Sunnuntaiaamuna ennen seitsemää pönttäytyneenä toppavaatteisiin valmiina lähtemään lintuja kuuntelemaan ja reippailemaan, mietin Jenni Pääskysaaren ohjelman tapaan Pitääkö olla huolissaan? Minähän en ole mikään aamuihminen. Illasta kyllä kukun ties miten pitkään, mutta ne aamut. Nyt alkuvuodesta olen kuitenkin huomannut itsessäni pientä muutosta, vai johtuuko vain siitä, että on tarpeeksi mielenkiintoista ja innostavaa, sillä ei tehnyt yhtään tiukkaa nousta kuuden jälkeen ylös, vaikka edellisiltainen pöllöretkikin oli tehtynä.



Hurautimme seitsemältä kotoani Vantaan Rekolanmetsään. Heti autosta noustuamme kuulimme käpytikan kiihkeäntiuskahtelun. Ei muuta kuin Otto valjaisiin, tallennin ja mikrofoni käteen ja ääntä kohti. Lähestyessämme otimme useamman tallenteen, mutta lopulta pääsimme aivan käpytikan alle ja saimme hienon tallenteen, vaikka itse sanonkin. Kuunnelkaas miten kuuluu myös naputusääniä tiuskahtelun taustalla.

Oho, autoon jäi Siljan kiikarit ja hansikkaat. Niin innoissamme olimme käpytikasta, että paljain käsin yhdeksän asteen pakkasessa painatti navigaattori menemään ääntä kohti. Palasimme autolle, sillä kyllähän hansikkaat siinä pakkasessa oli tarpeen.



Lintujen aamukonsertti oli iloisen keväinen. Talitiaisten ja sinitiaisten äänet kuului kauas monien hennompiäänisemmät linnut peittäen. Välillä kuulimme käpytikan nakuttelua, punatulkkujen metallisen soinnin. Tallennuksia niistä emme kuitenkaan saaneet. Pääsimme kuitenkin aivan viereen missä kolme pikkuvarpusta sirkuttivat, kävivät varmastikin jonkinlaista viestinvaihtoa keskenään.

Pääsimme myös lähelle mustarastaita, jotka varoittelivat toisiaan. Ehdottomasti haluamme saada tallenteen myös upeasti laulavasta mustarastaasta. Tuo varoitusääntely kun ei välttämättä hirveän kaunista kuultavaa ole.

Reippailumme aikana pilviverho väistyi ja pääsimme nauttimaan auringon paisteesta. Keväistä tunnelmaa lisäsi kohiseva Keravanjoki. Silja kävi varovasti ottamassa äänitteen siitäkin jään kolosta, jonka alla joki kohisi.

Parin tunnin kävelyn jälkeen palailimme autolle ja hurautimme Kuusijärvelle, jossa istahdimme kahvioon nauttimaan suolapalaa kera kahvin ja teen. Otto otti pienet unet meidän taukomme aikana.

Kuusijärvellä ei tullut tallennuksia. Lähinnä kuulimme tiaisten iloista laulua. Nautimme joka solullamme auringosta ja kevään tunnusta. Jäällä kävellessämme oli kovin onnellinen olo. Vielä kun Lahdentien kohinan olisi siitä hetkestä voinut jotenkin poistaa niin luonnon tuntu olisi uponnut vielä syvempään. Vajaan tunnin kiertelyn jälkeen palailimme autolle tyytyväisinä aamun reippailuista.