Julkaistu

Rakkohelvetti – mun ”prinsessa”jalat yrittää hidastaa lomalaisen tahtia

Kuulun valitettavasti siihen porukkaan joille tulee helposti rakkoja jalkoihin. Se on enemmän kuin ärsyttävää!!! ”normioloissa” ongelmaa ei ole, mutta heti jos hiihdän, lumikenkäilen tms. rakkohelvetti alkaa. Sain jo viime viikolla kantapäihin ekat rakot äidin kanssa hiihtäessä. Tuntuu ettei ole olemassakaan sopivaa kenkä/sukkayhdistelmää mistä rakkoja ei tulis. Noh, rakkolaastaria kehiin.

Mökille otin kengät, jotka ei ole aiemmin rakkoja aiheuttanee, mutta kas perkuletta sunnuntai-illan kävelylenkillä tunsin ikävää kirvelyä akillesjänteen päällä, ystäväni rakko oli saapunut 🙁

Maanantain lenkillä rakkolaastari suojasi hyvin, ja kun vauhti ei hirmuinen ollut, hankauskin vähäisempää. Laastari kuitenkin eilen ei enään auttanutkaan. Yritin lumikenkäillä kumisaappailla *saa nauraa*, mutta ne tuntu jotenkin yliraskailta reippaaseen kävelyyn.

Eilisellä lumikenkälenkillä alku oli takkuista. Ensiksi käveltiin taasen harvassa metsässä ja hitaasti kun edettiin saappaat tuntui ihan okoilta. Kun pääsimme moottorikelkan uralle ja vauhti nousi, kävely tökki. Palasimme mökille vaihtamaan kengät. Noh, sujui mukavammin, mutta rakko vihotteli laastaristaan huolimatta. Kun käveli riittävän hitaasti, hankausta pystyi vähentämään. Käveltiin moottorikelkan uraa pitkin ja vauhti ei hirmuinen ollut. Mua tietysti harmitti, vaikka koetin itselleni tolkuttaa myös ulkoilun tärkeyttä ja ihanuutta. Ei aina tarvii saada kasaan hurjia kilometrimääriä. Ulkoilusta tuli kolmen tunnin mittainen.

Tänään avokki lähti yksin lumikenkäilemään pariks tuntia ja mun rakkotilanteen ja Harmaakuonolle kevyempää liikuntaa- ajattelun vuoksi me ei lähdetty mukaan. Aurinko paistoi ihanasti, joten lähdettiin kävelemään mökkitietä pitkin. Mulla jalassa kumisaappaat, jotka ei akillekseen paina ja villasukat. Sopii lontostelukävelyyn mainiosti. Sellaiseksi meidän kävelyn kuvittelinkin. Harmaakuonolla monta rankkaa päivää takana, joten… Mutta mitä vielä. Herra kun näki valjaat ja remmin, hyppi innoissaan ja koko koira heilui hännänheilutuksen tahtiin. Ei kun matkaan kera innokkaan opastajan. Vauhti yllätti minut täysin, Harmaakuonon menohalut oli hirmuiset. Ilmeisesti muutaman päivän lomailu työvermeistä oli tehnyt tehtävänsä. Seurasin gps:n matkamittarista matkamme edistymistä ja nautin auringosta ja meidän yhteisestä hetkestä. Käännyimme käveltyämme 5.6 km ajassa 59 min. Harmaakuonon reipas vauhti vaan jatkui ja jatkui, välillä jopa kiihtyen. Koska lenkistä muodostui 11.2 km etenimme Harmaakuonon ehdoin. Siinä kävellessä mietin, onko tämä koira todella kohta jäämässä eläkkeelle… Noh, tiedän ettei lämpötilojen kivutessa kesäisiin lukemiin tällaisia reissuja enään tehdä. Avokki soitteli kotiutuneensa kenkäilemästä ja huolehti osataanko tulla mökille. Ja osattiinhan me. En edes epäillyt. Aikaa meni 2h, keskinopeus 5.6 km, joka oli myös nopein vauhti lenkin aikana.  Kyllä Harmaakuono sai isot kehut ja rapsutukset lenkin jälkeen. Herkkupalan jälkeen olikin hyvä köllähtää taljalle. Nyt illalla virtaa on taas riittänyt, lelua on tuotu ja kutsuttu leikkiin.

Noh, arvaattekin jo: kumisaappaat villasukkineen ei paras mahdollinen kenkä reippailuun. Ja olihan uusia rakkoja taas ilmestynyt jalkapohjaan ja päkiän alle. RRRRRRHHHHHHHHSSSS!!!! :O  Todella raivostuttavaa. Noh, pitikö lontostelureissusta tehdäkin reippailu??? Ei vaan malttanut himmailla kun Harmaakuono oli niin menopäällä 😀

Kuun alussa olleen blogiarvonnan yhteydessä sain pari kysymystä, ja lopuksi tässä toiseen niistä vastaus. Liiolii kysyi
”onko teillä kotona siistiä, löytyykö
tavarat helposti? Viihdytkö kotona vai oletko mielummin ”reissussa”?
En ole mikään supersiisti, mutta en ihan kauhea sottapyttykään. Pöydillä ja tasoilla on usein turhan paljon tavaraa. Välillä saan siivouskohtauksia ja silloin kaikki on saatava järjestykseen ja tasot tyhjiksi 😀 Cd:t ja Dvd:t järjestän aakkosjärjestykseen ja jos järjestys sekoaa ärsyynnyn siitä.
Viihdyn kotona, mutta viihdyn myös ”reissussa”. Mielestäni pitää olla puuhaa kodin ulkopuolella. Ystäviä on mukavaa tavata, käydä harrastuksissa, tapaamisissa tms. Vastapainona kotona on mukava rentoutua avokin seurassa tai kirjan ja neulomuksen parissa. Liian pitkiä aikoja en kestä kotielämää. On päästävä tuulettumaan ja tapaamaan ihmisiä.

Taljalta kuuluu Harmaakuonon reipas unihaukku 😀 Makuusopesta puolestaan avokin unituhinat 😀

Julkaistu

Vaihtelevassa maastossa tasapainoillen

Nyt aurinko paistoi koko lenkkimme ajan. Lähdimme vähän ennen yhtä liikkeelle ja palasimme vähän ennen puolta neljää. Sää oli niin upea, että millään ei olisi malttanut lopettaa, mutta jalat alkoi olla poikki. Nyt kuljimme paljon vaativampaa reittiä eiliseen verrattuna, joten kilsojakaan ei kertynyt niin paljoa. Laitoin kyllä Gps:n matkamittarin päälle, se ei kuitenkaan ollut tänään yhteistyöhaluinen.

Kävelimme ensin pellolla, jossa upotti jonkin verran. Lihasten lämmetessä ja tekniikan parantuessa upottavuus myös väheni. Pellolta siirryimme harvahkoon metsään. Meikäläisen pinna oli välillä taas vähän koetuksella, mutta nyt avokki muisti paremmin sanoa oksista ja nousuista ja laskuista. On se vaan melkoista tasapainoilua, sauvat uppoo yli puoleen väliinsä paikkapaikoin, yht’äkkiä tulee jyrkkä lasku tyyliin kiveltä. Samalla koetat varoa oksia ettei ne raapisi kasvoja pahemmin. Välillä muksahdin maahan, ja se tapahtui yleensä alaspäin mentäessä. Vauhti ei päätä huimannut, mutta silti mulla oli hiki.

Metsästä lähdimme kulkemaan moottorikelkan jälkeä pitkin, joka oli paljon epätasaisempi kuin eilisellä reitillä. Vähän väliä nilkat oli solmussa, pakko hidastaa vauhtia ja kulkea varovaisemmin. Löydettiin lammen rantaan. Siellä nautittiin hetki upeasta auringon paisteesta, lähdettiin kävelemään mökkiä kohden. Loppupätkä oli hyvää moottorikelkkauraa, jota eilenkin kuljettiin. Mentiin vielä kävelemään pellolle. Jaloissa alkoi väsy painamaan ja oli muutenkin vähän uupunut olo. Hermosto taisi joutua aika koville tasapainoillessani tuon 2.5 h. Hyvää tasapainotreeniä, hyvää maastossa liikkumisharjoitusta, ihanaa liikuntaa 😀

Minulla ei ole mikään kovin hyvä tasapaino, ja kyllähän sokeuteni asiaan vaikuttaa. En pysty ottamaan katseella kiintopistettä, jonka avulla tasapainottaisin kulkemistani. En pysy pitkiä aikoja esim. yhdellä jalalla seisomassa tms. Tiedän kyllä sokkoja, jotka ovat siinä ihan loistavia. Useimmiten he ovat kuitenkin aikaisemmin elämässään nähneet normaalisti.

Joka tapauksessa viimeisen pelto-osuuden jälkeen tultiin mökin pihaan ja hetki vielä nautittiin auringosta. Pakko oli kuitenkin mennä riisumaan märät vaatteet yltään ja käydä pikasuihkussa. Jauhelihakastike ja perunat maistuivat ulkoilun jälkeen.

Harmaakuono kulki mukanamme koko lenkin ajan. Kantoi keppiä suussaan. Kun kuljimme harvahkoa metsäosuutta, se tepsutti aivan mun takana ja välillä työnsi kepillään eteenpäin. Välillä herra oli niin tuntumassa, että oli vaikeaa ottaa askeleita. Välillä saatiin Harmaakuono houkuteltua avokin luo. Fiksu koira, kulki jälkiämme pitkin, vähemmän rasitusta. Ja taisipa tuossa toisaalta olla minua kohtaan koiramaista huolenpitoa.

Nyt jalat tuntuu aika väsyneiltä ja etureisissä jopa treenikipua, mutta huomenna taas kenkäilemään. Kohta saunomaan!

Lopuksi:
Käykääpähän katsomassa alla olevasta linkistä juttu laulavasta opaskoirasta 😀
http://www.iltalehti.fi/iltvluontojaelaimet/20130219020014178_v6.shtml

Julkaistu

Valmistuneet neulomukset

Kropassa on ihana liikkumisen jälkeinen olo. Päivä on ollut lähes täydellinen, juuri sellainen mitä talvimökkeilyltä haluankin. Puoleltapäivin lähdimme lumikenkäilemään. Kävelimme moottorikelkan ajamaa uraa pitkin metsässä. Harmaakuono hölkytti edellä uraa pitkin välillä tullen kepin kanssa vierelle tai taakse polvitaivetuntumaan tassuttelemaan. Selvästi huomaa, että koira välttelee upottavia hankia. Ennen ei menoa paljon hanget hidastaneet. Matkan taittuessa aurinkokin tuli pilvien takaa paistamaan. Lopuksi päätimme mennä pellolle kävelemään jonne Harmaakuono ei tullut, jäi tassuttamaan tien vierusta pitkin. Pellolla oli ojia ja humpsahdin sellaiseen. Ja arvatkaapa kuka kipitti luokseni hankea uhmaten, mun oma ihanuus Harmaakuono. Se läähätti ja tökki kuonollaan. Ylös pääsy oli hankalaa upottavan lumen vuoksi. Lopulta kuitenkin pystyyn ja matkaa jatkamaan. Harmaakuonoakin hanki upotti ja sille tuli hätä. Se olikin se mikä jättää pienen epätäydellisyyden päivään. Sydämestä riipaisi aika tavalla. Toinen niin surkeana alkoi vikisemään 🙁 Avokki auttoi Harmaakuonon pois hangen syleilystä ja saimmekin koira kävelemään meidän jälkiä pitkin. Jostain syystä avokki valitsi reitin, joka oli yhtä helvetin ryteikköä. Siellä oli vaikea kulkea upottavassa lumessa risujen, puiden keskellä samalla ankaran huolen painaessa mieltä Harmaakuonon jaksamisesta. Lopulta oltiin kuitenkin mökin pihalla ja arvatkaapas mitä Harmaakuono teki? — haki kepukan ja halusi sitä heitettävän.

Lohi savustuspussiin ja uuniin. Ennen lähtöä olin tehnyt ison salaatin, joten kalan paistuessa aloittelin uuden ponchon neulontaa. Edellisen sain viime viikolla valmiiksi.

Ohjeen löysin Novitan sivuilta nimellä Joustinneuleponcho.
Ensin luodaan 60 silmukkaa 8mm puikolle, neulotaan *2o, 2n* kunnes kaulaosa on halutun korkuinen. Vaihdetaan 5mm pyöröön ja jatketaan kunnes työ on n. 20 cm. Taas vaihdetaan puikko 8mm ja tehdään levennykset aina oikeilla silmukoilla oikean raidan molemmille sivuille. Levennyksien jälkeen jatketaan *4 o, 2 n*. Myöhemmin tulee vielä kaksi levennyskerrosta, eli neulotaan *6o, 2n* ja vikan levennyksen jälkeen *8o, 2n*. Ohjeessa on vielä, että voi tehdä alareunaan hapsut. Kuten huomaatte, en tehnyt 🙂
Lanka: teddy (45%villa 30%polyamidi 25%akryyli,  puikot 7-8, käsinpesu) Tiedot vyötteestä.
 
En ole vielä päättänyt mitä poncholle teen. Alkuun pidin Teddy-langasta, mutta nyt se tuntuu käteen ehkä vähän liian keinokuituselta. Kaikki, jotka ovat ponchon nähneet ovat pitäneet sen pehmeydestä ja ulkonäöstäkin. Tässä tuli samalla eka työ missä uskalsin tehdä raitoja. Oli mulla mittakin, mutta mittausperiaate oli vähän sinnepäin tyyppistä toimintaa.

Mun asiakas halusi punaisen tuubihuivin, joten neuloin tammikuun alussa hänelle sellaisen. Tämäkin on Teddyä.  Ensinmäinen ”virallinen” tilaustyö 😀

Puikko: 8 mm pyörö
116 silmukkaa
1.       kerros: *1o, 1n*
2.       2. kerros: 116 oikeaa
Ja vihdoinkin olen saanut avokin kaulurin valmiiksi. Sen kanssa tappelin huolella. Ja valitettavasti alussa levennyksistä ei tullut kovinkaan edustavia, ihan liian isoja reikiä. Ihme kuitenkin tapahtui ja muutama viimesin levennyskerros sujuikin paljon paremmin ja se näkyy työssä. Se myös tuntuu… Mutta kauluri siitä vihdoin syntyi, huoh!

No ehkä rumat levennykset ei kaulassa niin hirveästi näy. En tiedä oliko ponchon teosta apua. Tuli siinä treenatuksi leventämistä paksummalla langalla ja puikoilla, vai muutenko se vaan yht’äkkiä napsahti kohdilleen…

Lanka: Merino (100%merinovilla, 30asteen pesu, 3-3.5 mm puikot)

Kaulurin ohjehan löytyy Lankakomero-nimisestä blogista nimellä Ambitus-kauluri. Alkuperäisessä ohjeessa luotiin 116 silmukkaa, avokki halusi kuitenkin kaulurista napakan, joten lähdin liikkeelle 96 silmukalla.  Itselleni tuo on aivan liian tiukka. Inhoankin kaikenmailman kuristavia pooloja tms. Siksi ehkä nuo tuubihuivit sopiikin mun makuun paremmin. Haluan tehdä tuollaisen kaulurin kuitenkin toistekin, sillä haluan tietää kykenenkö tekemään levennykset siihen paremmin heti alusta lähtien.

Tuon kauluri-projektin ollessa käynnissä mulla piti olla ”hätävaratyö” Neuloin huivin

Lanka: Rosarios4 Loopy (85%mohair 10%akryyli 5%polyamidi, käsinpesu, puikot7)
29 silmukkaa aina oikein

Että näin. Sukkaprojekti etenee. Toisessa sukassa on jo kantapää ja toisessakin vähän vartta. Täällä mökillä on tarkoitus tehdä joustinneuleponcho Lang yarns Kim-langasta. Mulle jäi suklaanruskeasta tuubista lankaa yli ja haaveilin jo tuolloin tehdä tuosta langasta ponchon. Käytiin Aa:n kanssa ostamassa mulle lisää lankaa, tummanruskeaa ja punaista. Sit seuraavaksi haluaisin opetella patenttineuleen. Ohjeita olenkin tutkinut, mutta luiseen kalloon ei mahdu langan nosto puikolle-jutut, mutta ehkäpä vielä senkin tajuan kun joku näyttää kädestä pitäen.
Vielä tästä päivästä. Lumikenkälenkille tuli mittaa Gps:n mukaan 10.8 km. Ryteikössä vauhti putosi surkeaksi, mutta ulkoilu on ihanaa. Illalla käytiin kävelemässä liki neljän kilsan lenkki tuota mökkitietä pitkin. Pakkanen kiristyi alkuillan aikana 12 asteeseen, joten sai pukeutua kunnolla talvikamppeisiin. Mutta loistopäivä on ollut: ulkoilua reippaillen, hyvää ruokaa, neulomista ja tietysti yhdessä oloa avokin kanssa.

Julkaistu

Ulkoilupäivä Partiopoukamassa

25 ihmistä ja 16 koiraa kokoontui viime sunnuntaina Partiopoukamaan, joka sijaitsee Porvoossa keskellä ei mitään meren rannalla. Kuten nimestä voikin päätellä, paikka on partiolaisten omistuksessa. Ollaan siellä vietetty kerhon ja pentuäippien kerhon yhteisiä pikkujouluja pari vuotta sitten. Pentukerho on järjestänyt jo ainakin kolmena kesänä kesäpäivän ja pari talviriehapäivää siellä. Paikka on loistava sijaintinsa takia. Pihapiiri on iso, joten tilaa on koirien juosta vapaana ja kirmailla keskenään. Vapaana olo on opaskoiralle rentouttavaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Pentukoirat tottuvat toisiin koiriin jne. Nyt retkeilimme Opaskoirakerhon nimissä. Joukossa 11 opaskoiraa, yksi eläkeläis- ja yksi pentukoira sekä kolme ns. uran vaihtajaa/koiraa, jotka syystä tai toisesta ei ole läpäisseet testejä koulutukseen päästäkseen.

Päivä aloitettiin tulokahvilla, jonka kanssa tarjolla oli ruisleipää juustolla, kalkkunalla ja kurkulla. Toivotin porukan tervetulleeksi, kerroin päivän ohjelmasta ja muistutin kerhon tulevista tapahtumista. Esittäytymiskierroksen jälkeen vapaata rupattelua kahvittelun lomassa. Osa koirista oli tuvassa lähellä emäntiään tai isäntiään. Vähintään saman verran kirmaili pihassa. Lumi vain pöllysi. Näihin hulivileihin kuului myös oma oppaani iästään huolimatta. Moni ihmetteli miten noin iäkäs koira jaksaa ja miten se on niin iloinen. Tottakai kommentit lämmitti sydätä. Malttoihan Harmaakuono välillä käydä näytillä.

Kahvittelun jälkeen lähdimme lenkille. Keittiöapulaiset jäivät paistamaan pannukakkuja ja lämmittämään kanakeittoa. Me muut lähdimme kuuden kilsan lenkille. Itse eksyin peesarini kanssa. Käännyimmekin palatessamme väärälle tielle ja kävelimme sitä hyvän matkaa ennen kuin asia tuli ilmi. Harmaakuono pari kertaa teki täyskäännöksen ilmeisesti yrittäen ilmaista, että suunta on väärä. Peesari sanoi kuitenkin, että jatkettaisiin eteenpäin. Noh, aikamme käveltyä hän huomasi erheen. Lähdimme palaamaan takaisin. Jos olisimme kävelleet takaisin Partiopoukamaan lenkille mittaa olisi tullut reilut kymmenen kilsaa. Harmaakuono vähän hidasteli ja aloin vähän huolestua sen jaksamisesta. Toinen peesari poimi meidät kyytiinsä autoon, joten ehkä lopulta kävelimme noin kilsan verran ylimääräistä.

Partiopoukaman pihaan päästyämme Harmaakuono kirmaamaan koirakavereiden kanssa. Väsymyksestä ei enään mitään tietoakaan. Me painuimme syömään. Keitto maistuikin herkulliselta, nam. Ja gluteeiniton pannari kera kermavaahdon ja vadelmahillon täyttivät vatsan. Osa koirista alkoi olla vähän väsähtäneitä ihmisten tavoin. Pari koirankäyttäjää kokeili lumikenkäilyä. Mahdollisuus oli myös pulkkamäkeen, mutta kukaan ei tainnut lasketella.

Vielä ennen kotiin lähtöä joimme kahvit. Erään koirankäyttäjän koiralla oli 5v synttärit, joten koirakavereille tarjottiin luut kotiin vietäväksi. Ihmiset nautiskelivat luun muotoisista murukekseistä. Kotimatkalla takaboxissa makasi kaksi väsynyttä koiraa. Harmaakuono vietti hyvin rauhallisen sunnuntai-illan köllien pääasiassa olkkarin matolla.

Harmaakuonon sosiaalinen elämä jatkui het maanantaina äitini tullessa kylään. Aina kun äiti hipsi parvekkeelle hengittelemään virttelin läpi, Harmaakuono tahtoi mukaan. Ja äitiä piti tietysti aamuisin käydä nuolasemassa oikein kunnolla. Ja pitihän koko lappisenergia ottaa käyttöön, katsoa surkeana äitiä, josko vaikka saisi jotain herkkua…

Keskiviikkona jälleen koirakavereita. Kerhoillassa oli vieraana Hus:in liikkumistaidon ohjaaja. Istuimme pitkän pöydän ääressä kahvitellen ja keskustellen opaskoiriin liittyvistä asioista. Koirilla ei varmasti ollut yhtä hauskaa kuin sunnuntaina. Nyt oli pötköteltävä aloillaan pöydän alla tai käyttäjän tuolin vierellä/takana. Koirakoita paikalla oli liki 20, joten vierailun järjestäminen kannatti. Kiinnostusta opaskoira-asioihin liittyen on, HIENOA! Samalla sain kuulla, että oma maksusitoomukseni on postitettu opaskoirakoululle, joten koiran vaihto on taas askelta lähempänä.

Joskus minusta tuntuu, että Harmaakuono vaistoaa/tietää muutosten olevan tulossa. No ehkä ei sitä, että sen työt loppuu, mutta ehkä sen ikääntymisen… Äh, en osaa selittää, ja koko tuntemukseni voi olla myös inhimillistämistä. Joka tapauksessa Harmaakuono viettää paljon aikaansa ihan lähellä minua. Jos istun säkkituolissa se tulee istumaan aivan kiinni, jos rapsutan se köllähtää viereen. Jos istun tietokoneella koira makoilee aivan tuolini vieressä. Jos istun teetä juomassa löydän koiran pöydän alta jaloistani. Aina kun olen lähdössä ulko-ovesta se seuraa tarkasti pääseekö mukaan. Avokki sanoi myös muutama päivä sitten samaa, että Harmaakuono on kiinni mussa ja että sen huomaa miten se seuraa jokaista liikettäni. Onhan tyyppi aina ollut sosiaalinen ja innokas olemaan seurassa, mutta tämä on jotenkin ihan erilaista. Se tuntuu syvällä sydämessä. En osaa sanoin kuvailla, voin vaan todeta sen kiintymyksen olevan erilaista, vahvempaa, missä ripaus haikeutta tai jotain riipaisevaa… Kyllähän kai koira tuntee vanhenimisen ja ehkä tiedostaa senkin mitä siitä seuraa.

Nyt ollaan tultu mökille ja täällä ollaan viikko. Harmaakuonokin saa nautiskella vapaana kirmailusta ja metsäautotiellä opastamisesta.

Julkaistu

Vihdoinkin suksille

Silloin kun toivoisi töiden osalta hiukan rauhallisempaa viikkooa, toive ei tietenkään toteudu. Onneksi kuitenkin äidin kanssa ehdimme suksille. Hän tuli maanantaina ja lähti tänään. Maanantaina sateli vettä eikä suksille hypätty. Valmistin ruuaksi uunilohta kermassa, ja loppuvaiheessa päälle kirsikkatomaatteja ja katkarapuja. Lisukkeeksi avokin suosikkia katkiksia kremaviili-curry-tilli -kastikkeessa sekä vihersalaatti kera Monzarellajuuston. Jälkkäriksi marjaherkkua. En tiedä tuolle mitään nimeä, mutta laitoin purkin kuohukermaa, turkkilaista jogurttia reilusti, paljon mustikoita ja vadelmia sekä juoksevaa hunajaa. Marjat syöntivaiheessa puolijäisiä. Herkku maistui kaikille.

Mun tehdessä töitä avokki ja äiti kävivät kaupassa ostamassa mm. maksaa. Näin avokki sai jälleen äitini tekemää maksakastiketta. Eilen valmistui makkarakastike, joka oli myös avokin herkkua. Se oli tehty vehnäjauhoihin joten ite söin eilenkin maksakastiketta.

Illalla saunoimme, päättelin ponchon ja esittelin äidille käsitöitä. Ajoissa yöpuulle, jotta aamulla virkeinä hiihtämään. Alkuun tuntui, että sukset ei luista ja kaaduinkin ekassa alamäessä. Sitten en enään kaatuillutkaan! En edes mäessä, jossa olen aina ennen mennyt nurin. Vähänkö olin tyytyväinen. Toisella kierroksella varmuus lisääntyi ja kroppa lämpeni. Olisin hiihtänyt enemmänkin, mutta äiti väsähti. Lenkille tuli mittaa 4.5 km. Ensin meinattiin mennä tekemään vielä toinen lenkki, mutta lopulta äiti päätyi varovaisempaan alotukseen. Eilen sitten hiihdettiin neljä kierrosta, joten matkaa kertyi yhdeksän kilsaa. Yritin ehdotella viidettä kierrosta puolileikilläni, mutta äiti ei enään lähtenyt. Oli joka tapauksessa aivan mahtavaa, ja nyt tekee hirveesti mieli suksille. Aamupäivällä käveltiin kauppaan ennen äidin kotiin lähtöä. Aurinko paistoi ihanasti, teki mieli perua päivän työt ja lähteä suksille. Noh, eihän se kuitenkaan käynyt. Äiti kotiin ja minä töihin 😀

Töiden merkeissä meni myös tiistai-ilta. Eilen olin Opaskoirakerhomme tilaisuudessa, jossa vieraana oli Hus:in liikkumistaidonohjaaja, joka kävikin luonani pari viikkoa sitten. Maksusitoomus on kuulemma postitettu opaskoirakoululle, joten koiran vaihto etenee, huih…

Kotiuduttuani kerhosta tein äidille hemmotteluhoidon. Hieroin hänen kasvonsa ja de koltensa laventelilla tuoksutetulla suklaavoiteella. Taustalla soi rauhallinen -ehkä vois kuvailla sanalla- ”meditatiivinen” musiikki. Huoneessa paloi vain suolakivilamppu. Rentoutuksen jälkeen iltateellä istui väsähtänyt äiti, joka ei kuulemma yöllä herännyt kertaakaan.

Äitiä oli ihanaa nähdä ja hänen lähtiessään iskikin hetkellinen haikeus. Mistä lie johtui. Mutta onneksi puhelimet toimii ja keväällä viimeistään nähdään puutarhapuuhien merkeissä – ainakin alustavien suunnitelmien mukaan. Mut vielä eilisestä hiihtolenkistä…

Ekalla kierroksella tuntui jalkapohjien pikkulihaksissa, lähinnä ulkoreunojen puolella. En hiihdä kovin rennosti ja haen tasapainoa ahkerasti, ja sen kyllä alussa huomasi. Lihasten lämmetessä tuntemukset katosivat ja olisin oikeastikin voinut hiihtää vielä sen viidennenkin kierroksen. Eilen kaaduin kerran tutussa kaatumispaikassani. Siinä alamäen jälkeen lähtee heti ylämäki ja kolmannella kierroksella sukset lipsu mäissä ihan liikaa, joten aloin valua alaspäin ennen kuin ehdin haarakäyntiin. Turvalleen, mutta ei muuta kuin ylös ja matkaa jatkamaan.

Kiireisen viikon jälkeen lauantaina lähdemme viettämään talvilomaviikkoa omalle mökille. Tarkoituksena ulkoilla mahdollisimman paljon sekä tietysti rentoutua arvatenkin käsitöiden parissa. IHANAA!!!

Julkaistu

Järkyttävän neuloosin kuristuksessakin laihtuu

Otsikosta voisi päätellä mun seonneen, mutta ei se niin ole…
Ja eipä kai tuolla neuloosilla ole oikeasti mitään tekemistä painon putoamiseen, mutta nyt voin hehkuttaa kahta asiaa samassa postauksessa 😉

Kolme viikkoa sitten vatsataudin jälkeen painoni oli 67.1 kg ja sen jälkeen heilunut 67.2-67.7 kilon välillä ja viimesen viikon aikana pudonnut tämän aamun lukemiin 66.6 kg!!!  Ehkä gluteeinittomalla ruokavaliolla on vaikutuksensa. Olen tosin ajatellut, että en hirveästi herkkuja syö, mutta ehkä kuitenkin kaveritapaamisissa tms. niitä on tullut kuitenkin syödyksi. Nyt kun kakkupalat, piirakat on pois, painokin laskee.  Herkutta en toki ole ollut, sillä tänäänkin ostin tummalla suklaalla päällystettyjä riisikakkuja Lidlissä käydessäni. 

Painon lasku tuntuu vähän yllättävältä, sillä iki-ihanaiset  kuukautiset pitäisi tulla parin päivän sisällä, ja silloin yleensä paino nousee. Ja tuota tukisi myös nesteiden kertyminen. Avokki hieroi multa eilen selän. Alaselässä oli paljon nestettä, sitä on aina menkkojen läheisyydessä ja aikana.  Mutta piru vie, vaaka näyttikin nuo iloiset lukemat 66.6 kg. Suunta on oikea. Hitaasti, mutta varmasti eteenpäin kohti kevyempää minua 🙂

Vietimme rauhallisen kotiviikonlopun avokin potiessa flunssaa. Katselimme telkkaria, kuuntelimme kirjoja ja minä NEULOIN! Huoh… Alotin lauantaina iltapäivällä joustinneuleponchon neulomista. Nyt sitä on valmiina yli 50 cm. Ja mikä parasta, neulominen on sujunut virheittä. Aa katseli tekelettä tänään ja totesi sen siistiksi ja hyvännäköiseksikin. Olen laittanut ponchoon kahta väriä Yön sinistä ja Punaliilaa. Molemmat Novitan Teddy-lankaa.   Yön sininen on ns. pääväri, mutta mitä alemmaksi tullaan sitä leveämmät Punaliila-raidat ovat.  Viimenen levennyskerros tekemättä ja sitten vähän helmaa.

Syksyllä ihastuin tuohon Teddy-lankaan, sen pehmeyteen. Nyt mua on kuitenkin alkanut vähän tökkimään sen keinokuitusuus. Villaahan siinä on 45% ja loppu keinokuituja.  Haluan tehdä itselleni (en tiedä kelle tuo nyt tekeillä oleva menee)  tietystä langasta ponchon ja mennäänkin Aa:n kanssa ostamaan kyseistä lankaa. Samasta langasta olen tehnyt itselleni tuubihuivin väriltään suklaanruskea.

Avokin kauluri ei ole valmistunut vieläkään. Se alkaa olla oikea murheenkryyni, mutta taistelutahtoa ei puutu. Saan sen valmiiksi vaikka mikä olisi. Ensin ongelmana oli levennyksiin tulevat reiät, ongelma ratkesi. Pääsin neulomaan eteenpäin. Ilmeisesti lanka ei ole kovin hyvälaatuista, sillä se halkeilee. Olin ottanut puikolle vain puolet lankaa ja näin kadottanut yhden silmukan. Se toi ongelmia seuraavaan levennyskerrokseen, jonka jälkeen kuvio ei enään pysynytkään kuosissa. Torstaina ystäväni otti työn luokseen hoitoon, purki sen levennykseen ja sai onnettoman silmukan pelastetuksi. Sain työn eilen takaisin ja innokkaasti aloin leventämään. Noh, langan haituisuus teki tepposet ja levennyksen jälkeisellä kierroksella syntyi uusi virhe. Eilisiltana käyrä oli korkealla, mutta Tänään Aa sai homman ratkaistua ja ylimääräsilmukat haljenneesta langasta poistettua. Illalla istuin onnellisena neuloen kauluria aina kerroksen 20 loppuun. Siis tarkoitan siitä mistä levennykset alkaa. Jäljellä on 16 kerrosta ja muistaakseni kolme levennystä. Seuraava kerros olis taas levennyskerros, joten pitäkää peukkuja, että homma sujuu. Kyseessä on siis Ambitus-kauluri, jonka ohje löytyy Lankakomero-nimisestä blogista.

Huomenna kantapäätreenit jatkuvat. Olen nyt tehnyt kantalappua niin pitkälle, että ilmeisesti alkaa kavennukset. Toisen sukan silmukat on luotu ja vartta himpun valmiina. ”aivot narikkaan”-huivi valmistui torstaina. Mulla oli huivi ihan vaan hätäneulomuksena. Jos tulee vastoinkäymisiä ja tarvii silmiä, työ odottamaan ja ”aivot narikkaan” -työ esille. Nyt sellaista ei ole, mutta tällä viikolla on monena päivänä mahdollisuus silmälliseen apuun tarvittaessa.

Näistä mun tekeleistä/suurista neulomuksista tulee kyllä myöhemmin kuviakin 😀
Nyt kuitenkin yöpuulle, sillä ensin aamu töitä ja sitten sukan neulontaa on huomiselle ohjelmoituna.

Julkaistu

Voitot arvottu

Eilisiltana jämähdin neulomuksen pariin. Käytännössä neuloin koko päivän, ja kun maltoin tietokoneelle arvontaa suorittamaan, yhteys katkesi, tietokone jumitti. Palasin neuleen luo, sillkaa ä se sujui mallikkaasti. Arpominen tapahtui äskettäin neulomukseni sylissäni 😀 Rupesin eilen tekemään joustinneuleponchoa ja sitä on nyt valmiina yli 40 cm 😀 Että neuloosikohtaus aikas vakava.

Mutta mennääs asiaan!
Eli, vihreän huivin voitti

KARHUTAR

ja Opaskoiravuosikirjan 2012

Paprika

ONNEA voittajille!
Ottakaa ja kipaiskaa Ota yhteyttä -sivulle ja laittakaa mailia tulemaan mihin osoitteisiin palkinnot postitan.

Kiitos kaikille osallistujille! Vastailen esitettyihin kysymyksiin erillisellä postauksella. Nyt on ihan pakko jatkaa ponchoa!

Julkaistu

Korvat pinnan alla musiikkia kuunnellen

Vietin ihanan ja rentouttavan illan parin tuttavan kanssa Flamingon Spaassa. Olen käynyt siellä kerran aikaisemminkin, reilut pari vuotta sitten. Saunoissa oli joitain muutoksia edelliskertaan verrattuna. Ja viime maaliskuisen Kanarialla käydyn kylpyläpäivän jälkeen Flamingo tuntui aika pieneltä, keinotekoiselta ja tylsältäkin. Jos haluaa, niin voi lukaista postauksen
täältä 
Kanarian kylpyläkäynnistä ja vertailla tähän 🙂

Flamingossa parasta oli allas, jossa oli poreita, ja jossa veden suolaisuus sai kellumaan. Ihana tunne olla selällään, korvatkin veden pinnan alapuolella ja kuunnella musiikkia ja veden solinaa. Poreissa oli taukoja, ja poreiden käynnistyessä uudelleen se kuulosti veden alla aivan ukkosmyräkältä. Mikä ehkä vähän hassua, se oli silti rauhoittavaa. Siinä oli hyvä maata ja antaa veden kuljettaa. Tuossa altaassa vierähtikin hyvä tovi rentoutuen.

Toisen altaan lämpötila oli 37 astetta ja syvyyttä puolisen metriä. Siellä vaan lilluttiin. Ei välttämättä mikään ihmeellinen kokemus. Tokihan siinäkin oli rento ja hyvä olla.

Saunojen läheisyydestä löytyi suihku, josta tuli vuorotellen kylmää ja kuumaa vettä. Hauska. Saunoista ehdottomasti pidin eniten rosmariinisaunasta. Siellä oli jopa ihan oikea rosmariininoksa vedessä tuoksua antamassa. Perinteisessä tervan tuoksuinen sauna oli tylsä. Sinne olisi kuulunut ehdottomasti puilla lämmitettävä kiuas jne. Biosaunassa istuttiin (muissa uimapuvussa) pyyhkeisiin kietoutuneina. Se erosi perinteisestä suomalaisesta saunasta lämpötilan alhaisuudella ja kosteammalla ilmalla. Siellä hiotutti mukavasti ja sen jälkeen olikin vesimuki paikallaan.

Siellä oli myös pari höyrysaunaa, toisessa tuoksui papaja ja toisessa myski. Kummastakaan en jostain syystä ihan hirveästi pitänyt. Höyrykone oli molemmissa liian kovaääninen ja tuoksut vähän tunkkaiset. Suolahuone oli myös vähän pettymys. Suolaa oli yhdellä seinällä ja sillä seinällä oli jonkinlainen valoshow, joka toi kuulemma hyvin keinotekoisen ja rauhattoman vaikutelman. Huoneessa soi sama musiikki kuin altaassakin. Huoneessa oli sohvia joilla istuttiin. En kokenut suolaisuutta samalla tapaa kuin Kanarialla.

Pidimme pari taukoakin. Nautiskelimme mansikkamargariitat pyyhkeissämme spaan baarissa ennen kellumis/musiikin kuunteluallasta ja ennen loppusuihkuja söimme tapaksia. Mansikkamargariitta oli hyvää. Siitä onkin aikaa kun viimeksi sitä olen juonut ja varmasti menee taas seuraavaan kertaan aikaa.
Tapakset oli tavanomaiset. Ei mitään luksushyvää eikä laatukamaa, mutta ihan syötäviä. Söin juustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, artisokkaa ja paprikaa.

Aterian jälkeen suihkuun ja pukeutumaan. Meinasi tulla vähän hoppu, koska allas- ja sauna-alue suljettiin 20.30 ja tuolloin juuri olimme saaneet ruuan eteemme. Kylpylä sulkeutui klo 21.00. Ja suoriuduttiinhan me vähän jälkeen ysi ulos 🙂

Onneksi pakkasin mukaan oman mikrokuitupyyheliinan, sillä tuolla sai vain yhden pyyhkeen. Ei oikein pesulla käytyään tehnyt mieli kuivata itseään pyyhkeeseen, jota oli käyttänyt saunassa ja siirryttäessä paikasta toiseen. Oli nimittäin aika kostea ja epämukavan oloinen pyyhe.

Nyt olo on ihanan rentoutunut ja raukea. Iltateestä nautittu ja kohta onkin aika kömpiä yöunille. Sitä ennen muistutan vielä arvonnasta. Osallistumisaika käy vähiin, joten hopihopi
TÄNNE!!!
osallistumaan. Aikaa huomisiltaan klo 22.00 asti.
Mahdollisuus voittaa itse neulomani huivi tai Opaskoiravuosikirja 2012, jossa mm. opaskoiran käyttäjien tarinoita koiran kanssa touhuamisesta tms. Löytyypä sieltä myös minun kirjoitukseni 😀

Julkaistu

Hieronnasta apua Harmaakuonolle

Harmaakuonon liikkuminen tuntui ja näytti haluttomalta. Viime viikon lopulla takapää näytti jäykältä ja hieroinkin poitsua perjantaina vähän. Se oli aika levoton asiakas. Selvästi arkuuksia oli siellä täällä.

Eilen aamulenkkiä tehdessämme totesin herran edelleen vaisuhkoksi ja päätin hieroa koiran alusta loppuun töideni jälkeen. Niinpä vietimme Harmaakuonon kanssa reilun tunnin olkkarin matolla. Siinä koira tassutti minua, välillä nuoli huuliaan, säpsähteli, hetkittäin kuului kuorsaus ja tunsin miten koira rentoutui käsieni alla. Siihen sekoittui läheisyydentunnetta, haikeutta herran eläköitymisestä, mutta samalla voimaannuttaen. Tiesin helpottavani rakkaan oppaani ja ystäväni oloa, jonka se taatusti ansaitsee. Kuulostan ehkä pöpiltä, mutta kun koira on tyytyväinen, jopa onnellinen sen tassuista leijailee onnellisen koiran tuoksu. En osaa sitä tuoksua muuten kuvailla. Eilen tunsin sen nenässäni ja sydämessäni hypähti.

Hieronnan edetessä Harmaakuono alkoi venyttelemään raajojaan ja selkäänsä, joka on aina hyvä merkki. Venyttelyä säesti tyytyväinen urina. Lopetettuani hieronnan se makoili hetken aloillaan, nuolaisi kättäni ja nousi ylös ravistellen. Haki pehmolelunsa ja oli valmiina leikkiin.

Yön aikana oli satanut lunta ja satoi edelleen lähtiessämme aamulenkille. Aika raskaasta kelistä huolimatta koira tuntui huomattavasti pirteämmältä ja liikkuminen iloisen jouhevaa.  Tuntuu hyvältä tieto siitä, että itse voi helpottaa vanhenevan koiran oloa omin hoitavin käsin.

Kirjoittelin jokin aika sitten Harmaakuonon eläköitymisprosessin käynnistymisestä. Tänään luonani kävi kotikäynnillä Hussin liikkumistaidon ohjaaja. Etukäteen olin syystä tai toisesta aika hermostunut, vaikka turhaahan se oli.  Lueskelin Facebookin statuksia ja kirjoitin ”hädissä” itsekin sinne koiran vaihto -prosessin käynnistymisestä. Sainkin ihanan paljon kannustavia ja tsemppaavia viestejä.

Tapaaaminen meni hyvin. Ensiksi juttelimme reilu puolituntia. Kerroin elämäntilanteestani ja liikkumistaidon ohjaaja teki tarkentavia kysymyksiä mm. lenkkien pituuksista mitä teimme Harmaakuonon ollessa nuori ja millaisia ne on nyt.  Hän oli kiinnostunut myös työstäni, harrastuksistani. Juttelimme myös uusien koirankouluttajatahojen mukaan tulosta jne.  Mielestäni rupattelu meni hyvässä hengessä ja rennosti omalla painollaan.

Sitten lähdimme lumipyryyn, lunta oli tullut reippaasti aamulenkinkin jälkeen. Harmaakuono opasti hyvin ja reippaasti. Liikkumistaidon ohjaaja käveli takanamme. Emme keskustelleet lenkin aikana. Kun pääsimme takaisin kotiin sain kommentin ”kävelette reippaasti ja Harmaakuono näyttää jaksavan hyvin ja opastavansa mielellään”.  No meno olikin ihan erilaista kuin edellispäivänä.

Saan maksusitoomuksen uuteen oppaaseen, jeeee!!!! HUIH!!!!  Parin kolmen viikon sisään se menee eteenpäin, joten jähtäväksi jää milloin minulle sopiva koira löytyy. Kiirettähän ei vielä ole, jos vaan Harmaakuono jaksaa opastella. Joulukuussa toki viimeistään koira jää viettämään ansaittuja eläkepäiviään. Ja ne hälle suon ilomielin, niin hieno ja upea koira. Sanoinkin tänään, että minulle ehkä mahtavinta on ollut koiran kanssa se miten reippaasti pääsen liikkumaan. Se kun valkoinen keppi vaihtui opaskoiraan, nosti kävelyvauhtia hirmuisesti ja se oli ihanaa/mahtavaa. Se toi jonkinlaisen vapauden tunteen etenkin kokeillessani juoksupyrähdyksiä.

Kun jäimme Harmaakuonon kanssa kahden istuin säkkituolilla silitellen poikaa kokien tunneryöpsyn mihin sisältyi kaikki kuviteltavissa olevat tunteet. Ilo tiedosta uuden maksarin saamisesta, luopumisen tuska Harmaakuonosta, jännitys millaista uuden oppaan kanssa on kulkea, haikeutta tietoisuudesta ettei Harmaakuono tee töitä enään kovin pitkään, kutkutusta ajatuksesta nuoren, reippaan koiran kanssa liikkumisesta, syyllisyyttä moisista aatoksista, onnellisuutta Harmaakuonon olemassa olosta ja olosta siinä hetkessä.  Samalla tiesin siinä istuessani ja koiraa silitellessäni, että nämä tunteet tulen tämän vuoden aikana kokemaan monta kertaa ja varmasti vielä voimakkaampinakin kuin nyt.

Onneksi siihen ei voinut kovin pitkäksi aikaa jäädä tunteilemaan. Oli syötävä ennen asiakkaiden tuloa. Töitä paiskinkin kahdeksaan asti ja sen jälkeen avokille avautumaan päivän tunnelmista. Että näin, koiran vaihto -prosessi on käynnistynyt.

Ja lopuksi: muistakaahan käydä osallistumassa arvontaan. Lauantaihin klo 22.00 saakka aikaa!!! 

Julkaistu

Aidompi vaihtoehto jäätelölle

Jäätelö on ollut suosikkiherkkuni, mutta sen syönti on vähentynyt, voisi melkein sanoa, jäänyt ”ruokaherätyksen” jälkeen lähes kokonaan.  Hyvää siinä on turhien kaloreiden jääminen vähemmälle. Enpä ole ”taistellut” vastaankaan, joten jätski on harvinainen herkku nykyseltään. Myönnetään, joskus (kesällä lähinnä ) iskee jäätelöhimo, joka kyllä talttuu tuoteselostuksia luettaessa. Miten paljon kaikkea lisäaineiksi luokiteltavaa jäätelöistä löytyykään. Ihmetyttää joskus onko jäätelöissä juuri mitään aitoa.

Maanantaisella luennolla luennoitsija vinkkasi millä jäätelön voi ”korvata”, ja mikä on myös ravintoarvoiltaan parempaa. Sekoittaa turkkilaista jogurttia kermavaahtoon, lisää siihen marjoja. Jos haluaa makeutusta, hunajaa tai sokeria, steviakin toki käy. Nyt illalla päätin kokeilla. En ole aijemmin jogurttiin sotkenut kermaa jne. Noh, nyt vatkasin luomukermapurkillisen, lisäsin jogurttia 4-5 dl (en mitannut tarkalleen) vaahtoon. Sekoitin. Lisäsin hunajaa teelusikan kärjellisen. Sitten pakkasesta puolisulaneita vadelmia ja mustikoita yhteensä n. puol litraa sekaan. Tunniksi jääkaappiin tekeytymään ja iltateen kanssa maistelemaan. Hyvää! Mietinkin jo miten herkullista voisi tulla kesällä tuoreista mansikoista. Herkussa ei ole keinotekoisia aromeita, ei keinotekoisia vitamiineja eikä kaikenmailman täyteaineita mitkä takaa koostumuksen hyvyyden tms. Suosittelen kokeilemaan!

Ja onhan mun vähän hehkutettava. Meillä oli Silmukkasiskojen miitti ja yksi Sisko keksi keinon miten selviän avokin Ambitus-kaulurin levennyksistä siten ettei neulokseen tule reikiä. Olen ikikiitollinen ja onnellinen. Nyt taas neuloosi voi hyvin. Olin jo sen voinnista hiukan huolissani 😀 Ehkä uskallan aloittaa ponchonkin neulomisen 🙂 Kovasti tekis mieli vielä istua neulomaan, mutta nyt on maltettava mielensä. Muuten on aamuyö ennen kuin pääsen unille.

Harmaakuono on parina viime yönä herättänyt meidät – ulvomalla kaihoisasti. Mitä lie unia vanha herra katsellut 😀 Tiistaina on sitten vuorossa liikkumistaidon ohjaajan visiitti luonamme, silloin se koiran vaihto -prosessi sitten käynnistyy. HUIH!!!