Mieheni Rauno nikkaroi muutaman linnunpöntön, jotka on ympäri mökin pihapiiriä laitettu odottamaan asukkaita. Keväällä pihassa pyöri paljon talitiaisia, mutta kirjosieppojen saavuttua talitiaisten äänet ovat vähentynyt. Kirjosiepon ehkä vähän jankkaavakin sävelkulku kantautuu korviimme aamusta iltaan.

Sillointällöin kauempaa kuuluu kuovin, jota isokuoviksikin kutsutaan soidinhuutelua. Pikkukuovi on täällä Etelä-Suomessa huomattavasti harvinaisempi. Kuovin ääni monesti kuuluu harmillisen kaukaa, mutta tulipas se vähän lähemmäksikin ja sain tallenteen.

Kuovista tulee mieleeni viime sunnuntai-illan retkemme mieheni kanssa. Päätimme lähteä etsimään järveä, joka on löydetty lumisena talvena milloin metsässä on ollut hyvä moottorikelkan ura mitä pitkin lumikenkäillä. Silloin lumikenkälenkillämme tupsahdimme järvelle. Kesäaikaan emme sitä kuitenkaan ole koskaan löytäneet. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta sitä tämä sokean ja vaikeasti heikkonäköisen elo välillä on.



Pakkasimme reppuun evästä ja teetä. Lähdimme matkaan luottavaisina järven löytyvän. Kuljimme metsäautotietä pitkin suon laitamille, lähdimme seurailemaan ojaa pitkin. Ilmeisesti oja olisi pitänyt ylittää ja jatkaa polkua pitkin. Me seurailimme ojaa ja lopulta totesimme kiertävämme pientä suolämpärettä ympäriinsä. Otto opasti todella puutteellisesti ja lopulta vedin sitä perässäni itse pitäen Raunon repusta kiinni. Jalat upposivat aika-ajoin lähes polviin ja itikatkin kiusasivat. Kuovi huuteli kerran, lisäksi kuulimme käen ja punarinnan. Lopulta Rauno onnistui löytämään tuloaukkomme, josta pääsimme paluumatkalle, joten järven löytyminen jää toiseen kertaan. Kolmisen tuntia reissussa hujahti.



Mökin pihaan saavuimme kengät likomärkinä, litinä vain kuului askeleista. Saatuamme märät kengät ja sukat pois oli aika kuivata opas Otto 🙂 Arvatkaapa vain oliko herra märkä? Ei kuivempaa koiraa ole nähty suoretken jälkeen. Ei tassuissa ei vatsan alla ollut kosteuttakaan. Kyllä vähän jo hymyilytti, ehkä ärsyttikin. Poika makasi kiepillä tyytyväisenä kuivista tassuistaan toivoen varmastikin ettei vaan ikinä joutuisi suolle uudestaan. Me nautimme pöydän ääressä teestä ja eväistä mökin lämmössä. Joskus linturetket voivat olla myös tällaisia.



Mökin pihassa on pieni lähdepohjainen lampi, jossa vesilinnut käyvät välillä loiskuttelemassa. Jotenkin tuntuu, että tänäkeväänä vierailut ovat lisääntyneet. Tässä jouhisorsa lentelee uiskentelemaan. 🙂

Tapasimme 9.30 blogituttavani kanssa Kauppatorilla, ostimme liput Vallisaaren lautalle ja matkaan pääsimme 9.45 aamun ensinmmäisellä lautalla. Aikaisemmin saareen ei ilmeisesti pääse, ellei ole omaa venettä, mikä on tietysti harmillista ajatellen lintujen aamukonserttia.

Vallisaarihan avattiin vasta viime vuonna yleisölle. Saaren luonto on mielenkiintoinen ja paikkaa on kehuttu kovasti.

Saaressa on luvallista kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin eikä hiekkatieltä saa poiketa. Saarella voi olla edelleenkin räjähteitä metsäalueilla. Niinpä tallennuksia tehtäessä ei hiippailla polulta sivuun lähemmäksi. Lintujen tallentamisen teki myös hankalaksi väen paljous.

Lähdimme kiertämään Vallisaarta välillä pysähdellen kuuntelemaan. Tallennuksia tuli harmillisen vähän, mutta oli mukavaa reippailla auringon paisteessa merituulesta nauttien. Pysähdyimme hiukan ennen Kuninkaansaareen siirtymistä syömään eväitä merkitylle eväspaikalle. Siellä seuranamme oli varis, joka raakkui koko linnun voimallaan. Ihmisvilinä ja lentokone estivät tallenteen syntymisen.

Kuninkaansaareen siirryttiin jonkinlaista aallonmurtajamaista kangasta pitkin.Kuninkaansaaressa oli paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Kiersimme saaren aika vauhdikkaasti luullen meille tulevan muuten kiire ehtiä paluulautalle. Saarella oli havupuita ja kallioita.

Lintutallenteet tulivat Vallisaaren puolella. Lehtokerttu iloisesti meille luritteli pitkät pätkät ja sattuipa vielä niin onnellisesti, että ihmisiäkään ei juuri silloin kohdalle osunut.

Kävellessämme kohden lauttarantaa tuuli yltyi, pysähdyimme kuuntelemaan kaunista laulajaa. Kun olen talletetta kuunteluttanut eri ihmisille lintu on saanut kovin monta lajimääritystä. On veikkailtu kultarintaa, vaikka tyypillinen karheus siitä puuttuukin. Luhtakerttuseksi laulu on liian nopeatempoista ja lintutallenteita paljon tehnyt henkilö lajimääritti linnun tikliksi. Tästä ei taida uskaltaa uutta lajia lisaamme toistaiseksi merkitä, ja jos kyseessä on tikli, sehän meillä jo on huhtikuulta

Lauttarannassa tuttavani katseli mantereen suuntaan, jossa pilvet roikkuivat vettä sataen. Lauttamatkan aikana sade ehti merellekin, mutta maihin päästyämme sade oli mantereella tauonnut. Kotona olin kahden jälkeen, asiakkaita hoitamaan ja syömään ja uuteen reissuun kohden Suomenojaa, jossa Kirsin kanssa tapasimme klo 18.00.

Parkkipaikalle kuului iloinen satakielen laulu ja nenään tulvi jätteen haju. Liikenteen ääni kuului kohtuullisen kovana ja lisäksi lämpövoimala puhkui omaa kohinaansa.

Tulva-altailla oli ilmeisestikin Amerikasta karannut punatavi, jota monet olivat saapuneet katsomaan. Lisäksi vesipääskyt olivat kiinnostuksen kohteita monella. Suomenojan lintualtaathan ylipäätään on käsittääkseni lintuja seuraaville hieno paikka monipuolisen linnustonsa vuoksi. Ja niin tälläkin kerralla moneja eri lajeja altailla nähtiin ja kuuluvimpina niistä olivat lokit ja tiirat. Meteli oli välillä suorastaan korvia huumaavaa. Kirsi näki äänekkäimpien lajien lisäksi mm. lapasorsia, punatavin, vesipääskyt, sinisorsia, nokikanoja. Nokikanoilla oli hautomispuuhat meneillään. Niiden pesiä oli paljon ja lokkimetelistä huolimatta kuulin lyhyen pätkän nokikanan ääntelyä, mutta talletettua en onnistunut. Kirsi sai napatuksi kuvan, mutta lintu käänsi tietystikin pyrstönsä kuvaan.

Altaat ohitettuamme päädyimme ruovikkoalueelle missä rantasipi kaihoisasti huuteli itselleen kumppania. Välillä oli levättävä ja päästeltävä pitkiä piippauksia.

Tallennussaldo oli laihanlainen, mutta kolmisen tuntia vietimme alueella. Kirsi kuvaili minulle lintuja ja välillä koetimme nauhoittaa jonkin kertun liverrystä, mutta liiallinen meteli pisti tallenteet hylkyyn. Ruovikossa myös ruokokerttuset ääntelivät innokkaasti.

Kun kotiuduin olin väsynyt ja iloinen kahden retken päivästä. Liikkua luonnossa, jutella luonnosta kiinnostuneiden kanssa, nauttia eväistä. Retket ovat aina myös paljon muutakin kuin lintujen tallentamista.

Starttasimme luotani klo 5.00 aamulla ajaen Vihdintien varressa olevalle Ylä-Takkulan tilan parkkipaikalle Nuuksion kansallispuiston kupeeseen. Toiveenamme oli kuulla kaakkurin kaakatusta, sillä Silja oli samalla paikalla toissaviikolla retkeillessään kuullut paljon kaakkurien ylilentoja. Kävelimme hiekkatietä pitkin Saarijärven rantaan ja heti matkan alussa pääsimme nauttimaan sirittäjän sirityksestä. Sirittäjän laulu muistuttaa alussa peippoa, mutta jatkuu tasaisena sirityksenä läpi laulun, se on siis helppo tunnistaa.

Järven rantaan päästyämme istahdimme laiturille aamupalasta nauttimaan. Silja kiikaroi ahkerasti, näkyisikö kuikkia tai kaakkureita. Kuikka järvellä kuljeskeli, mutta ei päästänyt ääntäkään. Puolisen tuntia odotimme nauhuri päällä aamuhetkestä nauttien. Sitten olikin aika jatkaa matkaa, sillä olimme sopineet tapaavamme Petikon ulkoilualueella Riikan, jolla äärimmäisen hyvä taito tunnistaa ja kuunnella eri lintulajeja.

Lähdimme kävelemään Petikon ulkoilualueen hiekkatietä pitkin pysähdellen usein kuulostelemaan ja katselemaan. Metsäviklo kuultiin monesti ja se myös näyttäytyi hyvin istuen kelon päällä puron rannassa.

Metsäkirvisen liverrys kuin peipolla, mutta jatkuen hamaan loppuunsa ja joidenkin liverryksien lopussa laaserpyssyn piuputuksia 😀

Vihervarpusia lenteli pienissä parvissa ja opimme tunnistamaan sen keinuvan äänen.

Rautiaisen helinä oli myös uusi tuttavuus.

Mustapääkerttu suostui luikauttamaan muutaman sävelen lähellä laulurastasta. Tallennustilanteessa näkyi myös kahden närhen parittelu, josta kuului pintä käinää muistuttavaa ääntä. Se ei kuitenkaan tallenteessa kuulu. Mustapääkertun laulu muistuttaa mustarastasta, mutta on iloisempaa, kirkkaampaa. Siitä puuttuu mustarastaalle tyypillinen syvä huiluääni.

Petikon ulkoilualueen yllä lenteli tiuhaan tahtiin lentokoneita, joka vähän hankaloitti nauhoittamista, Silti voimme olla retken antiin tyytyväisiä. Saimme vielä kiurun laululentoa pellon yllä, joka on parempi tallenne kuin Liesjärven kansallispuistosta kotimatkalla saatu.

Sää oli retkellämme jälleen erittäin hyvä. Järven rannassa istuessamme aurinko vielä piilotteli hiukan itseään, mutta Petikossa se paisteli lämpimästi liki kolme tuntia kestäneen kiertelymme aikana.

Kiitokset Riikalle retkiseurasta, opimme sinulta paljon lintujen äänistä!