Todella ihana talvisää; pakkasta alle 10 astetta ja miltein tuuletonta.
Päätimme lähteä ulkoilemaan ja lenkkiin vierähtikin reippaasti yli tunti.
Meidän reippailulenkille on ajettu ladut, joten lähdimme kulkemaan ulkoilualueen sivustalla menevää noin metrin levyistä polkua pitkin. Siellä liikkuu paljon koiran ulkoiluttajia. Kävelimme Harmaakuonon kanssa edellä avokin tullessa takanamme. Vauhti oli reipas ja nautimme siitä.
Vastaan tuli koiran kanssa lenkkeilijä. Avokkini ehti sanoa minulle, että pysykää syrjässä tarkoittaen vasenta laitaa. Syystä tai toisesta Harmaakuono päättikin rynnätä koiran luo. Niinhän opaskoira ei tokikaan saa tehdä. Tilanne tuli niin nopeasti, olimme aivan kohdalla. Reakoin hitaasti. Ehkä vähän myös hämmennyin tilanteesta. Toinen koira vikisi vähän ja ehdin miettimään mitä nyt tapahtuu. Koirien taluttimet meni ristiin. Omaani selvitellessä ja haltuun ottaessani pyytelin tietysti anteeksi ja avokki jatkoi vielä anteeksi pyytämistään.
En tiedä miksi Harmaakuono käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Katsoko toinen koira tai sen omistaja Harmaakuonoa silmiin, seisoivatko paikoillaan, vai mistä johtui. Leveillä teillä yleensä koirien ohitukset menevät korkeintaan vauhtia kiihdyttäen. Harvoin jätkä ryntää tuolla tapaa kuin nyt.
Jos vastaan tuleva koira emäntänsä tai isäntänsä kanssa jää seisomaan ja odottamaan ohitustamme, homma yleensä sujuu aika huonosti johtuuko koirien välisestä katsekontaktista vai mistä lie. En osaa sanoa. Joka tapauksessa ohitukset sujuvat paljon paremmin, jos molemmat pysyvät liikkeessä. Asia toki erikseen, jos on niin ahdasta, että se ei ole mahdollista.
…
Tilanteen teki kurjaksi se ettei vastaantulija sanonut mitään. Hänkin varmasti hämmentyi, ehkä pelästykin. Ymmärrän senkin. Kun jo jatkoimme matkaa hän kuitenkin katsoi tarpeelliseksi ihmetellä miten opaskoira saa käyttäytyä noin. No eihän se saa, mutta eihän opaskoirakaan ole täydellinen eikä ropotti. Välillä on huonoja päiviä milloinopastaminen on mitä sattuu, taikaikki muu kiinnostaa kuin opastaminen jne.
Minulle jäi tilanteesta todella kurja olo. Harmaakuono teki väärin, pyysimme anteeksi ja turvallisen matkan päästä alkaa se huuto ja arvostelu. En halua syyttää kulkijaa mistään. Haluan vain kertoa tarinani, jotta kanssaihmiset oppisivat tietämään myös sen ettei opaskoirat ole täydellisiä, koulutuksesta huolimatta virheitä sattuu, ja sattuu myös epäasiallisia ohituksia tms. Ja joskus sokeana on vaikea hallita tilannetta sen tullessa nopeasti ja yllättäen.
Sanoisinkin vinkkinä, että tuollaisella polulla voi vaikkapa huikata, ”oon tulossa täältä koiran kanssa”, tai jotain vastaavaa. Ja jos mahdollista ei katsella koiraa silmiin eikä jäädä seistä pönöttämään paikoilleenkaan. Kun sokko saa infon tulevasta koirasta, pystyy paremmin varautumaan ja hallitsemaan koiransa, jos tämä sattuu olemaan yltiösosiaalisella tuulella.
No matka jatkui hienoisesta vitutuksesta huolimatta. Päätimme siirtyä ulkoilualueen sisällä oleville metsäpoluille. Harmaakuono saikin poluilla työskennellä oikein kunnolla varmistaakseen minun turvallisen liikkumisen. Poitsu hakikin hienosti helppokulkuisimmat kohdat, pysähtyi kaatuneiden puurunkojen eteen oikea oppisesti.
Hauska tilanne meille kuitenkin sattui. Harmaakuono pysähtyi ja avokki toteamaan ”siinä on iso puun runko”. Minä reippaasti lähden kävelemään eteenpäin nostaen jalkaa korkealle ylittääkseni tuon puun rungon. Ja mitäs pirua… mätkähdän polvilleni jäätyneen ojan pohjalle 😀 Avokin silmiin näytti ojan kohta tummalta puulta, olikin oja, jossa ei ollut lunta jään päällä.
Harmaakuono parkkeerasi poikittain eteeni tuhisten ja kuonollaan tökkien kömpiessäni ojasta ylös. Harmaakuono teki työnsä, minä en lukenut sitä täysin ja toisekseen mulla ei ollut valkoista keppiä mukana, jolla olisin voinut tutkia millainen este tai maan pinnan muodostuma edessä on. Tulipahan mätkähdettyä ojaan 😀
Loppulenkki sujuikin ilman kohtaamisia tai ojassa koluamisia.
Nauttia saimme ihanasta talvisäästä ja ojatapaus toi hymynkin huulille. Ehkä lenkin opetus on RAPATESSA ROISKUU!!!
Jopas on ollu teillä lenkkeilyt!
Ihmiset vaan tuppaa pelkäämään kaikkia outoja tilanteita (ja vammaisuutta) ja sitten se reagointi voi olla sangen erikoista. Uskon että tästä oli kyse.
No ompas teillä ollut lenkki 😀
Noh, tässä kohtaa voisi tietysti kysyä, että eikö tuollaisessa kohtaamistilanteessa suurempi vastuu ole sillä koiranulkoiluttajalla, jolla on näkökyky tallella..! Ei auta alkaa huutelemaan sokolle koirineen, jos ei saa omaa koiraansa pidettyä aisoissa, ettei mene ne taluttimet ristiin..
Ja kyllä, ainakin oman (nuoren) koirani kohdalla myös, ohittamiset ovat paljon helpompia, jos molemmat koirat, sekä minä,että vastaan tuleva, pysymme liikeellä.
Ojan pohjalle? ohoh :O No, toivottavasti oja oli pohjaan asti jäässä, ettet kastellut vaatteitasi.
Näin mäkin haluan uskoa.
Oja oli kokonaan jäätynyt, joten en kastunut 😀
Hihittelen tuolle ojajutulle, kerroit sen jotenkin niin hauskasti 🙂
Hih, naurua riitti täälläkin kun kerrottiin Aalle 😀
Aivan uskomatonta käytöstä sen toisen koiran ulkoiluttajalta. Samaa mieltä Blueberryn kanssa, että eiköhän ko. ihmisen olisi ollut helpompi vahtia omaa koiraansa??
Miten ihmeessä ihmiset voivatkin käyttäytyä niin typerästi ja itsekeskeisesti? Ja Harmaakuono on tosiaan koira, koulutuksestaan huolimatta, ei robotti!
Ihmiset ovat joskus aika ajattelemattomia, valitettavasti.
Ja siihen törmää milloin mistäkin syystä.
No olipahan tälle tyypille oppituokio siitä ettei opaskoirat ole mitään ropotteja.
Ja en ikinä haluaisikaan sellaista koiraa,joka toimisi aina täydellisesti. Sellainen on kertakaikkiaan mahdotontakin. Omaa tahtoa ja luonnetta pitää olla…