Viimeksi on tainnut sataa kunnolla syyskuun 29. päivä. Olimme sopineet Sipoonkorven reippailusta Siljan kanssa alkuiltaan. Onneksi muutimme suunnitelmia ja lähdimme ulkoilemaan aamupäivästä. Saimme retkemme aikana nauttia auringosta ja tuulettomasta säästä. Iltapäivästä hyvällä mielellä oli mukava tehdä päivän työt. Illalla aikaansa saattoi kuluttaa käsitöiden parissa tuulen suhistessa ja sateen ropistessa. Ei tarvinnut miettiä lenkille lähtemistä 🙂

Kiersimme Sipoonkorvessa ns. Bisanjärvenlenkin, joka on Sipoonkorven kansallispuiston eteläosissa eikä sitä ole merkitty erikseen kartalle. Lähdimme liikkeelle Viirilän urheilukentän vierestä. Ennen lähtöä Otto ja Käpy saivat leikkiä kentällä. Koirat juoksentelivat ja tuntuivat viihtyvän yhdessä isosta kokoerosta huolimatta. Suurimmat höyryt pihalle päästettyä Otto valjaisiin ja matkaan. Kävelimme latupohjaa pitkin maassa ollen jonkin verran juurakkoa ja törröttäviä kiviä. Välillä kohdalle osui mutaisia kohtia, vesilätäköitä. Koska Otolla on ollut märkäinho kovin vahvana eikä se ole ihan hirveästi maastossa opastellut vähän jännitin miten opastus ja kulku sujuu. Ilokseni se sujui todella hyvin. Märkyydet ehkä inhotti edelleen, mutta niitä ei jääty murehtimaan eikä jumittamaan. Otto teki myös hienoja itsenäisiä ratkaisuja kiertäen lätäköt, kivikkoja, juurakoita. Avokki totesikin, että meidän takana oli hyvä kulkea Oton näyttäessä tietä.

Reitin puolessa on Bisajärven ulkoilumaja, jonka omistaa Vantaan Latu ry. Me emme kuitenkaan pysähtyneet siellä. Taukopaikaksemme valikoitui Bisajärven majaa lähellä oleva vanha laavupaikka, josta laavu on palanut vuosia sitten. Pöytä ja penkit kuitenkin olivat, joten lämmin puolukkamehu, mustikkapulla ja leivät maistuivat yli puolet jo käveltyämme.

Meidän istuskellessa saivat koirat olla vapaana. Otto oli kiinnostuneempi ruuasta kuin leikkimisestä 🙂Ja olihan meillä herkut koirillekin, tosin Käpyn osuus meni Otolle, koska Käpy ei niin välittänyt hammastikusta 😀

Lähes tunnin istuskelun jälkeen matka jatkui. Loppumatkasta oli paikkapaikoin kunnon mutalämpäreitä. Niissä Otto hiukan empi, mutta keräsi itsensä ja vei eteenpäin eikä opastusrytmiin tullut muutosta. Reitin varrella oli monenlaista metsää. Loppupuolella enemmän vanhaa kuusimetsää. Tuntui hyvältä tuoksutella syksyistä luontoa. Kuulimme tiaisten sirputusta ja närhien rääkäisyjä kauempaa.Lenkillemme tuli Sportstraggerin mukaan reilu yhdeksän kilsaa mittaa ja aikaa taukoineen kului reilu kolme tuntia. Ulkoilua olisi voinut jatkaa kauemminkin, mutta kotiin oli palattava töiden pariin. Samaiselle reitille varmastikin palaamme uudelleen.