Vihdoinkin täällä Pk-seudullakin lumi peittää kunnolla maan. Lisää sataa ja on luvattu vissiin satavan pitkin viikonloppua ja alkuviikkoa.
Mulle on iskenyt kauhea hinku päästä harrastamaan kaikkea talviliikuntaa; luistelemaan, hiihtämään, pulkkamäkeen, lumikenkäileen jne.
Ja vähän ahdistaa kun kaikkeen tarvitsen jonkun kaveriksi. Haluaisin tästä talvesta ulkoliikunnallisen ja ihanan.En vaan voi laittaa suksia jalkaan ja painua tuohon lähiladulle yksin, vaikka mulla huomioliivi onkin. Vaikka ehkä selviytyisinkin, rohkeuteni pettää. En yksinkertaisesti uskalla lähteä yksin ladulle toikkaroimaan. No lähiladulle varmaan jossain vaiheessa pääsen avokin kanssa hiihtelemään. Tosin joulumyrskyjen jäljiltä ulkoilualue on yhä pimeänä.

Äsken lähettelin viestiä koiratuttavalle. Hän hehkutti Fb:ssä jäällä hiihtämistä. Oli ihan pakko kysyä voisinko tulla kaveriksi. Sovittiin, että odotetaan vähän pakkasia. Kuulemma uskaljammaat siellä jo hiihtelee, mutta vähän riskillä. No ehkä maltan odottaa. Jäällä hiihtäminen ei kuitenkaan ole jäihin joutumisen arvoista.

Eilen käytiin iltapäivästä ystäväni kanssa reipasvauhtinen lenkki. Välillä kävelimme aika lumipöpperössä, mutta osa reitistä oli jo aurattu. Painelimme 11min-per kilometri -vauhdilla. Vauhti oli varmasti välillä vähän lujempikin, sillä pysähdyimme muutaman kerran hädättämään koiramme. Kuuden kilsan lenkki tehtiin lumen keskellä ja lopuksi vietiin koirat pellolle juoksemaan. Harmaakuonokin painoi onnesta innoissaan pitkin hankea, lunta puoleen selkään, hyppi ja loikki. Loikat ja hypyt ei niin notkeita ja korkeita kuin kaverinsa 1-vuotiaalla, mutta ei kyllä 6km ja 10v painaneet missään hangessa riehuttaessa. Itse tarvoimme hangessa humpsahtaen pariin ojaankin. Oli aivan ihanaa humpsahtaa pehmeään lumeen. Jos olisi ollut toppavaatteet eikä lenkkikamppeet olisi voinut vähän möyriä itsekin 😀 Niin paljon alko lapsettamaan.

Pellolla tarpoessa tuli mieleen lumikengät. Olen joskus opiskeluaikoinani niitä kokeillut. Muistan vain jäätikön enkä tykännyt. Nyt haluaisin päästä oikeasti hankeen niillä kävelemään. Ovat vaan kuulemma hirmuisen kalliita, yli 100 euroa, joten niitä ei ihan kokeiluun viitsi ostaa, ja ehkä pitäisi olla enempi maaseutua missä niillä taivaltaa. Täällä taitaa lumikenkäilypaikkoja olla loppujenlopulta aika vähän. Ja jos on, on ensin ajettava jonnekin. Siitä huolimatta päätin selvittää mahdollisuudet päästä testaamaan niitä.

Ja joka talvi mieleni tekee pulkkamäkeen. Ja harvoinpa sinne pääsee. Pari vuotta sitten kun olimme avokin kotiseudulla laskimme mökkitietä 20 asteen pakkasessa, ja se tuntui lauhalta 35 asteen jälkeen. Kyllä etelän tytölle oli kokemus viettää päiviä 30-35 asteen pakkasessa. Jännä oli kuitenkin huomata miten sitä sitten tarkeni 20 asteessa ulkoilla pitkät pätkät. Ei täällä etelässä vaan.

Luistelusta on ihan hervottoman kauan – 18v likimain. Muutama vuosi sitten ostin luistimet ajatuksenani, että täytyy päästä kokeilemaan miten se sujuu. No luistimet on edelleen korkkaamatta. En halua mennä jonnekin yleisövuoroille kokeilemaan, koska viime luistelusta on niin kauan. Olen taatusti enemmän kuin kömpelö ja tod.näk. turvallani het ensimetreillä 😀 Haluaisin päästä luistelemaan jonnekin rauhallisempaan ympäristöön. Ja taas tänätalvena toivon hurjasti, että saan jonkun kaverikseni jonnekin… missä uskaltaudun luistimille 😀

Pitäkää peukkuja, että pääsen talven aikana vielä kirjoittamaan näistä kaikista talviliikuntamuodoista 😀
Into ja halu on kova!
Nyt vasta kun kuulo on asettunut ja tilanne on hyvä sen suhteen, tajuan miten kuulo-ongelmat ovat stressanneet minua ja miten energiaa syövää se kaikki on ollut. Nyt tunnen haluavani niin paljon kaikkea ja kun kaikki ei het mahdollista surkuttelen itseäni, ja kuvittelen itseni sivumennen yksinäiseksikin. Mulle on tällä hetkellä niin hiton tärkeetä, että pääsen liikkumaan ystävieni kanssa, että ruinuan heitä ehkä seuraani liikaakin 😀
Mä haluan elää elämääni, kuulla ympäristöäni, nauttia, nauttia!!!

PS: Ja perhana, kirjotin tän jo puolilta öin, ja tää piru ei ollu julkastunut…
No jospa nyt…