Hierottuani asiakkaan vaihdoin ulkoiluvaatteet (kevyttoppahousut) ja valmistauduin muutenkin lenkille lähtöön. Vaatteet on jo selkeä merkki Harmaakuonolle pääsystä lenkille, joten se kipitti portaat alas ja eteiseen heiluttamaan häntäänsä. Se kouras syvältä sisimmästä ja melkein itku tuli. Onneksi avokki ja Aa tuli kaupasta ja kouluttajaa kera mustan uroksen odotellessa sain muuta ajateltavaa (tuleva keittiöremppa) ja kootuksi itseni. Jotenkin ajatus oli kestämätön – lähteä toisen koiran kanssa ulos.

Ovikellon soidessa Harmaakuono ryntäsi portaat alas ja oven avattuani tervehtimään nuorukaista. Kouluttaja ja nuorukainen tuli sisälle ja koirat saivat tutustua toisiinsa. Istuskelimme hetken rupatellen. Nuorukainen on helmikuussa täyttänyt kaksi vuotta. Se on selkeästi säkäkorkeudeltaan korkeampi mitä Harmaakuono. Sillä on isommat luut ja lyhyt kuono, paksu häntä. Vaikutti energiseltä, tasapainoiselta, leikkisältä tapaukselta. Harmaakuono tietystikin koetti alistaa hyppimällä selkään (normaalia) ja leikittäessä murmutti, että lelu on sitten hänen. Nuorukainen ehti kuitenkin nujertaa Harmaakuonon pikkuveli-pehmon 😀 Kävipä hetkeksi nuorukainen nukkumaankin ja hakemassa rapsutuksia multa ja avokiltakin. Kouluttaja oli ilmeisesti tyytyväinen näkemäänsä.

Lähdimme ulos. Harmaakuono singahti taas alakertaan kun menin laittamaan icebugit (pirun liukas keli) jalkaan. Palautin herran ylös avokin luo. Jäikin sinne rapsuteltavaksi nuorukaisen kipittäessä portaat alas. Vähän se kummeksui kun puin sille työvermeet ylle. Selvästi käänteli päätään kouluttajan suuntaan. Pääsimme kuitenkin ulos ja kävelemään.

Nuorukaisella oli hurja pissihätä, pissatuksen jälkeen käveltiin puolisen tuntia. Nuorukaisen veto oli pehmeä ja tuohon vauhtihirmuuni totuttuani kaipasin vetoa enemmän. Kouluttaja kuitenkin uskoi, että reippautta löytyy kun tutustutaan. Nyt poika oli kyselevän, miettelijään tuntuinen. Hetkittäin meni aika hyvää vauhtiakin, joten ehkä se vauhtikin sieltä löytyy. Syrjän se piti hyvin ja kouluttaja piti poikaa rohkeana koirana, uskaltaa tehdä ratkaisuja tarvittaessa määrätietoisesti. Aika mukavasti Nuorukainen alkoi ottamaan komentoja minultakin ja toi hienosti kotiovelleni pienin kannustuksin ja ohjeistusten avulla. Ja se häntä, se heilui lähes koko ajan pystyasennossa 😀 Poika ei välittänyt muista koirista eikä ihmisistäkään. Meni eteenpäin kuin juna.

Kävelyn jälkeen kertoilin tuntemuksiani ja kouluttaja taas lisää koiran ominaisuuksista. Uskoi vahvasti, että koira voisi sopia minulle, ja että vauhti lisääntyy. Huomenna soitellaan kun ollaan mutusteltu asioita yön yli. Oli se vaan jännä kokemus kävellä toisen koiran kanssa, ja pakko tunnustaa, ei se niin kauheaa ollu kuin etukäteen kuvittelin. Ehkä kouluttajan läsnäolosta oli tukea ja turvaa minullekin. Tosin Nuorukainen näytti suojatiet ja tien haarat hienosti, mutta ehkä tuki olikin siellä henkisellä puolella tarpeen.

Kotona avokki ja Aa odotti innokkaana pääsevänsä kuulemaan tuntemukseni. Niitä sitten ruokailun yhteydessä matusteltiin. Ja olen asiaa matustanut pitkin iltaa, ja luulen tietäväni mitä kouluttajalle huomenna sanon. Harmaakuono muuten kipitti mua vastaan kun tulin sisälle. Nuorukainen ja kouluttaja lähtivät suoraan takaisin koululle. Ei Harmaakuono kai ihan verisesti ole loukkaantunut, kun tuli tervehtimään 😀

Viikonlopun aikana en erityisemmin ehtinyt koirakohtaamista jännittämään. Jännitys ja tunnemyrsky tuli oikeastaan vasta ulkoiluvaatteita pukiessani ja nähdessä millaisen reaktion se teki Harmaakuonoon. No reaktio on toki normaali, mutta nyt siihen liittyi tuo tosiasia, että Harmaakuono jää kotiin ja minä lähden toisen koiran kanssa. Siksi kai se sävähdytti aikalailla.

Näin tämä koiran vaihto -prosessi vaan etenee ja minä kasvan sen mukana. Opin itsestäni uutta, opin koirista lisää – mielenkiintoista, koskettavaa aikaa elellään.