Kun saavuimme Vanhankaupunginlahdelle aurinkoisena aamuna puoli seitsemän aikaan meidät otti vastaan satakielien laulanta. Korviini kantautui myös lehtokertun lurittelua. Pysähdyimme heti kuuntelemaan, tallentamaan ja nauhoittamaan. Olo oli kuin olisi satumetsässä ollut. Nyt olimme Siljan kanssa blogimme nimikkolinnun satakielen pauloissa. Kuunnelkaa ja nauttikaa kesäyön taitajaa.

Kun lähestyimme Lammassaareen meneville pitkoksille korviimme kantautui satakielien lisäksi paljon muutakin. Taisimme olla kuin lapsukaiset karkkikaupassa, niin innoissamme ja tohkeissamme olimme. Ei oikein tiennyt minne kaikkialle suuntaisi parapoloidin. Joka puolelta kuului säksätystä, liverrystä, piipitystä, luritusta, laverrusta.

Silja näki jonkin taulun missä mainittiin mm. ruokokerttunen ja itse olin kuullut punavarpusista Tringan huhtikuisella retkellä. Olen yli vuosi sitten ladannut iphoneeni Suomen lintuoppaan, jossa on myös lintujen äänet. Kuuntelimme puhelimesta ruokokerttusta sekä punavarpusta oppien ympärillämme monipuolisesti säksättävän linnun olevan ruokokerttunen ja kauniisti viheltelevän punavarpunen.

Ruokokerttunen viihtyy nimensä mukaisesti ruovikoissa ja pitkoksilla kulkiessamme pääsimme hyvin lähelle ja saimme kivan tallennuksen, jossa linnun monipuolisuus tulee hyvin esille.

Punavarpusiakin lauleli joka puolella. Lintu jopa näyttäytyikin pariin otteeseen punaisine höyhenineen. Laulusta tuli vähän mieleen pajulintu, tai ainakin laulu oli hieman alakuloinen. Toiset sanovat, että punavarpunen ”viheltelee” mikä kuvailee ääntä myös hyvin.

Istahdimme hetkeksi levikkeellä olevalle penkille ja laitoimme paraboloidin nauhoittamaan kaiteen päälle siltä varalta, että jotakin mielenkiintoista kuuluu. Siljan hörppiessä aamukahvia kuulimme yhtäkkiä hieman porsaan röhkäisyä kuullostavan äänen. Onneksi nauhuri oli äänittämässä, sillä muutoin olisi tuo mielenkiintoinen lintu jäänyt arvoitukseksi. Tai tuossa hetkessä emme edes tienneet oliko se jokin muu eläin. Lauri lajimääritti äänen kuuluvan luhtakanalle!

Kulkiessamme pääsimme lähelle kesäistä iloista lurittelua ja näin tallentui pensaskerttu. Kiitos lajimäärityksestä Hannes ja Lauri.

Päästyämme Lammassaareen kävelimme lintutornin luo, mutta totesimme ettei ollut vaivan arvoista kiivetä tornin päälle, jossa tuuli haittaisi äänityksiä. Tornin juurelta pääsimme aurinkoiselle paikalle piikkilanka-aidan viereen josta Silja tähysti kiikarilla meren rantaa. Rannassa kulki Kanandanhanhia varovasti ympärilleen tähystäen ja kun ne tulivat avoimempaan maastoon, niiden perässä näkyi pieniä untuvikko poikasia emoaan seuraten. Niiden äänet eivät kantautuneet kuitenkaan meille asti. Siinä kiikaroidessaan Silja näki myös kaulushaikaran lentävän piilokojulle päin.

Myös hanhia lensi silloin tällöin ohitsemme ja saimme valkopostihanhista onnistuneen äänityksen.

Lopuksi menimme piilokojuun kaulushaikaran puhaltelun kuulemisen toivossa, mutta siitä ei tullut enää toista havaintoa. Pääsimme kuitenkin kuuntelemaan heti meille molemmille uutta lajia, rastaskerttusta, joka esiintyy aivan itäisellä ja eteläisellä rannikolla, ja Vanhankaupunginlahdella niitä on vain joitakin. Kiitos ystävällisille ihmisille, jotka kertoivat meille linnusta ja lajimäärittivät sen. Ääni on aika karhean räkäisä.

Kello huiteli puolessa yhdessätoista, joten neljä tuntia sujahti ”lintutaivaassa” ihan liian nopeaan. Oli aika palata töiden pariin. Kuuluipa siellä meille entuudestaan paljon tutumpi peippokin livertävän kesää sydämiin.