Eräänä joulukuisena iltana tutkailin Tringan retkitarjontaa ja huomasin helmikuulle ajoittuvan Kökarin retken. Retki vaikutti kiinnostavalta, joten yhteys Siljaan, joka myös innostui asiasta. Vähän mietimme ääntelevätkö linnut tuolloin minkä verran, että onko minulle retkestä oikeasti iloa. Nyt voin todeta, että onneksi osallistuimme. Vaikka lintukonsertti ei hurjan suuri ollutkaan saimme monta upeaa kokemusta. Ja ehkäpä tämä blogikaan ei olisi syntynyt, tai ei ainakaan alkanut näin upealla projektilla nauhoittaa sata eri lintulajia. Kiitos idean isälle Ari Linnalle!



Perjantaiaamuna starttasimme Vantaalta heti aamu viiden jälkeen. Ajelimme kohti Korppoota tuhnuisessa sateisessa säässä. Aamun valjetessa myös sade loppui ja ennusteissa oli aurinkoa. Ja niinhän siinä kävi, että lauttamatkan aikana Kökariin aurinko tuli esille paistamaan laskuunsa asti. Positiivinen yllätys oli vähätuulisuus, joka saarella kaiketikin harvinaista.



Majottauduimme pikaisesti ja lähdimme porukalla kävellen liikkeelle. Melkeinpä heti näimme merikotkia ja metsäpeuran. Muiden lähtiessä meren rantaan suuntasimme Siljan kanssa tervaleppälehtoon, jossa viihtyvät punarinnat ja peukaloiset. Lehdossa laitoin kuulokkeet korville ja nauhoituksen päälle. Kuulin miten mustarastaat rapistelivat maata ja kauempaa tiaisten iloista laulelua. Istahdimme laiturille auringosta ja lämminkuppikeitosta nauttimaan. Siinä istuessamme paikalle lehahti urpiaisparvi leppälehtoon ruokailemaan. Hiivimme varovasti parven alle nauhoittamaan. Kuulokkeet korvilla kuulimme miten linnut ruokailivat säksätyksen lomassa. Tuli olo kuin olisi ollut parven sisällä ja niin lähellä luontoa… Siinä olisi voinut olla ties miten pitkään onnellisena tästä upeasta kokemuksesta.

Kulkiessamme kohden kirkkolehtoa ja luostarin raunioita Silja kuuli pienen hennon äänen, jonka tunnisti hippiäiseksi. Emme saaneet hippiäisestä kuitenkaan täysin tunnistettavaa äänitettä, sillä ilmeisesti äänitteellä ääntelee myös muita tiaisia (ehkä pystötiainen?) joten jäämme odottamaan parempaa äänitettä hippiäisestä.



Luostarin raunioilla oli maakuoppa raunioiden sisäpuolella. Kiersimme kuopan raunion reunoja myöden. Näin sain hyvän käsityksen sen koosta ja muodosta. Raunioilta oli aika palailla hiljaista tietä pitkin majapaikkaamme. Autoja ei juurikaan kulkenut, joten tien viertä pitkin kulkiessa oli hyvä tehdä tallennuksia. Sinitiainen heläytteli iloisesti monen yksilön voimin. Tallenteessa kaksi sinitiaista heläyttelee ja säksättelee ”tiii-tiii-tititititi” Taitaa jo olla niilläkin kevättä rinnassaan.

Oli aika päivällisen. Söimme sen molempina iltoina Saaristoleivän ravintolassa, joka on myöskin leipomo. En koskaan ole syönyt niin herkullista janssoninkiusausta kuin perjantain päivällisellä. Lauantaina ruokailtuamme pääsimme tutustumaan leipomotiloihin missä valmistetaan Saaristolaisleipää.



Vaikka väsy jo painoikin, piipahdimme perjantain päivällisen jälkeen kirkon tuntumassa kuulostelemassa josko kirkon torinissa asuva huuhkaja huilisi meille, mutta se päätti olla hiljaa. Kovin pitkään emme jaksaneet odotella, joten huuhkajan huhuilut jäi toiseen retkeen.



Lauantaina saimme vielä aamupäivällä nauttia aurinkoisesta säästä, mutta tuuli oli herännyt henkiin. Lähdimme kahdeksan jälkeen Siljan kanssa taas tervaleppälehtoon. Matkalla sinne kuulimme upeasti svengaavaa talitiaista, joka oli soveltanut oman version perinteisestä titityystä. Yleensä kaikki titityyt, tityyt ja tytiit ovat talitiaisen laulua, kun taas sinitiaisen laulu on yleensä jonkinlainen sovellus kimeästä tiii-tiii-tititititi laulusta. Eipä siis muuta kuin lantiot heilumaan, lintu oli saanut selvästi rytmitajua joka syksyisin järjestettäviltä Åland Jazz -festivaaleilta!

Myös viherpeipot olivat visertelytuulella. Niiden visertely oli todella iloista ja keväistä. Välillä peipot intoutuivat lurittelemaan pitkää tunnistettavaa ”dryyyyiii” lauluaan. Eihän siitä voinut tulla kuin entistäkin paremmalle tuulelle 🙂

Tällä kerralla leppälehdossa oli hiljaista. Hiljaisuuden taisimme osittain itse aiheuttaa, sillä leikitimme Ottoa, joka sai tovin vapaana kirmailla ja ottaa labbishepuleitaan. Laiturikin oli kuurassa, mutta tovin siinä istuskelimme ja tutkaillen rannasta löytynyttä kasvia, jossa oli kiehtovia siemenkotia. Otimme kasvista kuvan, ja kun kukaan retkiseurueestammekaan ei tuntenut kasvia, saimme tunnistuksen vasta myöhemmin: hulluruoho, jota on käytetty entisaikoina rohdoslääkkeenä ja joka on todella myrkyllinen. Lintujen pysyessä hiljaa keräsimme maasta lepänkäpyjä ja norkoja. Majapaikkaan hipsiessämme mukaan tarttui vielä meriruokoa. Silja iltapuhteenaan askarteli kasveista mukavat matkamuistokimput. Aamupäivän aikana kiertelimme kirkon läheisyydessä, kävimme kallioilla, mutta todettiin reitin muuttuvan todella hankalaksi, joten lähdimme hiljalleen palailemaan majapaikkaamme kuultuamme myös muiden tulevan sinne.

Lounaaksi valmistui herkullinen kanasalaatti. Ison salaattiannoksen syötyämme jaksoi taas lähteä matkaan. Tällä kerralla autoilimme ensin satamaan, jossa oli hirmuisen kylmä. Kaukoputket olivat ahkerassa käytössä. Merellä uiskenteli mm. isokoskeloita, telkkiä, tutkasotkia ja uiveloita. Kaikkien nähtyä uivelon lähdimme ajelemaan saaren itäosissa oleville lahdille, jotka olivat jäässä. Aurinko painui pilveen ja tuuli voimistui. Kiertoajelun päätteeksi kävellessämme lähikylässä katsellen pikkulintuja lämpimänä pysyi kun pysyi liikkeessä. Kaukoputkilla näkyi puun latvassa isolepinkäinen. Äänimaisemassa kuului lähinnä tuulen suhina ja hiekan rapina kenkiemme alla.

Edellisyön pitkien yöunien jälkeen lauantai-iltana jaksoi olla sosiaalinen, joten saunoimme naistenvuorolla ja sen jälkeen vietimme aikaa retkioppaamme kanssa rupatellen Siljan tehdessä kimppuja ja minun neuloessa. Seuraavana aamuna aamiaisen jälkeen oli aika pakata kimpsut ja kampsut. Tuolloin aamusella Otto kohtasi valkoisessa puvussaan olevan metsäjäniksen kalliolla tien vieressä. Jänis ei piitannut kuvien ottajista eikä edes Otosta. Myöskään Otto ei jänöstä innostunut.

Satamassa ennen lautan lähtöä vielä ehti katsella lintuja. Korviini kantautui laulujoutsenten äänet ja sain kuulla näkyvän esim. yli 300 sinisorsaa, joka tuntui minusta täysin käsittämättömältä. Telkillä oli jo soitimen aloituksen elkeitä, kun vähän väliä joku heitteli niskojaan taaksepäin ja taitojaan esitellen. Monella lauttamatka sujahti kannella kaukoputkilla lintuja seuraillen. Näkivät mm. merimetsoja. Sää oli jälleen upea tuulisuudesta huolimatta, aurinko paistoi ja tuntui kovin keväiseltä.



Lauttamatkan jälkeen kotimatkan auto-osuus alkoi. Pysähdyimme aterioimaan Paraisille, jotta jaksoimme matkata kotiin asti. Takana oli onnistunut, mukava viikonloppu. Ja saimme ensinmmäiset 5 lintulajn tallennusta retkeltä projektiimme mukaan!