Mökkiviikonloppumme ei mennyt ihan suunnitellusti. Minun lumikenkäilyt jäi siihen reilun tunnin lenkkiin. Avokki teki toisen lenkin, joka venähti 11 tunnin mittaiseksi. En pahimmalle vihamiehellenikaan toivoisi sitä kokemusta, jonka lenkin myötä koin. Jäin mökkiin Harmaakuonon kanssa potemaan äänikirjaa kuunnellen. Jossain vaiheessa mietin avokin innostuneen pidemmällekin lenkille. Hiljalleen ärtymys alkoi hiipiä siitä ettei miestä näkynyt takaisin. Ärtymys muuttui nopeasti huoleksi, ja kun huoli iski kyntensä minuun en enään kyennyt keskittymään mihinkään. Soitin äidille ja tämä käski minun syödä. Söin lauantaina tekemääni jauhelihamakaroonilaatikkoa, joka ei maistunut. Kävin ulkona huutelemassa avokkia ja Ottoa. Tuli aika soittaa hätänumeroon ja kertoa tilanne. Siitä käynnistyikin sitten etsintä. Poliisi soitti minulle ja tuli käymään, jonka jälkeen puheluita tuli noin tunnin välein. Aina sain kuulla lumikenkäjälkiä löytyneen ja vaikutelma oli eksyneen ihmisen etsinnästä. Poliisipartioiden lisäksi etsijöihin liittyi iso vapaaehtoisporukka. Puhuin äidin kanssa puhelimessa, chattasin kahden ystäväni kanssa Facebookissa. Hetkittäin olin aika rauhallinen, välillä iski paniikki, pelko siitä mitä olisi oikein sattunut. Koin pelkoa avokin menettämisestä. Toki huoli oli Otostakin, mutta pakko myöntää koiran jääneen vähän unhoon. Ajattelin kai, että jos avokki pärjää, pärjää Ottokin ja päinvastoin. Sain sentäs ilmotettua Opaskoirakoulun päivystykseen tilanteesta. Ystäväni olisi ollut valmis tulemaan luokseni, jota todella arvostan ja jota en varmaan siinä hetkessä osannut oikein edes sanoa. Keli oli kuitenkin huono ja mökkitie erittäin huonossa kunnossa, joten oli parempi ystävän jäädä kotiin. Helpotti kun sai kirjotella chatissa ja välillä puhua puhelimessa. Tosin puhelimessa ei kauaa viitsinyt puhua, jotta viranomaiset saisivat minut heti tarvittaessa kiinni. Minulle kerrottiin, että saisin luokseni vapaaehtoisia kriisiapua antavia henkilöitä. Arvelin kuitenkin pärjääväni. Kymmenen jälkeen poliisi sanoi luokseni tulevan kaksi vapaaehtoista juttelemaan. Heitä odotellessa alkoi paniikki taas nousta pintaan, mutta heidän saapuessa pysyin rauhallisena. Istuimme pirtin pöydän ääressä jutellen välillä tilanteesta missä olimme, välillä taas jostain ihan muusta. Hiukan ennen puolta yötä he saivat viestin etsintäoperaation päättymisestä kera kiitoksin osallistumisesta. Jäimme odottamaan miten etsintä oli päättynyt. Tuskin meni montaakaan minuuttia, vaikka minusta tuntui ikuisuudelta kun tuli odotettu soitto. Mies oli löytynyt ja kävelee kohti mökkiä. Itku naisvapaaehtoisen halauksessa helpotuksesta ja jännityksen laukeamisesta. Ensiksi sisälle syöksyi märkä Otto. Heittäytyi jalkoihin selälleen kellimään ja kohta kuului avokinkin ääni. Halaus! Räntäsateesta ja hiestä märkä mies, mutta hyvävoimaisena. Oli eksynyt metsään, kiertänyt ympyrää, joutunut ryteikköön ja lopulta löytänyt tielle. Minä soittamaan äidille, avokin isälle ja Opaskoirakoululle miehen ja koiran löytyneen kunnossa avokin riisuessa litimärät vaatteet yltään. Vointia kyseltiin, mutta nopeaan mökki tyhjeni ja jäimme odottamaan ambulanssimiehiä, jotka tulivatkin pian. Tarkistettiin verenpaine, lämpö, sokeri, hapen saanti, otettiin sydänfilmi ja jututettiin selvittääkseen avokin henkisen tilan. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja jäimme kahden. Kuuma suihku ja takkaan tulet. Väsymys oli tipotiessään, ei ollut tajua miten paljon kello oli. Vasta neljän maissa väsy tuli ja kykeni rauhoittumaan unille. Seuraava päivä meni kokien levottomuutta ja tyhjiin puristuneisuutta. Ei pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Avokki oli ihmeän pirteä, vasta syötyämme väsymys iski. Nyt ollaan kuitenkin toivuttu ja päästy arkeen kiinni. Pari ensinmmäistä päivää piti halailla ja käydä koskettamassa toista, ihan kuin varmistaakseen toisen todella olevan siinä.

Kokemus oli varmasti meille molemmille melkoinen. Onneksi avokki ja Otto jaksoivat pysyä liikkeessä, ja että miehellä on hyvä kunto. Nyt eksymisiä estääksemme olemme miettineet apuvälineitä metsässä liikkumiseen, koska sitä emme halua lopettaa tulevaisuudessa, vaikka lähimmäisiä se pelottaakin. Eilen löysimme Braillestoresta puhuvan digitaalisen kompassin ja myöskin Iphonessa on sellainen. Haluaisimme kuitenkin gps-riippumattoman kompassin, koska katvealueita mökin ympäristössä on aika paljon.

Lopuksi haluamme kiittää kaikkia niin poliiseja kuin vapaaehtoisiakin, jotka etsintään osallistuivat. KIITOS <3 Kiitos myös ystäville ja läheisille tuesta <3