Kevät etenee koronasta huolimatta ja sitä on ollut ihanaa seurata. Tahtia tosin on vähän haitanneet kovat tuulet ja koleat päivät. Nuotion lämmöstä olemme kuitenkin nauttineet viikottain. Eilen nautimme teestä ja näkkileivästä pihapöydän ääressä. Toivottavasti mahdollisimman pian sää lämpiää ja saadaan grillauskelejä.
Lintujen laulu on lisääntynyt päivä päivältä ja tänä aamuna vihdoin peippokin innostui livertämään oikein täysin palkein. Punakylkirastaat säestivät tarmokkaasti. Tuntui hyvältä seisoskella laiturilla kuulostelemassa lintuja sekä tuoksuttelemassa kevättä. Samalla tein elämäni ensinmmäisen videobloggauksen talvella hankitulla Go Pro-kameralla.
Tosi kiva tuokiokuva kevään etenemisestä sinulta, Heidi! Meidän pelloille on tulleet jo töyhtöhyypät ja tänään ekaa kertaa kuulin myös kuovin. – Mustarastaista puheenollen, pihassa on pyörinyt yksi mustarastasuros koko talven. Nyt parhaimmillaan neljä urosta samaan aikaan pihassa. Vain yksi naaras näkyvillä kerrallaan. Ehkä niitä on kuitenkin enemmän, koska koirailla ei mitään nahistelua ja ilta- sekä aamuhämärissä saamme nauttia niiden konserteista. Meidän pihan tosi äänekäs vihervarpusparvi on siirtynyt kylätien toiselle puolelle metsään, ehkäpä pesimään, eivätkä ne juuri enää poikkea lintulaudalla. Postilaatikolla käydessäni kuulen niiden kovaäänisen juoruilun ja kinastelun. Jännä porukka. Joskus ne kiljuvat kaikki yhteen ääneen, sitten se lauleskelu loppuu kaikilta samassa sekunnissa kuin veitsellä leikaten. Parin sekunnin päästä joku alkaa taas, ja kaikki muut yhtyvät. Kuluuhan se päivä niinkin… Hymynaama
Vihervarpusista jäikin tuolla videolla kertomatta, lieneen unohtuivat koska olivat videointihetkellä hiljaa. Välillä pitävät kyllä melkoista meteliä täälläkin. Olikohan se eilen kun mietittiin ettei varmasti mene kauaa kun kuovi kuuluu täälläkin. Tosin nyt pääsiäisenä on hyvin kylmää ja vissiin räntäuhkakin melkoinen, joten kevään edistyminen taitaa hidastua hiukan.
Ja juuri äsken koiraa ulkoiluttaessani kuului kevään eka taivaanvuohi! Kyllä se on kevät nyt!
Taivaanvuohi on kyllä kanssa ihana mäkätyksineen ja tiksutuksineen