Aamulla kulku suuntautui kohden uimahallia, jossa oli paljon väkeä. Syksyn vesijumppakausi avattiin ja koululaisryhmät täyttivät hallin äänellään. Alkuun samalla radalla oli useita uimareita, joten uintivauhtiin ei meinannut päästä, koska piti varoa toisiin törmäämistä. Ratamme tyhjentyi ja sen ystäväni sanottua pääsi parempaan uintivauhtiin. Tosin jalkani on maanantain kyykkyilystä edelleen aika kipeänä (lue: SOSEENA)! Tunnin uituamme päätimme vetästä vielä vartin, joten matkaa kertyi 1400 m johon voin olla täysin tyytyväinen. Treenin jälkeen oli tosi mahtavaa venytellä raihnaista kehoaan porealtaassa ja ehkä jalkojen tuska vähän hellittikin.

Jalkojen palautumista ei varmastikaan nopeuttanut kaksi koirahierontaa, eli lattialla tuli ”könyttyä” pari tuntia. Koirat saivat kuitenkin apuja vaivoihinsa. Toisella on ollut tärinää takapäässä käydessä istumaan ja hieronta on tuonut selvästi helpotusta asiaan. Toinen koira on jo hyvin iäkäs ja takapää heikohko. Vaari oli muutaman päivän jälkeen edellishieronnan innostunut juoksemaan useita satoja metrejä ja tänään oli halunnut pidemmälle lenkille 😀 Että kyllä mielelläni siellä lattiatasossa vietän aikaa näiden ihanien karvaturilaiden kanssa ja autan niitä vaivoissaan, vaikka omat jalat huutaakin hoosiannaa avukseen.

Illaksi alunperin suunnittelin spinningtreeniä kotisalillamme, mutta luovuin ajatuksesta. Kävin itseni kanssa pitkän taistelun aiheesta ja lopulta uskoin kehoani: tarvitsen lepoa! Yritin vängätä vastaan ajatuksella, että ajan kevyellä vastuksella spurttaillen, joka saa kuona-aineet maitohappoineen jaloissa hyvin liikkeelle, mutta… lepo voitti. Avokin mennessä vetämään kevyttä treeniä nukahdin sängylle, joten tein luultavasti täysin oikean ratkaisun. Sinne pyörän selkään ehdin kyllä. Eikä mun treenit mene pilalle, jos kuuntelen mitä keho tarvitsee ja vielä toimin sen tarpeiden mukaan. Minusta ei tule huonoa, laiskaa, epäonnistunutta. Eikä minun tarvitse syyllistää itseäni siitä, että treeni jäi väliin.

Oman kehonsa kuuntelu ei välttämättä ole niitä helpoimpia asioita, tai ei ainakaan sen kehon viestinnän tulkinta. Saatika, että toimii kehon antamien viestien mukaan. Ne on vaan niitä opeteltavia asioita ja asioita mitä täytyy uskaltaa tehdä. Kenenkään laihdutus ei mene pilalle, jos antaa itselleen lepoa silloin kun kroppa sitä huutaa/vaatii. Uudet terveellisemmät elämäntavat eivät purkaudu/murene levon tarpeesta jne. Mutta, mistä sen tietää milloin kroppa kaipaa OIKEASTI lepoa ja milloin mahdollinen laiskamato hivuttelee vierailulle? Siinä on hyvä kysymys ja meille jokaiselle tykönämme opettelun paikka tunnistamaan ja erottamaan levon tarve ja laiskamadon vierailu toisistaan. Laiskamadolle ei pidä antaa liikaa tilaa, vaikka kyllä kai JOSKUS saa laiskotellakin, mielummin kuitenkin päivän liikunta-annoksen jälkeen.

Kun alan pohtimaan kaikenmailman syitä, jotka voi selvästi todeta tekosyiksi on selvää laiskamadon olevan kolkuttelemassa.Mitä ne tekosyyt sitten ovat? Nehän vaihtelee tarpeen mukaan, eikös? ”Ruokailut ei ole mennyt sopivasti treeniä ajatellen”, ”kello on jo noin paljon, emmä enään” tai ”no kun on vähän nuutunut olo” tai ”fiilis meni ohi” jne… Luetteloahan voisi jatkaa vaikka kuinka… Tekosyiden pohtimisen sijaan pitäisi tarttua itseään reippaana niskasta ja pistää akka/ukko liikkeelle 😀 Eihän se ole aina helppoa, ei ainakaan jos on tottunut antamaan niille tekosyille vallan ja laiskamadolle luvan kiemurrella mieleen.

Toisaalta, tunnistaako fiilistä ”nyt olen sepittämässä tekosyitä”. Ei välttämättä, sillä hetkellä ne syyt tuntuvat todellisilta ja oikeilta. Että mitäs siinä nyt puhut tekosyistä? Ei siis kovin helppoa, ja kuinka moni haluaa myöntää tuota tekosyyajattelua? Moni laihduttaja sitä kuitenkin pelkää ja siksi piiskaa itseään suorittamaan liikuntaa päivästä toiseen kenties unohtaen levon merkityksen, unohtaen että juuri minun pitää levätä. Moni meistä varmasti tietää sen, mutta itseään on piiskattava, koska… olen huono ihminen, jos en tätä nyt tee. Elimistö väsyy ja hommasta tulee useasti aina vain vaikeampaa ja toiset valitettavasti luovuttaa, palaa entiseen kilojen tullessa korkojen kanssa takaisin. Emmehän me sellaista halua? Ja siksi oman kehon kuuntelu, oppia tulkitsemaan sen viestejä ja toimimaan niiden pohjalta, nousee arvoon arvaamattomaan. Tänään todella tunsin olevani väsynyt/rasittunut. Yksinkertaisesti tiedostin tarvitsevani lepoa, kehoni huusi sitä. Silti yritin pullikoida vastaan. Kuuntelin kuitenkin kehon viestit ja kerrankin tottelin nukahtaen kesken illan parhaan treeniajan. Nyt kroppani on saanut lepoa! Ja kehityshän tapahtuu levossa, joten… Sateessa pieni lenkki koiran kanssa vetäen keuhkoihin happea yllinkyllin edistää palautumista. Solut saa happea ja koneisto toimii taas paremmin. Nyt hyvä yöuni ja huomenna tutustumaan joogan kiehtovaan mailmaan. Olen ilmottautunut näkövammaisten joogaryhmään. Haluan kehittää kroppani hallintaa, saada selkää ja lantiota liikkuvammaksi, itseäni notkeammaksi, joten katsotaan mitä joogalla on minulle annettavana levätyn illan jälkeen.