Kesäloman alkaessa (30.6.) aloitin Enni Mustosen kirjan Ruokarouvan tytär, joka on Syrjästä katsojan tarinoita-sarjan viimeinen osa. Kirjasarjahan alkoi Paimentyttö-nimisellä kirjalla, jossa hyvin nuori Iida lähti palvelukseen äitinsä kuoltua. Navettapiiasta piikatytön askeleet alkoivat. Kirjasarjan edetessä Iidan palveluspaikka vaihtui kulttuurihenkilöiden sisäpiiaksi ja lopulta hän perusti oman täysihoitolansa Espooseen. Ruokarouvan tytär-kirjan päähenkilönä on Iidan tytär Kirsti, joka menettää kasvinkumppaninsa Allin,Kirsti ihastuu, mutta ei rakastu nuoreen isäntään. Pariisissa ollessaan hän kohtaa lopulta rakkautensa. Tosin he ovat jo tavanneet aiemminkin teatterikierroksella, jolla Kirsti oli mukana. Kirja oli hyvä ja kiehtova. Mielestäni Enni Mustonen on parhaimmillaan kun hän kirjoittaa kirjoja 1800-1900-lukujen lopulta-alusta. Hän osaa kuvailla sen aikaista elämää uskottavasti ja mukaansa tempaavasti.

Espanjalaisnaisen kesä Catherine Gaskin:in kirja vei mukanaan. Irlannissa asuva äiti ja tytär joutuvat lähtemään kotitilaltaan ja he matkustavat Espanjaan, jossa äidillä on isänsä jättämä talo. Tytär kasvaa nopeasti naiseksi ja avioituu mahtimiehen suosikkipojan kanssa. Liitto ei ole onnellinen. Kirja on kirjoitettu hyvin ja mukaansa tempaavasti. Tarinan mukana kulkee sen ajan ilmiöitä kuten Espanjan sisällissota. Ihan loppuvaiheessa mietin onko kirjaa pitkitettävä niin paljoa, mutta siltikin jäi avoimia kysymyksiä. Miten elämä sodan jälkeen?

Yövyimme äitini luona kaksien eri juhlien välillä. Uni jätti minut heti yhden jälkeen, joten yö kului kuunnellen melkein kokonaan Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia-kirjan. Olen lukenut aiemmin kirjat Kerro minulle jotain hyvää ja Jos olisit tässä. Pidin enemmän Kerro minulle jotain hyvää-kirjasta. Tarina oli koskettava. Kirjan päähenkilöstä tuli pyörätuolissa istuvan miehen avustaja. Mies oli päätöksensä tehnyt matkustaa Sveitsiin klinikalle, jossa häntä autetaan kuolemaan. Tuollainen päätös arvatenkin synnyttää monenlaisia tunteita ja mielipiteitä. Jälkimmäinen kirja Jos olisit tässä oli jotenkin lässähtänyt pannukakku ja jotenkin… Kyllä sen luki, mutta ei se sykähdyttänyt eikä sytyttänyt. Alottaessani tätä kolmatta kirjaa odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta kirja osottautuikin hyväksi. Jess Thomas haaveilee paremmasta elämästä, asuu tyttärensä ja miehensä pojan kanssa. Tytär on matemaattisesti hyvin lahjakas ja se käynnistääkin retken matikkakisoihin. Yrittäjä Ed kietoutuu tarinaan mukaan ja seikkailu on valmis. Kirjassa kuvaillaan ihastuttavasti myös perheen koiraa. Kirjaa kuunnellessa ei välillä voinut nauramatta olla.

Seuraavaksi ahmin Colleen McCulloughin kirjan Kullan kosketus, Alexander Kinross haluaa kohota korkealle elämässään. Hän lähtee kotoaan päätyen lopulta Austraaliaan, jonne hän hankkii vaimon, nuoren tytön. Samalla hänellä on kuitenkin rakkaussuhde toiseen naiseen. Kirjassa henkilöt kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla. Miten vaimo ja rakastajatar ystävystyvät keskenään, miten rakkaudeton avioliitto kestää, vai onko siinä sittenkin rakkautta ainakin toisella osapuolella. Loppuratkaisu ei jättänyt kylmäksi. Viime talvena luin klassikkona pidetyn Okalinnut, joka oli myöskin hyvä, vaikkakin paikkapaikoin pitkäveteinen. Tässä Kullan kosketuksessa ei pitkävetisyyttä ollut.

Cathy Kellyn kirja Sisarten kesken kertoi Cassiesta, joka halusi olla täydellinen äiti, mutta joka kärsi kovin oman äitinsä menetyksestä. Kirjan toinen päähenkilö Coco ei taas ole ollut kiinnostunut perhe-elämästäeikä lapsien saamisesta. Sisarusten äidin poistuminen kuvioista on tapahtunut jo 30-vuotta sitten, isoäidillä on salaisuutensa. Mikä onkaan totuus ja miten kaikki selviää, lue itse. Kirja oli mukavaa kevyttä luettavaa, sopii siis lomatunnelmaan vallan mainiosti.

Pistekirjojen luku sopii myös kiireettömään tunnelmaan. Mikä mukavempaa kuin istua ulkona lukemassa luonnon ääniä kuunnellen. Pistekirjoja tulee vain lainatuksi kovin harvoin. a. ne vievät paljon tilaa b. on nykykäytäntö järjettömän epäekolokinen. Kirjat tulee vihkoina, jotka lukemisen jälkeen hävitetään. Aikaisemmin Näkövammaisten kirjastosta pistekirjat tulivat kierrevihkoina kirjasalkussa. Lukemisen jälkeen ne palautettiin kirjastoon. Nykyseltään palauttamisen sijaan ne tulee hävittää. Nyt kuitenkin päätin lainata myös pisteillä luettavaa lomalle. Jos Sisarten kesken oli kevyttä ja viihdyttävää lomalukemista samaa ei voi sanoa Jonna Monosen Hiljaa pimeässä-kirjasta. Keveys oli nimittäin todella kaukana. Kirja kertoo saksalaisista turisteista, jotka jäävät henkiin tippukiviluolan sortumisessa. Heidän on opittava liikkumaan pimeässä luolastossa, jaettava vähäiset ruokavaransa. Henkilöt ovat pääosin aika inhottavia ihmisiä ja kaikilla tuntuu olevan oma salaisuutensa, jota oli varjeltava. Ehkä hivenen irrallisena tulee vaikutelma, että luolassa turistien lisäksi on vielä jotain muuta mikä ei minulle oikein selvinnyt. Toisaalta oliko se lie jonkun ihmisen päänsisältä… Kirjassa kuvaillaan hajuja ja ääniä hyvin. Siitä ehkä huomaa kirjailijan itsensä olevan sokea. Luolan pimeydestäkin toki puhutaan, mutta oudon helposti turistit siellä oppivat liikkumaan. Kaipasin ehkä vähän enemmän kuvailua miten näkevä sen pimeyden tuntee ja kokee. Kirjassa on hurjia kauhistuttavia kuvauksia, jotka eivät todella sovi heikkohermoiselle lukijalle. Kyllä kirja piti ahmia saadakseen tietää loppuratkaisun, vaikka välillä kirja ei ehkä ihan minun suosikkikentrejäni ole, se oli kiehtova lukukokemus. Olen seurannut Jonnan Facebook-profiilin kautta hänen kirjaprojektejaan ja odotan innolla esim. milloin Radiopoika saadaan luettavaksemme.

Kate Morton vei puolestaan kirjassaan Salaisuuden kantaja tutkailemaan yli 60-vuotiaan näyttelijäLaurelin n äidin elämäntarinaa. Laurel itse näkee lapsuudessaan jotain sellaista mitä ei kenenkään pitäisi joutua näkemään. Asia vaivaa häntä ja suunnitellessaan hyvin vanhan ja sairaan äitinsä Dorothyn syntymäpäiväjuhlia tajuaa asioiden selvittämiseen olevan aikaa hyvin vähän. Asiat alkavat selvitä ja kirjaan kutoutuu kiehtova tarina. Olen pitänyt Mortonin aikaisemmistakin kirjoista Hylätty puutarha, Paluu Rivertoniin ja Kaukaiset hetket. Kaikissa kirjoissa selvitellään menneisyyden salaisuuksia.

Wilbur Smithin (uusin kirja) Kultainen leijona vie meriseikkailuun. Nuori kapteeni Hal Courtney purjehtii kohti Sansibaria löytääkseen edesmenneen isänsä kätkemän aarteen. Raakalaismainen vihollinen on kuitenkin kintereillä, ja takaa-ajo vie kapteenin Intian valtamereltä aavikolle, maharadžan hoviin ja orjamarkkinoille. Kirja on jatkoa Haukka-sarjalle. Tosin Haukka-sarja on kirjoitettu aikoja sitten ja kirjat olivat paljon pidempiä kuin tämä. Nytkin Smith vei mukaansa taitavalla kuvailullaan, mutta välillä kirjassa oli kiireen tuntu. Olen lukenut kaikki Smithin kirjat mitä äänikirjoiksi on luettu. Joskus sodan raakuuksia on ollut aivan liian paljon, mutta pääosin olen rakastanut Wilburin kirjoja. Ne täytyy ahnehtia, ja niin tämä Kultainen leijonakin.

Beth Lewiksen Suden tie oli hiukan omaperäinen, enkä aluksi meinannut päästä kirjaan sisälle. Kirja kertoo nuoresta Elgasta, joka elää ansastajan kanssa. Elgalle kuitenkin selviää miehestä kamalia asioita ja niin alkaa pakomatka halki erämaiden. Alkutakkuisuuden jälkeen kirja vei mennessään ja kuuntelu kohti loppuratkaisuja tapahtui jopa uittaessani laiturin päässä pohkeitani hyisessä lammen vedessä.

Stephenie Meyerilta luin keväällä Kemisti-nimisen huippuhyvän ja jännittävän kirjan. Loman lopuksi aloitin neli-osaisen kirjasarjan Isabellan ja Edwardin rakkaustarinan. Ensinmmäisessä osassa Houkutus lukiolaiset tapaavat toisensa ja Edward suhtautuu Isabellaan kumman vihamielisesti. Heidän välillä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Edward ja koko hänen perheensä on hyvin erilainen muihin verrattuna. Heillä on salaisuus, jota varjellaan. Lopulta kuitenkin totuus selviää miksi he ovat niin erilaisia. Koko perhe on vampyyreja. Isabellakin joutuu vaaraan sen vuoksi. Toisessa osassaUusikuu perhe lähtee paikkakunnalta pois. Isabellan ikävä ja tuska ovat hurjat ja hän haluaa joutua vaaratilanteisiin kuullakseen Edwardin äänen. Isabella lähentyy murrosikäisen pojan kanssa, joka kokee muodon muutoksen. Hänestä tulee ihmissusi, joka suojelee väkeä vampyyreilta. Isabellan vaaratilanteisiin heittäytyminen tuo vampyyriperheen sisaren Isabellan luo ja he yhdessä lähtevät Edwardin luo estääkseen tämän epätoivoiset aikomuksensa. Eilisiltana sain tuon toisen kirjan loppuun, jäljellä ovat vielä Epäilys ja Aamunkoi. En ikinä olisi kuvitellut heittäytyväni vampyyri-kirjallisuuden vietäväksi. Ei todellakaan ole ollut minun juttuni, mutta nyt haluan tietää miten tarina päättyy. On siis pakko lukea vielä nuo kaksi kirjaa. Ehkä suuri tekijä on, että kirjat ovat hyvin kirjoitettuja ja tarinaa kuljetetaan kiehtovasti eteenpäin.

Loma on päättynyt (6.8.) ja sen aikana ehdin lukemaan 11 kirjaa, kertonee kenties sateisesta kesästä.