Kilpailutus ei ole aina hyvästä etenkin kun palvelua valittaessa valinta kohdistuu siihen edullisempaan vaihtoehtoon, joka ei takaa laatua palvelulle. Aivan liian usein saa lukea artikkeleita, ihmisten järkyttäviä kokemuksia siitä miten heikosti esim. läheisen vammaisen asiat ovat. Hoitava/ohjaava henkilökunta vaihtuu kilpailutuksen myötä ja tutut ihmiset katoavat, ihmiset jotka tietävät tarpeesi, toiveesi, osaa huomioida mistä pidät ja mistä et, mikä saa sinut levottomaksi, mikä rauhoittumaan. Kilpailutusta tapahtuu myös vanhusten hoivassa. Jos asia ei koske sinua juuri nyt, tulee kuitenkin päivä milloin asiasta voi tulla sinullekin hyvin tärkeä, joten
allekirjoita sinäkin kansalaisaloite EI MYYTÄVÄNÄ

Taannoin Iive kirjoitti blogissaan aiheesta todella hyvin ja koskettavasti. Kilpailutus ei ole ongelmallista vain vammaisen kannalta, se on haastavaa myös hoitavan henkilökunnan kannalta.
Tekstin voit lukea
täältä

Soten myötä monet asiat tulevat muuttumaan ja pelolla luen erilaisia raportteja missä kerrotaan eri työryhmien ratkovan miten vammaispalvelut jatkossa toteutetaan. On perustettu esim. uusimaalla alityöryhmiä pohtimaan kuljetuspalvelua, avustaja-asioita jne. Ongelmalliseksi valmistelytyön tekee vammaisten kannalta, että meitä ei ole monessakaan ryhmässä mukana riittävästi. On tunne, että meitä ei ehditä/haluta kuulla. Sensijaan on runnottava läpi jokin mikä virkamiehistä näyttää paperilla hyvältä ja säästöjä tuovalta. Eniten tällä hetkellä minua huolestuttaa kuljetuspalvelun tulevaisuus. Joidenkin huhujen mukaan meidät tullaan liittämään Helsingin matkapalveluun ajan oloon koko Uusimaa. Virkamiehet väittävät Matkapalvelusta saadun hyvää palautetta ja asiakkaiden olevan tyytyväisiä. Lukiessa Facebookista tai keskustelualueiltamme saa kyllä toisenlaisen käsityksen.

Säästöjä on aina jostain revittävä, niitä on saatava keinolla millä hyvänsä. Joskus mietin miksi niiden elämää vaikeutetaan joilla on jo muutenkin omat haasteensa. Kukaan meistä vammaisesta ei ole vammaansa valinnut eikä tahtonut. Me emme ole voineet valita, mutta meidän on aina päivästä toiseen, viikosta viikkoon… jaksettava taistella täällä aina vain kovenevassa yhteiskunnassa. On aina perusteltava juurtajaksaen miksi tarvitset jotakin palvelua tai apuvälinettä, osoitettava palveluiden välttämyyden jne. Kaikilla vammaisilla ei kuitenkaan ole voimia tai mahdollisuutta taistella tuulimyllyjä vastaan. Heidän puolestaan tuntuu erityisen pahalta. Ja myönnän kyllä joskus minuakin väsyttää taistella, vaatia, perätä, perustella. Myönnän myös, että pelottaa mikä on meidän vammaisten tulevaisuus. Onko meidän todella alistuttava olemaan kilpailutuksien uhreja, jotta kaupungit/yhteiskunta säästää???

Moni vammainen haluaa tehdä työtä, mutta työllistyminen on vaikeaa. On oltava extra-parempi kuin muut, jotta sinut valitaan. Sittenkin esteeksi voi tulla esim. näkövammaiselle ruudunluvulla toimimattomat ohjelmat. Me kuitenkin haluamme kantaa kortemme kekoon, maksaa veromme, tehdä työtä, käydä harrastuksissa. Meissä vammaisissa on myös niitä, jotka eivät työhön pysty ja tarvitsevat tukiasuntoja, laitoshoitoa tms. On hyvä muistaa ettei se ole valintakysymys vaan pakon sanelemaa. Eikö ole heilläkin oikeus hyvään, ihmisarvoiseen elämään? Ehdottomasti on. Miksi tästä edes tarvitsee kirjoittaa, olla huolissaan?

Jos vielä et ole allekirjoittanut aloitetta Ei myytävänä
tee se nyt heti. Saatetaan asia eduskunnan käsittelyyn.
Muista, jos asia ei ole juuri nyt sinulle ajankohtainen, joskus se voi olla ja silloin sinäkin haluat ihmismäistä kohtelua.
Ps: Joskus toivoisin, että osaisin kirjoittaa aiheesta virallisemmin ja jäsennellymmin, mutta tämä syntyi tajunnanvirtana.