Puhdistusviikon kuulumisia

Mua jännitti etukäteen aikalailla miten puhdistusviikot sujuvat. Pelkäsin kärsivän nälästä ja erilaisten mielitekojen armottomasta iskemisestä. Hämmästys on melkoinen kuinka helppoa tämä lopulta on ollut. Nälän tunne on välillä vieraillut, mutta ei pahana. Päivä päivältä nälkä on vähemmän ja vähemmän, vaikka nyt viikonloppuna on tullut fyysistä kuormitustakin. Eilen nimittäin mökille saapui halkokuorma (viisi heittokuutiollista halkoja) ja ryhdyimme kohtuullisen kauniissa syyspäivässä niitä heti latomaan liiteriin. Alkuun avokki toi minulle halkoja ulkoa ja minä pinosin. Pinojen kasvaessa korkeutta osat vaihtuivat. Ja se halkojen kantaminen olikin se homman raskain osuus. Meikäläinen vielä kun ei toteuttanut hommaa mitenkään hyvällä ergonomialla. Nyt siitä saan sitten kärsiä. Pitkät selkälihakset ja takareidet ovat pirun kipeät. Ehkä kyykkyä olisi voinut harrastaa enemmän. Ja nyt kun protskut on minimissä, se hidastaa kyllä myös palautumista, huoh!!! Joten, kärsi kurjulainen, kärsi!!! :O

Vajaat neljä tuntia urakkaan meni. Sen jälkeen olin rättipoikkiväsynyt 🙁 Kattilaan perjantaina valmistamani linssikeitto lämpiämään. Tein sen kookosmaitoon. Laitoin vihreitä linssejä 3 dl. Keittelin ne, jonka jälkeen siivilöin vedet pois. Paistoin kaksi sipulia ja valkosipulin kynttä  öljyssä, lisäsin tölkin kookosmaitoa ja linssit. Ripaus mustaapippuria ja ruususuolaa. Keitossa olisi voinut olla nestettä vähän enemmän linssien määrään nähden. Myös avokki tykästyi keittoon ja haluaa sitä tehtävän myöhemminkin 😀 Eli, avokille myyty ainakin yksi kasvisateria 🙂 Keittoa riitti vielä tällekin päivää.

Perjantaina valmistin uuden vihersalaattisatsin, johon laitoin tammenlehtisalaattia, herneen versoa, rukolaa, kirsikkatomaattia ja kurkkua. Tilkka oliiviöljyä ja mustaa pippuria sekä auringonkukan siemeniä. Se riitti keiton tavoin myös tälle iltaa. Huomenna onkin taasen kokkailupäivä alkuviikon ruokia silmällä pitäen.

Tällä viikolla olen kerran ”rikkonut” puhdistautumista. Se ei tapahtunut käsityömiitissä keskiviikkona. Se tapahtui torstaina kotikäynnillä. Asiakas kantoi puoliväkisin mukin mustaa teetä ja palan jotain valmiskakkua nokkani eteen, enkä hennonnut yli 80v ihmiselle alkaa hangoittelemaan vastaan, koska tarjoaminen oli hänelle erityisen tärkeää. Siispä, söin ja join kiltisti. Muuten olen pysynyt hyvin ruodussani. Mielitekoja ei ole ollut. Joskus avokin höpöttäessä suklaasta tms. herää hetkellinen halu, mutta onneksi toistaseksi se on ollut varsin nopeasti ohitse menevää.

Lankamailmassa oli mukava käydä ja tuli uusia lankojakin ostettua. Ostin paria erilaista verkkolankaa, ja yhtä pörröä. Kirjoittelen käsitöistä jossain vaiheessa tarkemman postauksen, kun saan lankojen vyötteistä lankojen tarkemmat tiedot. Joka tapauksessa keskiviikkoiltana aloitin vihreän muhkean frillahuivin neulomisen ja sain sen torstaina valmiiksi. Huivia neuloessa minua huvitti kirjoitukseni viime talvella siitä miten vaikeaa frillalangalla neulominen on. Enään se ei tunnu vaikealta. Tosin langan kiertyminen välillä hidastaa ja tuo haastetta puuhaan. Mökillä olen neulonut pienverrkoista frillaa ja sen langan kierukkeisuuden vuoksi välillä meinaa pinna napsahtaa poikki. Nyt toin työn kotiin, joten jospa sekin valmistuisi lähitulevaisuudessa.

Eilisiltana aloitin harpulla pörrölangasta (lanka, jossa on mustaa ja harmaata, sekä sellasia silmuja…) harputtelemaan kaulaliinaa, jonka tänään jouduin purkamaan, koska tyrin jotain alottaessani uutta lankakerää. Sormet syyhyää alottamaan työ uudestaan, sillä pörröstä tuli ihanan tuntuista neulosta 😀 Ehkäpä tämän kirjoitettuani pistän kuulokkeet korville, antaudun kirjanja harputtelun vietäväksi.

Jos eilen selkä sai kyytiä, tänään vuorossa oli sisäreidet 😀 Oltiin nimittäin ratsastamassa. Tällä kertaa minulla oli eri hevonen mitä aijemmilla kerroilla on ollut. Tämä tyttö oli aika pieni, käynti vähän töpöä lyhyiden jalkojen vuoksi. Tyttö oli myös huomattavasti ripeämpi liikkeissään. Tyyppi ei töltännyt lainkaan, joten ravia paineltiin tölttipätkät. Tässä tulikin hyvä tilaisuus opetella keventämistä ravissa. Ihme ja kumma, löysin rytmin. Ekalla pätkällä vasta loppupuolella. Tiesin heti homman menevän oikein kun rytmi napsahti kohdalleen. Muilla ravipätkillä kevennys onnistuikin heti alusta alkaen. Ravista laukkaan siirtyessä, en ”ehtinyt” harjaan kunnolla kiinni. Enemmän varmaan rohkeuden puutetta, mutta myöskin tämä tyttö vaihtoi askellajinsa rivakammin kuin aijemmin ratsastamani kaveri. Mielestäni pärjäsin kuitenkin hyvin tämän uuden tuttavuuden kanssa. Ja mikä sadeviikon päätteeksi parasta, vaelluksemme aikana ei satanut yhtään vettä!!! Tarkotus olis tulevilla kerroilla nyt ratsastaa uudella tytöllä ja tutustua siihen paremmin.
Olen jälleen aivan myyty vetäjän tavasta toimia kanssani! Ihan mahtavaa kun opin joka kerta jotain uutta.

Mahtavaa on myös tämä Detoxin sujuminen. Fyysisen rasituksen jälkeen olen ollut normaalia väsyneempi ja ajoittain kärsinyt lievästä päänsärystä sekä palelusta. ”Oireet” kuuluu asiaan ja niiden pitäisi vähentyä puhdistuksen edetessä ja tilalle pitäisi tulla pirteyttä ja energisyyttä. Saas nähdä mitä toinen puhdistusviikko tuo tullessaan…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *