Julkaistu

Helleviikon kesäpuuhat ja ruoka

Kylläpäs tuo sää nopeasti muuttui; eilisiltana vielä huokailua kuumuudesta ja nyt jo joutuu pohtimaan suojatako yrtit ensi yöksi kylmältä. Tuo mennyt lämpöaalto käsittääkseni on kesäkuussa aikas harvinainen ilmiö täällä Suomessa. Rakastan kesää ja kesäpuuhastelua, mutta välillä helteillä iskee ahdistus/masennus omasta näkövammaisuudestaan. Ei voi vaan heittää sandaaleja jalkaansa ja lähteä rannalle tai hengailemaan jonnekin muualle. Tai no voi, mutta eihän se yksin ole mukavaa, tuskin näkevästäkään… No joka tapauksessa tuo ahdistusfiilari on kurja ja inhoan sitä. Onneksi en kärsi siitä kovin usein, lähinnä kuumina kesäpäivinä, jos en pääse toteuttamaan kesäpuuhailua ja purkamaan kesäenergiaani. Tälle hellejaksollekin tuo ahdistus ehti vierailulle pariinkin otteeseen, mutta onneksi positiivinen luonne vie yleensä voiton, ja pääsin nauttimaan kesästäkin. Tosin Harmaakuonon nivelrikkoepäily lisäsi paskaa oloa, mutta helpotus oli suuri epäilyn osottauduttua vain epäilyksi.

Toissasunnuntaina kävimme Hakaniemen torilla kiertelemässä ja shoppailemassa. Avokkini osti mm. säilykkeessä käristysporoa ja kauppias korosti ettei tuotteessa ole säilöntäaineita. Harmaakuono sai pari poron luuta joista onkin takapihalla nautiskellut meidän grillaillessa. Ostin luomupuolukkahunajaa, jota ajattelin kokeilla smoothieksiin. Kalakauppiaalta ostimme herkullista kylmäsavusiikaa ja Kivikylän pisteestä avokille maksamakkaraa ja savupalvia. Lopuksi ehdimme vielä istuskella ja nautiskella upeasta säästä ennen kuin matkajatkui. Avokki tuli kotiin ostoksineen ja me avustajani kanssa lähdimme Ruohonjuuren tapahtumaan Liiku itsesi iloiseksi-lenkille. Lähtö tapahtui Kampin Ruohonjuuren edestä. Ensiksi hivenen pyörittelimme kroppaa ja sitten matkaan. Kiersimme kahdesti Töölönlahden. En ole aikaisemmin sielä käynytkään ja tuntui aika hienolta löytää sellainen paikka ihan ytimestä. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja jotenkin ihana leppoisa tunnelma. Kahviloissa paljon väkeä. Harmaakuono olisi mielellään käynyt meressä viilentymässä, mutta eihän sinne saaste- ja rytyrantaan voinut poitsua laskea. Poika selkeästi kärsi kuumuudesta ja etenkin toinen kierros meni hissutellen. Tuolloin tietysti pohdin paljon tuota nivelrikon mahdollisuutta, johtuuko matelu siitä. Noh kuvauksien mukaan ei.

Palattuamme Kampin Ruohonjuureen pääsimme siellä maistelemaan kookosvettä ja erilaisia pähkinöitä. Kookosvesi maistui hyvältä. Ehkä se olisi ollut vielä parempaa, jos olisi ollut vähän kylmempää. Tapahtumaan osallistuneet sai Ruohonjuuresta tuotekassit joidenka arvo oli n. 50 euroa. Kassista löytyi mm. Ecoverin tiskiainetta ja yleispuhdistusainetta, Frantsilan kylmägeeliä, Quinoasuklaapatukoita, Mango-energiapatukoita, pikkupusseja erilaisia muroja, kookosöljyä, luonnonkosmetiikkanäytteitä, Auringonkukansiemenleipätaikina-aines(vähähiilarinen), spelttipuurojauhoannospussi jne. Maanantai-ilta menikin niitä merkkaillessa pisteille. Ostimme keittiöön uuden keittiölipaston. Sinne ”purkitimme” mun terveysruokatuotteet ja purkkeihin merkinnät pistekirjoituksella mitä missäkin on. Nyt on tosi kätevää avata vain laatikko ja lukea purkin kannesta mitä siinä on. Meillä on paljon sinänsä kaappitilaa, mutta kaapit ovat kapeita ja korkeita, ei siis kovin käytännöllisiä tälläselle pätkälle. Nyt ei tarvitse kurotella ja varmasti kaapit ja lipaston laatikot pysyy siistimpinäkin, ainakin toivon niin. On muuten aika hassua, mutta jotenkin tuntuu tärkeältä, että nuo terveysruuat ovat siistissä järjestyksessä 😀 No kyllä toki siisteys on muillekin tavaroille, esineille ja tuotteille ihan tervetullut juttu. No joka tapauksessa tuolloin sunnuntaina vielä ennen kotiin lähtöä kävelimme Stockmannin herkkuun, josta ostin kolmen litran pönikän kylmäpuristettua omenamehua, joka on täydellisen hyvää, suosittelen lämpimästi! Sorruin ostamaan myös Siemencroishantteja, joihin olen hurahtanut Thehuoneessa. Kotona olikin ihanaa istuskella ulkona herkuttelemassa sellainen teen kanssa ja rentoutua kirjan parissa. Luen tällä hetkellä pistekirjoituksella Nora Robertsin kirjaa Musta ruusu, joka on jatkoa kirjalle Sininen daalia. Ei mitään huippulukemistoa, mutta pihakeinussa menee kivasti 😀 Kun luen ulkona luen mielummin pisteillä kuin äänitteenä. Samalla on ihana kuulostella lintujen laulua ja muita kesän ääniä. Jos istuisin siellä kirja korvilla moni ihana kesä-ääni jäisi kuulematta 🙂 Ja se tuntuisi jotenkin epäsosiaaliselta. Nukkumaan mennessä kuuntelen aina kirjaa.

Keskiviikkona treenasimme avokin kanssa yhdessä kotikuntosalilla. Ehkä hellepäivää voisi paremminkin viettää. Ei vaan, meillä oli tosi hauskaa ja treenin jälkeen ihana olo. Mä penkkipunnersin ihan perussettiä ja sit apuliikkeinä käsipainopenkkiä ja pystypunnerrusta. Ylätaljalla vetoja eteen myötä- sekä vastaotteella, kulmatangolla hauiskääntöjä, kahvakuulalla heilautuksia, kyykkyjä tanko niskan takana jne. Sainkin jalat treenistä tosi kipeeks. Ne onkin mun heikko kohta ollu aina. Ylipäätään vapailla painoilla treenaaminen on ollut mulle aina hankalaa, koordinaatio yms. Taitaa valitettavasti tällä näkövammalla olla osuutensa asiaan. Oikeastaan vasta avokin myötä olen oppinut paremmin ja yläkropassa koordinaatiota löytyykin aika kivasti ja penkkipunnerruksessa tekniikkakin toimii. Mutta ne jalat, jalat… Kahvakuula on kyllä oikeesti tosi mahtava treeniväline. Sen kanssa kehittyy koordinaatio, voima, kestävyys, kehon hallinta jne. Siinä on oikeastaan vain mielikuvitus rajana. Mut kun ne pirun jalat tulee niin pirun kipeeks 🙁 No kyllä se helpottaa kun treenikertoja tulee tiiviimmin. Ja treenikipu on tervettä, ei se tapa, vaikka portaiden nousu ja lasku onkin tuskaa. Joka tapauksessa treenin jälkeen oli niin huippufiilikset. Mulla oli brotskujuomana muuten smoothes, jossa oli hamppuproteiinia, raakasuklaata, parapähkinöitä, macajauhoa, vettä vuorisuolalla ja sitruunalla sekä mustikoita. Hunajaa siihen olisi voinut vähän heittää, olisi ollut ehkä vähän pehmeämmän makuista. Mutta muuten sotkotus oli ihan jees. Suihkun ja venyttelyn jälkeen grilli kuumaksi ja broilerfilepihvit paistumaan, jotka olin marinoinut soijahunajalla ja pippurilla. Lisukkeena salaattia, jossa rukolaa, jäävuorta, tomaattia, kurkkua, paprikaa, raejuustoa ja hunajameloonia. En ole oikein aikasemmin rukolasta tykännyt, nyt se maistui ihanan kesäiseltä, joten aika-ajoin kannattaa testailla makuja uudestaan mistä ei ole pitänyt. Niistä saattaa ruveta tykkäämäänkin. Mulle kävi kyl just näin rukolan suhteen.

Perjantaina kävelimme avustajani kanssa kauppaan ja ostimme grilliin munakoisoa, kesäkurpitsaa ja bataattia. Pintaan vuorisuolaa ja pippuria. Ja kalatiskistä ahvenfilettä, joka oli kallista kuin faaan… Teki kuitenkin mieli saada jotain muuta kalaa vaihteeksi kuin lohta. Kauppias kertoi kalan tulleen heille edellisiltana Oulusta, joten olihan se sen pari päivää vanhaa ja eihän se aivan tuoreelta enään maistunut, vaikka ihan hyvää olikin. Omista yrteistä kalaa maustamaan pääsi sitruunamelissa ja ruohosipuli. Jälkkäriksi ostimme mansikkahimossamme ruotsalaisia mansikoita, jotka oli kovia ja onttoja sisältä. Varmasti säilöntäaineiden kyllästämiä kemikaalikammotuksia eikä hivellyt kenenkään meistä makuhermoja.

Lauantaina kävimme retkeilemässä Kaunissaaressa pienellä porukalla koirinemme. Lauttamatka kesti tunnin ja lautta lähti Vuosaaresta. Itse Kaunissaarta ei ihan hirveästi valitettavasti kierretty, koska aika meni grillikatoksella lettuja- ja makkaraa paistaen.

Kuvaaja: Sini Merikallio

Letut puolukkahillolla olivatkin herkullisia pitkästä aikaa. Makkrasta en nykyisin oikein välitä. Jos syön makkaraa sen pitäisi olla jotakin todella laadukasta ja vähärasvaista. Ei kuitenkaan keinotekoisesti kevennettyä. Mutta ilman makkaraa pärjään loistavasti ja ehkä kerran parissa kuukaudessa voin syödä yhden makkarankin. Ehkä letuista huolimatta kuitenkin parasta oli kun koirat pääsi rentoutumaan ja uimaan.

Kuvaaja: Sini Merikallio
Siinä vilistikin iloisesti neljä koiraa veteen lotraamaan. Ja varmasti helteisenä päivänä vesi viilensi oloa mukavasti. Ainakin paluumatkalla Harmaakuono nukkui tyytyväistä ja onnellista koiraherran unta. Lepäily jatkui kotona takapihan nurmella piehtaroinnin merkeissä mun lukiessa kirjaa keinussa. Mukavan kesäpäivän iltaan kuuluu grilli ja näin tälläkin kerralla. Possun ulkofilepihvit chilitahnalla ja valkosipulilla marinoituna sekä salaattia, jossa mm. rukolaa, appelsiinia, kurkkua, tomaattia, kurpitsan siemeniä, montsarella-juustoa. Ulkona on ihana vain istua kuunnellen lintujen iltakonserttoa ja nauttia muki teetä herkullisen illallisen jälkeen. Ai joo: lauantaiaamun smoothies: yksi avokado, pari pikkumittaa hamppuproteiinia, lusikallinen pellavansiemenrouhetta, 2 dl mustikoita, pari lasia vettä, jossa suolaa ja sitruunan mehua, kurpitsansiemeniä… Piti nälän hyvin loitolla. Lettukestien alkaessa mulla ei ollut vielä edes nälkä. Smoothieksen vetäsin ennen ysiä ja lettuja söimme kahden paikkeilla. Että hiljalleen alkaa löytyyn eri tilanteisiin toimivia smoothiessekoituksia. Se on kyllä ihan huippujuttu! Mut nyt taitaa olla aika lopettaa taas tämä ruuasta jauhanta. Onkohan mulla kohta yhtäkään lukijaa???
Julkaistu

Tunteita, riipaisevia tunteita harmaakuonon nivelrikkoepäilyn johdosta


Istun takapihalla olevassa puutarhakeinussa kesästä nauttien ja tartun tässä kirjoituksessa kipeään aiheeseen opaskoirasta luopumiseen. Näin meille ei onneksi vielä käynyt, sillä tiistaina otetuissa röndgenkuvissa ei ollut mitään löydöksiä. Joka tapauksessa tämän viikon aikana ehti pohtia paljon asioita, ja oikeasti tajusi kuinka paljon tuo karvainen apulainen merkitsee. Miten pahalta pelkkä ajatuskin sen eläköitymisestä saatika lopettamisesta tuntuu.
Poika on avannut minulle niin paljon uutta ja liikkuvampaa mailmaa. Kävelynopeuteni on moninkertaistunut valkoisen kepin kanssa liikkumiseen verrattuna. Liikkumisesta on tullut jouhevampaa ja olen saanut mahtavia kokemuksia erilaisissa opaskoiratapahtumissa joista voisi mainita esim. Lapin vaellus, peesaripatikat, retket eri luontokohteisiin jne. Olen tutustunut moneen uuteen ihanaan ihmiseen ja saanut uusia ystäviä. Ja miten koira onkaan myös verraton ystävä, aina iloinen kotiin tullessa tai töihin puettaessa. Häntä huiskaa valjaat nähdessään ja monesti pieniä kenguruhyppyjä kielloista huolimatta. Kyllähän sen on koiran ottaessa tiennyt, että se vanhenee ja jonain päivänä siitä on luovuttava. Ajatus on kuitenkin tuntunut kaukaiselta, mutta tosiasia on kuitenkin, että opastusvuosia on jäljellä maksimissaan 2.5 ja pojan täyttäessä 12 eläkepäivät alkavat joka tapauksessa. Vuosi sitten opaskoirien eläkeikä laskettiin 13 vuodesta 12 vuoteen, ja mielestäni se on hyvä asia. Kyllähän moni on asiaa myös protestoinutkin. Miksi koira ei voisi opastaa, jos on terve ja hyväkuntoinen? Mielestäni on kuitenkin hyvä koiran saadessa nauttia eläkepäivistä mahdollisimman terveenä ja hyväkuntoisena. Onhan se tehnyt pitkän ja vaativan työuran. Miksi se ei siis voisi saada loppuelämästään olla vain onnellinen tavallinen koira koiran metkuineen. Haistella lenkeillä, liikkua rennommin, tehdä asioita vanhan koiran tahtiin. Haluan ainakin oman oppaani saavan nauttia tuosta kaikesta, jos vain mahdollista. Oma tuska ei saa mennä koiran hyvinvoinnin edelle.

Viikko sitten menimme opaskoirakoululle eläinlääkärille rokotuksia varten. Selvisi kuitenkin ettei tänävuonna rokotuksia tarvita. Kynsien leikkuun yhteydessä ilmeni kiputila oikean takatassun kintereessä. Lääkäri oli heti sitä mieltä, että se on kuvattava ja suljettava nivelrikon mahdollisuus pois. Hänen mielestään nivelrikko ei heti eläköitytä koiraa, tietysti riippuen oireista ja miten pitkälle se on edennyt. Arveli koiran voivan opastaa vielä vuodesta kahteen. Sitten oltaisiinkin jo hyvin lähellä pojan eläkeikääkin. Kotiuduttuani mietin paljon tuota pojan eläköitymisasiaa. Avokki lohdutti sanomalla koirasta tulevan hänen eläkeläiskoira, että se saa olla kotonaan. Tästä on aina välillä puhuttu ennenkin. Muistan erään saunakerran kun avokkini sanoi oikein painokkaasti, että koiraa ei anneta mihinkään vaan hän pitää sen. Se liikutti minua kovasti ja tunsin suunnatonta helpotusta. Siitä huolimatta tunsin suunnatonta surua ja tuskaa miettiessäni, nytkö on tullut sen aika, ja miten pian se tapahtuu käytännössä jne. Pojan tilalle uusi opas tuntuu myös aika pelottavalta ajatukselta, vaikka nyt tietääkin paljon enemmän kuin nykyisen koiran saadessaan. Monesta asiasta on oppinut ja tietää miten on tehtävä toisin, kenties paremmin, johdonmukaisemmin jne. Ja sitten on muistettava uuden oppaan olevan täysin oma persoonansa, se on erilainen kuin tämä minun nykyinen harmaakuononi. Uusi voi olla paljon rauhallisempi, epäsosiaalisempi tai jotenkin muuten erilainen. Sen kanssa taistellaan kenties eri asioista. Ehkä liikaveto ei ole ongelma vaan paikalleen jämähtäminen. Huh, miten sitten osaankaan toimia??? Ja jos harmaakuono viettää eläkepäiviään haluammeko toisen koiran talouteemme? Vastaus on kyllä, koska haluan reippaan liikkumiseni säilyvän, laajan ulkoilumahdollisuuksien pysyvän jne. Että voin ulkoilla pitkiä lenkkejä myös ilman ihmiskaveria. En asu yksin ja avokin mielipidekin merkitsee toki. Hän sanoikin pari päivää sitten minun ottavan uuden koiran pojan eläköityessä. No kuten sanottua kuvista ei vikaa löytynyt, joten asiasta ei vielä tullut ajankohtainen, herätti kuitenkin siihen, että asiat on hyvä tehdä selväksi hyvissä ajoin eikä paniikin keskellä.
Tiistaina näin ensinmäistä kertaa rauhoitetun koiran. Harmaakuonolle annettiin piikki,jonka jälkeen tämä jonkin aikaa touhotti, asettui pötköttämään tarkkaavaisena. Lopulta myös kuono laskeutui lattiaan. Tavallaan se tuntui jopa pelottavalta. Koira oli niin liikkumaton eikä reakoinut mihinkään. Kuvien oton jälkeen sain pojan viereeni ja poika herätepistoksen. Pitkään se vielä nukkui. Kokeilin vaivihkaan hengittääkö se, tuntuuko sydämen syke ja helpotus oli suuri tuntiessani ne 😀 Tästä kokeilusta olin täysin hiljaaa. Hiljalleen jätkä nosteli päätään ja alkoi katselemaan ympärilleen. Nousi seisomaan, oli kuin patsas. Mietti varmaan, mikä hitto häneen oli iskenyt. Seistessään takapää meinasi tippua ja koira nuokahteli. Pyysin istumaan, istuikin ja rojahti takaisin kyljelleen. Totesi vissiin ettei jaksa olla vielä pystyssä. Pois lähtiessämme poika käveli reippaasti autoon. Ilta oli hyvin rauhallinen. Herra lähinnä nukkui eikä pyytänyt ruokaa. Annoimmekin ruuan vasta seuraavana aamuna. Tuli tassuttamaan kahdeksalta avokkia, nyt olisi vähän nälkä 😀

Kuvauksissa oli myös toinen opaskoira, nuori tyttö, jonka selkä notkahtelee ja pää riippuu valjaissa. Selkeää vikaa ei löytynyt, tutkimukset jatkuvat sen osalta. Aika kurjalta tuntui, sillä koira on vielä nuori, mutta jotain on pahasti vialla. Toivottavasti tyttö kuntoutuu ja voi jatkaa hyvää elämää, jos ei oppaana niin muuten. Reissussa olin opaskoirakoulun työntekijän kanssa. Puhuimme myös koirien eläköitymisestä ja minulle oli uusi tieto terveystarkastus mikä koirille tehdään eläkkeelle siirryttäessä. Minusta se oli huojentava tieto. Myös se, että eläkelläisoppaat voivat käydä opaskoirakoululla lääkärin vastaanotolla maksaen lääkkeet ja tarvikkeet itse. Olen aina jatellut, että toivottavasti harmaakuonoa hoitanut lääkäri voisi jatkaa pojan hoitamista loppuun asti. Nyt kuitenkin nautimme vielä yhteisistä lenkeistä, yhdessä kulkemisesta kesäkuumuus huomioiden. Voi miten tuo eläin onkaan minulle sydäntä riipaisevan rakas. Niin rakas, että haluan sille hyvän ja arvokkaan loppuelämän. Se on niin paljon muutakin kuin apuväline. Inhoankin tuota ”apuväline”-termiä opaskoirien kohdalla. Ei se mikään väline ole, on elollinen olento, lihaa ja verta. Ei sellainen ole väline, se on opaskoira! Ja koska tuo sydämen sulattaja vuosivuodelta sietää kuumuutta huonommin ja huonommin lähden Mustiin ja mirriin ostamaan viilentävää kaulapantaa ja mahdollisesti myös petiä. Kuulin vinkkiä sellaisista ja haluan kokeilla niitä. Ja vielä lukijoilleni: Harmaa kuono tuli tähän keinun eteen jalkoihini laskien kuononsa varpailleni. Se hellyys tuntuu niin hyvältä ja liikuttavalta. Ja minun on ihan pakko rapsuttaa korvan takaa ja silittää kuonon päältä mistä tiedän sen pitävän.

Julkaistu

Kuulumisia toukokuulta

Toukokuun postaukset käsitteli tiiviisti ravitsemus- ja terveysjuttuja. Toki elämääni kuuluu muutakin, joten jos nyt onnistuisin kertomaan kuulumisistani jättäen ruokajutut tässä kirjoituksessa vähemmälle. Katsotaan onnistunko, sillä takana on ihana grilliateria, joka muodostui täytetyistä tomaateista(juustoa ja valkosipulia), bataatista, kesäkurpitsasta ja paprikasta. Kasvisten pinnalle vuorisuolaa ja pippurirouhetta, nam! Herkullista ja kevyehköä ruokaa. Eilisille vieraille tarjoilimme kaslerpihvit ja fetasalaattia kera aurinkokuivatuin tomaatein. Kasler oli ehkä hivenen liian rasvaista meidän makuumme, mutta muutoin herkullista. Keskiviikkona grillissä paistui lohimedaljongit ja lisukkeena vihersalaatti johon lisätty Parmesania ja omenaa. Alkuviikosta paistoin maustamattomia broilerfilesuikaleita maustettuani ne itse soijahunajamarinadissa. Suikaleet oli kunnon lihaa, ei marinadimössöä, joka palaa pannulle. Ruoka oli herkullista. Söimme sitä täysjyväpastan kanssa. Itse laitoin tuota pastaa lautaselleni hyvin vähän, koska yritän jättää pastojen syömisen hyvin vähälle. Avokkini mietti syödessään, että meistä taitaa tulla ruuan suhteen vaativia/ronkeleita. Noh, mietimme samaan hengen vetoon miksi ei satsata laatuun ja omaan hyvinvointiinme. Niin, mun piti kirjoittaa nyt muusta kuin ruuasta 😀 On vielä pakko mainita sen verran, että maanantai-iltana leivoin Seesam-keksejä korvaten valkoisen sokerin intiaanisokerilla ja vehnäjauhon speltillä. Jännitti vähän lopputulos, mutta herkullisia tuli ja ehkä olivat vähän terveellisempiäkin 😀

Toukokuun puolessa välissä pelattiin Suomen maalipallosarjojen päätösturnaus Synapsiassa, Helsingissä. Itse en varusteita ylleni pukenut, mutta joukkueen penkillä istuessa tunsin suonissani halun kentälle. Tuntui todella mahtavalta kuulla hyvin vastustajan päädystä mitä siellä tapahtuu, joten ei ihme pelihalujen heräämisestä. Joukkueemme pelasi päivän aikana neljä ottelua voittaen kaksi ja häviten kaksi. Sijoituimme sarjassa kolmanneksi. Pelien jälkeen kävelimme pienellä porukalla lähellä olevaan intialaiseen ruokailemaan. Ruoka olikin herkullista ja ravintolassa tunnelma rauhallisen rento. Söin lammasta yrttitomaattikastikkeessa ja jälkiruuaksi intialaista maitoon valmistettua teetä. Kotoa olimme lähteneet puolikahdeksalta ja kotiuduimme Euroviisujen alettua kotiin. Teetä ja viisuja puolinukuksissa, joten ei muuta kuin unille. Euroviisuista mainittakoon vielä sen verran, että jopa tykkäsin Suomen edustusbiisistä ja ennakkoodotuksethan olivat suuret ja tulos siihen nähden laihahko. En tosin seuraa kyseistä musiikkitapahtumaa mitenkään kovin intensiivisesti. Korkeintaan finaalia, jos satun olemaan telkan tai radion äärellä eikä ole parempaakaan tekemistä.

Ja emmehän voi ohittaa Suomen jääkiekon mailmanmestaruutta. Kisoja tuli seurattua enempi vähempi iltaisin. Tuota finaalia seurasin lapsuudenystäväni ja avokin kanssa. Olikin jännää viettää ilta ystävän seurassa, sillä meillä on melkein 20 vuoden takaa paljon yhteisiä jääkiekkomuistoja. Silloin fanitimme Tapparaa ja Tsekkejä. Nyt fanaattisuus oli kadonnut ja mitaliseremonioita seuratessa uni painoi silmiä. Siitä huolimatta se oli hieno suoritus joukkueelta ja varmasti ansaitsivat juhlansa. Jotenkin tuntui tympeältä kauhea kritiikki mitä juhlimisesta saivat osakseen. Toki edustustilanteissa urheilijan pitää olla hyvässä kunnossa jne, mutta juhliakin voi edustavasti, vaikka humalassakin. Ei siitä Suomen nuoriso pilalle mennyt!

Alkukuusta lenkkeilimme paljon ja pääsin eräänä perjantaiaamuna 14 kilsan lenkille Pitkäkosken ja Haltialan maisemiin. Kuuntelimme Pitkäkosken kohinaa, pellolla kiurun laulua, pitkospuilla Sirittäjän viserrystä, tunnustelimme puita ja kasveja, painelimme pitkin polkuja… Pellolla harmaakuono sai rentoutushetkensä ja pääsi kirmailemaan vapaana ja kyllä poika siitä nauttikin. Edellispäivänä olimme Keskuspuistossa n. viiden kilsan lenkillä tarkoituksena lukea tiedotetauluja, mutta yhtäkään ei osunut reitille. Reitille osui kuitenkin hevosia ratsastajineen ja Ruskeasuon urheiluhallin kahvio sekä Aurooran sairaalan lähellä oleva minikaupunki, joka on osa jotain esteettömyysprojektia. Pienoiskaupungista löytyi kohokartta pistekirjoituksella olevine selityksineen. Samaisella viikolla kävin uimassa pitkästä aikaa. Postauksissa olen muuten ohimennen maininnut penkkitreenistä ja 12 viikon ohjelmasta. Noh, persiilleenhän homma meni, sillä milloin mistäkin syystä treeni on siirtynyt ja siirtynyt, joten uusi alku on edessä.

Piti olla todellinen kokouksien- ja järjestötouhujen viikko, mutta flunssa vei voiton. Alkuviikosta ehdin istumaan kahdessa opaskoirayhdistyksen hallituksen tapaamisessa ja Fan ry:n toimikunnan kokouksessa skypen välityksellä. Näkövammaisten keskusliiton Liittovaltuutettujen ja hallituksen yhteiseen seminaariin enkä Liittovaltuuston kokoukseen kyennyt. Sunnuntain opaskoirakerhon retki Sipoonkorpeen oli pakko myös jättää väliin. Minusta on puolikuntoisena aivan turhaa rehkiä ja singota paikasta toiseen. Uskon sairauden talttuvan nopeammin kun antaa pariksi päivää aikaa sairastamiselle, ja näin kävi tälläkin kerralla. Seuraavan viikon tiistaina olikin ihanaa lähteä ystävän kanssa keskustaan shoppailemaan. Kävimme Ruohonjuuressa, Punnitse & säästässä ja Stockmannin herkussa, joten kokeiluun tuli taasen uusia terveysruokia kuten esim. hamppuproteiini ja karpalojauhe. Samaisena päivänä sain tilaamani tuotteet Hyvinvoinnin verkkokaupasta, joten mulla oli joulu!

Taisin joskus keväällä kirjoittaa täällä halusta kokeilla uutta, löytää mukavia harrastuksia. Mainitsin muistaakseni tandempyöräilyn ja ratsastuksen. Pyöräily on vielä toteuttamatta, mutta ratsastamassa olimme reilu viikko sitten Nurmijärvellä Mintsun ratsastustilalla.
Varasimme 1.5 tunnin Issikkavaelluksen. Minulla oli rauhallinen hevonen ja avustajana nuori tyttö, jolla hevonen oli liinassa. Hän auttoi minua aina tarpeen mukaan ja kyllähän sitä tarvetta olikin 😀 Olen viimeksi ratsastanut 18 vuotta sitten, ja silloinkin ratsastus kesti korkeintaan puolisen tuntia. Hevosen selkään nousu sujui hyvin. Alussa tuntui hurjalta hevosen liikahtaessa, mutta liikkeelle päästyämme hiljalleen siihen alkoi tottua. Hymy tuli kuitenkin vasta puolivälin jälkeen. Silloin vasta laskin myös hartiat ja osasin olla rennommin. Alamäet tuntui pahimmilta, mutta onneksi olivat aika lyhyitä pätkiä. Välillä mietin pysynkö satulassa vai valunko hepan pään yli maahan 😀 No en valunut

Puolitoistatuntia sujahti kuitenkin kohtuullisen nopeasti ja jalat tulivat parin päivän viimeellä kipeiksikin. En kuitenkaan oikein osannut hepalle pohkeita antaa. Lähden kyllä ehdottomasti ratsaille uudemmankin kerran, ja alustavasti ollaan suunniteltu ratsastusta tälle kesäkuullekin.

Saimme kutsun 50-vuotisjuhliin ja pukeutumiskoodina naamiaisasu, joten ei muuta kuin Kaisaniemen Karnevaali/pilailukauppaan ostoksille. Avokki pukeutui meksikolaispontsoon, sompreeroon, kiharaperuukkiin ja viiksiin. Minulla oli intiaaninaisen mekko ja rasvalettiperuukki.

Jaloissa nahkanauhasta tehdyt korut joissa helmiä ja sulat. Avustajani teki nuo korut peittääkseen kenkien epäintiaanimaisuuden. 😀 Itse juhlat vietettiin Vihtijärvellä hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Synttärisankarin omista kalkkunoista valmistettua savukalkkunaa luomuna, kalkkunajauhelihapullia, hirvipullia, salaatteja, piimäjuustoa, kananmunia, hirvikastiketta jne… Musiikista vastasi Taikakvartetti. Ihmiset olivat pukeutuneet mm. lääkäriksi, merirosvoiksi, merikapteeniksi, ennustajaeukoksi. Tunnelma oli lämminhenkinen ja rento. Nyt naamiaisasut pakattu ja varastoitu, jospa niille tulisi uutta käyttöä joskus.

Töiden osalta toukokuu oli hiljainen. Äitienpäiväkään ei tuonut lahjakortin ostoryntäystä kuten viime vuonna. Nyt parin viime viikon aikana on kuitenkin sairaslomani jäljiltä vanhat tutut asiakkaat tehneet paluuta hoitoihin. Ja juhannuksen jälkeen aloitamme kesätyörupeaman eli lomalaisten hieronnat ja niitä riittää kuudeksi viikkoa. Eipä siis syytä huoleen. On kuitenkin mietittävä jo nyt syksyn markkinointia ja miten voisimme kehittää tarjontaamme. Huomenna/tänään nautimme kuitenkin kesästä käyden Hakaniemen torilla ja osallistumalla Ruohonjuuren Liiku itsesi iloiseksi-tapahtumaan. Tuo harmaakuono pääsee mukaan ja ehkä samalla opaskoira tulee jollekin kanssakulkialle vähän tutummaksi ja herra saa mukavan hyötyliikuntareissun, hyvää harjoitusta ihmisvilinässä liikkumisesta. Ja minä saan nauttia monivuotisesta ystävästä ja oppaasta. Tunteeni on hivenen pinnassa tuota koiraa ajatellen, sillä rokotuksilla käydessämme löytyi oikean takatassun kintereestä kiputila ja nivelrikkoepäily. Ensi viikolla pääsemme kuitenkin kuvauttamaan jalan ja sitten katsotaan mitä tilanne vaatii. Ja lukijani tähän palaan varmasti blogissani sen verran merkityksellinen asia minulle on. Nyt kuitenkin lopetan ennen kuin aloitan speguloinnin ja etukäteismurehtimisen. Minun ei edes pitänyt vielä asiaa mainita, mutta…