Tammikuussa 2010 lensin opaskoirani kanssa ensikerran matkatessamme Kuusamoon avokkini vanhempien luo viikon vierailulle. Etukäteen jännitin lentoa jonkin verran ja sitä miten koira reakoisi siihen. Kaikki meni kuitenkin loistavasti. Kirjoittelin kotiuduttuamme pienen tekstin tuosta viikosta ja tässä tämä kirjoitukseni myös teidän luettavaksenne.

MINÄ ENSIKERTAA LENNOLLA
Jaahas, ollaan lähdössä jonnekin missä yövytään, sillä emäntäni haki matkapetini ja pakkasi sen kassin pohjalle. Ja nyt sinne sujahti meikäläisen ruuat ja herkkuluut 😀 Taidetaan olla reissussa pidempäänkin. Ei mulle noin paljon muuten ruokaa tulis…
Sit nuo höpöttää jostain lentämisestä ja pohtivat miten mahdan reakoida. Höh, mistähän mahtaa olla kyse, ja mihin piruun ollaan lähdössä???
Pakkasta on yli 20 astetta kun saavutaan Helsinki-Vantaan lentokentälle. Täällä en ole aijemmin ollutkaan… Outoja hajuja… HM… Ihmisiä hirveesti kuten juna-asemilla, tämä on paikka siis missä pitää vetää ja röhkiä 😀 Ollaan jollain luukulla ja nuo emäntä ja sen avokki saa jotkut liput. Ja mihin hittoon niiden isot kassit menee, tollaselle hihnalle…
Jahas, matka jatkuu. No mikäs tää paikka on? Takit riisutaan ja reppu menee hihnalle takkien kanssa.
Jahas, emännän avokki menee edeltä tollasen kapeen väylän läpi. Mikä tuo piippaus on? No sit tulee meitin vuoro ja taas kuuluu piippi. Joku nainen tulee emännän luo ja sanoo tekevänsä käsitarkastuksen… Kummaa touhua, mentäs jo…
Meidät opastetaan jollein portille… Häh, ei tässä mitään porttia ole. Tuoleja vain… Noh, rupeenpa makoileen tuohon jalkoihin. Jaa, että se lentokone on myöhässä… Mikä sitten lieneen.
Hei, nyt tapahtuu jotain. Joku tulee tiedustelemaan, että sopiiko emännälle ja sen avokille, että niiden paikat muutetaan kolmen istuttavan riviin ja keskipaikka jätetään tyhjäksi. Näin mullakin on kuulemma enempi tilaa. Hymyillen vaihdokseen nuo suostuvat.
Nainen kehaisee mua ja muistuttaa itteensä mun olevan töissä, ei voi rapsutella. Nää valjaat sitten aina karkottaa niin ihanat rapsutukset ja paijaukset.
Vihdoinkin mulle taitaa selvitä mihin ollaan menossa… Kävellään jossain mitä sanovat putkeksi. Tulee kumma haju, kerosiini kuulemma. Hm… kapea silta, oviaukko, nainen toivottaa tervetulleeksi…
Helkkarin kapee käytävä ja penkkejä vierivieressä. Jaa nyt ollaan meidän paikkojen kohdalla. Miten kummassa mahdun tuohon rakoon? Emäntä ahtautuu ensin ja mä tuun jalkoihin ja sit sen avokki. Niiden välis on tyhjä paikka. Ei, mä kyllä haluun kuonon käytävään päin. Täytyyhän sitä nähdä mitä tapahtuu.
Kun tää lentokoneeksi kutsuttu lähtee liikkeelle, siitä kuuluu ihmeellisiä ulinoita ja kolinoita. Onkohan tää nyt ihan turvallista? Ja kylläpä nuo seuraa mua tarkasti. Ylämäki!!! Mitä hittoa, ihan kun noustas irti maasta. Tääkö nyt on sitä lentämistä?
No mikäs se tässä on köllötellessä, vähän ahdasta ja korvissa tuntuu oudolta.
Ihmisten nautiskeltua teet ja kahvit alkaakin laskeutumisvalmistelut; roskat kerätään jne… Nyt jo viettää alaspäin. Tuntuu korvissa. Ei auta vaikka ”heittelenkin” päätä. No vaihdetaan kylkeä. Äh, kun ahdasta. No vielä kerran… Ai, ai ja pään heilautus… Jyrkkenee, jyrkkenee ja taas kuuluu niitä kummia ääniä… Ei tässä varmaan kuiteskaan tarvii hermoilla kun nuo ihmisetkin on ihan rauhallisia. Ohoh, nyt taidettiin tulla maahan…
Koneen tyhjennettyä muista matkustajista työasu puetaan käytävällä, eihän tuolla penkkien välissä mahu… Odotetaan opastajaa ja ilmeisestikin koneen kapteeni käy tervehtimässä ja pyytää luvan rapsuttaa. Emäntä kertoo ne tylsät fraasinsa mun työssä olosta tms. Mutta an taa kuitenkin luvan kun ollaan paikallaan. Ai kun ihanaa!!! Mies kertoo niillä olevan myös mun rotusen koiran. Höh, nyt meidän opas tuli, joten jyrkkiä metalliportaita alas. Sivumennen sanottuna aika inhat 🙁 Ja kylläpä tuo kone pitää hirveetä metelii… Lunta tuiskuaa ja tuulee. Ollaan Kuusamossa ja matkatavarat noudettua löydetään Avokin vanhemmat. Nehän kävi meillä joskus ja me niillä. Sai kirmailla maaseudun rauhassa. Oiskohan nytkin sellasta ihanuutta luvassa.
Kävellään autolle ja mua ei voi jostain syystä laittaa eteen jalkoihin enkä mahdu penkkien väliinkään… Mun on sit ihan pakko matkustaa noiden välissä penkillä köllöttäen, vaikka emäntä nuriseekin moisesta järjestelystä. Olis vaan hiljaa.
Kyl se sentäs taputtaa mua, mut muistuttaa ettei tää ole oikein sallittua.

Viikko me siellä Kuusamossa oltiin. Yövyttiin emännän ja Avokin kanssa mökillä, joka sijaitsi n. 1.5 km:n päässä Avokin vanhempien kodista. Aamuisin tuli hyvä aamulenkki kun käveltiin mökiltä talolle. Heti ekana aamuna yli 20 asteen pakkanen. Vähän tassuissa tuntu, joten tassua toisen eteen… Ja noilla ihmisillä tuntu käyvän henkeen tää kylmä ilma.
Joskus iltapäivällä pääsen ulos kirmailemaan, mutta ei siellä puolta tuntia kauempaa tarjennu olla. Ehkä mä mut nuo ihmiset niin palelevaisia. Noh, kuluuhan se päivä sukuloidenkin ja saanhan mäkin rapsutuksia tms. Ja vaikka emäntä ei tykkää, ja myös ilmaisi sen, sain ylimääräisiä herkkuja; rieskaa välillä jopa voideltuna 😀 En tajuu miksi tuo emäntäni niuhoaa moisesta.
Iltasin tuli myös kiva lenkki kun käveltiin mökille. Ja on aikas rattosaa painaltaa maantienvartta kun ei autoliikenteestä pahemmin pelkoa. Koko viikon aikana meni yks auto, kuulemma maitoauto.

Mut, porot… Ne tuoksuu mielenkiintoselta ja niitä oli käyny mökinkin pihassa ja paskoneet porraspäähän, joten mulle taas kiellettyä hedelmää 😀 No onneks maha ei menny sekasin. Mut porojen tuoksu… Toisena aamuna mulla oli vaikeuksia keskittyä opastamiseen. Koko ajan kuono viisti maata ja otti ilmavainuja. AH! Niin, ja tulihan sinne päätalollekin poro pihaan. Oli sellanen nälkiintyneen näkönen kaveri ja mä luikahdin ovesta sen perään, mut Avokin käskevä ääni komensi mut takasin… Tulinkin ihan tottelevaisesti takasin, vaikka oliskin tehny mieli mennä tutustuun kaveriin tarkemmin 😀

Takan edessä loikoilu oli aikas mukavaa. Vähän aluksi ihmettelin mitä varten halkoja tuodaan sisälle. Multa kun aina kielletään moinen, jos olen kepin kanssa liikkeellä. Noh, nyt olin apurina ja toin halon takan eteen. Istuin siinä vahtimassa halkoani, kuulemma olisin ollut kuvauksellisen näkösenä siinä. Noh, niinhän siinä kuiteskin kävi, että halko meni takkaan. Noh, kivaa lämpöä sieltä takasta tuli ja oli kiva rauhottua päivän tohinoiden jälkeen.
Takkaa poltettiinkin joka ilta ja parina iltana paistovat makkaraakin, mut mä en saanu, höh!

Kova pakkanen vaan jatku ja paheni päivien edetessä. Torstaiaamuna paleli tassuja tosissaan kun aamusella käveltiin talolle. Noh, saatiin kuulla pakkasen paukkuvan 30 asteessa. Emäntä ja avokki vähän
oli turhautuneita moisesta, ja kyllä mullakin alko oleen ylimäärästä energiaa aikaslailla.
Mut ei tuolla ulkona viihtynyt; äkkiä tarpeille ja sisälle. Noh, illalla oli jo 33 astetta ja saatiin autokyyti mökille. Ja sama meno perjantaina, pakkanen 33-35. Noh, sillon ostoksille Kuusamon keskustaan marketteihin. Kuluhan se iltapäivä näinkin, vaatteita katsellessa 😀 Ei välttämättä mun mielipuuhaa, mut kylhän nuo ostoksia teki.

Noh, lauantaina pakkanen oli lauhtunut 20 asteeseen. Käveltiin mökiltä talolle ja sain olla vapaana. Se oli ihanaa ja oikeesti sain energioita puretuksi. Ja mikä parasta pääsin tuoksuttelemaan poron hajuja kaikessa rauhassa. Tosin mun piti pysyä liki emäntääni, että en lähtisi omille teille hajujen perään tms.
Iltapäivällä pakkasta uhmaten lähdettiin pulkkamäkeen mökkitielle. Ja kyl noilla oli hauskaa. Mäkin juoksin vapaana halko suussa. Pulkalle piti vähän murista ja ja juosta kilpaa sen liukuessa alas. Vähän mietitytti onko tuo vaarallista, mut eipä kai kun niin nauravat ja käskevät mun mennä sivummalle halkoni kanssa 😀 Mut, ihanaa energian purkamista tämä. Saatiinpa edes yks ulkoilupäivä!

Sunnuntaiaamuna pakkasta oli enään kahdeksan ja kotiin lähtö edessä. Niinpä tietysti, kun sää alkais oleen otollinen monen tunnin ulkoiluun meidän pitää lähtee. Noh, mökkitiellä sain vielä kirmailla ja talon pihassa. Iltapäivällä sitten pakkauduimme autoon ja kohden lentokenttää.
Ja taas nuo samat meiningit; laukut jollein hihnalle ja piippaavasta hökötyksestä ohitus…
Nyt oli ahdasta, istuvat kahden hengen rivissä ja mun piti olla jaloissa. Noh, menihän se kerällä ollessa. Mahassa on vaan ilmaa ja arvaahan sen millaisia kommentteja siitä seurasi kymmenen minuutin välein… Noh, eihän mua täältä kukaan näe, joten ei mun syytä, jos tuoksuu 🙂 Mut matka meni ihan kivasti. Nyt en kyllä heitelly päätä enkä vaihdellu asentoa. Ehkä laskussa vähän olisi mieleni tehnyt, mutta ahtaus voitti.
Tässä olkkarin matolla on kiva loikoilla ja muistella tuota Kuusamon viikkoa. Nyt taas palataan arkeen arkirutiineineen. Kyllä toistekin suostun lentokoneeseen, millos taas matkustetaan??? 😀