Elokuun alussa hakeuduin yksityiselle korvalääkärille korvan tinnitusoireen vuoksi. Sitä on ollut enempivähempi jo pidempään. Tuon lomalaisten hierontaputken aikana oire paheni ja välillä tuntui korvassa olevan varsinaiset ”bileet”. Elin toivossa, että korvaan olisi vain kertynyt vaikkumoskaa. Olin tosin edelliskesänä käynyt putsauttamassa korvani. No eipä tuota toivomaani likaa löytynytkään ja sain lähetteen kuulotutkimuksiin. Lääkäri testaili ääniraudalla eri puolelta päätä kuuluvuutta ja arveli vian olevan välikorvassa. Näin sokkona aivan karmiva ajatus kuulon menettämisestä. Kysyinkin heti voiko tämä johtua keskosuudestani ja sain kuulla keskosuuden lisäävän kuuroutumisriskiä, mutta silloin vika on sisäkorvassa eikä niinkään parannettavissa. Ja tässä vaiheessa lääkäri uskoi ettei tässä tapauksessa ole sellaisesta kysymys. Ei muuta kuin kuulotutkimuksia odottamaan ja panikoimaan kotiin. Hän väläytti mahdollisuutta vian olevan kuuloluissa joidenka operointi girurgisesti parantaa kuuloa. Kumpi siis pelottavampaa, kauheampaa tuollainen toimenpide vai kuuroutuminen. Noh, sanomattakin selvää, vaikka tuo toimenpiteen mahdollisuuskin pelotti ja pelottaa edelleenkin.

Kuulotutkimuksen ensinmäisessä osiossa kuuntelin piippauksia luureista ja naisäänen sanomia sanoja. Todettiin kuulon alentumaa olevan myös toisessa korvassa. Se tuntui masentavalta ja pelottavalta. Taas hiipi mieleen, jos kuuroudunkin kokonaan. Toki olen tavannut kuurosokeita ja tiedän apuvälineitä olevan paljon tms. Silti se mahdollisuus on karmea. Sokeuteeni olen sopeutunut hyvin ja sen olen hyväksynyt osana minua, mutta kuinkahan kävisi tuon kuuroutumisen kanssa.

Kuulotutkimuksen toisessa osiossa katsottiin miten ilmastoituneet korvat ovat, ja se puoli on kunnossa. Tämän jälkeen jälleen eräänlaiset luurit korville ja piippauksia eri taajuudelta ja voimakkuudella. Tässä tutkimuksessa mitattiin kuulolihaksen – tai jotain sellaista – supistuvuutta. Ja minullahan se ei supistunut ja vian välikorvassa sijaitsemisesta vahvistui. Se oli sinänsä helpottava uutinen.

Lääkärille menoaamuna jännitti mitä tämä sanoisi. Hän kovasti lohdutteli minua, että tämä kuulovioista on ns. helpoin, ja jos kuulovikansa voisi valita, se olisi tämä. Vasemman korvan ei pitäisi enempää heiketä ja kokonaan kuuroutumista ei tarvitse pelätä eikä tämä ole mailmanloppu. Kirjoitti lähetteen korvapolille, jossa selvitellään kuulokojeen mahdollisuutta huonompaan korvaan tai girurgista toimenpidettä. Saan joskus 3-6 kk päästä sinne kutsun. Diagnoosi on otoskleroosi. Nyt yritän elää normaalisti ja luottaa kaiken menevän hyvin ja minun kuulevani vielä pitkään. Silti välillä mietityttää. Ei ehkä pitäisi lukea netistä kaikkea mahdollista. Joku otosklerootikko valitti ettei kuule muovipussin rapinaa tms. Ite kyllä sellaiset äänet kuulen. Matalalla ja hiljaisella äänellä puhuttu on hankalaa kuulla, tai kaikuvassa isossa tilassa puhe jonkinmoisen väölimatkan päästä.

Minun rakkain harrastukseni on ollut pitkään näkövammaisten joukkuepeli maalipallo ja tänä syksynä olen palannut valmennukseen. Laji vaatii toki kuuloa ja jännitinkin miten ämmän käy. Onneksi pallon kulkusissa kirkas ääni, joten kuuluu hyvin ja pelaaminen voi jatkua – toistaiseksi. Peliurani oli jo loppua pari vuotta sitten sairastuttuani keuhkoveritulppaan. Marevan-lääkityksen vuoksi tauko venyi yli puoleen vuoteen, koska piti välttää iskuja, kolhuja tms. Ja niitä maalipallossa tulee väkisinkin. Vuosi sitten pääsin kuitenkin palaamaan treenaamiseen ja Suomen sarjaturnauksiin. Kuulohuolista huolimatta jatketaan innolla eteenpäin ja mennään niin pitkälle kuin rahkeet riittävät ja terveys. Viime viikonlopun valmennusleiri antoi uskoa ettei tämän hetkinen kuulotaso ole esteenä. Ja nyt ei muuta voi kun odotella kutsua korvapolille, ja sen jälkeen katsotaan mikä ratkaisuksi.