Tapasimme Kirsin kanssa Talosaaren ratsastustilan tuntumassa klo 18. Aurinko paistoi ja tuuli oli poissa. Talleilta tuli ihana hevosen tuoksu ja polulla ratsastaja vastaan. Voi miten alkoi tehdä mieli hevosen selkään, mutta olimme tulleet linturetkelle 🙂

Lähdimme kulkemaan polkua pitkin, joka vei meidät Talosaaren kartanolle. Heti alkuun pysähdyimme kuulostelemaan mereltä kuuluvia ääniä. Siellä liro lirotteli, laulujoutsenet räpisti siipiään, mantereella palokärkeä nopeatempoisempi tikka huuteli kviik ja rummutteli nopeammin ja kevyemmin palokärkeen verrattuna. En kuitenkaan saanut riittävän hyvää tallennetta, joten matka jatkui.

Korviimme kantautui kuusitiaisen ääni, minulle uusi tuttavuus. Olin kuvitellut sen pitävän kohtuullisen pientä piipitystä, mutta eihän asia ole näin olleskaan.

Lähestyimme rantaa, jossa pääsimme lähelle lapintiiroja, jotka puolustivat pesäänsä. Kauempana tutkasotkat pitivät soidinmenojaan. Lapintiirat tallentui hienosti.

Kuljimme vanhojen kuusien ohitse ja mikäpäs muu kuin hippiäinen siellä pyöritteli tahkoaan. Olin todella fiiliksissäni kuullessani sen ja vielä iloisempi tunnistamisesta. Mereltä kuuluu taustalla omalajistonsa, mutta sehän on vain tunnelmallista.

Tulimme jälleen aivan veden ääreen. Nyt pääsimme kuuntelemaan kalatiirojen kirkunaa.

Silkkiuikkuja seurailimme pitkään. Kauempana oli myös tutkasotkia. Kirsi kuvaili minulle lintujen soidinmenoja miten uros kantoi naaraalle nokassaan kaislaa, miten urokset kaulottelivat jne. Se mikä laji oli äänessä pysyi arvoituksena kunnes sain apuja lajimääritykseen. Silkkiuikuthan ne pitivät aika sympaattista ääntä.

Kuljeskelimme vielä metsäisimmillä alueilla kuunnellen iloista punarinnan helskyntää.

Lähempänä kymmentä lähdimme kotimatkalle, joten liki neljä tuntia sujahti luonnosta nauttien.