Ystäväni Sarin kanssa osallistuimme Tringan järjestämälle iltaretkelle 19.4. Vanhankaupunginlahdelle. Ryhmämme lisäksi retkeilemässä olivat Työväen opiston ryhmäläiset, joten väkeä oli paljon liikkeellä. Vaikka arvasinkin olevan paljon väkeä ja sääkin oli vähän tuulinen otin parapoloidin matkaan. Ja onneksi otin, sillä heti reittimme alussa pääsimme kuuntelemaan pikkutikan rummuttelua. Sattuipa vielä muutoin hiljainen hetki, joten sain hyvän tallenteen.
Suuntasimme kulkumme kohden Porkkalanniemen lintutornia, jonne ei matka kovinkaan pitkä ollut. Peipot liversivät iloisesti, varikset raakkuivat. Tornin luona osa ryhmäläisistä kapusi torniin ja osa piipahti piilokojuun. Korviini kantautui närhin rääkäisyjä, sinisorsan ääntä, mutta mitään talletettavaa en saanut vilkkaan keskustelun ja liikehdinnän takia.
Siirtyessämme lintutornilta kohden pitkoksia, jotka veivät Lammassaareen pajusirkku oli jään päällä kenties ruokailemassa. Lintu ei kuulemma yleensä majaile näkösällä, että sen laulu kuuluu, mutta lintua ei näy. Nyt se kuitenkin viihtyi jäällä kaikkien katseltavissa. Harmi kun ei laulanut meille säveliään.
Pitkoksia kävellessämme pääsimme seuraamaan suopöllön liitelyä, joka liikuskeli varisparven yllä. Lisäksi kaukuputkiin osui arosuohaukka. Jossain vaiheessa kuulimme aivan yläpuoleltamme sepelkyyhkyn huhuilun, mutta tallennus epäonnistui.
Lammassaaren lintutornilla ollessamme ylitsemme lensi kanadanhanhiparvi, joka piti mukavasti ääntä, mutta tornin alapuolelta puhe pilasi nauhoitteen, harmillista. Tornista näkyi mm. pikkutyllejä. Vaikka tallennustulos olikin laiha oli mukavaa olla retkellä mukana. Kiva Sari kun pyysit mukaasi 🙂 Oli kiva myös jutustella Tringan oppaiden Jaanan ja Aleksin kanssa. Viilenevässä illassa oli mukavissa tunnelmissa hyvä lähteä kotimatkalle.
Sunnuntaina 23.4. tapasimme Sarin kanssa Kalviikissa, josta aloittelimme linturetkemme. Aamu oli ollut räntäsateinen ja kolea. Yhdeltätoista lähtiessämme liikkeelle aurinko pysytteli pilvessä, mutta vain yksi pieni kuuro tuli päiväämme häiritsemään. Kalviikin uimarannalla tavoitteenamme oli tallettaa meriharakka, mutta päivän ensinmmäiseksi tallenteeksi tuli tikliparvi. Pieni parvi ja aika pienet äänetkin hiukan tuulen tuivertaessa, mutta kyllä tikliksi tämän tunnistaa. Tikliähän pidetään etelän maissa häkissä sen korkean ja kauniin lauluäänensä vuoksi. SURULLISTA! Lintu on kuulemma myös hyvin kaunis.
Siinä tikliparven ruokailua tallettaessani Otto-pojan pinna meinasi olla koetuksella. Eihän toinen meinannut ymmärtää miksi tässä nyt vain seisoskellaan kun menohalujakin olisi kovasti. No etenimme rantaa pitkin ja meriharakan kolme vinkaisua tarttui arkistoitavaksi.
Kävellessämme kauempaa mereltä kuului vieraampi ääni, joka ohi kulkeneen miehen avustuksella tunnistettiin alleista lähteväksi. Allit välillä sukeltelivat ja pitivät nokkansa kiinni päästämättä ääntäkään. Odotimme ja odotimme ja kun ääntely alkoi rantaan tuli ihmisiä rupatellen. Onnistuin leikkelemään kuitenkin lyhyen tallenteen allejakin.
Kalviikista siirryimme Uutelaan, jossa saimme pienen raekuuron niskaamme. Koirapuistossa olimme kuunnelleet pirteää laulurastasta, mutta meren äärellä äänimaiseman valtasi lokkiparvi. Tappelivat ruuasta. Ylimpänä kimeimpänä huutaa kalalokki ja vähän matalampi kaakottaja on harmaalokki. Koska enemmän parvessa kalalokkeja tallenne menee nyt nimellä kalalokki. Parvessa näkyi myös naurulokkeja sekä valkoselkälokkikin.
Sään seljetessä päätimme hurauttaa vielä Vanhankaupunginlahdelle. Siellä kävelimme Pornaistenniemen lintutornille, jossa saimme kuulla haukahtelevaa ääntä. Emme tienneet mikä sen aiheutti ja asiaa tallenteesta selvitellessä sain monta eri mahdollisuutta: harmaalokin soidin, valkoposkihanhi, nokikana, joten tästä ei lajia listaamme saada.
Päätimme käydä myös piilokojussa ja sinne matkatessamme meidät pysäytti sinitiaisen laulu, jota en kyllä sinitiaiseksi tunnistanut. Joku sanoikin laulua sinitiaisen itsekseen jutteluksi 🙂 Kuunnelkaas.
Piilokojussa oli kiva kuulostella vesilintujen ääntä, sorsien peseytymistä/kylpemistä. Puhaltelipa kaulushaikarakin jossain kauempana. Arkistoitavaa tallennetta en valitettavasti saanut. Seuranamme oli ahkeria valokuvaajia, joten kahinaa, rapinaa, juttelua riitti. Joskus olisi piilokojussa käydä uudestaan.
Palatessamme läheltämme lenteli hanhiparvi. Ilmeisesti valtaosa hanhista on valkoposkihanhia ja osa kanadanhanhia. Itse en kuitenkaan erota mitkä ovat mitäkin, joten lajimäärä ei tästäkään pääse karttumaan.
Matkalla autolle pääsimme vielä seuraamaan pikkutikan ruokailua. Kuunnelkaapas miten hyvin kuuluu ruokailunakutus 😀
Lähempänä viittä palasimme luokseni ja hienon retkipäivän jälkeen maistui tee kera croisanttien. Kiitos Sarille ihanasta syntymäpäivälahjasta linturetkestä.