Täällä on viime päivät kuulunut niistämisen ja aivastelun ääniä tiuhaan tahtiin. Saimme vieraan, molemmat ihan ikioman. Ei tarvitse toisen seuralaista ”kadehtia”.
Aattoyönä heräsin jossain vaiheessa ja kurkussa oli orastava flunssan tuntu, taisin avokille siitä mainita. Aamulla jo molemmat niistimme syyttäen tuulista säätä ja mökin viileyttä. Olo kohenikin ja joulutouhut saattoi jatkua. Edellispäivänä olimme kantaneet ulos peitot, tyynyt, petauspatjan, sohvatyynyt, matot ja koirien makuutaljat, imuroitu huolellisesti joka nurkka, kokattu bataattilaatikko, keitelty piparitaikina ja leivottu joulutorttuja. Aattona valmistin suklaa-appelsiinimoussen ja laittelin kalat ja lihaleikkeet tarjoiluastioihin. Ennen neljää sytytimme ulkotulet ja halkotulikorin. Saunatauoilla nautiskelimme niiden luomasta tunnelmasta. Molemmilla oli hyvä mieli. Vihdoimme saunassa oikein kunnolla ja saunatouhuissa sujahtikin reilu pari tuntia. Aterialle päästiin lopulta vasta kahdeksan jälkeen. Nautimme todella kaloista. Olivat todella onnistuneet hankinnat. Ensinmmäistä keraa ostettiin ne Hakaniemen hallista. Pirun kallista, mutta todella herkullista. Avasimme lahjat. Sain avokilta merinovillaisen aluspaidan ja toivomani kaulahelmikorun. Avokille annoin villasukat ja peltisen kahvipurnukan. Päätimme pitää pienen tauon aterioinnista. Molemmilla nokka vuosi ja aivastelu alkoi olla melkoista. Kun oli tarkoitus jatkaa ateriaa avokkia ahdisti eikä minunkaan olossani kehumista ollut. Painuimme maate.
Eilisaamuna tauti olikin sitten täysillä päällänsä. Aamuteen juotuani kömmin takaisin pehkuun kirjaa kuuntelemaan. Ja niin se eilinen kului. Alkuillasta söimme jouluaterian ”toisen osan” lihaleikkeitä, avasimme loput lahjat. Sain avokilta vielä karvalakin, Silmukkasiskoilta pannun alusia, patakintaan, teetä, suklaata. Avokille annoin merinopaidan, paksut verkkarit ja collegehupparin. Söimme jälkiruokaa ja joimme yrttiteetä. Unta ei tarvinnut odotella.
Tänään on ollut jo parempi päivä. Olen edelleen nuhainen ja aika tukkoinen, mutta en enään niin väsynyt. Avokki tuolla jo nukkuu. Päivällä ulkoilimme tovin järkystä tuulesta huolimatta. Tänään lämpötila tipahti pakkaselle ja siitä ollaan riemuittu. Jouluateriaa ollaan nautiskeltu, oltu vaan ja minä vähän neulonut.
Kyllä se joulu on sujahtanut flunssaisenakin loppujenlopulta ihan mukavasti. Onneksi ei ole ollut mitään aikataulua mitä milloinkin olisi pitänyt tehdä. Olemme voineet syödä vointimme mukaan. Ja onneksi lomaa on vielä jäljellä, ehdimme vielä touhuamaankin kaikkea mukavaa. Levätään nyt ja otetaan rennosti, annetaan flunssan häipyä mahd. vauhdikkaasti muille maille vierahille.