Otto koirauimalassa ensikertaa

Opaskoira Patun emäntä etsiskeli Patulle uintikaveria. Sovimme uinti ajan viime tiistai-iltapäivään Kivenlahdessa sijaitsevaan koirauimala Sippuraan.

Otto ei aiemmin ole käynyt koirauimalassa. Ykki-herran kanssa kävimme muutaman kerran ja Ykki viihtyi enemmän kuin hyvin. Se nyt olikin varsinainen vesipeto 🙂 Etukäteen vähän mietitytti miten Otto touhusta innostuu, kun ei ole likimainkaan sellainen vesipeto kuin Ykki oli. Alkuun Otto juoksentelikin allasta ympäri ihmetellen. Selvästi mieli teki veteen, mutta uskaltaisiko ja mistä sinne pääsee… Uittajan ohjauksessa ramppikin löytyi ja Ottokin löysi itsensä uimasta. 🙂

Otolla oli liivi yllään, koska oli ensikertaa uima-altaassa uimassa ja haluttiin huolehtia sen turvallisuudesta. Patu oli jo konkari uintitouhuissaa käytyään lähiaikoina pari kertaa uimassa.

Uintiaika oli 30 min ja se oli aivan riittävä herroille. Altaalla oli todella lämmin ja koirat nauttivat täysin siemauksin ollen koko ajan liikkeessä. Läähätys alkoi olla melkoinen, joten hetken huili, jonka jälkeen vielä reiluksi viideksi minuutiksi polskimaan.

Ennen altaaseen menoa koirat suihkutettiin ja uinnin jälkeen kuivaimilla kuivailtiin. Otto vajosi kuivauksen aikana lattialle maate läähättämään. Matkalla rottinkikerhoon pojalle uni maistui. Kerhossa jaksoi kuitenkin ottaa hellyyksiä vastaan. 🙂

Otolle uintireissu oli niin positiivinen kokemus, että voimme mennä uudestaankin. Itse asiassa eilen viestittelin ystäväni kanssa ja lupasin kysellä Sporttihurtasta Helsingin puolelta meille uintivuoroa. Sippurassa ei ollut mitään vikaa, mutta se on luotani todella kaukana.

Valitettavasti kuvat ovat vähän epätarkkoja, mutta eiköhän niistä tunnelma kuitenkin välity.

One Reply to “Otto koirauimalassa ensikertaa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *