Ennen ratsastamaan lähtöä kävimme koirien ja avokin kanssa kävelyllä. Lenkistä ei oikein voida puhua, sillä keli oli melkoisen jäätikkäinen. Icebugeilla pärjäsin aika hyvin, mutta Otto suti vierelläni kävellessään. Harmaakuono valitsi nuoskaisen hangen missä vähän helpompi liikkua avokin taiteillessa tien puolella. Pystyssä pysyttiin, mutta vauhti oli välillä melkoista hissuttelua. Talitintit piipitti ja tuoksui sulava lumi. Eihän nyt vielä ole kevään aika. Enhän ole päässyt vielä suksille enkä lumikengillekään. Kevättä kuitenkin tuntui olevan ilmassa ja lämpöasteitakin pari-kolme. Eipä tarvinnut ratsastamaankaan pukeutua moneen kerrokseen.

Tallin piha oli myös aika liukas, mutta itse harjoituskenttä yllättävänkin hyvä. Välillä jopa kavioiden alla litisi ja lotisi silkka vesi. Ratsastin Airalla, jolla on ratsastanut pari-kolme kertaa aiemminkin. Aira ei juurikaan tölttää vaan ottaa ravin.Pääsin siis pitkästä aikaa treenaamaan keventämistä, ja se sujuikin hyvin. Aika hyvin jalatkin pysyi riittävän takana, istunta tahtoi välillä mennä liian etupainotteiseksi milloin Airan ravi lopahti. Tyyppi kuunteli kroppani viestintää. Hetkittäin uskalsin keventää myös niin etten ottanus satulan etukaaresta kiinni vaan kannattelin käsiäni ratsastusasennossa. Välillä kevennyksessä nostin persausta vähän liikaakin, mutta pääsääntöisesti keventäminen sujui hyvin, ja minusta se on mielettömän hauskaa. Siinä jotenkin tuntee onnistumisen riemua kun oikea rytmi löytyy. Harjoittelimme myös ravista vauhdin hidastamista hitaampaan raviin ja lopulta käyntiin. Itse käytin vatsoja niin tehokkaasti, että Aira siirtyi harjoituksen alusta lähtien käyntiin ja hidas ravi jäi välistä pois 😀 Jos istuin satulassa liian etupainoisesti hevonen ei meinannut siirtyä käynnistä takaisin raville, mutta heti kun istuntaansa korjasi hevonenkin teki mitä halusin 😀

Tunnin puolessa vaihdoimme kulkusuuntaa. Meillä oli taasen ns. kärkiratsastaja ja suunnat sen ansiosta pysyy hyvin hallinnassa. Voi keskittyä ratsastamiseen eikä ohjaamiseen hevosta pois ohjaajan luota keskikentältä. Tunnilla teimme myös muutamat voltit, harjoittelimme painon siirtoja käynnissä, ratsastimme ilman jalustimia hakien oikeaa asentoa. Eli, niitä samoja juttuja mitä nyt viimeset kuukaudet ollaankin jo treenattu. Kehitystä tapahtuu koko ajan, vaikka aika pienin askelin mennään. On kuitenkin ihana tunne kun huomaa osaavansa/pystyvänsä vähän parempaan kuin edelliskerralla. Nautin siitäkin, että jalat kipeytyvät ja tunnen ratsastaneeni, olen osannut tehdä asioita oikein oikeita lihaksia käyttäen.

Tunnista viimeset kymmenen minsaa ratsastimme taasen ilman satulaa. Ystäväni teki pysähtymisharjoituksia, voltteja ja tölttipätkiä. Itse tälläkin kerralla tyydyin istumaan hevosen selässä talutuksessa. Teimme kerran voltin, mutta vielä suurin energiani menee tasapainoiluun. Istunta tahtoo jäädä etukenoiseksi, pitäisi uskaltaa rohkeasti istua oikein, olisi vähemmän kiikkerää menoa. Hetkittäin kun könöasennosta ”päästin irti” ja istuin oikeaoppisesti istuntakin rentoutui. Ja heti kun ohjaaja huomasi minun rentoutuneen ja sanoi siitä, jännityin ja meno tuntui taas kiikkerältä. Ehkä nyt tuntui jaloissa keventäminen hienoisena väsymyksenä ja tasapainoilu siksikin rankalta. Silti oli ihanaa! Lämmin hevonen, jota ei haitannut, vaikka pidinkin harjasta lujasti kiinni. Olin pois taas mukavuusalueeltani, mutta on valtava tunne uskaltautua ja uskaltaa siihen. Jos arkailisin liikaa moni upeaksi kokemukseksi osoittautuva juttu jäisi kokematta. Olen onnellinen ystäväni rohkeudesta, joka rohkaisee myös minua nyt ratsastamaan ilman satulaa. Vielä en usko pystyväni ratsastamaan koko tuntia niin. Hermostoni ei kestäisi sellaista eikä ehkä psyykekään. Mutta ehkä joskus teemme senkin ja silloinon taas uusi upea kokemus koettu. Nyt pienin askelin kohden parempaa tasapainoa ja opitaan ratsastuksen hienouksia kaikessa rauhassa. Kiire ei ole mihinkään. Kumpikaan meistä ei suunnittele osallistumista vammaisratsastuskisoihin tms. Nautimme ja opimme, riemuitsemme ja ratsastamme. Ratsastus on ihanaa!!!