Häntääni mä metsästän ja kiepun ympyrää
ja kun samalla rapsutetaan painan kuonon lattiaan ja nostan pyllyn pystyyn,
siitä pääedellä heittäydyn lattialle selälleen kellimään tassut viuhtoen ja potkien suuntaan jos toiseen
kuonollakin on oma tehtävänsä, hampailla olisi niin ihanaa ottaa kevyesti kiinni
Minähän vain leikin

Istun tässä ja katselen
päätä kääntelen
pohdiskelen ja tarkkailen
Nyt tuo opastettavani siirtyy ruokapöydän äärestä tietokoneelle
minäkin vaihdan paikkaa
Käyn köllöttämään aivan tuoliin kiinni.
Ai nyt se menee sohvalle, minä perässä sohvan viereen tarkkailemaan…

Pää pystyssä häntä heiluen mä reippain askelin opastan
varmuus kasvaa ja minä ylvästyn,
mutta voi kun edessä häämöttää märkää, inhottavaa, ällöä – vesilätäköitä
Pitäisiköhän hiljentää?
Oikeastaan on pysähdyttävä ja luikahdettava opastettavan selän taa
Eihän vaan tuosta märästä tarvii mennä?
Häntä alas ihan takatassujen väliin
kuono alas ja vielä etu- ja takatassut haralleen
En l>iiku, en perkele liiku!!!
Eihän mun tarvii mennä tuosta, eihän… Olen vielä vähän surkeampi auttaisko?
Ei, ei se auta, nypytetään hihnasta, käytetään kaasukahvaa, lukitaan kyynärpäätä työntäen, houkutellaan, komennetaan…
Jos matelen oikein varovaisesti varvistellen
Hyi, tassuni kastuu!!!
Huoh, nyt lätäkkö ohi
Joskos voisin tassutella rivakammin
häntä pois koipien välistä ja kuonokin ylemmäksi
Tällaistako se opaskoiran elämä on?

Hyvää syntymäpäivää 3-vuotias Otto
sinä joka olet opettanut näiden yhdeksän kuukauden aikana paljon uutta koiramailmasta
Sinä, joka olet ottanut palan sydämestä, sydämessä on paljon paljon tilaa rakkautta mahtuu sinulle nuori pohdiskelija ja myös sinulle harmaakuonoinen Ykki, joka Ottoa tarkkailee ja ohjailee

Otto onnenrapsutusten keskeltä lähettää sisaruksilleen isot tassun läimäytykset kera onnittelujen “”Ollaan me OOt vaan niin kovii tyyppei, vaikka märästä ei tykätäkkään”.”