Starttasimme räntäsateisesta Vantaalta yhdentoista jälkeen. Matkan aikana sade loppui ja pilvikerros alkoi ohentumaan. Tammelassa Liesjärven kansallispuistossa tukikohtanamme oli Peukalolammin varaustupa. Siisti, pieni, sympaattinen yöpymispaikka. Kaminaan tulet, välipalasalaatit ja teehetki. Siinä rentoillessamme alkoi aurinko paistamaan ja saimme taivaltaa kolmisen tuntia kestäneen alkuillan reippailun upeassa keväisessä ja aurinkoisessa säässä. Suunnitelmamme oli käydä kiertämässä noin 7km kävelylenkki valoisaan aikaan ja mahdollisesti toistaa se vielä pimeällä pöllön ääniä etsien.
| Suolta löytyi makeita karpaloita! |
Heti reittimme alussa pysähdyimme kuuntelemaan iloisesti livertävää töyhtötiaista. Eihän laulusta voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Emme kumpikaan tunnistaneet laulua silloin, mutta nauhoitamme aina mielenkiinnolla tuntemattomat äänet ja selvittelemme niitä sitten jälkikäteen. Kiitos tästä lajimäärityksestä kuuluu Lauri Hallikaiselle! Ilmeisesti nuo korkeat ja kimeät äänet ovat erityisesti töyhtötiaiselle tyypillisiä.
Metsätiet olivat todella jäisiä ja liukkaita. Jään päällä vielä vettä, joten pääkallokeli oli taattu. Otto olemuksellaan yritti meille kertoa ettei ole kivaa kun tassut kastuu ja kun on vielä liukastakin. Silti varoen, hiljalleen matkamme edistyi. Välillä pysähtelimme kuuntelemaan lintuja, miten ne visertelivät iloisesti, miten siivet havisivat ja rapisivat. Tunsimme auringon säteet kasvoillamme ja tuoksuttelimme kevättä. Erään kauniin suon laitaa pysähdyimme istumaan kuivan, kaatuneen puun rungolle pidemmäksi aikaa ja kuuntelimme ympäristön ääniä. Äänitteellä kuuluu hauskasti ympärillämme lentelevän talitiaisen siiveniskut, sinitiaisen ”tiii-tiii-titititi” laulua ja muita tiaisten säksätyksiä. Liekö talitiainen tuon kovaäänisen varoittelusäksätyksen takana?
| Männikköä, kanervaa, suopursua, sammalta… Ihana ympäristö istuskella ja kuunnella ympäristöä! |
Reittimme kulki Peukalolammilta Kaksvetisen ja Hangaslammen välissä kulkevaa vanhaa metsäautotien pohjaa kohti Kukkoharjuntietä ja sitä takaisinpäin Peukalolammille. Ympäristö oli rämettä, männikköä ja suota. Loppupuolella reittiä pysähdyimme kuuntelemaan keltasirkkua Kukkoharjuntien varrella olevalle hakkuuaukealle, joka ei ollut kansallispuiston aluetta. Säkeen välissä kuuluu hauskaa lyhyttä ääntä. Liekkö yhteysääni vai kevään laulun aloitteluun liittyvää.
Loppumatkasta kävelimme Peukalolammin jäätä pitkin saapuen seitsemän jälkeen tuvalle. Kaminaan tulet ja porokeitto keittymään. Ruuan valmistumista odotellessamme koetimme kuulostella varpuspöllöä, sillä Tringan pöllöretkellä opimme, että se viheltelee erityisesti alkuillasta ja toisaalta juuri ennen auringonnousua, mutta hiljaa pysytteli hän.
| Kamiina lämmitti tuvan tehokkaasti |
Sitten saimme hauskan idean. Virittelimme parapoloidin tuvan ikkunaan siten, että tallennin ja kuulokkeet jäivät tuvan sisäpuolelle, mutta mikrofoni ulkopuolelle. Johto tuli ikkunan raosta sisään. Oli aika koukuttavaa kuunnella illan ja yön ääniä tuvan lämmössä istuskellen. Peukalolammin jää piti mitä merkillisimpiä naksahtuksia, pamauksia, loiskahduksia. Se todella eli omaa elämäänsä. Me nautimme keittoa ja jälkiruuaksi ruokatermokseen säilöttyä jäätelöä.
Siinä istuskellessamme ja aika-ajoin kuulokkeista ääniä kuunnellessamme korviin kantautui hivenen epämääräistä haukahtavaa ääntä. Innostuimme valtavasti. Äänenhän täytyy olla viirupöllölle kuuluva. Tringan pöllöretkelläkin sanottiin, että se muistuttaa erehdyttävästi koiran haukuntaa. Mikä muukaan se voisi olla kuin pöllö? Olimme siinä käsityksessä, että ympärillämme olisi pelkkää metsää, miten se voisi olla koira? Jahkailimme koko illan käyden välillä kuuntelemassa ulkosalla tätä kaukaista haukahtelua. Silja juoksi parapoloidin kanssa mäen päälle saadakseen paremman tallenteen. Kun haukahtelua kuului vielä keskiyölläkin, olimme vieläkin varmempia, että se oli viirupöllö. Mutta miten meidän viirupöllölle kävikään… Sille kasvoi neljä tassua ja häntä ehkäpä jopa kaksinkappalein! Että voihan koira, viirupöllö jäi ensivuoteen. Saimme kuitenkin hienon yöllisen otoksen, kuunnelkaa!!!
| Ottoa pisti kovasti väsyttämään päivän opastelut liukkaassa kelissä ja se pääsi kylmältä lattialta laverille nukkumaan meidän viereemme. |
Yöunet jäivät lyhyeen, sillä tuona viikonloppuna siirrettiin kelloja ja meillä oli herätys 5.30. Vielä lojuimme vuoteessa tovin, mutta ennen seitsemää olimme jo lähdössä aamupalan jälkeen jälleen retkeilemään. Varpuspöllöhän se meille vihelteli iloisesti auringon noustessa. Saimme varpuspöllöstä jo äänitteen Tringan retkellä, mutta tässä se viheltelee hieman lähempänä.
Sinisorsakin lenteli äännellen tämän varpuspöllöäänitteen lopussa.
Aamussa kuulimme myös laulujoutsenien töräytyksiä, mutta hyvää tallennetta ei kuitenkaan saatu. Saimme kuitenkin metsähanhien mäikästyksen.
Saavuimme lähelle suoaluetta ja toiveenamme oli kuulla ja tallettaa teerien soidinta. Suovalintamme ei osunut oikeaan, harmi. Soidinääni kuului, mutta hyvin kaukaa. Jäinen, rapiseva keli esti Siljaa hiipimästä lähemmäs arkoja teeriä. Teeret olivat mahdollisesti pienen metsäkaistaleen toisella puolella olevalla suolla. Tuuli oli yltymässä, joten emme lähteneet väsyneinä enää etsimään uutta paikkaa. Tallenne on todella rajatapaus onko laskettavissa sadan tallennetun lintulajin joukkoon, mutta menköön. Ehkäpä saamme 101 lajia tallennettua, niin tämä rajatapaus on helpompi hyväksyä mukaan 😀
Palailimme hiljalleen tuvalle. Joimme vielä teet ja pakkasimme tavaramme. Kymmenen jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohden. Sää oli muuttunut tuuliseksi kuten tässä kiuru-tallenteessa hyvin kuuluu, jonka pysähdyimme äänittämään Vihdissä pellon reunaan. Liikenteen ja tuulen lisäksi taustalla kuuluu myös palokärki ja varis.
Vietimme mukavan vuorokauden retkeillen. Viirupöllön koiran hahmoon muuttuminen vähän harmittaa, mutta silti meillä oli hauskaa ääniä kuunnellessamme ja luonnossa liikkuessamme.