Kahden peräkkäisen kokopäiväretken jälkeen oli syytä viettää hiukan rauhallisempi päivä. Nukuimme pitkään ja söimme aamupalaa kiireettömyydestä nautiskellen. Vasta puolilta päivin lähdimme kävelemään Capellasin kylän luonnonmerivesialtaalle, joka sijaitsi n. puolentoista kilsan päässä hotelliltamme.

Ja tuo biitsi olikin mielenkiintoinen tuttavuus 😀 Betonia ja laavakiveä joka puolella, rakennettu biitsi. Paikalliset ottivat aurinkoa maaten betonin päällä pyyheliinat allaan. Ei välttämättä kovin houkuttelevaa, joten kävimme vaan uimassa. Saarella ei ole paljoakaan hyviä hiekkarantoja rannikon kivikkoisuuden ja isojen aaltojen vuoksi. Hiekkarannat oli meistä aika kaukana, joten tyydyimme kokemukseen uida luonnonmerivesialtaassa, joka oli muodostettu luonnon kivistä ja yhdestä sivusta pääsi avomereltä vesi altaaseen. Vesi ei ollut tuoksultaan kovinkaan houkutteleva, iholle ja uimapukuun jäi sellanen tunkkainen, ällöttävä haju.

Uinnin jälkeen palasimme hotellille ja istuimme baarissa nautiskellen parit drinkit kunnon turistien tapaan 😀 Emme kuitenkaan jääneet koktaileja sen enempiä nautiskelemaan, siirryimme uima-altaalle. Itse viihdyin altaassa parhaiten. En kovin kauaa jaksa lekotella aurinkotuolissa 🙁

Lekottelupäivän jälkeen olikin aika valmistautua iltaretkelle Pico da Cruz –tilalle. Retkeä mainostettiin kodikkaaksi illanvietoksi paikallisten kotona. Olimme käsityksessä, että ryhmän koko olisi pieni, mutta kuinkas kävikään… Meitä suomalaisia oli yli 20 ja poikkeuksellisesti myös tanskalaiset tulivat kartanoon samana iltana ja heitäkin oli tuo yli 20 henkeä. Noora toimi suomalaisoppaana ja tällä kertaa tulkkaus sujui moitteettomasti perheen väen kertoessa elämästä saarella ja ennen kaikkea Lusitano-hevosista, joita he kasvattavat. Pääelinkeinon he saavat kuitenkin Protea-kukkien kasvatuksesta ja myynnistä. Lusitanohevoset ja turisti-illalliset ilmeisen mukava lisä toimintaan.

Kokoonnuimme tallien luo, jossa saimme ihailla hevosia alkukuohareista nautiskellen. Perheen veljekset olivat turistien kuvattavana.

Hevostietoiskun jälkeen siirryimme kartanon ruokasaliin, joka oli tunnelmallinen, tyylikäs paikka. Tummaa puuta ja viininpunaista oli sisustuksessa. Valitettavasti valokuvaukset jäi vähiin. Illallisella alkupaloiksi tarjoiltiin herkullista porkkanakeittoa. Pöytään oli katettu lautaset, aterimet, juomalasit valmiiksi. Keskellä oli fonduepata, jossa fondusimme naudanlihasuikaleita, olivat ihanan mureaa laadukasta lihaa. Tarjolla oli myös oliveja, hedelmiä ja seisovasta pöydästä sai hakea salaatteja. Illallinen oli todella herkullinen ja oikeasti hyvistä raaka-aineista valmistettu. Palvelu oli loistavaa, ystävällistä. Viinilasi täyttyi vähän turhankin tiuhaan 😀 Jälkiruokia oli kolmea eri kakkua, hedelmäsalaattia ja jotain kermavanukasta. Itse maistoin suklaakakkua, joka vei kielen mennessään. Syötyämme alkoi veljeksien hevosshow, joka kesti yli puolituntia. Istuimme tietystikin väärällä puolella salia, joten avokki ei nähnyt juuri mitään, sillointällöin valkoisen hevosen vilahduksen 🙁 Aa yritti parhaansa mukaan selostaa meille mitä tapahtuu muita häiritsemättä.

Tilalla oli mahdollisuus varata Protea-kukkakimppuja hintaan 9 € Aa varasi sellaisen itselleen ja kun äitini rakastaa kukkia päätimme yllättää hänet 😀 Kukat poimittiin lähtöaamuna ja toimitettiin lentokentälle, jossa oppaat antoivat ne kuittia vastaan. Vähän jännitti miten kestäisivät matkan, mutta kukat oli vielä kahden viikon kuluttuakin hyvässä kunnossa. Äitini päätti kuivata ne. Tässä kuva kukista äitini parvekkeelta.

Menin hänen luokseen heti seuraavana aamupäivänä kotiuduttuamme matkalta.

Esityksen jälkeen olikin aika hotellille paluun. Meitä ajoi melkein koko ajan sama taksikuski, aivan ihana, ystävällinen, kohtelias mies. Hänen kanssaan sovittiin seuraavalle päivälle kyydit. Taksilla ajaminen oli todella edullista. Hotellilta Ponta Delgadaan matkaa on n. 12 km ja matka maksoi 12 €.  Aa katseli jossain autojen hintoja, ei kovin edullisia kuten ei myöskään bensa, joten ihmettelimme vähän taksin edullisuutta. Muutenkin saarella ei ollut turismin lieveilmiöitä. Ei yritetty huijata, kusettaa, eikä tyrkyttää mitään väkisin. Oltiin ystävällisiä ja asiallisia ja se oli jotenkin kamalan ihanaa.

Kun saavuttiin hotellille päätettiin käydä vielä lasillisella. Baari oli juuri sulkeutumassa, mutta baarimikko möi meille vielä haluamamme. Ne ”jouduimme” tosin nautiskelemaan hotellin aulassa.

Lauantaiaamuna päätimme syödä hotellin aamupalan. Tarjolla oli isoja chroisantteja, vaaleaa leipää, juustoa, pekonia, munakasta, nakkeja, mysliä, hedelmiä, jugurttia jne. Tuorepuristettu appelsiinimehu oli taivaallista. Kyllä se olisi vaan niin ihanaa kun täällä kotomaassakin sais kaiken aivan tuoreena. Azorit on ollut joskus aikoinaan suuri appelsiinin tuottaja, mutta Brasseista tulleiden kärpästen mukana tuli myös rutto, joka tuhosi koko jutun, eikä appelsiineista ole sen jälkeen tullut sen kummempaa vientituotetta.
Ja se maustamaton jogurtti, ai että miten pehmeän makuista, niin herkullista. Lehmät laiduntavat saarilla täysin vapaina. Ne syö luonnosta ruohonsa, ei ole mitään tehokasvatettua rehua vaan luonnon omat antimet ilman myrkkyjä. Ja lehmät saavat kuljeksia pitkinpoikin.

Niitä näkyikin käsittämättömän korkealla vuorellakin. Ne olivat tampanneet reittiä ylös. Ovat niin suuria ja painavia etteivät pysty kiipeämään suoraan, joten on siksakattava 😀 Väitän, että luonnon antimet ja vapaus tekevät ne onnelliseksi ja se onnellisuus maistuu niistä saadusta maidosta ja siten maitotuotteista, sillä myös kaupasta ostettu ananasjogurtti vei kielen mennessään. Sellaisia herkkuja kun saisi täällä kotonakin, mutta ei se vaan ole mahdollista.

Aamiaisen jälkeen lähdimme shoppaileen isompaan kauppakeskukseen. Tuttu, ihana taksikuski vei meidät sinne ja tuli neljältä hakemaan 😀 Ostoksia tuli jonkin verran tehdyksi. Ensiksi löysimme itsemme aurinkolasikaupasta, jossa hirveästi edullisempaa kuin Suomessa ja silti merkkituotteita. Avokki ja Aa valitsi itselleen laseja ja ostinpa minäkin sellaiset.

Eihän mua juuri koskaan häikäse, mutta joskus pöly ja tuuli saattaa ärsyttää silmiä, ja sanotaanhan sitä, että sokolla on aina tummat lasit. Noh, mä olen aika huono käyttämään laseja, vaikka silmälääkäri on joskus suositellutkin. Nuoruudessa sairastin kaksi värikalvon tulehdusta iskujen takia, ja jos näköni ei olisi siihen mennessä mennyt, tulehdus olisi voinut tehdä sen. Tuolloin pidin aurinkolaseja ahkerasti parisen vuotta, mutta sitten ne jäivät laatikon perukoille. No nyt mulla on uudet klassikkomallit, ei mikään muotilasihökötys, vaan ihan tavikset, ja lasten puolelta 😀 Että niin pieni päinen 😀

Ostin myös ihanan nahkaisen lompakon. Rakastan oikeaa nahkaa, sen tuoksua ja tuntua kädessä 😀 Samaisesta kaupasta avokki osti sellasen yksiolkaimisen repun. Miksi niitä nyt sanotaan? Ei reppureppu, mut ei olkalaukkukaan 🙂 Ja Aa löysi myöskin miehelleen lompakon.

Käytiin parissa-kolmessa vaatekaupassakin. Ostin sellasen mustan lepakkohihaisen paidan, jonka alareunassa vaaleita pieniä kukkia ja toisena paitana hihattoman sinisen. Se on vähän leveä malli, mutta voin käyttää sen kanssa kesällä ostamaa vyötä. Aa löysi ulkoilutakin, paitoja, miehelleen paitapuseron. Avokki osti kanssa paitoja. Kenkäkaupat kierrettiin tällä kertaa kaukaa 😀

Hotellilla käytiin uimassa ja suihkussa ennen hierontaa. Avokki halusi varata meille hieronnat. Tila oli oikein viehättävä kynttilöineen ja hiljaisine musiikkeineen. Ilmeisesti hieroja oli sijainen eikä oikein mistään perillä ja kun mekään ei oikein tiedetty systeemejä, maksoimme liikaa. Ensiksi tuli sellanen turistikusetusfiilis, mutta ilmeisesti homma oli loppujenlopulta tahaton.  Hieroja ei puhunut englantia eikä me bortugalia 😀 Homma meni vähän siis säätämiseksi, mutta sellaista sattuu. Silloin se harmitti aika paljon, mutta ei enään.

Lähdimme viettämään iltaa Ponta Delgadaan. Tuttu taksi vei meidät satamaan, jossa oli ruokaravintoloita. Sateli vettä eikä mahduttu kalaravintolaan johon olisimme halunneet. Päädyimme aika turistipaikkaan, josta Aa:lla oli ennakkoluuloja pahasti, mutta jossa saimme kuitenkin hyvää ja laadukasta palvelua. Söimme kalalautaset, jossa oli kolmea eri kalaa. Mun ja avokin annoksesta jätettiin kolmas kala ppois, koska se oli erittäin ruotoinen. Aa:n mukaan ei kuitenkaan mitään menetetty. Saatiin sen tilalle lisää grillattua tonnikalaa, joka olikin herkullista. Tarjoilija kävi kysymässä monta kertaa onko kaikki hyvin ja varoittamassa, että toisessa kalassa saattaa olla vähän ruotoja. Alkupaloiksi sai hakea seisovasta pöydästä salaatteja, jotka olivat ihanan tuoreita ja herkullisia. Ruokajuomana meillä oli Picon saaren valkoviiniä, joka sopikin kalan kanssa oikein loistavasti. Tunnelma oli rento ja välitön.

Aterian jälkeen iloksemme vesisade oli loppunut, joten lähdimme rantaa pitkin kävelemään kohden samaista aukiota, jolla paikalliset viettävät uskonnollisia juhliaan. Arkielämässä siellä paikalliset vauvasta vaariin viettävät la-illat karnevaalitunnelmassa. Siellä on monesti elävää musiikkia, lapsille pomppulinnaa, kojuja mistä voi ostaa juomaa ja ruokaa. Istuskelimme siellä reilun tunnin välitöntä ja rentoa menoa seuraillen. Puoli kahden maissa lähdimme pois. Silloin oli pienet lapset ja vanhukset kadonneet ja nuoriso velloi aukiolla hyvässä fiiliksessä tanssien ja iloiten. Avokki osti hotdogin, jonka päälle tuli perunatikkuja. Hiljalleen kävelimme taksitolpalle ja saimmekin heti kyydin hotellille. Huoneessa keittelimme vielä teetä ja lueskelimme kirjoja/lehtiä.

Aamulla emme pitäneet mitään kiirettä, joten lähdimme vasta yhden pintavilla kävelemään. Tavoitteena oli toinen luonnonmerivesiallas, jonka piti olla kuuden kilometrin päässä Capellasin kylästä, mutta allasta ei koskaan löydetty, eikä tiedetä montako kilometriä lopulta käveltiin. Ensiksi reitti oli sama aina Capellasin merivesialtaalle, josta lähti vaellusreitti, joka oli ajoittain todella kivikkoista ja hankalaa käveltävää, joten vauhti hiipui kummasti.

  Välillä päästiin kävelemään hyvää hiekkatietä ja se rentouttikin kummasti. Eväänä meillä oli ananasta, pähkinöitä ja vettä.  Aika alkumatkasta näimme kulkukoiran korkealla muurilla 😀 Eikö olekkin hauska?

Ja tässä kuvia, jotka ehkä kertovat omaa kieltään millaista aivan rannikolla useimmiten saarella oli

Tuo kaunis, hyvälle tuoksuva kukka Tuoksuinkivääri nimeltään on saaren pahimpia rikkaruohokasveja. Sitä on joka puolelle riesaksi asti, mutta kauneudellaan monet lumoava.

Vaeltelimme reilut neljä tuntia ja hotellille palattuamme istuimme hetken röhnäsinä baarissa ja sinne tuli tietysti juuri silloin iso ryhmä paikallisia tärkättyine kauluksineen ja pukuineen. Oli aikas turistiolo, ja olikin parempi painua huoneeseen vaihtamaan uikkarit ja painua uimaan 😀 Uiminen tuntuikin jotenkin erityisen hyvältä. Sai tehdä jotain sellaista mihin ei tarvinnut muita, ei tarvinnut olla kenenkään opastettavana. Aivot ja mieli lepäsi. On nimittäin loppujenlopulta aika rankkaa myös opastettavalle olla monta päivää toisten opastettavana unohtamatta millaista se on näkevälle, joka huolehtii turvallisuudesta tms. Ja kapeiden teiden takia sai todellakin olla koko ajan varuillaan ja tarkkana. Että ehkä vähän ”turnausväsymystä” ilmassa. Uinnin jälkeen suihkun kautta illalliselle. Nyt oli sunnuntain vuoksi pufee eikä annoksia. Se oli vähän pettymys, koska olisi halunnut vielä kerran syödä jotain ihanaa tarjoiltua ruokaa. Noh, seisovan pöydän antimet ei jostain syystä jaksanut innostaa. Väsymyksestäkö lie johtunut. Noh, en pidä anjoviksesta, jota oli kalalaatikossa 🙁 Jotenkin kaikki oltiin ihan poikki ja epäsosiaalisia 🙁 Ruokailun jälkeen ei siis muuta kuin pakkaamaan. Olikin pieni jännitys miten saisi liköörit ja hillot pakatuksi niin ettei lasit särkyisi. Noh, ilmeisesti olen vuosien varrella kehittynyt aika hyväksi. Kaikki tuli ehjänä kotiin. Kiedoin pulloja vaatteiden sisään ja hillopurkkeja samoin. Molemmat matkalaukkumme tuli täyteen, ei paljoa enempiä olisi mukaan mahtunut 😀

Aamulla ei ollut oikeastaan muuta kuin pakkausten viimeistely ja hotelliaamiainen. Sitten olikin aika painua bussille ja kohti lentokenttää. Lentokenttä oli tosi pieni. Lähtöselvityksen jälkeen saimme varaamamme kukat, kävimme ostamassa juustoja, joiden makua on kanssa kehuttava. Olivat herkullisia! Juustokaupasta ostin myös pienen pussin keksejä, jotka muistuttivat meidän haarukkaleipiä. Turvatarkastuksen jälkeen käytiin vielä ostamassa pullot Picon saaren valko- ja punaviiniä sekä veljen lapsukaisille lasten suihkugeeliä. Kädet alkoi olla täynnä ja avokki huonotuulinen väsymyksestä johtuen ja lento myöhässä melkein tunnin 🙁 Matkaan pääsimme kuitenkin ja aika kului lueskellen ja Aa:n kanssa rupatellen. Ruuaksi tarjoiltiin jauhelihapihviä ja perunamuussia, joka maistui valmisjauhopussimuussilta, samaa leipää kuin tullessakin ja salaattia, joka ei nyt lillunut majoneesissa 🙂 Jälkkäriksi samainen makea suklaakonvehti.

Kotomaahan laskeuduimme joskus iltakymmenen pintaan. Satoi vettä ja tuntui vähän viileältä, joten paluu arkeen oli edessä. Kotona oli pakko keittää makaroonia ja sulattaa pakkasesta äidin tekemiä broilerin jauhelihasta tehtyjä lihapullia 😀 Ja eihän sitä osannut ruveta puolilta öin nukkumaan, olihan kello Azoreilla vasta yhdeksän illalla, joten lukemaan blogeja ja Facebookia 😀

Aamulla äidin luo viemään kukat. Hän oli onnellinen ja suorastaan liikuttunut. Katsoi kamerasta matkakuvat ja ihasteli maisemia ja kukkia kuten arvasimmekin. Söimme ihanaa lohikeittoa, juotiin teet kuulumisia vaihtaen. Kotimatkalla kävin hakemassa Harmaakuonon hoidosta ja viemässä ystävälle tuliaiset.

Näin, ihana matka, vaikka aika raskas. Retkillä liian kiire! Siitä huolimatta olemme nyt monta kokemusta ja elämystä rikkaampia, ja ehdottomasti voin suositella Azoreita etenkin niille, jotka haluavat viettää aktiivilomaa. On mahdollisuuksia vaikka mitä. Biletysmahdollisuuksia ei ihan kauheasti ole. Mutta eipä sielä näkynytkään juopuneita turisteja lainkaan ei edes suomalaisia 😀

Ja tähän loppuun vielä yksi maisemakuva Sao Miguelin saaren toisesta kaupungista