Mitä ihmettä tuolla Cittarin parkkiksella oikein tapahtuu?
Mies kuljettaa sokeaa naista ja hänen opaskoiraansa lätäköstä lätäkköön. Kävelyttää kertakaikkiaan suoraan märkyyteen ja jos koira koettaa kiertää siltä ”suljetaan” tie. Siihen veteen on vaan mentävä! Ja kastuuhan tuon naisen kengät tuollaisessa touhussa. Eikä tuo koirakaan kovin ilahtuneelta vaikuta. Kovasti mies tuntuu höpöttävän jotain ja nainenkin puhuu koiralle iloiseen sävyyn.

Kyllähän ne meikäläisen kengät kastui, mutta niin kastui kouluttajankin kengät ja Otonkin tassut. Näen sieluni silmin ihmisten ajatukset meidän kulkiessa täydennyskoulutuskurssilla parkkipaikan lätäköissä. Etenkin ekalla kerralla meillä oli katselijoita. Ne ilmeet olisi ollut hauska nähdä 😀 Mutta kurssipäivien (kolme) aikana Otto suostui menemään jo omaehtoisesti lätäkköön, kastelemaan tassunsa. Tosin motivaattorina oli makupalat, mutta jumiin ei jääty eikä liike pysähtynyt. Torstaina jo häntäkin heilui ja Otolla oli jos nyt ei hauskaa niin ainakin positiivinen mieli. Ei vetäytynyt nelitassuharalleen pää alhalla ja häntä roikkuen. Alkuun menimme lätäköistä kouluttajan kulkiessa edeltä makupalan kanssa, parkkipaikoilla kouluttajan opastamana ja koira seurauksessa ja viimeisessä vaiheessa makupala tulikin minulta. Ei ihan helppo nakki pystyä samalla kuitenkin pysymään liikkeessä. Homma alkoi kuitenkin toimimaan ja nyt tulevat viikot näyttävät miten sujuu kahdestaan kulkiessamme.

Koulutuspäivien aikana meillä oli vahvana tuo vesilätäkköteema, koska se on selkeästi meidän suurin ongelma. Toinen ehkä jonkinlainen ongelma on Oton lonniminen. Kannustamalla ja positiivisuudella saa kuitenkin paljon aikaan kaasukahvaa ja hihnasta nyppäyksiä unohtamatta. Aina ei vaan jaksa olla positiivinen ja kannustava. Puhuimme paljon Oton herkkyydestä, vauhdista, vesi-inhosta, miten jaksaa kannustaa jne. Harjoituslenkit olivat antoisia. Pääsimme lätäkköasiaan käsiksi ja siinä tapahtui edistymistä. Samalla sain purkaa kaiken mieltäni painaneen Ottoon liittyvän. Sain myös puhua niistä asioista mitkä Otolla menee hyvin. Oton opastaminen sisätiloissa on upeaa. Kiersimme pari kertaa Itiksessä Cittarin puolella ja kulku tuntui ja näytti hyvältä. Kahvilassa poika otti rennosti pysyen aloillaan vierestä kulkevista ihmisistä huolimatta.

Tottisharjoitukset meni nyt hyvin. Paikalla olo sujui ongelmitta, ei tullut elokuista kiljuntakohtausta vaan maattiin oikeaoppisesti aloillaan. Toisista koiristakaan poika ei ollut kovinkaan kiinnostunut. Kurssin päätteeksi meillä oli yhteiset tottistreenit. Koira kulki seurauksessa ja otettiin paikalla oloa häiriön kera. Kouluttajat kävivät lepertelemässä koiralle, heiluttelemassa pehmoketunhäntää jne. Jos koira nousi oman kouluttajan kanssa koira palautettiin paikoilleen. Jos pysyi aloillaan käytiin kehumassa.

Kurssin päätöskahveilla pöydän alla makasi seitsemän hyvin väsähtänyttä työkoiraa. Koulutuspäivät ovat yllättävänkin rankkoja koirille. Täälläkin Otto kölli koko torstai-illan kerällä eikä ollut kiinnostunut Harmaakuonon leikkiin kutsuista tai mökin pihalla kirmaamisesta. On todella hyvä, että näitä koulutuksia järjestetään, nyt minullakin taas usko Oton kanssa kulkemiseen kasvoi monta hurjaa askelta. Mikä upeampaa kuin saada ammattitaitoisilta kouluttajilta ohjausta mahdollisiin ongelmiin sekä vaihtaa muiden koirankäyttäjien kanssa kokemuksia ja ajatuksia. KIITOS!