Teksti julkaistu myös Näkemättä kaunis –Facebook-sivulla torstaina 9.6.2020.

”Uiminen kesäisin luonnonvesissä on ihanaa. Harvemmin kuitenkaan on mahdollisuutta uida matkaa, ei ainakaan sokeana yksin.
Kesäkuun hellepäivinä aloimme mieheni kanssa suunnitella mökkimme pihan lampeen uimarataa. Ostimme kelluvaa köyttä sekä verkko- ja katiskakohoja. Kiinnitimme pienempiä pitkulaisia kohoja viiden metrin välein köyteen ja köyden päihin isommat pallokohot merkiksi radan päättymisestä. Köyden pää sidottiin puuhun kiinni ja uimalla vietiin toinen pää radan toiseen päähän puuhun kiinnitettäväksi. Jatkoimme kelluvaa köyttä hiukan hamppuköydellä ja saimme näin 30 metrin uitavan alan suuntaansa.
-Ja voi sitä tunnetta kun pääsin uimaan matkaa!

Polskutin onnellisena useampana päivänä yli kilometrin. Nenään tulvi ihania kesäisiä tuoksuja: kuiva metsäkangas, mesiangervot, ruoho vain joitakin mainitakseni. Peipot liversi, pajulinnut lauloi ja minä uin onnellisena.
Nyt sää on viilentynyt eikä ole mitään asiaa uimaan lähdepohjaiseen lampeen matkaa. Pulahdus riittää.”

Videolla tunnelmapaloja ensimmäisestä uintiharjoituksestani milloin isojen pallojen välinen matka oli epävarmalla tiedolla. Seuraavalla uintikerralla siirsin pallot köyden päihin, joten 30 metrinen köysi mahdollisti suuntaansa uida tuo 30 metriä. Uin päästä päähän 20 kertaa ja viimeisellä kerralla kymmenen kertaa. Silloin vesi oli jo viilentynyt niin paljon, että alkoi tulla vilu.