ei koskaan editoitu eikä säilytetty.

Juttua olisi riittänyt pidempäänkin, mutta osalla oli vielä pakkaamista yms. pientä tohinaa. Veimme yhden jälkeen Sirpan kanssa Seikkailuapinoiden pihapiiriin parapoloidi-mikrofonini ja digisanelimen ikuistamaan öistä tunnelmaa. Tallenteen kuunteluun kannattaa käyttää aikaa, sillä niin kiehtovia ääniä sieltä kuuluu.

Lintujen yökonsertti
Julkaistu

Kesäseikkailu Kuusamossa ja Posiolla 8.-15.6.2019 – Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta

Pienryhmä -kolme näkövammaista avustajineen/peesareineen vietti ikimuistoisen seikkailuviikon Seikkailuapinoiden pääoppaan Heidi Savolaisen kanssa. Tervetuloa lukemaan viikostamme!

Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan
Luontoon tutustumassa tunturissa
Koskenlaskua ja poroja
Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta
Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan
Issikan selästä kotimatkalle

Aamun kauhun hetket

Seuraavana aamuna noustuani tajusin kauhukseni palelevani, aivan kuin kuume olisi nousemassa. ”En kai vaan vilustunut märissä saappaissani edellispäivänä?”, pohdiskelin aamutoimia tehdessäni. Toivoteltuani huomenet muille kyselin palelsiko heitä, ja ei.  ”Nytkö minun haaveeni Pienestä karhunkierroksesta murenisi ja joudun jäämään majatalolle!?” Pyysin kuumemittarin ja ei kuumetta ollut, joten teimme päätöksen, että lähden matkaan. Ja nyt jälkikäteen voin vaan kuvitella sitä harmituksen määrää, jos olisin viettänyt päivän majatalolla. Onneksi palelu asettui ja sain kokea ikimuistoisen päivän. Olihan Pieni Karhunkierros minun haaveeni, jonka ympärille viikon ohjelmaa rakennettiin.

Alun hitaat sadat metrit

Aamiaisen jälkeen pakattuamme eväät lähdimme ajelemaan Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikalle. Ennen reitille lähtöä vielä yhteiskuvaan ja sen jälkeen matkaan.

Ryhmämme Pienen Karhunkierroksen sisäänkäynnin luona valmiina lähtöön.
Ryhmäpotretti ennen vaellukselle lähtöä

Ensimmäiset sadat metrit tuntuivat olevan yhtä helvettiä. Heti otettiin kyllä luulot pois! Tässä kohden pyydän muistamaan että maastossa liikuttaessa sokeana on omat haasteensa. Hermosto on todella lujilla koko ajan hakiessa tasapainoa ja kohtaa mihin voi turvallisesti astua. Kuljimme hitaasti totutellen hankalaan maastoon ja hakien hyvää tapaa edetä.

Oppaamme Heidi etukäteen jännitti miten koirat reagoivat riippusiltoihin. Puolisen tuntia taiteiltuamme reitin alkua saavuimme Niskakosken ylittävälle riippusillalle. Molemmilta koirilta ylitys sujui hienosti. Todettava on myös, että itselle nuo riippusiltaylitykset olivat niitä reitin helpoimpia osuuksia.

Heidi ja Otto ylittämässä riippusiltaa Niskakosken yllä. Kosken rannat ovat kivikkoiset, jyrkkäreunaiset ja sankan metsän ympäröimät.
Riippusilta yli Niskakosken

Matka jatkui kohden Myllykoskea.
Ennen Myllykoskelle saapumista pysähdyimme pitkoksilla kuuntelemaan ja tallentamaan kuukkeliemon ja poikasten ääntelyä.

Myllykoskella pysähdyimme hetkeksi näköalatasanteelle, jonka jälkeen  emme kuitenkaan ylittäneet riippusiltaa vaan jatkoimme kohden Siilastupaa.

Heidi ja Otto Myllykosken katselutasanteella pienen putouksen kohdalla. Koski kuohuu vuolaana. Sen takana nousee kallioinen metsän peittämä rinne.
Myllykosken katselutasanteella

Myllykoskelta Siilastuvalle

Metsäisen osuuden jälkeen nousimme jyrkähköt portaat ylös ja laskeuduimme sen jälkeen alas.

Jyrkkä nousu puisia rappusia ylöspäin. Edellä tulee Otto Heidi perässään. Sirpa peesaa Heidin takana. Portaiden alapäässä tulevat Taija ja Outi. Portaiden vieressä näkyy kaukana alhaalla olevaa vesistöä jyrkän rinteen alla. Onneksi välissä on tukeva kaide.
Portaita, portaita….
Ja sitten laskeudutaan portaat. Alkupäässä portaat ovat jyrkät ja alempana huonokuntoiset laudat markkeeraavat portaiden paikkoja. Portaiden yläpäässä laskeutumassa Heidi, Sirpa ja Tuulikki. Portaiden vierellä kasvaa korkeita lehti- ja havupuita.
Ja lisää portaita…

Eihän nämä portaat toki Kallioportin nousuun verrattuna pahat olleet!

Matka jatkui Kitkajokea seuraillen ja ohitimme pitkän Aallokkokosken. Metsäisen osuuden jälkeen tuli jyrkkä alamäki, jossa oli osittain luonnon ja osittain ihmisen tekemät pitkät portaat alas kohti Kitkan kuohuja.

Laskeutumisessa oli haastetta juurien ja kivien muodossa portaista huolimatta.

Teräväsärmäisten kivien ja juurien peittämä rinne ja sen takana portaat joita pitkin ovat laskeutumassa Sirpa, Heidi, Tuulikki ja Otto. Ympärillä korkeita ja suoria puita.
Ja vaihteeksi portaita

Alas päästyämme menimme Heidin ja Sirpan kanssa kuuntelemaan Jyrävänputouksen ääntä. Jouduimme tekemään pienen piston vasemmalle ja kulkemaan helvetillisen kivikon läpi. Heidi kysyi haluanko mennä kivikkoon vai jatkaa suoraan Siilastuvalle tauolle. Vastasin ” helvetti kun tänne on tultu niin mennään nyt.” Heidiä ja Sirpaa hymyilytti ja niin me rymyttiin putouksen ääntä kuuntelemaan. Tunsimme putouksesta tulevan sumusateen. Siinä kaatuneen puun päällä oli hieno hetki kuunnella ja tuntea Jyrävänkoski, kiitos Heidi ja Sirpa kun rymysitte kanssani sinne.

Rannan puiden takaa paljastuu ylempänä jokivarressa oleva, komeasti kuohuva Jyrävän putous. Rantatöyräs on paksujen juurten peittämä ja etualalla on kaatunut puun runko.
Jyrävän putous

Upean hetken jälkeen palasimme reitillemme kohden Siilastuvan taukopaikkaa. Kuljimme aivan Jyrävänkosken viertä. Kosken kohina kuului kaukaa alhalta eikä isoihin harha-askeleisiin ollut varaa. Otto opasti kuitenkin hienosti ja määrätietoisesti. Eihän sekään tietenkään halunnut pudota alas koskeen.

Heidi, Otto ja Sirpa kulkevat kapeaa polkua joka kulkee aivan Jyrävänkosken viertä. Polku ei ole paljoa korkeammalla kuin koski joka uoman keskikohdalla virtaa vuolaana kuohuen. Joen reunoilla kohoaa korkea kallio jonka rinteillä kasvaa tiheää sekametsää.
Jyrävänkosken viertä kohti Siilastupaa

Siilastuvalle mentäessä ensiksi oli nuotiopaikka pöytineen. Wc oli ylhällä hankalan kivikon päässä, joten sinne menimme vasta tauon lopuksi. Tauolla söimme eväitä, paistoimme makkaraa ja jotkut kanssavaeltajat tarjoilivat meille nuotiolla paistettuja vaahtokarkkeja <3. Ylipäätään tuon päivän aikana minua ja meitä tervehdittiin useasti hymyillen. Se oli välillä jopa hämmennystä herättävää positiivisessa mielessä. Kotiympyröissä meitä äärimmäisen harvoin tervehditään.

Iltapäivän kilometrit

Kuljimme kohti Harrisuvannon riippusiltaa ja taukopaikkaa. Sää lämpeni ja oli pysähdyttävä kaatuneen puunrungon päällä istuen poistamaan välihousut. Siinä meitä kolme naista operoi housujensa kanssa rivissä. Oli paljon mukavampaa jatkaa matkaa kun ei ollut niin hikinen olo. Ohitimme Kalliosaaresta kertovan kyltin.

Kalliosaaresta kertovassa mustassa opastetaulussa on reikä josta näkyy alla virtaava Jyrävänjoki. Taulussa kerrotaan näin: Kalliosaari on sitkeä kuin kuivaliha. Kymmenien tuhansien vuosien ajan se on sinnitellyt sateen ja joen yrittäessä sitä romauttaa. Kalliosaari on ympäristöään kovempaa ainesta, ja niinpä se seisoo keskellä jokea pehmeämmän aineen valuttua aikaa sitten Paanajärven pohjalle. Tiesitkö että Venäjän Paanajärvelle on tästä enää reilut 20km?
Kalliosaaren opastetaulu

Pienellä Karhunkierroksella oli lähes koko ajan polulla kiviä tai juuria. Kävellessämme Sirpa totesi minulle jossain vaiheessa ”Nyt on ”silkkitietä” niin kauas kuin näkee”. Ja sitä jatkui ehkä kuusi metriä ja mutkan takana meitä odotti jälleen kivet ja juuret. Päivän aikana selvästi vauhti kasvoi ja kivistä ja juurista selviydyimme helpommin matkan edetessä.

Kohdissa missä koskien tai joen kuohut kuuluivat alhalta, se tuntui äärimmäisen hienolta.

Heidi, Otto ja Sirpa kosken viereisellä korkealla harjanteella matkalla kohti Harrisuvantoa.
Taivalta taittamassa kosken kuohuja kuunnellen

Hiljalleen erkaannuimme Kitkajoesta ja koskista lähestyessämme Harrisuvannon riippusiltaa.

Ennen sillan ylitystä opas Heidi ja Outi vaihtoivat kenkiä, sillä Outilla oli ongelmia kenkiensä kanssa. Jälleen riippusillan ylitys meni hienosti.

Aurinkoisessa säässä kylpevän, tyynen Harrisuvannon ylitse kulkee riippusilta kohden vastapäistä puiden peittämää saareketta.
Harrisuvannon riippusilta

Harrisuvannon sillan tuntumassa on infotaulu jossa kerrotaan näin: Harrisuvanto. Harri eli harjus antaa nimensä tälle kutupaikalleen. Erityisesti ennen kevätkutuaan harri popsii myöhemmin kesällä retkeilijän riesana pyöriviä mäkäriä. Uskoisitko että yhden harjuksen mahalaukusta löytyi yli 5000 mäkärää?
Pysähdyimme Harrisuvannon taukopaikalle nauttimaan eväitä ja hengähtämään. Samalla Sirpa laittoi Outille nilkkoihin tukisiteet, jotta saivat vaihdetuksi kengät oikeille omistajilleen.

Sirpa laittaa Outille tukisidettä jalkaan.
Ensiaputaitojakin tarvittiin, onneksi vain tukisiteen muodossa

Ei se niin paha ollutkaan

Harrisuvannon taukopaikan jälkeen aloimme lähestyä Kallioportin nousua, joka jännitti opastamme Heidiä eikä aivan suotta, sillä niin jyrkkä nousu oli. Opaskoiramme suoriutuivat kuitenkin jyrkistä portaista hienosti. En tiedä monta porrasaskelmaa nousussa on, mutta riittävästi niitä joka tapauksessa asteltiin. Aluksi ei ollut kaidetta ja portaat olivat maahan iskettyjä puolipöllejä. Tovi edettyämme vastaan tuli kuitenkin kunnon puuportaikko kaiteineen. Ei siis muuta kuin määrätietoisesti askel askeleelta ylöspäin. Oli kerran pysähdyttävä hengittelemään ja tauolle saatiin hiukan pituutta kun tallensin jostain alempaa kuuluvaa linnun ääntä. Valitettavasti lajia ei ole kukaan varmasti osannut lajimäärittää äänen perusteella, mutta hetki oli hieno viimeisissä portaissa seisoa ja kuunnella sitä.

Päästyämme Kallioportin huipulle oli aika tuuletusten ja yhteiskuvan

Seikkailuporukka tuulettaa Kallioportin katselutasanteella.
Kallioportin katselutasanteella!

Liikutusta ja huikeita maisemia

Tuuletusten jälkeen jatkoimme kulkua eteenpäin. Kuljimme mäntykangasta pitkin ja ohitimme huikean rotkon. Päivän aikana pilvinen sää oli vaihtunut aurinkoiseksi.

Otto, Heidi ja Sirpa kulkevat pienten kalliokumpareiden ja mäntyjen välissä kiemurtelevaa polkua.
Aurinkoisessa säässä eteenpäin
Huikaiseva näkymä pystysuoralta korkealta jyrkänteeltä alas laaksoon jossa suomaaston ympärillä kasvaa sankkaa metsää.
Päätä huimaava näkymä matkan varrelta
Taija, Outi ja Tuulikki vaikeakulkuisella juurien peittämällä polulla. Edessä kauniita syvänsinisiä suolampia.
Juuret tuovat lisähaastetta poluilla

Opas Heidi kertoi jälkeenpäin jännittäneensä Pienen Karhunkierroksen onnistumista kaikkein eniten. Hän oli tehnyt varasuunnitelmat moneen eri tilanteeseen ja varasuunnitelmille vielä varasuunnitelmat. Liikutus, helpotus ja rentoutuminen oli hyvä tehdä vähän ennen Pyöreälampea hetken hiljaisuudessa. Vaikeimmat kohdat reitistä oli ohi eikä varasuunnitelmarepertuaaria tarvittu.

Vaelluskenkien peittämät jalat laiturilla lammen yllä. Valkoiset pilvet ja sininen taivas heijastuvat lammen pintaan.
Sielu ja ruumis lepäävät

Pienen oman hetken jälkeen Heidi kuuli radiopuhelimesta jonkun meistä kutsuvan häntä ja niin matka hänelläkin jatkui.

Pyöreälammen taukopaikalla pidimme pienen tauon.

Kuusikulmainen, pyöröhirsistä tehty nuotiopaikka kuivalla mäntykankaalla tyynen lammen rannalla.
Pyöreälammen taukopaikka

Loppurutistus

Ennen Myllykoskea ylitimme ns. tavallisen sillan. Pian pääsimmekin Myllykosken riippusillalle jossa kuulimme ja näimme upean kosken pauhun ja riippusillan ylitys sujui tutusti mallikkaasti.

Myllykosken riippusillan jälkeen kärkiparimme vaihtui Outin ja Taijan siirtyessä etummaisiksi. Heille tapahtui kuitenkin pieni eksyminen ja ilmoittivat siitä heti radiopuhelimella. Heidin paikallistettua eksyneet hän kipaisi hakemaan heidät meidän muiden odotellessa, että ryhmä saadaan kokoon. Pian Heidi saapuikin Outin ja Taijan kanssa ja matka eteni Basecambin luo, jossa me koiralliset jäimme odottelemaan Tuulikin kanssa Heidin ja Sirpan hakevan autot. Viimeiset sadat metrit kuljettiin samaa reittiä kuin lähtiessä. Taija ja Outi kävelivät loppumatkan kun taas Sini nautti loppumatkan juosten, Sirpa nautiskeli rauhallisempaan tahtiin. Peesareillakin oli kova päivä takanaan, joten hetki omaa aikaa oli täysin paikallaan. Mariannen ja Tuulikin kanssa istuskelimme koirat jaloissamme odotellen muita.

Tunteikas illallinen ja uuden projektin synty

Seikkailuapinoiden majatalolle saavuttuamme painuin heti suihkuun, sillä hiukan nihkeissä vaatteissa tuli vilu. Kuuma suihku tekikin oikein hyvää ja oli mukava istua illallispöytään lämpimästi puettuna. Illallisella oli yksi ja toinen liikuttunut huikeasta päivästämme ja onnistumisestamme. Puhua pulputimme iloisesti ja Heidi sanoi vievänsä meidät vaikka kuuhun! Sitä odotellessa siis. 
Pöydässä istuessamme tuli puheeksi hetki jolloin meille näytettiin kartasta minkälainen reitti Iso Karhunkierros on ja millainen osa siitä on Pientä Karhunkierrosta. Outi täräytti ”Kun se Pieni Karhunkierros oli niin pieni voitaisiinko mennä joskus se Iso Karhunkierros?” Heidi ei epäröinyt hetkeäkään sanoessaan ”Mennään, mutta sopiiko, että vasta vuoden päästä”. Ja näin oli kylvetty siemen Isosta Karhunkierroksesta, jota aloimmekin juhannuksen tietämissä suunnitella tosissamme ja projekti Iso Karhunkierros 2020 sai alkunsa.

Aterian jälkeen osa lähti vielä saunomaan ja jotkut saunojista kävelivät Kitkan rantaan uimaan saunatuokion alkajaisiksi. Me Sirpan kanssa nautimme valkoviinilasilliset ja lähdimme viemään koiria iltahädilleen samalla vieden tallentimen ja mikrofonin Kotivaaran alle yöksi tallentamaan.
Tallenteelta kuulet mm. vihervarpusen ja pajulinnun.

Lintujen ääniä kesäyössä

Oli jo liki puoliyö, joten oli aika kömpiä petiin väsyneenä, mutta onnellisena.

Julkaistu

Kesäseikkailu Kuusamossa ja Posiolla 8.-15.6.2019 – Koskenlaskua ja poroja

Pienryhmä -kolme näkövammaista avustajineen/peesareineen vietti ikimuistoisen seikkailuviikon Seikkailuapinoiden pääoppaan Heidi Savolaisen kanssa.
Tervetuloa lukemaan huikeasta viikostamme

Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan
Luontoon tutustumassa tunturissa
Koskenlaskua ja poroja
Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta
Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan
Issikan selästä kotimatkalle

Alun perin tiistaille oli suunniteltu melontaretki Kitka-järvellä, mutta kovan tuulen ennuste muutti suunnitelman paljon jännemmäksi, nimittäin pääsimme kokemaan koskenlaskua Kitkajoella. Aamuun herätessämme ja koiriamme jalotellessa satoi räntää. Lähtiessämme ajamaan kohden Basecamp Oulankaa lämpöasteita oli hurjat kolme.

Basecampissa meitä vastassa oli kipparimme Martti Latva-Kurikka. Menimme ensiksi lisäämään yllemme lämmintä vaatetta ja sadeasut. Pynttäytyneinä siirryimme autokyydillä Käylään Kitkajoen rantaan, josta lähtö tapahtui. Ennen kuin asettauduimme koskenlaskulauttaan Martti kävi toimintatapoja ja turvallisuusasioita läpi.

Seikkailuryhmämme Kitkajoen rannassa pelastusliivit, kypärät ja sadevaatteet yllä kuuntelemassa melonnan ohjeistusta kippariltamme Martti Latva-Kurikalta ennen lauttaan nousua.
Ohjeistusta ennen lauttaan nousua

Menimme yksitellen lauttaan. Istuimme vinottain ponttoonin ja lautan reunan päällä. Toinen jalka työnnettiin edessä olevan ponttoonin alle ja toinen itsensä alla olevan ponttoonin alle. Aluksi joutui vähän hakemaan miten saappaansa saa tömäytettyä paikoilleen siten, että ei heti jalat irtoa. Asento tuntui aluksi vähän epämukavalta, mutta hiljalleen siihen tottui.

Lautassa käytiin läpi vielä melontaote, komennot mitä Martti käytti ohjatessaan miten kulloinkin tulee toimia. Sovimme, että 05 ja I-luokan koskissa myös me sokot melomme, mutta II-luokan koskissa nautimme vauhdin hurmasta kyytiläisinä. Kosket luokitellaan vaarallisuuden mukaan. Kolmos- ja nelosluokan koskia vielä lasketaan kaupallisessa retkeilytarjonnassa. Meidän 14 kilometrin reitillä oli seitsemän 0.5-2 –luokan koskea. Vielä juuri ennen lähtöä Martti muistutti meitä ”Muistakaa aina hymyillä”, silloinkin jos tulee mulahdus. Tiedättekös miksi? No hymyillessä ei ehdi tulla paniikki…

Jännitystä ilmassa. Ryhmämme suuressa koskenlaskulautassa jossa on perämoottori hiljaisempia osuuksia varten. Kaikilla on melat käsissään ja hieman jännittynyt ilme kasvoillaan ensimmäisiä koskia odotellessa.
Kohti seikkailua

Rannasta lähtiessämme saimme niskaamme pienen raekuuron. Sen minkä kesä kastelee, se myös sen kuivaa. Ja niinhän siinä kävi, että saimme retken aikana myös auringon paistetta. Raekuuro lähinnä nauratti meitä. Martti antoi melontatahdin ja pääsimme matkaan. Ensinmmäiset kosket olivat i-luokan koskia joissa meloimme kaikki. Kuulimmekin Martin suusta useaan ”Kaikki meloo”. Tutuiksi tuli myös ”vasen jarru” ”oikea jarru”

Basecamp Oulangan matkassa koskenlaskussa

Laskiessamme koskea tunsi alla veden voiman, mutta välillä myös kivet joidenka yli koskenlaskulautta mennä sujahti. Parin pienemmän kosken jälkeen alkoi jo kaivata isompaa ja hurjempaa laskua. Pääsimmekin nauramaan, kiljahtelemaan, hymyilemään Peurakoskessa ja Saarikoskessa. Voi sitä riemua ja onnellista oloa. Olen aina luullut, että sokeana koskenlasku olisi mahdottomuus enkä sitä osannut edes ehdottaa seikkailuviikon ohjelmaa suunniteltaessa. Onneksi tuli kova tuuli ja melonta järvellä vaihtui tähän huikeaan kokemukseen.

Koskien väliset osuudet melottiin hiljalleen luonnon hiljaisuutta kuunnellen ja onnellisesta olosta nauttien. Reitillä olleet isot järvialueet kuljettiin mukavan hiljaisella moottorilla. Välillä nähtiin joitakin lintuja, jotka jäivät valitettavasti lajimäärittämättä. Ennen lopussa ollutta isoa järvialuetta tyhjentelin toista kumisaapasta, jossa oli pärskeistä litratolkulla vettä. Märkä saapas takaisin jalkaan ja toppatakki ylle. Lopussa olikin ihana rentoilla koskia muistellen.

Sini levähtää koskenlaskulautassa melan varsien keskellä Kitkajoen kuohuessa lautan ympärillä.
Sinin lepotauko

Voi miksi kaikki hauska loppuu aikanaan? Niin tämäkin retki. Saavuimme Basecampin hiekkarannalle, jossa nousimme lautasta pois. Ennen kuoriutumista sadevaatteista ja fleeseasuista menimme iloiseen yhteiskuvaan. Olimmehan saaneet upean kokemuksen yhdessä. KIITOS Martti <3

Me tehtiin se! Riemukkaita tuuletuksia koskenlaskureissun jälkeen. Märkinä mutta onnellisina vasemmalta lähtien: kippari-Martti Basecamp Oulangasta, Heidi, Sirpa, Outi, Taija, Marianne ja Sini. Koirat eivät tälle reissulle päässeet.
Me tehtiin se!

Lämminhenkinen vierailu Kujalan porotilalla

Ennen vierailuamme Kujalan porotilalle pysähdyimme viettämään evästaukoa. Itsekullakin oli mukanaan aamulla tekemiään eväitä: leipää, keitettyä kananmunaa, hedelmiä, kahvia ja teetä. Koleassa säässä lämmin tee maistuikin hyvältä.

Kujalan porotilalla on pitkät perinteet, sillä toiminta on aloitettu jo 1860. Parhaillaan on menossa viides sukupolvi porojen hoitajina. Elämysmatkailu on tullut toimintaan mukaan 2017.

Perille päästyämme meitä oli vastassa porotilan isäntä Juha Kujala. Saimme ystävällisen ja lämminhenkisen vastaanoton. Kävelimme ensiksi heidän tunnelmalliselle kodalleen, jossa Juha kertoi meille poroista ja poron vuodesta. Hänen innostunutta tarinointiaan oli mukava kuunnella ja oppia uutta.

Kujalan porotilan isäntä Juha Kujala kertoo ryhmällemme poroista ja poron vuodesta istuessamme kodan lämmössä porontaljoilla.
Tietoisku porojen ja porotilan vuodesta

Mukavan kotahetken jälkeen kävelimme tilan laitumelle, jossa poroja pääsi rapsuttelemaan ja syöttämään. Sinne kävellessämme kuulimme kauempaa poroemon kutsuvan vasojaan. Juha toi kuivattua jäkälää, jota saimme poroille antaa kädestä. Tosin tuore ruoho vei tällä kertaa voiton. Juha otti Kaneli-nimisen vasan syliinsä, jotta saimme tunnustella sitä paremmin ja tarjoilla jäkälää.

Porotilan isäntä Juha Kujala nappasi syliinsä hurmaavan Kaneli-vasan jolle Marianne syöttää poron herkkua: jäkälää. Heidi ja Sirpa seuraavat vieressä.
Kaneli-vasan herkkuhetki
Pikkuinen suurisilmäinen Kaneli poronvasa hamuaa maasta sen suurta herkkua: poronjäkälää jota on ripoteltu vehreälle nurmikolle.
Kaneli-vasa

Lisäksi tapasimme alle kuukauden ikäisen vasan, jolla ei ollut vielä nimeä. Olisipa hauska tietää mikä sen nimeksi on tullut.  Voi miten kevyeltä sen askeleet kuulostivat ruohikolla.

Saimme isommalta porolta varovasti tunnustella kohtaa mihin porolla sarvet kasvavat. Sarven alut tuntuivat pehmeiltä ja poro selvästi arasteli kosketusta. Hauska oli myös kuunnella poron sorkista kuuluvaa luista naksetta. Poron sorkkaa sanotaan myös koparaksi.

Neljä aikuista poroa ja kaksi vasaa syömässä ruohoa vehreällä niityllä. Etummaisella porolla on hurjan komeat sarvet.
Porot ruokatauolla

paliskunta.fi sivulla kerrotaan: ”Poron liikkuessa koparoiden nivelistä kuuluu pakkasella selkeä naksuva ääni. Ääni syntyy koparan luista. Koparoiden nakse kertoo lähellä oleville eläimille naapurien liikkumisesta ja varoittaa, mikäli lähellä olevat porot liikkuvat nopeasti ja levottomasti. Porolla on myös lukuisia muita yhteydenpitoon liittyviä merkkejä. Poron takajaloissa on sorkanvälirauhanen, josta maahan jää hajuaineita. Voimakas haju toimii myös vaaratilanteista tiedottamisessa. Poron paetessaan pystyyn nostama valkea häntä toimii myös sosiaalisena signaalina tokan pitämiseksi koossa. Muut porot seuraavat edellä tolvaavan poron häntää.”

Vierailun lopuksi kävimme Käsityöpajassa, jossa oli paljon ihania tuotteita liittyen poroihin. Itse ostin poron sarvista tehdyn naulakon ja Otolle kapeita poron luita herkkuhetkiin. Myymälässä oli paljon Juhan vaimon tekemiä käsitöitä, mutta myös muilta lähiseudun käsityön tekijöiltä.

Saunassa yrttijalkakylpyjä

Palattuamme Seikkailuapinoiden majataloon pääsimme heti syömään. Anneli ja Tuulikki olivat valmistaneet meille herkullisen aterian. Aterian jälkeen lähdimme kävelemään pihapiiriin yrttejä jalkakylpyyn keräten. Samalla saimme tunnustella erilaisia kasveja. Itse suuntasin koirien ja Sirpan kanssa Kitkan rantaan. Veimme sinne digisanelimeni ja parapoloidimikrofonini. Tallennus oli päällä lähes yksitoista tuntia ja sain huikeita ääniä: kuikan huutoa, kalalokin kiljuntaa, kaakkurin ja härkälinnun mylvintää, tavien keskustelua, valkoviklon piippauksia jne. Aiempina öinä oli sateista ja tuulista, joten tallennukset jäivät tekemättä. Onneksi tuuli tyyntyi ja luvassa oli poutaa. Näiden tallenteiden kuunteluun kannattaa keskittyä ja käyttää aikaa, niin huikean upea kooste siitä tuli! Tallenteen alkuosa on tässä alla. Toinen osa tallennetta löytyy Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan -blogitekstin alusta.

Kesäyön ääniä Kitkan rannalla 1

Saunassa hemmottelimme jalkojamme jalkakylvyssä mihin oli laitettu juuri kerättyyjä villiyrttejä.

Luonnonyrttien peittämät jalat rentouttavassa jalkakylvyssä.
Hemmottelua keholle ja mielelle

Jalkakylvyn jälkeen teimme vielä jaloille kuuma-kylmä -hoitoa kuumaa ja kylmää vettä vaihdellen.

Saunassa kävi iloinen puheen sorina ja rentoutumishetken jälkeen olikin ihana valmistautua yöpuulle.

Julkaistu

Kesäseikkailu Kuusamossa ja Posiolla 8.-15.6.2019 – Luontoon tutustumassa tunturissa

Pienryhmä -kolme näkövammaista avustajineen/peesareineen vietti ikimuistoisen seikkailuviikon Seikkailuapinoiden pääoppaan Heidi Savolaisen kanssa.
Tervetuloa lukemaan huikeasta viikostamme

Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan
Luontoon tutustumassa tunturissa
Koskenlaskua ja poroja
Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta
Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan
Issikan selästä kotimatkalle

Jokaisena aamuna meille oli katettu runsas aamiaispuffet. Aamupalalla varmasti jokainen löysi itselleen sopivaa syötävää. Viikon aikana erityisruokavaliot oli huomioitu loistavasti.

Majatalon herkullisella aamiaisella oli tarjolla tuoreita kasviksia, levitteitä, leikkeleitä, leipiä ja pöydän mitalta kaikkea maistuvaa.
Seikkailuapinoiden majatalon runsas aamiaispöytä

Aamiaisen yhteydessä pakkasimme päivärinkkoihin retkieväät ja kokkaamiseen tarvittavaa välineistöä lautasineen ja ruokailuvälineineen. Valitsimme mukaan ateriaan laitettavaa. Sirpan kanssa otimme broileria ja riisiä.

Ajelimme Posion puolelle Riisitunturin kansallispuistoon tarkoituksenamme kävellä Riisinrääpäsy-reitti, jonka kuljimme myös helmikuussa käydessämme Heidin luona vierailulla Sirpan kanssa. Siitä voitte lukea täällä.

”Riisin rääpäsy on maisemareitti Riisitunturille. Reitin varren nähtävyyksiä ovat mm. maisemat yli Kitkajärvien, Ikkunalampi, rinnesuot ja Riisitunturin huippu.”, kerrotaan Luontoon.fi-sivustolla. Reitti sopii lapsiperheille ja retkeilyä aloittaville.

Sisäänkäynti Riisitunturin kansallispuistoon kulkee vanhan hirsistä tehdyn aitan läpi. Aitan päätyseiniin on tehty ovet ja aitan sisällä on infotauluja kansallispuistosta.
Portti Riisitunturin kansallispuistoon

Luontoa aistimassa tunturissa

Meille reitti oli ennen kaikkea tutkimusmatka luontoon. Kuljimme rauhalliseen tahtiin tutustuen kasvillisuuteen. Ryhmäläistemme ja oppaamme Heidin lisäksi retkellä olivat mukana Anneli ja Tiia. Sää oli vaihteleva eikä oikein tiennyt oliko takki tarpeen vai ei. Alussa saatiin myös pienen pieni vesikuuro. Tuuli tuiversi noustessamme tunturiin. Tuulesta huolimatta pystyi aistimaan miten puusto oli matalaa ja maisema aukeaa.

Naava ja luppo näyttävät hyvin samalta ja niissä on monia alalajeja. Naavoja kasvaa Suomessa noin kymmenisen erilaista, luppoja vähän enemmän. Naavat ja lupot kasvavat vanhoissa metsissä ja ne ovat herkkiä ilmansaasteille. Eli kun niitä on paljon kertovat ne ilman puhtaudesta. Näitä kasveja ei ole helppo erottaa toisistaan, ja monesti ne sekoittuvat ammattilaisillakin. Ero on monesti ihan dna-tasolla. Naavan ja lupon ero paljastuu helpoiten venyttämällä. Naavassa on keskusjänne, joka venyy kuin kuminauha kun sitä venyttää. Lupolla tuota jännettä ei ole. Naavat ja lupot erottaa toisistaan myös väristä. Naavat ovat usein kellanvihreitä, koska niissä on usniinihappoa, joka värjää ne kellertäviksi. Lupossa ei tuota happoa ole. Molemmat ovat jäkäliä, eli levän ja sienen yhteenliittymiä. Ne eivät vahingoita puita, joissa ne kasvavat. Ne eivät ime puun ravinteita vaan saavat kaikki tarvitsemansa ravinteet ilmasta ja sadevedestä. Naavat ja lupot kasvavat koko maassa, mutta ovat harvinaisia alueilla, joilla on ilmansaasteita.

Heidi tunnustelemassa vanhan jäkälöityneen puun oksilta naavaa -vaiko luppoa? Senhän tietää varmasti vasta kokeilemalla.
Heidi tunnustelee luppoa. Vaiko naavaa?

Tapionpöytä, eli metsäkuusi ilman latvaa oli mielenkiintoinen tuttavuus. Se kasvaa vaakatasoon ja ei juurikaan ylöspäin. Näin oksista muodostuu litteähkö, laajeneva levy, jota on nimitetty ehkä muotonsa vuoksi pöydäksi. Herkän luonnon vuoksi ei ole luvallista poiketa reiteiltä, mutta oppaamme Heidi teki poikkeuksen, jotta saisimme käsityksen tapionpöydästä. Menimme hyvin varovaisesti tutkimaan kuusta ja sen alle.

Tiivistä tunnelmaa tapionpöydäksi kutsutun vanhan metsäkuusen oksiston suojissa. Puun vaakatasossa kasvavat oksat muodostavat ikäänkuin majan. Puuta tutkimassa Sini, Heidi ja Marianne.
Tapionpöytäpuun suojissa
Sini ja Marianne sekä taka-alalla Heidi tutustumassa tapionpöytään eli vanhaan metsäkuuseen jonka oksisto kasvaa vaakatasossa muodostaen majankaltaisen tilan.
Tapionpöytää tutkimassa

Wikipedian mukaan: ”Tapionpöytä syntyy mutaation tuloksena tai metsäkuusen menettäessä melko varhaisessa iässä latvansa, eikä mikään oksista jostain syystä voi muodostua uudeksi latvaksi. Kun kuusi omaksuu litteän kasvutavan, se ei enää myöhemminkään voi kasvattaa latvaa eikä kasvaa ylöspäin. Tapionpöydät kantavat vain harvoin käpyjä.” Aikoinaan tapionpöytä on ollut uhripaikka, jossa on uhrattu ”metsän kuninkaalle” Tapiolle.

Mitä ylemmäksi nousimme sitä pienemmäksi puusto muuttui. Tunnustelimme ja tuoksuttelimme mm. hillan kukkaa, vaivaiskoivuja sekä variksenmarjan kukkaa. Voi miten herkän kauniilta kasvit tuntuivat kädessä. Tuoksu oli hyvin mieto.

Heidi kumartuneena lähelle maan kamaraa haistelemaan pientä varvunkaltaista vaivaiskoivua.
Heidi vaivaiskoivua tuoksuttelemassa
Männyn juurella kauniisti kukkiva variksenmarja ja puuta kiertävä vaivaiskoivu.
Variksenmarjan kukkaloistoa

Tunturin laelta Ikkunalammelle

Tunturin huipulla tuuli navakasti, mutta aukeuden pystyi silti hyvin aistimaan. Toki olisi hienoa, jos upean maiseman voisi nähdä, mutta ei kannata tuhlata energiaansa murehtimalla  sitä ettei se ole mahdollista. Aistitaan ja nautitaan muilla aisteilla.

Riisitunturin huipulta aukeaa karu näkymä horisonttiin saakka. Tunturin laella kasvaa osin jo tuleentuneita matalakasvuisia heiniä ja ruohoja, loivia rinteitä täplittävät matalat havupuut. Huipulla on pieni lampi josta matalalla roikkuvat tummat pilvet heijastuvat. Matka alas jatkuu kivituhkan peittämää leveää polkua
Maisemaa Riisitunturin huipulla

Hetken kuulosteltuamme tuulta ja nautittuamme tunturin huiputuksesta lähdimme laskeutumaan kohti Ikkunalampea.

Riisitunturin sammaleenvihreä alarinne tuntuu jatkuvan ikuisuuksiin. Rinteellä siellä täällä kasvavat matalat ja tuuheat kuuset seisovat tunturin tuulia uhmaten kivituhkan peittämän polun johdattaessa kulkijat alas tunturilta. Horisontissa sinertää kaukaisia tunturin lakia. Matalalla roikkuvat pilvet uhkaavat sateella. Pilvien välistä pilkistää aurinko.
Hieno näkymä Riisitunturilta
Otto opastamassa Heidiä kivituhkan peittämällä polulla. Polun kummallakin puolella kasvaa tuuheaa varvikkoa ja matalia havupuita.
Heidi ja Otto taittamassa taivalta
Tikkusuora ja hyvin ohut mänty jonka yläosassa kasvaa muutama kitukasvuinen oksa mutta sen alaosa on tuuhea, kuin leveä mekko. Uutta heleän vihreää kerkkää versoo runsaana vanhojen oksien lomasta.
Luonnon omia taideteoksia

Saavuimme Ikkunalammen katselu&levähdystasanteelle, jolle päästäkseen oli kuljettava lyhyt pätkä pitkoksia pitkin.

Seikkailuryhmä saapumassa Ikkunalammen levähdystasanteelle matalakasvuisen havumetsikön suojista. Tasanteelle kuljetaan pienen matkaa pitkosten yli. Osa vielä odottaa vuoroaan.
Seurue saapumassa Ikkunalammelle
Ikkunalammella. Heidi ja Sirpa saapumassa kolmen laudan levyisiä pitkoksia Ikkunalammelle. Heidi pitää kiinni Sirpan rinkasta. Edellä kulkee Anneli Ottoa taluttaen. Penkillä Ikkunalammen edessä istuvat jo Taija ja Outi, Marianne ja Tia. Sini seisoo edempänä Pekon makoillessa tasanteella. Suuret pumpulipilvet täplittävät sinistä taivasta Ikkunalammen yllä.
Ikkunalammen katselutasanteella

Ikkunalampi vastavalossa

Lähes tyynestä Ikkunalammen pinnasta heijastuvat raskaana roikkuvat pumpulipilvet ja niiden välistä pilkottaa sininen taivas. Rauhaa henkivää erämäälampea reunustavat matalat heinikkoiset penkereet ja matalakasvuiset havupuut. Lammen takaa siintää sinisävyisenä horisontissa kulkevien tuntureiden nauha.
Ikkunalampi

Jatkoimme matkaa kohden autiotupaa kulkien pitkospuita pitkin päästäksemme Ikkunalammen katselutasanteelta pois. Pitkoksilla etenemistapoja on monia meillä opaskoiran kanssa liikkuvilla. Oton valjaiden aisa osoittautui liian lyhyeksi pitkospuilla liikkumiseen vaikka se kaupunkiolosuhteissa onkin sopiva, muodostui kulkutavaksi kulkea Sirpan kanssa perätysten pitkoksilla ja Otto pitkososuudet taluttimessa. Marianne puolestaan kulki pitkoksilla Pekon opastamana Sinin peesatessa heidän takanaan.

Lähdössä pitkoksia kulkemaan. Heidillä hyvä ote Sirpan rinkasta varmistaa turvallisen kulkemisen. Aurinko paistaa kauniisti suurten pilvien välistä, ympärillä matalakasvuista harvaa havumetsää
Sirpa, Heidi ja Anneli pitkospuilla
Pitkokset ovat kahden lankun leveyiset ja niille nouseminen vaatii keskittymistä. Pekko odottelee että Marianne on valmiina matkaan.
Marianne lähdössä ylittämään pitkoksia Sinin ja Outin tarkkaillessa tilannetta

Lähellä ikkunalampea

Hassu pikkuinen pystyyn kuivunut kuusi jonka oksat näyttävät kasvavan kuusen huipulta alaspäin. Kuusi on kuin kolmion mallinen mekko. Taustalla vehreää, harvaa sekametsää ja tummareunaisia pumpulipilviä sinisellä taivaalla.
Pystyyn kuivunut kuusi

Lounashetki ja radiopuhelimien käytön harjoittelua

Autiotuvan pihapiiriin saavuttuamme totesimme tuulevan liikaa nuotiotulia ajatellen. Pöydän ääressä kokkasimme ateriamme. Leikkasin puukolla broilerfileet riisin joukkoon. Jokaisella oli omanlaisensa ateria. Koska nuotiotulia ei tehty Heidi ja Anneli autiotuvassa lämmitti ateriamme kaasulla.

Ruokahetki autiotuvan pihapöydän äärellä auringon paistaessa. Otto odottelee toiveikkaana pöydän ääressä mahdollisia herkkupaloja.
Ruokatauko autiotuvalla

Pöydän ääressä istuessani tuulesta huolimatta korviini kantautui minulle vieraan kuuloinen linnun laulu. Menimme Sirpan kanssa lähemmäksi ja onnistuin tuulesta ja puheen sorinasta huolimatta äänittämään pienen pätkän leppälinnun laulua.

Leppälinnun ääninäyte

Kun lähdimme autiotuvalta jatkamaan matkaa harjoittelimme radiopuhelimien käyttöä Pientä Karhunkierrosta ajatellen. Ryhmässämme oli eri nopeudella käveleviä, joten ryhmä hajaantuisi väkisinkin, mutta nopea yhteydenpito kaikkiin toimisi radiopuhelimien välityksellä. Radiopuhelimien käyttö tuli nopeaan tutuksi.

Sirpa ja Heidi sekä Otto kulkemassa juurten raidoittamaa ja kivituhkan peittämää polkua sekä harjoittelemassa radiopuhelinten käyttöä. Heidiltä se näyttää sujuvan hyvin.
Radiopuhelimia testaamassa patikoinnin lomassa

Riisinrääpäsy-reitti on helppokulkuista. Polulla oli vähänlaisesti juuria ja kiviä. Pitkososuudetkin olivat lyhyitä. Reitin ehkä hankalin kohta oli autiotuvan jälkeen ollut kosteikko. Siinä oli mietittävä miten ylitys parhaiten sujuisi.

Lyhyt mutta vaativa kosteikon ylitys. Alkumatkasta kaksi puuta vieretysten, sitten tasapainottelua pyöreän tukin päällä ja askellus sivuun yhden laudan levyiselle pitkokselle. Anneli auttaa Outia pyöreän tukin yli. Taija testaa maaston märkyyttä etualalla. Sirpa opastaa Heidiä ylityksen alkupäässä pienen kostean rinteen alastulossa. Vesi ei ole syvää mutta takuuvarmasti kylmää eikä syvyyttä tee mieli testata. Vedestä pilkistää lisäksi petollisia kiviä.
Reitin varrella oli haasteellisia paikkoja.

Ja sujuihan se. Kukaan ei kastellut kenkiään.

Lähtöpisteeseen saavuimme iloisina onnistuneesta luontoretkestämme.

Iloisia ja onnellisia hymyjä Riisitunturin kansallispuiston sisäänkäynnin edessä joka on kuin aitan pääty jonka keskellä on ovi.
Voittaja-ilmeitä! Vasemmalla Sirpa, keskellä Heidi sekä Otto ja oikealla Anneli

Suloisia lampaita

Matkalla lammastilalle Heidin autollinen pysähtyi Pentikin tehtaanmyymälään tekemään ostoksia. Me Sirpan kanssa ajelimme suoraan lammastilalle.
Metsänreunan Lammastilan emäntä Anne Pätsi oli meitä vastassa lampaineen.

Komea lammaslauma tiiviinä muodostelmana hamuamassa vihreää tuoretta ruohoa. Joukossa valkoisia lampaita, pari ruskeaa sekä yksi mustavalkoinen.
Lampaiden ruokahetki

Muidenkin saavuttua lammastilalle pääsimme tutustumaan 12-vuotiaaseen Siiri-lampaaseen, jota aluksi hiukan hermostutti opaskoiramme Otto ja Pekko. Pidimmekin koiramme kauempana. Saimme rapsutella vanhusta sekä kokeilla saksilla talvivillan leikkaamista. Voi miten ihanan pehmeältä uusi kesävilla talvivillan alla tuntuikaan. Tuntui rauhoittavalta, suorastaan terapeuttiselta työntää sormet Siirin villaan ja saksilla leikata vanhaa villaa pois.

Heidi tunnustelemassa Siiri-lampaan pehmeää alusvillaa kyljen kohdalta. Kaulasta ja päästä villa on jo leikattu. Heidillä on sakset valmiina villan leikkaamiseen. Siiri on Annen varmassa otteessa rauhallinen ja tähyää kauempana telmiviä opaskoiria.
Heidi, Siiri-lammas ja Metsänreunan lammastilan Anne
Siiri-lampaan ihanat luonnonvalkoiset kiharat lähikuvassa ja Heidin kädet saksimassa pitkää talvivillaa lyhyemmäksi.
Siiri-lammas Heidin parturoitavana

Kun jokainen oli saanut kokeilla villan leikkaamista pääsimme syöttämään lampaille niiden suurta herkkua – raakaa makaronia. Ne tulivat ihan hassuiksi syöden kädestä kauhealla vauhdilla makaronia suuhunsa. Mitä putosi maahan ei siellä kauaa ehtinyt vanheta.

Lammastilan Anne ojentamassa makaroonia Heidille. Ruskea keritty lammas Heidin ja Annen edessä odottaa herkkuja malttamattomana. Mariannella on jo makaroonia kädessään. Outi ja Taija odottelevat vuoroaan.
Lampaiden herkkuhetki: kuivattua makaroonia!

Seikkailuapinoiden majatalolle palattuamme pääsimme miltei heti saunomaan. Saunan jälkeen nautimme illallista ja sen aikana kuulimme seuraavan päivän ohjelmamuutoksesta. Kovan tuulen vuoksi Kitkajärvellä melonta ei tullut kysymykseenkään.
Mitä melonnan tilalle saimmekaan, siitä voit lukea seuraavassa postauksessa.

Julkaistu

Kesäseikkailu Kuusamossa ja Posiolla 8.-15.6.2019 – Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan

Pienryhmä -kolme näkövammaista avustajineen/peesareineen vietti ikimuistoisen seikkailuviikon Seikkailuapinoiden pääoppaan Heidi Savolaisen kanssa.
Tervetuloa lukemaan huikeasta viikostamme

Kaupungin sykkeestä luonnon rauhaan
Luontoon tutustumassa tunturissa
Koskenlaskua ja poroja
Pieni Karhunkierros – seikkailuviikon kohokohta
Biitsitunnelmasta yllätysohjelmaan
Issikan selästä kotimatkalle

Seikkailuporukka Riisitunturin tuulisella huipulla ryhmäkuvassa. Kuvan otti retken vetäjä Heidi Savolainen Seikkailuapinoista. Heidi juuri ja juuri mahtuu kuvaan etuoikealla muun ryhmän vilkuttaessa iloisesti taaempana.
Seikkailijaryhmämme lepotauolla

Seikkailu alkoi jo yöjunassa

Edellisyönä en ollut nukkunut silmällistäkään. Olin ollut Villingin saaressa linturetkioppaana näkövammaisille. Lintuja lähdimme kuuntelemaan neljältä ja  iltayöstä nukkumatti unohti treffata minua. Linturetken jälkeen saaresta suoraan Vantaan opaskoirakoulun avoimiin oviin myymään käsityötuotteitani.

Päivä oli helteinen ja nukkumattomuuskin vaivasi. Kotona ehdin syömään, vaihtamaan vaatteet ja oli aika lähteä Helsingin rautatieasemalle, jossa tapasimme muiden seikkailuviikkoon osallistuvien kanssa.

Olimme eri makuuvaunuissa, koska meille oli varattu lemmikkihytit  opaskoirien vuoksi. Omaan hyttiini Oton kanssa päästyäni pian selvisi, että lähin wc on rikki. Peesarin Sinin opastamana tutustuin vaunuaulan toisella puolella olevan käytävän varrella olevaan  wc:n. Ovi oli varustettu mekaanisella lukolla, joten sokkokin tiesi milloin se on lukittu. Jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi tuli ilmi oven lukossa olevan jotain vikaa ja konnari suositteli toisessa vaunussa olevaa wc:tä. Eipä siis muuta kuin taas opettelemaan uusi reitti vaunuvälikön läpi vessaan. Voin sanoa, että vaunuväliköt ovat hirveitä paikkoja. Ovet avautuvat ja sulkeutuvat napista painamalla ja meteli on jäätävä. On todella epämiellyttävää liikkua niissä yksin. Itse wc oli myös pyörätuolia käyttäville sopiva, ei kynnyksiä jne. Kaikki toimi kuitenkin hipasunapeista painamalla. Tässä vessassa oli se hyvää, että esim. oven lukittuessa kuului piippaus. Sokkona pärjäsi siis suht ok. 

Vaunuväliköissä kulkeminen vessaan päästäkseen tuntui kyllä todella ahdistavalta. Aloin kuitenkin alistumaan kohtalooni, sillä väsy painoi kulkijaa raskaana. Hytissäni nököttäessäni Sini soitti, että konnari ehdotti minun paikkani siirtoa samaan vaunuun hänen ja Mariannen kanssa. Sehän sopi minulle enemmän kuin hyvin. Pian erittäin mukava konnari tulikin auttamaan minua siirtymään tavaroineni ja koirineni toiseen hyttiin. Se oli ilmeisesti invahytti, sillä ovi avautui ja sulkeutui hipasunapeista, kuinkas muutenkaan.

Wc oli kuitenkin käytävän toisella puolella. Eipä muu kuin taas opettelemaan jo kolmannen veskin toiminnot. Tämä viimeisin oli muutoin samanlainen hipasunapein toimiva kuin edellinen, mutta nyt sokkoa auttavat piippaukset puuttuivat. Konnari laittoi teippiä lukituspainikkeen kohdalle. Hän oikeasti yritti auttaa meitä.

Vielä kun opin, että halutessani avata hytin oven sisäpuolelta se on tehtävä istuen sängyllä, jotta nappeihin osuu, aloin olla valmista kauraa petiin. Vielä ei oltu edes Tampereella. Onneksi Sini lupasi ottaa Oton jalottelemaan Mariannen ja Pekon kanssa

Tampereelle tultaessa juna oli myöhässä ja vettä satoi kaatamalla. Koirien jalottelupaikkaakin joutuivat etsimään, sillä Tampereenratikka- ja tietyömaat olivat aiheuttaneet muutoksia. Makasin sängyllä, haistoin sateen ja saadessani märän koiran takaisin hyttiin tunsin syyllisyyttä, että en ollut itse mukana koirien jalottelussa. Kuivasin Ottoa ja nukahdin. Voih, miten hyvää nukkuminen tekikään.

Matkasta väsynyt Otto on nukahtanut junavaunun lattialle pää Heidin jalan päällä.
Väsynyt opaskoira Otto

Matkalla Kuusamoon kosken kuohuntaa ja visiitti lintutornilla

Sunnuntaiaamuna saavuimme seitsemän jälkeen Rovaniemelle, jossa kaimani Heidi ja peesarini Sirpa olivat meitä vastassa. Sirpa oli ajellut edellispäivänä kotikonnuiltaan Rovaniemelle. Jälleentapaamis- ja tervetulohalauksien jälkeen käytimme Oton ja Pekon tarpeillaan, jonka jälkeen lähdimme ajamaan kohden Kuusamoa. Matkustin Sirpan kanssa muiden matkustaessa Heidin autossa. Matka taittui Sirpan kanssa kuulumisia vaihtaen. Onneksi edellispäiväisestä väsymyksestä ei ollut enään tietoakaan. Ajeltuamme reilun tunnin (n. 82km) pysähdyimme Auttikönkäällä, joka on vielä Rovaniemeä. Voi miten kosken kohina rauhoittikaan mieltä ja arjen kiireet valuivat kehosta ja mielestä pois.

Kosken kuohuntaa kuunneltuamme istuimme syömään Heidin mukanaan tuomia eväitä mm. hedelmiä ja mehua, Hyttysiä oli jonkin verran. Sää oli ukkosta enteilevä. Lähdimmekin jatkamaan matkaamme.

Pysähdyimme n. 50 km myöhemmin Posion lintutornille. Linnusto oli kovin hiljaa. Tornin lähistöllä pesii kuulemma upea laulujoutsenpari.

Posion lintutornille johtaa leveä ja tasainen laudoitettu reitti. Suorarunkoisten mäntyjen takaa näkyy lintutorni sekä sen takana häämöttävä vesistö.
Posion lintutorni
Lintutornilta avautuu sadunomainen maisema. Pastellisävyiset pumpulipilvet peittävät taivaan ja heijastuvat tyynen Posiojärven pintaan.
Näkymä Posiojärvelle Posion lintutornista

Harmiksemme huomasimme rannassa olevan rikottu pullo. Onneksi sirpaleet saatiin kerätyksi pois eikä koiristamme kukaan sirpaleisiin astunut. Voi kun ihmiset muistaisivat olla jättämättä jälkiä luontoon. Maastossa olevat lasinsirut voivat saada paljon pahaa aikaan.

Kotivaaran lenkki luontoa tutkaillen

Seikkailuapinoiden majataloon saavuttuamme majottauduimme ja lounastimme herkullista kalakeittoa. Sääennuste lupasi kovia ukkos- ja sadekuuroja myöhemmälle iltapäivää, joten lähdimme heti syötyämme kävelemään ns. Kotivaaran lenkin. Sinne pääsee käytännössä Seikkailuapinoiden majatalon pihapiiristä. Kuljimme rauhalliseen tahtiin erittäin hiostavassa säässä. Ukkonen selvästi teki tuloaan. Sirpa totesikin ukkosesta näin: ”Ukko se vaan siivoaa taivasta.”

"Matka Kotivaaran huipulle alkaa Seikkailuapinoiden majatalon pihasta halki peltojen ja niittyjen. " Retkeläiset kulkevat vehmaan niityn poikki kulkevaa polkua kohti uusia seikkailuja.
Polku kohti Kotivaaran huippua nousee varvikon lomassa, mäntyjen katveessa. Retkeilijät nousemassa ylämäkeen painostavassa säässä.
Kohti Kotivaaraa

Reitin varrella pysähtelimme tunnustelemaan kasvillisuutta. Uusi tuttavuus oli meistä useammalle tupassara. Rakkaalla lapsella on monta lempinimeä ja kansankielellä tätä tikkutukkaa kutsutaan usein ryssänpääksi tai peikonpääksi. ”Tupassara on monivuotinen kapealehtinen kasvi joka muodostaa tuppaita, kasvitieteilijän termillä kaulamättäitä jotka sopivilla paikoilla kasvavat vieri vieressä`, tietää Kalevan toimittaja ja biologi Pekka Rahko. Kommentti on poimittu Kalevan artikkelista:

Peikonpäät kiehtovat kuvaajia. Peikonpää eli tupassara tai ryssänpää on komea mätäs jossa tuore vihreä kasvusto nousee mättään keskeltä peittäen alaspäin roikkuvat kuivuneet heinät.
Peikonpäät kiehtovat kuvaajia

Reitillemme osui myös jokunen korvasieni

Muhkea korvasieni puolukan varpujen ja kuivan karikkeen ympäröimänä.

Kotivaaran lenkki on n. kolme kilometriä pitkä. Oli mukava kävellä pitkän juna- ja automatkan jälkeen. Jännittää saimme pysyisimmekö kuivana lenkin ajan ja pysyimme kuin pysyimmekin. Innostuimme vielä kävelemään majatalolta Kitkan rantaan koiria uittamaan. Koirilla oli kivaa ja niiden ilonpitoa oli mukavaa seurata. Siinä vain tanner tömisi ja vesi loiskui kun opaskoirat Otto ja Pekko sekä Sirpan koirat eläkeläisopas Turo ja opaspentu Jossu  nauttivat elämästään. Siinä ei paljoa koirien ikäero tuntunut 4kk-10.5v. Kivaa oli

Koirien ansaittu uimatauko rannalla. Kolme labbista matalassa rantavedessä. Järvi on tyyni ja pastellisävyiset pilvet heijastuvat tyyneen veden pintaan. Tummia pilviä kertyy taivaan rantaan.
Koirien uimahetki

Tikkupullan paistoa ja rentoa rupattelua

Kitkan rannalta käveltyämme onnellisien koirien kanssa Seikkailuapinoiden majatalolle, hengähdimme hetken ja kokoonnuimme majatalon pihapiirissä olevaan kotaan tikkupullan paistoon. Outi ja Marianne kokosivat tulisijaan puuklapit ja saivat sytyttää tulet kotanuotioon. Keittiöhengettäret Anneli ja Tuulikki olivat valmistaneet pullataikinan tikkupullan paistoa varten. Minulle oli tehty gluteiiniton taikina. Vaatikin todellista kärsivällisyyttä saada tikkupullani kypsäksi. Kärsivällisesti kuitenkin pullaa paistelin. Mikäpä siinä oli istuskella, rupatella ja kuunnella sateen kohinaa kodassa lämpimässä.

Heidi asettelee taikinaa pitkän puukepin päähän kodan lämmössä.
Tikkupullan pujottelu paistotikkuun vaatii keskittymistä
Retkeilijät rentoutumassa kodassa tulen lämmössä. Tikkupullat paistuvat ja vesi lämpenee nokipannussa tulen yllä.
Tikkupullan paistoa kodan lämmössä

Mukavan kotahetken jälkeen iloinen rupattelu jatkui saunassa. Sauna lämpenikin joka ilta ja nautimme siitä kovasti. Tulopäivän iltana illastimme saunan jälkeen. Ajatus oli mennä toviksi kotaan juttua jatkamaan, mutta pian totesimmekin kaikkia nukuttavan, joten lähdimme nukkumaan tyytyväisinä ja onnellisina. Ihana seikkailuviikkomme oli vasta alussa, joten syytä levätä kunnolla.

Julkaistu

2019 pakettiin ja 2020 alun tunnelmia

Luontoretkeily

Olemme siirtyneet uudelle vuosikymmenelle. En kuitenkaan lähde yhteenvetämään mennyttä vuosikymmentä vaan pysytään viime vuodessa. Kuten jo aika monena alkuvuonna olen toivonut elämääni mahdollisimman paljon luontoretkiä ja luontokokemuksia. Niin toivoin vuosi sitten ja toivon taas. Viime vuonna sain kokea upeita hetkiä joista mieleen nousee tätä kirjoittaessa huskysafari Riisitunturissa, pilkkikokeilu Kitkan jäällä, koskikarojen laulua Käylänkoskella, iso peippoparvi mökin pihapiirin tuntumassa, aamuretki Lammassaareen ja Kuusiluotoon, kuhankeittäjän laulu tuulisessa Parikkalassa, satakielen laulu vesisateessa Parikkalassa, koskenlaskua Kuusamossa, Pieni karhunkierros juurakoineen, trooppiset yöt teltassa, Suppaus vesisateessa, punarinnan poikasen rengastus, retki Pihlajasaareen, pakkasyöt Liesjärven kansallispuistossa. Kesäkuinen seikkailuviikkomme poiki uuden projektin Iso Karhunkierros 2020, jota kohti nyt harjoitellaan. Olen kirjoittamassa kesäseikkailustamme blogipostauksia, mutta työ on toistaiseksi vielä kesken monestakin syystä. Viikko oli niin huikea, että sitä kelpaa hehkuttaa vähän vielä myöhemminkin. Jaksakaa siis vielä odottaa, kuten myös Ison Karhunkierroksen harjoitusleireistä tarkempaa tarinaa tulossa.

Näkövammaisena ja etenkin täysin sokeana ja vaikeasti heikkonäköisenä luontoretkille tarvitsee näkevän ystävän/kaverin/oppaan/avustajan, jotta retkeily on mielekästä. Luonto kuuluu kaikille –hanke on pilotoinut luonto- ja matkailuyrittäjien kanssa menneenä vuonna ja onkin enemmän kuin hienoa, että yrittäjät ovat kiinnostuneita ja halukkaita kehittämään palvelujaan myös erityisryhmille. Toivottavasti hanke kantaa pitkälle ja nyt alkuun saatetut palvelut kehittyvät entisestään. Itse olen paljon miettinyt miten voisi helpottaa sitä pyrokratiaa minkä vammainen joutuu läpi käymään saadakseen henk.koht. avustajan kulut pois ja palkkaa avustajalle avustustyöstään. Minulla ei sitä viisasten kiveä ole ja jos olisikin siitä tuskin olisi apua. Kunnat vammaispalveluineen toimivat omalla jäykällä tavallaan. Todella sydämestäni toivon, että vielä joskus pyrokratia helpottuisi ja luontomatkailu myös vammaiselta onnistuisi vähemmällä pyrokratialla. Meissä on paljon sellaisia, jotka eivät tiedä voivansa anoa, jotka eivät jaksa anoa avustajan kuluja tai avustajalle lisätunteja retken ajalle. Moni sanoo, että ei halua lähteä, koska se pyrokratia tuntuu masentavalta, vaikealta, alentavalta jne.

Menneen vuoden maaliskuisena päivänä mieleni halajasi linturetkille, mutta retkikaveri puuttui eikä ollut tiedossakaan lähiretkeilyyn ketään kaveriksi. Oton kanssa kävellessäni pohdin ja surin asiaa. Syntyi ajatus perustaa Facebookiin ryhmä
Näkövammaisten ja näkevien luontoretkeilijöiden kohtaamispaikka
sillä en taatusti ole ajatusteni kanssa yksin. Ryhmä perustettiin ja tällä hetkellä siellä on yli 200 jäsentä. Tulethan sinäkin mukaan? Ryhmän ajatus on, että retkeilystä kiinnostuneet löytäisivät toisensa ilman pyrokratian koukeroita. Toivon, että ryhmän myötä retkikavereita löytyisi tulevaisuudessa helpommin. Itse edelleenkin kaipailen linturetkille kaveria sekä myös luontoon kävelyille
Isoa Karhunkierrosta ajatellen.

Käsityökuulumisia

Vuoden 2019 aikana käsityöinto vaihteli suuresti. Mentiin tyylillä on/of. Kevätpuoella olin mukana kahdessa myyntitapahtumassa ja syksyllä käsityöjoulubasaarin lisäksi kahdessa muussa tapahtumassa. Basaari olikin melkoinen rutistus. Etukäteen tuotteiden valmistusta ja ilmeen uudistamista tarkoittaen tuotelaputusta Heidin kädenjälkeen, banderollin ja käyntikorttien suunnittelua jne. Itse basaari pidettiin Tikkurilassa ja se kesti 16 päivää. Parhaiten kaupaksi meni mehiläisvahakynttilät sekä luomutassuvaha.

Alkuvuodesta osallistuin verkkokaupan perusteet-kurssille ja ajatukseni perustaa verkkokauppa sai kertaheitolla vauhtia. Alkaneena vuonna verkkokauppaa täytynee kehittää vielä paremmaksi. Sen kautta on ostettu lähinnä hierontalahjakortteja.

Vuoden 2018 lopulla pähkäilin mitä tehdä keramiikka-ryhmään osallistumisen kanssa. Motivaatio oli kateissa ja mielen päällä niin paljon kaikkea muuta, joten jätin keramiikan pois ohjelmasta. Alkusykystä kävin taas keskustelun itseni kanssa, joka johti keramiikkatauon jatkumiseen. Saman keskustelun kävin rottinkiryhmän osalta, mutta lopulta ilmottauduin mukaan vielä tälle kaudelle. Korien teko on mukavaa ja niitä syntyy käsissäni nopeaan. Ongelma on vain ettei rottinkikorit tällä hetkellä ole in. Ne ovat kauniita, hyvintehtyjä jne, mutta ihmiset eivät halua eivätkä tarvitse niitä. Luultavasti nyt alkavan kevätkauden jälkeen joutunen korityöt jättämään tauolle, ellei jotain muutosta korimyyntiin tule talven ja kevään aikana.

Vuoden aikana neuloin muutaman huivin. Neulotutti enemmän alkuvuodesta. Tosin syksyllä tikutin neulevalokranssien päällisiä. Vuosi 2019 ei kuitenkaan ollut kranssien vuosi, jota niitä on useampi edelleen myymättä. Basaarissa viileydestä johtuen sormet kohmeessa neuloin yhden tilaustyön huivin. Jouluvapailla jatkoin huiviteemalla ja nyt pitäisi jälleen päättää mitä seuraavaksi puikoille.

Kirjoja, teatteria ja musiikkia

Aloitin viime vuoden alussa innolla Helmet-lukuhaasteen, joka lopulta kesken jäi. Syytin hajonnutta tietokonettani, sillä sen syövereihin tiedosto jäi mihin kirjoitin lukemistani kirjoista lyhyesti. En sitten saanut aikaseksi kirjoittaa uutta tiedostoa asian tiimoilta. Nyt olen taas aloittanut tämän vuoden haastetta mielenkiinnolla. Saas nähdä pääsenkö haasteessa mihin asti. Ensinmmäinen kirja on luettu ja se oli Wilbur Smithin Faarao. Viime vuoden parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti Lusinda Rileyn Seitsemän sisarta –kirjasarja, josta olen lukenut nyt kolme ensinmmäistä osaa. Yhtään pistekirjaa en viime vuonna lukenut, kaikki tuli luettua äänikirjoina.

Heinäkuussa vietimme tiiviit päivät ystäväpariskunnan luona Tampereella. Kävimme katsomassa kolme kesäteatteri-esitystä 506 ikkunaa, voi veljet ja tätä kirjoittaessani kolmannen esityksen nimi on kateissa. Voi veljet oli esityksistä ehdottomasti paras. Seuraavalla viikolla matkasimme Hämeenlinnaan 55 tuhannen muun ihmisen tavoin Metallican puistokonserttiin. Olihan se nostalgista, mutta koska väki oli hyvin laajalti se sellainen yhteenkuuluvaisuus jäi kokematta.

Hyvinvointia etsimässä

Vuoden varrella etsin jälleen lisää itselleni hyvinvointia. Lähdin kokeilemaan ketogeenista ruokavaliota. Se toi paljon hyvää, mutta myös sellaista mikä sai minut sen lopettamaan joulun alla toistaiseksi. Yöuneni parani oleellisesti, levottomat jalat katosivat, päivällä olo oli pirteämpi ja suorituskyky parempaa. Paino ei kuitenkaan pudonnut, kroppaan kertyi nestettä joka näkyi eniten jalkojen turvotuksena ja joka sai minut vetäytymään. Tarkoitus olisi kuitenkin jatkaa vähähiilihytraattisella ruokavaliolla. Turvotukset ei valitettavasti ole täysin kadonneet näiden reilun kahden viikon aikana. On kuitenkin vähentynyt selvästi, mutta seuraan tiiviisti asiaa. Toki olen pohtinut syitä moiseen, että voiko kyse olla jostain muustakin kuin eletroryytti- ja nestetasapainon ongelmista. Jos turvotus ei katoa onhan se lääkärin luo mentävä. Muita oireita en tiedosta minulla olevan.

Toivon todella, että nyt alkaneena vuonna löytäisin minulle oikean tavan syödä ja elää, ja että kehoni suostuisi luopumaan ylimääräisistä kiloista.
Voi niitä aikoja kun toivoin laihtuvani alle 60 kiloon
… Mutta matka jatkuu ja
hyvinvointi lisääntyköön. Kyllä minullekin vielä löytyy keinot kilojen karistamiseen.

Suruviesti

Vuosi 2019 tarjosi myös surua. Elokuun loppupuolella saimme suruviestin Hanneksen kuolemasta. Hän oli yksi iso innoittajani tutustuessani lintuihin ja niiden ääniin. Hänen intonsa ja avuliaisuus tehdessään tallennuksiini lajimäärityksiä nostaa hymyn huulille. Syksyn ja talven mittaan olen Hannesta ajatellut paljon lämmöllä ja ikävöiden. Jokaisen meistä on kuitenkin täältä joskus lähdettävä ja nyt oli Hanneksen aika.

Katseet tulevaan

Vuoden 2020 tiedossa olevista haasteista isoin ja jännin haaste on Iso Karhunkierros, jolle starttaamme ma 15.6. Vietämme juhannuksen vaeltaen. Karhunkierros on 82 km pitkä ja loppuosaltaan vaativa. Nyt talven ja kevään aikana olisi tarkoitus päästä mahdollisimman paljon luontoon kävelemään vaihtelevassa maastossa. Lisäksi toivon lintujen äänitysretkiä osuvan kohdalleni edellisvuosia enemmän. Haluaisin myös elvyttää uintiharrastuksen ja käydä säännöllisesti uimassa, joka olisi myös hyvää kunnon kohotusta. Markkinointi-puolella puolestaan edessä on verkkokaupan kehittäminen, suunnittelua mihin myyntitapahtumiin osallistua jne. Hierontatyöt jatkuvat entiseen malliin ja käsitöitä varmasti ahkeroidaan tänäkin vuonna paljon.

Oikein hyvää ja menestyksellistä alkanutta vuotta teille kaikille lukioilleni 

Julkaistu

I love me – päivä messuhulinassa

Heidi nautiskelee hierontakuppien esittelystä messuhulinan keskellä valkoisella hoitotuolilla maaten hoitajan tehdessä esittelyhoitoa.
Heidi nautiskelee hierontakuppien esittelystä messuhulinan keskellä.

Huomaa: Postaus EI ole kaupallista yhteistyötä. Kerron tuotteista oma innostukseni lähtökohtana.

Onnea Freetoxin messulippuarvonnassa

Minulla oli useamman vuoden tauko I love me -messuille osallistumisessa. Osallistuin Freetoxaajat -fb-ryhmässä All-in-One-Fretox Ateriakorvikkeen ja messulippujen arvontaan. Ja voi sitä riemuakun sain tiedon arpaonnen suosineen minua. Pääsin viettämään mielenkiintoisen messupäivän avustajani Tuulan kanssa. Lisäksi sain mahdollisuuden tutustua All-in-Oneen, joka on osoittautunut varsin maukkaaksi ja hyväksi tuotteeksi. Lämmin suositus siis.

Maistiaisten maailma ja ketogeeninen ruokavalio

Tapasimme Messukeskuksen edessä hiukan ennen puolta yhtätoista ja kiertelimme messuilla yli viiteen. Paljon nähtiin, mutta varmasti myös paljon jäi näkemättä ja kokematta. Muoti-, kauneus- ja liikuntapuoli jäivät vähemmälle tarkastelulle. Viihdyimme enemmän terveyden ja luonnollisuuden parissa. Maistiaisia oli paljon. Edellisen kerran olen messuilla käynyt 2014 tai 2015 ja siltä kerralta on mieleen jäänyt maistiaisten vähäisyys. Nyt oli toisin. Erilaiset proteiini- ja välipalapatukat tuntui olevan kovasti pinnalla sekä erilaiset nesteeseen sekoitettavat jauheet. Moni tuote oli pilattu liiallisella sokerilla tai keinomakeutuksella. Toki mielipiteeseeni vaikuttanee etten ole kolmeen kuukauteen makeutettuja tuotteita käyttänyt juurikaan. Tosin muistan aiemmilta kerroilta samanlaisia fiiliksiä. Etenkin minua harmitti ja harmittaa, jos minulle esitellään tuotetta superterveellisenä ja sitten se onkin keinomakeutettu. Tiedän monien kaipaavan makeutta esim. erilaisiin tuotteisiin, mutta keinomakeutusta on jotenkin vaikea hyväksyä. Pakko myöntää ettei minun makuhermojani hellinyt luonnollisempikaan makeuttaminen, sillä minulle oli iso pettymys esim. Puhdistamon uudet energiajuomat, jotka ovat makeutettu stevialla. Minä ilmeisesti kuulun siihen ryhmään, joka ei steviasta pidä. Tosin koskaan minulla ei ole ollut tilaisuutta maistaa itse kasvia steviaa. Steviaa valmistetaan myös synteettisesti, jota paljon käytetään elintarviketeollisuudessa. Tiedän myös henkilöitä, jotka pitävät stevian mausta.

Messustandien kiertelyn lomassa kävimme kuuntelemassa Tomi Kokkoa. Hän kertoi ketogeenisesta ruokavaliosta ja ylipäätään muutoksen tekemisestä. Esitys oli lyhyt, joten laajaan aiheeseen pintaraapaisu. Tomia kuunnellessani koko ajan pähkäilin mikä minulla pielessä kun ketogeeninen ei saa vauhtia painon pudotukseen. Jotain asialle olisi tehtävä, mutta mitä? Tähän palaan myöhemmissä postauksissani.

Hyvän unen jäljillä Gütguiden osastolla

GütGuiden standilla tutustuimme heidän maitohappobagteerituotteisiinsa. Heillä oli mm. BifidoMAX -raakasuklaapatukoita (73% kaakaota), joissa on maitohappobakteereja ja bifidobakteereja. Yksi pala sisältää päivän annoksen hyödyllisiä bakteereja. Äkkiseltään tuntui aika erikoiselta, mutta miksi ei voisi toimiakin. Vähän teki mieli ostaa tuote kokeiluun, mutta kiinnostuin enemmän Sleepgüide melatoniinisuihkeesta. Minullahan on melatoniini säännöllisessä käytössä ihan reseptille kirjoitettuna. Suihkemuoto herätti kuitenkin kiinnostukseni. ” Patentoitua mikroemulsioteknologiaa hyödyntävä suihkemuotoinen melatoniini vaikuttaa nopeammin ja on tehokkaampi kuin tablettimuotoiset vastaavat”, kerrotaan tuotteesta mm. GutGüiden verkkokaupassa. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että tuote on makeutettu sukraloosilla. Se on minulle valitettavasti pisteitä laskeva. Aion kuitenkin antaa suihkeelle mahdollisuuden, sillä olisihan se hienoa saada apu pienemmällä annostuksella. ” Limakalvolle suihkutettu melatoniini imeytyy kolme kertaa nopeammin ja saavuttaa hajoamattomana aivojen melatoniinireseptorit 3-4 x vahvempana kuin suun kautta nautittuna”, sanotaan tuotetiedoissa. En ole vielä ottanut suihketta käyttöön, koska vastikään hain apteekista 3mg vahvuista melatoniinia.

Sleepguiden nopeasti imeytyvä ja tehokkaaksi kehuttu melatoniinisuihke mustassa pahvipakkauksessaan puisen senkin päällä.
Sleepguiden nopeasti imeytyvä ja tehokkaaksi kehuttu melatoniinisuihke.

Runsauden pulaa Puhdistamon osastolla

Puhdistamolla oli iso messuosasto ja paljon maistiaisia. Heillä oli mm. uusia makuja elektrolyyttijauheissa. Syksyllä aiemmin olen ostanut  marjaisan elektrolyyttijauheen, joka makeutettu stevialla. Olen purkista käyttänyt kaksi mitallista eikä enempää uppoa, harmi. Varmistettuani avustajaltani sekä vielä kassalla steviattomuuden keto kollageeni-jauheessa, ostin sitä kokeiluun. Kollageenina on tuotteessa käytetty tutkittua Bodybalance® kollageenipeptidiä. Jauheessa on MCT-jauhetta, jossa on laadukkaita keskipitkiä rasvahappoja. Lisäksi tuote sisältää hydrolysoitua guarpapukuitua (Sunfiber®). Paketti on vielä korkkaamatta, joten en pysty omakohtaisia kokemuksia toistaiseksi kertomaan.

Tripla magnesium on minulla joka päiväisessä käytössä ja sitä voin suositella. On vatsalle hellävarainen ja toimii. Minua vaivaa jonkin verran levottomat jalat öisin (nykyisellä ruokavaliolla vähemmän) ja valmiste rauhoittaa öitäni huomattavasti. Tripla magnesiumissa on kolmea magnesiumin muotoa: magnesiummalaattia, -glysinaattia ja -tauraattia

Puhdistamon messuosastolta ostin magnesiumin ja keto kollageenin lisäksi kookosöljyä, jota menee nykyisin reilusti. Ehkäpä olisi kannattanut ostaa isompi purkki kantoon. No onneksi sitä saa aika hyvin tavan ruokakaupoistakin.

Puhdistamon Tripla magnesium, kookosöljy ja keto kollageeni rivissä.
Puhdistamon Tripla magnesium, kookosöljy ja keto kollageeni.

Terveellisiä herkkuja Ruohonjuuresta

Ostan silloin tällöin pussillisen manteleita ja nyt messuilla Ruohonjuuren messuosastolta löytyi tarjouksesta luomumantelit, joten pitihän niitä ostaa. Luomumanteleissa on 276 mg kalsiumia, magnesiumia 278 mg, sinkkiä 3,3 mg, rautaa 5,2 mg ja E-vitamiinia 26,4 mg/ 100g. Viime aikoina olen törmännyt pesto-ohjeisiin missä pinjansiemenet ovat korvattu manteleilla. Mantelipesto menee ehdottomasti kokeiluun. Manteli on muuten todella hyvä lisä pinaatti-valkosipulimuhennoksessa.

Ostan harvoin pussiteetä. Nyt kuitenkin ostin Clipperin detox-teen. Yksi parhaista pussiteistä on Clipperin valkoinen vadelmatee. Myös tämä Detox-tee on hyvän makuinen yrttitee. Siinä on mm. nokkosta, malvaa ja lakritsanjuurta. Lakritsanjuurihan tuo juomaan mukavaa makeutta, vilkastuttaa aineenvaihduntaa, parantaa vastustuskykyä ja avittaa ruuan sulatuksessa. Malva puolestaan edistää ruuan sulatusta ja hengitysteiden hyvinvointia. Ja nokkonen on rautapitoinen immuniteettia parantava, edistää sydämen ja eturauhasen hyvinvointia. Nokkosella myös suotuisia vaikutuksia nivelille, luustolle, kynsille ja hiuksille.

Ruohonjuuren messuosastolta löytyi Clipperin detox-pussiteetä, Aduki-luomumanteleita ja Puhdas snack-patukka jossa makuna mustikka, karpalo ja goji-marja.
Ruohonjuuren messuosastolta löytyi Clipperin detox-teetä, Aduki-manteleita ja Puhdas snack-patukka.

Kotimaisia hampputuotteita Hamppufarmilta

Olen monesti miettinyt hamppuöljyn ostamista. Nyt Hamppufarmin standilla tuli tilaisuus maistaa öljyä, ja olipahan hyvää. Ostin pullollisen ja olen sitä ahkerasti lorautellut salaattien päälle. hampunsiemenöljy sisältää runsaasti omega-3, omega-6 ja omega-9-rasvahappoja, ja öljyssä on Omega-6 ja -3 rasvahappoja juuri oikeassa suhteessa.

”Mikään muu öljy ei sisällä omega-6- ja omega-3-rasvahappoja suhteessa 3:1. Tämä suhde on erittäin tärkeä. Omega-3 ja omega-6 ovat hyviä rasvahappoja vain, jos niitä saadaan oikeassa suhteessa. Useimmat maailman merkittävimmistä terveysorganisaatioista suosittavat omega-6:n ja omega-3:n suhteeksi 3:1. Nykypäivän ruokavalioissa on liikaa omega-6-rasvahappoa, jolloin omega-6:n ja omega-3:n suhteeksi voi tulla 14:1 tai jopa 20:1. Lisäksi ylimääräinen omega-6 varastoituu kehoon rasvana, kun taas käyttämättömän omega-3:n keho poistaa nopeasti. Tästä johtuen ei ole lainkaan helppoa taata ihmiskehon tarvitsemien omega-öljyjen saantia.”, kerrotaan Hamppufarmin sivuilla. Minulle myös plussaa on tuotteen kotimaisuus. Ostin myös paahdettuja ja suolattuja hampunsiemeniä niitä standilla maisteltuani. Sopivat salaatteihin, keittoihin tai ihan sellaisenaan naposteltavaksi.

Hamppufarmin hyvänmakuinen hamppuöly ja paahdetut hampunsiemenet vievät kielen menessään. Lasinen hamppuöljypullo ja iso pussi paahdettuja ja suolattuja hampunsiemeniä.
Hamppufarmin hyvänmakuinen hamppuöly ja paahdetut hampunsiemenet vievät kielen mennessään.

”Hyvien Jätkien” kombuchatuotteet

Kombuchaa pääsin maistamaan The Good guysin standilla. ” Hyvien jätkien sivustolla kerrotaan: ”Kombuchaa on käytetty jo vuosituhansien ajan Aasiassa ja Venäjällä. Muiden käymisteitse valmistettujen ruokien tapaan, kombuchan sisältämien bakteerien on ajateltu tukevan suoliston, ja sitä kautta myös mielen hyvinvointia. Sisäisen tasapainon löytämisessä on tärkeä muistaa myös positiivinen ajattelu, hymyily, hetkessä eläminen, hassuttelu ja terveelliset elämäntavat.” Itselleni kombucha on kohtuullisen uusi juttu, mutta yrttinen juoma maistui standilla oikein hyvältä. Lisäksi heillä oli uutuustuote kombuchasaippua joka on valmistettu yhteistyössä Flow Cosmeticsin kanssa. Tuoksuttelin saippuaa ja tuoksu oli raikas. Lisäksi ihastuin heidän mustan teen valikoimaan ja keskihintainen pussukka sai meiltä kodin. Kombuchaan sitä en ole käyttänyt, mutta olen tehnyt siitä rasvateetä aamuisin. Toimii siihenkin. Parasta tosin pelkiltään. The Good guystin kombuchat menevät kyllä myös kokeiluun. Saa nähdä innostunko joskus valmistamaan juomaa itse.

The Good Guys:ien maahantuomaa Black Strings -teetä valkoisessa pussissaan.
The Good Guys tuo myös maahan erinomaisia teelaatuja kombuchan valmistusta varten vaikka maistuvat ne toki ihan sellaisenaankin.

Purkillinen metsää Arctic Warriorseilta

Alkusyksystä lueskelin Freetoxin verkkokaupasta Arctic Warriorsin kuusenkerkkäjauheesta. Sain tuotteesta erittäin hyvän vaikutelman, mutta hillitsin ostohaluni sillä kertaa. Nyt messuilla en enään pystynyt olla ostamatta maistettuani kuusenkerkkälattea. Se oli herkullisen terveellisen hyvää. Joten kassiin sujahti ihana metsän tuoksuinen ja makuinen jauhe. Lämmin suositus. Arctic Warriorsin Kerkkä-kuusenkerkkäjauhe sai kunniamaininnan Vuoden Luomutuote 2019 –kilpailussa. – Kunniamaininnalla haluamme nostaa esille Suomen metsien vajaakäytetyt keruutuoteaarteet, joiden markkina etenkin luomusertifioituina kasvaa kansainvälisesti hurjaa vauhtia, Luomuliiton elintarvike- ja keruuasiantuntija Jaana Elo perusteli valintaa.

Kuusenkerkkäjauheesta valmistui herkullinen kuusenkerkkälatte! Kuvassa musta lasinen kuusenkerkkäjauhepurkki.
Kuusenkerkkäjauheesta valmistui herkullinen kuusenkerkkälatte!

Urtekramilta pohjoisen luonnon suojaa talvea vastaan

Alkaa olla se aika vuodesta kun ilma viilenee ja sisätiloissa lämmitystä lisätään aiheuttaen ihon kuivumista. Ostinpa Urtekramin osastolta Aloe Vera Hand Creamia, jota on ollut minulla aiemminkin. Pidän sitruunan tuoksusta ja voiteen koostumuksesta. Lisäksi ostin Nordic Berries Spray Conditioneria. Olen aika laiska käyttämään hoitoaineita, mutta ihastuin tähän marjaisaan suihkeeseen, josta kerrotaan tuotteessa näin: ” Tyrnin, mustikan, karpalon ja ruusunmarjan vitamiinit ja ravintoaineet yhdessä hyaluronihapon kanssa ravitsevat ja kosteuttavat hiuksia. Luonnonmukainen aloe vera ja glyseriini elvyttävät ja hoitavat kuivia ja vaurioituneita hiuksia. Pajunkuoriuute tukee ja vahvistaa muiden kasviperäisten ainesosien vaikutusta.” Hoitoaine on vielä korkkaamatta, sillä päätin käyttää loppuun ensin edellisen jämät.

Urtekramin suihkutettava Nordic berries -hoitoaine ja aloe vera käsivoide.
Urtekramin suihkutettava Nordic berries -hoitoaine ja Aloe vera käsivoide.

Lunetten kuukuppeihin tutustumassa

Monesti lukiessani kuukupista suosituksia ja kokemuksia olen ihmetellyt, että millainen kyseinen kuukuppi oikein on. Kuvia en näe, joten mielikuvien varaan olen asiassa jäänyt. Onneksi avustajani mainitsi Lunetten messuosaston kohdalla olostamme ja heti tajusin tilaisuuteni tulleen, pääsisin tunnustelemaan käsin millaisesta kupista on kyse. Meitä palvelikin oikein ystävällinen naishenkilö ja sain tunnustella millainen kuukuppi on. Ihmettelin myös miten sellaisen voi saada asettumaan paikoilleen. Kuukupin osto on kummitellut mielessäni, sillä ensi kesänä olen lähdössä Isolle Karhunkierrokselle ja ajatus käytettyjen terveyssiteiden mukana kuljettamisesta on aika inhottava. Toisekseen kuukuppi kestää vuosia ja on ekologinen valinta sekä pitkässä juoksussa säästää selvää rahaa.

Messustandilla tein pian ostopäätöksen kuukupista, puhdistusaineesta ja puhdistusliinoista. Lunette kuukautiskuppi on lääketieteellisestä silikonista Suomessa valmistettu. Rehellisyyden nimissä en vielä ensimmäisellä kierrolla kupin kanssa sinuiksi tullut. Aluksi onnistuin saamaan sen hyvin paikoilleen, mutta seuraavilla kerroilla ei onnistunut ja oli otettava tuttu Vuokkoset terveysside käyttöön. Harjoitukset siis jatkukoot seuraavalla kierrolla.

Lunetten aloituspakkauksen tuotteet: lilan värinen (värivaihtoehtoja on useita) kuukuppi sinisessä kuljetuspussissaan, kuppien puhdistukseen tarkoitetut pyyhkeet yksittäispakattuina, puhdistusgeeli sekä Pieni kirja kuukautisista.
Lunetten aloituspakkauksen tuotteet: kuukuppi sinisessä kuljetuspussissaan, kuppien puhdistukseen tarkoitetut pyyhkeet, puhdistusgeeli sekä Pieni kirja kuukautisista.

Tuoksuttelin vielä Lunette aromaterapiaöljyä ihastuen siihen. Sitä myös testailin viime kierrolla ja pidin tuoksusta kovasti. Laitoin sitä ranteisiin, korvan taakse ja alaselkään. Öljy on kätevässä pienessä rollonpullossa. Se on kehitelty yhteistyössä Frantsilan kanssa. Lunetten sivuilla kerrotaan öljyn ainesosista näin: ” ”Tuoksuterapiaöljyn pohjana on jojobaöljyyn hitaasti uutettu mäkikuisma, joka rauhoittaa stressiä ja vaikuttaa kipuun ja kramppeihin”, Virpi sanoo ja esittelee myös muut tuoksun ainesosien vaikutukset:

•     MÄKIKUISMA siis nostaa mielialaa ja parantaa unen laatua.
•     APPELSIINI lämmittää, piristää ja lisää rohkeutta, mutta samalla myös rauhoittaa ja hillitsee stressiä.
•     LAVENTELIA kutsutaan ”eteeristen öljyjen äidiksi”, koska se hoitaa hellävaraisesti monessa vaivassa. Se tasapainottaa ailahtelevaa mielialaa, rauhoittaa mielen ennen nukkumaanmenoa ja auttaa vatsan toiminnan tasapainottamisessa.
•     KATAJA vahvistaa oloa ja tekee hyvää lihaksille sekä aineenvaihdunnalle.
•     SUOPURSU antaa tukea kipujen ja tunnemyllerrysten hallintaan.
•     METSÄTÄHTI tekee levollisen olon ja auttaa rauhoittumaan.
•     LUMME vahvistaa henkisesti.

Lunetten aromaterapiaöljy kuukautiskipuja helpottamaan ja mielialaa nostamaan valkoisessa pahvipakkauksessaan.
Lunetten aromaterapiaöljy kuukautiskipuja helpottamaan ja mielialaa nostamaan.

Freetoxin osastolla rentoutumassa hierontakuppiesittelyssä

Kuukuppien jälkeen pääsin tutustumaan Freetoxin osastolla Bellabacin hierontakuppeihin ja seerumeihin. Eveliina näytti käsivarteen miten kuppeja hoidettavalla alueella liikutellaan. Sain myös tutustua vartalokuppien lisäksi kasvohierontakuppeihin ja oikein isoihin vartalokuppeihin. Seerumit olivat taivaallisen tuoksuisia etenkin Cellulite Be Gone. Vaikka minustakin selluliittia löytyy, en koskaan ole osannut siitä erityisemmin harmistua saatika hankkia tuotteita millä se vähenisi. Itse asiassa olen suhtautunut aika skeptisesti ja ehkä pitänyt myös jonkinlaisena turhamaisuutena. Nyt kun paino jumittaa, jalkoja turvottaa, aineenvaihdunta tarvitsee boostausta joka suhteessa tuli tunne, että jos näillä kupeilla ja seerumilla saan lisää hyvinvointia mikä sen parempi. Pitkin päivää olin ostellut kaikenlaista, joten jätin hierontakupit ja seerumit hautumaan. Ystävällistä Eveliinaa oli ihana nähdä standilla. Arvatkaapa miten kävi, seuraavalla viikolla tilasin Cellulite Be Gone-lahjapakkauksen. Olen nyt joitain kertoja ”kupitellut”, ja oi miten jalkani pitävätkin kupittelusta 😀

Eveliina opastaa Heidiä hierontakupin käytössä Freetoxin messuosastolla. Näytehoito tehtiin käsivarteen hoidettavan maatessa hierontatuolissa. Tässä Eveliina opastaa kädestä pitäen Heidiä oikeista otteista silikonisen kupin käyttöön.
Eveliina opastaa Heidiä hierontakupin käytössä Freetoxin messuosastolla.
Hierontakuppihoito lähikuvassa. Läpinäkyvä suuren tutin mallinen silikonikuppi on ilmatiiviisti kättä vasten ja hoitaja liikuttaa sitä hoidettavalla alueella.
Hierontakuppihoitoa lähikuvassa.

Messupäivän päätteeksi löytyi kassista myös erilaisia ilmaisnäytteitä.

Kassin täydeltä ilmaisnäytteitä: kompostoituvia Vuokkoset siteitä luomupuuvillasta, Urtekramin shampoo ja hoitoainenäytteet, Mahti eliksiiri vastustuskykyä ylläpitämään, Vagisan emätinvoidetta, sinkkiasetaattia flunssan hoitoon, Plantur hiustenhoitotuotteita ja Kauneus- ja hyvinvointilehti.
Kassin täydeltä ilmaisnäytteitä.

Kyllä kannatti voittaa arvonnassa <3

Kiitos mielenkiintoisesta messupäivästä <3

Julkaistu

Talven taikaa ja uusia ystäviä -Kuusamossa retkeilemässä Seikkailuapinoiden kanssa

Eräänä lokakuisena iltana minun ja Seikkailuapinoiden omistajan ja pääoppaan Heidi Savolaisen tiemme kohtasivat somemailmassa. Huhuilin retkikavereita luontoon ja myös hain yllätystä miehelleni. Olimme monesti haaveilleet yhteisistä retkistä esim. Lappiin.

Ensimmäisistä viesteistämme alkaen oli selvää miten hienosti kemiamme kohtasivat Heidin kanssa. Pian selvisi, että hänen Kuusamossa Vasaraperän kylässä oleva majatalonsa on entinen kyläkoulu, jota Rauno on ala-asteella käynyt. Enhän toki malttanut olla kertomatta Raunolle asiasta, joten siinä meni yllätykseni hänelle. Päädyimme, että kyselisin tuttavapiiristäni olisiko kiinnostusta meille räätälöityyn seikkailuviikkoon. Kiinnostuneita oli pitkälle toistakymmentä, joten aloimme suunnitella viikon ohjelmaa. Kerroin Heidille omat toivomukseni ja yksi haaveeni oli päästä kiertämään Pieni Karhunkierros. Sen haasteen ympärille mietimme muun ohjelman. Ystäväni Sirpa antoi suunnittelussa peesarin näkökulmaa asioihin. Peesarihan on opaskoirakoiden apuna oleva vapaaehtoinen. Hän huolehtii koirakon turvallisuudesta, neuvoo reitin vieraassa ympäristössä, voi opettaa koirakon kotikulmilla jonkin koirakon tarvitseman reitin. Peesari ei kouluta koiraa, jos tarvitaan koulutuksellista apua yhteys opaskoirakouluun.

Opaskoira Otto lepää lumikasan päällä vaelluksen lomassa.

Viestittelymme oli tiivistä ohjelmaa suunniteltaessa ja saatuamme rungon kasaan tarvittiin vielä Heidiltä kustannusarvio, jonka jälkeen ohjelma julkaistiin kiinnostuneille. Vaikka näkövammaisen on hankala monesti löytää näkevää avustajaa/opasta avukseen seikkailuihin lähdimme ajatuksesta, että jokaisella näkövammaisella tulisi olla oma opas/avustaja mukanaan. Tämä jo turvallisuussyistä haastavissa maastoissa liikuttaessa.

Monesta syystä ryhmäkokomme pienentyi pienryhmäksi, joka sitoutui seikkailuviikkoon. Joillekin ohjelma oli liian vaativa, joillekin kallis tai ajankohta ei vaan sopinut. Joka tapauksessa me lähtijät olimme todella innoissamme tästä upeasta mahdollisuudesta.

Helmikuun lopulla matkasimme Sirpan kanssa Heidin vieraaksi Kuusamoon. Tavoitteenamme oli tutustua toisiimme ja kokeilla erilaisia talviaktiviteetteja. Saavuttuamme perille pitkän ajomatkan jälkeen Heidi esitteli huoneemme missä nukuimme. Hän teki sen minulle kuin olisi aina kertonut ja näyttänyt asioita näkövammaiselle. Ja se ystävällisyys ja lämpö teki syvän vaikutuksen. Vaikka emme olleet aiemmin tavanneet olimme tervetulleita majataloon kuin vanhat ystävät. Illallisen jälkeen ei muuta kuin nukkumaan ja odottamaan alkavan viikon kokemuksia.

Runsaan aamupalan jälkeen majataloon saapui poron luusta koruja tekevä Hugo Koivukangas vaimonsa kanssa.

Poronluusta koruja tekevä Hugo Koivukangas esittelee taidokkaasti tehtyjä korujaan ryhmällemme majapaikassamme.

He esittelivät meille kauniita korujaan ja olihan se rahaa huoneesta haettava ja tehtävä ostoksia.

Vierailua Heidin luona suunniteltaessa Sirpa esitti yhden toiveen päästä syntymäpäivänsä kunniaksi huskysafarille ja minähän olin heti innolla mukana. Heidi teki meille varauksen Kotahuskylta, joka on myös hänen yhteistyökumppaninsa. Koruihin tutustuttuamme lähdimme ajelemaan Sirpan kanssa Posiolle, jossa safari järjestettiin.

Perille päästyämme tapasimme muut ryhmäläiset ja meille kerrottiin safarin perusperiaatteita ennen kuin menimme lähtöalueelle. Siellä meteli oli melkoinen, niin innoissaan koirat olivat lähdössä matkaan. Pujahdin rekeen taljojen päälle, jaloille huopa Sirpan asettautuessa jalaksille. Kun opasohjastajan Jarkon reki ampaisi liikkeelle lähdimme mekin. Siinä samassa loppui koirien haukunta. Kuului vain tassujen töminä lumella koirien laukatessa ja ravatessa innoissaan. Hetken tuntui villiltä istua reessä oikein tietämättä mitä edessä tuleman pitää. Alkuinnon jälkeen vauhti tasaantui eikä jarrua tarvinnut painaa enään niin hurjana.

Näkymä kuuden husky-koiran vetämästä reestä aurinkoisella ja lumisella rekiuralla.

Etummaisina ovat aina johtokoirat pareittain (meillä olivat Näätä ja Faust), niiden takana 2-4 ns tiimikoiraa (meillä olivat Kaarna ja Kuula) ja lähinnä rekeä wheel- eli pyöräkoirat , jotka ovat porukan vahvimpia ja kääntävät reen mutkissa (meillä olivat Kelo ja Kunti). Johtokoirat ovat ne porukan ’aivot’ eli ne fiksuimmat, jotka noudattavat käskyjä. Tätä taitoa tarvitaan erityisesti ohjaajan valjakossa. Muut seuraavat perässä (vaikka joskus haluavat heittäytyä kilpasille ja ohittaa edellä ajavaa valjakkoa).

Kuljimme 20 kilometrin reitin Riisitunturissa ja osittain Riisitunturin kansallispuiston alueella. Reitistä sanotaan sen olevan yksi kauneimmista missä huskysafareita tehdään. Noustessamme tunturiin jalaksilla olijan oli kevennettävä, jotta koirilla olisi helpompi vetää. Toisella jalalla voi jopa potkia lisää vauhtia tai kävellä hetken jalasten vierellä jyrkimmissä kohdin. Alkuosassa reittiä oli jyrkähköä nousua tunturiin. Korkeimmalla kohdalla tuuli lisääntyi ihanan aurinkoisessa säässä.

Sirpa tähystää reen ohjastajan paikalta koiravaljakon menoa aurinkoisessa talvisäässä.

Syystä tai toisesta pysähtyessämme koirat painuivat maate tai syömään lunta. Jotkut vähän ääntelivät intoaan jatkaa matkaa, mutta enimmäkseen kuului läähätystä.

Huskyjen lepotauko valjakkoajelun lomassa aurinkoisessa talvisäässä.

Reitin loppupuolella oli luonnollisesti paljon laskuja. Yhdessä laskussa ja mutkassa Sirpa putosi kyydistä. Kuulin takaani ”Ai saa” ja ehdin tajuta nyt mennään ilman ohjastajaa. Muistin onneksi ohjeistuksen tuollaisia tilanteita varten. Pidin kädet kiltisti reen sisäpuolella enkä yrittänyt pysäyttää kulkuamme. Reki ajautui urasta penkan reunamille ja kallistui. Sirpa ponnisteli ylös syvästä hangesta ja oppaamme tuli nostamaan rekemme pystyyn. Hassua, mutta emme edes säikähtäneet. Nauroimme vain. Samaisessa tilanteessa olin lisäämässä toista hattua päähäni, koska viima alkoi viluttamaan.

Aika meni aivan liian nopeaan ja kaarsimme takaisin lähtöalueelle yhtä upeaa kokemusta rikkaampana. Safarin jälkeen nautimme glögiä, leipää sekä jälkiruuaksi leipäjuustoa kodassa rupatellen. Lopuksi vielä kiertelimme koiratallia ja pihaa. Pääsimme rapsuttamaan mm. 14-vuotiasta vanhusta, jolla valtava into aina päästä vetohommiin, mutta ikänsä takia ei enään työskennellyt. Tapasimme myös 11-vuotiaan Kärppä-koiran, joka itse päättää onko tänään työpäivä vai ei. Kuulemma jos sitä ei huvita se menee lähtöalueen johonkin nurkkaan nukkumaan ja rekien lähdettyä hipsii esille rapsuteltavaksi. Kotahuskyssa tunnetaan jokainen koira nimeltä ja niistä huolehditaan hyvin. Saimme käsityksen, että paikassa arvomailma ja eettiset periaatteet ovat todella hyvällä tasolla. Siksipä siellä oli todella mukava vierailla.

Palattuamme Vasaraperään meille tarjoiltiin herkullinen ateria, jonka jälkeen saunassa nautimme yrttijalkakylvyistä rupatellen toisiimme tutustuen. Oli hyvä lämmin mieli. Ihanan päivän jälkeen oli mukava kömpiä peiton alle kirjan kuunteluun.

Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen pakkasimme päivärinkat ja lähdimme Posion puolelle Riisitunturin kansallispuistoon kiertämään Riisinrääpäsyreitin lumikenkäillen. Heidi vei samalla maastoon hollantilaiskaksikon perehtymään hiihtovaellusreitteihin. Minusta se oli kiehtovaa. Mukanamme oli myös Seikkailuapinoilla työharjoittelussa oleva Miina. Hän kertoi lähtöpaikalla meille Riisitunturista ja kuuluisista tykkylumen painamista puista. Sitten ei muuta kuin matkaan lähtöpisteessä kameralle poseerattuamme.

Heidi sekä Otto-koira, Miina, Sirpa Turo-koiran kanssa sekä Seikkailuapinoiden Heidi Riisitunturin kansallispuiston portilla lumikengät jalassa valmiina lähtöön.

Reitin alkupuoliskolla kiipustimme mäkeä ylös. Kuljimme koko ajan hyvin tamppautunutta polkua pitkin. Välillä pysähtelimme kuulostelemaan hiljaista luontoa ja nauttimaan pikkupakkasesta. Aika pian tuli selväksi, että lumikengillä eteneminen ja samalla Oton opastaminen ei toiminut, sillä lumikenkien kärjet menivät turhan usein liian läheltä Oton tassuja. Yritin kulkea Otto pitkässä hihnassa, mutta tällöin koira innostui nuuskimisesta. Lopulta päädyimme oikeaan ratkaisuun ottaa lumikengät pois jalasta ja jatkaa polkua pitkin normaalisti kävellen.

Polku Riisitunturille käy lumista vaaran rinnettä, harvassa kasvavien matalakasvuisten havupuiden lomassa. Kuvassa Miina, Heidi ja Otto.
Yhä ylöspäin menossa. Tässä tuumaillaan miten matka jatkuu koska Heidillä lumikengät olivat vain tiellä opaskoira Oton kanssa kulkiessa. Mukana tilannetta pohtimassa Heidin lisäksi Miina, opas-Heidi sekä koirat ansaitulla lepotauolla.

Vähän ennen korkeimmalle kohdalle pääsyä Heidi levitti maahan avaruuspeiton, jonka päällä istuskelimme nauttimassa kuksalliset Muumimamman voimateetä. Reitin korkeimmalle kohdalle päästyämme oli aika tuuletuksien.

Ryhmätuuletus Riisitunturin huipulla! Me teimme sen! Taustalla huikeaa vaaramaisemaa ja lumen peittämiä matalia puita.

Hiljalleen lähdimme laskeutumaan alaspäin. Ohitimme Ikkunalammen, joka näkyi alhalla kauniisti.

Jään ja lumen peittämä Ikkunalampi pastellisävyihin verhotun taivaan alla. On koittamassa sininen hetki. Luonto nukkuu lumivaipan alla.

Alaspäin kulkiessa vauhti kasvoi ja pian saavuimmekin taukopaikalle autiotuvalle. Nuotiolla lämmitettiin herkullista tomaattikeittoa ja jälkiruuaksi nautittiin suklaabanaanit. Nautimme pitkään nuotion lämmöstä ja talvisesta tunnelmasta. Taukopaikalla oli hetkittäin hurjan paljon ihmisiä ja ulkomaan kieliä piisasi. Loppuvaiheessa väki kuitenkin katosi. Kuulimmepa lapintiaisen lauluakin.

Eväshetki autiotuvan taukopaikalla. Heidi istumassa avaruushuovan peitämmällä penkillä Otto vierellään. Sirpa ja Miina seisovat penkin takana. Taustalla oleva kuusien muodostama piiri ympäröi taukopaikan.

Reitin loppuosa oli aika pitkälle alamäkeä ja välillä oli aika liukastakin. Pysähdyimme tunnustelemaan naavaa, joka on merkki puhtaasta ilmasta ja porojen herkkua. Sitä sanotaan myös sen vuoksi poron suklaaksi.

Heidillä on vihertävän kellanharmaata harsomaista naavaa kädessään.

Loppumatkasta Miina kokeili meidän kannustaessa umpihangessa lumikengillä etenemistä. Seikkailuapinoilla tiedossa oli useamman päivän retki lumikenkäillen.

Palattuamme majatalolle nautimme leipäjuustosta kera lakkahillon. Hiukan myöhemmin nautimme taasen herkullisen aterian. Syödessämme jokaisella aterialla juttua riitti. Kertoilimme retkeilyseikkailuistamme ja kokemuksistamme. Puhuimme näkövammaan liittyvistä asioista, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia se tuo. Keskustelut olivat erittäin antoisia ja mielenkiintoisia.

Majatalolta on vain muutaman sadan metrin matka Kitkan rantaan.Seuraavana aamupäivänä kävelimme rantaan ahkiota perässä vetäen. Ahkiossa olivat pilkkitarvikkeet. Olimme pukeutuneet erittäin lämpimästi. Kairatessa jäähän reikää tuntui, että vaatetta on liikaa, mutta pilkkijakkaralla kököttäessä vaatetta ei lopulta ollut yhtään liikaa.

Heidi näyttää mallia kuinka kairataan. Ei haittaa vaikka lumista sohjoa on nilkkoihin saakka ja pipokin on valahtanut silmille -hymy on silti herkässä.

Heidi ohjasi minulle kädestä pitäen miten jääkairaa käytetään. Sitkeästi kairasin, vaikka välillä meinasi usko jo loppua. Lopulta sain kairattua reiän jäähän ja pääsin pilkkimään. Ensiksi tutustuttiin pilkkiin, miten se toimii, millainen koukku siimaan kiinnitetään. Heidi kiinnitti koukun ja syötin paikoilleen. Pilkkijakkaralle mahdollisimman hyvä asento ja nauttimaan nollakelistä.

Odotellaan...odotellaan....odotellaan... Pitkä on pilkkijän aika. Ei syö kala, ei. Heidi istumassa pilkkijakkaralla lumen peittämällä järvellä.

Minulla kalaonnea ei ollut, mutta Sirpa sai yhden mukavan kokoisen ahvenen. Heidi esitteli ahvenen minulle hyvin seikkaperäisesti. Hän mm. nosti kalan selkäevän pystyyn ja avasi kalan suun jonne laitoin sormeni. Tämä kaikki toki sen jälkeen kun kala ei enään hengitellyt.

No tulihan sitä kalaa sittenkin -vaikkakin Sirpan pilkillä. Heidi tutkimassa pikkuisen ahvenen selkäevää hymy huulillaan.

Emme kovin sitkeitä pilkkiöitä olleet, sillä reilun tunnin kuluttua päätimme palata majatalolle. Keli oli loskaantunut täysin ja jäällä oleva latu möhjööntynyt, joten luovuimme hiihtämisestä ja vietimme rauhaisan iltapäivän majatalolla. Kodassa nautimme kalakeittoa ja paistoimme tikkupullaa. Mukavan kotahetken jälkeen saunoimme Heidin kanssa pitkään jutellen. Ei edes juoda välillä maltettu.

Nuotion loimussa on tunnelmaa. Tikkupullat ovat paistumassa liekkien yllä.

Viimeisenä kokonaisena päivänämme heräsimme hyvissä ajoin. Heidin jäädessä Miinan kanssa valmistelemaan seuraavaa asiakasryhmän tuloa me lähdimme Sirpan kanssa talviselle linturetkelle. Tapasimme Kuusamon lintutieteellisen yhdistyksen jäsenen Mikko Oivukan, joka opasti meidät  kuukkeleiden ruokintapaikalle. Sää oli valitettavan tuulinen ja äänityksenikin epäonnistuivat. Pääsin kuitenkin kuulemaan kuukkelin vihelyksiä ja sellaista pientä lurinaa. Kuukkeleiden ruokintapaikalta matkamme jatkui Käylänkoskelle, jossa oli paljon koskikaroja. Ne pitivätkin meidän sinne saapuessa aika mukavasti ääntä, mutta kulkiessamme siltoja pitkin menivät kauemmaksi. Ehkä kuitenkin saan äänityksistä editoiduksi jonkinlaisen tallenteen, vaikka missään tapauksessa siitä ei priimaa tule.

Musta, valkorintainen ja pullean mallinen koskikara värjöttelee lumitöyräällä kosken partaalla. Viisto auringonvalo on värjännyt kullankeltaisia juovia virtaavaan veteen.

Sillalla ollessa alkoi kylmä hiipimään, sillä pakkasta oli kymmenisen astetta ja kovahko tuuli. Laavun suojassa nuotiotulilla auringon paisteessa maistui tee. Koskentuvan Leena tarjoili meille myös ahvenkeittoa.

Kirkas pakkaspäivä Käylänkosken lumisella rannalla. Vuolaana virtaavaa koskea kelpaa ihastella rannan tuntumassa kulkevalta kävelyreitiltä.
Heidi ja Mikko Oivukka laavulla Leenan Koskituvalla evästelemässä kauniissa auringonpaisteessa

Iltapäivällä vietimme rauhaisaa eloa Sirpan kanssa hiihdon MM-kisoja seuraillen. Illalla tullessamme saunasta Heidin kanssa taivaalla näkyivät revontulet, mutta ääntä niistä ei kuulunut. Saunassa aikaa vierähti edellisiltaakin enemmän keskustellen ja ideoita heitellen.

Levollisen yön jälkeen oli aamupalan jälkeen aika pakata auto ja lähteä kotimatkalle. Lähtöpuuhastelussa kuulimme kuinka sinitiainen heläytteli keväisiä säveliään. Päivien aikana muutaman kerran nähtiin pieniä riekkoparvia puussa. Ääntä ei valitettavasti kuultu.

Oli todella onnistunut vierailu talvisessa Kuusamossa. Kiitos Sirpa lomaseurasta ja Heidi <3

Kaunis talvinen näkymä Riisitunturilta pastellinväristen pilvien peittämän taivaan alla.

Ihanien talvipäivien jälkeen tutustuttuani Heidiin olin satavarma meidän kesäkuisesta seikkailuviikosta tulevan ikimuistoinen ja onnistunut. Ja sellainenhan siitä tuli. Ja se viikko ansaitsee omat postauksensa. Kannattaa siis seurata Heidin kädenjälki-blogia J

Julkaistu

Onnistumisen iloa -suppauskokeilu vesisateessa

Heinäkuisena iltana Facebook-viestittelyssä tuli keskusteluun suppaaminen ja muutama meistä ilmaisi innostuksensa päästä lajia kokeilemaan. Ystäväni Sirpa tarttui asiaan ja otti yhteyttä Suppaa Tampere –yrityksen toiseen osakkaaseen Sanna Juutilaiseen. He sopivat meille suppauskokeiluajan. Sirpa kävi etukäteen katsomassa Pyynikin rannassa sijaitsevan paikan ja sopimassa käytännön asioista Sannan kanssa.

Elokuun kolmantena sunnuntaina oli pilvinen päivä ja iltapäivästä tuulikin yltyi. Kokoonnuimme neljä näkövammaista innokasta suppauskokeilijaa Pyynikin rantaan.  Opaskoirat laitettiin kiinni sellaiselle etäisyydelle, että näkisivät ja kuulisivat touhumme. Rannan sivu jolle menimme oli mukavan tyyni, joten tuulen suunta osui täydellisesti suppaustamme ajatellen.

Aluksi Sanna kertoi hieman itsestään ja yrityksestään. Hyvin pian pääsimme tutustumaan suppilautoihin ja meloihin. Maalla harjoittelimme laudan päällä seisomista, nousua polviseisonnasta pystyasentoon sekä miten melalla melotaan.

Sanna Juutilainen opastaa porukkaa suppausvälineiden pariin rantahietikolla.
Nelihenkinen ryhmämme kuivaharjoittelee
sup-lautojen päällä hiekkarannalla.

Pian oli ensinmmäisen aika kantaa lauta veteen ja se onnellinen olin minä. Vesi tuntui raikkaalta, mutta ei kylmältä.

Heidi kantaa sup-lautaa veteen.

Päästyämme riittävän syvälle oli aika nousta laudan päälle. Ensiksi toinen polvi ja sitten toinen. Polvien väliin jäi kantokahva, joka oli hyvä merkki jalkojen asetteluun. Tässä vaiheessa Sanna ja ystäväni Maija pitivät vielä laudasta kiinni. Kuulostelin tuntemuksiani ja miten veden pinta eli suppilaudan alla. Suoristauduttuani polviseisontaan hetken totuttelun jälkeen ryhdyin kokeilemaan melomista. Kokeilin melontaa molemmin puolin, harjoittelin kääntymistä ja peruuttamista.

Heidi polviseisonnassa sup-laudalla!

Hetken melottuani polviseisonnassa oli aika pyrkiä pystyasentoon seisomaan. Ensiksi hain jaloille riittävän leveän asennon ja jalkaterät samalle tasolle toisiinsa verrattuna. Ponnistus toisella jalalla ylös. Pääsin melkein pystyyn, mutta ei se tasapaino pitänytkään. Molskahdin veteen nauraen. Ja ei muuta kuin uudestaan ensiksi laudan päälle polviseisontaan ja siitä ponnistamaan pystyasentoon. Tällä kertaa onnistuin ja voi sitä riemua. Jalat täristen seisoin suppilaudan päällä mela tukevasti keskellä lautaa. Veden liike tuntui laudan alla hetken siinä seistyäni Sanna ja Maija irrottivat laudasta ja olin omillani kasvoillani onnellinen hymy. Hissukseen vein melan veteen ja lähdin melomaan. Aluksi liikkeet olivat pienet ja arat, mutta aika nopeaan varmuus lisääntyi ja liikeradat kasvoivat. Jalkoja tärryytti, mutta hiljalleen huomasin järkyn jännittämisen katoavan.

Onnistumisen riemua -Heidi seisomassa sup-laudalla!

Suppailin onnellisena onnistumisestani. Etukäteen olin kuvitellut suppaamisen sokealle lähes mahdottomaksi ennenkaikkea tasapainoilun vuoksi. Näkeväthän tasapainoa hakiessaan ottavat katseella jonkin kiintopisteen ja helpottavat siten tasapainoiluaan. Sokeana minulla ei ole mahdollisuutta ottaa kiintopistettä mihin katsoa ja helpottaa tasapainottelua. En pysty ennakoimaan tilanteita näön avulla, joten tasapainoilen sen mukaan mitä keho minulle viestii. Toki on muistettava, että suppilautoja on monenlaisia ja nyt suppasimme kovilla laudoilla. Puhallettavalla matkaversiolla suppaaminen on varmasti paljon vaikeampaa ja haasteellisempaa. Oli allamme millaiset laudat hyvänsä nautin todella tuosta sunnuntai-iltapäivästä.

Suppailijat melomassa järvellä.

Alun perin taisi olla tarkoitus, että suppailisimme yksitellen, mutta onneksi menimmekin kaikki veteen samaan aikaan. Kenenkään ei tarvinnut odotella eikä törmäyksiäkään juuri tullut. Maijan kanssa menimme pari kertaa toistemme läheltä, liian läheltä. Ensinmmäisellä kerralla minä molskahdin veteen ja toisella Maija. Sokeana en tietenkään nähnyt mihin melon, joten välillä oli kyseltävä suuntia. Kerran ajauduin liian rantaan ja suppilaudan peräevä otti rantahiekkaan kiinni. Laudan liike pysähtyi töksähtäen ja koska siihen en pystynyt varautumaan löysin itseni järven syleilystä taaskin nauramasta. Kerta kerralta oli helpompaa nousta laudalle ja siellä pystyasentoon. Ja oli mahtava tunne kun parin kerran jälkeen päätin nousta ylös yksin ilman, että kukaan pitää suppilaudasta kiinni vieläpä siinä onnistuen. Oli ihan pakko hihkaista ”Hei, mä olen pystyssä ja nousin yksikseni!” Kasvoilla taatusti taas onnellinen virne.

Video-suppailua vesisateessaLataa

Suppaillessamme alkoi sataa. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut. Olihan sitä jo litimärkä molskahduksien jäljiltä. Jossain vaiheessa alkoi vähän viileys hiipimään kehoon, mutta vielä kerran ylös laudalle Nauttimaan. Puolisentoista tuntia meni nopeasti ja olihan se lopulta maltettava lopettaa ehtiäkseen kotimatkalle. Vedestä ylös ja vaatteiden vaihtoon tyytyväisissä tunnelmissa.  Kopilla, jossa vaihdoimme kuivaa ylle kävikin iloinen puheen sorina upeasta kokemuksesta.

Hymy herkässä onnistuneen suppailureissun jälkeen -porukka yhteiskuvassa opaskoirien ja opettaja Sanna Juutilaisen kanssa.

Suuret kiitokset: Suppaa Tampere ja Sanna <3 Todella mahtavaa, että pääsimme kokeilemaan suppausta. Otetaanhan ensi kesänä uusiksi?

Isot kiitokset kuuluvat myös Sirpalle kun lähdit tätä kokeilua järjestämään. Kiitokset myös kaikille osallistujille. Ihanaa, että saimme sopivan kokoisen innostuneen ryhmän kasaan.

Kotiin päästyäni oli upeaa kokemusta pakko hehkuttaa Facessa ja todennäköisesti seuraavalla kerralla meitä on uusiakin kokeilioita mukana, ja mikäs sen mahtavempaa.

Kuvat ja videot: Sirpa Miettinen ja Suppaa Tampereen Sanna Juutilainen

Kuvien käyttö ilman lupaa kielletty

Julkaistu

Kuulumisia blogitauolta

Edellisestä blogikirjoituksestani on liki seitsemän kuukautta. Kirjoitustauko ei ole koskaan kestänyt aiemmin näin kauan. Taukoon on monta syytä ja yhtenä suurimpana muutto bloggerista tänne WordPressiin. Talvella minulle syntyi ajatus saada kaikki (verkkokauppa, Hieronta-sivut ja blogi) samaan paikkaan. Erilaisia vaihtoehtoja pohdittiin ja päädyimme tänne. Myöskin näkövammainen Ronja Oja otti työn vastaan ja toteutti blogin ja Hierontatassun sivujen muuton sekä liitti mukaan Holvissa olevan verkkokauppani. Hän on myös vastannut tämän uuden sivustoni Heidin kädenjälki.fi synnystä, kokoamisesta tms. mitä termejä nyt kotisivujen teosta ikinä käytetäänkään. Suurkiitokset kuuluvat siis Ronjalle tämän sivuston synnystä. Jatkossa pystyn muokkaamaan itse esimerkiksi Hierontatassun sivua, jota en aiemmin ole voinut tehdä.

Blogin puolella taas tavoitteena on, että voin itsenäisesti lisätä ääntä, kuvia ja videoita tarpeen mukaan. Bloggerin puolella kuvien lisääminen onnistuikin, mutta äänien lisäys ei.  Nyt kun opin täällä toimimaan myös ihana blogi Satakielenlaulu saa jatkoa Heidin kädenjäljessä. Edelleenkin on siis jatkunut lintujen äänien äänitykset. Touko-kesäkuun vaihteessa olin Tringan järjestämällä Parikkalan retkellä mukana, jossa pääsin äänittämään mm. kuhankeittäjää ja ruisrääkkää. Kesäkuun puolessa äänitin Kitkan rannassa Kuusamossa mm. härkälintua, tavia, valkovikloa, kaakkuria. Kyllähän nämä upeat äänet ansaitsevat tulla teidänkin kuultavaksi.

Kevään ja kesän linturetkistä juttua myöhemmin lisää kuten myös helmikuun lopulla olleesta vierailustani Seikkailuapinoiden uudessa majatalossa Kuusamossa. Kesäkuussa Seikkailuapinat järjestivät superonnistuneen seikkailuviikon piennäkövammaisryhmälle, jonka suunnittelussa olin mukana näkövammaisen osallistujan näkökulmasta. Huikea viikkomme saa jatkoa, sillä nyt valmistaudumme Isolle Karhunkierrokselle harjoitellen erätaitoja, rinkan kanssa kulkemista ja paljon muuta. Tästä olemme kaikki erittäin innoissamme ja blogiin tulen kirjoittamaan projektistamme paljon.

Helmikuussa perustin verkkokaupan Heidin kädenjälki. Alkusysäyksen perustamiselle tuli Ura käsillä-hankkeen kurssilta Verkkokaupan perusteet. Ylläpito sujuu Holvissa myös ruudunluvulla kohtuullisen hyvin. Joitain asioita on näkeviltä varmistettava ja jotkut asiat hoituvat näkevältä nopeammin ja kätevämmin. Myynnin kannalta verkkokauppa ei ole vielä lentoon lähtenyt, mutta ei hötkyillä. Muutamia hierontalahjakortteja on mennyt sekä Raunon tekemä leikkuulauta. Verkkokauppa varmasti kehittyy matkan varrella ja toivottavasti myös sitä kautta myynti lisääntyy.

Alkuvuoden aikana olen ollut vain kahdessa tapahtumassa myymässä käsitöitä. Rottinkikerholaisten kanssa järjestimme perinteiset pääsiäismyyjäiset Iiriksen infon takana olevassa aulassa. Kesäkuussa puolestaan Vantaan Opaskoirakoulu järjesti avoimet ovet pihamaallaan, jossa vietimmekin erittäin helteiset tunnit. Syksylle tiedossa tällä hetkellä on vain pari myyntitapahtumaa, mutta eiköhän niitä lisää tule kun viikot etenevät.

Käsitöitä valmistuu edelleen tasaiseen tahtiin. Nyt alkusyksystä on aloitettu kranssien päällisten neulominen. Talvella neuloin muutaman huivin. Kesällä käsitöiden valmistus jäi minimiin. Jatkan edelleen rottinkikerhossa, vaikka joka kerta kerhoon en ehdikään. Keramiikka-tauko saa edelleen jatkua. Jonkin verran on ajatuksia tuotekokonaisuuksista, mutta katsotaan miten ideointi kehittyy ja päästäänkö käytännön tasolle milloin.

Kesälomamme vietimme tutusti mökillä. Vierailimme myös ystävien luona Tampereella käyden katsomassa kolme kesäteatteriesitystä. Olimme myös Hämeenlinnassa Metallican konsertissa. Loman loppupuolella vietimme kesän kuumimman viikonlopun Orivedellä ensinmmäisellä Ison Karhunkierroksen leirillä.

Elokuun alussa olen aloittanut ketogeenisen ruokavalion noudattamisen. Välillä tosin häilyn vähähiilihydraattisen ruokavalion puolella. Opetteluahan nämä ensinmmäiset viikot ovat olleet, mutta paljon hyviä asioita huomaan minussa tapahtuvan. Tästäkin kirjoittelen varmasti tulevina viikkoina enemmän. Kunhan vaan tämä uusi blogiympäristö tulee minulle tutuksi .

Tässä minun ja meidän kuulumisemme näin hyvin tiivistetysti. Osaan yllä mainittuihin tapahtumiin ja hetkiin palaan postausten muodossa, vaikka aikaahan jo on kulunut. Silti moni juttu ansaitsee tulla kerrotuksi. Toivottavasti olette innolla lukemassa ja kommentoimassa täällä uudella sivustollani.