Korvaleikkaus on onnellisesti ohi ja toipuminenkin tuntuu sujuvan lähes kivuitta. Ennen kuin paneudun ”korvakuulumisiin” kiitän ystävääni ja lähetän isot halaukset hänelle. Azoreiden lomamatkan matkakertomus valokuvineen täällä blogissa on hänen ansiotaan. Kirjoitin tekstit ja lähetin hänelle kera valokuvien. Hän liitti kuvat teksteihin ja näin matkakertomus sai myös paljon kuvallista materiaalia teidän ihasteltavaksi. En millään olisi osannut/pystynyt kuvailemaan sanoin Azoreiden luontoa, joten ystävälle isot kiitokset avusta elävöittää kuvin matkakertomusta. Tuo matkakertomushan on julkaistu osissa, ja laitan vielä linkit osiin. Jos joku haluaa lukea matkakuulumiset aikajärjestyksessä. Azoreillahan olin elokuussa avokin ja avustajamme kanssa.

Ja nyt sitten niihin ”korvakuulumisiin”…

Torstaiaamuna kotoa lähdin kymmentä yli kuus. Yön nukuin kohtuullisesti. Haettiin AA kotoaan ja mentiin korvaklinikalle. Mulle oli varattu osastolta paikka kuten edelliskerrallakin. Ensiksi sain nieltäväksi neljä panadolia. Verenpaine mitattiin ja alapaine huiteli sadassa ja ylä yli 140. Hoitajan kanssa keskusteltiinkin siitä miten mittaus tuntuu tuollaisessa tilanteessa aika turhalta. Normaaleja lukemia ei saa oikeastaan ikinä ennen leikkausta. Sen verran jokainen jännittää. Halutessani olisin saanut esilääkitykseksi diabamin. En ottanut verenpaineesta huolimatta. Sain sairaalavaatteet, jonka jälkeen henkilökuntaa näin vasta kun mua lähdettiin viemään leikkaukseen. Aa:n kanssa rupateltiin ja kävin sen tunnin aikana kolmasti pytyllä. Mut vietiin sängyllä alas ja Aa tuli mukana leikkaussalin ovelle. Siellä se toivotteli onnea ja taputti jalalle. Salin henkilökunta oli eri kuin viimeksi. Siirryin leikkauspöydälle ja sain tyynyn edelliskerran tapaan polvieni alle. Palelin taas ja toivat ohuen pussilakanapeitteen lisäks jonkun lämpöpeiton ja hetkeks puhaltimen jalkoihin. Anestesialääkäri tuhrasi kanyylin laitossa ja joutui pistämään pariin kertaan. Korvan seutu desifioitiin ja hiuksia teippailtiin pois tieltä. Verenpaine huiteli korkeuksissa ja unitohtori halusi antaa diabamiannoksen suonen kautta. Siitä huolimatta toimenpiteen aikana minusta tuntui, että tiesin koko ajan paljon tarkemmin missä mennään milloinkin kuin edelliskerralla. Puudutus oli inhottavaa. Edelliskerralta muistan kivun ja paineen. Nyt muistan kaksi erillistä pistoa. Ennen toimenpiteen aloittamista hoitaja pyysi minua olemaan puhumatta, jotta korvassa ei tapahtuisi liikettä. No eipä mulla kelleen mitään asiaa ollutkaan 😉 Anestesialääkäri kyseli välillä vointiani ja mittaili verenpainetta aina kun tunsin vähän rentoutuvani 😀 En tiedä kuvittelenko, mutta mielestäni unitohtori räpläsi kanyyliani vähemmän kuin edelliskerralla. Siitä voisin päätellä saaneeni vähemmän mömmöjä, mutta mene ja tiedä… Itse tohtori pyyteli imu kahtatoista, välillä pyysi voimakkaampaa imemistä, jotain ovaali… Laser ei polttanut kunnolla ja jouduttiin ottamaan toinen, joka sitten kuulemma poltti kuten pitääkin. Ennen sisäkorvan avaamista lääkäri ilmoitti avaavansa sen ja voi hyvänen aika miten kuulinkaan korvalla. Lääkärin ääni kuului kovana vierestä ja olin aivan fiiliksissä. Proteesi laitettiin paikoilleen ja testailtiin ääniraudalla kuuluvuutta. Sitten se huippuhetki olikin ohi, Korva tukittiin kahdella tamppoonilla, joten eipä kuulu enää 😀 Nyt tunsin miten tasapainoelin reakoi korvassa hääräilyyn. Tunsin useamman kerran miten päässä vippasi, vippaukset oli hitaampia edelliskertaisiin verrattuna ja tunsin ne selkeämmin ja useammin. Sitten homma olikin ohi, heräämössä olin jo 9.20. Leikkaukseen meni kuulemma tunti. Jälleen ajantaju meni. En todellakaan kuvitellut maanneeni salissa tuntia 😀

Heräämössä oli paljon väkeä ja viivyin siellä reilun puolituntia. Osaston hoitaja haki mut AA:n kanssa. Aa tosin ei saanut tulla heräämöön vaan odotteli meitä käytävässä. Matkalla juttelin hoitajan kanssa rauhottavien vaikutuksesta. Ihmettelin miksi en niistä saa oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Diabamin lisäks olin saanut jotain muutakin rauhoittavaa pienen annoksen ja se diabamikin oli kuulemma pieni annos 😀 Huoneeseen päästyämme sain heti vettä, mehua ja mehukeittoa. Huoneessa oli toinenkin potilas, joka lähti tovin päästä johonkin toimenpiteeseen. Juomat pysyi hyvin sisällä eikä huonovointisuutta esiintynyt. Tippapullon kanssa kävin veskissäkin. Teipit kädessä painoi ja kysyinkin voisiko jo tipan poistaa. Pistokohta oli liki ranteessa ja kiristi jotenkin… Noh, samaan aikaan toista potilasta lähdettiin viemään ja lääkäri tuli katsomaan mua. Hoitajalta jäi hommat kesken. Poisti kyllä tipan, mutta kanyyli teippeineen jäi 😀 No lääkäri kertoi leikkauksen menneen oletetusti ja että otoskleroosihan se siellä korvassa rellesti. Nyt rauhallista elämää, jotta proteesi asettuu paikoilleen jne. Kerroin hänelle kokeneeni koko leikkauksen ihan toisella tapaa kuin ensinmäisen ja että jotenkin reakoin kuulemiseen paljon voimakkaammin. Lääkäri selitti, että kyse voi olla ihan paristakin desibelistä, mutta koemme sen voimakkaasti. Sanoi myös, että toisella kertaa turvotusta on voinut olla enemmän jne.  Sitä en älynnyt kysyä miksi korvaan laitettiin tamppooneja. Mielestäni edelliskerralla ei ollut. Sain luvan lähteä kotiin kun vointi on tarpeeksi hyvä. Söin vielä sairaalassa kalasosekeittoa. Ehkä onni etten paljoa maistanut miltä se maistui.

Lopulta pääsin kanyylistakin eroon. Samalla sain kotiutuspaperit ja hoitajan kanssa rupateltiin tovi. Hän muistutti suu auki aivastamisesta ja siitä ettei saa niistää. Jos nenä vuotaa, pitää vaan vetää sisäänpäin. Eli, nyt tehdään sit kaikki se mistä lapsena on kielletty ja mitä pidetään huonotapaisena.

Puoliyhden jälkeen lähdimme osastolta. Käytiin teellä sairaalan kahviossa hakijaa odotellessa. Kotona luin sähköposteja ja Facebookin, lepäilin Aa:n touhuillessa. Söin munakasta ja valmistimme joululahjakoreja teemukillisen äärellä. Ilta meni lepäillen ja nukkuessa. Heräsin joskus kymmenen jälkeen. Noh, eihän sitä sitten yöllä nukuttanut vasta kuin neljän jälkeen. Korva oli rauhallinen. Ei särkenyt eikä muuten elämöinyt. Itse asiassa särkyä on ollut tosi vähän. Kotona ollessani olen syönyt joka päivä yhden särkylääkkeen. Viimeks niitä meni kolme vuorokaudessa. Mielestäni viimeks kuului korvasta myös paljon enemmän ääniä; rutinaa, pauketta, suhinaa. Nyt kuulen lähinnä oman sydämeni sykkeen. Ja haukotellessa vähän rutinaa. Eilen kävin pesemässä hiukset ekan kerran leikkauksen jälkeen. Juomalasi korvan päällä on kyllä aika hyvä ja toimiva systeemi.

Te jotka haluatte lukea myös vasemman korvan leikkauksesta ja siitä toipumisesta

Perjantaina avokki herätteli mut puolilta päivin. Se oli jo ehtinyt imuroimaan ja hoitamaan yhden asiakkaankin. Join ”aamuteetä” kaikessa rauhassa tietokoneella istuen. Avokin ollessa vapaalla juttelin sen kanssa. Jossain vaiheessa alottelin lasihelmistä kaulakorun valmistamisen. Homma sujui muutoin ihan kivasti, mutta langan neulaan saaminen oli työlästä. Sain helminauhankin jo valmiiksi, mutta totta kai solmu petti ja helmiä karkasi jokunen. Sillä kertaa en jaksanut pujotella puuttuvia uudelleen vaan siirryin valmistamaan raakasuklaata.

Laitoin pari desiä raastettuna kaakaovoita

siihen sit kaakaojauhoa, desin Lucuma-jauhetta, loraus Acave-siirappia. Muottien pohjalle Cashey-pähkinät ja suklaamassaa päälle. Toiseen satsiin lisäsin tyrnijauhetta ja jätin pähkinät pois ja kolmanteen laitoin makeutukseen hunajaa ja täytteeksi kuivattuja karpaloita. Viimeisimmät ei tahtoneet pakastuksenkaan jälkeen oikein pysyä kasassa. Lucuma-jauhe toi makeutta ja kermaisuutta. Kaikki oli omalla tavallaan hyviä. Maistelimme avokin kanssa epäonnistuneimpia muotoja ja loput tarjoiltiin eilen vieraille.

Reippauteni puuskassa/innossa valmistin vihersalaatin johon laitoin paprikaa, kurkkua, tomaattia, fetaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja salaatinlehtisekoituksen, jossa mm. rukolaa. Vähän oliiviöljyä ja mustaapippuria makua antamaan. Namsk…

Perjantain ja lauantain välisenä yönä valvoin taas turhan pitkään, joten unta riitti lauantaina melkein puolille päivin. Teehetken jälkeen valmistin uuniperunoille kylmäsavulohitäytteen johon laitoin kermaviiliä, kurkkua, tilliä, sitruunanmehua ja mustapippuria lohen lisäksi. Uuniperunoihin laitoin tilkan oliiviöljyä, ruususuolaa ja mustapippuria. Innostuinpa vielä leipomaan pellillisen joulutorttuja, joten siinähän se iltapäivä hujahtikin kera pikkusiivoilujen.

Meillä oli ihana ilta. Saimme vieraaksemme ystäväpariskunnan. Söimme ja vaihdoimme kuulumisia. Muiden saunoessa keittelin kahvit ja teet. Oli mukava tavata heitä pitkästä aikaa, ja aika sujahti ihan liian nopsaan. Puolilta öin vieraat lähtivät ja avokki telkun ääreen Heleniuksen nyrkkeilyottelua katsomaan. Tänään en ole tehnyt mitään mainittavaa. Ulkoilusta vähän haaveksin, mutta vettä on satanut riittävästi, joten jospa huomenna. No ehkä maininnan ansaitsee tuo, että olen yrittänyt opetella miten saan tehdyksi linkkejä siten, että esim. ”Azorit, osa 1” näkyy tuollaisena tekstissä eikä kokonaisena linkkiosoitteena. Ehkä opin ainakin miten homma onnistuu. Vielä kun saan ilman tuntien taistelua linkit tekstiin oikeille kohdilleen… Voin ehkä jatkossa tehdä itsekin näitä linkityksiä…